Macbeth / William Shakespeare, A.J. Hartley, David Hewson

Vuoden pimein aika inspiroi allekirjoittanutta tarttumaan yhteen Shakespearen synkimmistä näytelmistä: Macbethiin. Tämäkin teos on minulle tuttu lukioajoilta, jolloin en oikein ymmärtänyt sen hienoutta ja siksi olikin kiinnostavaa tarttua kirjaan aikuisena ja vertailla vanhoja muistikuvia. Muistoissani Macbethin aihe ja alkuasetelma olivat kiinnostavia mutta - anteeksi William! - toteutus jäi puolitiehen. Tällä lukukerrallani sain ilokseni taas tarttua Matti Rossin hienoon käännökseen jonka lukeminen oli silkkaa iloa.

Macbeth, tai "skotlantilainen näytelmä" kuten taikauskoiset sitä kutsuvat, on tarina vallanhimosta, juonittelusta ja tuhosta. Kirjan alussa Macbeth, urhoollinen ja taistoissa kunnostautunut soturi kuulee ennustuksen joka lopulta viettelee hänet pettämään kuninkaansa Duncanin. Taustalla vaikuttaa voimakkaasti myös kunnianhimoinen lady Macbeth ja koska kyseessä on tragedia, ei loppu tietenkään ole onnellinen...

Aikaisempien mielikuvani Macbethistä koostuivat pitkälti ahneudesta ja juonittelusta, nyt aikuisempana huomaan löytäväni myös harmaan sävyjä paletista, esim. noitien ennustuksen houkutusta lie vaikea vastustaa. Se, mitä Macbeth vaimoineen tekee, on väärin, mutta nyt on ehkä helpompi ymmärtää miksi ja käsittää Shakespearen kiinnostus murenevan sielun kuvaamiseen. Näytelmän teemat toimivat mielestäni nykymaailmassakin, saahan kunnianhimo vieläkin ihmiset tekemään hurjia juttuja itselleen ja muille.

Viime kesänä tein uudenlaisen klassikkokokeilun kuuntelemalla ensin Audiblesta löytämääni David Hewsonin versiota Hamletista. Tarina toimi niinkin mainiosti että se kirvoitti lukemaan myös Shakespearen alkuperäisteoksen joka ehkä kuitenkin osoittautui minulle mieluisammaksi. Ilmeisesti Shakespeare-versiointi on ollut mieluisaa myös kirjailijoille itselleen koska juuri ennen joulua löysin Audiblesta herrojen version Macbethistä enkä voinut vastustaa kokemuksen toistamista.

Kuunneltuani tovin äänikirjaa aloin taas ymmärtää herrojen Hewson ja ja  Hartley innon mukailla Shakespearen näytelmiä. Niiden aihiot ovat tunnettuja ja kiinnostavia suurine tunteineen ja lienee kutkuttavaa värittää näytelmää sen mukaiseksi kuin oma mielikuvitus sanelee. Tässäkin tapauksessa on parjatulle Macbethille suotu myös omat kunnianhetkensä ja pariskunnan välinen suhde on oikeastaan jopa koskettava. Kiitän myös Good Wife -tv-sarjasta tutun Alan Cummingin luentaa, hänen skottiaksenttinsa on vaikuttava ja jopa naisroolit sujuvat hienosti. Kokonaisuutena modernisoitu Macbeth on mukavan vauhdikas ja voisin kuvitella että se olisi aloittelijalle hyvä tapa tutustua Shakespearen näytelmien ajatuksiin.

"Elämä on vaeltava varjo, kehno näyttelijä,

joka temppuilee ja rehkii näyttämöllä

hetken, eikä palaa. Se on hullun loru, 

täynnä huutoa ja vimmaa, mutta mieltä vailla."

William Shakespeare: Macbeth
WSOY,  20014
Alkuteos: Macbeth
Suomentanut Matti Rossi

A.J. Hartley, David Hewson: Macbeth: A Novel
Audible Studios, 2011
Kesto: 9h 43min
Lukija Alan Cumming

Kirjan vuosi: mukaelma klassisesta tarinasta

Hamlet / William Shakespeare

Seikkailuni Hartleyn ja Hewsonin Hamletin parissa sai minut innostumaan myös alkuperäisen näytelmän lukemisesta. Olen Hamletini lukenut teininä joten muistikuvani eivät ole siitä tuoreimmasta päästä ja kahden teoksen vertaileminen alkoi kiinnostaa, halusin tietää mitä oli alkuperäisteoksessa lisätty tai muutettu.

