Finlandia 1 / Mei Nogughi

Sarjakuvainnostukseni johdattelee minua jo ihan vieraillekin vesille, tutustuin nimittäin ensimmäistä kertaa elämässäni mangaan. Ajatus lähti oikeastaan liikkeelle siitä, että löysin kirjaston kokoelmista Suomeen sijoittuvan kertomuksen ja luonnollisesti halusin nähdä miten japanilainen piirtäjä maamme kokisi. Sainkin kyllä vähän hihitellä, sillä kulttuurierot kyllä näkyvät kirjassa.

Kirjan perusasetelma on ihan kiinnostava. Japanilainen Airi on pikkutytöstä saakka jumaloinut joulupukkia, joka lapsena pelasti eksyneen tyttösen. Nyt jo lähes aikuinen Airi on lähtenyt Suomeen opiskelemaan Finlandia-nimisessä oppilaitoksessa, josta valmistutaan joulupukeiksi ja tontuiksi. Airi haluaisi olla komean Cainin tonttu, mutta traumaattisen menneisyyden omaava Cain torjuu tytön.

Tarina taitaakin olla tämän jälkeen aika helposti arvattavissa, tosin ilmeisesti Finlandia jatkuu toisessa, helmikuun 2013 lopulla ilmestyvässä osassa, sillä onnellinen loppu ei ainakaan vielä ollut käsillä. Juonellisesti sarjakuva ei tarjoa kummoisiakaan elämyksiä eivätkä Airin kommellukset pahemmin naurata. Ne kulttuurierot sen sijaan...  Nogughin pukit ovat esimerkiksi aika erinäköisiä kuin meikäläiset, he ovat nuori, hoikkia ja ehkä komeitakin miehiä, ilman partaa tai mahaa, jonkinlainen punainen nuttu ja myssy kuitenkin löytyy. Jokaisella pukilla on yksi tonttu ja tontun tehtävä on seistä pukkinsa rinnalla auttamassa ja tukemassa kuin parisuhteessa konsanaan. Hivenen hymyilin myös kohdalle, jossa kerrottiin kuinka keväisin heikkojen jäiden aikaan järvet suljettiin onnettomuuksien estämiseksi.

Kirja sisältää itseasiassa kaksi tarinaa, joista lyhyempi vähän yllättäen sijoittuukin menneiden vuosikymmenten Italiaan. Koska koko mangakokemukseni koostuu näistä kahdesta tarinasta, en tiedä kuinka tyypillistä on se, että homman jujuna on rakkaustarina tytön ja traagisen sankarin kanssa. Uskottavuudellaan ei italialainenkaan kertomus kyllä häikäissyt...

Finlandian piirrostyyli oli sinänsä ihan miellyttävä, mutta esimerkiksi päähenkilöiden iän tajuaminen osoittautui hankalaksi. Jälkimmäisessä kertomuksessa kun sankari on ollut ensin rakastunut sankarittaren äitiin ja nyt n. 15 vuotta myöhemmin näyttää edelleen piirroksissa teiniltä. Oma niksinsä oli myös kirjan lukemisessa, sillä sarjakuva eteni takakannesta eteenpäin ja oikealta vasemmalle ja useammankin kerran luin sivut ensin väärässä järjestyksessä. Tästä kaikesta huolimatta oli kiva kokeilla jotakin erilaista, tiedänpä nyt ainakin vähän mangastakin!

Sangatsu Manga, 2012
Sivuja: 172
Suomentanut: Antti Kokkonen