Hauskuutusta viihdemaailmasta Mindy Kalingin Why not me? ja Lauren Grahamin Someday, someday, maybe

Flunssaillessani hyppysiini osui kaksi kepeää ja hauskaa äänikirja viihdemaailmasta, jotka olivat aika pitkälti juuri sitä mitä väsynyt ja kehnossa kunnossa oleva ihminen nyt vain voi haluta kuunnella. Jos kaipaat hilpeää piristystä ja hassuttelevaa hattaraa, tsekkaa nämä!

Mindy Kaling: Why not me?
Penguin Random House Audio Publishing Group, 2015
Kesto: 4h 57min
Lukija: Mindy Kaling

Komedienne Mindy Kalingin (mm. Konttori) Why Not Me sisälsi otoksen omaelämäkerrallisia pakinoita, joissa Mindy iloittelee mm. kertomalla millaista hänen elämänsä on nyt kun hän on melkein kuuluisa ja luonnollisestikin myös esimerkiksi deittailu ja sinkkuus kuuluvat kirjan teemoihin.

Kokonaisuutena pidin tästä kirjasta: Mindy on juuri niin höpsö ja aito kuin kuvittelinkin, sellainen henkilö, jonka voisin kuvitella vaikka omaan kaveripiirinikin. Teemoissa löytyy valinnanvaraa, aina yliopistoelämästä kirjoittamiseen ja ystävyyteen saakka. Parhaiten minulle mieleen jäi email/tekstiviesti-muotoon kirjoitettu kertomus rinnakkaisesta Mindystä joka toimisi latinan opettajana New Yorkissa, viimeistään tätä kuunnellessani vakuutuin Kalingin kirjoittajantaidoista - teksti toimisi mainiosti vaikka televisiossakin.Kirja on lyhyt ja vaikka toisaalta pidänkin siitä, että kirjailija lukee itse teoksensa, flunssan tuhoamat aivoni kokivat Mindyn puhuvan välillä hieman liiankin nopeasti ja pirtsakasti.

“Work hard, know your shit, show your shit, and then feel entitled. Listen to no one except the two smartest and kindest adults you know, and that doesn't always mean your parents. If you do that, you will be fine.” 

Lauren Graham: Someday, someday, maybe
Penguin Random House Audio Publishing Group, 2013Kesto 8h 27min
Lukija: Lauren Graham

Gilmoren tytöistä tuttu Lauren Graham oli puolestaan kirjoittanut kelpo chick-litiä, jossa Franny Banks -niminen nuori näyttelijä etsii onnea ja menestystä vuoden 1995 New Yorkissa. Frannie on Bridget Jonesia muistuttava sankaritar, joka onnistuu joutumaan mukaan jos jonkinmoiseen soppaan luoviessaan tietään kohti tähteyttä.


Someday, someday, mayben tarina sisältää kaikessa kepeydessään myös koskettavia hetkiä Frannien kärsiessä takaiskuista ja kirja onkin mielestä ihan kelpo kasvutarina. Frannie on henkilönä helposti samaistuttava, inhimillinen toilailija jolle toivoo vain onnellista loppua. Tästäkin toiveesta huolimatta, oli mukavaa huomata ettei tarina ollut liian sokerinen.

Paperiprinssi / Kaari Utrio

Kaari Utrion epookkiromaanit ovat melko takuuvarmaa luettavaa. Yllätyksiä ei toki suuremmalti tarjoilla mutta minusta on silti jotenkin lohdullista, kuinka kukin epäonnisen oloinen, mutta nokkela ja vahvaluontoinen mamselli lopulta onnistuu löytämään arvoisensa sulhon ja purjehtimaan onnellisesti avioliiton satamaan. Jokin näissä romaaneissa herättää minussa myös kaikuja Jane Austenista, mikä ei missään nimessä ole huono asia. Samankaltaisuus toki vaivaa kirjoja, vaikka olenkin varmasti suurimman osan lukenut, en kenties vuotta myöhemmin pystyisi nimeämään kirjoista montaakaan. Yksi taisi kenties sijoittua Lappiin...

Tässä suhteessa Paperiprinssi on siis taattua Utriota. Suurkosken paperiruukilla rakastutaan, Helsingissäkin käydään tanssimassa ja lopulta he elävät elämänsä onnellisina loppuun saakka. Sankaritar on tällä kertaa pitkä ja napakka neiti Wilhelmine, joka pyörittää sujuvasti kokonaista ruukkia eikä sulhokaan ole yhtään hullumpi.

Rakkausjuonien ohella Utrio usein onnistuu sivuhenkilöissään joista usein löytyy jokunen vallan hulvaton tapaus. (Tässäkin kohtaa muistelen mieluusti esimerkiksi Ylpeyttä ja ennakkoluuloa, josta myös löytyi mm. vallan mainiota, hupsua herrasväkeä.) Niin käy tällä kertaa, itseasiassa uskaltaisin melkein sanoa että Paperiprinssi on yksi Utrion hauskimmista teoksista, mm. kipakka Pappa Falkenstein on melkoinen tapaus!

Pienenä puutteena teoksessa olivat kenties kovinkin pitkät pätkät Siperian seikkailuja ja paperintuotannon ihmeitä, jotka vähitellen alkoivat hiukan puuduttaa vaikka ymmärränkin halun tehdä kunniaa esimerkiksi käsityöläisille.

Amanita, 2015
Sivuja: 470

Odininlapsi / Siri Petterson

Siri Pettersonin Odininlasta on kehuttu blogistaniassa mukavanlaisesti ja siksipä kirja herätti minunkin mielenkiintoni ja onhan siinä kieltämättä makusteltavaa: tutunomainen, mutta silti riittävän erilainen maailma ollakseen kiinnostava, sitkeä sankaritar, tuhoon tuomitun oloista rakkautta ja maailma muutoksen kourissa. Kelpo kerrontaakin vielä.

Odininlapsi on nuoresta Hirkasta kertovan Korpinkehät-trilogian ensimmäinen osa. Muista nuorista poiketen Hirkalla ei ole häntää, hänen isänsä on kertonut suden hyökänneen tyttösen kimppuun vauvana. Riitin ajan lähestyessä selviää että Hirka onkin pelätty ja inhottu odininlapsi joka levittää mätää ympärilleen. Samaan aikaan Hirkan paras ystävä, mahtavan An-Elderin suvun vesalle Rimelle, alkaa selvitä totuus valtaapitävien toiminnasta eikä Yminmaa tule olemaan enää entisensä.

Pidin Odininlapsesta hurjasti. Pettersonin luoma maailma on riittävän tuttu, silti uusi ja erilainen ollakseen kiinnostava. Kirjan kerronta on sujuvaa ja koukuttavaa, erityisen hienosti kehittyy sähkö Rimen ja Hirkan välillä - tässäpä onkin mainio pääpari seurattavaksi! Pohjoismainen viikinkitunnelma on hieno elementti, etenkin kun sitä höystetään magialla, mustiin puetuilla supersotureilla ja korpeilla.

Kuten sanottua, hurahdin Odininlapsen maailmaan täysin ja kirja tulikin ahmittua hyvin nopeasti. Kyseessä on trilogian ensimmäinen osa ja pahoin pelkään että edessä on monta, pitkää kuukautta ennenkuin seuraava osa, Mätä, on hyppysissäni. Huokaus...