Hamletin tarina ei juuri juoniselostusta kaipaa. Näytelmä sijoittuu Tanskan hoviin jossa vanha kuningas Hamlet on juuri kuollut ja tämä uusi kuningas, Claudius, on nainut veljensä lesken, Gertruden. Prinssi Hamlet uskoo isänsä tulleen murhatuksi ja hautoo kostoa syyllisille. Tuhoisa kostonkierre alkaa...

Hamlet on teemoiltaan synkkä näytelmä, jossa kuollaan ja tullaan hulluiksi, eikä se oikein iskenyt vielä tälläkään lukukerralla vaikka Matti Rossin hieno suomennos tekee kyllä kunniaa Shakespearen tekstille. Hamletissa onkin monta hienoa kohtaa ajatuksineen joista nautiskelin hitaasti kuin hyvästä suklaasta. Näytelmän teemat ja synkkyys eivät tosin olleet minun juttuni, mutta hyvästä tekstistä voin aina nauttia.

Sen sijaan kahden Hamletin vertaileminen oli mielenkiintoista, sillä teoksista löytyi selkeitä eroja, mm. Poloniuksen luonne on mielestäni pehmeämpi Shakespearen tulkinnassa ja mm. Ofelian kohtalo on teoksissa erilainen. Vaikka Hamletin uusversion parissa viihdyinkin, oli ikävää huomata tarinaa muutetun niinkin paljon. Jonkinlainen puristi minussa haluaisi uusien versioiden olevan uskollisia vanhalle, ikäänkuin todistavan vanhan tarinan tenhon puolesta. Ei Hamlet tarvitse merirosvoja tai seksiskandaaleja ollakseen kiinnostava!

"Jää vain hiljaisuus"

WSOY, 2013
Sivuja: 248
Alkuteos: Hamlet
Suomennos Matti Rossi

Henrik VI, osat I-3 / William Shakespeare

Kiitos Conn Igguldenin Myrskylinnun, uuden Ruusujen sotaan sijoittuvan kirjasarjan, innostuin palaamaan Shakespearen pariin. Halusin nimittäin lukea kuinka millainen näkemys kuningatar Elizabethin aikaan vallitsi näistä sotaisista suvuista, joiden jälkeläinen kuningatar itse oli.

Henrik VI on kolmiosainen näytelma, joka alkaa nuoren Henrikin luovuttaessa Englannin Ranskalta valloittamia alueita takaisin vastineeksi rauhasta ja morsiosta, Margareeta Anjoulaisesta. Haaskalinnut lentelevät jo heikon kuninkaan yllä ja valtapeli alkaa. Tarina päättyy Yorkin suvun valtaistuimelle nousuun, mistä kertomus jatkuukin Richard III:n niteessä.

Toisin kuin näytelmän nimi antaisi ehkä olettaa, on Henrikin osa pieni, hän on enemmänkin taustalla oleva henkilö jonka voimattomuus aiheuttaa myrskyn. Omaksi suosikikseni nousi näytelmän keskimmäinen osa, joka oli suorastaan koukuttava. Osa ansiosta kuuluu varmasti Matti Rossin ansiokkaalle suomennokselle jonka ansiosta Bardin säkeet ovat helpommin nykylukijan ymmärrettävissä, sillä Shakespearen tekstihän on nokkelaa, vahvaa ja kaunista. Hän kuvaa loistavasti vallanhimoa ja juonittelua, onnistuen samalla sekä liikuttamaan että naurattamaan lukijaa. Tekstin sodanvastaisuus on ajankohtainen aihe nykyäänkin.

Warwick (Henrik VI, osa 1)
"Ja näin ennustan: se kiista, joka täällä tänään
jakoi meidät puolueiksi,
ruusuja nyt keskinäiseen sotaan kannustaa
ja haudan yötä tuhansille ennustaa."

