Lukukuun tunnustukset

No olipas lukukuu. Upea ruska, kirpakoita syyskelejä, loistavia kirjoja ja mahtavat kirjamessut. Huomaan juuri nyt kaipaavani kirjoiltani vauhtia ja suuria tunnelmia, kenties vastapainoksi pimeneville illoille ja arjen puurtamiselle. Messutohinoistani kerroin mm. ao. postauksessa.

Uupunut ja onnellinen eli Helsingin kirjamessut 

Lukupinot karttuivat reilusti lokakuun aikana, kartutin kirjakantaani Stockmannin Hullujen päivien, Helsingin kirjamessujen ja Audiblen alejen ansiosta yhteensä 18 kirjalla - hullu mikä hullu. Pinossa on kotimaisia uutuksia, jokunen englannin kielinen herkkupala, sarjiksia ja klassikkokin. Samaan aikaan kirjastolainakasani on myös erittäin tukevassa tilassa joten taidanpa olla pikkuisen pulassa...

Lokakuun luetut

Lokakuussa luin paljon, bloggaamiseni sen sijaan ei sujunut aivan yhtä sutjakkaasti mikä kenties näkyi myös lukuisina niputettuina postauksina. Aikaa ei vain tunnu riittävän koneella istumiseen, mutta eiköhän pimeä talviaika taas hoida tuonkin ongelman kuntoon... Luettua tuli 26 kirjaa, joista seitsemän oli myös sarjakuvia. Lukukokemukset olivat laidasta laitaan, oli niitä jotka odotuksista huolimatta tökkivät (Muukalainen, tämä tarkoittaa sinua!) ja sitten odottamattomia huippukokemuksia, kuten Valokuvan historia johon ihan rakastuin. Kuukauden TOP3:een pääsivät siis Valokuvan historia, Tulevaisuuden arabi ja Sculptor. Aika yllättävää, lokakuussa parasta olivat siis sarjakuvat ja tietokirja. Hienoa, että joskus käy näinkin.

• Lohikäärmeen värit / Pasi Pekkola
• Queen Camilla / Sue Townsend
• Heartstone (Shardlake #5) / C.J.Sansom
• Haukka ja kyyhky (Arto Ratamo #11) / Taavi Soininvaara
• House of Cards, Kuninkaantekijä ja Viimeinen jako / Michael Dobbs
• Muukalainen (Outlander #1) / Diana Gabaldon
• Kaksi loistavaa sarjakuvaa: Tulevaisuuden arabi ja Sculptor
• Naapuri / Herman Koch
• Yksin / Karo Hämäläinen
• Kauheimmat runot / Antti Holma
• The Jungle Book, The Mowgli Stories / Rudyard Kipling
• The Heir (The Selection #4) / Kiera Cass
• Lue naiselle ammatti ja Sofi Oksasen Norma
• Valokuvan historia / Tom Ang
• Kaksi kotimaista sarjakuvaa: Valomerkki ja Peräkammarin poika
• The Blue Between Sky And Water (suom. nimellä Sininen välissä taivaan ja veden) / Susan Abulhawa

Luetut, ei-blogatut

Jerry Scott, Jim Borgman: Teinin tajunnanvirtaa (Egmont, 2015), 48 s.

Jerry Scottin ja Jim Borgmanin Teinin tajunnanvirtaa oli kertakaikkisen leppoisa lukukokemus joka nimensä mukaan keskittyy kuvaamaan erään perheen teini-ikäisen kohelluksia. Hauskaa tavaraa, tosin ei unohtumatonta sellaista. Uskoisin tämän uppoavan etenkin teinien kanssa tekemisissä oleviin.

Michelle Sagara: Cast in Shadow (Luna, 2007), 507 s.

Michelle Sagaran Cast in Shadow on Chronicles of Elantra-fantasiasarjan aloittava teos joka tuli napattua lukuun aika pitkälti siksi että mitään muuta ei sattunut olemaan tarjolla - aika usein tämä on onneton lähtökohta lukemiselle jo siksi että ajatukset ovat kääntyneinä jo kohti sitä kirjaa jonka lukemista odotat. Oli huono ja kiireinen viikko, päänsärkyineen enkä voi rehellisesti sanoa antaneen Michellelle ja hänen sankarittarelleen, Kaylielle oikeasti kovin hyvää mahdollisuutta kirjalliseen ensikohtamiseen. Kokonaisuus ei ollut pöhkömpi mutta ainakin ajankohta ja lukuvire olivat aivan pielessä. It's not you, it's me...

