Kaksi synkkää sarjakuvaa: Perkeros ja Kuolema, elämisen kallis hinta

JP Ahonen ja KP Alare: Perkeros (WSOY, 2013), 185s.

JP Ahosen sarjakuvat kuuluvat suosikkeihini kotimaisen sarjakuvan saralla. Villimpi Pohjola -sarja on esimerkiksi vallan mainio ja siksi tulin nappaaneeksi kirjastosta mukaan myös Perkeroksen, josa meno on astetta rokimpaa ja tummempaa. Perkeros on avantgardistinen metallibändi, jossa soittavat musiikissaan täydellisyyttä hakevat Akseli, monitaituri Lilja, ikivanha hippi nimeltä Kervinen ja Karhu, lisävahvistusta löytyy läheisessä kebab-pizzeriassa työskentelevästä Aydinistä. Bändin näytönpaikka on Rocktoberfesteillä mutta jotain kovin outoa myös eräässä hipster-bändissä...

Perkeros viihdytti minua loistavasti, luultavasti olisin nauttinut kirjasta vielä enemmän jos tuntisin paremmin metalli-musiikkia, mutta toki tunnelmat välittyivät silti hienosti. Kirjaa voisi ehkä luonnehtia sanoilla rokkaavampi ja jännittävämpi versio Villimmästä pohjolasta, siinä määrin tutulta Ahosen kynänjälki ja hahmot tuntuvat. Tarina on kuitenkin aika vinkeä ja piirtäjän kynänjälki sekä ruutujen rytmitys toimivat hienosti! Suosittelen!


Neil Gaiman: Kuolema, elämisen kallis hinta (Vertigo, 2013), 240s.

Neil Gaimanin kirjoittama sarjakuvasarja esittelee nuoren tytön hahmon ottaneen Kuoleman useissa seikkailuissa. Gaimanin kuolema on ilkikurinen, lempeä, arkinen, filosofinen ja silti vakava ja lopullinenkin. Kirja sisältää tarinat Elämisen kallis hinta (Gaiman, Bachalo, Buckingham), Elämä on parasta aikaa (Gaiman, Bachalo, Buckingham), Talvinen kertomus (Gaiman, Jones, Muth), Kehrä (Gaiman, Bachalo, Bo, Bleyaert), Näyttelykuvia ja Kuoleman puheenvuoro elämän puolesta (Gaiman, McKean).

Kuoleman lukeminen jätti minut ristiriitaisiin tunnelmiin.  Kirjan synkkä pohjavire oli kiinnostava, samoin kuin henkilövalinnat, mutta karsastin hiukan eri tekijöiden piirtämiin sarjoihin hyppäämistä. Olen melko nirso piirrosjäljen suhteen ja tästä syystä esimerkiksi Talvinen kertomus ei miellyttänyt lainkaan, kun taas Elämä on parasta aikaa osoittautui suosikikseni. Mielenkiintoinen, mutta ei täydellinen lukukokemus.

Lukukuun tunnustukset

No olipas lukukuu. Upea ruska, kirpakoita syyskelejä, loistavia kirjoja ja mahtavat kirjamessut. Huomaan juuri nyt kaipaavani kirjoiltani vauhtia ja suuria tunnelmia, kenties vastapainoksi pimeneville illoille ja arjen puurtamiselle. Messutohinoistani kerroin mm. ao. postauksessa.

Uupunut ja onnellinen eli Helsingin kirjamessut 

Lukupinot karttuivat reilusti lokakuun aikana, kartutin kirjakantaani Stockmannin Hullujen päivien, Helsingin kirjamessujen ja Audiblen alejen ansiosta yhteensä 18 kirjalla - hullu mikä hullu. Pinossa on kotimaisia uutuksia, jokunen englannin kielinen herkkupala, sarjiksia ja klassikkokin. Samaan aikaan kirjastolainakasani on myös erittäin tukevassa tilassa joten taidanpa olla pikkuisen pulassa...

Lokakuun luetut

Lokakuussa luin paljon, bloggaamiseni sen sijaan ei sujunut aivan yhtä sutjakkaasti mikä kenties näkyi myös lukuisina niputettuina postauksina. Aikaa ei vain tunnu riittävän koneella istumiseen, mutta eiköhän pimeä talviaika taas hoida tuonkin ongelman kuntoon... Luettua tuli 26 kirjaa, joista seitsemän oli myös sarjakuvia. Lukukokemukset olivat laidasta laitaan, oli niitä jotka odotuksista huolimatta tökkivät (Muukalainen, tämä tarkoittaa sinua!) ja sitten odottamattomia huippukokemuksia, kuten Valokuvan historia johon ihan rakastuin. Kuukauden TOP3:een pääsivät siis Valokuvan historia, Tulevaisuuden arabi ja Sculptor. Aika yllättävää, lokakuussa parasta olivat siis sarjakuvat ja tietokirja. Hienoa, että joskus käy näinkin.

• Lohikäärmeen värit / Pasi Pekkola
• Queen Camilla / Sue Townsend
• Heartstone (Shardlake #5) / C.J.Sansom
• Haukka ja kyyhky (Arto Ratamo #11) / Taavi Soininvaara
• House of Cards, Kuninkaantekijä ja Viimeinen jako / Michael Dobbs
• Muukalainen (Outlander #1) / Diana Gabaldon
• Kaksi loistavaa sarjakuvaa: Tulevaisuuden arabi ja Sculptor
• Naapuri / Herman Koch
• Yksin / Karo Hämäläinen
• Kauheimmat runot / Antti Holma
• The Jungle Book, The Mowgli Stories / Rudyard Kipling
• The Heir (The Selection #4) / Kiera Cass
• Lue naiselle ammatti ja Sofi Oksasen Norma
• Valokuvan historia / Tom Ang
• Kaksi kotimaista sarjakuvaa: Valomerkki ja Peräkammarin poika
• The Blue Between Sky And Water (suom. nimellä Sininen välissä taivaan ja veden) / Susan Abulhawa

Luetut, ei-blogatut

Jerry Scott, Jim Borgman: Teinin tajunnanvirtaa (Egmont, 2015), 48 s.

Jerry Scottin ja Jim Borgmanin Teinin tajunnanvirtaa oli kertakaikkisen leppoisa lukukokemus joka nimensä mukaan keskittyy kuvaamaan erään perheen teini-ikäisen kohelluksia. Hauskaa tavaraa, tosin ei unohtumatonta sellaista. Uskoisin tämän uppoavan etenkin teinien kanssa tekemisissä oleviin.

Michelle Sagara: Cast in Shadow (Luna, 2007), 507 s.

Michelle Sagaran Cast in Shadow on Chronicles of Elantra-fantasiasarjan aloittava teos joka tuli napattua lukuun aika pitkälti siksi että mitään muuta ei sattunut olemaan tarjolla - aika usein tämä on onneton lähtökohta lukemiselle jo siksi että ajatukset ovat kääntyneinä jo kohti sitä kirjaa jonka lukemista odotat. Oli huono ja kiireinen viikko, päänsärkyineen enkä voi rehellisesti sanoa antaneen Michellelle ja hänen sankarittarelleen, Kaylielle oikeasti kovin hyvää mahdollisuutta kirjalliseen ensikohtamiseen. Kokonaisuus ei ollut pöhkömpi mutta ainakin ajankohta ja lukuvire olivat aivan pielessä. It's not you, it's me...

Pascal Girard: Reunion(Drawn & Quaterly, 2010), 155 s. Englanniksi kääntänyt Helge Dascher

Pascal Girardin leppoisa Reunion on omaelämäkerrallinen sarjakuva nuoresta, hieman veltostuneesta sarjakuvapiirtäjästä joka saa kutsun luokkakokoukseen jossa voisi myös kohdata SEN tytön jolle Pascal ei koskaan uskaltanut kertoa tunteistaan. Tarina on helposti samaistuttava ja kirjailija-Pascal herättää mainiosti säheltävän päähenkilö-Pascalin eloon. Pisteet toimivasta pikkutarinasta ja brutaalin rehellisestä kuvauksesta.

Kiera Cass: Happily Ever After (HarperTeen, 2015), 416s.

Bloggasin Cassin Selection-trilogiasta kesällä jolloin kevyen hömpän lukeminen tuntui kivalta. Syksymmällä Helmetin OverDrive-kokoelmaan putkahti Happily Ever After, pieni tarinakokoelma kirjasarjan reunoilta joissa ääneeen pääsevät kirjan sivuhenkilöt, mm. Marlee, päähenkilön ystävä ja se mies, jota onni ei suosinut sekä prinssin äiti. En ole yleensä erikoisen ihastunut novelleihin eikä tämä kerta ollut poikkeus. Koska trilogia ei alunperinkään ollut kovin painavaa tavaraa sisällöllisesti, koin ettei extrakertomuksiin oikein enää riittänyt uutta ainesta mikä tuntui pitkästyttävältä. Ehkä nuorten naisten rakkaushuolia kiinnostavampaa olisi ollut kuulla vaikka vastarintaliikkeestä tai siitä, kuinka Amerikasta alunperinkään tuli Iléan valtio jossa naimakaupat ovat kaikki kaikessa?

