The Martian / Andy Weir

En enää muista kuka oli se taitava bloggari jonka teksteistä innostuneena päätin hankkia Andy Weirin The Martian -äänikirjan mutta kuka olitkaan - kiitos vinkistä, kirja oli vallan mainio! Arastelin aluksi kirjaan tarttumista sillä koin tiedenörtin tietoni ja taitoni jokseenkin puutteellisiksi ja olisihan se noloa jos kirjablogaaja ei ymmärtäisi lukemaansa! Mutta tuntemattoman bloggarin kuvaus oli siinä määrin mainio että uskalsin.

The Martian voisi olla tarina lähitulevaisuudesta, sillä aivan hiljattain uutisoitiin Nasan aloittavan harjoitukset ensimmäisen Mars-tehtävän harjoitukset. Tarinan keskiössä on Mark Watney, astronautti epäonnekseen jää Marsiin muun Ares 3:n miehistön pelastuessa planeetan pinnalta. Alkaa yhden miehen epätoivoinen ja vaikea selvitymistaistelu.

Tässä kohden on kerrottava että vaikka tarina vaikuttaa rankalta ja jännittävälta sci-fi-seikkailulta (jota se myös on!), on Mark Watney myös hauska. Tunnustan sekä pidätelleeni hengitystäni että kikatelleeni kuunnellessani tätä kirjaa joka tempaisi minut täysin Marsin pinnalle. Kirjassa on paljon tiedejuttuja enkä todellakaan tajunnut niitä kaikkia teorioita joiden parissa Mark puuhaili mutta ei se mitään. Kuuntelin innostuneena ja ehkä opinkin jotain. Ja oli kivaa.

The Martian oli niitä kirjoja joiden kohdalla ongelmaksi nousee se, että toisaalta herkullista kirjaa tekisi mieli säästellä mahdollisimman pitkään mutta koska juoni on niin koukuttava, se ei onnistu. Osa ansiosta kuuluu myös kirjan maanmainiolle lukijalle, R.C.Braylle joka herättää Marsin MacGyverin eloon loistavalla tavalla.Tämä herkkupala on muuten pian tarjolla suomennettunakin, kirja ilmestyy ensi kuussa Innon kustantamana nimellä Yksin Marsissa ja kirjan pohjalta tehty elokuva saa Suomen ensi-iltansa 9.10.2015. Elokuvan pääosassa komeilee Matt Damon ja luulen että se on kyllä ihan pakko käydä katsomassa!

Podium Publishing, 2013
Kesto: 10h 53min
Lukija: R.C. Bray

Lock In (Lock In #1) / John Scalzi

John Scalzin Lock In kiinnitti huomioni kannellaan Helmetin Overdrive-kokoelmissa.  Peter Lutjenin kansi jäi jostain syystä askarruttamaan yksinkertaisuudessaan, osittain ehkä siksi että olen joskus itsekin leikitellyt näihin miniatyyrihahmoihin liittyvillä valokuvausideoilla.

Lock In sijoittuu tulevaisuuteen joss Hadenin syndroomaksi kutsuttu tauti on muuttanut maailma. Tauti, eräänlainen influenssa, on vaikuttanutihmisiin eri tavalla. Se ei aina ole kuolemaksi mutta muokkaa joita joitakin ihmisiä ns. vastaanottajiksi ja osa sairastuneista jää vangeiksi omaan kehoonsa. He ovat täysin tietoisia ja heräillä mutta heidän ruumiinsa eivät vain toimi. On kuin heidät olisi lukittu kehonsa sisään. Kirjan päähenkilö, tuore FBI-agentti Chris Shane on yksi sairastuneista, ruumiinsa nukkuessa kotona Chris etsii murhaajaa jonka teot liittyvät jotenkin hadenin syndroomaan sairastuneisiin.

Lock in toimi mainiosti matkakaverina, teksti on takuuvarmaa ja sujuvaa ja kirjailjan luoma maailma kaikkine yksityiskohtineen jaksoi kiinnostaa silloinkin kun väsytti. Totta puhuen, oikeastaan Scalzin taustatarina on ehkä kirjan paras osa jolle varsinainen pääjuoni häviää. Kirjan alussa oleva johdanto Hadenin syndrooman historiaan on nimittäin varsin mielikuvitusta kutkuttavaa luettavaa.

Kirja yhdistelee dekkaria ja sci fi -kirjaa mukavalla tavalla, voisin kuvitella että Lock Inin parissa saattaa viihtyä sellainenkin joka ei usein sci-fiä lue. Henkilöhahmot ja yhteiskuntakritiikki eivät ehkä ihan päätä huimaa syvällisyydellään mutta tekstissä on mukavasti sekä ajatusleikkiä että vauhtia joten kokonaisuudesta jäi hyvä mieli. Agentti Chris Shanen maailmaan voisin palata toistenkin mikäli kirja saa jatkoa. Goodreads vinkkailee Lock Inin "esiosasta" joka käsittelee Hadenin syndrooman historiaa - taidan laittaa tämänkin lukuvinkin korvan taakse.

Tom Doherty Associates, 2014
Sivuja: 337
Kirjasta lisää: Booking it some more, Sivukirjasto

Kausaalienkeli (Jean de Flambeur #3) / Hannu Rajaniemi

Ihan alkuun kiitokset Jean de Flambeur -sarjan innokkaalle fanitytölle, Kujerruksien Linnealle, joka kehui Kausaalienkeliä niin että minunkin oli ihan pakko kirjaan tarttua. Alkutaipaleeni trilogian (aiemmin sarjassa ovat ilmestyneet  Kvanttivaras ja Fraktaaliruhtinas) kanssa oli vähän kuoppainen ja voitaneen sanoa että tunsin itseni melko yksinkertaiseksi kun en aina ihan tajunnut lukemaani. Hieno kirja, mutta mitä ihmettä se tarkoitti ja mitä siinä tapahtui. Jotain kehitystä on ehkä (toivottavasti!) aivoissani tapahtunut koska trilogian päättävä osa yllättäen olikin aika selkeä. Ja toimiva. Ja jännittävä. Onpas hyvä että se tuli luetuksi!

Juonesta en juuri uskalla kertoa mitään spoilausvaaran takia mutta kerrottakoon että tarinaa viedään eteenpäin Varkaan, Mielen ja Jumalattaren voimin ja meno on varsin vauhdikasta. Kaikelle on syynsä ja kirja onnistui jopa taisi hitusen liikuttaakin mieltäni, erityisesti suomalaisesta maisemasta ammentava Mieli oli muuttunut jo yllättävän läheiseksi hahmoksi.

Rajaniemen tekstin tekeekin mielenkiintoiseksi se kaikenlaisten käsitteiden kirjo joka kirjasta pursuaa. En tiedä ovatko kyseessä eräänlaiset pääsiäismunat, pienet nokkeluudet tai viitteet muualle, jotka kirjailija toivoo lukijan hoksaavan mutta kovasti pidän niistä. Verne-kanuuna on ihan selvä juttu ja Nallekarjujen eväsretkikomppania on taas jo hulvaton juttu ja salmiakkizokusta lukeminenkin oli vallan mainiota. Kirja ei ole helpoin mahdollinen mutta toisaalta pieni aivojumppa ei ole koskaan pahitteeksi ja sen tarjoamat ahaa-elämykset olivat kyllä vaivan arvoisia. 

"Kausaalisuus on tapa jäsentää maailmaa - tapahtumille on annettu tietynlainen järjestys. Kvantittuneessa aika-avaruudessa näin ei tarvitse olla. Siellä kausaalisuus on vain yksi mahdollinen vaihtoehto, tarina lukemattomien muiden tarinoiden joukossa."