Näytelmässä naishahmoja mukana vain kourallinen eikä kirjailija päästä heitä helpolla, mm. herttuatar Elinor ja kuningatar Margareeta kuvataan melkoisina korppikotkina. (Vaiko olivatko he sittenkin vahvoja naisia miesten maailmassa?)  Peukutan myös sitä kuinka mm. sotaisasta kuningattaresta näytetään myös toinen, rakastavampi ja herkempi puoli rakastettunsa Suffolkin seurassa.

Margareeta Suffolkille (Henrik VI, osa 2)Kunpa voisin painaa suudelmani käteesi
kuin sinetin, niin että sitä saisit katsella
ja muistaa nämä huulet, joiden kautta
tuhat huokausta kulki sinun tähtesi.
Mene, että ymmärtäisin mitä suru on;
kun seisot siinä, voin vain aavistella,
nautiskella siitä, mikä kohta puuttuu.

WSOY:n Shakespeare-sarja on nautittavaa, hienoa että myös näin vanhojen teosten uudelleen suomentamiseen pistetään edelleen paukkuja, näin uusikin sukupolvi voi löytää näytelmien hienouden. Onnistuneita ovat myös kirjojen alussa olevat esipuheet, joissa Tuomas Heikkilä ja Ritva Siikala avaavat näytelmän maailmaa, myös tekstissä olevat alaviitteet auttavat lukijaa Shakespearen tekstin saloissa. Tätä haluan lukea lisää - minkähän ottaisin teoksen ottaisin seuraavaksi?

(Osat 1, 2, 3)
WSOY, 2010, 2007, 2007
Esipuhe Tuomas Heikkilä, Ritva Siikala, Ritva Siikala
Suomennos Matti Rossi
Alkuteos: Henry VI, part one, Henry VI, part two, Henry VI, part three

PS. Eiköhän näillä näytelmillä heru Kirjabingosta piste ruudusta Klassikko?!

Rikhard III / William Shakespeare

Innostuin Henrik VIII kokeilustani niin että päätin jatkaa itseni sivistämistä Shakespearella (lue: Tudor-addiktioni tyydyttämistä) Rikhard III:lla. Kyseinen herrahan ei tietysti Tudor ollut, mutta vaikutti omilla toimillaan suvun valtaantuloon ja olen tietysti utelias Towerin prinssien suhteen. Herra on ajankohtainen myös siksi että aiemmin tällä viikolla selvisi vuosisatoja kestänyt arvoitus Rikhardin hautapaikasta kun tämän pääkallo löydettiin - pysäköintialueen alta Leicesterin kaupungista. Niin katoaa mainen kunnia.

Tässäkin kirjassa näkyy selvästi Shakespearen ihailu kuningatar Elisabethiä kohtaan, sillä tarinan konnaksi on valittu tietysti Rikhard, joka onkin melkoinen pahis. Rikhard juonii ensin veljensä Clarencen kuoleman, sitten viettelee juuri leskeytyneen Anne Nevillen appiukkonsa hautajaisissa ja tietysti hoitelee prinssitkin. Inhimillisyyttä tai sääliä ei miehessä nähdä ja eikä hän myöskään ole ilo silmälle - sen Shakespeare muistaa mainita useammankin kerran.

Konnana Rikhard on oikein mainio konna ja tahtomattani huomasin hykerteleväni herran touhuille. Kokonaisuutena minusta Rikhard olikin näytelmänä vauhdikkaampi ja kiinnostavampi kuin aikaisemmin lukemani Henrik VIII, joka mielestäni meni jo vähän liiankin pitkälle kuningattaren kosiskelussaan. Rikhard III oli myös näytelmänä vauhdikkaampi, varsinkin loppua kohden Rikhard vain kiihdyttää vauhtia pahanteossaan ja lukijasta alkaa jo tuntua ettei melkein demonisen pahaan mieheen pysty mikään. Paitsi tietysti Henry Tudor. En tiedä millainen kuva aikalaisilla on Rikhardista ollut, mutta ainakin näytelmän perusteella Rikhard on helppo nähdä yksiulotteisesti pahana ihmisenä.