Hyeonsee Lee: Seitsemän nimen tyttö (Otava, 2015), 316s. Suomentanut Jaana Iso-Markku

Leen Seitsemän nimen tyttö on jälleen yksi järkyttävä kertomus Pohjois-Koreasta ja siksi kai kirjaan tartuin. Teksti on sujuvaa ja tapahtumat kauhistuttavia, olkoonkin että Leellä tuntuu kaikesta huolimatta olevan melko hyvä onni matkassaan. Luin kirjan mielelläni mutta bloggaaminen tuntui hankalalta koska kirja toi mieleeni niin elävästi taannoin lukemani Eunsum Kimin teoksen Pohjois-Korea - yhdeksän vuoden pakomatka helvetistä. Tämä ei sinällään ole ihme, maan olot kun ovat mitä ovat, mutta koin etten löytänyt paljoakaan uutta kirjoitettavaa. Kelpo kirja, jos Pohjois-Korea kiinnostaa, lue ihmeessä.

Liza Marklund: Rautaveri (Otava, 2015),  333s. Suomentanut Sirkka-Liisa Sjöblom

Olen seurannut Liza Marklundin Annika Bengtzon-sarjaa vuosien ajan innokkaasti. Aikanaan uusi Annika-kirja oli parasta mitä tiesin mutta ajan oloon jokin muuttui ja innostus katosi lukemisestani. Nyt ympyrä sulkeutui sillä Rautaveri on ilmeisesti viimeinen sarjan teos. Ehkä hyvä niin, sillä viimeisimmät kirjat ovat olleet jo melko väsyneitä, en itse pitänyt laisinkaan ratkaisusta jossa kirjailija toimii etsivä Nina Hoffmanin outoine perhesuhteineen Annikan rinnalle. Tämä asia häiritsi minua myös Rautaveressä joka ei oikein tuntunut lähtevän käyntiin lainkaan. Hei-hei Annika, kiitos hyvistä hetkistä!

Milla Paloniemi: Kiroileva Siili 7 (Sammakko, 2015), 96s.


Milla Paloniemen Kiroileva Siili -sarjakuva lie useammille tuttu ja minäkin olen sarjiksen lukenut. Paloniemen siilit ovat ihan mainioita tyyppejä mutta lyhyt strippisarjakuva ei ole minun ominta juttuani - sen sijaan äitini rakasti näitä hahmoja ja siksi valitsinkin tämän teoksen Kirjan vuoden lukuhaastetta varten. Hyvä valinta, uskoisin että esim. City-Siili olisi naurattanut häntä.

Haasteiden tilanne

Kirjan vuoden lukuhaaste on varsin mukavalla mallilla, enää vain kaksi kirjaa uupuu ja niistä toinen on "Kirja, jota ystäväsi suosittelee sinulle". Heitänkin tästä haasteen lukijoille, antakaapa minulle lukuvinkki!

Entäs ensi kuussa?

Marraskuussa paneudun uuteen valokuvaamiskirjaan, Laukkasen Camp Creativeen. Kirja sisältää erilaisia kuvaharjoituksia jotka olisi tarkoitus ehkä jakaakin. Kirja ja tehtävät vaikuttavat kivoilta, mutta saapas nähdä miten kuvaaminen onnistuu marraskuun valossa... Samoin tarkoitus olisi osallistua Karo Hämäläisen luotsaamaan lukuhaasteeseen jossa kuluvan kuukauden aikana 30 sivua päivässä. Kaikki mukaan!

Kaksi loistavaa sarjakuvaa: Tulevaisuuden arabi ja Sculptor

Vau. Lokakuu on ollut minulle ainakin loistavien sarjakuvaromaanien kuukausi, molemmat tämän postauksen kirjoista olivat sellasia napakymppejä että ne pitäisi saada omaankin hyllyyn talteen. Nämä ovat koskettavia, taiteeltaan huikeita ja älynystyröitä kutittelevia mielettömän hienoja kirjoja. Sarjisten ystävä, mitä olette näistä mieltä? Ovatko Sculptor ja Tulevaisuuden arabi jo tuttuja, hullaannuitteko?

Scott McCloud: Sculptor
Selfmade hero, 2015
Sivuja: 489

Sculptorin päähenkilö on uransa aallonpohjassa rämpivä kuvanveistäjä David Smith joka on valmis tekemään lähes mitä tahansa saadakseen äänensä kuuluville. Jopa sopimuksen viikatemiehen kanssa...

Scott McCloudin tiiliskivi on huikea tarina rakkaudesta ja taiteesta. McCloudin piirrostyyli miellytti silmääni kovasti ja erityisesti nautin eri kokoisista ruuduista ja tavasta, jolla kirjailija luo tarinaan tunnelmia ja vauhtia niiden avulla. Tempauduin tarinaan täysin ja nautin sen laajasta tunneskaalasta ja luin vuoroin rauhassa ja viipyillen, vuoroin sydän hurjasti sykkien. Erityisesti Davidin surullinen hahmo vetosi tunteisiini ja niiskuttaen pidin peukkuja sille että mies saisi onnellisen loppunsa.

Sculptor on melkeinpä itkettävän hyvä sarjakuva jolle toivoisin suomennostakin. Sen sanoma on kaunis, piirrosjälki tyylikästä ja huikea, pienisuuri tarina on juuri sellainen jonka mukana sekä itkee että nauraa.




Riad Sattouf: Tulevaisuuden arabi: Lapsuus Lähi-Idässä (1978-1984)
WSOY, 2015
Sivuja: 158
Alkuteos: L'Arabe du futur. Une jeunesse au Moyen-Orient (1978-1984)
Suomentanut Saara Pääkkönen

Kirjabloggaajien viidakkorumpu oli vihjannut että Tulevaisuuden arabi olisi mainiota luettavaa ja näemmä kanssabloggaajien sanaan voi luottaa. Riad Sattoufin omaelämäkerrallinen sarjakuva on nimittäin sekä hauska, nokkela, huolestuttava ja koskettavakin.

Sattouf on ranskalaisen äidin ja syyrialaisen isän poika ja hän on 2-vuotias perheen muuttaessa isän työn perässä ensin Libyaan ja myöhemmin Syyriaan. Pienen lapsen silmien kautta maiden poliittinen tilanne näyttäytyy pehmeämpänä ja hassumpana mutta aikuinen osaa lukea myös rivien välistäkin.

Riad Sattoufin tarinan ensimmäinen osa tuo mieleeni yhden sarjakuvasuosikeistani, Li Kunwun Minun Kiinani -sarjan joka sekin on sarjakuvan muotoon puettu omaelämäkerrallinen romaani tavallisen ihmisen elämästä historian taitekohdissa. Molemmat kirjat ovat hurjan hienoja lukukokemuksia jotka avaavat hienosti arkea poliitikan myllerryksen keskellä ja todistavat myös sen, että sarjakuvat ovat niin paljon muutakin kuin lyhyitä strippejä tai supersankaritouhuja (ei sillä että näissä tyylilajeissa olisi mitään vikaa, itse tykkään niistäkin). Minun makuuni Tulevaisuuden arabi iski ehkä jopa Kunwun kirjaa kovemmin sillä pikku-Riadin havainnot ovat myös viattomuudessaan hauskoja. Tämä kirja siis menee ehdottomasti ostoslistalleni, sääli että toista osaa joudutaan odottamaan vuoden verran.

Kaksi kotimaista sarjakuvaa: Valomerkki ja Peräkammarin poika

Valomerkki (Villimpi Pohjola #5) / JP Ahonen
WSOY, 2015
Sivuja: 104

JP Ahosen Villimpi pohjola -sarja on viehättänyt silmiääni ja kutittanut nauruhermoani jo monen kirjan ajan ja Valomerkki, sarjan viides osa, piti ehdottomasti saada heti lukuun. Joku taika näissä kotimaisissa frendeissä on, mutta alan ruutu ruudulta kiintyä heihin enemmän. Villimpi pohjola onkin siitä hieno sarja, että se on tuore ja uskottava, koskettava ja silti hauska, ihan oikean elämän makuinen.

Valomerkissä Villin pohjolan kaveriporukka jatkaa aikuistumistaan, mm. pienten jalkojen töminää odotellaan ja gradukin pitäisi saada valmiiksi. Kirjassa ehkä hienointa onkin se, että se tuo mieleen oman elämän ja kaverit. Erityisen mainiosti maaliinsa osui strippi jossa ulos lähdössä oleva Ukko on piilottanut Muusan suklaat - ja kuinkas sitten kävikään? (Saattaa olla että bloggaaja on itsekin ollut joskus samassa tilanteessa...)

Peräkammarin poika / Jan Andersson, Katja Kettu

Otava, 2015

Sivuja: 134

Olen hiukan niuho sarjakuvieni suhteen (pidän mm. tietynlaisesta piirrostyylistä) ja olin siksi hiukan epävarma siitä olisiko Peräkammarin poika minun juttuni. Uteliaisuus voitti ja hyvä niin, sillä kirja osoittautui rankaksi aikuisten saduksi ja mainioksi lukukokemukseksi.

Jalmari, peräkammarin poika, on keski-ikäinen mies jolta on jäänyt elämä elämättä sairastuneen äidin omaishoitajaksi ryhtymisen jälkeen. Velipoika sen sijaan sai kaiken: vapauden, aikuisen elämä, naisenkin. Mutta talo natisee liitoksissaan ja äidin yskä vain pahenee...