Jalava, 2015
Alkuteos: Odinsbarn
Sivuja: 612
Suomentanut Eeva-Liisa Nyqvist

Pretty girls ja Blonde hair, blue eyes / Karin Slaughter

Varoitus: jos olet pelkuri, yksin kotona ja pimeää ja myrskyisää, älä lue tätä kirjaa. Allekirjoittaneella ei järki päätä pakoittanut kun löysin uusimman Karin Slaughterin kirjan Pretty girls-kirjastosta. No tiedänhän minä oman uskallukseni rajat, olen jopa katsonut joskus kauhuleffankin (sormieni välistä tai jääkaapin ovelta kurkkien) ja senkin tiedän että Karin Slaughter ei varsinaisesti kirjoita kirjoja vässyköille. Takakannesta selvisi vielä aihekin: ihmispedot, jotka vaanivat nuoria naisia. Silti en uskonut vaan innokkaasti aloin lukea ja sittenhän olikin ihan mielenkiintoista yrittää nukkua...

Kaksikymmentä vuotta sitten Claire Scottin isosisko Julia katosi jäljettömiin. Nyt on Claire viettämässä romanttista iltaa puolisonsa Paulin kanssa kun kohtalo puuttuu peliin ja kaikki muuttuu. Salaisuudet paljastuvat mutta voiko kenenkään luottaa?

Kirjan juonikuvaus on tarkoituksella epämääräinen sillä Pretty girls on yksi niistä kirjoista joista ei kannata paljastaa yhtään ylimääräistä, liika yksityiskohtien avaaminen vain söisi Slaughterin luomaa hyytävää tunnelmaa. Olen lukenut ahkerasti kirjailijan teoksia, mm. muutamat Grant County -sarjan kirjoista ovat olleet mahtavia lukukokemuksia mutta uskaltaisin melkein sanoa että Pretty girls on melkeinpä paras Karin Slaughterilta lukemani kirja. Se ei ole täydellinen trilleri: minun makuuni Claire on kovin täydellinen ja muutamat asiat selvivät hiukan liiankin helposti. Nämä muutamat kauneusvirheet eivät kuitenkaan paljoa haitanneet, olin silti täysin tekstin vietävissä ja siinä määrin pelottikin että päätin lukea kirjan loppuun valoisana aikana. Yön pimeinä tunteina ei ole aina hyvä ajatella kaikkea sitä pahaa mitä ihmiskunnasta löytyy... Kirja siis sisältää melko rankkoja aiheita enkä suosittele sitä helposti järkyttyville.

When you first disappeared, your mother warned me that finding out exactly what happened to you would be worse than never knowing. We argued about this constantly because arguing was the only thing that held us together at the time.
 'Knowing the details won't make it any easier,' she warned me. 'The details will tear you apart'

Luin myös kirjan rinnakkaisnovellin, Blonde hair, blue eyes, jonka kertojana on Pretty Girlsissä kadonnut Julia. Koska olin jo lukenut Pretty Girlsin, ei novelli tarjonnut juurikaan uusia näkymiä, suosittelisin melkeinpä lukemaan ensin sen makupalana ja vasta sitten uppoutumaan itse kirjaan. Tunnelma kuitenkin oli melko hyytävä ja Slaughter nostaa esiin myös tärkeitä pointteja naisiin kohdistuvasta väkivallasta.

Pretty Girls
Century, 2015
Sivuja: 535

Blonde hair, blue eyes
Cornerstone Digital, 2015
Sivuja. 67

The Marriage of Opposites / Alice Hoffman

Pian Ihmeellisten asioiden museon jälkeen osui hyppysiini Alice Hoffmanin The Marriage of Opposites: osin tositarinaan perustuva historiallinen romaani, jota takakannessa kuvataan unohtumattomaksi ja kielletyksi rakkaustarinaksi ja kertomukseksi poikkeuksellisesta naisesta. Kuulosti melko kiinnostavalta joten raahasin kirjan kotiin ja aloin ahmia.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1800-luvulle, Pariisiin ja St. Thomasin pienelle eksoottiselle saarelle. Tarinan keskiössä on Rachel, älykäs ja vahvatahtoinen nuori nainen jolla haaveilee Pariisista ja työnteosta mutta hänen kohtalonsa on päätyä suurperheen äidiksi. Rachelin lapsista se kaikkein hankalin ja rakkain on Camille Pisarro, josta kasvaa merkittävä taidemaalari ja vaikuttaja.

The Marriage of Opposites tuntui kärsivän samasta vaivasta kuin Omituisten asioiden museokin - kirja oli sinällään ihan mukavaa mutta ei kovin unohtumatonta luettavaa. Hoffman kirjoittaa kyllä kauniisti mutta hänen henkilönsä eivät herää täysin kirjan sivuilla ja tapahtumat eivät jaksa kiehtoa niinkuin niiden pitäisi. Takaliepeen perusteella odotin suuria Racheliltä joka kuitenkin jäi kovin kaksiulotteiseksi eikä kielletty rakkaustarinakaan oikein värisyttänyt.

Tarinan kertojina vuorottelevat Rachel, hänen poikansa Camille ja Lydia, Rachelin parhaan ystävän tytär jonka taustaan liittyykin kirjan kiinnostavin ja koskettavin juonikuvio. Harmittelen sitä, että Camille taiteilijan ura ja elämä jäi kirjassa melko vähäiseksi, uskoisin että hän on kuitenkin monelle kirjaan tarttuneista se kiinnostavin henkilö. Summa summarum, aika toki kului tämän teoksen parissa suhteellisen mukavasti mutta kokemus jäi kovin miedoksi ja mitäänsanomattomaksi. Harmin paikka.

Scribner, 2015
Sivuja: 369

Career of Evil suom. Pahan polku (Cormoran Strike #3) / Robert Galbraith

Olen viihtynyt oivallisesti J.K. Rowlingin salanimellä Robert Galbraith kirjoittamasta dekkarisarjasta jonka pääosassa seikkailee karu mutta nallekarhumainen sotaveteraani Cormoran Strike. Kirjat toimivat oivallisesti äänikirjoina, joten tavakseni on muodostunut ostaa kirjat itselleni Audiblen versioina ja siksi Robert Glenister onkin minulle se oikea Cormoran Striken ääni.

Kirjoissa rikostapausten ohella yksi sarjan kiehtovimmista piirteistä on Cormoranin ja hänen sihteerinsä Robinin suhde. Kipinää riittäisi jo vaikka isompaankin roihuun saakka, mutta etenkin Career of Evilissä kirjailija jo melkein kiusaa poloista lukijaa. Toisaalta, mikäpä kiehtoisi paremmin kuin kahden ihmisen välinen jännite...

Romanttisesta hehkutuksesta huolimatta kyseessä on kuitenkin ehta dekkari, ehkäpä jopa synkin ja kieroin tähän astisesta sarjasta. Tapahtumaketju käynnistyy kun häitään valmisteleva Robin saa postitse naisen jalan ja pahaenteisen viestin. Pienen pohdinnan jälkeen Strikella onkin tarjota poliisille kolme epäiltyä - mutta kuka on se oikea ja kuinka pitää Robin turvassa?

Silkkiäistoukkaa kuunnellessani harmittelin sitä, kuinka aikaisin arvasin tekijän ja Galbraith/Rowling näyttää kuulleen moitteeni sillä tällä kertaa vyyhti on oivallisen mutkikas ja piti minut arvailemassa aivan loppuun saakka. Hyvän dekkarin merkki, peukutan ehdottomasti!