Olen ollut yllättynyt siitä, kuinka hyvin olen Shakespeare-kokeilujeni parissa viihtynyt. Tuoreet käännökset tekevät teksteistä helpommin ymmärrettäviä ja on ollut kiintoisaa lukea Shakespearen tulkintoja tapahtumista. Suoraan sanottuna, viikonloppuna Bestseller-hyllyn uutuuskirjat jäivät kakkosiksi sillä halusin vain hyökätä Rikhardin kimppuun. Saatanpa jatkaa Shakespearen kuningas-näytelmien läpi kahlaamista - materiaalia ainakin riittää!

Kohtauksista unohtumattomimpia taitavat olla sekä lopun komeasti rytmitetty painajaisuni että Anne Nevillen viettely, joka tuntuu melkein uskomattomalta saavutukselta Rikhardille, onhan hän ruma ja vielä Annen puolison surmaajakin...

Rikhard: 

Onko naista milloinkaan näin suostuteltu?

Onko nainen milloinkaan näin valloitettu?

Otan hänet - en pidä häntä kauan.

Uskomaton juttu: tapoin puolison ja apen,

mursin hänen sydämensä jäisen vihan,

pyyhin vedet silmistä ja napsin kiroukset suusta

verta pulppuava todistaja vierelläni,

vastassani Luoja, naisen omatunto, kaikki esteet,

vailla ystävää ja puhemiestä, apuna

vain vanha vainooja ja teeskentelyn taito.

Tyhjää tarjosin, sain koko potin! Hitto!

WSOY, 2004
Sivuja: 213
Alkuteos: The tragedy of king Richard III
Suomentanut Matti Rossi

Henrik VIII / William Shakespeare

Henrik VIII:n kohdalla sorruin mainostukseen. Kirjastoni nimittäin kertoi kirjan odottelevan noutajaansa ja heti innostuin. Tudor-intoilijana olisi ehkä hyväkin lukea lähes tulkoon aikalaisen kirjoittama näytelmä Henrikistä ja hänen vaimoistaan. Mitä enemmän ajatusta päässäni pyörittelin, sen paremmalta se tuntui ja olin pian melkein varma että kirjastolla minua odottaisi suorastaan ryntäys. No ei odottanut. Ehkeivät Shakespearen näytelmät ole sittenkään kuuminta hottia? (Siitäkin huolimatta on kiva että kirjaston väki mainostaa kirjoja ja antaa siten lukuvinkkejä, ilman heitä olisi ehkä tämäkin kirja jäänyt minulta huomaamatta.)

Henrik VIII:n juonta tuskin tarvitsee kovin tarkkaan kuvata, niin paljon aihetta on kuvattu jo elokuvissa, tv:ssä ja kirjallisuudessakin. Näytelmä alkaa ajasta jolloin Henrik on vielä onnellisesti naimisissa Katarina Aragonialaisen kanssa, kuninkaan mielessä kuitenkin heräävät epäilykset avioliiton pyhyydestä, olihan vaimo naimisissa myös Henrikin edesmenneen Arthur-veljen kanssa. Sitten kuninkaan katse osuukin Anne Boleyniin ja kuinka sitten kävikään...

Näytelmän sävyt saivat minut kurtistelemaan kulmiani. Tarinassa nimittäin Henrik esitetään loistavana kuninkaana, joka hyvin rakastavasti suhtautuu myös uljaaseen vaimoonsa Katarinaan ja ainoastaan puhtaasti jumalallisista syistä hakee eroa. Anne on itse täydellisyys ja laitetaanpa hänet näytelmässä useaan otteeseen sanomaan ettei hän haluaisi kuningattarena olemisen taakkaa itselleen, päinvastoin Anne tuntuu säälivän Katarinaa hänen koettelemuksessaan. Tarinan konna onkin kardinaali Wolsey, joka on ahneuksissaan juoninut kaikenlaista. Shakespearen versio kuulostaa hiukan hurjalta muihin verrattuna, mutta tätä voitaneen selittää sillä että näytelmä on kirjoitettu kuningatar Elisabethin aikakaudelle ja kirjailija kuuluu olleen kuningattaren suuri ihailija (mikä muuten näkyykin mm. siinä että Annen, Elisabethin äidin, uskotaan tuottavan Britannialle se kaikkein kirkkain ja valoa hohtavin helmi). Kirjailija on siis ehkä halunnut varjella itseäänkin ja välttänyt kuninkaallisten parjaamista, turvallisempi syntipukki on ollut jo edesmennyt katolinen Wolsey. Mielenkiintoista!