Peräkammarin poika on hurjan koukuttava, melkein unenomainen ja oudolla tavalla koskettava kasvutarina. Se on tarina äidin ja pojan viharakkaussuhteesta ja omaishoitajuuteen liittyvästä rakkaudesta ja uhrautumisen paineesta. Asiaa on paljon pienessä paketissa, kuva ja teksti ovat myös hienossa suhteessa toisiinsa. Anderssonin tummasävyiset kuvat täydentävät tyylikkäästi Ketun taitavaa tekstiä - oivallinen paketti!

Syksy on ihmisen parasta aikaa

Syyskuu on lempikuukauteni, nautin sen raikkaudesta, ruskan väriloistosta ja auringonnousuista jotka on päivä päivältä helpompaa pongata. Syksy on kesän ihanan joutilaisuuden jälkeistä aktivoitumista ja uusia juttuja ja suunnitelmia, uudenlaista energiaa. Kaikenlaisia ideoita onkin putkahdellut päähän ja joitain ajatuksia ehdin jo kokeillakin, blogissa vilahtivat mm. kaksi videobloggausyritelmääni. Kolmannenkin klipin tein, keksin nimittäin kesken kävelylenkkini yrittää kertoa lukijoille Andy Weirin The Martian-kirjasta. Luomus jäi kuitenkin "leikkaamon lattialle", sillä kukaan tuskin haluaa katsella pomppivaa lenkkipolkua ja kuunnella huohotustani. Jatkan siis ideointia ja harjoittelua, katsotaan saanko aikaiseksi muuta kuin nolotusta...

• Videoviikonloppu: kurkistus Maltan kansalliskirjastoon
• Videoviikonloppu: Helsinki-Vantaan lentokentän uudessa kirjanvaihtopistessä

Syyskuun luetut

Syyskuun luettujen lista on hämäävän lyhyt, paljon jäi bloggaamatta - yritän parantaa tapani lokakuussa. Itselleni epätyypillisesti luin yllättävän paljon it-maailmaan sijoittuvaa tietokirjaillisuutta ja tasapainoksi sitten ahmittiin hattarankevyttä hömppää (The Selection-trilogia). Kuukauden kivoimpiin lukukokemuksiin kuuluivat uuden Denise Rudbergin dekkarituttavuuteni Yksi tappava syrjähyppy, Andy Weirin mainio The Martian ja vuosien odotuksen jälkeen ilmestynyt jatko-osa Sujata Masseyn Rei Shimura -sarjaan, The Kizuna Coast. Tsekkaa itse jollet usko!

• Kyberturvallisuus / Jarno Limnéll, Klaus Majewski, Mirva Salminen
• Mischief / Fay Weldon
• Hello Ruby / Linda Liukas
• The Martian / Andy Weir
• The opposite of loneliness: essays and stories / Marina Keegan
• Tuomitut (Arianna de Bellis #4) / Vera Vala
• The Innovators: How a Group of Hackers, Geniuses and Geeks created the digital revolution / Walter Isaacson
• The Kizuna Coast (Rei Shimura #11) / Sujata Massey
• Yksi tappava syrjähyppy (Marianne Jidhoff #1) / Denise Rudberg
• Varo minua (Studio #3) / Pekka Hiltunen
• The Selection-trilogia / Kiera Cass

Haasteiden tilanne

Kirjan vuoden lukuhaasteessa on alkamassa selvästi loppukiri, kolme lukupistettä pompsahti plakkariini. Jei!

Entäs ensi kuussa?

Lokakuussa on tämän kirjabloggaajan joulu eli Helsingin kirjamessut. Pian alan selailemaan katalogia ja tekemään tarkkaakin tarkempia luentosuunnitelmia vaikka lopulta luultavasti tulen kuluttamaan aikaa haahuillen ja kirjapöhinästä nauttien. Tekisi mieli kokeilla myös messuvbloggausta - kiinnostaisiko moinen ja millaisia videoita haluaisitte nähdä?

Olen lokakuussa myös mukana Naisten pankin kampanjassa tukemassa kehitysmaiden naisten toimeentuloa ja hyvinvointia.

Luetut, ei-blogatut

Kerry Fisher: Island Escape (Avon, 2015), 400s.

Kerry Fisherin Island Escape pomppasi puhelimeeni koska tunsin tarvitsevani annoksen chick-litiä. Kirja osoittautui melko mukavaksi luettavaksi, peukutan myös sitä että tämän chikkerin pääosissa ovat päälle nelikymppiset naiset, ihan mukavaa vaihtelua. Island Escapen pääosissa ovat ystävykset Octavia ja Roberta, jotka kitkuttelevat eteenpäin enemmän tai vähemmän epätyydyttävissä avioliitoissaan kunnes tietysti alkaa tapahtua. Tarina mukailee melko ennalta-arvattavasti peruschick-litin kaavaa mutta viihdytti.

Roope Lipasti: Linnan juhlat (Atena, 2015), 283s.

Olen yrittänyt kiltisti kirjoittaa aina jotain kotimaisista romaaneista, etenkin silloin kun olen niistä pitänyt mutta Linnan juhlien kohdalla kävi huono tuuri. Sain ison nipun varauksia kirjastosta samaan aikaan ja homma meni suorittamiseksi. Lukea ehdin, mutta blogata en. Päällimmäiseksi ajatukseksi kirjasta jäi se, että kuten aiemminkin pidän kovin Roope Lipastin lämpimästä huumorista ja pieni hupsuttelu tekee tänä synkkänä aikana vain hyvää.

Tess Gerritsen: Salametsästäjä (Otava, 2015), suomentanut Ilkka Rekiaro, 330s.

Salametsästäjä on Rizzoli & Isles -sarjan 11. kirja, mikä ei kylläkään tunnu hidastavan tämän kuolemansyyntutkijan ja rikosetsivän muodostaman parivaljakon vauhtia. Kirja oli tuttuun tapaan sujuvaa ja sanailu nokkelaa eivätkä Afrikkaan osin sijoittuvan tapauksen juonenkäänteetkään olleet kuluneimmasta päästä - viihdyin vallan mainiosti.

Kerry Greenwood: Murder in Montparnasse (Allen & Unwin, 2002), 300s.

Ensikosketukseni Greenwoodin Phryne Fisher -kirjoista kärsi jokseenkin samasta syystä kuin Linnan juhlatkin. Ensin ei mukamas ollut lukemista, sitten sitä oli yht'äkkiä liikaakin. Kiva kirja, kiinnostavat henkilöt ja toimiva rikosjuoni - tykkäsin ja haluan palata sarjan pariin myöhemmin ja paremmalla ajalla. Ja mielellään sarjan ensimmäisestä osasta alkaen, lainasin nimittäin epähuomiossa 12. kirjan mainion neiti Fisherin seikkailuista ja olin jokseenkin pihalla joistakin neidin yksityiselämään liittyvistä juonikuvioista. Milloinkohan opin lukemaan sarjat oikeassa järjestyksessä??!

Dustin Harbin: Diary Comics (Koyama Press, 2015), 236 s.

Dustin Harbinin Diary Comics -kirja sai alkunsa harjoituksesta jossa kirjailija päätti piirtää jokaisena vuoden päivänä sarjakuvaruudun ko. päivän tapahtumista. Kiinnostuin, koska olen toteuttanut samaisen harjoituksen valokuvien kautta. Lukiessani kävi ilmi etten ollutkaan yksin mietteideni kanssa, myös Dustin Harbin painiskeli samojen ongelmien kanssa - ihan tavallinen arki nimittäin ei ole erikoisen kiinnostavaa ja arjen tarkistelu - tapahtuipa se sarjakuvan tai kameran kautta - muuttaa arkea hiukan erilaiseksi. Vaikka Harbinin arki onkin värikkäämpää kuin omani, ei kirja tarjoa silti suuria kokemuksia vaan ennemminkin pieniä, tavallisia ja ehkä tärkeitäkin hetkiä yhden ihmisen elämästä. Mukava lukukokemus.

Elämää elokuussa

Elokuu on eräs lempparikuukausistani ja tänä vuonna se on tuntunut erityisen mahtavalta.
Ehkä se johtui kylmästä alkukesästä, ehkä kesälomasta, mutta olen imenyt jokaisen aurinkoisen hetken ihooni suurella kiitollisuudella. Ja se on tuntunut HYVÄLTÄ! Pitkän ja ankean talven ja kevään jälkeen tuntuu siltä kuin mojoni alkaisi palata, olen lukenut ilolla ja blogiin alkaa syntyä juttuja vaivattomasti.

Loma vierähti nopeasti, tie vei tällä kertaa Maltalle jossa ihastuin - taas - mereen ja purjehtimiseen. Malta on niitä paikkoja joissa menneisyyden läsnäolon voi aistia hyvinkin helposti ja varsinkin keskiaikainen Mdina vei sydämeni (kuvassa). Aivan mielettömän kaunis kaupunki! En ihmettele lainkaan sitä että näitä maisemia on nähty paljon elokuvissa. Yritin harjoitella hiukan vbloggaamista reissullani ja saatanpa laittaa tuloksia tännekin. (Maisemia tosin ei ole luvassa mutta jotain pientä kirjallista kylläkin...)