Kirja ilmestyy 7.12.2015 Otavan suomentamana nimellä Pahan polku.

Hatchette Audio UK, 2015
Kesto: 17h 54min
Lukija: Robert Glenister

Miehittäjän morsiamet: rakkautta ja petoksia jatkosodan Itä-Karjalassa / Pauliina Salminen

Rakkaus ja sota, siinäpä sitä kirjailijoille antoisaa aihetta. Joskus lempi leiskuu rintamallakin, joskus kyse on vain todellisuuden pelosta tai selviytymisestä ja tähän aihepiiriin porautuu Pauliina Salmisen tietokirja jatkosodan Karjalasta.

Vuonna 1941 Suomi miehitti Itä-Karjalan ja aloitti valmistelut alueiden yhteenliittämiseksi. Miehittävät sotilaat tutustuivat alueen naisiiin, riiasivat ja rakastuivat, särkivät sydämiä ja laittoivat yli 400 lasta alulle. Salminen kuvaa näitä kohtaloita vuoroin faktojen ja arkistojen tietojen avulla, vuoroin käyttäen mm. parien kirjeenvaihtoa. Ratkaisu on toimiva, kirjeet herättävät historian eloon tehokkaasti. Henkilöt alkavat kiinnostaa ja heidän kohtalonsa suututtavat ja surettavat, onneksi mukaan mahtuu kuitenkin onnellisiakin loppuja.

Rakkaus on jäljellä, mutta mihin se velvoittaa, siitä olen estetty. Niin suuresti kuin lastani rakastan, ettei kieleni kykene tunnettani sanoiksi tuomaan, on se kaikki arvotonta eikä auta vähääkään rakkaitani, menisin vaikka kuolemaan edestänne, jos niin tarvittaisiin.

Miehittäjän morsiamet tarjoaa vielä yhden, ehkä hiukan uudenlaisen näkökulman sotavuosiin. Aihe on edelleen arka mutta on hyvä että Salminen tekee oikeutta Itä-Karjalan naisille ja niille lapsille jotka jäivät äiteineen rajan taakse kun Suomen joukot joutuivat perääntymään vuonna 1944. Muutamaan vuoteen mahtuu melkoinen tapahtumien kirjo, eivätkä kaikki sotilaistakaan selviä asiasta aivan puhtaina pulmusina. Raiskausten lisäksi myös moni perheenisä tarjosi Itä-karjalalaisille turhia lupauksia avioliitosta ja yhteisestä elämästä.

Lopuksi haluan vielä esittää sen, ettei käsitykseni mukaan ole oikein, että minut velvoitettaisiin maksamaan elatusapua lapselle, josta äitinsä hoidossa ja kasvatettavana kehittyy ryssä. Vaan jos niin käy, että joutuisin elatusvelvolliseksi, tulen ehdottomasti vaatimaan että lapsi erotetaan äitinsä hoidosta kasvatettavaksi suomalaisessa lastenhoitolaitoksessa.

Tarinan kannattelevana voimana ovat suomalainen Väinö ja aunuslainen Anna ja heidän tarinansa, jonka pariin Salminen säännöllisesti palaa. Ja kirjailijan tavoin minäkin kiinnyin eniten näihin kahteen ja toivoin heille onnea. Tietokirjaksi Miehittäjän morsiamet oli kepeähkö ja sydämellä luettava mutta ehdottomasti tärkeä kirja.

Atena, 2013
Sivuja: 300
Väinö jA aNNA

#GIRLBOSS / Sophia Amoruso

Sophia Amoruso ja Nasty Gal -niminen yrityksensä olivat minulle ennen #GIRLBOSS -kirjan lukua täysin tuntemattomia. Kirja kiinnitti huomioni Helmetin Overdrive-kokoelmissa lähinnä erikoisemman nimensä takia ja kun lähempi tarkastelu paljasti että kyseessä on nuoren menestyneen naisen business-kirja, päädyin lainaamaan äänikirjan.

Sophia Amoruson tarina ei kieltämättä ole ihan tavallinen, vuonna 1984 syntyneen naisen elämän alku ei vaikuttanut kovinkaan lupaavalta. Lääkärit veikkailivat naisen kärsivän ADHD:stä ja koulu jäikin kesken. Tämän jäleen Sophia vietti aikaansa mm. hanttihommissa ja harrasti mm. myymälävarkauksia. Sairastuminen toi kuitenkin naisen elämään uuden, positiivisemman käänteen kun tylsän rutiinityön aikana syntyi idea Nasty Gal -nimisestä yrityksestä joka myisi netissä vintage-vaatteita nuorille naisille. Sophia, jota sittemmin on tituleerattu mm. netin Tuhkimoksi, onnistui muutamassa vuodessa kasvattamaan yrityksensä liikevaihdon 23 miljoonaan dollariin - vielä ilman minkäänlaista kokemusta tai koulutusta liikkeenjohdosta.

#GIRLBOSS tarkoittaa Amoruson mukaan nuorta naista joka on rohkea, aito, älykäs ja ahkera - oman elämänsä pomo. Kirja onkin yhdistelmä Amoruson elämäkertaa ja neuvoja siitä, miten meistä kaikista voi tulla oman elämämme tyttöpomoja. Olin aluksi lukiessani jokseenkin pettynyt kirjan antiin, sillä elättelin toivoa siitä että #GIRLBOSS saattaisi olla yhtä silmiä avaava lukukokemus kuin viime vuonna lukemani Lean In. Ei ollut ja se ärsytti. Amoruson neuvot olivat toki ihan asiallisia mutta eivät juurikaan antaneet minulle mitään uutta ja tuoretta ajateltavaa, tuli tylsää. Kirjailija mm. neuvoi lukijaa ajattelemaan LinkedIn-profiilia online-ansioluettelona (ei siis hassuttelevia profiilikuvia) ja oikolukemaan työhakemuksen ennen lähettämistä. Myös asiallinen pukeutuminen (ei bilevaatteita) on suotavaa työhaastattelussa jonne on syytä muistaa laittaa myös alusvaatteet. Aika selvää kauraa!

Sitten aloin miettimään sitä, olinko kenties väärää kohderyhmää tällä kirjalle, ehkä se onkin suunnattu työelämään astuville nuorille, joille nämä neuvot saattavatkin olla ihan tarpeellisia? Amorusolla ainakin luulisin olevan riittävästi katu-uskottavuutta vakuuttaakseen ja kenties naisen tuhkimotarina myymälävarkaasta miljonääriksi inspiroisikin, sen lisäksi kirjailija on hauska, suorasukainen ja räväkän oloinen nainen jonka tekstiä on helppo ja mukava lukea. Ehkäpä tässä on sittenkin ideaa?

"Life is short. Don't be lazy."

Penguin Random House Audio Publishin Group, 2014
Kesto: 4h, 45min
Lukija: Sara Jes Austell

Meikkipussin pohjalta / Kaisa Haatanen

Kaisa Haataisen Meikkipussin pohjalta oli kerännyt jo muutamia lupaavia blogisauhuja kun tuli Helsingin kirjamessujen ja Bloggaribrunssin aika. Sattumalta Haatanen oli yksi brunssilla kirjoistaan kertovista kirjailijoista ja hän vaikutti niin hauskalta ja sanavalmiilta että tiesin haluavani lukea Meikkipussin pohjalta.