Gummerus, 2014
Sivuja: 423
Alkuteos: The Causal Angel
Suomentanut Antti Autio

Uljas uusi maailma / Aldous Huxley

Aldous Huxleyn Uljas uusi maailma putkahti kirjakasaani lukupiirin kautta. Nimi on toki tuttu mutta jostain syystä en ole kirjaan koskaan tarttunut ja jos rehellisiä ollaan, taisin epäillä tätä klassikkoa kuivaksi. Onneksi kuitenkin on mainio lukupiiri, jonka ansiosta tuli tuokin ennakkoluulo kumottua.

"Yhteisyys, samuus, lujuus"

Eletään vuotta 632 jälkeen herramme Fordin ja maailmasta on tullut parempi paikka. Kansalaiset tuotetaan syntymisen sijaan pulloissa ja luokitellaan taipumustensa mukaan. Elämä on tasapainoista ja vailla stressiä tai konflikteja ja ainahan on tietysti soma, onnelliseksi tekevä huume joka mukavasti tasoittaa pienet kuprut arjesssa. Tarinan keskiössä ovat Lenina ja Bernard, jotka tekevät matkan reservaattiin tutkimaan villi-ihmisiä ja tekevät sieltä varsin hämmentävän löydön...

"Ei mennyttä, ei tulevaa, ne sydämeni sairaaks' saa. Jos gramman sain, ma olen vain."

Hykertelin Uljaan uuden maailman parissa, sillä siinä määrin vauhdikasta menoa kirjan kansien välistä löytyy. Kirja tarjosikin ajatusten ilotulituksen ja ihastelen sitä kuinka teos, joka on julkaistu 1930-luvulla, onnistuu olemaan edelleen niin tuore?! Tai ehkä maailma ei sittenkään muuttunut niin paljon 80 vuodessa? Huxleyn tulevaisuudessa maailma on keinotekoisempi ja koneellisempi, tasaisempi, koska kaikki mikä voi aiheuttaa tunnekuohuja, on eliminoitu. Jokaisella on ennalta-päätetty polku elämässä, vailla esim. raha- tai parisuhdehuolia. Voisi tietenkin väittää että ihmisen luontoon kuuluvat myös kriisivaiheet ja jokainen kehittää jostain jonkinlaisia vastoinkäymisiä mutta siitäkin huolimatta on Huxleyn fantasia kovin kiinnostava.

"Korjaat, parsit, rikkaat karsit."

Uljas uusi maailma on runsaudensarvi erilaisten ideoiden viitteiden suhteen, jopa henkilöiden nimissä toistuvat maailmanhistoriasta tunnetut henkilöt, kaikkia viitteitä en tosin enää tunnistanut. Teksti on paikoin hieman vanhahtavaa mutta kirjan teemat ja tunnelmat iskevät edelleen, sillä Huxley kritisoi mm. kulutusyhteiskuntaa tekstissään. Kuten tekstistä ehkä käy ilmi, olen ihan innoissani kirjasta ja sen ruotimisesta, tässäpä on purtavaa! Jos kiinnostuit, käy kurkkaamassa vaikkapa Aamuvirkun yksisarvisen vertailu Fahrenheit 451:n ja Uljaan uuden maailman välillä.

Tammi, 2012 (ensimmäinen painos vuonna 1932)
Sivuja: 261
Alkuteos: Brave New World
Suomennos I.H. Orras

Siilo / Hugh Howey

Tällä kertaa kävi näin: ostin (ahnehdin) syksyn Elisa Kirjan messualesta Siilon viime vuonna ja unohdin koko kirjan aivan täysin. Onneksi e-kirjojen ahnehtiminen ei kuormita kirjahyllyä!

Siilon väki elää kerroksittain toistensa päällä, ulkomaailmaan meno on kuolemantuomio myrkkyjen takia. Kirjan tarina alkaakin kuolemasta, sillä pitkään palvellut sheriffi Holston on päättänyt seurata vaimoaan Allisonia kuolemaan. Holstonin kuolema jättää sheriffin paikan vapaaksi ja ehdolle nousee yllätysnimi - konesalissa työskentelevä hankala ja omapäinen Juliette.

Siilo alkoi tehokkaasti, kiinnostukseni sen kuvaamaan maailmaa kohtaan heräsi heti. Howey on luonut eheän ja loogisen maailman, joka oli samaan aikaan riittävän helppo ymmärtää jättäen silti ilmaan sopivan paljon kysymyksiä koukuttaakseen lukijan. Kirjaan mahtuu myös aimo annos mielenkiintoisia henkilöitä - muitakin kuin keskushenkilö Juliette, joka kieltämättä on mukavan reipas ja reteä, suorastaan virkistävä tapaus. Sanoisinkin mahtavan henkilögallerian olevan ehdottomasti yksi kirjan vahvuuksista, näitä ihmisiä haluaakin kannustaa ja heidän kohtaloitaan seurata! Kirjan keskivaiheilla intoni Siiloa kohtaan alkoi kuitenkin hiipua, minun makuuni kirjassa alkoi olla liikaa tappelua ja rakentelua ja olisin halunnut päästä juonessa jo eteenpäinkin. Olen malttamaton, tiedän sen...

Olen kuullut Siilosta paljon kehuja ja kirja osoittautuikin ihan kelpo lukukokemukseksi. Sukat eivät pyörineet jaloissani eikä Siilon tarina jäänyt takaraivooni kummittelemaan, mutta aika kirjan parissa kului mukavasti ja saatan myös tarttua muihin Howeyn teoksiin. Googletteluni mukaan Siilo onkin moniosainen kirjasarja, jonka muut osat julkaistaan suomennettuna syksyllä 2014. Nyt vain odottelemaan!

"Mikä on velvollisuutesi siilossa?

Pitää yllä järjestystä.

Mitä suojelet ennen kaikkea?

Elämää ja isien perintöä.

Mitä se vaatii?

Uhrauksia."

Like, 2013
Sivuja: 509
Alkuteos: Wool
Suomentanut Einari Aaltonen

Fraktaaliruhtinas / Hannu Rajaniemi

Fraktaaliruhtinas - tai Kvartaalikuningas kuten minä sitä höttöisissä aivoissani kutsuin - oli lukupiirikirja ja siksi rämmin sen päättäväisesti läpi Nykin reissusta jetlagisilla aivoillani. Ei ihan helppo nakki, sillä Rajaniemen teksti on edelleen hurjan monimutkaista ja runsasta ja pisti prosessointiyksikköni koville.

Kirja jatkaa Varkaan, Mielen ja Perhosen tarinaa. Varkaan minuuden palaset ovat edelleen siroteltuina pitkin maailmaa mutta kiitos Oublietten seikkailujen, alkaa olla selvää että visiitistä Maahan saattaisi olla hyötyä. Maassa eletään tunnelmissa Mad Max kohtaa Tuhannen ja yhden yön sadut kun Twaddud, tyttö, joka rakasti hirviöitä, kuulee tärkeän henkilön murhasta.

Ihan ensiksi tärkein, en nimittäin ole ihan varma tajusinko tätä kirjaa. Ehkä tajusin, ehkä en, aika hämmentävä tunne 440 sivun jälkeen. Minulle kirjan runsaus osoittautui sekä haasteeksi että ilonaiheeksi, pidin kovasti uusista sanoista, ideoista ja termeistä mutta toisaalta kirjan juoni henkilöineen ikäänkuin peittyi kaiken sinällään kivan hörhelön alle, sillä Rajaniemi vyöryttää peliin zokuja, taisteluautismia, lentäviä mattoja, jinnejä ja villikoodia että lukija, jäädessään ensin pohtimaan yhtä käsitettä, sitten toista, melkein kadottaa punaisen langan. Ehkä pökerryttävä tunne onkin tarkoituksellinen, aivan kuin varkaan tuottamat illuusiot? Ainakin minä olisin kaivannut sanastoa. It-alalla toimivana iloitsin kuitenkin tuttujen termien uudelleenkäytöstä: parikoodausta, luojamoodeja, juurihakemistoja ja vaikka mitä!