Elokuussa tulin kokeilleeksi jotain uuttakin, lainasin lifestyleblogeista idean Bloggaajan viikosta, eräänlaisesta päiväkirjasta. Postausten kirjoittaminen oli hurjan hauskaa vaikka hetkittäin epäilinkin itseäni. Ketä nyt kiinnostaisi lukea siitä, kuinka minä luen tai millaisia kirja-ajatuksia ajattelen?! Mutta kokeilu oli sen verran kiva että taidan tehdä joskus toistekin saman moisia tempauksia, vaikkapa muutaman päivän kerrallaan.

Elokuun luetut

Elokuun blogattujen kirjojen lista on tässä kuussa harvinaisen lyhyt: luettua toki tuli.  Luin 14 kirjaa ja viisi sarjakuvaa mutta kirjabloggaajan viikon takia piti pikkuisen tiivistää tahtia ja tehdä muutama kimppa- ja lyhytpostaus. Kuukauden TOP3:een ylsivät tällä kertaa Vanessa Lafayen vaikuttava Summertime, Rip Kirbyn nostalgiset seikkailut ja tyylikäs China Rich Girlfriend. Valinta oli tällä kertaa vaikea sillä vaikka lukulistallani olikin monta ns. luottonimeä joiden voimaan uskoin. Läckberg, Atwood ja Harper Lee - luotin teihin!

• Summertime / Vanessa Lafaye
• Pari kirjaa Pohjois-Koreasta: Diktaattorin keittiömestari ja Yhdeksän vuoden pako helvetistä
• The Quality of Silence / Rosamund Lupton
• Leijonankesyttäjä (Fjällbacka #9) / Camilla Läckberg
• Rouva Oraakkeli / Margaret Atwood
• Rip Kirbyn seikkailuja 1, 2 ja 3 / Alex Raymond
• Mies kuumasta (Takamäki #15)/ Jarkko Sipilä
• China Rich Girlfriend / Kevin Kwan
• Kaikki taivaan linnut / Harper Lee
• Finding Audrey / Sophie Kinsella

Luetut, ei blogatut

Tove Jansson: Moomintroll and the end of the world (Tigertext Ab/Ny Tid, 2008), 87s.

Tämä kirja osui hyppysiini kirjaston sarjishyllyä penkoessani, enkä voinut vastustaa Janssonin ensimmäisen muumi-sarjakuvan lukemista. Esipuheen maininnat kauan kadoksissa olleesta sarjakuvasta nostivat odotukseni melko korkealle ja taisin hiukan pettyä tajutessani että tarina on mukailee lähes täysin Muumipeikkoa ja pyrstötähteä vaikka muumien piirrokset tässä versiossa ovat vielä hieman esiasteella. Muumien pariin on toki aina mukava palata, mutta pientä hankaluutta aiheutti myös kieli. Kirjailija on itse tekstannut tarinan kuvitukseen ruotsiksi ja julkaisija taas on tarjonnut englanninkielisen käännöksen sarjakuvan alla - eikä pieniaivoinen lukija enää osaa päättää mitä kohtaa lukisi! Sinällään oli kyllä mukavaa oppia tuttujen hahmojen nimiä muilla kielillä, vaikka Muddler/Rådd-djuren ja Snork Maiden/Snorkfröken eivät ihan minun suuhuni istukaan.

Jonathan Kellerman: Motive (Ballatine Books, 2015), 336 s.

Huh. Kellermanin Alex Delaware -sarja on edennyt jo 30. osaansa ja tekstissä tykittää edelleen varsin mukavasti. Motive oli kirja johon vaihdoin takuttuani pidempään Lou Berneyn kanssa ja tuntui oikein vaivattomalta sujahtaa takaisin Alex Delawaren tutkimuksiin. Tällä kertaa muuten jahdataan murhaajaa, joka tappaa ujoja ja eristyneitä naisia ja vaikkei luvassa nyt varsin unohtumatonta menoa olekaan niin kelpo dekkarimeininkiä kuitenkin.

J.K. Johansson: Venla (Tammi, 2015), 204 s.

J.K. Johanssonin (salanimi) kirjoittama Palokaski-sarjan ensimmäinen osa, Laura, nappasi mielenkiintoni hiukan Twin Peaksia henkivällä tunnelmallaan mutta valitettavasti fiilis ei jatkunut Noora-teoksessa. Kaksi kirjaa lukeneena halusin kuitenkin selvittää miten nuorten naisten katoamisista kertova rikossarja loppuu joten nappasin Venlan luettavakseni heti tuoreeltaan. Teksti on kyllä sujuvaa mutta tuntui vuoden tauon jälkeen hiukan sekavalta. En myöskään oikein innostunut loppuratkaisusta joka kolmen kirjan jälkeen tuntui hiukan hutaistulta. Jäinkin miettimään olisiko sittenkin ollut parempi ratkaisua mahduttaa koko Palokaski-sarja yhteen kirjaan ja karsia muuta turha rönsy pois?

S.K. Tremayne: The Ice Twins (HarperCollins, 2015), 373 s.

The Ice twins tuli ladattua hätäkirjana Overdrivestä kun matkalla tajusin että varaamani kirjat olivat loppumassa kesken ja ko. kirja sattui löytymään hyllystä. Takakansiteksti lupaili hyytävää menoa mutta petyin. Tarinan keskiössä on äiti, jonka identtisistä tyttäristä toinen on puoli vuotta sitten kuollut onnettomuudessa mutta kumpi tyttösistä menehtyikään? Plussaa annan jylhistä maisemista jotka valokuvista päätellen ovat kirjailijalle tuttuja ja rakkaita.

Mamen Sánchez: On ilo juoda teetä kanssasi (Bazar, 2015), 304 s.

On ilo juoda teetä kanssasi vaikutti todella sympaattiselta kirjalta, jossa juodaan teetä, luetaan kirjoja ja ollaan herttaisia ja persoonallisia. Ja oikeaan osuin, tätä kirjaa kuvaa mielestäni parhaiten juuri sana sympaattinen, valitettavasti kuitenkin kokonaisuus jäi minulle jokseenkin vaisuksi. Ihan mukavaa, mutta helposti unohtuvaa.

Kesken jääneet

Lou Berney: The Long and Faraway Gone (William Morrow Paperbacks, 2015), 464 s.

Berneyn kirja vaikutti Goodreadsin arvostelujen perusteella todella kiinnostavalta mutta liekö kyseessä ollut väärä lukuhetki vai väärä lukija mutta en oikein tahtonut innostua tarinasta ja jätin lopulta päivien takkuamisen jälkeen kirjan kesken puolivälissä, tajutessani että elämä on aivan liian lyhyt pakkolukemiselle. Berneyn kirjan perusasetelma on kiehtova, siinä kaksi pikkukaupungin tregediassa särkynyttä ihmistä yrittää vuosien jälkeen selvittää mitä tapahtui ja miksi.

Haasteiden tilanne

Kirjan vuoden lukuhaaste etenee mielestäni mukavaa tahtia, vain viidennes haasteesta on lukematta. Jei!

Entäs ensi kuussa

Ensi kuussa on luvassa ainakin kömpelöitä vbloggausyritelmiä ja #dekkari-festivaaleillekin tekisi mieleni.

Rip Kirbyn seikkailuja 1, 2 ja 3 / Alex Raymond

Teki mieli lukea sarjakuvia ja penkoessani kirjaston hyllyjä tuli vastaan muisto lapsuudestani, nimittäin Rip Kirby. Vuosikausia Helsingin Sanomissa seikkaillut etsivä oli ukkini suosikkeja ja muistan kuinka hän säästi minulle Hesarista leikkaamansa Ripit silloin kun emme olleet yhdessä. Monta hyvää ja haikeaa muistoa tulvahti kerralla mieleen...

Niille, joille Rip Kirby ei ole entuudestaan tuttu, kerrottakoon että tämä hieman Clark Kentiä muistuttava etsivä selvitteli erilaisia rikoksia hovimestarinsa Desmondin ja malliystävättärensä Honey Dorianin kanssa. Sheikkejä, salakuljettajia ja villikkoperijättäriä - Rip selviää melkein mistä tahansa.

Lukemieni kirjojen sarjakuvat ovat vuosilta 1948-1954 ja tarjolla onkin mukava nostalgiapläjäys. Alex Raymondin kynänjälki on kaunista ja miellyttää silmääni vaikka osa ensimmäisen kirjan sarjoista olikin minun makuuni hieman liian tummia. Tarinat ovat toimivia ja aihepiireiltään sellaisia, että ne kenties on kirjoitettu vetoamaan myös seikkailunhaluisiin naislukijoihin, ainakin mukana on kyllin koruja, muotinäytöksiä ja rakkautta.

Rakkaudesta puheenollen, näin aikuisena jäin kovasti pohdiskelemaan Ripin ja Honey Dorianin suhdetta. Honey nimittäin useammassakin sarjassa antaa ymmärtää että rakastaa Ripiä joka puolestaan kohtelee naista kovin toverillisesti. Mielenkiintoinen asetelma, etenkin tämän aikaakauden sarjakuvassa! Viihdyin sarjan kanssa mainiosti ja haluan lukea lisääkin Kirbyjä. Olisi mukavaa ainakin selvittää mitä Ripin, Honeyn ja parannuksen tehneen Pagan Leen välisessä kolmiodraamassa lopulta kävi - kenties Rip jättää molemmat neitoset huomiotta?!