Kirja esittelee Tytti Karakosken, kohta viisikymppisen sinkkuna elelevän kustannuspäällikön joka päättää pitää välivuoden ja kirjoittaa hiukan itseterapointitekstejä. Luvassa on salaviisasta viihdettä eli lempeä, vanhempia, elämää ja käsilaukkuja Tytin tapaan.

Haataisen esikoisteos oli ahmittavan hyvä, eikä lainkaan sellainen kuin olin kuvitellut, ei Bridget Jonesia laisinkaan. BJ:llä on aina paikka sydämessäni mutta on erittäin kivaa että Haatainen on kirjoittanut ihan omanlaisensa kirjan joka kyllä tuntuukin aidolta ja rehelliseltä viihdyttäessään. Kirjamessujen brunssilla Haatainen kertoi suunnanneensa kirjansa viisikymppisille valloittajille ja veikkailisin kyllä lukijakuntaa riittää, kirja upposi meikäläiseenkin oikein hyvin vaikken noissa kymmenluvuissa vielä pyörikään. Lukemisesta tuli hyvä mieli ja kevyt olo, vähän sellainen kuplivan iloinen. Tykkäsin!

Kerrottakoon vielä, että Tytti-kirjat ovat saamassa jatkoa, Haatainen nimittäin kirjoittaa parhaillaan uutta teosta. Jäämme odottamaan...

"Mutta kyllä viisikymmentä on silti uusi kolmekymmentä, hyvinä päivinä kaksikymmentä ja parhaina kukaan ei mieti mikä. Ja seitsemänkymmentä on uusi viisikymmentä, muistuttaa äiti. Kiusallisen usein olen hänen kanssaan samanikäinen, mutta mikäs siinä. Kyllä meillä juttua riittää."

Johnny Kniga, 2015
Sivuja: 170
Saatu arvostelukappaleena.

Mifongin kätkemä (Mifonkien matkassa #4) / J.S. Meresmaa

Aloitin Mifongin kätkemän luettuani erään hieman turhauttavan ja monipuolisuudessaan sekavan, tosimaailmaan perustuvan dekkarin. Sen jälkeen oli ihanaa sukeltaa Mifonkien taattua laatua olevaan maailmaan, joka sekin on henkilöineen ja juonenpalasineen on runsas mutta siitä huolimatta selkeä ja ehkä kokonaisuus jossa on helppo ja hyvä olla mukana. Kirja tuli luettua päivässä enkä keksi siitä kuin yhden kritisoitavan asian - se loppui aivan liian nopeasti...

Sarjan neljännen osan juonta on vaikea kuvailla paljastamatta olennaisia käänteitä aiemmista osista mutta sanottakoon ettei Meresmaa varsinaisesti säästele henkilöitään. Monta vanhaa tuttua on mukana, mutta mihinkään ei kannata luottaa - tyypit tulevat ja menevät. Mifonki-sarjan lukeminen  itseasiassa hiukan muistuttaa minua Tulen ja jään laulusta ja siitä, kuinka järkytyin kun G.R.R. Martin tappoi ensimmäisen keskushenkuilön kirjasta. Sittemmin totuin ja opin ettei hänen kirjoissaan kukaan ole turvassa. J.S. Meresmaan ote on ehkä lempeämpi mutta yhtä lailla arvaamaton.

Neljäs Mifonki-kirjani osoittautui jälleen mukavaksi lukukokemukseksi, peukutan sekä kirjailijan tapaa luoda kokonaisia, uskottavia ja kiehtovia maailmoja ja käsitteitä (mifonki - ihan mainio sana!) että sen juoniviidakon hallitsemista jota hän sulavasti kuljettaa eteenpäin. Jännittävää nähdä mitä seuraavassa osassa tapahtuu!

Myllylahti, 2015
Sivuja: 475

You're never weird on the Internet (almost) / Felicia Day

No niin, taas tulee tunnustuksia. Lainatessani tämän kirjan minulla ei ollut hajuakaan siitä kuka Felicia Day oli. Mutta kirjalla oli oivallinen, heti kiinnostukseni herättävä nimi, joten niin sitä mentiin... Lukuharrastus kenties jumittaa niskani mutta opinpa ainakin taas uutta...

Felicia Day on (kyllä, nyt minäkin sen tiedän) amerikkalainen pelaaja ja videopersoonallisuus sekä kunnon nörttityttö joka teininä löysi löysi itselleen uuden sosiaalisen maailman pelaamisesta ja sittemmin loi itselleen myös näyttelijän uran videosarja The Guildin muodossa. Kiinnostavaa.

Dayn elämäkerta on ehkä yksi hauskimmista lukemistani, sitä ei todellakaan ole kirjoitettu otsa rypyssä eikä sitä myöskään tule niin lukea. Vaikken Daytä etukäteen tuntenutkaan, ilahduin siitä tuttuuden tunteesta jonka lukiessani koin sillä osittain nuori Felicia tuo mieleeni nuoren Norkun. Hän on ollut sellainen tyttö jonka olisin halunnut kaverikseni.

Maailma on muuttunut paljon sitten teinivuosieni ja sittemmin dataamisesta ja nörttimeiningistä on tullut sosiaalisesti hyväksytympää ja ehkä jollain tavalla jopa suosittuakin. Kulttuurin etunenässä kulkevat tietysti miehet mutta on hyvä huomata että kuvioissa on mukana naisiakin joilla on jo näkyvämpi profiili. Että pelaaminen ja tietokoneet eivät ole vain poikien juttu. Siksikin on hyvä juttu että esimerkiksi tämä kirja on julkaistu.

Kirja käsittelee myös hiukan netin lieveilmiötä, mm. vuonna 2014 vellonutta ns. Gamergatea, joka lähti liikkeelle Zoe Quinnin julkaistessa Depression Quest -pelinsä. Quinn alkoi saada pelin johdosts vihapostia ja soppaa lähti höystämään entinen poikaystävä sittemmin perättömiksi todistetuilla huhuillaan. Netin trollit aktivoituivat ja pian vihan aallot osuivat myös muihin alan naisvaikuttajiin. Seurasi raiskaus-ja tappouhkauksia, suoranaista naisvihaa joka ulottui Felicia Dayihin. En ollut itse ko. tapausta seurannut mutta luin siitä järkyttyneenä ja mietin jälleen kuinka helppoa ja hirmuisen tuhoavaa on vihata netissä... Ajatuksia herättävää tekstiä.

Vaikkei Felicia Day siis olekaan entuudestaan tuttu, jos netin ja pelaamisen maailma kiinnosta suosittelen tutustumaan teokseen.

Touchstone, 2015
Sivuja: 195

Viikingin varjossa: Katja Halmeen tarina / Paula Salomaa

Tony ja Katja Halmeen tarina taitaa olla monille lehtien otsikoista tuttu, niin myös minulle. Viikinki nyrkkeili ja laukoi viisauksiaan, päätyi eduskuntaankin, sekoili, tuli uskoon, sekoili lisää aina surulliseen loppuunsa saakka. Ja kaiken tämän ajan, varjossa miestään tuki Katja, nainen perhehelvetin keskellä.

