Paimentytön sankaritar on Ida Eriksson, 13-vuotias tyttönen, jonka elämä muuttuu dramaattisella tavalla heti tarinan alussa. Ida päätyy navettapiiaksi, mutta lopulta pääsee myös Topeliuksen perheen Björkuddeniin piikomaan.
En ollut aiemmin lukenut Mustosta, joten en oikeastaan tiennyt mitä tekstiltä odottaa - kenties jotain romantikkaan kallellaan olevaa? Paimentyttö kuitenkin poikkesi hatarista kuvitelmista reilusti - ja hyvällä tavalla. Kirja nimittäin on eräänlainen Idan päiväkirja, jossa keskitytään pitkälti siihen, millaista pienen piikatyttösen elämä olisi noihin aikoihin saattanut olla. Ida kuvailee työtään, rippikoulua ja kartanon väkeä, joulujuhlia ja sairauksia, palvelusväen iloja ja suruja. Teksti tuntuu aidolta kielen ja sen sävyjen osalta ja Idan nöyryys ja vähäeleisyys koskettivat, niissä tuntui olevan jotain hyvin tyypillisesti suomalaista.
Kaikessa arkisuudessaan Paimentyttö oli ilahduttava ja rehellinen lukututtavuus, joka tuntui sopivan loistavasti kesän tunnelmiin. Oli virkistävää vaihteeksi lukea tarina melko tavallisesta suomalaisesta sisupussista maan mahtavien sijaan vaikka toki Paimentytössä on mukana yläluokkaakin. Vaikka kirjassa Topeliuksen perhe tavataankin, ovat he kuitenkin mukana vain sivuhenkilöinä tuomassa kontrastia Idan omaan tarinaan. Aitoutta tekstiin lisää myös ruotsinkielen käyttö, joka hyvin korostaa luokkaeroja.
Kokonaisuutena kirja on antoi kiinnostavan ja sydäntä särkevänkin kuvan siitä, millaista piikatytön elämä on 1890-luvulla saattanut olla. Syrjästäkatsojan tarinat -sarja vaikuttaa näkökulmansa ansioista kiinnostavalta ja taidan haluta lukea sarjan seuraavatkin osat. Kiinnostuneiden kannattaa kurkistaa myös Syrjästäkatsojan tarinoiden Facebook-sivuille, joilta löytyy kiehtovia kuvia ja tiedonmurusia tapahtumapaikoista ja Topeliuksen perheestä.
"Luin Alta-neidin kirjan melkein yhteen menoon, vaikka se olikin ruotsinkielinen. Aika monet niistä pienistä tarinoista olivat niin todentuntuisia, että neiti oli varmaan ne itse kokenut. Eniten pidin kertomuksesta, jossa muuan paimenpoika, nimeltään Janne, paimensi lehmiä metsässä. Yksi niistä oli yhtä pahankurinen kuin Björntorpin Majruusi. Oikein nauratti, kun Alta-neiti oli niin hyvin osannut kuvailla, miltä se tuntui, kun piti juosta pitkin metsiä semmoisen kantturan perässä."Otava, 2013
Sivuja: 363
Kirjasta lisää: Syrjästäkatsojan tarinoiden Facebook-sivu