Rip Kirbyn seikkailuja 1
HS Kirjat, 2010
Sivuja: 162

Rip Kirbyn seikkailuja 2
HS Kirjat, 2011
Sivuja: 170

Rip Kirbyn seikkailuja 3
HS Kirjat, 2012
Sivuja: 174

Heinäkuun luetut ja Melchiorin meininkiä

Heinäkuu - mitä sanoisin sinusta?! Ei ole helle hellinyt... Minun lomani tosin alkoi vasta kuun lopulla enkä aio turhia stressata keleistä. Loma on lomaa ja jollei aurinko näyttäydy, voin kuluttaa aikaa vaikka lukemalla, kirjapino onkin päässyt kohoamaan uhkaavan korkeaksi. (Kyllä vaan, kävi vanhanaikaisesti. Kaikki kirjastovaraukseni saapuivat kerralla...)

Lomani korkkasin Tallinnan reissulla ja muistin vihdoinkin käydä Raatihuoneen torilla etsimässä Raeapteekia, Tallinnan keskiaikaista apteekkia jotta voisin hiukan fiilistellä Apteekkari Melchior -sarjan hengessä. Postauksen kuva on "Melchiorin puodista" jossa on mm. näytillä rohtojen tekemiseen käytettyjä aineksia ja muuta aiheeseen liittyvää. Paikka on pieni mutta kiintoisa - rohtoja tosin en uskaltanut ostaa.

Heinäkuun luetut

Heinäkuun luin 20 kirjaa joista yksi oli sarjakuva, bloggaamattomien kasaankin mahtui 5 teosta. Vietin myös kesäkirjojen viikkoa, jonka aikana luettiin Karoliina Timosta, Tove Janssonia ja Katja Kalliota. Oikein sopivaa luettavaa naisten viikolle! Kuukauden TOP3:een oli tällä kertaa tunkua mutta lopulta sinne päätyi kolme mahtavaa suomalaista naiskirjailijaa, satoi tai paistoi suosittelen tutustumaan hurjan jännittävään Takaikkunaan, nostalgiseen Kesäkirjaan ja voimakastunnelmaiseen Kesäiseen illuusioniin.

• The Silent Sister / Diane Chamberlain
• Mean Streak / Sandra Brown
• Kesäkirjojen viikko: Säkenöivät hetket / Katja Kallio
• Kesäkirjojen viikko: Kesäkirja / Tove Jansson
• Kesäkirjojen viikko: Kesäinen illuusioni / Karoliina Timonen
• Pedon palkka (Guido Brunetti #21) / Donna Leon
• Kaksi brittitrilleriä: The girl on the train (Paula Hawkins) ja Second Life (S.J. Watson)
• Vallan linnake / Jesper Malmose
• Pari kirjaa rahasta: Vaurastu kuin Warren Buffet ja Nainen ja rikastumisen taito
• Speaking among the bones (Flavia de Luce #5) / Alan Bradley
• Uusi maa (MaddAddam #3) / Margaret Atwood
• The Last Anniversary / Liane Moriarty
• Takaikkuna / Pauliina Susi

Luetut, ei blogatut

Dr. Denis Leary: Why we suck: Feel good guide to staying fat, loud, lazy and stupid (Viking, 2008), 240s.

Minulla ei ollut hajuakaan siitä kuka Denis Leary on kun lisäsin hänen kirjansa lukulistalleni. Pongasin opuksen muistaakseni Maijan lukulistalta, joten kiitokset sinne vinkistä! Kirja sisältää nipun pakinoita, joissa Leary paiskaa lukijan kasvoille ikäviä totuuksia siitä kuinka laiskoja ja ahneita meistä onkaan tullut. Teksti on terävää mutta silti hauskaa ja osuu mielestäni melko hyvin maaliinsakin. Koska osa jutuista käsittelee amerikkalaisia julkkiksia, eivät kaikki pakinat osuneet kohdallani ihan maaliinsa mutta kokonaisuutena Why we syck oli kuitenkin mukava ja ajatuksia herättävä luettava.

Fredrik Backman, suom. Riie Heikkilä: Britt-Marie kävi täällä (Otava, 2015), 378s.

Reiluuden nimissä on ehkä mainittava että Fredrik Backmanin Britt-Marie kävi täällä kärsi onnettomasta mielleyhtymästä. Elämässäni nimittäin on eräs Britt-Marien tapainen rouvashenkilö joka silloin tällöin saa minut ... turhautumaan (lue: repimään hiuksia päästäni) ja tästä yhteydestä oli hirmuisen vaikea päästä eroon vaikka Britt-Marie ihan sympaattiseksi tapaukseksi osoittautuikin. Kirjaa mainostetaan naispuolikseksi Mielensäpahoittajaksi mutta kyllä tässä nuotanvedossa Kyrö vie minusta edelleen voiton - kirkkaasti.

Mike Costa, Emiliano Urdinola ja Omar Francia: God is Dead, volume three (Avatar, 2014)

Heinäkuun sarjisosastosta huolehti Mike Costan käsikirjoittama, Emiliano Urdinolan ja Omar Francian God is Dead, volume three -kirja. Aihe, kaikenmaailman jumaluuksien välinen sota, tuntui sinällään antoisalta aiheelta josta voisi keksiä kaikenmoista hauskaa tai joten nappasin kirjan lainaan huomaamatta että kyseessä on sarjan kolmas osa. Tästä syystä tarinan taustat jäivät vähän hämäriksi minulle, kirjassa kun mennään eteenpäin hurjaa vauhtia ja niin ihmiset kuin jumalatkin saavat melkoista kyytiä. Ymmärryksen puutteen lisäksi en oikein innostunut sarjan hahmoista ja kun piirtäjä/jumaluudetkinvaihtui kesken kirjan, into laski entisestään. Eipä silti, kyllä kirjan parissa aika hurahti ja mukana on muutama hauskakin keksintö.

Antti-Juhani Wihuri: Mindfulness työssä (Talentum, 2014), 304s.

Mindfulness työssä sattui luettavakseni onnettomaan ajankohtaan. Meneillään oli pahin mahdollinen kesäkiire ja olin ehtinyt jo hukata puolet laina-ajasta ennenkuin tartuin koko kirjaan, pakkolukemisen paine iski. Jossain aivojeni stresaantuneessa sopukassa kyllä ymmärsin että tästä mindfulness-hommelista voisi hyvinkin olla iloa minulle mutta vaikka kuinka yritin, en todellakaan ollut siinä mielentilassa että olisin aidosti pystynyt vastaanottamaan kirjan ideoita. Ideat jäivät siis muhimaan ja uskoisin palaavani näihin teemoihin sitten kun kiireet hieman helpottavat.  Wihurin kirja vaikutti oikein kiinnostavalta ja innostavalta - suosittelen kokeilemaan jos aihe kiinnostaa.

Rory Clements: Martyr (Hatchette UK, 2009), 391s.

Taisin napata vinkin Rory Clementsin John Shakespeare sarjaan Ja kaikkea muuta -blogin Minnalta. Historiallinen fiktio kiinnostaa aina ja ajatuutlens William Shakespearen veljen seikkailuista kiinnosti. Clementsin sarjan aloitus ei ole yhtään hullumpi, vaikkei tämä ihan Shardlake-sarjan rinnalle ylläkään. Lukiessani tulin myös huomanneeksi kännykällä lukemisen huonon puolen: joku saattaa soittaa kesken mestauskohtauksen. Ei hyvä.

Entäs ensi kuussa?

Ensi kuussa ajattelin kokeilla uudenlaista juttusarjaa bloggaamisesta, saapa nähdä onko kyseessä hitti vai huti. (Saa antaa muuten palautettakin!)

The Arrival / Shaun Tan

Pongasin Shaun Tanin The Arrivalin Siinan blogista ja laitoin kiinnostavasta kirjasta heti varauksen vetämään sillä maahanmuuttotarinat kiinnostavat minua kovasti. Uuden kodin etsiminen vieraasta maasta tuntuu suurelta asialta johon liittyy usein monenlaisia tunteita ja kulttuurien törmäyksiä ja siksi se kiehtoo minua aiheena. (Ja uusiin sarjakuvan tekijöihin on suorastaan ilo tutustua!)

Ihan ensimmäinen ajatukseni avattuani kirjan ensimmäiset sivut oli: "Vau. Tämä on niin kauniisti piirretty." Sama huokailu jatkui halki kirjan sillä Shaun Tanin kynänjälki on yksinkertaisesti upeaa, kuvat ovat yksinkertaisen vahvoja, hetkittäin melkein valokuvamaisia ja kertovat viestinsä selvästi. Tarina kulkee hienosti eteenpäin vaikkei ruuduissa sanotaan yhtäkään sanaa. Ja vaikka sen maailma on vähän hassu ja absurdi, kaikki on ymmärrettävissä.

Kirjan tunnelma on samaan aikaan vähän surullinen ja toiveikas, siinä on kaipuuta ja uuden löytämisen iloa. Kirjan päähenkilö on kannen kuvassakin näkyvä mies, joka lähtee perheensä luota etsimään parempaa elämää. Uusi maailma on hankala mutta moni auttaa ja valoa alkaa näkyä tunnelin päässä. Ja kaikki tämä kerrotaan vaihtamatta sanaakaan. Ja koska en itse osaa piirtää muuta kuin tikku-ukkoja, kadehdin Shaun Tanin kykyä välittää tunnelmia kuvillaan. Hyvä puoli sanattomuudessa on myös se, että tätä kirjaa voi siis suositella niillekin jotka eivät normaalisti lue vieras kielistä kirjallisuutta. Sarjisten ystävät - tutustukaapa!

