Lukukuun tunnustukset

No olipas lukukuu. Upea ruska, kirpakoita syyskelejä, loistavia kirjoja ja mahtavat kirjamessut. Huomaan juuri nyt kaipaavani kirjoiltani vauhtia ja suuria tunnelmia, kenties vastapainoksi pimeneville illoille ja arjen puurtamiselle. Messutohinoistani kerroin mm. ao. postauksessa.

Uupunut ja onnellinen eli Helsingin kirjamessut 

Lukupinot karttuivat reilusti lokakuun aikana, kartutin kirjakantaani Stockmannin Hullujen päivien, Helsingin kirjamessujen ja Audiblen alejen ansiosta yhteensä 18 kirjalla - hullu mikä hullu. Pinossa on kotimaisia uutuksia, jokunen englannin kielinen herkkupala, sarjiksia ja klassikkokin. Samaan aikaan kirjastolainakasani on myös erittäin tukevassa tilassa joten taidanpa olla pikkuisen pulassa...

Lokakuun luetut

Lokakuussa luin paljon, bloggaamiseni sen sijaan ei sujunut aivan yhtä sutjakkaasti mikä kenties näkyi myös lukuisina niputettuina postauksina. Aikaa ei vain tunnu riittävän koneella istumiseen, mutta eiköhän pimeä talviaika taas hoida tuonkin ongelman kuntoon... Luettua tuli 26 kirjaa, joista seitsemän oli myös sarjakuvia. Lukukokemukset olivat laidasta laitaan, oli niitä jotka odotuksista huolimatta tökkivät (Muukalainen, tämä tarkoittaa sinua!) ja sitten odottamattomia huippukokemuksia, kuten Valokuvan historia johon ihan rakastuin. Kuukauden TOP3:een pääsivät siis Valokuvan historia, Tulevaisuuden arabi ja Sculptor. Aika yllättävää, lokakuussa parasta olivat siis sarjakuvat ja tietokirja. Hienoa, että joskus käy näinkin.

• Lohikäärmeen värit / Pasi Pekkola
• Queen Camilla / Sue Townsend
• Heartstone (Shardlake #5) / C.J.Sansom
• Haukka ja kyyhky (Arto Ratamo #11) / Taavi Soininvaara
• House of Cards, Kuninkaantekijä ja Viimeinen jako / Michael Dobbs
• Muukalainen (Outlander #1) / Diana Gabaldon
• Kaksi loistavaa sarjakuvaa: Tulevaisuuden arabi ja Sculptor
• Naapuri / Herman Koch
• Yksin / Karo Hämäläinen
• Kauheimmat runot / Antti Holma
• The Jungle Book, The Mowgli Stories / Rudyard Kipling
• The Heir (The Selection #4) / Kiera Cass
• Lue naiselle ammatti ja Sofi Oksasen Norma
• Valokuvan historia / Tom Ang
• Kaksi kotimaista sarjakuvaa: Valomerkki ja Peräkammarin poika
• The Blue Between Sky And Water (suom. nimellä Sininen välissä taivaan ja veden) / Susan Abulhawa

Luetut, ei-blogatut

Jerry Scott, Jim Borgman: Teinin tajunnanvirtaa (Egmont, 2015), 48 s.

Jerry Scottin ja Jim Borgmanin Teinin tajunnanvirtaa oli kertakaikkisen leppoisa lukukokemus joka nimensä mukaan keskittyy kuvaamaan erään perheen teini-ikäisen kohelluksia. Hauskaa tavaraa, tosin ei unohtumatonta sellaista. Uskoisin tämän uppoavan etenkin teinien kanssa tekemisissä oleviin.

Michelle Sagara: Cast in Shadow (Luna, 2007), 507 s.

Michelle Sagaran Cast in Shadow on Chronicles of Elantra-fantasiasarjan aloittava teos joka tuli napattua lukuun aika pitkälti siksi että mitään muuta ei sattunut olemaan tarjolla - aika usein tämä on onneton lähtökohta lukemiselle jo siksi että ajatukset ovat kääntyneinä jo kohti sitä kirjaa jonka lukemista odotat. Oli huono ja kiireinen viikko, päänsärkyineen enkä voi rehellisesti sanoa antaneen Michellelle ja hänen sankarittarelleen, Kaylielle oikeasti kovin hyvää mahdollisuutta kirjalliseen ensikohtamiseen. Kokonaisuus ei ollut pöhkömpi mutta ainakin ajankohta ja lukuvire olivat aivan pielessä. It's not you, it's me...

