Jälkikäteen ajatellen en myöskään ollut ehkä ihan oikeassa mielentilassa tätä kirjaa varten, luulen että se toimisi paremmin vaikkapa rentona lomalukemisena kuin väsyneenä ja stressaantuneena, jolloin kaikki vähän ärsyttää muutenkin. Yksi iso mutka lukukokemuksessani nimittäin oli se, että Dexter oli minusta suoraan sanottuna ärsyttävä ja itsekeskeinen. Ei ole kauhean hyvä lähtökohta onnistuneelle lukukokemukselle, jos inhoaa toista päähenkilöistä...
Kirja siis kertoo Emman ja Dexterin tarinan ja kattaa kaksi vuosikymmentä, valmistumisesta ensimmäisiin työpaikkoihin, avioliittoon, lapsiin, eroon, iloihin ja suruihin, menestyksiin ja menetyksiin. Suurimman osan ajasta Emma ja Dexter ovat toisilleen läsnä, ystävinä ja tukijoina, ehkä tavoittamattomina rakkauksinakin. Kirja kuvaakin paitsi ihmissuhdetta, myös kasvamista ja aikuistumista ja ainakin itse samaistuin Emman mietteisiin oman kodin hankkimisesta ja perheestä.
Kirja oli kerronnaltaan miellyttävä ja sujuva lukukokemus, joskin varsinainen juoni oli aika ennalta-arvattava. Koska tunnen olevani ikävä ihminen soimatessani kirjaa, joka oli ihan kiva, vain siksi että minulla on ehkä huono päivä, haluan muistuttaa että arvostelun negatiivisuus varmasti johtuu kirjoittajan luonneviasta. It's not you, it's me.
"Viikonloppuisin, ja iltaisin jos tarmoa riitti, Emma kirjoitti. Hän oli aloittanut kaksi romaania (toinen sijoittui gulagiin, toinen suurtuhojen jälkeiseen tulevaisuuteen), itse kuvittamansa lasten satukirjan lyhytkaulaisesta kirahvista, julman totisen sosiaalityöntekijöiden elämästä kertovan televiosarjan nimeltä "Paska juttu", avantgardistisen näytelmän yli kaksikymppisten tunne-elämästä, teini-ikäisille suunnatun fantasiaromaanin ilkeista robottiopettajista, tajunnanvirtatekniikalla toteutetun kuunnelman kuolevasta suffragetista, sarjakuvastripin sekä sonetin. Yhtäkään niistä ei ollut kirjoitettu loppuun saakka, ei edes sonetin neljäätoista riviä."Otava, 2011
Sivuja: 507
Alkuteos: One day