Hatchette Australia, 2014
Sivuja: 128

Himaset: kaikki kotona? / Aino Havukainen, Sami Toivonen

Viikonlopun kunniaksi teki taas mieli lukea sarjakuvia joten hyökkäsin jälleen kirjaston sarkisinen ja hauska hyllylle josta tällä kertaa lähtivät mukaan Himaset joka sopinee myös äitienpäivän aikaan mainiosti. Sarja ei ole minulle entuudestaan tuttu mutta kansi vakuutti minut siitä että saisin pian tirskua tavallisen elämän hassuuksille. Sittemmin selvisi että kyseinen teos kokoaa kaikki julkaistut Himas-sarjikset yksiin kansiin eikä uusia tule, sillä sarja on lopetettu - minkäs muunkaan kuin ruuhkavuosien takia. Harmi, sillä pidin lukemastani.

Himaset: Hanna, Ola, Elina ja Emmi ovat ihan tavallinen perhe ja kirjan aiheena onkin tavallinen arki, omine absurdeine ja nauruhermoa kutkuttavine hetkineen. Niinkuin eräs ruuhkavuosia elävä ystäväni sanoo: "Tämä olisi hirveän hauskaa jos se ei tapahtuisi minulle." Kirja tuntuukin ennenkaikkea aidolta, voisin helposti kuvitella lähes jokaisen stripin tapahtuneen oikeasti. Myös lämminhenkisyyden aste on oikea, ei lipsahdeta söpöstelyn tai lässytyksen puolelle mutta mukana on silti positiivisuutta ja tunnetta.

Omiin suosikkeihini kuuluu strippi jossa pohditaan miltä vaikuttaisi jos lapset käyttäytyisivät kuin aikuiset, rehellisesti sanoen nauroin ääneen pikkutytölle joka ei ehtinyt leikkimään pihalle koska hänellä oli kauhea kiire värityskirjojensa kanssa. Niinpä niin, ollaanhan me aikuiset vähän hölmöjä. Kirja päättyy kauniilla tavalla aikahyppyyn jossa lukija pääsee lopulta kurkistamaan Himasten elämää kuusi vuotta myöhemmin. On hyvä huomata perheen edelleen istuvan yhdessä sohvalla -kaikki on hyvin.

Otava, 2015
Sivuja: 72

Helmikuun höpinät

Onpahan ollut helmikuu - meidän pihassa alkavat ensimmäiset taimet jo nostaa päitään mutaisesta maasta!! Minä kun en ole talvi-ihmisiä, niin en oikein osaa tästä valittaakaan, odotan jo kovasti kevättä ja fillarikelejä. Valoisan ajan lisääntyminen ainakin tuntuu jo selvästi, minullakin tuntuu energiaa olevan jo enemmän kuin kuukausi sitten ja kaikenlaisia ideoita ja suunnitelmia alkaa putkahdella päähän. Kevät <3

Postauksen kuva on muuten #bookie, otettu helmikuun puolivälissä jolloin maassa oli vielä pikkuisen luntakin. Harvinainen auringonpaiste, raikas keli ja mainio äänikirja luureissa on parhautta.

Helmikuun luetut

Helmikuussa luin 14 kirjaa, joista 2 oli sarjakuvia. Kuukauden punaisena lankana taisi olla Kirjan vuoden lukuhaasteen lista, ainakin osa kirjoista, mm. Kotiopettajattaren romaani, valikoituivat luettavaksi haasteen mukana olevien lukulistojen ansioista. Kuukauteen mahtui hienoja kokemuksia ja tällä kertaa TOP3:een päätyivät upea All The Light We Cannot See, hyytävä Jään muisti ja huikea Oryx ja Crake. Arianna Huffingtonin Thrive oli ehkä kuitenkin jonkinlainen floppi, elämäntapaopas kun tuntui toistavan samoja teemoja luvusta toiseen.

• Thrive:The Third Metric to Redefining Success and Creating a Life of Well-Being, Wisdom, and Wonder / Arianna Huffington
• Rooms / Lauren Oliver
• Little White Duck: A Childhood in China / Na Liu, Andrés Vera Martinez
• Yes Please / Amy Poehler
• 2 x Siri Kolu: PI - pelko ihmisessä ja IP - ihmisen puolella
• Kotiopettajattaren romaani / Charlotte Brontë
• Maresi, Punaisen luostarin kronikoita / Maria Turtschaninoff
• All the light we cannot see (suom. Kaikki se valo jota emme näe) / Anthony Doerr
• Paperilla ja valkokankaalla: Kaiken teoria ja Travelling to Infinity / Jane Hawking
• Jään muisti (Edie Kiglatuk #1) / M.J. McGrath
• Oryx ja Crake (MaddAddam #1) / Margaret Atwood

Luetut, ei blogatut

Gary Larson: The Far Side Gallery (Andrews McMeel Publishing, 1984), 192 sivua.

Olen diggaillut Gary Larsonin Far Side -sarjakuvia jo pitkään ja kun Kierrätyskeskuksen kasoista löytyi Larsonin kirja vuodelta 1984 vaivaisella kahdella eurolla, piti aarre saada omaan hyllyyn. Sarjakuva oli, kuten odotinkin, tutun nautinnollista luettavaa. Larsonin sarjakuvat on pääosin yhdestä ruudusta koostuvia otoksia, joissa usein esim. eläinten ja ihmisten roolit muuttuvat tai korostetaan yksilöllisyyttä laumakäyttäytymisen sijaan, yksi suosikkiruuduistani käsittelee kalliolta syöksyviä sopuleita, joista yksi on kuitenkin pukenut ylleen uimarenkaan. Mainio!

Useita eri kirjoittajia: Taksi, 14 dekkaria kumijalasta (Crime Time, 2012), 300 sivua

En oikein muista kuinka Taksi on puhelimeeni uinut mutta jotenkin se sinne on ilmestynyt joten tuumasin taidanpa lukea tuon kun kirjoittajalistaltakin löytyy hyviä nimiä. Hirveän hyvin en kuitenkaan Taksin kyydissä viihtynyt, ehkä syynä oli yhteinen aihepiiri joka aiheutti sen että monet tarinoista olivat hiukan samansisältöisiä ja aika harva onnistui nousemaan massasta esiin. Parhaiten mieleeni jäivät Jarkko Sipilän Tolppapoika ja Marko Kilven Kylmä kyyti.

Haasteen tilanne

Kuten sanottua, helmikuun lukemiset etenivät pitkälti haasteen lukulistojen avulla, eteenpäin mentiin yhdeksän pisteen verran.

Entäs ensi kuussa?

Ensi kuussa aion ainakin blogata muutamasta mahtavasta äänikirjasta sekä koukuttavista muistelmista. Ja odotan kevättä, kevättä, kevättä!!

Little White Duck: A Childhood in China / Na Liu, Andrés Vera Martinez

Välillä yllättää sarjakuvannälkä ja silloin on paras rymytä kirjaston sarjakuvahyllyä uusien löytöjen toivossa penkomaan. Tällä kertaa pysyin mukavuusalueellani (Kiina!) tutustuessani Na Liun lapsuusmuistoihin 1970- ja 80-lukujen Kiinassa.

Na Liu syntyi 1973 Wuhanissa. Hän elää tavallista pikkutytön elämää vaikka Kiina onkin murrosvaiheessaan puhemies Maon kuoltua 1976. Kirja taiteilee viehättävästi lapsuusmuistojen ja historian välillä ja sukupolvien välinen erokin tulee lukijalle selväksi - onhan Na Liun vanhempien elämään mahtunut jopa puutetta ruoasta. Myös alueelliset erot mm. koulutustasossa välittyvät tarinoista, samoin kuin lapsen into ja huolettomuus.

Pidin Little White Dockista koska toisin kuin odotin, se ei pidä sisällään dramatiikkaa tai mässäilyä kommunismin kauheudella vaan on pikemminkin positiviinen ja reilu asenteessaan. Na Liun lapsuus vaikuttaa olleen onnellinen ja mm. hänen vanhempiensa kokemuksista ymmärrän ne edistysaskeleet joita Kiinassa oli tehty. Koska olemme kirjailijan kanssa lähes samanikäisiä, oli myös mielenkiintoista lukea hänen lapsuusmuistoistaan verraten niitä omiini.

Kokonaisuutena Little White Duck on ehkä irtonainen, se todella sisältää pieniä katkelmia sankarittarensa elämästä mutta ehkä jonkinlainen kiinteämpi kehyä olisi ryhdistänyt tarinoita. Kirja myös loppuu hiukan äkkinäisesti. Andrés Vera Martinezin piirrosjälki on miellyttävää ja tukee hyvin raikasta lapsuustunnelmaa. Kirja ei ehkä noussut Minun Kiinani -trilogian tasolle (mutta tuo sarjakuva olikin jo mielestäni ihan huikea!) mutta sen parissa kului mukavasti joku tovi. Tässä olisi hyvä alkupala sellaiselle jota Kiinan lähihistoria kiinnostaa.

