Haasteista haastelen

Kahmin vuoden alussa itselleni aimo kasan lukuhaasteita ja nyt on aika katsoa kuinka haasteiden kanssa kävi. Päättyneiden haasteiden tiedot löytyvät tuttuun tapaan yläpalkin Menneet haasteet -sivulta.

So American

Päätin jatkaa So American -haastetta vielä yhden vuoden verran, sillä halusin kerätä Amerikan karttani täyteen. Puhti kuitenkin loppui matkalla, lopputulokseksi tuli 37 osavaltiota. Takana on monta hyvää amerikkalaista lukuhetkeä, mutta luulen että nyt on aika luopua tästä haasteesta ja tehdä tilaa uusille jutuille.

Koe 13 kotimaista kirjailijaa vuonna 2013

Tämän Facebookista liikkeelle lähteneen lukuhaasteen juttuna oli tutustua vähintään 13 itselle uuteen kotimaiseen kirjailijaan kuluneen vuoden aikana. Haasteen aikana tutustuin 32 uuteen kotimaiseen kirjailijaan. Allaolevista suosikkini taitavat olla Teemestarin kirja, Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin ja Avioliittosimulaattori. Mainioita kirjoja!

1.Mifongin perintö / J.S. Meresmaa
2. Karikko / Seita Vuorela 
3. Kaukamoinen / Petteri Hannila
4. Punainen kuin veri / Salla Simukka 
5. Tulagi Hotel / Heikki Hietala
6. Ruuhkavuosi / Pauliina Susi
7. Muita hyviä ominaisuuksia / Petri Tamminen 
8. Rajanaapuri / Roope Lipasti
9. Elävien kirjoihin / Marko Kilpi 
10. Laura / J.K. Johansson
11. Kotirauha / Marko Leino 
12. Totta / Riikka Pulkkinen
13. Teemestarin kirja / Emmi Itäranta 
14. Astuit väärään autoon / Marja-Liisa Heino 
15. Kolibri / Kati Hiekkapelto 
16. Sokea piste / Pasi Luhtaniemi 
17. Rautasormus ja muita rakkaustarinoita sotavuosilta / Mikko Porvali 
18. Paimentyttö / Enni Mustonen
19. Itämaa / Johanna Holmström 
20. Mustat kalat / Eeva Tenhunen 
21. Leijonakuningas / Harri Nykänen
22. Taivaslaulu / Pauliina Rauhala 
23. Lumikko ja yhdeksän muuta / Pasi Ilmari Jääskeläinen 
24. Toisin: minun Asperger-elämäni / Paula Tilli 
25. Federigon haukka / Hannele Klemettilä
26. Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin / Mia Kankimäki
27. Noitanaisen älä anna elää / Leena Virtanen 
28. Tumman veden päällä / Peter Franzén 
29. Avioliittosimulaattori/ Veera Nieminen
30. Luova laiskuus / Juha T. Hakala
31. Valkea joulu / Pete Suhonen
32. Talvi-iltain tarinoita 1 / Zacharias Topelius

Seitsemän sarjakuvaa -haaste

Susa heitti ilmoille mainion sarjakuvahaasteen, jossa tavoitteena oli lukea seitsemän sarjakuvaa vuoden aikana - mikä ihana tekosyy! Lukemistani sarjakuvista suosittelen lämpimästi ainakin Ulkoministeriö-sarjaa, Kolmea varjoa, Abirachedin Minä muistan -teosta, Pikku Närheä, Minun Kiinani -sarjaa, Aya-kirjoja ja Craig Thompsonin teoksia. Varsin tyydyttävä sarjakuvavuosi takana, toivottavasti edessä on vielä parempi!

Ranska
Cyril Pedrosa: Kolme varjoa (WSOY, 2010)
Abel Lansac, Christophe Blain: Ulkoministeriö 2: Diplomaattisia merkintöjä (WSOY, 2013) 
Renaud Dillies: Abelard (NBD, 2012) 
Sylvain Ricard & James: Järjen veit (WSOY, 2012) 
Christian Durieux: An enchantment: a graphic poem (NBM Publishing, 2013)
Zeina Abirached: Minä muistan (Like, 2013) 

USA
Craig Thompson: Blankets (Top Shelf, 2011)
Gene Luen Yang, Derek Kirk Kim: The Eternal Smile (First Second, 2009) 
Gene Luen Yang, Thien Pham: Level up (First Second, 2011)
Jeff Jensen, Jonathan Case: Green River Killer: A True detective story (Dark Horse Books, 2011)
Faith Erin Hicks: The Adventures of Superhero girl (Dark Horse Books, 2012)
Jason Hall, Cliff Chiang: Beware the Creeper (Vertigo, 2013 

Japani
Mei Nogughi: Finlandia 1 (Sangatsu Manga, 2012)

Suomi
Hanna Koljonen: Sokerihullu (Asema, 2012)
Sanna Ala-Ojala: Ättä ääriolosuhteissa (Suuri kurpitsa, 2013)
Lauri ja Jaakko Ahonen: Pikku Närhi (Egmont, 2012)

Iso-Britannia
William Shakespeare, Faye Yong: The Merchant of Venice (SelfMadeHero, 2009)

Kiina
P.ötie, Li Kunwu: Minun Kiinani 3: Rahan aika (WSOY, 2013)

Norsunluurannikko
Marguerite Abouet, Clement Oubrerie: Aya: Love in Yop City ( Drawn & Quaterly, 2013)
Marguerite Abouet, Clement Oubrerie: Aya of Yop City (Drawn & Quaterly, 2008)
Marguerite Abouet, Clement Oubrerie: The secrets come out (Drawn & Quaterly, 2009)
Marguerite Abouet, Mathieu Sapin: Akissi: Feline Invasion (Flying Eye Books, 2013)

Kanada
Guy Delisle: A user's guide to neglectful parenting (Drawn & Quaterly, 2013) 


Kirjallinen maailmanvalloitus

Kirjallinen maailmanvalloitus taitaa kestää ikuisesti, nyt aloitan jo neljättä vuottani haasteen parissa. Myönnettäköön tosin että suoritustapani on melko rento, luen enemmän omien fiilisteni mukaan ja listaan kertyy kirjoja siksi varsin epätasaiseen tahtiin. Tällä hetkellä olen valloittanut 93 maata - aika paljon on vielä luettavaa jäljellä!

Ihminen sodassa

Vuoden 2014 lukuhaasteekseni poimin Suketuksen Ihminen sodassa -haasteen, joka kestää marraskuun loppuun. Ajatuksena on lukea sodasta kertovia kirjoja, haasteen lukulista on melkoisen kiinnostava. Edistymistäni voi seurata haasteen omalla sivulla, joka löytyy blogin yläpalkista, lisäksi haastekirjoihin liitän tunnisteen Ihminen sodassa.

Kuinka teidän lukuhaasteenne etenevät ja millaisten haasteiden parissa edetään vuonna 2014?

The aviator's wife / Melanie Benjamin

Anne Morrow Lindbergh taitaa olla yksi niistä lahjakkaista naisista, jotka ovat jääneet kuuluisampien
puolisoidensa varjoon, ainakaan itse en tiennyt hänestä juurikaan muuta kuin tuon surullisen kidnappaustapauksen ja yllätyinkin tarttuessani kirjaan siitä, kuinka ansioitunut Anne olikaan. Hän oli ensimmäinen amerikkalaisnainen, joka oli saanut lentolupakirjan ja siis taitava pilotti itsekin, joka mm. suunnisti tähtien avulla. Hän oli seikkailija, joka oli nähnyt monia maailman kolkkia ja toimi miehensä miehistönä tämän lennoilla. Hän oli kirjailija, joka teokset olivat nousseet Amerikan bestseller-listalle - paljon muutakin siis kuin vain sankarin vaimo ja hyvä äiti.

The aviator's wife oli tunnelmaltaan yllättävän rauhallinen kirja joka hiljaisesti mutta päättäväisesti otti oman tilansa. Luen usein ainakin kahta kirjaa samanaikaisesti mutta tällä kertaa se ei tuntunut oikealta, The aviator's wife tuntui haluavan oman tilansa ja jakamattoman huomioni. En oikeastaan tiedä miksi kirja tuntui minusta rauhalliselta, sillä Annen elämä oli kaikkea muuta. Ehkä rauhallisuus juontaakin juurensa tuohon henkilöön, sillä kirjan Anne on kuin heinä meren luodolla, jotenkin hennon ja hauraan oloinen mutta silti sitkeä ja kestävä tuulien tuiverruksessa. Tuntui hyvältä että tässä kirjassa Anne ansioineen nousee esiin miehensä varjosta.
 
Kirja piirtää mielenkiiintoisen kuvan pariskunnan epätasapainoisesta avioliitosta. Lucky Lindy on maailman silmissä sankari, mutta myös vaikea elinkumppani joka ei hyväksy heikkouksia läheisissään. Benjamin kuvaa taitavasti liiton moniulotteisuutta näyttäen päähenkilöistään, ilmailun ensimmäisestä avioparista, pieniä mutta paljon kertovia palasia ja etenkin Annen kuvaus on mielestäni onnistunutta. Pidin kirjasta kovasti ja aionkin jatkossa pitää silmäni auki Benjaminin muiden kirjojen varalta. Uskoisin kirjan kiinnostavan erityisesti ilmailun ystäviä, mutta teoksella on paljon annettavaa myös niille, joita kiinnostaa avioliittokuvaus tai vaikkapa se kuuluisa tragedia...