Pascal Girard: Reunion(Drawn & Quaterly, 2010), 155 s. Englanniksi kääntänyt Helge Dascher

Pascal Girardin leppoisa Reunion on omaelämäkerrallinen sarjakuva nuoresta, hieman veltostuneesta sarjakuvapiirtäjästä joka saa kutsun luokkakokoukseen jossa voisi myös kohdata SEN tytön jolle Pascal ei koskaan uskaltanut kertoa tunteistaan. Tarina on helposti samaistuttava ja kirjailija-Pascal herättää mainiosti säheltävän päähenkilö-Pascalin eloon. Pisteet toimivasta pikkutarinasta ja brutaalin rehellisestä kuvauksesta.

Kiera Cass: Happily Ever After (HarperTeen, 2015), 416s.

Bloggasin Cassin Selection-trilogiasta kesällä jolloin kevyen hömpän lukeminen tuntui kivalta. Syksymmällä Helmetin OverDrive-kokoelmaan putkahti Happily Ever After, pieni tarinakokoelma kirjasarjan reunoilta joissa ääneeen pääsevät kirjan sivuhenkilöt, mm. Marlee, päähenkilön ystävä ja se mies, jota onni ei suosinut sekä prinssin äiti. En ole yleensä erikoisen ihastunut novelleihin eikä tämä kerta ollut poikkeus. Koska trilogia ei alunperinkään ollut kovin painavaa tavaraa sisällöllisesti, koin ettei extrakertomuksiin oikein enää riittänyt uutta ainesta mikä tuntui pitkästyttävältä. Ehkä nuorten naisten rakkaushuolia kiinnostavampaa olisi ollut kuulla vaikka vastarintaliikkeestä tai siitä, kuinka Amerikasta alunperinkään tuli Iléan valtio jossa naimakaupat ovat kaikki kaikessa?

Hyeonsee Lee: Seitsemän nimen tyttö (Otava, 2015), 316s. Suomentanut Jaana Iso-Markku

Leen Seitsemän nimen tyttö on jälleen yksi järkyttävä kertomus Pohjois-Koreasta ja siksi kai kirjaan tartuin. Teksti on sujuvaa ja tapahtumat kauhistuttavia, olkoonkin että Leellä tuntuu kaikesta huolimatta olevan melko hyvä onni matkassaan. Luin kirjan mielelläni mutta bloggaaminen tuntui hankalalta koska kirja toi mieleeni niin elävästi taannoin lukemani Eunsum Kimin teoksen Pohjois-Korea - yhdeksän vuoden pakomatka helvetistä. Tämä ei sinällään ole ihme, maan olot kun ovat mitä ovat, mutta koin etten löytänyt paljoakaan uutta kirjoitettavaa. Kelpo kirja, jos Pohjois-Korea kiinnostaa, lue ihmeessä.

Liza Marklund: Rautaveri (Otava, 2015),  333s. Suomentanut Sirkka-Liisa Sjöblom

Olen seurannut Liza Marklundin Annika Bengtzon-sarjaa vuosien ajan innokkaasti. Aikanaan uusi Annika-kirja oli parasta mitä tiesin mutta ajan oloon jokin muuttui ja innostus katosi lukemisestani. Nyt ympyrä sulkeutui sillä Rautaveri on ilmeisesti viimeinen sarjan teos. Ehkä hyvä niin, sillä viimeisimmät kirjat ovat olleet jo melko väsyneitä, en itse pitänyt laisinkaan ratkaisusta jossa kirjailija toimii etsivä Nina Hoffmanin outoine perhesuhteineen Annikan rinnalle. Tämä asia häiritsi minua myös Rautaveressä joka ei oikein tuntunut lähtevän käyntiin lainkaan. Hei-hei Annika, kiitos hyvistä hetkistä!

Milla Paloniemi: Kiroileva Siili 7 (Sammakko, 2015), 96s.


Milla Paloniemen Kiroileva Siili -sarjakuva lie useammille tuttu ja minäkin olen sarjiksen lukenut. Paloniemen siilit ovat ihan mainioita tyyppejä mutta lyhyt strippisarjakuva ei ole minun ominta juttuani - sen sijaan äitini rakasti näitä hahmoja ja siksi valitsinkin tämän teoksen Kirjan vuoden lukuhaastetta varten. Hyvä valinta, uskoisin että esim. City-Siili olisi naurattanut häntä.