Pascal Girard: Reunion(Drawn & Quaterly, 2010), 155 s. Englanniksi kääntänyt Helge Dascher

Pascal Girardin leppoisa Reunion on omaelämäkerrallinen sarjakuva nuoresta, hieman veltostuneesta sarjakuvapiirtäjästä joka saa kutsun luokkakokoukseen jossa voisi myös kohdata SEN tytön jolle Pascal ei koskaan uskaltanut kertoa tunteistaan. Tarina on helposti samaistuttava ja kirjailija-Pascal herättää mainiosti säheltävän päähenkilö-Pascalin eloon. Pisteet toimivasta pikkutarinasta ja brutaalin rehellisestä kuvauksesta.

Kiera Cass: Happily Ever After (HarperTeen, 2015), 416s.

Bloggasin Cassin Selection-trilogiasta kesällä jolloin kevyen hömpän lukeminen tuntui kivalta. Syksymmällä Helmetin OverDrive-kokoelmaan putkahti Happily Ever After, pieni tarinakokoelma kirjasarjan reunoilta joissa ääneeen pääsevät kirjan sivuhenkilöt, mm. Marlee, päähenkilön ystävä ja se mies, jota onni ei suosinut sekä prinssin äiti. En ole yleensä erikoisen ihastunut novelleihin eikä tämä kerta ollut poikkeus. Koska trilogia ei alunperinkään ollut kovin painavaa tavaraa sisällöllisesti, koin ettei extrakertomuksiin oikein enää riittänyt uutta ainesta mikä tuntui pitkästyttävältä. Ehkä nuorten naisten rakkaushuolia kiinnostavampaa olisi ollut kuulla vaikka vastarintaliikkeestä tai siitä, kuinka Amerikasta alunperinkään tuli Iléan valtio jossa naimakaupat ovat kaikki kaikessa?

Hyeonsee Lee: Seitsemän nimen tyttö (Otava, 2015), 316s. Suomentanut Jaana Iso-Markku

Leen Seitsemän nimen tyttö on jälleen yksi järkyttävä kertomus Pohjois-Koreasta ja siksi kai kirjaan tartuin. Teksti on sujuvaa ja tapahtumat kauhistuttavia, olkoonkin että Leellä tuntuu kaikesta huolimatta olevan melko hyvä onni matkassaan. Luin kirjan mielelläni mutta bloggaaminen tuntui hankalalta koska kirja toi mieleeni niin elävästi taannoin lukemani Eunsum Kimin teoksen Pohjois-Korea - yhdeksän vuoden pakomatka helvetistä. Tämä ei sinällään ole ihme, maan olot kun ovat mitä ovat, mutta koin etten löytänyt paljoakaan uutta kirjoitettavaa. Kelpo kirja, jos Pohjois-Korea kiinnostaa, lue ihmeessä.

Liza Marklund: Rautaveri (Otava, 2015),  333s. Suomentanut Sirkka-Liisa Sjöblom

Olen seurannut Liza Marklundin Annika Bengtzon-sarjaa vuosien ajan innokkaasti. Aikanaan uusi Annika-kirja oli parasta mitä tiesin mutta ajan oloon jokin muuttui ja innostus katosi lukemisestani. Nyt ympyrä sulkeutui sillä Rautaveri on ilmeisesti viimeinen sarjan teos. Ehkä hyvä niin, sillä viimeisimmät kirjat ovat olleet jo melko väsyneitä, en itse pitänyt laisinkaan ratkaisusta jossa kirjailija toimii etsivä Nina Hoffmanin outoine perhesuhteineen Annikan rinnalle. Tämä asia häiritsi minua myös Rautaveressä joka ei oikein tuntunut lähtevän käyntiin lainkaan. Hei-hei Annika, kiitos hyvistä hetkistä!

Milla Paloniemi: Kiroileva Siili 7 (Sammakko, 2015), 96s.


Milla Paloniemen Kiroileva Siili -sarjakuva lie useammille tuttu ja minäkin olen sarjiksen lukenut. Paloniemen siilit ovat ihan mainioita tyyppejä mutta lyhyt strippisarjakuva ei ole minun ominta juttuani - sen sijaan äitini rakasti näitä hahmoja ja siksi valitsinkin tämän teoksen Kirjan vuoden lukuhaastetta varten. Hyvä valinta, uskoisin että esim. City-Siili olisi naurattanut häntä.

Haasteiden tilanne

Kirjan vuoden lukuhaaste on varsin mukavalla mallilla, enää vain kaksi kirjaa uupuu ja niistä toinen on "Kirja, jota ystäväsi suosittelee sinulle". Heitänkin tästä haasteen lukijoille, antakaapa minulle lukuvinkki!

Entäs ensi kuussa?