Graphic Universe, 2012
Sivuja: 108
Kirjan vuoden lukuhaaste: Sarjakuvaromaani

Sarjatulta! Sota-ajan suomalaiset pilapiirrokset ja sarjakuvat / Ville Hänninen, Jussi Karjalainen

Kiinnostuin alunperin sota-ajan pilapiirroksista lukiessa Tove Janssonin elämäkertaa Tee työtä ja rakasta, jonka kuvaliitteissä oli mukana jokunen Toven Garm-ajan piirros. Piirrokset olivat kynänjäljeltään ja terävyydeltään tuttua Muumimammaa mutta niiden aiheet olivat rankkoja ja ajankohtaisia ja mieleni teki heti lukea aiheesta lisää. En kuitenkaan saanut tuolloin ryhdyttyä tuumasta toimeen mutta ilahduin kun pongasin Ville Hännisen ja Jussi Karjalaisen Sarjatulta! -tietokirjan syksyn 2014 uutuuksissa. Kirja osoittautui hienoksi syväluotaukseksi tuolle minulle tuntemattomalle alueelle, mukana oli kiitettävä joukko ajan pilapiirtäjiä ja sarjakuvia ja roimasti kuvia!!

Kirjan rakenne on selkeä, se etenee ajallisesti alkaen talvisodasta ja välirauhasta aina aselepoon ja Lapin sotaan saakka. Kunkin ajanjakson sisällä esitellään eri tekijöiden tuotantoa, kertoen taiteilijoista itsestään sekä elämästä Suomessa tuona aikana. Pidin tästä ratkaisusta juuri siksi etten tuonne aikaa ja genreä kovin hyvin, mutta kirjailijat kuitenkin tarjosivat minulle hyvän viitekehyksen ja riittävästi tietoa ymmärtääkseni. Tähän kirjaan voi siis tarttua asiaan perehtymätönkin mutta uskoisin sen tarjoavan asiaa tuntevallekin kiinnostavia lukuelämyksiä.

Kirjan ilmeestä pidin kovasti, se on Petri Latvalan käsialaa ja tuntuu aiheeseensa oikein sopivalta. Kirjan parasta antia ovat kuitenkin eittämättä piirrokset - kun sanotaan että kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, pitää se ainakin tässä kohdin paikkaansa. Töistä välittyy hienosti Suomen henkinen ilmapiiri tuona vaikeana aikana, taistelutahto, uhma ja pelkokin. Varsin koskettavia olivat mm. kuvat jotka käsittelivät tavallisten ihmisten sota-arkea: pommisuojia, pimennyksiä, vähäistä ruokaa sekä mm. eräs kuva jonka reunamuksiin oli kirjoitettu oikea sota-ajan rakkauskirje. Jos historia ja sarjakuva kiinnostava, suosittelen Sarjatulta!

Jalava, 2014
Sivuja: 206

Name of the Game / Will Eisner

Matkani Will Eisnerin vinkeään maailmaan jatkuu - tällä kertaa kirjastosta lähti mukaan Name of the Game, joka käsittääkseni pohjautuu löyhästi Eisnerin vaimon suvun vaiheisiin eikä tarina tietenkään ole ihan siitä onnellisimmasta päästä. Kirja suomii ihmisiä, joille ulkokuori ja näennäinen kunniallisuus ovat elämässä tärkeintä, myös avioliitto ja perhearvot ovat jokseenkin kyseenalaisessa asemassa tässä saagassa.

Kirjassa mielenkiintoista oli se, kuinka Eisner kuvaa sukupolvien aikana tapahtuneita muutoksia perheissä ja esim. naisten käytöksessä. Osviittaa antaa jo kannen kuvitus, jossa taustalla on jähmeä ja toisilleen etäisen oloinen pariskunta 1800-luvulta kun taas etualalla riitelee tulisesti nykyaikaisempi pari - onkohan kumpikaan näistä liitoista onnellinen?!

Name of the Game ei tehnyt minuun samanlaista vaikutusta kuin Eisnerin aiemmat teokset vaikka toki sekin oli lukemisen arvoinen. Koin tarinan ehkä liiankin mustavalkoisena, mm. tarinan keskiössä oleva Conrad tuntuu olevan vailla minkäänlaista moraalia tai positiivisia ominaisuuksia enkä oikein osannut samaistua hänen elämänsä naisiinkaan jotka tuntuivat joko olevan tahdottomia tallukoita tai sitten muuten vain mahdottomia tyyppejä. Sukukertomus itsessään on toki mielenkiintoinen, varsinkin jos pohjautuu todelliseen tarinaan, mutta ehkä kirjaan olisi kuitenkin tarvittu selkeämpi punainen lanka tai motiivi sillä nyt sen viesti jäi minulta ymmärtämättä. Ellei kirjailijan tarkoituksena ole sitten sanoa ettei raha tuo onnea tai että onnellinen liitto on harvinaista herkkua? Jospa seuraavaksi lukisin jotain hiukan vähemmän kyynistä?


DC Comics, 2001
Sivuja: 168

Will Eisner's New York / Will Eisner

Tähän on tultu, raahasin taas kotiin pari paksua kirjaa täynnä sarjakuvia. Innokkaimmat ehkä haluaisivat jo muistuttaa bloggaajaa siitä, että maailmasta löytyy myös muita lahjakkaita sarjakuvan tekijöitä kuin Will Eisner mutta mummoni tapasi sanoa että silloin on taottava kun leka on lämmin joten näemmä ahmin Eisnerin kirjoja kunnes kyllästyn tai ne loppuvat kesken - kumpi nyt sitten ensin sattuukaan tapahtumaan. Tällä kertaa hyppysiini osui New York: Life in the Big City -kokoelma jossa yksiin kansiin on kerätty neljä maestron kirjaa: New York, The Building, City People Notebook ja Invisible People.

Kirjat ovat eroavat rakenteeltaan, mm. New York ja City People Notebook sisältävät paljon lyhyempiä strippejä, nopeita karikatyyrejä kaupungista, sen ihmisistä ja hetkistä. The Building ja Invisible People taas sisältävät useita pidempiä tarinoita, monet surumielisiä tai traagisiakin. Kokonaisuus kuitenkin toimii yllättävän hyvin ja suurkaupungin tunnelma ja ilmiöt välittyvätkin hienosti juuri tästä moninaisuudesta. Aivan kuin kaupingin kaduillakin tulee ohittaneeksi päivittäin lukuisia ihmisiä joilla varmasti olisi kiinnostava tarina kerrottavanaan, käy näin myös Will Eisner's New Yorkissa. Strippien aiheisiin mahtuu kaikkea elämän mullistavista kokemuksista aina arjen pieniin ilmiöihin, viemäreihin pudonneista aarteista aina yksinäisyyteen, kiireeseen ja lähes veriseen taistoon rakkaudesta. Mukavan runsas ja monipuolinen kirja siis!

Eisnerin piirrosjälki miellyttää kovasti silmääni ja se hetkittäin myös keventää kirjan muuten surumielistä tunnelmaa, aivan kuin kirjailija haluaisikin lukijan myös hymyilevän hänen oivallukseen, olipa se aiheeltaan kuinka synkeä tahansa. Ehkä voimakkaimman vaikutuksen minuun teki Invisible People -kirjan tarina Sanctum, jossa kerrotaan pienestä, huomaamattomasta miehestä nimeltä Pincus Pleatnik. Hän eli hiljaista elämää, häiritsemättä ketään, tyytyväisenä yksinäisyytensä kunnes eräänä päivänä Daily Newsin muistokirjoituksissa oli kohtalokas virhe ja pian Pincus huomaa että näkymättömyydessä on myös haittansa. Tarina on yksinkertaisuudessaan mainion toimiva ja uskottava - ainakin meikäläisen mielikuvitus lähti jälleen vilistämään!


W.W. Norton & Company, 2006
Sivuja: 423

Myrskyn silmään / Will Eisner

Taannoin alkanut tutustumiseni Will Eisnerin kanssa on osoittautunut vallan oivalliseksi päähänpistoksi, ensin törmäsin Last Day in Vietnamiin, sitten Taloon Bronxissa, jotka molemmat ovat ehdottomasti peukuttamisen arvoisia sarjakuvia. Nyt hyppysiini osui Eisnerin 1990-luvulla suomeksi ilmestynyt Myrskyn silmään joka osoittautui oikein hienoksi teokseksi.

Myrskyn silmään on omaelämäkerrallinen teos, joka liikkuu upeasti monella tasolla. Kirja kuvaa niin amerikkalaista elämää, Eisnerin ja hänen perheensä taustoja kuin juutalaisuuttakin. Tarinan rangan muodostaa junamatka vuonna 1942, jossa joukko sotilaita matkaa kohti uutta asemapaikkaa ja ikkunasta mietteliäänä tuijottelee myös nuori sarjakuvapiirtäjä Willie joka matkallaan myrskyn silmään miettii menneitä.