Viikingin varjossa kertoo Katjan tarinan, mutta samalla se on jotain monipuolisempaakin. Paula Salomaa pohtii samalla myös Tonyn lapsuutta ja tuhoisan parisuhteen dynamiikkaa ja vaikutuksia. Kirja mukailee paljolti mediassakin näkyneitä tapauksia mutta paljon kerrotaan myös kulissien takaisesta elämästä ja alistamisesta joka ei yllä otsikoihin saakka.

Kun mehun unohtamisestakin nousee iso riita, oppii varmasti helposti olemaan joka hetki varuillaan ja vanhoista tavoista on varmasti vaikeaa päästä eroon vaikka uusi puoliso olisikin kelpo mies. Oli mielenkiintoista lukea myös Katjan myöhemmistä vaiheista ja siitä, kuinka tietyistä tavoista reagoida on ollut vaikeaa päästä eroon. Pidinkin siitä kuinka Salomaa tarkastelee pariskunnan yhteistä taivalta myös psykologian kannalta, ilman kaunistelua mutta myös ilman kauheuksilla mässäilyä. Teksti siis antaa lukijalleen enemmänkin kuin vain mahdollisuuden penkoa julkisuuden henkilöiden likapyykkiä.

Kokonaisuutena Viikingin varjossa jää kuitenkin ehkä hiukan kevyeksi luettavaksi, kenties lyhyehkön sivumääränsä takia. Tavallaan tuntuu että vielä kirjassakin Katja on Viikingin varjossa sillä teksti ja analyysit keskittyvät enimmäkseen Tonyyn ja Katja jää edelleen hiukan sivuhahmoksi vaikka olisinkin halunnut tietää enemmän esimerkiksi siitä, mistä hän ammensi rohkeuden lähteä huonosta suhteesta.

Otava, 2015
Sivuja: 220

Ihmeellisten asioiden museo / Alice Hoffman

Olen diggaillut Alice Hoffmanin kirjoja lukioajoista saakka, tuolloinen niiden kaunis ja romanttinen maaginen realismi räjäytti pikkuisen tajuntani eikä paluuta arkeen enää ollut. Osittain näistä nostalgiasyistä odotin innolla Ihmeellisten asioiden museoon tarttumista, myös 1910-luvun New York kuriositeetteineen kiinnosti.

Ihmeellisten asioiden museo on kahden yksinäisen suden rakkaustarina. Tarinan keskiössä professori Sardien omituisten asioiden museo, friikkisirkus, johon esiintyjäksi lopulta päätyy myös Coralie, Sardien tytär, jota on pienestä pitäen koulittu merenneidoksi, salaperäiseksi lasin taakse eristetyksi kaunottareksi. Toisaalla kaupungissa elää Eddie, siirtolaisena maahantullut nuori mies, valokuvaaja ja kadonneiden ihmisten löytäjä. Ja jotenkin heidän elämänsä ovat kietoutumassa yhteen.

Hoffmanin teksti oli tuttuun tapaansa sekä kaunista että unenomaista, mutta samalla raakaa. Kummajaisten museon toiminta riipii joskus sydäntä ja ihmisarvon tärkeys nousi mieleen. Tekstin tyyli sopii oivallisesti kirjan teemoihin sillä tarina kokonaisuudessaan on outo ja rujon kaunis, joskaan en oikein päässyt kunnolla kummankaan päähenkilön ihon alle.

Minulle mielenkiintoisin elementti Ihmeellisten asioiden museossa oli vuoden 1911 New York, jostakin syystä juuri se heräsi mielikuvituksessani eloon lukiessani. Tuo kausi välittyy kirjassa kiihkeänä kasvuna, omalla oudolla tavallaan kauniina ja rumana, muuttuvana aikana ja jotenkin tuo monimutkaisuus kiehtoo. On myös huikeaa ajatella metsäistä Manhattania, jonka rannoilla kulkureilla on nuotionsa ja Hudson-jokea josta voi löytää vaikka merenneidon...

Gummerus, 2015
Sivuja: 447
Alkuteos: The Museum of Extraordinary Things
Suomentanut Raimo Salminen

Queen Camilla / Sue Townsend

Muistan joskus lukeneeni Sue Townsendin Kenkää kuningattarelle -kirjan, jossa leikiteltiin ajatuksella jossa Britannia luopuisi monarkiasta. Eikä vain luopuisi, vaan myös eristäisi kuninkaallisen perheen yhteiskunnan epämääräisimmän poppoon pariin. Ihan hauska ajatus ja muistaakseni Townsend leikitteli idealla varsin nokkelasti. Etsiskellessäni lisää luettavaa Audiblen kokoelmista osui silmiin kirjailijan teos Queen Camilla joka ilmiselvästi oli jatko-osa tuolle hassuttelulle, päätin siis lukea sen. Kesälomat kun alkoivat lähetä loppuaan ja joskus työpaikalle takaisin paluu on vain niin vakavaa puuhaa että hauska äänikirja olisi totisesti tarpeen!!

On kulunut 13 vuotta siitä kun kuningasperhe asettui asumaan Hell's Closeen. Elämä on asettunut rauhallisesti uomiinsa, prinssi Charles nautiskelee puutarhan hoidosta ja yrittää saada kanansa tuottamaan munia. Prinssi William on saanut työpaikan ja gansta-Harry naurattaa seudun neitosia. Hells Closen muurien ympärillä kuitenkin kuohuu sillä poliittinen valta on vaarassa vaihtua kun monarkian palauttamista ajavan Boy Englishin puolueen kannatus on voimakkaassa nousussa. Sitten esiin asuu Graham, Charlesin ja Camillan nuoruuden rakkauden salattu hedelmä...

Queen Camilla ei ollut aivan niin hauska kuin etukäteen olin toivonut ja vaikka Townsendillä on muutamia mahtavia oivalluksia, jäivät kikatuskohtaukset vähiin. Oikeastaan tässä kirjassa on myös jotakin surullista, jota loppuratkaisu itseasiassa vielä korostaakin. Velvollisuus tulee ennen kaikkea ja kruunukin vaikuttaa kovin painavalta vastuulta jonka kantaminen vaatii uhrauksia.

Hauskinta kirjassa ovat kenties kuninkaallisen perheen koirat joille kirjailija on myös antanut äänen ja jotka osoittauvat melkoisiksi persooniksi. Joissain kohdin tuntui melkeinpä siltä että kirjailija lainasi vaikutteita myös Orwellin Animal Farmista. Vallalla oleva hallitus nimittäin ajaa läpi koirien vastaista politiikkaa jota nämä karvakuonot lähtevät rohkeasti vastustamaan. Kyseinen sivujuoni on muuten kirjan parasta antia, Townsend sivaltaa reippaasti medialukutaidotonta ja kaiken uskovaa nyky-yhteiskuntaa.

Whole Story Audiobooks, 2006
Kesto:12h 55min
Lukija: Patricia Gallimore

Muukalainen (Outlander #1) / Diana Gabaldon

Ostin pokkariversion Diana Gabaldonin Muukalaisesta kesälomakirjakseni, melko pitkälti kirjaan pohjautuvan tv-sarjan ansiosta. Innostuin niin paljon näkemistäni jylhistä skotlantilaisita maisemista ja Clairen ja Jamien rakkaustarinasta että arvelin hullaantuvani itse kirjaankin, jossa toki onkin aika lailla sellaisia elementtejä joista yleensä innostun. Koska nyt kun vihdoinkin julkaisen tämän postauksen, on kesä vain pelkkä muisto joten arvaatte varmastikin että jokin meni pieleen...