Marraskuussa paneudun uuteen valokuvaamiskirjaan, Laukkasen Camp Creativeen. Kirja sisältää erilaisia kuvaharjoituksia jotka olisi tarkoitus ehkä jakaakin. Kirja ja tehtävät vaikuttavat kivoilta, mutta saapas nähdä miten kuvaaminen onnistuu marraskuun valossa... Samoin tarkoitus olisi osallistua Karo Hämäläisen luotsaamaan lukuhaasteeseen jossa kuluvan kuukauden aikana 30 sivua päivässä. Kaikki mukaan!

En vaan osaa! 2 / Milla Paloniemi

Olen lukenut Norpatin (Milla Paloniemi) blogia vuodesta 2009 saakka. En muista kuinka blogiin alunperin ajauduin, mutta ihastuin sarjakuvablogiajatukseen kovasti - osasinpa minäkin piirtää! En vaan osaa -tuntui tuolloin hyvinkin rehelliseltä kuvaukselta nuoren naisen elämästä, välillä oli iloisia ja onnellisia hetkiä, onnistumisia ja rakkautta ja sitten synkkyyden ja herkkyyden hetkiä. Jo tuolloin Paloniemen blogissa esiintyi hulvaton ja höpsö, räväkkä ja rohkea Norpatti jonka ruudut olivat sarjakuvamaisempia ja värikkäämpiä sekä Milla jonka kuvitus usein oli mustavalkoinen ja herkempi. Minusta tämä oivallus oli hieno ja hyvinkin kuvaava - luulisin meiltä kaikilta löytyvän nämä puolet ja oli hienoa että Paloniemi oli halunnut jakaa myös haavoittuvaisempia hetkiään lukijoidensa kanssa.

Piirrokset ovat huolettomia ja niistä saa vaikutelman nopeista ideoista, jotka on ollut pakko tallentaa heti paperille. En vaan osaa 2 koostuu arkisista tuokioista Millan/Norpatin elämässä, on iloa uudesta tukasta, unennäköä ja aikuistumista. Kirjana se on nopealukuinen ja melko kevyt sarjakuva eivätkä ehkä kaikki stripit ole siinä kaikkein parhaassa terässä, silti pidän Paloniemen rennosta tyylistä ja nopeista oivalluksista.

Kirjan ensimmäisillä sivuilla Paloniemi kiittää bloginsa lukijoita ja ennen kaikkea kommentoijia heiltä saamastaan tuesta - on mukava kuulla että sosiaalisen median luomalla yhteisöllä on ollut positiivinen vaikutus taiteilijaan.

Sammakko, 2010
Sivuja: 60
Kirjasta lisää: En vaan osaa

Buddha: kertomus valaistumisesta / Deepak Chopra

Deepak Chopran kirja katseli minua kirjaston hyllystä parinkin käynnin ajan. Se oli nostettu näytteille ja ihmettelin miksei kukaan ollut tarttunut siihen. Tunnettu tekijä, mielenkiintoinen aihe ja veikeä kansi - kuinka tätä kukaan voisi vastustaa. Vaikka vastustinhan minäkin alkuun, ajattelin että Chopra ja Buddha yhdessä saattaisivat osoittautua hiukan turhankin henkeväksi minulle. Mutta lopulta oli vain pakko tutkia mitä kirja, jonka kannessa oli niin mainio pullea Buddha, piti sisällään. Kun tajusin teoksen olevan kuvitteellinen elämäkerta, olin myyty.

"Se on vain vesisade. Se ei ole millään lailla tärkeää. Hyväksyn sen. Rauha on sisälläni."

Siddharta syntyy kauan odotettuna prinssinä Sakyan kuningaskuntaan, nykyisen Nepalin alueelle. Hänen isänsä oli sotaisa kuningas Suddhodana, äitinsä kuningatar Maya. Pian lapsen syntymän jälkeen rakastettu kuningatar kuolee, tästä demonit saavat ensimmäisen aseen nuoren prinssin mielen piinaamiseen. Kuningas Suddhodana taas saa kuulla ennustuksen, jonka mukaan hänen pojallaan on kaksi vaihtoehtoista polkua. Hänestä voi tulla mahtava kuningas tai hän voi valita polun, jonka myötä hänestä tulee isälleen kuollut. Kuningas päättää eristää poikansa kaikesta pahasta suojellakseen tätä ja varmistaakseen suotuisan ennustuksen toteutumisen. Siddhartasta tuleekin palatsin vanki, kuin lintu kultaisessa häkissään.

Chopran kieli on kaunista, hänen maalailemansa kohtaukset ovat sadunomaisia. Buddhistinen filosofia sen sijaan menee minun maallisessa päässäni välillä hiukan yli ja koinkin ajan valaistumisen jälkeen kirjan työläimpänä osana. Kirja on kuitenkin mielenkiintoista luettavaa ihan puhtaasti kuvitteellisena elämäkertanakin ja se taustoittaa mukavasti uskonnon syntyvaiheita. Varoituksen sananen kuitenkin: tämä kirja ei oikein sovellu ruuhkabussikirjaksi vaan vaatii oman aikansa ja rauhallisen paikan. Voisin kuvitella että tämä olisi omiaan luettavaksi kauniina keskikesän päivänä, laiturilla, veden liplatusta kuunnellen. (Kyllä, minulla on ikävää kesää... Kevään merkit, odotan teitä!)