Kirjan tyylikkäs kansi muuten miellytti myös silmääni, joskin lukiessani aloin ymmärtää Annen elämän olleen luultavasti hyvin kaukana sen tunnelmista, sillä luulen Annen viettäneen enemmän aikaansa paksuissa lentäjänhaalareissa kuin kynähameessa ja hellekypärässä...  Kirjailijan kotisivuillla on muuten hyvä tietoisku Lindberghien perheestä, mukana mm. alkuperäinen tietoisku vauvan katoamisesta, kannattaa käydä lukemassa lisää!

"All the king's horses and all the king's men, I sang to myself, walking slowly back to my bed, carrying my hope and terror both, one fragile, the other so stolidly familiar I couldn't remember life before it, within my heart. Within my womb, as well; next to my unborn child, who would have room for them now, and for the rest of his life.
Could they put the Lindberghs together again?"

Delacorte Press, 2013
Sivuja: 402
Kirjasta lisää: Kirjailijan kotisivut
So American: Indiana

The Paperboy / Pete Dexter

Silmätulehduksen nostaessa jälleen rumaa päätään ajattelin että olisi aika kokeilla taas äänikirjoja. Helmetin Overdrive-kirjaston hyllyssä oli Pete Dexterin The Paperboy, kirja, josta en tiennyt muuta kuin että siihen perustuva elokuva oli ilmestynyt viime vuonna. Elokuvaa ei tuolloin kiinnostanut, mutta koska lukutoukan on pakko saada päivittäinen kirja-annoksensa, päätin ottaa riskin.

The Paperboy vie lukijansa syvään etelään, Savannahiin, jossa Hillary van Wetten on tuomittu kuolemaan sheriffin taposta. Tarinan kertoja on nuori Jack, joka on juuri lentänyt ulos yliopistosta ja palannut kotiin jakamaan lehtiä. Samaan aikaan Jackin veljen, Wardin lehtimiesura on nousussa. Lehtimiesten puoleen kääntyy Charlotte Bless, Van Wetteniin lehtijuttujen perusteella rakastunut nainen, joka yrittää saada lehtimiesten avulla kihlattunsa vapautettua kuolemansellistä.

Vaikka kirjan punaisena lankana onkin van Wettenin tapaus, kertoo The Paperboy oikeastaan enemmän monista muista asioista. Se kertoo tarinan perheestä, etenkin veljeksistä sekä elämästä tuona ajankohtana, vuonna 1969, Savannahissa. Dexterin kerronta on yhtä verkkaista kuin elämä etelässä konsanaan ja kirjailija on onnistunut taitavasti ujuttamaan varsinaisen kehyskertomuksen sisään pieniä minitarinoita jotka ovat kuin muistoja,välähdyksiä ajasta ja paikasta. Parhaiten mieleeni painui kohtaus, jossa sadistinen isä pieksää poikaansa sankareidemme haastatellessa äitiä kaupan puolella. Huh.

Edellinen e-kirjakokemukseni oli suoraan sanottuna unettava ja huomasin The Paperboynkin kohdalla sen, etten pysynyt sängyssä hereillä kuin muutaman minuutin tarinaa kuunnellen, mikä tietysti tavallaan on oivallinen juttu mutta hidastaa kummasti lukuprosessia. Tässä kohdin perinteisellä kirjalla on etunsa, sillä kun nukahtaa kesken e-kirjaa, saattaa huomata kirjan huristelleen eteenpäin tunti tolkulla itsekseen... Onneksi Overdrivessä näyttää olevan Sleep timer -toiminto, jonka avulla äänikirja pyörii soittimessa vain halutun minuuttimäärän.

The Paperboy oli ensimmäinen äänikirja, johon huomasin koukkuuntuvani. Unikaveriksi se oli hiukan liiankin tehokas mutta lenkkikaverina sen sijaan ihan verraton! Tarina ja lukijan ääni tempaisvat minut mukaani niin että huomasin tekeväni suunniteltua pidempiä lenkkejä jotta saisin jonkin tietyn "hyvän kohdan" kuunneltua loppuun. Näin se kunto alkaa kasvamaan kun kuuntelee hyvää kirjaa!

Sean Runnetten luenta toimi hyvin kirjassa ja toi mieleeni nyt jo aikuisen miehen, joka muistelee tuota kesää nuoruudessaan. Luenta oli verkkaista mutta se tuntui sopivan kirjan luonteeseen ja lisäsi sitä syvän etelän verkkaista ja hikistä tunnelmaa joka muutenkin tihkui kirjan sanojen välistä.

Kirjan pohjalta on tehty vuonna 2012 julkaistu elokuva, jonka pääosissa ovat Zac Efron (Jack Jansen), Matthew McConaghey (Ward Jansen), Nicole Kidman (Charlotte Bless) ja John Cusack (Hillary van Wetten).

Blackstone Audio, Inc, 2012 (julkaistu ensimmäisen kerran 1995)
Kesto: 10 h 48 min
Lukijana Sean Runnette
So American Etelä-Dakota

Matkalla kotiin / Julie Kibler

Julie Kiblerin esikoisteosta mainostetaan mm. ihanan Piiat-kirjan pikkusiskona, joten ymmärrettävistä syistä olin hyvin innokas tarttumaan kirjaan. Kuten jo kannestakin arvata saattaa, on kyseessä rotujen välisiä rajoja murtava rakkaustarina, josta ei draamaa puutu.

Matkalla kotiin kertoo kahden monella tapaa vastakohtaisen naisen tarinan. Isabelle-neiti on iäkäs ja valkoinen, Dorrie taas nelikymppinen musta nainen. Eroavaisuuksistaan huolimatta näitä kahta yhdistää ystävyys, joka vie naiset pitkälle ajomatkalle joka samalla on matka Isabellen menneisyyteen ja vuosiin jolloin hän rakasti tulisesti Robertia, mustaa miestä.

Ihan Piikojen tasolle Matkalla kotiin ei mielestäni yltänyt, ehkä syynä oli se, etten löytänyt kirjasta itselleni samalla tavalla samaistuttavaa henkilöä kuin Miss Skeeter, Aibileen ja Minny. Piiat oli minusta myös tulvillaan lämpöä ja huumoriakin - kukapa voisi unohtaa Minnyn suklaapiirakan?! - joka Julie Kiblerin kirjasta puuttui. Tästä mussutuksesta huolimatta viihdyin itseasiassa kirjan parissa oikein hyvin, se oli nopealukuinen ja koskettava rakkaustarina, jonka käänteet eivät tosin tulleet suurina yllätyksinä.

Kirjassa liikutaan kahdella aikatasolla. Nykyajassa keskitytään pitkälti naisten matkantekoon ja Dorrien elämään, johon liittyy ongelmallinen poika ja uusi mies, johon Dorrie epäröi luottaa. Matkaa katkoo Isabellen kertomus elämästään, joka onkin kirjan mielenkiintoisempi ja dramaattisempi puoli, minä en oikein jaksanut kiinnostua Dorrien elämän kriiseistä.

Kirjassa keskeisenä teemana on rasismi, jota Isabelle ja Dorrie kohtaavat myös automatkansa aikana. Tässä kohdin Kibler onnistuu muistuttamaan tärkeästä asiasta - vaikka tasa-arvon saralla ollaankin otettu suuria askelia sitten 1940-luvun, rasismi silti elää ja voi valitettavan hyvin ihmisten sydämissä. Muutamassa kohdin halusin melkeinpä hurrata Isabellelle tämän näpäyttäessä öykkäreitä. Juuri näin! Jos kaikki uskaltaisivat toimia vääryyttä todistaessaan, olisi maailma ehkä vähän parempi paikka.

Matkalla kotiin ei ollut minulle napakymppi vaikka sen mielelläni luinkin. Se jokin, joka saa aivoni rakastumaan kirjaan, puuttui tällä kertaa. Mutta kaikesta huolimatta, matka oli antoisa.

"Ymmärtäkää kuitenkin tämä: kun ihminen rakastuu, joka ainoa järjenhiven katoaa hänen aivoistaan."

Gummerus, 2013
Sivuja: 500
Alkuteos: Calling me home
Suomentanut Riie Heikkilä
So American: Tennessee
Saatu ennakkokappaleena.

Lavinia / Ursula K. Le Guin

Yritin kovasti pohtia miksi ja miten Lavinia löysi tiensä minun kirjastokassiini. En tiedä. Katseeni vain kiinnittyi kanteen ja etenkin kirjan roomalaistyylisiin kirjaimiin. Siinäpä se sitten oli. Sittemmin olen kyllä tajunnut että melkoinen onnenpotku oli kyseessä, sillä Lavinia sopi minulle kuin nakutettu. Historiaa, naiskuvausta, vähän sotaa ja rakkautta - kuulostaa hyvältä. Ursula K. Le Guinin kirjoja en aiemmin ollut lukenut, mutta olisi ehkä pitänyt...