Trilogian kolmas osa, The Causal Angel, ilmestyy Amazonin tietojen mukaan 15.7.

(Tawadudd kertoo sisäisestä monologista.)"Kahden mielen muodostavat narratiivit voivat tietyissä tilanteissa kietoutua toisiinsa. Esimerkiksi rakastavaiset ovat jossain määrin punoutuneet yhteen myös ajatustensa tasolla. Punoutumisessa yksittäisen ihmisen tietoisuus leviää osaksi toisia tietoisuuksia ja päinvastoin, kunnes kaikki ovat yhteydessä keskenään. On myös mahdollista ujuttaa itsensä vaivihkaa toisen henkilön tarinoihin."

Gummerus, 2013
Sivuja: 442
Alkuteos: The Fractal Prince
Suomentanut Antti Autio

Kvanttivaras / Hannu Rajaniemi

Olen muutamaan otteeseen katsellut Hannu Rajaniemen Kvanttivarasta kirjaston hyllyssä uteliaana mutta kirja jäi aina lainaamatta sillä arastelin tarttua sci-fi -kirjaan. Jos en vaikka ymmärräkään mitään ja olen kaikkien fiksujen avaruusjuttujen keskellä ihan uunona! Apua! Lusmuiluni loppui kuitenkin kun Kvanttivaras putkahti lukupiirin listalle, nielaisin syvään ja otin haasteen vastaan.

Kvanttivarkaan keskushenkilönä on luonnollisestikin varas, legendaarinen sellainen. Varas on aikoinaan ryöstänyt kokonaisia kaivoksia mutta lojuu nyt arvoitusvankilassa. Soturinainen Mieli on saanut tehtävän, jonka avain sijaitsee Varkaan kadoksissa olevissa muistoissa. Mieli ja Varas suuntaavat Marsissa sijaitsevaan Oublietteen, jossa Varas on viettänyt nuoruutensa.

Täytyy sanoa että Kvanttivaras oli melkoisen tujua tavaraa sci-fiin tottumattomalle. Varsinkin aluksi Rajaniemen omien termien ja ideoiden vyöry tuntui hurjalta ja vähän lamaannuttavaltakin. Uutta ja erilaista oli paljon ja se vaati miettimistä ja pureskelua, totuttelua. Vaikka olinkin tuskissani tekstin rikkauden kanssa, outoa kyllä, se myös veti. Luin 50 sivua, sitten 100 ja illalla vielä jokusen lisää. Pääsin loppuun saakka ja huomasin ajattelevani että haluan jonain päivänä lukea tämän kirjan uudelleen. Ehkä toisella lukukerralla ymmärtäisin enemmän.

Kvanttivaras oli kaikessa runsaudessaan rikas ja hämmentävä, pidin kirjasta mutta täydellinen lukunautinto se ei ollut, sen verran kovasti jouduin sen kanssa ponnistelemaan. Kirjan kansien välistä löytyy kuitenkin aika herkullisia juttuja, kauniita näkymiä, pieniä, kiinnostavia kumarruksia meidän maailmamme konseptien suhteen ja mieltä kutittelevia ajatuksia. Esimerkiksi ajatus suklaisesta iltapuvusta on sangen herkullinen!

"Ehkä on kuitenkin soveliaampaa lähteä tällä tavoin, ystävien ympäröimänä. Aika on juuri sellaista, joksi kukin sen tykönään luo: suhteellista, absoluuttista, lopullista - tai loputonta. Minä haluan sulkea tämän hetken sydämeeni ikuisiksi ajoiksi. Kun sitten hiljaiseloni aikana puhdistan viemäreitänne, varjelen teitä foboilta ja kannattelen kaupunkianne harteillani, kykenen joka hetki muistamaan, kuinka mahtavia ystäviä minulla on."

Gummerus,  2011
Sivuja 440
Alkuteos: The Quantum Thief
Suomentanut Antti Autio

World War Z: An Oral History of the Zombie War / Max Brooks

Kesäloman loppuminen toi jostain syystä lenkkikirjat taas mieleeni. Vaikka normaalisti tiiliskivistä tykkäänkin,
lenkillä kuuntelen mielummin lyhyitä juttuja, joten kirjan pituus on aika olennainen tekijä valinnassani. Päädyinkin venyttämään rajojani zombie-kirjoihin ihan vain siksi että World War Z sattui löytymään Overdrive-kirjaston hyllystä ja se oli mukavan pituinen lenkkikirjaksi. Myönnetään, valintakriteerini eivät ole erityisen hienostuneet... Toisaalta, kun joskus tekee valintoja hölmöillä kriteereillä, saattaa joskus törmätä yllättäviin ja kivoihinkin juttuihin. Tällä kertaa ilahduin tajutessani että zombie-kirjani osoittautuikin oikein toimivaksi ja sopivalla tavalla karmivaksikin kokonaisuudeksi.

Kirja on itseasiassa raportti maailmansota Z tapahtumista, joita YK:n sodanjälkeisen komission agentti kerää haastatteluin 10 vuotta sodan päättymisen jälkeen. Haastateltavia on useita, ympäri maailmaa ja heidän todistustensa kautta lukijalle alkaa piirtyä kuva siitä, mitä tuolloin tapahtui. Kuinka epidemia alkoi Kiinasta ja levisi pian ympäri maailmaa, kuinka ihmiset ottivat varoitukset vastaan ensin epäluuloisina, kunnes paniikki iski. Ihmiset hylkäsivät kotinsa ja pakenivat pohjoiseen (zombit jäätyvät pakkasella) ja sotilaat taistelivat poikkeuksellista vihollista vastaan epätoivoisina.

Nimestään huolimatta kirjassa eivät oikeastaan pääosassa ole zombit vaan ihmiset, se tuntuu enemminkin tutkiskelevan sitä, mitä maailmassa tapahtuisi jos meitä kohtaisi jokin mittava, maailmanlaajuinen uhka, joka voisi yhtä hyvin olla vaikkapa sairaus tai ympäristökatastrofi. Tässä kirja onnistuikin mahtavasti, sillä oma mielikuvituksenikin aktivoitui ja pohdiskelin pitkään sitä, kuinka itse pystyisin selviytymään ilman sähköä, bensaa, pyydystämällä ruokani itse. Brooks tekee hyviä havaintoja siitä, kuinka hemmoteltuja olemme ja kuinka esimerkiksi työelämässä harva meistä on enää tehtävissä, joista olisi hyötyä aidosti selviytymisessä tai maan jälleenrakennuksessa.

Toinen mielikuvitustani kutkuttava fakta oli se, että sodan aikana myös maailmankartta piirrettiin uudelleen. Tätä ei kirjassa suuremmin esitellä, lukija vain tulee pistäneeksi merkille sen, että osa haastatteluista tapahtuu esimerkiksi Tiibetin tasavallassa tai Jerusalemissa, joka nykyisellään kuuluukin Palestiinaan. Luonnollisestikin aloin myös pohtia lenkeilläni Suomen kohtaloa ja yllätyin iloisesti kun yksi haastatteluista tapahtuukin kotoisesti Vaalajärvellä! Suomiväriä näkyy kirjassa muutenkin sillä yksi haastatelluista on sotilas Todd Vainio.

Kirja onkin oikeastaan tarinakokoelma Zombi-sodan eri vaiheista ja rakenne toimii mielestäni loistavasti, sillä Brooks onnistuu kuvaamaan globaalin ongelman kehittymistä mukavan laaja-alaisesti. Kuuntelijalle kirja on herkkua, sen lukijakaarti on vaikuttava mikä luonnollisestikin kuuluu myös lopputuloksessa. Jokaiselle roolille on oma näyttelijänsä, heistä mainittakoon mm. Alfred Molina, Jeri Ryan, Alan Alda, René Auberjonois ja Martin Scorsese. Kirjailija itse lukee haastattelijan roolin. Lukijat onnistuivat hienosti herättämään eri henkilöt kulttuureineen eloon ja melkeinpä sanoisin että tämä kirja saattaa jopa toimia paremmin ääniversiona kuin paperisena.