Haasteiden tilanne

Kirjan vuoden lukuhaaste on varsin mukavalla mallilla, enää vain kaksi kirjaa uupuu ja niistä toinen on "Kirja, jota ystäväsi suosittelee sinulle". Heitänkin tästä haasteen lukijoille, antakaapa minulle lukuvinkki!

Entäs ensi kuussa?

Marraskuussa paneudun uuteen valokuvaamiskirjaan, Laukkasen Camp Creativeen. Kirja sisältää erilaisia kuvaharjoituksia jotka olisi tarkoitus ehkä jakaakin. Kirja ja tehtävät vaikuttavat kivoilta, mutta saapas nähdä miten kuvaaminen onnistuu marraskuun valossa... Samoin tarkoitus olisi osallistua Karo Hämäläisen luotsaamaan lukuhaasteeseen jossa kuluvan kuukauden aikana 30 sivua päivässä. Kaikki mukaan!

Ajojahti / Liza Marklund

Hohhoijaa. Olen aikani diggaillut Liza Marklundin Annika Bengtzon -sarjaa, koska tämä ei-niin-pirtsakka
toimittaja tuntui mukavalta vaihtelulta kaikkien poliisitarinoiden keskellä. Alkuun Annika tuntui mukavan samaistuttavalta päähenkilöltä lenkkareissaan ja sotkuisessa tukassaan eikä sinnikäs nainen muutenkaan ollut turhan kirkasotsainen. Vähitellen kuitenkin kävi niin kuin monien muidenkin pitkien kirjasarjojen kohdalla, taso alkoi laskea ja sen myötä myös lukijan mielenkiinto. Ajojahti on sarjan 10. teos ja täytyy tunnustaa että minun uskoni alkaa nyt hiipua.

Ajojahti on kohtuullisen nopealukuinen mutta silti tunnelmaltaan harmittavan hidastempoinen dekkari - sivujen vähentyessä aloin jo hiukan huolestua siitä päästäisiinko loppuun lainkaan! Kirjailija on toki kehittänyt ihan kohtuullisen taidokkaita juonenkäänteitä Ajojahtiin mutta minun makuuni osa tapahtumista sattui vähän turhankin sopivasti.

Annika Bengtzon -kirjoille on ominaista se, että tarinassa keskitytään paljon myös Annikan yksityiselämään, josta ei kieltämättä vauhtia ole puuttunut.  Hyvää viimeisimmissä kirjoissa on ehdottomasti ollut se, että Annikan ja Thomasin suhde on vedellyt viimeisiään, olen nimittäin aina ollut sitä mieltä että Thomas oli liiaksi hienohelma ollakseen hyvä kumppani Annikalle. Uudet suhdekuviot ehkä saavatkin minut tarttumaan seuraavaankin Bengtzon-kirjaan. Ajojahdissa kertojina vuorottelevat sekä Annika että mm. Elinkautinen-kirjasta tuttu Nina Hoffman. Kahden kertojan vuorottelu kieltämättä virkistää ja Nina vaikuttaa kiinnostavalta naiselta, joten ehkä sarjalla on vielä toivoa.

"En ole koskaan aiemmin nähnyt hänen itkevän.
Sitten tulee hiljaista. Me lakkaamme olemasta.
Minä olen täällä, sanon, kaikki voi olla taas kuin ennen, mutta hän ei vastaa. En pääse eteenpäin, hänen silmänsä välttelevät minua, hänen selkänsä on kulmikas ja kalpea.
Maailma muuttuu aivan harmaaksi, tiiviiksi kuin betoni. Sementtiä ei voi hengittää.
Ja minä teen päätöksen."

Otava, 2013
Sivuja: 382
Alkuteos: Lyckliga gatan
Suomennos: Kari Koski

Vastalauseita: kirjoituksia 1985 - 2010 / Liza Marklund

Ensin varoituksen sana: tämä EI ole hyvänolon kirja. Pikemminkin päinvastoin. Lukiessani vastalauseita tulin vihaiseksi ja ahdistuneeksi, en tosin muuta odottanutkaan. Liza Marklundilla kun on taito puuttua yhteiskunnan epäkohtiin tehokkaalla tavalla. Olen lukenut hänen Uhatut -kirjansa, joka kertoi perheväkivallasta ja ahdistunut. Kuinka tälläistä voi tapahtua Ruotsissa? Luin myös kirjan Helvetissä on paikka naisille, jotka eivät auta toisiaan. Sekin vaikutti, alkoi suututtaa. Vastalauseita on yhdistelmä näistä kahdesta. Kirjaan on koottu Marklundin kirjoituksia 25 vuoden ajalta ja se sisältää laajan otoksen eri teemoista, naisiin kohdistuvasta väkivallasta aina kirjailijan työhön ja elämään saakka. Hän ruotii tehokkaasti niin ruotsalaista politiikkaa kuin maailman tuskaakin; HIViä, kodittomia lapsia, Malawia, Venäjää...