Kirjassaan Le Guin antaa äänen Lavinialle, joka vilahtaa pienessä sivuroolissa roomalaisessa mytologiassa. Hän on kuningas Latinuksen ja kuningatar Amatan tytär, jonka kohtalona on naida muukalainen, Troijasta paennut Aeneas ja siten laittaa alulle sukulinja, josta polveutuvat niin Romulus ja Remus kuin Julius Caesar ja keisari Augustuskin. Mutta kuten arvata saattaa, tuovat muukalaiset mukanaan myös sodan ja verenvuodatuksen.

Kirjassa ääneen pääsee myös Aeneisiksen kirjoittaja, Vergilius, jota Lavinia puhuttelee runoilijana. Tällä tavoin Le Guin tavallaan tekee oikeutta Lavinialle ja kaikille niille, historian naisille, jotka ovat saaneet tarinoissa vain vaatimattoman maininnan tai pienen sivuosan. En ole lukenut Aeneisista mutta Lavinia-kirjan mukaan prinsessa mainitaan teoksessa vain muutamaan kertaan vaikka hän, kuninkaan ainoa tytär, oli varmasti merkittävä nainen omalla aikakaudellaan ja tärkeän sukulinjan kantaäiti. Olen paasannut tästä aiheesta aiemminkin ja siksikin oli hienoa lukea tämä kirja, tuntui siltä että kenties kirjailijakin oli pannut saman asian merkille.
 
Lavinian rakenne on hieno, tosin seputukseni ei tee sille oikeutta. Elämästään kertoo Lavinia itse, mutta etäältä kuin menneiden aikojen haamu joka aikanaan ei saanut kylliksi oikeutta. Kertomuksensa lomassa Lavinia käy keskustelua myös kuolemaa tekevän Vergiliuksen kanssa. Minulle kokonaisuus oli synapseja kutitteleva ja mielenkiintoinen ja tuntui siltä kuin historia olisi hetkeksi herännyt eteen silmieni edessä. Vaikka luinkin kirjaa enimmäkseen ruuhkissa, teksti sai syventymään ja rauhoitti. Se, joka sanoi kirjojen olevan kannettavaa taikaa, oli oikeassa...

(Runoilija keskustelee Lavinian kanssa.)
"Sillä hänet minä näin enkä sinua. Sinulla ei ole juuri ollenkaan osaa minun runossani, sinä et ole oikein kukaan. Lupaus jota ei pidetty. Eikä siihen voi enää oikein puuttu, ei sinua voi enää elävöittää niin kuin tein Didolle. Mutta se on sinussa, se toteutumatta jäänyt elämä. Joten nyt, kun on liian myöhä, sinun on annettava se minulle. Minun elämäni. Minun Italiani, minun toiveeni Roomasta, minun toivoni."

WSOY, 2009
Sivuja: 325
Alkuteos: Lavinia
Suomentanut: Kristiina Rikman
So American: Oregon

Mehiläisten salaisuudet / Sue Monk Kidd

Sue Monk Kiddin kirja oli yksi niistä ihanista yllätyksistä joita silloin tällöin tulee vastaan kun yrittää haalia kasaan haastepisteistä. Jahtasin nimittäin Etelä-Carolinan osavaltiota ja pelkästään asiasanojen perusteella päädyin Mehiläisten salaisuuteen. Hyvä niin, sillä pidin kirjasta melkoisesti.

Kirjan päähenkilö on teini-ikäinen Lily, joka elää 1960-luvun Etelä-Carolinassa hirviömäisen isänsä T.Rayn kanssa. Perheen äiti on kuollut onnettomuudessa Lilyn oman käden kautta ja isä tuntuu lähinnä vihaavan tytärtään. Lilyllä on vain muutama muisto äidistään, näistä yksi on kuva mustasta madonnasta, jonka taakse on kirjoitettu erään pikkukaupungin nimi. Kun perheen afroamerikkalainen kotiapulainen, Rosalee, pidätetään ja piestään äänestyslipun takia, päättää Lily pelastaa Rosaleen ja itsensä ja lähteä matkalle äitinsä menneisyyteen.

Sue Monk Kiddin kirjassa oli jotakin sellaista, mihin ihastuin heti. Amerikan syvä etelä, pölyiset tiet, suuret persoonat ja yllättävät ystävyydet, ennakkoluulot... Tuosta asetelmasta on kirjoitettu monta kirjaa, joista olen pitänyt. Monella tapaa Lilykin on melko tyypillinen etelävaltioiden sankaritar, vähän joukosta poikkeava tyttö, joka näkee afroamerikkalaisissa muutakin ihonvärin. Rotusorto ei kuitenkaan ole minusta kirjan keskeisin teema, ainakin minulle voimakkaimmin nousi esiin Lilyn tarve löytää yhteys äitiinsä.

Olen vähän ötökkökammoinen, mutta tällä kertaa mehiläiset kyllä onnistuivat kiehtomaan. Mustan Madonnan hunajafarmia pyörittävissä naisissa oli melko mielenkiintoisia persoonia vaikka he ehkä jäivätkin hiukan kaksiulotteisiksi. Enkä ihan usko loppuratkaisuunkaan mutta siitäkin huolimatta kokonaisuus oli yllättävän miellyttävä. Ja hei, yksi uusi osavaltio taas napattuna!

"Hän sanoi että itse asiassa maailma oli kuin suuri mehiläistarha, ja samat säännöt pätivät molemmissa: älä pelkää, sillä kukaan elämää rakastava mehiläinen ei halua pistää sinua. Älä kuitenkaan ole tyhmä, vaan pukeudu pitkähihaisiin puseroihin ja pitkiin housuihin. Älä huido. Älä edes ajattele huitomista. Jos tunnet olosi vihaiseksi, vihellä. Viha ärsyttää, kun taas viheltely sulattaa mehiläisen temperamentin. Toimi niinkuin tietäisit mitä teet, vaikket tietäisikään. Lähetä ennen muuta mehiläisille rakkautta. Joka ainoa olento maailmassa haluaa olla rakastettu."

Bazar, 2005
Sivuja: 349
Alkuteos: The secret life of bees
So American: Etelä-Carolina

Viaton / Harlan Coben

Olen hamassa menneisyydessäni lukenut joitakin Harlan Cobenin kirjoja, positiivisin muistikuvin. Minusta Coben on kirjoittanut usein varsin toimivia dekkareita, joissa usein on leikitelty ajatuksella menneisyyden vainoamista ihmisistä. Cobenin Viaton jatkaa samalla teemalla, sillä tällä kertaa pääosassa on Matt, joka vuosia takaperin on tehnyt opiskelijoiden juhlissa yhden virheen, sellaisen kohtalokkaan. Virheen, jonka seurauksena yksi poika on kuollut ja toinen - Matt - joutui vankilaan. Nyttemmin Mattin elämä jo hymyilee, on työpaikka, vaimo ja vauvakin tulossa. Kunnes eräänä päivänä vaimon lähettämä kuvaviesti sisältääkin kuvan aivan oudosta korstosta...

Harlan Coben on minusta mukavan kiero dekkaristi, joka on muutamaan otteeseen onnistunut hämäämään allekirjoittanutta. Tarina kun saattaa alkaa yhdenlaisena ja muotoutua ihan toisenlaiseksi. Cobenin aiheet ovat usein mukavan arkisia, sellaisia joihin voi jotenkin itsekin samaistua, mikä osaltaan auttaa koukuttautumisessa ja pitää lukijan uteliaana. Tällä kertaa jokin jäi kuitenkin lukukokemuksestani puuttumaan  vaikka teksti olikin tavanomaisen sujuvaa. En oikein pystynyt samaistumaan Mattin tilanteeseen ja koko juttu Reno-kytkentöineen alkoi tuntua aika kaukaa haetulta. Tällä kertaa siis tuli huti, mutta sattuuhan sitä!

En useinkaan tule kiinnittäneeksi huomiota kirjan käännökseen kun porskutan eteenpäin sivuja pitkin mutta tällä kertaa muutama termi alkoi tosissaan häiritä. Mikä ihme onkaan keinuteline?! Veikkaan että englanninkielen termi on swing set, mutta sen oikeampi käännös saattaisi olla keinut? Ja faksilaite kuulostaa sekin aika kömpelöltä...

"Pudistat päätäsi, mutta sydämesi kamppailee. Tiedät ettei näin kerta kaikkiaan voi käydä. Kumpikaan teistä ei usko rakkauteen ensisilmäyksellä.
Mutta minkäs teet.
Seuraavien viikkojen kuluessa sinulle selviää mitä aito rakkaus on. Hän opettaa sen sinulle. Lopulta kerrot hänelle totuuden menneisyydestäsi. Hän pääsee sen yli. Te menette naimisiin. Te olette onnellisia. Juhlitte tietoa raskaudesta ostamalla kummallekin samanlaiset kamerapuhelimet.
Ja sitten eräänä päivänä saat puhelun ja näet videokuvassa, että tuon ammoisen  loman aikana kohtaamasi nainen - ainoa nainen jota olet rakastanut - on jossain hotellihuoneessa toisen miehen kanssa."

WSOY, 2008
Sivuja: 505
Alkuteos: The Innocent
So American: Nevada

Blankets / Craig Thompson

Ensikosketukseni Craig Thompsonin kynän jälkeen oli vuoden sarjakuvaksikin äänestetty Habibi. Blankets on saman tekijän toinen, massiivinen sarjakuvaromaani, joka tuntuu omaelämänkerralliselta ja Habibin tapaan pursuaa teemoja.