Risuja haluaisin antaa kirjan nimestä, sillä mielestäni tekstin alun pahaenteinen tunnelma toimisi vielä paremmin mikäli jo nimessä ei paljastettaisi mikä tuo mystinen uhka oikein on, jolloin lukija olisi saanut jonkin aikaa itse arvailla ja jossitella.

Pidin itse World War Z niin paljon että se pääsee Suosikit-kategoriaani. Tämä tuntuu aika yllättävältä, en olisi ehkä itse arvannut voivani pitää zombeista näin paljon. Suosittelen siis muitakin kokeilemaan, äänikirja löytyy ainakin Helmetin OverDrive-kokoelmasta ja se on suomennettu nimellä Sukupolvi Z: Zombisodan aikakirjat (Johnny Kniga, 2011)

Books on tape,2006
Kesto 6 h
Kirjallinen maailmanvalloitus: Barbados

Teemestarin kirja / Emmi Itäranta

Teemestarin kirjasta on kohistu blogistaniassa ja vähän muuallakin paljon ja siksi kirjan nimi tallentui jopa
minunkin tajuntaani. Kävin pitkään pohdintaa itseni kanssa Teemestarin kirjan lukemisesta sillä dystopia-kokeiluni eivät ole olleet hirmuisen onnistuneita. Toisessa vaakakupissa kuitenkin painoivat sekä bloggaajakollegoiden kehut että kiehtovan tuntuiset viitteet Aasiasta. Lopulta - onneksi - päädyin tutustumaan Teemestarin kauniiseen ja surumieliseen kirjaan.

Teemestarin kirja sijoittuu tulevaisuuteen, aikaan jossa vesisodat on käyty ja osa maailman vesialueista on menetetty saasteiden takia. Elämä on niukkaa veden säännöstelyn takia ja sotilaat vahtivat tiukasti niitä, jotka yrittävät rakentaa laittomia vesijohtoja tai piilottaa lähteitä. Kaiken tämän keskellä on nuori nainen, Noria, joka kouluttautuu teemestarin vanhaan ja perinteikkääseen ammattiin isänsä johdolla.

Emmi Itärannan teksti on kaunista ja tunnelmallista. Nautin varsinkin teeseremonian yksinkertaisesta ja rauhallisesta kuvauksesta ja kirjassa olikin hetkittäin hienoja, pelkistetyn vaikuttavia tuokioita joihin olisin mielelläni jäänyt. Myös tarina on samaan aikaan herkkä ja kaunis, vahva ja surullinen, traaginenkin. Se tuntuu melkein liian lyhyeltä, melkein kuin kirsikoiden kukkimisen aika keväällä. Itäranta ei anna suoraan vastauksia, ratkaisu, joka jäi kutkuttamaan lukijan makunystyröitä. On kuin kirjailija olisi piirtänyt kuvan ääriviivoineen, mutta antaa lukijan värittää omalla mielikuvituksellaan tyhjät aukot.

Innostuin kirjasta, se ehkä kävikin jo ilmi enkä oikeastaan löydä siitä mitään moitittavaa. Korkeintaan sen, että olisin halunnut Teemestarin kirjan jatkuvan pidempäänkin, olkoonkin että oikeastaan tarina on tälläisenaan ihan oikean mittainen eikä kaipaa mitään lisää. Olisin vain halunnut pysyä näissä varsin zenmäisissä tunnelmissa pidempäänkin.

Teemestarin kirja julkaistaan keväällä 2014 Yhdysvalloissa, Iso-Britanniassa ja Australiassa - hieno saavutus!

"Teemestarit uskovat, että on aikoja, jolloin vesi ei halua tulla löydetyksi, koska se tietää joutuvansa kahleisiin, jotka ovat sen luontoa vastaan. Siksi lähteen kuivumisella voi olla tarkoituksensa, jota vastaan ei tule taistella. Kaikki maailmassa ei ole ihmisten. Tee ja vesi eivät kuulu teemestareille, vaan teemestarit kuuluvat teelle ja vedelle. Olemme veden vartijoita, mutta ennen kaikkea olemme sen palvelijoita."

Teos, 2012
Sivuja: 265
Kirjasta lisää: kirjailijan kotisivut

22.11.1963 / Stephen King

Olin lukenut elämäni aikani vain yhden Stephen Kingin kirjan - Carrien - jonka jälkeen olin tullut siihen tulokseen että tämä kirjailija ei ole minua varten. Sitten, vuosikymmen tai pari myöhemmin, huomasin että miehen tuorein kirja, joka pyöri JFK:n salamurhan ja perhosvaikutuksen ympärillä, alkoi oudosti kiinnostaa. Ja pienen pähkäilyn jälkeen uskaltauduin lukemaan tätä kirjaa, joka sai minut melkein myöhästymään töistä.

Kirjan pääosassa on Jake Epping, äidinkielen opettaja, joka saa kuolemaa tekevältä ravintoloitsija-ystävältään erikoisen tehtävän. Ravintolassa nimittäin sijaitsee madonreikä/aikapoimu/mikälie ryppy ajassa, jonka kautta pääsee palaamaan vuoteen 1958. Vaikka menneessä viettäisikin vuosia, on nykyajassa kulunut vain 2 minuuttia, lisäksi uusi käynti menneisyydessä nollaa aina edellisen. Miehet haluavat tehdä jotakin merkityksellistä muuttaakseen historiaa parempaan suuntaan ja päättävät yrittää estää presidentti Kennedyn salamurhan 22.11.1963. Mutta kannattaako historiaa yrittää muuttaa?

Perhosvaikutus on aina kiehtonut minua ja huomasin lukiessani pohtivani useasti niitä henkilöitä, joiden elämää Epping oli jo muuttanut ja kehitteleväni omia potentiaalisia juonenkäänteitäni ja sitä, mitä itse olisin tehnyt, mikäli moinen mahdollisuus olisi tielleni osunut. Tässä kohdin Epping ei taida omata tämän bloggaajan uteliaisuutta, sillä minä olisin varmasti käyttänyt omat mahdollisuuteni toisin - olisin vaikkapa halunnut tavata omat vanhempani nuorina (ja kenties antanut isälleni vinkin ostaa Nokiaa silloin kun se todella kannatti, öhöm). Epping kuitenkin omaa allekirjoittaneeseen verrattuna oivallisen työmoraalin ja keskittyy vain pelastamaan maailmaa mikä toki onkin ihmiskunnan kannalta varmaan ihan mukava juttu...

En tiedä kuinka tyypillinen Kingin kirja tämä on, mutta ainakaan kovin kauhistuttava tämä ei ollut vaikka toki jännää välillä olikin. Minun makuuni tämä oli oikein sopiva King, mutta tosi-fanit saattavat olla toista mieltä? Ilokseni huomasin viihtyväni kirjan seurassa oikein mukavasti, Kingin teksti oli sujuvaa ja kiinnostavaa ja loi pieninkin eilen sopivan painostavan tunnelman tekstiin. Erityisesti pidin kappaleiden loppuun sijoitetuista pienistä koukuista, joita kirjailija käytti minusta varsin näppärästi. Usein koukkuilu tuntuu minusta lähinnä ärsyttävältä, mutta tässä kirjassa se toimi.

Kirjassa käsitellään kiinnostavasti ja tarkasti Yhdysvaltain historiaa 1960-luvun taitteessa. Itse en tähän ajanjaksoon ole paljoa perehtynyt vaikka perusasiat tuttuja olivatkin. Luulen kuitenkin että ajanjaksosta tai salamurhasta enemmän kiinnostuneille kirja saataa olla herkkupala ja mahdollisuus oivallisiin ajatusleikkeihin.?