Kirjan kantta kummastelen kovasti. Miksi Henrik VIII:stä kertovan näytelmän kanteen on laitettu Thomas Moren kuva? Tämä tuntuu oudolta etenkin kun More mainitaan näytelmässä vain kerran, hänellä ei siis ole edes roolia! Näytelmän nimen huomioiden olisin olettanut kannessa komeilevan kuninkaan itsensä. Tai jos Henrikin kasvot alkavat jo kyllästyttää, niin olisiko kardinaali Wolsey käynyt paremmin näytelmän kannalta keskeisenä hahmona?

(Anne ja vanha rouva keskustelevat kuningattaren avioerosta.)Anne: Sitä runsaampana pitää säälin sataa hänen päälleen. Totisesti, minä vannon, on parempi olla alhaissyntyinen, ja elää tyynin mielin kaltaistensa kanssa, kuin pukeutua kimaltavaan tuskaan ja kantaa kultaista surua."

PS. Kimaltavaan tuskaan pukeutuminen on oikeastaan aika mielenkiintoinen ja kuvaava ilmaus!
WSOY, 2012
Sivuja: 199
Alkuteos: King Henrik VIII
Suomentanut Lauri Sipari

An Ideal Husband / Oscar Wilde

"The love oneself is the beginning of a lifelong romance. "

Oscar Wilden An Ideal Husband päätyi heinäkuun viimeiseksi e-kirjakseni koska The Importance of Being Earnest osoittautui mainoksi luettavaksi. Näytelmä tuntui hyvältä lyhytjaksoiseen e-lukemiseen ja minä satun pitämään kovasti Wilden tekstin näennäisestä keveydestä ja nokkeluuksista. An Ideal Husband on komedia vuodelta 1895, joka kuitenkin on yllättävänkin ajankohtainen meidänkin aikanamme, jossa keskustellaan poliitikkojen syntymäpäiväjuhlista, taulurahoista ja lautakasoista.

Näytelmä sijoittuu Lontoon seurapiireihin, joissa pieni ylhäisöseurue viettää varsin hektisen vuorokauden. Kaikki alkaa kun nuhteettoman ja arvostetun lordi ja lady Chilternin illanviettoon tulee vieras Wienistä. Salaperäinen rouva Cheveley haluaa keskustella ulkoasianministeriöissä työskentelevän lordin kanssa ja pian käy ilmi rouvan haluavan lordilta sisäpiiritietoa tulevista kanavahankkeista. Vastineeksi rouva tarjoutuu olemaan paljastamatta sitä kuinka lordi Chiltern aikanaan tienasi omaisuutensa...

Salaisuuksista ja maineen menetyksen pelosta kertova näytelmä tuntuu Wilden taustan tietäen pohjautuvan kirjailijan omiin tuntemuksiin, olihan hänelläkin arkaluontoinen salaisuus joka ei tuolloin vielä ollut paljastunut. Yksi näytelmän henkilöistä, lordi Goring, vaikuttaakin pitkälti sellaiselta joksi kenties Wilden kuvittelisin. Näytelmä olikin tällaiselle fanille mukava tuokio Wilden maailmassa, kepeä ja kupliva mutta ripauksella asennetta. Ja britti-seurapiirien touhuistahan täällä on aina pidetty...

"[Enter LORD GORING. Thirty-four, but always says he is younger. A well-bred expressionless face. He is clever, but would not like to be thought so. A flawless dandy, he would be annoyed if he were considered romantic. He plays with life and is on perfectly good terms with the world. He is fond of being misunderstood. It gives him a post of vantage.]"

The Importance of Being Earnestin jälkeen Wilden menestynein näytelmä. Näytelmä sai ensi-iltansa tammikuussa 1895 ja oli menestys. Vain neljä kuukautta myöhemmin Wilde pidätettiin siveettömyyden takia ja hänen nimensä poistettiin näytelmän kirjoittajan kohdalta. Teos julkaistiin kirjallisessa muodossa 1899, mutta ilman Wilden nimeä kirjailijana. Julkaistu versio sisälsi mm. tarkat näyttämö-ohjeet ja kuvaukset henkilöistä, sillä Wilde pyrki saamaan kirjojen ystävät kiinnostumaan myös näytelmistä. Näytelmää on esitetty  suomeksi nimellä Ihanneaviomies.