Blankets on tarina lapsuudesta ja aikuistumisesta, uskonnosta, ensirakkaudesta ja oman tien löytämisestä. Craig pikkuveljineen kasvaa pienellä paikkakunnalla kiihkeän uskonnollisessa ja konservatiivisessa perheessä. Uskonnon takia Craig jopa hillitsee piirtämistä - asiaa, jonka tekeminen on hänestä niin upeaa, että se kuuluisi taivaaseen. Craigin lapsuus ja nuoruus eivät ole onnellisimmasta päästä kiusaamisen ja ankarien vanhempien takia, mutta sitten tunnelin päästä alkaa alkaa näkyä valoa. Tyttö.

Piirrosjäljen ja tarinan runsauden lisäksi Blanketsin hengessä on jotain Habibista tuttua. Epätoivoisen oloinen rakkaustarina, uskonto, symboliikan käyttö... Tarina on sekä dramaattinen ja arkinen ja täynnä elämän kirjoa. Thompson heittää pieniä piikkejäkin entisen uskonyhteisönsä suuntaan mm. kuvaamalla kuinka nuorta Craigia pelotellaan taidekouluun menosta. Siellä kun voi tulla vaikka homoseksuaaliksi ja se lienee liki pahempaa kuin kuolema. Huh. Kirjassa Craig kulkeekin myös uskonnollisesti pitkän matkan irtautuessaan ahdasmielisestä yhteisöstä ja löytäessään oman tapansa olla kristitty.

Kokonaisuutena Blankets oli hyvällä tavalla melkoinen sulateltava. Vaikka uskonnollisen etsinnän kuvaus ei erityisesti minua puhutellut, oli Craigin ja Rainan tarina taas ihana ja riipaisevan kaunis, juuri sellainen kuin ensirakkauden tulisikin olla. Kirjana Habibi oli ehkä minusta vaikuttavampi,  mutta Blanketskin on upea ja rohkea teos. Tätä lisää!

Top Shelf, 2011
Sivuja: 582
So American: Wisconsin

No one here except all of us / Ramona Ausubel

Ramona Ausubelin kirjaan No one here except all of us oli vaikea päästä kiinni. Olin napannut kirjan luettavakseni koska olin lukenut siitä kehuja ja aihekin - se iänikuinen toinen maailmansota - kiinnosti. Mutta lukeminen osoittautuikin yllättävän työlääksi, takkusin tämän suhteellisen lyhyen kirjan kanssa kolme viikkoa. Huh!

Mikä kirjassa sitten oli niin hankalaa? Ainakin se, etten oikein tiennyt mitä olin lukemassa. Olen aikaisemmin kuvitellut että lähden yleensä lukemaan avoimin mielin, mutta viime aikoina olen alkanut huomata että oma ennakko-käsitykseni kirjasta vaikuttavat lukukokemuksen onnistumiseen yllättävän paljon. Jos haluaa lukea vaikkapa perinteistä, suoraviivaista sotaromaania, voi tuntua tuskastuttavalta huomata lukevansa hitusen surrealistista ja sadunomaista kertomusta jossa aivot täytyykin laittaa hiukan toiseen asentoon. Häiritseekö teidän lukemistanne koskaan se, että huomaattekin lukevanne ihan erilaista kirjaa kuin etukäteen luulitte?

No one here except all of us alkaa vuodesta 1939, pieneen romanialaiseen kylään, jossa 11-vuotias Lena asuu. Elämä yhteisössä on ollut leppoisaa mutta maailmalla puhaltavat sotaisat tuulet huolestuttavat kyläläisiä. Kun kylään ajautuu puolikuollut Muukalainen, jonka perheen sotilaat ovat surmanneet, päätyvät kyläläiset Lenan johdolla erikoiseen ratkaisuun - he päättävät luoda maailmansa uudelleen siten ettei ulkomaailmaa pahuuksineen ole olemassa. Uuden maailman luomisen yhteydessä kyläläiset saavat myös mahdollisuuden pyyhkiä omankin taulunsa puhtaaksi ja sorvata elämäänsä mieleisemmäksi. Tästä johtuen myös Lena päätyy lapsettoman tätinsä tyttäreksi, tämä kun on aina halunnut oman lapsen ja päättää uudessa elämässään haluavansa yhden sisarensa lapsista...

Lukukokemuksena No one here except all of us oli outo enkä oikeastaan osaa tyypittää sitä. Se muistuttaa satua tai fantasiaa, mutta on silti aiheensa takia surullinen ja brutaalikin ja sen juuret ovat silti syvällä reaalimaailmassa. Kirjan kieli ja ajatukset ovat kauniita ja niiden takia halusin kovasti pitää tästä kirjasta. Mutta minä en ymmärrä tätä kirjaa ja se häiritsee minua.

She said, "It doesn't always make sense, how you go about loving someone. Sometimes loving means gathering them back, sometimes it means sending them away." She had already forgiven me for breaking her heart. "Include us in your story and we will include you in ours. That is the job of a family."

Riverhead, 2012
Sivuja: 325
So American: New Mexico

So American - jälkipuinti

Kirjavan kammarin So American -haasteen kuvittelin olevan leikintekoa sillä uskoin lukevani paljon amerikkalaista kirjallisuutta. Tosin kävi.

Haaste oli kolmiosainen:

1. Lasketaan yhteen kaikki vuonna 2012 luetut yhdysvaltalaiset kaunokirjalliset teokset.
   Tässä pääsin 56 kirjaan saakka.
   
2. Kilpaillaan kategorioissa, so. kuka saa täyteen eniten kategorioita.
   Lähdin suorittamaan 9 eri kategoriaa, joista yhteensä oli saatavissa 31 pistettä. Haaste tuli mukavasti suoritettua näiltä osin. Valitsemani kategoriat olivat: Slavery, Post-World War II Classics, Jewish-American Experience, Black America, Immigrant Background, Southern Fiction, American Crime, Modern Women Writers ja Modern Men Writers.
   
   Näin jälkeenpäin hankalimmaksi kategoriaksi osoittautui Black America, jota varten olisin halunnut ehtiä lukemaan myös nykyaikaan sijoittuvaa "mustaa" kirjallisuutta. Olin leikitellyt mm. ajatuksella Terry McMillanin kirjoista mutta aika valitettavasti loppui kesken. Tai rehellisemmin voisin tunnustaa ahnehtineeni kirjastosta liikaa kaikkea muuta.
   
   Kategorioista mahtavimmaksi osoittauti Post-World War II Classics, joka sisälsi kolme huimaa lukukokemusta: Toni Morrison: Minun kansani, minun rakkaani, Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen, Alice Walker: Häivähdys purppuraa. Näistä etenkin Minun kansani, minun rakkaani jätti minuun voimakkaan jäljen, lukiessani olin lähes kananlihalla. (Okei, myös helmikuulla saattoi olla osansa asiassa...)
   
3. Kilpaillaan osavaltioissa, so. kuka saa kerättyä listalleen eniten eri osavaltioita.
   
   This application is created by interactive maps.
   You can also have your visited states map on your site.
   
   If you see this message, you need to upgrade your flash player.
   
   Osavaltioita sain kerättyä yhteensä 28, valloitukseni ovat seuraavat (olen käyttänyt kriteerinä sekaisin sekä kirjailijan kotipaikkaa tai kirjan tapahtumapaikkaa):
   
   Alabama: Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen
   Alaska: Emily Colin: The Memory Thief
   Arkansas: John Grisham: Lakimiehet
   Connecticut: Elizabeth Kostova: The Swan Thieves
   Florida: Julie Orringer: Näkymätön silta
   Georgia: Karin Slaughter: Fallen
   Havaiji: Carolly Erickson: Minä, Marie Antoinette
   Illinois: Sidney Sheldon: Kuoleman enkeli
   Iowa: Heather Gudenkauf: One Breath Away
   Kalifornia: Amy Tan: The opposite of fate
   Kansas: Jenna Blum: Those who save us
   Kentucky:  Harriet Beecher Stowe: Setä Tuomon tupa
   Louisiana: Walter Isaacson: Steve Jobs
   Maine: Tess Gerritsen: Last to die
   Massachusetts: Erin Morgenstern: Yösirkus
   Michigan: Ruta Sepetys: Harmaata valoa
   Missouri: Gillian Flynn - Gone girl
   New Hampshire: Jodi Picoult: Lone Wolf
   New Jersey: Joyce Carol Oates: My sister, my love
   New York: Susan Cain: Hiljaiset - introverttien manifesti
   Ohio: Toni Morrison: Minun kansani, minun rakkaani
   Pennsylvania: Susan Abulhawa: Jeninin aamut
   Pohjois-Carolina: Charles Frazier: Päämääränä Cold mountain
   Rhode Island: John Updike: Noidat
   Texas: Julie Powell: Julie & Julia, my year of cooking dangerously
   Vermont: Maria Augusta Trapp: Trappin perhe
   Virginia: Lee Smith: The Christmas Letters
   Washington: Claire Dederer: Elämäni asennot: mitä opin joogasta
   
   
   Pääsin siis nippanappa yli puolivälin ja koska haluan saada kartan täyteen, jatkan haastetta osavaltioiden osalta hamaan loppuun saakka. On mielenkiintoista kuitenkin huomata se, kuinka voimakkaasti minun karttani kallistuu itärannikon suuntaan!
   