"Kuka te olette?" hän kysyi.
"En kukaan." Kävelin hänen ohitseen ovelle. Mutta hän oli ansainnut paremman vastauksen. Sireenit olivat nyt lähempänä, muta käännyin hänen puoleensa. "Suojelusenkeli", sanoin. Sitten astuin takaovesta ulos vuoden 1958 halloween-iltaan.

Tammi, 2013
Sivuja: 869
Alkuteos: 11/22/63
Suomentanut Ilkka Rekiaro
Kirjasta lisää: Kirjojen keskellä, Amman lukuhetki, Morren maailma

Kongo / Michael Crichton

Kongo oli silkkaa bloggarin haastekieroilua. Vuoden lähestyessä loppuaan aloin miettiä että kaunokirjalliseen maailmanvalloitukseen pitäisi kyllä kerätä vielä vähän lisää pisteitä ja apuun tuli kirjaston tietokantahaku, josta loppujen lopuksi sain osumaksi Kongon. Crichton oli kirjailijana minulle suhteellisen tuntematon, Jurassic Parkin toki tiesin vaikken ole elokuvaan tai kirjaan perehtynytkään. Sci-fi ei oikein ole minun juttuni joten suhtauduin kirjaan pienellä varauksella, mutta mitäpä sitä ei tekisi saadakseen vielä yhden pisteen kirjabloggareiden lukuhaasteessa?! (Tiedän... Hullu mikä hullu...)

Kirja sijoittuu muutamiin päiviin kesällä 1979, aikaan, jolloin kännykät, läppärit ja taulutietokoneet olivat vain superteknisiä haaveita harvojen ja valittujen mielissä. ERTS (Earth Resource Technology Service Incorporated) kenttätyöryhmä kohtaa äkillisen loppunsa Kongon viidakoissa etsiessään timanteistaan tunnettua Zinjin muinaista kaupunkia. Timantteja tarvitaan tietokoneiden muistin kehittelyyn ja kilpailu eri toimijoiden välillä on kova eikä likaisiakaan keinoja vältellä. ERTSin tutkimuskeskuksen nuori ja älykäs Karen Ross saa tehtäväkseen perustaa uuden retkikunnan ja aloittaa kilpajuoksun sinisten timanttien lähteelle. Mukaansa Karen valitsee gorillatutkija Peter Elliottin ja hänen tutkimusprojektinsa, naarasgorilla Amyn, jota on opetettu viestimään ihmisten kanssa viittomakielellä.

Kirja osoittautui reilusti vetävämmäksi kuin voimakkaasti 1980-lukua henkivä kansi antoi ymmärtää. Vaikka aluksi snobbailinkin, huomasin että loppua kohden oikeastaan jo odotin Amyn ja kumppaneiden matkaan pääsemistä. Ja kyllä vain - minusta kirjan ehdoton sankaritar on gorilla. Amy oli hauska, hellyyttävä ja ihastuttavan naisellinen tempauksissaan, johon verrattuna kirjan ihmishahmot tuntuivat kalpenevan. Tykkäilin myös kovasti kirjan juonesta ja nyökyttelin hyväksyvästi sille, kuinka Crichton on jaksanut kieputtaa juonta ja henkilöitä vähän kekseliäämmin kuin tulevien vuosien da Vinci koodi -kirjailijat. Varsinkin loppua kohden kirjasta löytyi mukavan kieroja käänteitä...

Kritiikkiksi voisin mainita kirjassa käytetyn satelliittiyhteyden kielen, joka on jonkinlainen vokaaliton versio morsetuksesta. Kirjassa ei kaikkia viestejä kuitenkaan "avata" ja ainakin allekirjoittaneen aivokapasiteetti ei aina riittänyt viestien tulkintaan.

"Legendan mukaan kaupunki, jonka Salomon ajan heprealaiset olivat tunteneet, oli ollut käsittämättömän rikas timanttien lähde. Kaupunkiin vievää karavaanireittiä oli mustasukkaisesti varjeltu, tieto siitä välitetty isältä pojalle, pyhänä salaisuutena sukupolvelta toiselle. Mutta timanttikaivokset olivat ehtyneet ja kaupunki itse lepäsi nyt rapautuvina raunioina jossain Afrikan sydämessä. Vaikeakulkuiset karavaanitiet oli viidakko kauan sitten nielaissut, ja viimeinen kauppias, joka muisti tien, oli vienyt salaisuuden mukaan hautaan monta sataa vuotta aikaisemmin."

Tammi, 1981
Sivuja: 335
Alkuteos: Congo
Kaunokirjallinen maailmanvalloitus: Kongon demokraattinen tasavalta

Bad Hair Day / Carrie Harris

Kuten olen tainnut jo ennenkin tilittää, on Helmetin Overdrive-kirjasto samanaikaisesti ihana ja turhauttava paikka. Ihana valikoimansa puolesta ja turhauttava siksi että moni kirjailijoista on minulle umpiouto ja hyvien valintojen tekeminen on siksi vaikeaa. Overdrivessä vieraileminen onkin muodostunut päässäni jonkin sortin aarteenetsinnäksi - koskaan en tiedä tuleeko vastaan oikeaa vai kissankultaa. Tällä kertaa hyppysiin osui Carrie Harrisin nuortenkirja Bad Hair Day, joka kyllä vahvasti kallistuu aarteen puolelle.

Hulluksi tiedemieheksi itsensä julistavan Harrisin kirjasarjan päähenkilö on kerrassaan mainio lukiolaistyttö Kate Grable. Harrisin tapaan myös Kate on tiedenörtti, joka haaveilee lääketieteelliseen pääsystä ja leikkauksien tekemisestä. Tarina alkaakin lukion harjoitteluohjelmasta, jossa opiskelijat pääsevät tutustumaan työelämään sairaalassa ja saavat lääkärit mentoreikseen. Kate ei harmikseen saa mentorikseen kirurgia vaan patologin, joka tosin pian pidetetään murhasta epäiltynä. Outoja kuolemantapauksia alkaa esiintyä enemmänkin - kuka tai mikä on yliluonnolisen vahvalta vaikuttava murhaaja?! Ja aivan kuin murhat eivät olisi jo riittävästi, myös Elle Dickensheet yrittää viedä sankarittaren poikaystävän. Mur.

"Finding him is going to be the hard part. You don't have any idea where he could be hiding, do you?"
"No clue. Why don't I call him?"
I hadn't even thought to try calling him. Apparentely, I was one of those genius savants who can calculate square roots in their head but can't function in the real world. It explained a lot.

Bad Hair Day ei ollut tajunnanräjäyttävä lukukokemus ja kriittisemmillä hetkilläni vähän kurtistelin kulmiani muutamille epäuskottavuuksille. Tokihan Kate oli fiksu lukiolainen, mutta että paikallinen poliisikin pyytäisi häneltä apua rikospaikan tutkinnassa?! Mutta kyseessä on nuorten kirja, vieläpä kaikin puolin viihdyttävä sellainen, joten on helppoa katsoa näitä puutteita sormien välistä.

Nautin kovasti Kate Grablen seurasta, oli mukavaa törmätä kerrankin nörttisankarittareen pystyy sekä hurmaamaan jalkapallojoukkueen kapteenin ja tappelemaan pahisten kanssa. Go Kate! Monien hienojen ominaisuuksiensa lisäksi Kate ei ole ärsyttävän täydellinen ja hänen ajatuksensa täyttyvät mukavan mustalla huumorilla ja kuivalla ironialla, minun tyyppiseni tyttö siis. Plussaa annan myös siitä, että Katelle on kirjoitettu myös ns. oikeita ongelmia, sillä hauskasti nimetty Elle Dickensheet todella roikkuu Katen poikaystävässä kuin takiainen...