Muukalainen alkaa vuodesta 1945 jolloin rintamalta palannut sairaanhoitaja Claire Randall matkustaa Skotantiin lomailemaan puolisonsa Frankin kanssa. Kävelyretki ikivanhoille kivikehille osoittautuu kuitenkin kohtalokkaasti sillä Claire tempautuu niiden kautta menneisyyteen, vuoteen 1743 jossa hän kohtaa nuoren ja rohkean Jamie Fraserin.

Historiallisen fiktion ystäville kirjassa on varmasti mannaa ja romantiikkaa ja heinissä kieriskelyäkin piisaa vaikka jouduinkin nieleskelemään muutaman hetken Jamien mää ja sää -murteen kanssa. Mutta mikä sitten mätti?

Ihan rehellisesti sanottuna en tiedä mikä Muukalaisessa mätti, minun tapaistanihan ei ole tuhrata kuukausia yhden kirjan parissa. Luin kirjaa aluksi Maltan matkallamme mutta kotiin päästyä tahti hiipui ja kaikki muut kirjat vain tuntuivat kiinnostavan enemmän Muukalaisen kerätessä pölyä yöpöydälläni. En usko kirjan pituuden olleen ongelma, olen tänäkin vuonna selättänyt pidempiäkin paksukaisia leikiten, en myöskään sanoisi Muukalaisen olevan huono kirja. Se on hyvin kirjoitettu eikä toista kliseitä, sen henkilöt ja tapahtumat ovat kiinnostavia, jos kohta hetkittäin melko raakojakin. Ehkä on vain hyväksyttävä että se ei vain ollut minun kirjani. Vähän niinkuin treffit ihmisen kanssa joka on ihan kiva muttei kuitenkaan riittävän kiinnostava toista tapaamista varten. (Voi kuitenkin olla että palaan vielä joskus Jamien ja Clairen seuraan kun inspiraatio iskee, tv-sarjan katsomista en ainakaan aio lopettaa. Ja talveksi haluan kaulalleni samanlaisen pitkulahuivin kuin Clairella!)

Gummerus,  2015 (kuudes painos)
Sivuja: 825
Alkuteos: Outlander
Suomentanut Päivö Oksala

The Heir (The Selection #4) / Kiera Cass

Juuri kun sain edellisen hömppäkirjani luettua, putkahti Overdriven kokoelmiin seuraava, Kiera Cassin The Selection -trilogia nimittäin oli saanut jatkoa. Karkinnälkä näemmä vaivaa edelleenkin, joten The Heir putkahti lukupinooni melkein kuin varkain...

The Heir palaa jälleen tulevaisuuden Illeaan, tulevaisuuden Amerikkaan, jossa kaksi vuosikymmentä on vierähtänyt siitä kun prinssi Maxon lopetti kastit ja löysi itselleen puolison Valinnan avulla. Illean kansa on onnetonta ja kuningas päättää kohottaa yleistä mielialaa järjestämällä uuden Valinnan mutta tällä kertaa etsitään puolisoa hänen esikoistytärelleen prinsessa Eadlynille joka jonain päivänä on nouseva valtaistuimelle. Voimakastahtoinen prinsessa ei vain oikein innostu ajatuksesta...

Luin Cassin kirjaa sekavin ajatuksin, hömppä toki maistuu edelleenkin mutta jokin asetelmassa ja uusissa henkilöissä tökki. Kirjailija mm. korostaa kovasti sitä, kuinka uudenaikainen ja radikaali Eadlynin tilanne tulevana hallitsijana on - ensimmäinen nainen valtaistuimella. Tasa-arvo ei siis ole kukassa vielä tulevaisuudenkaan Amerikassa... Samoin ajatus siitä, että Maxon yrittää naittaa 19-vuotiaan tyttärensä vastoin tämän tahtoa tarjotakseen kansalle leipää ja sirkushuveja, tuntuu vähän vastenmieliseltä ja kansaa aliarvioivalta. Mutta mitäpä minä tiedän...

Oma juttunsa ovat sitten Eadlyn ja pojat. Prinsessa nimittäin on aika ... ärsyttävä ja arvelenkin että Kiera Cassin tarkoituksena on muokata uudesta The Selection -trilogiasta hieman toisenlainen kasvutarina. Mikä jottei, ratkaisu saattaa toimiakin jos vain Eadlyn muutos sympaattisemmaksi saadaan toteutettua uskottavalla tavalla ja jos siippaehdokkaista onnistutaan luomaan kyllin kiinnostavia, tällä hetkellä he jäävät vielä Eadlynin varjoon. Hauskana yksityiskohtana mainittakooon se, että kirjassa on mukana myös Suomi-väriä, eräs prinsessan kosijoista on Swendwaysta kotoisin oleva, suomea puhuva sympaattinen kokki Henri Jaakoppi, joka leipoo mm. prinsessalle korvapuusteja. (Jotka tosin jostain syystä maistuvalt greipiltä?)

HarperTeen, 2015
Sivuja: 342

Lue naiselle ammatti ja Sofi Oksasen Norma

Pyysivät Naisten pankista kertomaan mitä lukutaito minulle merkitsee. Todella paljon, sanoisin. Muistan jopa sen kun kirjaimet alkoivat ensimmäisen kerran avautua. Keittiömme seinällä oli kortti jossa oli jokin teksti. (En enää muista mitä siinä luki.) Oli minulle kerrottu mitä kortissa luki mutta kun halusin osata ihan itse sen lukea. Istuin pitkään aikaa miettimässä kirjaimia - O niin kuin onni, N niin kuin nappi - sehän on ON! Hitaasti mutta varmasti etenin ihan viimeiseenkin sanaan saakka ja tajuttuani, että olin lukenut koko lauseen ihan itse, olin niin ylpeä. Se, että kaikkien näiden vuosien jälkeen muistan tuon kokemuksen, kuvaa varmasti kuinka iso juttu se oli.

Sittemmin lukutaito on antanut minulle paljon muutakin: koulutuksen, ammatin, kyvyn hankkia tietoa ja selviytyä. Pystyn selättämään karttojen kiemurat ja löytämään internetistä hyödyllistä tietoa melkein mistä vain: marttojen tahranpoisto-ohjeista vaikka viisumin hakemiseen saakka. Maailma on avoinna ja lukuharrastukseni kutittelee mielikuvitustani makoisalla tavalla, tarjoten pienen pakopaikan arjen kiireistä. Lukutaito on tärkeä asia, se on ollut yksi elämäni kulmakivistä.

Tämä toiminee taustana sille, miksi haluan olla tässä Naisten pankin kampanjassa mukana. Tiedostan kuuluvani niihin onnekkaisiin joille on osunut jo syntymässä lottovoitto ja haluaisin jakaa mm. tämän lukemisen tärkeän taidon muillekin. Tänä vuonna Naisten pankki ja Sofi Oksanen ovat yhdistäneet voimansa asian puolesta, Oksasen kirjan julkaisukiertueelle on kutsuttu kaikki kehitysmaiden naisten hyvinvoinnista ja toimeentulosta kiinnostuneet. Tapahtumien aikana kirjailija kertoo Normasta ja signeraa teoksiaan, samalla on mahdollista myös tukea Naisten pankin toimintaa kehitysmaissa. Katso tarkemmat aikataulutiedot tai ilmoittaudu mukaan täältä.