Kongo / Michael Crichton

Kongo oli silkkaa bloggarin haastekieroilua. Vuoden lähestyessä loppuaan aloin miettiä että kaunokirjalliseen maailmanvalloitukseen pitäisi kyllä kerätä vielä vähän lisää pisteitä ja apuun tuli kirjaston tietokantahaku, josta loppujen lopuksi sain osumaksi Kongon. Crichton oli kirjailijana minulle suhteellisen tuntematon, Jurassic Parkin toki tiesin vaikken ole elokuvaan tai kirjaan perehtynytkään. Sci-fi ei oikein ole minun juttuni joten suhtauduin kirjaan pienellä varauksella, mutta mitäpä sitä ei tekisi saadakseen vielä yhden pisteen kirjabloggareiden lukuhaasteessa?! (Tiedän... Hullu mikä hullu...)

Kirja sijoittuu muutamiin päiviin kesällä 1979, aikaan, jolloin kännykät, läppärit ja taulutietokoneet olivat vain superteknisiä haaveita harvojen ja valittujen mielissä. ERTS (Earth Resource Technology Service Incorporated) kenttätyöryhmä kohtaa äkillisen loppunsa Kongon viidakoissa etsiessään timanteistaan tunnettua Zinjin muinaista kaupunkia. Timantteja tarvitaan tietokoneiden muistin kehittelyyn ja kilpailu eri toimijoiden välillä on kova eikä likaisiakaan keinoja vältellä. ERTSin tutkimuskeskuksen nuori ja älykäs Karen Ross saa tehtäväkseen perustaa uuden retkikunnan ja aloittaa kilpajuoksun sinisten timanttien lähteelle. Mukaansa Karen valitsee gorillatutkija Peter Elliottin ja hänen tutkimusprojektinsa, naarasgorilla Amyn, jota on opetettu viestimään ihmisten kanssa viittomakielellä.

Kirja osoittautui reilusti vetävämmäksi kuin voimakkaasti 1980-lukua henkivä kansi antoi ymmärtää. Vaikka aluksi snobbailinkin, huomasin että loppua kohden oikeastaan jo odotin Amyn ja kumppaneiden matkaan pääsemistä. Ja kyllä vain - minusta kirjan ehdoton sankaritar on gorilla. Amy oli hauska, hellyyttävä ja ihastuttavan naisellinen tempauksissaan, johon verrattuna kirjan ihmishahmot tuntuivat kalpenevan. Tykkäilin myös kovasti kirjan juonesta ja nyökyttelin hyväksyvästi sille, kuinka Crichton on jaksanut kieputtaa juonta ja henkilöitä vähän kekseliäämmin kuin tulevien vuosien da Vinci koodi -kirjailijat. Varsinkin loppua kohden kirjasta löytyi mukavan kieroja käänteitä...

Kritiikkiksi voisin mainita kirjassa käytetyn satelliittiyhteyden kielen, joka on jonkinlainen vokaaliton versio morsetuksesta. Kirjassa ei kaikkia viestejä kuitenkaan "avata" ja ainakin allekirjoittaneen aivokapasiteetti ei aina riittänyt viestien tulkintaan.

"Legendan mukaan kaupunki, jonka Salomon ajan heprealaiset olivat tunteneet, oli ollut käsittämättömän rikas timanttien lähde. Kaupunkiin vievää karavaanireittiä oli mustasukkaisesti varjeltu, tieto siitä välitetty isältä pojalle, pyhänä salaisuutena sukupolvelta toiselle. Mutta timanttikaivokset olivat ehtyneet ja kaupunki itse lepäsi nyt rapautuvina raunioina jossain Afrikan sydämessä. Vaikeakulkuiset karavaanitiet oli viidakko kauan sitten nielaissut, ja viimeinen kauppias, joka muisti tien, oli vienyt salaisuuden mukaan hautaan monta sataa vuotta aikaisemmin."

Tammi, 1981
Sivuja: 335
Alkuteos: Congo
Kaunokirjallinen maailmanvalloitus: Kongon demokraattinen tasavalta

The Christmas Letters / Lee Smith

Lee Smithin The Christmas Letters oli joulunajan heräteluenta. Se osui silmiini OverDrivessä ja kuulosti ihan hyvältä: kolmen sukupolven kattava, joulun aikaan sijoittuva kirjeromaani. Siinäpä minulle fiilistelyä joulun odotusta varten! Mutta, mutta. Ei tämä nyt oikein iskenyt vaikka kuinka joulumieltäni etsinkin...

Kirja koostuu kolmen eri naisen joulukirjeistä perheilleen, ensimmäinen kirja on vuodelta 1944 ja sitä kirjoittaa koti-ikävästä kärsivä nuori rouva Birdie, joka kirjeiden kautta käydään läpi perheen iloja ja suruja. Birdien jälkeen, kultaisella 60-luvulla, ääneen pääsee hänen tyttärensä Mary ja viimeisen kirjeen kirjoittaa Maryn tytär Melanie.

Kirjan idea on toisaalta ihan kiinnostava, toisaalta hankala. Kolmen sukupolven ajan ehtii kyllä tapahtua kaikenlaista ja myös naisten rooli yhteiskunnassa kehittyy tuona aikana merkittävästä. Siinä missä Birdie on melko perinteinen kotirouva (joka tosin myöhemmin alkaa pyörittää pientä ruokapaikkaa), olisi Marylla jo mahdollisuus koulutukseen, vaikka hän hän luopuukin mahdollisuudesta voidakseen olla kotiäitinä. Kirjasta epäuskottavan tekee kuitenkin se, että kyseessä on joulukirje, joihin kukaan tuskin oikeasti purkaa todellisia murheitaan. Siispä kirjan naistenkin elämästä saamme kuulla vain tietynlaisen, pinnallisemman version.

Kirja on kaikesta huolimatta ihan herttainen ja ajatus joulukirjeistä on kerrassaan suloinen. Olisipa ihanaa itsekin saada tai lähettää joulukirje ja kertoa vuoden iloista ja suruista, ehkäpä toteutan ideani ensi vuonna...

Nyt on aika rauhoittua ja aloittaa joulun juhlinta. Me vietämme joulua pääkaupunkiseudun kinosten keskellä, rennosti leväten ja nautiskellen. Arvelen että pukin kontista löytyy pari kovaa pakettia allekirjoittaneellekin ja tuskin maltan odottaa sitä hiljaista joulun hetkeä kun tohina päättyy ja on aikaa käpertyä sohvan nurkkaan suklaan ja kirjan kera.

Suloista joulua kaikille!

(Miss Birdie tapaa miehensä Billin.)
"Now what is your name again?" he asked without preamble and I said "Mary Bird Hodges," though I scarce could talk, and he said, "And are you spoken for?" and I said, "No," forgetting all about William Isley in that instant, and Bill said, "Well, then", and picked me up and kissed me hard, and I saw Stars, I swear I did, before my very eyes, and could not breathe when he set me back down."

Algonquin Books of Chapel Hill, 1996
Kirjasta lisää: Kirjailijan kotisivut
So American: Virginian osavaltio

Kuolleiden satama / Patricia Cornwell

Pidin aikoinani kovasti Patricia Cornwellin Scarpetta-sarjasta, niistä ensimmäisistä kirjoista, joissa kaikki tuntui olevan vielä niin no rmaalia kuin nyt murhaajien metsästyksessä voi olla. Pidin Scarpetan sinnikkyydestä ja siitä kuinka tarkasti kirjailija kuvaili ympäröivää maailmaa bemareista pastaan ja oopperaan. Suosikkini oli teini-ikäinen Lucy, tietokonenörttireppana, jonka ainoa ystävä taisi olla Kay-täti. Jossain vaiheessa kaikki kuitenkin alkoi muuttua ja Scarpettasta seurueineen alkoi tulla eräänlaisia yli-ihmisiä, eniten kirpaisi Lucyn muutos. Pulleasta ja epäsosiaalisesta teinistä tuli upea supersoturi, joka lensi helikoptereita ja iltaisin koodaili tietokoneohjelmia, tienaten siinä sivussa tolkuttoman määrän rahaa. Tässä vaiheessa menetin kiinnostukseni koko sarjaan ja monta kirjaa onkin jäänyt välistä, mutta kun Elisa kirjan messutarjouksena oli Kuolleiden satama päätin että haluan ainakin kokeilla sarjaa uudelleen.

Kirjan alussa Kay Scarpetta on työskentelee armeijan palveluksessa asiantuntijana kun hänet kutsutaan selvittämään hänen virastossaan sattunutta noloa ja outoa sotkua, jossa kuolleeksi todettu mies onkin ehkä kuollut vasta ruumispussissa. Lisäksi asioita sotkee myös Aspergeria sairastavan nuoren miehen tekemä raaka murha, josta Kayn apulainen, Jack Fielding, on antanut kyseenalaisen lausunnon. 

Cornwellin tapa kirjoittaa miellyttää minua edelleen, kuvailu on tarkkaa ja kerronta sujuvaa. Kuolleiden satama kattaa ajallisesti hyvin lyhyen jakson Scarpettan elämässä ja se tuo kirjaan tiettyä kiihkeyttä, mistä myös pidin. Valitettavasti myös ne asiat, joista en pitänyt, ovat edelleen tallella. Murhajuttuihin on sotkettu poliittista peliä, tiedustelurobotteja ja vaikka mitä!