Bad Hair Day on Harrisin Kate Grable -sarjan toinen osa ja olisin halunnut kirjan luettuani tutustua myös sarjan ensimmäiseen teokseen, Bad Taste in Boys, mutta harmikseni sitä ei Overdrivestä löydy. Kirjan teemoihin kuitenkin pääsee mukavasti kiinni vaikkei Kate olisikaan entuudestaan tuttu.

"She was freakishly, annoyingly cute, and she seemed to think everyone in the world was interested in seeing her cleavage. Every time she moved, she led with her boobs. She thrust those things out so far that she'd throw her back out if she wasn't careful. I would have warned her, but her breasts were primarily aimed at my boyfriend, so she deserved a slipped disk or two. Or seven."

2012, Random House Children's Books
Kirjasta lisää: Carrie Harrisin kotisivut

Nälkäpeli, Vihan liekit, Matkijanärhi / Suzanne Collins

Olen uteliaana seurannut Nälkäpelin saamia kehuja ja miettinyt pitäisikö kirja(t) lukea. Olen jostain syystä ollut aika skeptinen kirjan suhteen, tuntui ettei se olisi oikein minun juttuni, sitten tuli syysloma ja kirjaston hyllystä löytyi Nälkäpeli-mammutti - samoissa kansissa kaikki kolme kirjaa enkä enää keksinyt mitään syytä olla lainaamatta. Vitkuttelin lukemisen kanssa, järkäleeseen tarttuminen ei oikein kiinnostanut. Sitten päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja lukea edes muutama luku, "yleissivistyksen vuoksi". Sitten kello olikin yht'äkkiä yksi yöllä ja olin lukenut Nälkäpeliä 300 sivua ja aloin ymmärtää kirjasarjan suosiota ihan uudella tavalla...

Kokonaisen kirjasarjan juonesta on vaikea kertoa paljoakaan ilman spoilaamista, joten kirjoitan kirjan sisällöstä vain lyhyesti. Eletään tulevaisuuden Yhdysvalloissa, jossa maa on erilaisten onnettomuuksien ja kriisien myötä vajonnut tilaan, jossa Capitol-alueella elävät harvat ja valitut elävät yltäkylläisyydessä halliten maan 12 sektoria. Elämä sektoreilla on köyhää ja säännösteltyä, pahin vitsaus kuitenkin sektorien nuoriin kohdistuva jokavuotinen Nälkäpeli-arvonta, jossa jokaiselta sektorilta valitaan tyttö ja poika taistelemaan hengestään eräänlaisessa tositv-ohjelmassa. Eräässä arvonnassa luetaan Katniss Everdeenin 12-vuotiaan pikkusiskon nimi. Katniss ilmoittautuu mukaan Nälkäpeliin sisarensa puolesta ja kilpailijoiden ympärillä alkaa hurja mediamyllytys, joka huipentuu tietysti ohjelman varsinaiseen alkamiseen.

Suzanne Collinsin teksti oli vetävää ja dystopian maailma oli sopivalla tavalla uskottava ja kiintoisa. Tulevaisuuden maailmassa kun oli sopivalla tavalla meidänkin ajastamme tuttuja elementtejä, toki mielikuvituksella höystettynä. Esimerkiksi Nälkäpeli oli kuitenkin outo ja väkivaltainen Big Brother -talo, ohjelmaan osallistuminen ja sen katsominen ollen pakollista. Collins mm. stailaa kilpailijansa ja hyvällä, koskettavalla tai muutoin kiinnostavalla esiintymisellä voi saada apuja haasteisiin.

Katniss Everdeen oli minusta mainio ja poikkeuksellinenkin sankaritar, hän on pessimistinen ja päättäväinen sisupussi, jonka suorasukaisuus saattaa hänet vaikeuksiin. Katniss on vuosiaan vanhempi tyttö, joka tekee sen mitä täytyy. Toki kirjassa täytyy hiukan rakkauttakin olla ja pidin siitä, kuinka tätä teemaa on kirjassa käsitelty. Katnississa on hiukan samaa kuin Jane Austenin Eliza Bennetissä, pippurinen ja vähän tunteidensa kanssa kömpelö nainen hänkin.

Vaikka kyseessä onkin nuorten kirja, viihtyi aikuinenkin tämän sarjan parissa vallan mainiosti. Mukana oli tärkeitä yhteiskunnallisia ja poliittisia teemoja ja mukavasti ironiaa, joka on herkkua allekirjoittaneelle. Ainakin minä hykertelin stailauksille, haastatteluille ja sille kaikelle hullutukselle, jota Nälkäpelin "televisiointiin" liittyi. Väkivaltaa oli toki runsaasti, mutta eipä tästä aiheesta kai voisi kirjoittaakaan ilman sitä.

Luin trilogian melko kiivaaseen tahtiin, taukoja pitämättä. Ehkä juuri tästä syystä kirjojen rakenteen toisteisuus vähän pistikin silmääni. Olen Kuuttaren kanssa samaa mieltä siitä, että trilogian paras kirja on ehdottomasti ensimmäinen, Nälkäpeli. Kaksi seuraavaakin osaa toki ovat ihan mukavaa luettavaa, mutta ne eivät tarjonneet yhtä intensiivistä lukukokemusta.

(Katniss harjoittelee haastettelua varten.)Seuraavat tunnit ovat yhtä piinaa. Jo alussa käy selväksi, etten osaa intoilla. Kokeilemme nenäkkään roolia, mutta en ole siihen tarpeeksi ylimielinen. Ja kaikesta päätellen olen liian "haavoittuvainen" temperamenttiseksi. Minä en ole nokkela. Enkä hauska. Enkä seksikäs. Enkä salaperäinen.
Valmennusistunnon lopussa en ole yhtään mitään. Haymitch on ruvennut ryyppäämään suunnilleen nokkelan kohdalla, ja hänen äänessään on häijy alavire.

WSOY, 2012
Sivuja: 1052
Alkuteokset:  The Hunger Games, Catching Fire, Mockingjay
Nälkäpelistä lisää: Oota mä luen eka tän loppuun, Kirjamielellä, Booking it some more, Kuuttaren lukupäiväkirja, Kirjojen salainen puutarha
Vihan liekeistä lisää: Oota mä luen eka tän loppuun, Kirjamielellä
Matkijanärhestä lisää: Oota mä luen eka tän loppuun, Booking it some more, Kirjamielellä

Äidinmaa / Jan Salminen

Sci-fi ei oikein ole minun juttuni, mutta yritän aina silloin tällöin lukea "mukavuusalueeni" ulkopuoleltakin. Salmisen kirja valikoitui luettaviini koska kirjan idea maailmasta, jossa naiset ovat ottaneet täysin vallan, kutkutteli uteliaisuuttani. Onhan joku joskus väittänyt ettei maailmassa olisi sotia jos naiset olisivat vallassa...

Äidinmaa oli minulle vaikea kirja ja painiskelin fiilisteni kanssa. Jostakin syystä yritin järkeistää asioita aivan vimmatusti ikäänkuin pitääkseni oman sukupuoleni puolta. Kirjan lukeminen olikin hyvinkin kaksijakoinen kokemus, toinen puoli aivoistani lähetti aivan vimmatusti "ei ole mahdollista -viestiä toisen puolen hönkiessä "se on FIKTIOTA!". Outoa kuinka vaikeaa on joskus päästää irti asenteistaan vaikka sitä ihan tietoisestikin yrittäisi...

Äidinmaa sijoittuu tulevaisuuden Suomeen. Tulevina vuosina maamme tulee kokemaan monia myllerryksiä ja viha tulee muuttamaan kansaamme. Lukuisat naisiin kohdistuneet raakuudet johtavat siihen että Äidinmaahan julistetaan naisrauha ja miehet, koiraat, vähitellen muuttuvat yhteiskunnan pohjasakaksi. Nykypäivän Äidinmaassa ollaan hylätty kulutusyhteiskunta ja kaupungit, nyt naiset elävät eräänlaisina maaseudulla. Koiraat toimivat naisten palvelijoina, sähköshokkivöillä varustettuina orjina ja koiraisiin sekaantuminen on vakava rike. Naisten valtakunnassa kaikki pyrkivät olemaan samanlaisia, mm. peilit ja kaunistautuminen on kielletty kuin kommunistivaltioissa ennen muinoin ja väkivaltaa siellä ei käytetä juuri lainkaan. Yhteisöä kuitenkin kuohuttavat salaperäisen koiraan tekemät raa'at naisenmurhat...