Ja sitten siihen kirjaan. Minulle Kun kyyhkyset katosivat oli SE kirja joka Sofi Oksasen tuotannosta kolahti ja siksi odotukseni Norman suhteen olivat korkealla ja kirja kieltämättä lunastikin aimo osan niistä.  Jo lähtökohta - päähenkilön, Norman, äiti on juuri kuollut hyäpättyään junan alle ja nuori nainen yrittää selvittää siihen syytä. Pian selviää että Anitalla on ollut meneillään Ukrainassa salamyhkäisiä hiusbusineksia ja Normallakin on oma salaisuutensa säilytettävänään...

Norma muistutti minua jälleen siitä, kuinka taitava kirjailija Sofi Oksanen. Teksti on vaivatonta, sujuvaa ja nokkelaa, kirjailija maalailee sanoillaan paperille tunteita ja tunnelmia aina pelosta, hulluuteen, epätoivoon ja onneenkin saakka. Taustalla on isoja ja synkkiä teemoja mutta samalla kirjassa vahvasti läsnäoleva maagisen realismin elementti keventää tehokkaasti tunnelmaa ja tuntuu hetkittäin jopa kujeilevalta. Kirja sopii loistavasti myös aiheensa puolesta Naisten pankin kampanjaan sillä kirjailija nostaa esiin naisten aseman ja yritystoiminnan esiin. Kokonaisuutena olen myös vaikuttunut Sofi Oksasen monipuolisuudesta - ei kahta samanlaista kirjaa. Suosittelen!

Like, 2015
Sivuja: 304
Saatu arvostelukappaleena.

The Blue Between Sky And Water (suom. nimellä Sininen välissä taivaan ja veden) / Susan Abulhawa

Susan Abulhawan esikoisteos Jeninin aamut teki aikanaan minuun vaikutuksen ja jätti pohdiskelemaan tuota massiivista solmua joka myös Israelin ja Palestiinan välisinä suhteina tunnetaan. Päälimmäisinä tunteina kirjan luettuani taisivat olla ahdistus ja suru eikä Abulhawan uutuuskirja, The Blue Between Sky and Water ole tässä suhteessa poikkeus. Tiedostan, että Abulhawa kuvaa vain toista puolta asiasta mutta hän tekee sen niin hyvin että sydäntä särki.

The Blue Between Sky And Water on sukupolvitarina joka alkaa vuonna 1947 Beit Taras-nimisessä pienessä palestiinalaiskylässä. Tarinan päähenkilöinä on Barakan perhe, johon kuuluvat Suleiman-nimiselle ikivanhalle hengelle keskusteleva perheen äiti, kaunis ja kipakka Nazmiyeh, mehiläisiä hoitava lempeä Mamdouh ja Mariam, tyttö, joka erivärisillä silmillään näkee ihmisten auroja ja haaveilee sinisistä värikynistä ja kirjoittamisesta. Sitten Israelin sotilaat pakottavat asukkaat jättämään Beit Tarasin ja rauhallinen elämä joen rannalla muuttuu iäksi.

The Blue Between Sky And Water on kiehtova ja koskettava sukupolvitarina, jossa seurataan Barakan perheen ja heidän jälkeläistensä polkuja. Kirja on mukana myös reilu annos maagista realismia, kenties pehmentämässä sodan karuutta. Ratkaisu on omalla tavallaan viehkeä mutta ainakin näin äänikirjan kuunnelleena myönnän tuskastuneeni myös hetkittäin kappaleisiin joissa kirjailija mm. pistäytyy toisessa ulottuvuudessa/tuonpuoleissa ja tarinaa hetken kuljettavatkin eteenpäin ne, jotka eivät ole enää fyysisessä maailmassa. Tuskastuin todella miettiessäni pidänkö kirjan taianomaisista elementeistä, enkä vieläkään pysty päättämään mikä lopullinen tuomioni on. Ne ovat kaunis ja runollinen osa kirjaa mutta hetkittäin tuntuivat myös hidastavan lukemistani.

Kirja tuntuu ehkä yllättävänkin ajankohtaiselta myös nykypäivän Suomessa jossa pakolaisvirrat ja niihin liittyvät lieveilmiöt puhuttavat ihan päivittäin. Vaikka Abulhawan sankarit ovatkin toisesta maasta ja eri vuosikymmeniltä, tuntui kirjan luettuani siltä että ymmärsin taas hiukan paremmin. Kirja siis teki tehtävänsä.

Kirja ilmestyy suomennettuna 6. lokakuuta, nimellä Sininen välissä taivaan ja veden (kaunis käännös, muuten!), kustantaja on Like. Susan Abulhawa saapuu myös Helsingin kirjamessuille, joten teoksesta kiinnostuneet kirjamessuilijat -  pistäkääpä korvan taakse!

Audible Studios for Bloomsbury, 2015
Kesto: 9h 13min
Lukija: Jennifer Woodward

Syksy on ihmisen parasta aikaa

Syyskuu on lempikuukauteni, nautin sen raikkaudesta, ruskan väriloistosta ja auringonnousuista jotka on päivä päivältä helpompaa pongata. Syksy on kesän ihanan joutilaisuuden jälkeistä aktivoitumista ja uusia juttuja ja suunnitelmia, uudenlaista energiaa. Kaikenlaisia ideoita onkin putkahdellut päähän ja joitain ajatuksia ehdin jo kokeillakin, blogissa vilahtivat mm. kaksi videobloggausyritelmääni. Kolmannenkin klipin tein, keksin nimittäin kesken kävelylenkkini yrittää kertoa lukijoille Andy Weirin The Martian-kirjasta. Luomus jäi kuitenkin "leikkaamon lattialle", sillä kukaan tuskin haluaa katsella pomppivaa lenkkipolkua ja kuunnella huohotustani. Jatkan siis ideointia ja harjoittelua, katsotaan saanko aikaiseksi muuta kuin nolotusta...

• Videoviikonloppu: kurkistus Maltan kansalliskirjastoon
• Videoviikonloppu: Helsinki-Vantaan lentokentän uudessa kirjanvaihtopistessä

Syyskuun luetut

Syyskuun luettujen lista on hämäävän lyhyt, paljon jäi bloggaamatta - yritän parantaa tapani lokakuussa. Itselleni epätyypillisesti luin yllättävän paljon it-maailmaan sijoittuvaa tietokirjaillisuutta ja tasapainoksi sitten ahmittiin hattarankevyttä hömppää (The Selection-trilogia). Kuukauden kivoimpiin lukukokemuksiin kuuluivat uuden Denise Rudbergin dekkarituttavuuteni Yksi tappava syrjähyppy, Andy Weirin mainio The Martian ja vuosien odotuksen jälkeen ilmestynyt jatko-osa Sujata Masseyn Rei Shimura -sarjaan, The Kizuna Coast. Tsekkaa itse jollet usko!