Kaikesta mutinastani huolimatta, kirja oli nopealukuinen ja melko vetävä juoneltaan. Pidin siitä, kuinka eläväksi Scarpetta mietteineen, pelkoineen ja epäluuloineen tuli vaikka tunnelmat kuolemansyyntutkijan luona usein ovatkin olleet synkkiä. Pidän tämän rouvan pätevyydestä ja siitä, kuinka tiukasti hänen analyysinsä leikkaa hänen läheisiään kuin Scarpettaa itseäänkin.

"Scarpettat ovat juurevaa pohjoisitalialaista sukua, miellä on voimakkaat kasvonpiirteet, vaalea iho ja hiukset ja vahvat luut ja lihakset. Ne kestävät jääräpäisesti niin puutetta kuin hillittömyyttä, johon moni ei uskoisi minun sortuvan. Mutta taipumukset ovat olemassa, rakkaus ruokaan, juomiseen, kaikkeen mitä liha himoitsee, on se kuinka tuhoisaa hyvänsä. Kaipaan kauneutta, ja minulla on väkevät tunteet, mutta olen myös hyvin poikkeava. Osaan olla määrätietoinen ja häikäilemätön. Osaan olla joustamaton ja peräänantamaton, ja ne käyttäytymismallit ovat opittuja. Pidän niitä välttämättöminä. Ne eivät luonnistu minulta itsestään, eivät keneltäkään ailahtelevaisessa, dramaattisessa suvussani, ainakin sen tiedän taustastani. "

Otava, 2011
Sivuja: 398
Alkuteos: Port Mortyary

Kunnon mies: kuinka tavoittelin täydellistä terveyttä / A.J. Jacobs

A.J. Jacobsin Kunnon mies on oikein sopivaa luettavaa juuri tähän aikaan kun vuosi lähenee loppuaan ja ihmiset suuntaavat mietteensä kohti tulevaa. Muutaman viikon kuluttua alkaa luultavasti taas miljoonia kuntoremontteja ja dieettejä, tipattomia tammikuita ja karkkilakkoja. A.J. Jacobs toki vetää kahden vuoden terveyskuurillaan homman vähän överiksi, mutta inspiraatiota tästä varmasti saa uuden, ryhdikkäämmän elämän aloitukseen.

Tutustuin kirjailijaan ensimmäistä kertaa Raamatullisen vuoden myötä, tällöin kirjailija oli päättänyt elää vuoden ison kirjan oppeja kirjaimellisesti noudattaen. Lopputulos oli yllättävänkin toimiva, hauska ja informatiiviinen paketti. Tästä syystä tartuin innolla Kunnon mieheen, etenkin kun niitä kuntokuureja on tullut itsekin joskus harrastettua. Jacobs on nelikymppinen mies, joka saa muistutuksen kuolevaisuudestaan sairauskohtauksen muodossa.
On aika katsoa peiliin ja todeta että maha on kasvanut kunnon heikentyessä ja olisi aika tehdä jotain. Jacobs tarttuu haasteeseen omalla tutulla tavallaan ja päättää omistaa seuraavat kaksi vuotta täysimittaiselle terveyskuurilla, jonka aikana käydään mahdollisimman tehokkaasti läpi kaikki hyvinvoinnin osa-alueet oikeasta ravinnosta ja liikunnasta lähtien aina melusaasteen ja toksiinien välttelyyn saakka.

Kirja on mielestäni aika reilu ja hauskakin kuvaus Jacobsin kahden vuoden pituisesta terveysprojektista. Aikaisemmista kirjoista tuttu kaava toimii mukavasti, Jacobs pistää itsensä likoon ja kokeilee hullunkin kuuloisia juttuja, kuten tankotanssia ja kävelykypärää. Hauskoista osioista huolimatta kirja ei ole suinkaan pelkkä vitsi vaan seassa on ihan oikeaa asiaakin, joka pisti myös allekirjoittaneen miettimään. Riittävä määrä unta olisi tärkeää ja siitä usein huomaan itse tinkiväni - kaikki muu on mukamas tärkeämpää kuin lepo. Teen myös istumatyötä, joka Jacobsin kirjan mukaan on myös iso terveysriski, muutenkin kuin vain selälle. Tästä innostuneena päätin aloittaa oman pienen kuntokokeiluni ja yrittää työskennellä n. puolet työajastani seisaallani, kokeilusta kirjoittelen lisää toisessa blogissani.

"Ohjaaja on lyhyttukkainen latinonainen, joka laittaa meidät tekemään lämmittelyliikkeitä ja lantiontyöntöjä. Tässä vaiheessa yritän todella kovasti olla vaikuttamatta pervolta. Olenhan täällä työasioilla. Yritykseni näyttää ammattimaiselta vaarantuu useammankin tekijän johdosta. Ensinnäkin, ohjaaja huutaa jatkuvasti ohjeita kuten "Levittäkää niitä jalkoja kunnolla!" Osallistujien asutkaan eivät auta. Yritän olla tuijottamatta, mutta yritys välttää näkemästä rintavakoja on sama kuin yrittäisi olla näkemättä vanhoja valkoisia miehiä senaatin istunnossa. Niitä vain on kaikkialla."

Nemo, 2012
Sivuja: 384
Alkuteos: Drop dead healthy

Kirjabloggaajien joulukalenteri: luukku 6 / (Harmaata valoa / Ruta Sepetys)

Olin ajatellut julkaisevani itsenäisyyspäivänä suomalaisen kirjan, viime itsenäisyyspäivänänä fiilistelin Kjell Westön Missä kuljimme kerran -kirjan tunnelmissa. Mutta luettuani Ruta Sepetyksen Harmaata valoa tiesin että tämä on minun itsenäisyyspäiväkirjani.  Havahduin Sepetyksen parista myöhään yöllä ja mielessäni pyöri kokonainen tunteiden kirjo - surusta aina kiitollisuuteen saakka. Siispä minun joulukalenterin luukkuni on siis sävyiltään tumma mutta pimeyden keskellä on lämmintä, toiveikasta valoakin.

Harmaata valoa kertoo liettualaisen Linan ja hänen perheensä tarinan. Eletään kesäkuuta 1941, Lina on 15-vuotias ja Neuvostoliitto on miehittänyt Liettuan. Eräänä iltana Neuvostoliiton salainen poliisi tulee noutamaan perhettä, he saavat vain 20 minuuttia aikaa pakata. Pian Lina äitinsä ja pikkuveljensä Jonasin sullotaan junan karjavaunuun muiden huono-onnisten kanssa ja matka kohti tuntematonta alkaa.

Ruta Sepetyksen esikoisteos perustuu kirjailijan oman isoisän kokemuksiin toisen maailmansodan aikana.  Kirja toi mieleeni etäisesti Anne Frankin päiväkirjan, onhan kyseessä nuoren tytön selviämistarina sodan pyörteissä. Harmaasta valosta välittyy hienosti sodan mielettömyys ja armottomuus. Linalta perheineen riistetään ihmisarvo. He raatavat kuin orjat pakkotyössä, heidät lähes näännytetään nälkään - kuolema ei tunnu olevan koskaan kaukana, pelko taas on läsnä aina. Silti varsinkin Linan äiti, Jelena, yrittää suojella lapsiaan ja pitää koko pienen vankiyhteisön mielialaa yllä. Tämä kirja onkin ennen kaikkea vahvojen naisten tarina, sillä Jelenan hiljainen voima ja Linan suorasukainen, rohkea uhmakuus painajaismaisessa tilanteessa koskettivat.

Kirjan suomennoksen nimi tuntuu nyt hyvin osuvalta, Siperian tundrat ja kovat olot täyttävät sivun harmaudella, kylmällä, nälällä ja pelolla mutta pieniä valopilkkujakin, ystäviä ja rakkauksiakin löytyy. On hienoa että kirjailija on löytänyt tekstiinsä myös positiivisiakin elementtejä, etenkin kun kyseessä on nuorille suunnattu teos.

Toisesta maailmansodasta puhuttaessa ensimmäiseksi mieleen nousevat Saksa ja natsit, juutalaisvainojen kauhut. Historian todella kirjoittavat voittajat, sillä esimerkiksi Baltian miehitys ja neuvostovallan aika ovat saaneet elokuvissa ja kirjoissa huomattavasti vähemmän huomiota. Silti tätä lukiessani en voinut välttyä miettimästä Suomea ja sitä olisiko Linan tarina voinut olla meidänkin kohtalomme ilman suomalaista sisua.

Näin itsenäisyyspäivän alla kirja kosketti entistä vahvemmin, jäin itsekin miettimään omia isovanhempiani. Isoisistäni toinen taisteli talvisodassa Suomen ilmavoimissa, toinen siunasi kaatuneita. Olisiko heidän kohtalonsa ollut Siperia ja kuinka olisi käynyt lapsien, millaiseen maailmaan olisin itse syntynyt ja olisinko ylipäätään täällä tänään? Harmaata valoa sai minut mietteliääksi ja vähän surulliseksikin. Ajattelin paljon menneitä sukupolvia ja sitä kuinka onnekas olen. Itsenäisyyden puolesta tehdyt uhraukset olivat suurilta mutta näin historian valossa tiedän että valinta oli oikea. Kiitos teille isoisät ja -äidit itsenäisestä Suomesta!

Hyvää syntymäpäivää Suomi!