Tarinan päähenkilöinä vuorottelevat koiraiden parissa vartijana työskentelevä Anna-Liisa sekä Benjamin, vanha koiras, jota Anna-Liisa vartioi. Heistä kumpikin tavallaan kyseenalaistaa Äidinmaan ideologiaa, Benjamin muistaa vielä vanhoja aikoja, Anna-Liisa taas on saanut luettavakseen dokumentteja Äidinmaan syntyhistoriasta. Lopullisesti kaikki muuttuu kun Anna-Liisa löytää pienen kolmivuotiaan koiraan, joka herättää hänessä jotakin...

Jan Salmisen luoma Äidinmaa on kokonaisuutena yksityiskohdista rikas ja tarjoaa lukijalleen mahdollisuuden mielenkiintoisiin ajatusleikkeihin. Salminen on poiminut kirjaansa monia teemoja, hän ottaa mm. kantaa vähemmistöjen kohteluun ja demonisointiin ja yrittää muistuttaa meitä siitä, että ihan oikeasti olemme yksilöitä ja että jokainen ansaitsee ihmisarvoisen kohtelun. Kuinka paljon pahaa onkaan voinut tapahtua, jotta naiset olisivat unohtaneet tämän ja kääntyneet miehiä vastaan? Naiset, jotka hellivät poikiaan ja rakastavat puolisoitaan? Tähän kysymykseen Äidinmaan historiassa minä huomasin palaavani aina vain uudelleen - minkälainen viha voi kääntää ihmiset noin toisiaan vastaan? Osansa Salmisen pohdiskelusta saavat myös aikamme väkivaltaa ihannoiva kulttuuri ja tasa-arvokeskustelu.

Kirjan tempo tuntuu kiihkeältä, sen sävyt ovat tummia. Salminen on mielestäni tavoittanut hyvin päähenkilöidenä mielenmyllerryksen ja tietyn toivottomuuden tunteen. Kirjana tämä ei olekaan ihan siitä iloisimmasta päästä enkä omien lukublokkieni takia osaa Äidinmaalle antaa ihan varauksetonta suositustani.  Not my cup of tea mutta mukavaa silti että tulin lukeneeksi.

"Kun pennut raahattiin ulos pesuhuoneesta neljän tai viiden päivän kuluttua, ne olivat kalpeita ja mykkiä, kosteasilmäisiä, sulkeutuneita ja särkyneitä. Ne näyttivät myös kuulailta. Kuona ja epätoivotut ajatusrakenteet oli kuurattu pois. Tällainen koulutus istutti pentuun pelon ja häpeän, jotka rikkoivat seksuaalisuuden. Kuvittelin oman poikani silmiin hellyyden, joka hitaasti mustui vihaksi."

Tammi, 2012
Sivuja: 392
Kirjasta lisää: Lukutuulia
Saatu arvostelukappaleena.

1Q84 Book 3 / Haruki Murakami

Päätin Haruki Murakamin 1Q84 sarjan ensimmäisen niteen (kirjat 1-2) hämmentäviin tunnelmiin. Kirjan loppuratkaisu jäi auki, siksipä oli jatkettava kolmososaan. Kirjojen julkaisutavasta muuten kerrottakoon, että Japanissa 1Q84:n kaksi ensimmäistä kirjaa ilmestyivät yhdessä niteessä ja tämä kolmas osa erillisenä, vuotta myöhemmin. Lukemassani englanninkielisessä versiossa oli noudatettu samanlaista tapaa, siksi kolmososa tulee myös blogiini omana postauksenaan.

Kirjan kertojina ovat edellisestä kirjasta tutut Aomame ja Tengo, heidän lisäkseen kertojana toimii herra Ushikawa, kieron sorttinen yksityisetsivä, joka edellisessä kirjassa ahdisteli Tengoa. Nyt herra Ushikawalla on uusi toimeksianto, Sagigake haluaa hänen etsivän Aomamen joka ensimmäisten osien tapahtumien jälkeen on kadonnut. Tengokin etsii tahollaan Aomamea ja yrittää samalla selvitellä oman menneisyytensä mysteereitä. Ja jotta ympyrä sulkeutuisi, niin Aomame tietysti etsii Tengoa...

Nyt kun koko setti on luettu, on takki aika tyhjä. 1Q84 ei ollut ihan minun juttuni ja tämän kolmannen osan kohdalla aloin jo turtua ja vähän ärsyyntyä kaikenlaisiin kummallisuuksiin joille ei ollut minkäänlaista loogista syytä. En ole tosikko (ainakaan omasta mielestäni!) ja mielikuvituksen käytöstäkin kyllä pidän, mutta kaipaan silti sitä että asioilla annetaan selityksiä, että voin jollakin tavalla yrittää ymmärtää maailmaa, josta luen. Minun makuuni 1Q84:n jälkeen jäi liian paljon asioita auki, todennäköisesti kyseessä on kirjailijan oma tyylikeino, tapa kuvata tuon rinnakkaismaailman outoutta, mutta jotenkin se kaihertamaan.

Kokonaisuutena 1Q84 on aika raskas, varmaan monelle toki antoisakin kokemus. Kirjan pituus, kokonaisuudessaan n. 1000 sivua, on silti kyllä hurjan paljon. Varsinkin kolmannessa kirjassa oli minusta kappaleita jotka eivät sitten loppujen lopuksi kuitenkaan kuljettaneet tarinaa merkittävästi eteenpäin. Muutenkin kirjassa on paljon juonenosasia, joihin lukija kiinnittää huomionsa, mutta jotka sitten lopuksi eivät kuitenkaan kehity mihinkään. Minusta tämä oli turhauttavaa.

Huh. Nyt se on luettu.

"Like dark, soft water, sadness took over Aomame's heart, soundlessly, and with no warning. The best antidote at a time like this was just to shut off that stream of memories and think only of Tengo. Focus, and recall the touch of the ten-year-old boy's hand as she had held it for a fleeting moment. And then she called forth from memory the thirty-year-old Tengo sitting on top of the slide, she imagined what it would feel like to be held in those large, strong arms."

 Sivuja: 364

1Q84 Books 1 - 2 / Haruki Murakami

Haruki Murakamin 1Q84 on aikamoinen järkele, se on rehellisesti sanottuna ensimmäinen ajatukseni kirjasta. Kansi on kaunis ja kiehtovan oloinen, siitä ei vielä selviä mistä kirjassa on kyse, niinkuin ei nimestäkään. Kaunis mysteeri siis. Mutta iso. Tämä on minulle pieni logistinen ongelma, koska luen kaikkein eniten työmatkallani, mutta tämä järkäle ei ole ihan käsilaukkukokoa. Onneksi sentään on treenikassi...

Murakami on vähän raskasta luettavaa, muutenkin kuin kirjaimellisesti. Tarina on tiivis ja vaikka se onkin arkisen tuntuinen, tuntuu ettei yksikään sana saa livahtaa ohi, missä tahansa saattaa vinkki siitä mistä tässä.  Se lähtee melko hitaasti liikkeelle, ensimmäisen sadan sivun jälkeenkään en ymmärtänyt vielä mistä tässä kirjassa oikein oli kyse. Tämä oli kenties jossain määrin koukuttava asia minulle, huomasin miettiväni kirjaa silloinkin kun en sitä lukenut, kaupan jonossa, punttiksella... Mitä pidemmälle etenin, huomasin tuskastuvani, sillä kaipasin jo tositoimia.