"There was your mistake. There was your error. The error all women commit. Why can't you women love us, faults and all? Why do you place us on montrous pedestals? We have all feet of clay, women as well as men; but when we men love women, we love them knowing their weaknesses, their follies, their imperfections, love them all the more, it may be, for that reason. It's not the perfect, but but the imperfect, who have need of love."

Gutenberg Project, 1895

The Importance Of Being Earnest / Oscar Wilde

Kobon ilmaisen kirjatarjonnan innoittamana päädyin seuravaksi kokeilemaan näytelmiä, kirjavalikoimasta kun löytyi mukavasti tarjontaa mm. nuoruusaikojen suosikiltani Oscar Wildelta. Valintani kohdistui lopulta melko perinteiseen mutta nokkelaan ja veijarimaiseen rakkaustarinaan nimeltä The Importance of Being Earnest. Kokeillaanpa vaihteeksi näytelmän lukemista...

"I really don't see anything romantic in proposing. It is very romantic to be in love. But there is nothing romantic about a definite proposal. Why, one may be accepted. One usually is, I believe. Then the excitement is all over. The very essence of romance is uncertainty. If ever I get married, I'll certainly try to forget the fact."

Jutun keskuksena asemalta käsilaukusta vauvana löytynyt Jack, joka on suloisen Cecilyn kasvattisetä. Jack haluaa olla hyvä maineinen ja kunnollinen setä maaseudulla, mutta pitääkseen hauskaa kaupungissa, hän on kehittänyt itselleen fiktiivisen pikkuveljen, Ernestin. Tarinan toisena sankarina on Jackin ystävä Algernon, joka on kehittänyt itselleen mielikuvitusystävän voidakseen paeta tätinsä kauheilta päivällisiltä... Rakkaus tietysti mutkistaa asioita, sillä Jack rakastaa Gwendolinea, joka puolestaan luulee tämän olevan Ernest. Nimi onkin yllättäen melkoinen kynnyskysymys kosintaan myöntymiselle, sillä Gwendolyn on aina haaveillut siipasta, jonka nimi olisi --- Ernest.

"You have always told me it was Ernest. I have introduced you to everyone as Ernest. You answer to the name of Ernest. You are the most earnest-looking person I ever saw in my life. It is perfectly absurd your saying that your name isn't Ernest. It's on your cards."

Wilde on kirjoittanut mukavan kevyen veijarinäytelmän, joka onnistui huvittamaan lukijaansa, siitäkin huolimatta että Earnest-nimen hienous ei välittynyt allekirjoittaneelle yhtä vahvasti kuin Gwendolynelle. ;-) Wilde piirtelee mukavia karikatyyrejä yläluokan henkilöistä, jotka rakastuvat ensi tapaamisella ja purkavat kihlauksia nimien takia. Oma, oikeastaan aika mainio lukunsa on Gwendolynen äiti, lady Bracknell, joka päättää onko henkilö sopiva naimaan hänen sukulaisensa osoitteen ja perheen käyttämän lakiasiantoimiston nimen perusteella. Minä muuten kuvittelin hänet Downton Abbeyn mahtavan Granthamin leskikreivittären nuoremmaksi versioksi!

"I never travel without my diary. One should always have something sensational to read in the train."

Teksti on hauskaa, kevyttä ja siellä täällä vilisee nokkeluuksia, joista Wilde tunnetaan. Näytelmä sai ensi-iltansa 14.2.1895 Lontoossa. Sitä pidetään Wilden mestariteoksena, mutta samalla se merkitsee käännekohtaa josta lahjakkaan kirjailijan alamäki alkoi.

"The truth is rarely pure and never simple. Modern life would be very tedious if it were either, and modern literature a complete impossibility!"

Gutenberg Project
Ilmestynyt suomeksi mm. nimellä Sulhaseni Ernest, Tärkeintä on olla Uno