Suomalaisia. Olin unohtanut Suomen. Muistin sen illan, kun tohtori Seltzer oli tullut meille tapaamaan isää. Neuvostoliitto oli hyökännyt Suomeen.
"Se on vain kolmenkymmenen kilometrin päässä Leningradista, Jelena", tohtori Seltzer oli sanonut äidille. "Stalin haluaa suojautua länttä vastaan."
"Ryhtyvätkö suomalaiset neuvotteluihin?" äiti kysyi.
"Suomalaiset ovat vahvaa kansaa. He taistelevat", tohtori Seltzer sanoi.

PS. Seitsemännen päivän kalenteriluukku aukeaa Ilselässä!!

WSOY, 2011
Sivuja: 354
Alkuteos: Between Shades of Gray
Kirjasta lisää: Kirjan www-sivut, Leena Lumi
Kaunokirjallinen maailmanvalloitus: Liettua
So American: Osavaltio Michigan

The Memory Thief / Emily Colin

Muistatteko Ghostin, sen ihanan elokuvan jossa Patrick Swayze kuolee ja palaa takaisin Whoopi Goldbergin avulla kertoakseen Demi Moorelle että hän rakastaa tätä? The Memory Thief toimii vähän samalla periaatteella - vuorikiipeilevä komistus Aidan tekee Mount McKinleyllä kohtalokkaan virheen ja suremaan jäävät Maddie-vaimo ja Gabe-poika. Samaan aikaan Pohjois-Carolinassa herää auto-onnettomuudessa ollut Nicholas koomasta. Nicholasin muisti tuntuu olevan puhtaaksi pyyhitty, jäljellä on vain outoja mielikuvia punatukkaisesta nauravasta naisesta ja pienestä pojasta - sekä vuorikiipeilystä.

Kokonaisuutena kirja oli minusta aika hämmentävä luettava - hämmentävä jo siksikin, että luin aika monta lukua ennen kuin tajusin koko Aidan/Nicholas -kuvion. Olin, jotenkin jostain käsittämättömästä syystä, saanut nimittäin päähäni että tarina kertoo miehestä, jonka oletetaan kuolleen ja dekkareiden ystävänä olin jo pian ehtinyt kehitellä melkoisen juonen kirjaan, jota en vielä ollut lukenutkaan! Lukemisen aluettua, olin ihmeissäni siitä, ettei kirja kertonutkaan siitä, kuvittelin. Jännä juttu, Emily Colin ei ollut kirjoittaessaan osannut lukea ajatuksia joita minä nyt ajattelin. Ne nykyajan kirjailijat, ei onnistu ajatustenluku eikä aikamatkailu...

Olin siis hämmentynyt, tosin osittain ihan omasta syystäni. Emily Colin on rakentanut kirjansa Aidanin, Maddien ja Nicholaksen kertomien kappaleiden varaan ja se sisältää aikahyppyjä pariskunnalle merkityksellisiin hetkiin. Kirjassa kerrotaankin yhden ihmissuhteen tarina, kipupisteine kaikkineen. The Memory Thief on myös kirja rakkaudesta ja surusta ja tarinana se voisi olla haikean kauniskin, mutta se jokin joka saa minun silmäkulmani kostumaan, puuttui. Kyllä, Colinin teksti oli aitoa, intohimoistakin, sujuvaa ja kaunista, mutta jokin häiritsi. Kirjassa oli joitakin juonenkäänteitä, joihin minun oli vaikea uskoa. Sanotaan vaikka että teoksessa oli minusta liikaa seksiä haikean riipaisevaksi surutarinaksi...

The Memory Thief siis ehkä lipsahti hitusen verran viihdekirjan puolelle, mutta kokonaisuus oli kyllä miellyttävä. Jos pidit Ghostista, pidät ehkä tästäkin.

"I have read the inscription so many times I have it memorised, but by now reviewing it before a day's climb has become a ritual, a good luck talisman. In her rounded handwriting Maddie has written: Aidan, Madeline and Gabriel. And beneath that: Come back to me.
It is a promise I intend to keep."

Ballatine Books, 2012

So American: osavaltio: Alaska

Nälkäpeli, Vihan liekit, Matkijanärhi / Suzanne Collins

Olen uteliaana seurannut Nälkäpelin saamia kehuja ja miettinyt pitäisikö kirja(t) lukea. Olen jostain syystä ollut aika skeptinen kirjan suhteen, tuntui ettei se olisi oikein minun juttuni, sitten tuli syysloma ja kirjaston hyllystä löytyi Nälkäpeli-mammutti - samoissa kansissa kaikki kolme kirjaa enkä enää keksinyt mitään syytä olla lainaamatta. Vitkuttelin lukemisen kanssa, järkäleeseen tarttuminen ei oikein kiinnostanut. Sitten päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja lukea edes muutama luku, "yleissivistyksen vuoksi". Sitten kello olikin yht'äkkiä yksi yöllä ja olin lukenut Nälkäpeliä 300 sivua ja aloin ymmärtää kirjasarjan suosiota ihan uudella tavalla...

Kokonaisen kirjasarjan juonesta on vaikea kertoa paljoakaan ilman spoilaamista, joten kirjoitan kirjan sisällöstä vain lyhyesti. Eletään tulevaisuuden Yhdysvalloissa, jossa maa on erilaisten onnettomuuksien ja kriisien myötä vajonnut tilaan, jossa Capitol-alueella elävät harvat ja valitut elävät yltäkylläisyydessä halliten maan 12 sektoria. Elämä sektoreilla on köyhää ja säännösteltyä, pahin vitsaus kuitenkin sektorien nuoriin kohdistuva jokavuotinen Nälkäpeli-arvonta, jossa jokaiselta sektorilta valitaan tyttö ja poika taistelemaan hengestään eräänlaisessa tositv-ohjelmassa. Eräässä arvonnassa luetaan Katniss Everdeenin 12-vuotiaan pikkusiskon nimi. Katniss ilmoittautuu mukaan Nälkäpeliin sisarensa puolesta ja kilpailijoiden ympärillä alkaa hurja mediamyllytys, joka huipentuu tietysti ohjelman varsinaiseen alkamiseen.

Suzanne Collinsin teksti oli vetävää ja dystopian maailma oli sopivalla tavalla uskottava ja kiintoisa. Tulevaisuuden maailmassa kun oli sopivalla tavalla meidänkin ajastamme tuttuja elementtejä, toki mielikuvituksella höystettynä. Esimerkiksi Nälkäpeli oli kuitenkin outo ja väkivaltainen Big Brother -talo, ohjelmaan osallistuminen ja sen katsominen ollen pakollista. Collins mm. stailaa kilpailijansa ja hyvällä, koskettavalla tai muutoin kiinnostavalla esiintymisellä voi saada apuja haasteisiin.

Katniss Everdeen oli minusta mainio ja poikkeuksellinenkin sankaritar, hän on pessimistinen ja päättäväinen sisupussi, jonka suorasukaisuus saattaa hänet vaikeuksiin. Katniss on vuosiaan vanhempi tyttö, joka tekee sen mitä täytyy. Toki kirjassa täytyy hiukan rakkauttakin olla ja pidin siitä, kuinka tätä teemaa on kirjassa käsitelty. Katnississa on hiukan samaa kuin Jane Austenin Eliza Bennetissä, pippurinen ja vähän tunteidensa kanssa kömpelö nainen hänkin.

Vaikka kyseessä onkin nuorten kirja, viihtyi aikuinenkin tämän sarjan parissa vallan mainiosti. Mukana oli tärkeitä yhteiskunnallisia ja poliittisia teemoja ja mukavasti ironiaa, joka on herkkua allekirjoittaneelle. Ainakin minä hykertelin stailauksille, haastatteluille ja sille kaikelle hullutukselle, jota Nälkäpelin "televisiointiin" liittyi. Väkivaltaa oli toki runsaasti, mutta eipä tästä aiheesta kai voisi kirjoittaakaan ilman sitä.

Luin trilogian melko kiivaaseen tahtiin, taukoja pitämättä. Ehkä juuri tästä syystä kirjojen rakenteen toisteisuus vähän pistikin silmääni. Olen Kuuttaren kanssa samaa mieltä siitä, että trilogian paras kirja on ehdottomasti ensimmäinen, Nälkäpeli. Kaksi seuraavaakin osaa toki ovat ihan mukavaa luettavaa, mutta ne eivät tarjonneet yhtä intensiivistä lukukokemusta.

(Katniss harjoittelee haastettelua varten.)Seuraavat tunnit ovat yhtä piinaa. Jo alussa käy selväksi, etten osaa intoilla. Kokeilemme nenäkkään roolia, mutta en ole siihen tarpeeksi ylimielinen. Ja kaikesta päätellen olen liian "haavoittuvainen" temperamenttiseksi. Minä en ole nokkela. Enkä hauska. Enkä seksikäs. Enkä salaperäinen.
Valmennusistunnon lopussa en ole yhtään mitään. Haymitch on ruvennut ryyppäämään suunnilleen nokkelan kohdalla, ja hänen äänessään on häijy alavire.