Murakamin teksti on sujuvaa ja yksityiskohtaista, hän antaa myös paljon viitteitä musiikkiin, kirjallisuuteen ja elokuviin. Tapahtumat ovat arkisia, mutta samaan aikaan jollain tapaa surrealistisia. Kirjan juonesta on vaikea sanoa mitään koska siinä toimitaan paljon antamalla pieniä ja hienovaraisia vihjeitä tarinan todellisesta rakenteesta ja tarkoituksesta.

Kirjan päähenkilöinä ovat Aomame, jonkinlainen naispuolinen agentti, jonka tehtävänä on tuhota miehiä, jotka vihaavat naisia, sekä Tengo, miespuolinen matematiikan opettaja/kirjailija jolla on häiritseviä muistoja. Aomame ja Tengo vievät tarinaa eteenpäin vuorotellen, kumpikin omissa kappaleissaan. He vaikuttavat pitkään elävän täysin erillisiä elämiä, kunnes vähitellen pieniä kytköksiä näiden kahden välille alkaa löytyä. Tapahtumien keskipisteessä on Fuka-Eri -nimisen teinitytön käsikirjoitus, Air Chrysalis, jonka Tengo saa tehtäväkseen työstää kirjaksi saakka. Fuka-Eri vain ei ole ihan tavallinen tyttö...

Kirjassa on paljon seksiä, yllättävän paljon mielestäni. Toki tämä on ensimmäinen fiktiivinen Murakamini, joten en tiedä kuuluuko se kenties hänen tyyliinsä. Kirjassa seksi tuntuu melkeinpä korostavan päähenkilöiden arkista yksinäisyyttä, se on jotain vailla sen kummempia tunteita, tapa rentoutua rankan työpäivän jälkeen. Vähän yllätyinkin siitä kuinka mutkattoman arkisesti Tengo ja Aomame suhtautuvat seksiin ja puhuvat siitä, olen ollut sinä uskossa että japanilainen kulttuuri on hyvin pidättyväinen näiden asioiden suhteen. Kontrastina kaikelle tälle toimii kirjassa rakkaus, se pieni hetki, jonka ajan kaksi ihmistä pitivät toisiaan rohkeasti kädestä kiinni.

1Q84 on vaikea luokiteltava. Se voisi olla thrilleri tai rakkaustarina, siinä on aika lailla scifiäkin, lopullinen tulkinta riippuu kenties lukijasta itsestään. Scifi ei ole minun lajini, siksi tietyt elementit kirjassa, kuten Pikkuihmiset (Little People), Air Chrysalikset aiheuttivat ajoittain tuskastumista. Rakkaustarina taas olisi kenties jonkun muun kirjoittamana epäuskottava, kohtaavathan päähenkilöt 623 sivun aikana vain kerran, mutta siltikin rakkaus kantaa vuosien yli ja venyy uskomattomiin mittoihin. Murakami kuitenkin ansaitsee tässä kohdin hatunnoston, sillä jonkin taikatempun avulla nämä asiat eivät häirinneet lukukokemustani.

Uskon että kirja tulee jakamaan mielipiteitä, en totta puhuen itsekään tiedä ihan tarkkaan mitä mieltä siitä olen. Ihan minun kirjani tämä ei ollut jo scifi-puolensa takia. Lukisinko tämän uudestaan? Todennäköisesti en. Aionko lukea sarjan päätösosan? Kyllä. Haluan ehdottomasti saada Tengon ja Aomamen tarinan päätökseen. Pidinkö kirjasta? Hetkittäin en, toisina se kutitteli kovasti uteliaisuuttani. Luulenpa että taidan olla tyytyväinen siitä että luin tämän vaikkei se ollutkaan minulle tarkoitettu.

(Aomame huomaa taivaalla olevan kaksi kuuta.)
"There must be something wrong with my mind, Aomame thought. There has always been only one moon, and there should be only one now. If the number of moons had suddenly incresed to two, it should have caused some actual changes to life on earth. The tides, say, should have been altered and everyone would be talking about it. I couldn't possibly have failed to notice until now. This is different from just happening to miss some articles in the paper."

Sivuja: 623
1Q84, book 3

Mayojen testamentti / Steve Alten

Tiesin jo alkuunsa ettei Mayojen testamentti ole ehkä ihan minun juttuni, mutta joskushan on hyvä kokeilla jotain erilaista, eikös vaan? Tuumasin että periaatteessa kirjassa on ainekset johonkin kiinnostavaan - Mayoja, maailmanlopun ennustuksia (ja mahdollisuus kerätä yksi uusi maa, Meksiko, Kirjallista maailmanvalloitusta varten, köhöm), joten otin riskin.

Tällä kertaa on pakko sanoa että riskinotto ei oikein kannattanut. Ensimmäinen ongelma on lukutottumuksissani. Kopioni Mayojen testamentista on pokkari, elikkäs passeli laukkukirja työmatkoja varten. Yleensä säästän isommat järkäleet suosiolla iltalukemisiksi. Altenin kirja sisältää hyvin tarkasti ja tieteellisesti kirjoitettuja lukuja planeetoista yms. jotka olivat vähän liian hankalia aamu-unisen lukijan tokkuraisille aivoille.

Uskon että moni varmasti nauttii tästä kirjasta, mutta minulle tuli sellainen olo kun olisin katsonut jotakin nopeatempoista action-leffaa. Päähenkilöt jäivät luonnollisestikin vähän ohuiksi koska kirja keskittyi, ihan kirjaimellisestikin, maailmanlopun meininkiin. Sinänsä tässä kirjassa on paljon sellaisiakin aiheita, jotka kutkuttaisivat mielikuvitustani, maailmanlopun ennustus on ihan oikeita, samoin kuin kirjassa kuvatut temppelit, pyramidit ja Stonehenge. Ymmärtääkseni kirjassa esitetyt kuvat symboleista ovat oikeita, ainakin kirjan lopussa on lähdeluettelo. Esitetyt kysymykset, kuten mitä tarkoitusta varten Stonehenge on rakennettu tai kuinka muinaiset ihmiset ovat pystyneet moisiin rakennelmiin, kutkuttivat mielikuvitustani.

Mutta tässä kirjassa oli liikaa tavaraa ja kliseitä, jotenkin tuntui että vähempikin olisi riittänyt. On Mayoja ja muita muinaisia kansoja, temppeleitä, tuhoisia ennustuksia, poliittisia salaliittoja, pakollinen rakkaustarina (tai kaksikin), petetty sulho, kosto, tuhoa, lapsuudentraumoja, avaruusolioita...

Kaikki tietysti riippuu myös siitä mitä kirjailija on halunnut kirjallaan saavuttaa. Actionpläjäyksenä tämä on varmasti ihan mainio, silloin ei ehkä pitäisikään etsiä suuria henkilökuvia tai kasvutarinoita. Minä vain pidän enemmän jälkimmäisten lukemisesta enemän kuin actionista...

Kirjasta on kirjoitettu aiemmin  Kirjamielellä-blogissa. 

"On mahdoton kuvitella, miten Andien intiaanit ovat kyenneet kuljettamaan 100 tonnia painavia tai sitäkin painavampia kiviä etäisestä kivilouhimostaan yli 15 kilometrin päästä ja sovittamaan ne sitten täydellisesti toisiinsa linnoituksen muuriksi. (Yksikin kahdeksan- ja puolimetrinen hirvitys painaa runsaat 300 tonnia.) Arkeologit, jotka yhä ponnistelevat selittääkseen tämän käsittämättömän taidonnäytteen,  ovat yrittäneet mallintaa muistomerkin rakentamista kuljettamalla yhden keskikokoisen lohkareen etäisestä louhoksesta käyttäen hyväkseen aikamme insinööritaitoja ja joukkoja vapaaehtoisia. Tähän päivään mennessä joka ikinen yritys on epäonnistunut surkeasti."