"Hän seurasi tyttöä kuninkaalliseen puutarhaan, muttei uskaltanut huutaa hänen peräänsä, koska tiesi, että kamelioiden ja ruusujen seassa oli suojaisia sopukoita, jonne lempiväisillä oli tapana etsiytyä. Hänen äitinsä oli suunnitellut puutarhat. Maya oli halunnut niiden olevan ikuisen kiehtymyksen tyyssija, jonka keskipisteenä oli monisyinen solmu, labyrintti, jonka pensaita oli leikattu lohikäärmeiden ja elefanttien muotoon ja joissa kuvattiin loisteliaita merihirviöitä kuten krokotiiliä muistuttavaa magania sekä myyttistä hypnoottisesti laulavaa karaweik-lintua. Kukkien makea tuoksu täytti ilman."

Sammakko, 2010
Sivuja: 301
Alkuteos: Buddha: A Story of Enlightment
Kirjasta lisää: K-blogi
Kirjallinen maailmanvalloitus: Nepal

Jumalan jälkeen / Douglas Coupland

En oikein muista miksi poimin Douglas Couplandin Jumalan jälkeen kirjaston hyllystä tai miksi päädyin raahaamaan sen hikisenä iltapäivänä kotiin saakka. Muistan jopa miettineeni sitä kotonakin. Kenties kirjastossa tapahtui jokin äkillinen kirkastuminen (kirjastuminen?), sillä tämä oli ihana löytö. Ihana siksikin, koska se oli niin yllättävä, en lainkaan odottanut pitäväni Couplandista näin paljon. Osuuko teidän lukemisiinne ikinä sattumia?

Jumalan jälkeen on oikeastaan minusta novellikokoelma, jokainen luku on oma kokonaisuutensa, joka koostuu nipusta pieniä kappaleita. Kappaleet on koristeltu yksinkertaisin kuvin, jotka ovat Couplandin itsensä tekemiä. Vaikutelma on jotenkin ilmava ja teksti kutittelee mieltä ja mielikuvitusta, mutta ei paina liikaa. Mainiota lukemista kesäaamuiselle työmatkalle. Nautin kovasti Couplandin asettamista ajatusleikeistä, kuten siitä millainen maailma olisi jos jotkin muut olennot kuin ihmiset olisivat luoneet keksinnöt. Olisivatko koirat lähettäneet luun muotoisia satelliitteja avaruuteen tai kissat tehneet pilvenpiirtäjien sijaan jättikokoisia raapimispuita? Yksinkertaisia asioita, mutta sellaisia jotka vähän naurattavat ja kutsuvat mukaan kuvitteluleikkiin.

Läheskään kaikki aiheet eivät toki ole kevyitä. Kuten kirjan nimestäkin käy ilmi, käsitellään tässä maailmaa jossa ei ole Jumalaa. Käydään läpi sydänsuruja, laitapuolta kulkevien elämää, ja tietysti, kuolemaa. Päähenkilö on mies, jonka vaimo on jättänyt hänet ja hän tuntuu olevan liikenteessä jatkuvasti. Ehkä siksi että asiat eivät ole hyvin ja tien päällä on helpompaa olla. Kirjassa hän on ajomatkalla tyttärensä kanssa, tai etsii yksin sisartaan. Tai muistelee.

(Päähenkilö miettii tyttärensä kanssa eläimiä.)
"Ajoimme eteenpäin hiljaisina, ja pohdimme näiden eläinten ilmestymistä elämäämme ja sen tarkoitusta. Mikä on peura? Mikä on paksusarvilammas? Miksi jotkin eläimet viehättävät joitakin meistä ja toiset eivät? Mitä ovat eläimet?
Ajattelin omia suosikkejani. Pidän koirista, koska ne rakastavat aina samaa henkilöä. Äitisi pitää kissoista, koska ne tietävät, mitä haluavat. Luulen että jos kissat olisivat kaksi kertaa nykyistä isompia, niiden pitäminen olisi laitonta. Mutta vaikka koirat olisivat kolme kertaa nykyistä isompia, ne olisivat silti hyviä ystäviä. Mene ja tiedä."

Totally British-haasteen Commonwealth-osioon Jumalan jälkeen putoaa vähän vahingossakin, Coupland kun osoittautuikin kanadalaiseksi kirjalijaksi.