Myrskyn silmään oli vaikuttava lukukokemus. Vaikkei Eisnerin kynänjälki ole yhtä herkän kaunista kuin vaikkapa Ville Tietäväisen, on miehen tapa kertoa monitasoinen tarina sarjakuvan kautta todella vaikuttava. Kirjan hahmot ehkä näyttävät hauskoilta ja yksinkertaisilta mutta silti se sisältää pieniä, lähes viiltävän kipeitä väläyksiä piirtäjän elämästä ja juutalaisuudesta, mutta oivalluksia ja huumorin pilkahduksia - ihan niinkuin elämäkin. Vaikkei kirja ole esimerkiksi Spiegelmanin upean Mausin tapaan kyynelkanavia koetteleva mutta olen vaikuttunut. Ja iloinen siitä, että Eisner on uskaltautunut kirjan tekemään ja että tämä on julkaistu ihan jopa suomeksikin.

Vau.

PS. Tällä kirjalla napataan vielä viimeinen piste Ihminen sodassa -haasteesta!

Jalava, 1991
Sivuja: 208
Alkuteos: To the Heart of the Storm
Suomentanut Soile Kaukoranta

Talo Bronxissa / Will Eisner

Luin taannoin Will Eisnerin Last Day in Vietnam -kirjan joka herätti innon tutkia lisää sarjakuvaneron aiempia teoksia. Kirjaston kätköistä löytyi vuonna 1982 suomennettu helmi nimeltä Talo Bronxissa. Jo kirjan kellastunut ja paljon luettu ulkoasu saivat lukutoukan sydämen pamppailemaan!

Kirja koostuu neljästä tarinasta, jotka keskittyvät pieneen taloon osoitteessa 1930-luvulla Dropsie Avenue 55 Bronxissa. Vuokrakasarmi on köyhällä, maahanmuuttajien asuttamalla seudulla ja kirjan esipuheen mukaan tarinat ovat tosia. Sarjakuvien väritys on beesi mikä sopii hyvin luomaan mielikuvaa tarinoista, jotka pohjautuvat vanhoihin muistoihin. Myös piirrosjälki on tunnistettavissa mm. Spirit-sarjasta.

Sopimus Jumalan kanssa on kirjan ehkä kirjan koskettavin tarina joka kertoo hurskaasta juutalaismiehestä, joka katsoo Jumalan rikkoneen heidän solmimansa sopimuksen kun miehen nuori tytär kuolee. Tarina on vahva ja puhutteleva kuvaus surusta ja ihmisen jumalsuhteesta ja päähenkilön tunnemyrskyyn on h elppo samaistua. Eisner itse on myöhemmissä haastetteluissaan kertonut kuvanneensa sarjakuvaan omia tunteitaan tyttärensä Alicen menehdyttyä leukemiaan 16-vuotiaana.

Kirjailijan omaan elämään pohjautuu myös Maalaisloma joka kertoo bronxilaisten kesälomatouhuista. Tarina alkaa veijarimaisesti mutta saa synkempiäkin sävyjä. Tarkkasilmäisimmät pistävät ehkä merkille nuoren teinipojan jonka nimi on Willie...

Talo Bronxissa oli oiva, joskin hitusen kirpeä lukukokemus ja olen iloinen siitä että kirja sattui tielleni. Eisner tuntuu osoittautuvan koko ajan kiinnostavammaksi kirjailijaksi joten joutunen hyökkäämään Helmetin varastoille uudemmankin kerran!

Jalava, 1982
Sivuja: 187
Alkuteos: A Contract with God
Käännös Annikki Malin

Last Day In Vietnam / Will Eisner

Will Eisnerin nimi on minulle tuttu mutten ole aikaisemmin tutustunut tämän sarjakuvalegendan kirjoihin. Onneksi kirjastossani on kuitenkin oivallinen kokoelma josta löytää aina uutta mielenkiintoista luettavaa. Löin oikeastaan kaksi kärpästä yhdellä iskulla - nappasin pisteen Ihminen sodassa -kisasta ja päivitin yleissivistystäni Eisnerin suhteen.

Last Day in Vietnam on Eisnerin viimeisiä töitä ja se perustuu miehen omiin kokemuksiin reportterina Vietnamin sodan aikana. Kirja koostuu useista lyhyehköistä tarinoista joiden keskiössä on arki sotatanteereella. On palveluksen viimeisen päivän pelkoja, taistelujen arkipäiväistymistä ja hulluja riskinottoja.

Kirjan kansi ei mielestäni ole niitä onnistuneimpia, se ei nouse herkissä väreissään esille aivan niin tehokkaasti kuin ansaitsisi eikä ehkä kyllin selvästi avaa sitä kuinka vaikuttavia asioita kansien välistä löytyy - olin jo myyty kirjan sivulla kolme vaikka aluksi olinkin epäillyt niin aihetta, piirrostyyliä kuin kirjan mustavalkoista väritystäkin. Niin se mieli muuttuu!

Kirjan vaikuttavin kertomus on ehdottomasti nimitarina, Last in Day in Vietnam, joka keskittyy sotamieheen, joka saa viimeiseksi tehtäväkseen kuljettaa siviilireportteria varuskunnassa. Mieli on korkealla ja ajatus kotiinpaluusta ja perheen näkemisestä kangastelevat jo miehen ajatuksissa. Tarina on taidokkaasti rakennettu ja kaikessa yksinkertaisuudessaan sisältää hienoja oivalluksia ja suuria tunteita. Olen vaikuttunut ja taidan lisätä Eisnerin muita sarjakuvia lukulistalleni heti!

Dark Horse Comics, 2000
Sivuja: 79

Cemetary Girl. Book 1: The Pretenders (The Cemetary Girl #1) / Charlaine Harris, Christopher Golden

Cemetary Girliin törmääminen oli onnekas sattumus kirjaston hyllyjen välissä. Mieli teki saada vaihteeksi kuvallista luettavaa ja kirjaston väkihän oli laittanut Charlaine Harrisin Cemetary Girl -sarjakuvan mukavasti tyrkylle. Tunnettu nimi veti puoleensa ja kansien välistä löytyikin suorastaan koukuttava tarina. En ole lukenut Harrisin kirjoittamia Sookie-kirjoja mutta nyt alkaa tuntua siltä että ehkä pitäisi...

Cemetary Girl sopii tunnelmiensa puolesta oivallisesti Halloweenin aikaan, nimensä mukaisesti kirja nimittäin sijoittuu hautausmaalle. Tarina alkaa kun joku jättää sankarittaremme elottoman oloisen ruumiin hautausmaalle. Nuori nainen herää muistinsa menettäneenä, jäljellä on vain hämärä muisto päällekarkauksesta. Peläten turvallisuutensa puolesta päättää Calexa nimen itselleen ottava nainen jäädä piilottelemaan hautausmaalle kunnes hänen muistinsa palaa.

Oli ihanaa päästä kunnon sarjakuvan kimppuun! Don Kramerin piirrosjälki miellytti, tarina veti ja koukutti, jopa siinä määrin että lukemisen jälkeen oli pakko surffailla nettiin katsomaan joko trilogian kakkososa olisi ilmestynyt. Ei ollut, joudun odottamaan. Aargh. Toimiva pakkaus, nyt tarvitsisi saada lisää luettavaa! Kiinnostuneille suosittelen alla olevan kirjatrailerin katsomista!

Quercus, 2014
Sivuja: 120

Hugo Cabret / Brian Selznick

Eräs blogin pitämisen hyvistä puolista on se, että saa kiinnostavia lukuvinkkejä. Hugo Cabretista minulle vinkkasi Maija luettuani Like Plastic-juttuni, molemmissa kirjoissa kun yhdistellään kiintoisasti sarjakuvan ja perinteisen kirjan elementtejä, tosin tunnelma teoksissa on varsin erilainen. Siinä missä Like Plastic on komediallinen ja kepeä, vaihtelevat tunnelmat Hugo Cabretissa surumielisestä ahdistuneen pelokkaisiin.

Hugo Cabret on melkoinen järkäle jonka luomiseen on taatusti kulunut suunnattomasti aikaa. Kirjassa vuorottelevat niin kaunis mustavalkoinen kuvitus, pysäytyskuvat vanhoista elokuvista ja kertomuksen teksti. Mielenkiintoiseksi Hugo Cabretin tekee se, etteivät kuvat ole tekstin täydennystä vaan yhtäläinen osa lukukokemusta. Tarina siis kulkee kuvien ja tekstin välillä.

Niinikään mielenkiintoista on se, että Hugo Cabret pohjautuu myös todellisiin henkilöihin, sillä tarinan keskeiseksi henkilöksi nouseva salaperäinen Georges Méliès nimittäin oli aikanaan tunnettu illusioinisti ja elokuvantekijä ja siksipä myös kirjassa mainitut elokuvat ovat todellisia. Pidinkin erityisen kiehtovina näitä pieniä, outoja elokuvan palasia - niitä olisi saanut olla tarinassa lisääkin!

Huolimatta Hugo Cabretin monista hyvistä puolista, en ollut täysin myyty sen tarinan suhteen, kaipasin siltä kuitenkin jotain oudompaa, suurempaa ja dynaamisempaa. Ehkä lukuhetki ei ollut täysin oikea tälle hienovaraiselle tarinalle. Yhtälailla huomasin kaipaavani värejä kirjaan, sillä vaikkapa Mélièsin luoma elokuvamaailma olikin mustavalkoinen, uskon että se olisi ollut vielä upeampi loistavissa väreissä.

Tammi, 2008
Sivuja: 543
Alkuteos: The Invention of Hugo Cabret
Suomentanut Helene Bützow
Kirjasta lisää: Kirjojen keskellä