• Kyberturvallisuus / Jarno Limnéll, Klaus Majewski, Mirva Salminen
• Mischief / Fay Weldon
• Hello Ruby / Linda Liukas
• The Martian / Andy Weir
• The opposite of loneliness: essays and stories / Marina Keegan
• Tuomitut (Arianna de Bellis #4) / Vera Vala
• The Innovators: How a Group of Hackers, Geniuses and Geeks created the digital revolution / Walter Isaacson
• The Kizuna Coast (Rei Shimura #11) / Sujata Massey
• Yksi tappava syrjähyppy (Marianne Jidhoff #1) / Denise Rudberg
• Varo minua (Studio #3) / Pekka Hiltunen
• The Selection-trilogia / Kiera Cass

Haasteiden tilanne

Kirjan vuoden lukuhaasteessa on alkamassa selvästi loppukiri, kolme lukupistettä pompsahti plakkariini. Jei!

Entäs ensi kuussa?

Lokakuussa on tämän kirjabloggaajan joulu eli Helsingin kirjamessut. Pian alan selailemaan katalogia ja tekemään tarkkaakin tarkempia luentosuunnitelmia vaikka lopulta luultavasti tulen kuluttamaan aikaa haahuillen ja kirjapöhinästä nauttien. Tekisi mieli kokeilla myös messuvbloggausta - kiinnostaisiko moinen ja millaisia videoita haluaisitte nähdä?

Olen lokakuussa myös mukana Naisten pankin kampanjassa tukemassa kehitysmaiden naisten toimeentuloa ja hyvinvointia.

Luetut, ei-blogatut

Kerry Fisher: Island Escape (Avon, 2015), 400s.

Kerry Fisherin Island Escape pomppasi puhelimeeni koska tunsin tarvitsevani annoksen chick-litiä. Kirja osoittautui melko mukavaksi luettavaksi, peukutan myös sitä että tämän chikkerin pääosissa ovat päälle nelikymppiset naiset, ihan mukavaa vaihtelua. Island Escapen pääosissa ovat ystävykset Octavia ja Roberta, jotka kitkuttelevat eteenpäin enemmän tai vähemmän epätyydyttävissä avioliitoissaan kunnes tietysti alkaa tapahtua. Tarina mukailee melko ennalta-arvattavasti peruschick-litin kaavaa mutta viihdytti.

Roope Lipasti: Linnan juhlat (Atena, 2015), 283s.

Olen yrittänyt kiltisti kirjoittaa aina jotain kotimaisista romaaneista, etenkin silloin kun olen niistä pitänyt mutta Linnan juhlien kohdalla kävi huono tuuri. Sain ison nipun varauksia kirjastosta samaan aikaan ja homma meni suorittamiseksi. Lukea ehdin, mutta blogata en. Päällimmäiseksi ajatukseksi kirjasta jäi se, että kuten aiemminkin pidän kovin Roope Lipastin lämpimästä huumorista ja pieni hupsuttelu tekee tänä synkkänä aikana vain hyvää.

Tess Gerritsen: Salametsästäjä (Otava, 2015), suomentanut Ilkka Rekiaro, 330s.

Salametsästäjä on Rizzoli & Isles -sarjan 11. kirja, mikä ei kylläkään tunnu hidastavan tämän kuolemansyyntutkijan ja rikosetsivän muodostaman parivaljakon vauhtia. Kirja oli tuttuun tapaan sujuvaa ja sanailu nokkelaa eivätkä Afrikkaan osin sijoittuvan tapauksen juonenkäänteetkään olleet kuluneimmasta päästä - viihdyin vallan mainiosti.

Kerry Greenwood: Murder in Montparnasse (Allen & Unwin, 2002), 300s.

Ensikosketukseni Greenwoodin Phryne Fisher -kirjoista kärsi jokseenkin samasta syystä kuin Linnan juhlatkin. Ensin ei mukamas ollut lukemista, sitten sitä oli yht'äkkiä liikaakin. Kiva kirja, kiinnostavat henkilöt ja toimiva rikosjuoni - tykkäsin ja haluan palata sarjan pariin myöhemmin ja paremmalla ajalla. Ja mielellään sarjan ensimmäisestä osasta alkaen, lainasin nimittäin epähuomiossa 12. kirjan mainion neiti Fisherin seikkailuista ja olin jokseenkin pihalla joistakin neidin yksityiselämään liittyvistä juonikuvioista. Milloinkohan opin lukemaan sarjat oikeassa järjestyksessä??!

Dustin Harbin: Diary Comics (Koyama Press, 2015), 236 s.

Dustin Harbinin Diary Comics -kirja sai alkunsa harjoituksesta jossa kirjailija päätti piirtää jokaisena vuoden päivänä sarjakuvaruudun ko. päivän tapahtumista. Kiinnostuin, koska olen toteuttanut samaisen harjoituksen valokuvien kautta. Lukiessani kävi ilmi etten ollutkaan yksin mietteideni kanssa, myös Dustin Harbin painiskeli samojen ongelmien kanssa - ihan tavallinen arki nimittäin ei ole erikoisen kiinnostavaa ja arjen tarkistelu - tapahtuipa se sarjakuvan tai kameran kautta - muuttaa arkea hiukan erilaiseksi. Vaikka Harbinin arki onkin värikkäämpää kuin omani, ei kirja tarjoa silti suuria kokemuksia vaan ennemminkin pieniä, tavallisia ja ehkä tärkeitäkin hetkiä yhden ihmisen elämästä. Mukava lukukokemus.

Mischief \ Fay Weldon

En muista minkä kirjan kanssa olisin takunnut yhtä pitkään kuin Weldonin novellikokoelman. Kirjailija oli minulle tuttu lukiovuosiltani ja tutulla tarkoitan sitä että muistan lukeneeni yhden hänen kirjansa ja se oli minusta 18-vuotiaana hirveän hauska ja nokkela. Ja jostain syystä kuvittelin että nyt, noin miljardi vuotta myöhemmin, tuntisin samoin. Vaikka kyse on novelleista joita en todellakaan osaa lukea. Jepjep.

Kirjan rakenne tuntui ihan kiinnostavalta, se seuraa Weldonin pitkää uraa lineaarisesti alkaen 1970-luvun novelleista ja päättyen lähivuosiin ja ajattelin itsekseni että tässä onkin mahdollisuus nähdä kuinka kirjailija on vuosien saatossa. Kenties näinkin oli, itse pistin vain pistin merkille voimakkaimmin sen kuinka usein novellit käsittelivät jokseenkin samaa aihetta: onnetonta parisuhdetta ja mietin miksi moinen aiheenvalinta. Toki sekin on mahdollista että Weldon on kirjoittanut paljon iloisempiakin juttuja ja että tähän kirjaan on koottu teemaltaan yhteensopivia tarinoita.(Sivuhuomautuksena: se 18-vuotiaana lukemani kirja käsitteli muistakseni sekin avioeroa.)

Kirjailijan ääni on synkeähkö ja nokkela mutta luettuani monta novellia peräkkäin parisuhdekurjuudesta, kyllästyin. Novelleissa oli mielestäni paljon samankaltaisuutta ja alkoi tuntua siltä kuin lukisin samaa juttua yhä uudestaan ja uudestaan. Tämä ei välttämättä ole kirjan, vaan minun vikani, sillä pidän pitkistä lukukokemuksista ja siitä, että edistytään ja jotain tapahtuu ja näitä novelleja lukiessani koin olevani kuin Bill Murray Murmelinpäivässä, luin pääsemättä eteenpäin.

Mainittakoon myös että kirjassa nähdään myös Suomi-väriä, eräs novelleista nimittäin sijoittuu 1980-luvun Helsinkiin jossa onnettomassa kolmio/neliödraamassa tempoileva nainen etsii elämälleen suuntaa.