WSOY, 2012
Sivuja: 1052
Alkuteokset:  The Hunger Games, Catching Fire, Mockingjay
Nälkäpelistä lisää: Oota mä luen eka tän loppuun, Kirjamielellä, Booking it some more, Kuuttaren lukupäiväkirja, Kirjojen salainen puutarha
Vihan liekeistä lisää: Oota mä luen eka tän loppuun, Kirjamielellä
Matkijanärhestä lisää: Oota mä luen eka tän loppuun, Booking it some more, Kirjamielellä

Last to die / Tess Gerritsen

Olen nauttinut kovasti viimeisimmistä Tess Gerritsen -kirjoista - Jääkylmä oli suorastaan hyytävän hyvä ja Hiljainen tyttökin piti tiukasti otteessaan. Odotukseni olivat siis melkoisen korkealla tarttuessani uusimpaan Gerritseniin, jonka aihe onkin hurja - joku nimittäin on päättänyt pyyhkiä kokonaisia perheitä pois maailmankirjoista.

Etsivät Rizzoli ja Frost saavat tällä kertaa selvitettäväkseen surullisen tapauksen, nuoren Teddy Clockin kasvattiperhe murhataan raa'asti ja jo kertaalleen orvoksi jäänyt poika on verilöylyn ainoa selviytyjä. Poika sijoitetaan oman turvallisuutensa vuoksi Mefisto-klubilaisten ylläpitämään sisäoppilaitokseen, Evensongiin. Evensongissa opiskelee myös Jääkylmästä tuttu Julian, joka on Mauran innoittamana perustanut nuorten rikostutkimustiimin. Julian tiimeineen taitaa kuitenkin olla turhankin pahan paikan edessä kun ulkopuolinen pahuus tulee kouluunkin.

En erikoisemmin pitänyt Mefisto-klubi -juonesta ja koin pienen pettymyksen tajutessani että klubilla olisi tässäkin kirjassa oma roolinsa. Pidän ehkä kuitenkin enemmän realistisemmasta jännästä ja Mefiston meno kenties ylitti tässä tuon rajan. Välillä tässäkin kirjassa tunsin mielenkiintoni herpaantuvan, sillä niin herttaista kuin "CSI Highschoolin" meno olikin, se jollain tapaa tuntui katkaisevan kirjan jännitteen.

Olen kahden vaiheilla viimeisimmän Rizzoli ja Isles -kirjan kohdalla, toisaalta Last to die oli tuttuun tapaan sujuva, sopivan pelottava ja koukuttava kirja, toisaalta taas juonessa oli joitakin harmittavia ennalta-arvattavuuksia.  Last to die ei mielestäni ollut Gerritsenin parasta materiaalia, mutta Jääkylmää onkin vaikea ylittää...

Vielä sananen MTV3:lla pyörivästä Rizzoli ja Isles -sarjasta. Olen katsonut sarjaa nyt muutaman osan verran enkä oikein osaa sanoa pidänkö siitä vai en. Rizzoli ja Isles ovat saaneet osakseen melko samantyyppisen käsittelyn kuin Kathy Reichsin kirjoihin pohjautua Boneskin, vähän jännitystä - ehkä pari ihmissuhdekuviota ja hitunen huumoria. Yhdistelmä ei ole huono, mutta se ei ehkä kuitenkaan kuvasta ihan kirjojen henkeä. Varsinkin Maura Isles, joka kirjoissa on minusta tappavan tyylikäs ja cool, tuntuu TV:ssä melkein liiankin helposti lähestyttävältä ja herttaiselta. Angie Harmon ei ole yhtään hullumpi Jane Rizzoli, mutta sama koviskytän rooli on kyllä nähty jo pariin otteeseen aikaisemminkin... Mitä te olette pitäneet sarjasta, miltä tuntuu herttainen ja lämmin Maura?

"Now you understand why this is so devastating for him. It's awful enough to lose your family once. But to have it happen again?" She shook her head. "It's more than any child should have to endure."

Bantam Press, 2012
Sivuja: 320
So American: Maine

Setä Tuomon tupa / Harriet Beecher Stowe

Olen aika innoissani lukuhaasteista, koska a) olen listojen tekemistä suuresti rakastava ihminen ja b) niiden kautta tulee lukeneeksi sellaistakin kirjallisuutta, johon ehkä normaalisti en tarttuisi, näin kävi myös Setä Tuomon tuvan kanssa. Olen lapsena pyöritellyt tätäkin kirjaa käsissäni, mutta silloin hankala, vanhahtava kieli sai minut luopumaan hyvin nopeasti lukemisesta. Kirjan kieli ei ole vuosien saatossa muuttunut sen modernimmaksi mutta ilmeisesti jonkinlaista kehitystä on 25 vuodessa tapahtunut, sillä Setä Tuomon tupa oli muuttunut ymmärrettävämmäksi! Vasta Lurun lukuihin kurkistettuani tajusin lukeneeni lyhennetyn version kirjasta. Harmittavaa, mutta samalla aika selittävää. Muistan nimittäin ukkini sanoneen ettei kirja olisi sopivaa luettavaa lapselle, ilmeisesti tästä nuorille suunnatusta lyhennetystä versiosta onkin karsittu paljon väkivaltaa pois.

Setä Tuomon tupa Harriet Beecher Stowen klassikkoromaani orjuudesta. Tarinan keskiössä ovat Shelby perheen pitämät orjat, kiltti, hurskas ja viisas Tuomo sekä nuori Elisabet pienen Harry-poikansa kanssa. Herra Shelby on hyvä mutta huono-onninen isäntä, joka velkaannuttuaan joutuu myymään sekä oikeana kätenään toimivan Tuomon että Elisabetin pikkupojan orjakauppiaalle. Kuultuaan uutisen Elisabet karkaa poikansa kanssa ja lähtee vaaralliselle matkalle kohti Kanadaa, maata, jossa orjakin voi olla vapaa. Tuomo sen sijaan alistuu kohtaloonsa ja siirtyy orjakauppias Haleyn omistukseen.

Beecher Stowen kirja oli aikanaan, 1800-luvun puolivälissä uraauurtava, Abraham Lincolnin kerrotaan jopa kutsuneen sisällissodan melskeissä tapaamaansa Beecher Stowea "pieneksi naiseksi, joka kirjoitti suuren sodan aloittaneen kirjan". Voitaneen siis ihan oikeutetustikin sanoa, että Setä Tuomon tupa on yksi niistä kirjoista, jotka ovat muuttaneet maailmaa.

Luin sen So Americanin Orjuus-kategoriaa varten Toni Morrisonin hienojen Minun kansani, minun rakkaani ja A Mercyn jälkeen. Täytyy sanoa että tätä taustaa vasten Beecher Stowen kirja tuntuukin auttamattoman vanhanaikainen ja ainakin minun (lyhennetty) versioni oli liiankin sievistelty. Minun oli esimerkiksi vaikeaa hyväksyä Tomin ehkä liiankin alistuvaista ja hurskasta luonnetta - olisiko kukaan orja nöyrästi jättänyt hyvän kodin ja vaimonsa, epäilen? Välillä tuntuikin että kirjassa pyrittiin tekemään orjista liiankin enkelimäisiä jotta tarinaan luotaisiin vahva kontrasti. En siis tässä sano ettäkö orjuus olisi ollut millään tapaa positiivinen asia, tarkoitan vain että ahdistuminen ja suuttuminen noissa olosuhteissa ei tekisi ihmisestä sen huonompaa, vain inhimillisen? Aika kirjojen kirjoittamisen välillä siis näkyy selvästi, tuskinpa Morrisonin väkevä teksti olisikaan herättänyt ihastusta 1800-luvun loppupuolella.

Kirjan hivenen vanhentuneesta kielestä huolimatta näkee että Setä Tuomon tupa on tärkeä kirja. Vaikka se kärjistääkin, en usko sen liioittelevan tapahtuneita vääryyksiä. Ja ihan oikeasti on kamalaa, että ihminen voi nähdä toisen ihmisen esineenä, joka voi vain halutessaan myydä. Tavallaan oli hienoa lukea sekä Minun kansani, minun rakkaani että tämä kirja, sillä ne tavallaan esittävät asian eri näkökulmista, ensimmäinen orjan, jälkimmäinen enemmän vinkkelistä katsottuna. Lukukokemuksena kirja oli hämmentävä, se oli tärkeä mutta samalla oli ikävää huomata, ettei teos ollut kestänyt aikaa niin hyvin kuin monet merkitykseltään kevyemmät.

"Vaikea on kuvata tunteita, jotka liikkuivat Elisabetin mielessä silloin, kuin hän, poikanen käsivarrellansa, läksi Tuomon tuvasta rientämään kohti avaraa, tietämätöntä etäisyyttä.  Hänhän siten tuli temmatuksi pois oloista, joihin hän oli mieltynyt, sekä ystävällisten, osaaottavaisten, hyväntahtoisten ihmisten parista. Tuskallisimman välttämättömyyden pakko ajoi häntä pois, vieläpä juuri sellaiseen aikaan, jolloin hänellä ei ollut mitään tietoa puolisonsa kohtalosta. Lisänä oli vielä ankara ruumiillinen ponnistus ja ainainen takaa-ajajain pelko. Se kaikki yhdessä vaikutti, että hän oli menehtyä toivottomuuden tuskaan."

Gutenberg projekti, julkaistu ensimmäisen kerran suomeksi 1893
Alkuteos: Uncle Tom's cabin
Kirjasta lisää: Lurun luvut
So American: Orjuus, osavaltio: Kentucky