Osa tarinoista menee minulta vähän hukkaan. Ne käsittelevät Ruotsin poliittisia tapahtumia ja ihmisiä, joita en tunne. Teksteissään Marklund suomii niin tuomioistuimia, poliittikkoja kuin omia naapureitaankin. Hänen mielipiteensä eivät varmasti tee hänestä naapuruston tai työpaikan suosituinta tyyppiä, mutta vähän silti hymyilen kun Marklund kertoo eräästä naistenpäivän lehtiartikkelista, johon oli määrä kirjoittaa vain naisellisista asioista. Toimitukselliset näkemykset eivät kuitenkaan osuneet yhteen, Marklundin naiselliset asiat olivat liian naisellisia. Jutun ilmestyttyä hän kirjoitti toimittajan palstalle seuraavasti: "Onneksi on olemassa kansainvälinen naistenpäivä. Muuten tämä liite olisi käsittellyt kaivinkoneita."

Marklundin tyyli on suorasukaista ja kaunistelematonta. Hän ei maalaile sanoillaan vaan vaikkapa luettelee vain minkälaisia vammoja erään postimiehen entinen naisystävä sai miehen hakattua häntä kirveellä. Nainen menehtyi vammoihinsa, mies taas sai lievennetyn tuomion koska "ei ollut käyttänyt teossa erikoisen raakaa väkivaltaa." Marklund pyrkii kirjassaan varmasti myös provosoimaan, mutta minusta on hyvä että joku pyrkii pitämään keskustelua yllä, aiheet kun ovat tärkeitä. On loppujen lopuksi lottovoitto syntyä rakastavaan perheeseen, saada koulutus ja toimeentulo ja olla väkivallattomassa suhteessa.

(Ethel on nuori tyttö Malawista, jonka Marklund tapasi ensimmäisen kerran tämän ollessa 13. Hänen molemmat vanhempansa olivat kuolleet aidsiin, vuotta myöhemmin kuoli isoäitikin. Ethel asui kahden veljensä kanssa rapistuneessa majassa. Nuorin veli sairastaa luultavasti hänkin aidsia. Ethel ei ole käynyt koulua ja hän on hyvin ujo.)"Kaksi vuotta myöhemmin Ethel oli muuttunut täysin.
Unicefin tukeman hankkeen ansiosta hän oli päässyt kouluun.
Minulle kerrottiin, että hänestä oli tullut iloinen ja itsevarma tyttö, jolla oli arvovaltaa. Kun hän puhui, isoveli kuunteli häntä.
Se ei ole sattuma.
Kolmannessa maailmassa koulutus muuttaa täysin monen tytön elämän.
Eikä siinä kaikki.
Tyttöjen koulutuksella on ratkaiseva merkitys koko kolmannen maailman kehitykselle.
Jos kaikki tytöt saisivat koulutuksen, maailman köyhyys vähenisi.
Näin on laskenut Lawrence H. Summers, Maailmanpankin entinen pääekonomisti ja Yhdysvaltain entinen valtionvarainministeri.
Hän väittää, että tytön koulutuksen pituus vaikuttaa suoraan hänen tulevien lastensa henkiinjäämiseen ja terveyteen. Koulutuksen vaikutus voidaan ilmaista peräti kaavalla: jokainen tytön kouluvuosi vähentää kymmenellä prosentilla hänen tulevien lastensa riskiä kuolla alle viisivuotiaana. Tämä johtuu osittain siitä, että koulutetut naiset synnyttävät vähemmän ja terveempiä lapsia. Opiskelevat tytöt eivät myöskään tule raskaaksi liian nuorina, mikä on hyväksi sekä lapselle että äidille."

Otava, 2012
Alkuteos: Nya röster sjunger samma sånger och andra krönikor 1985-2010
Sivuja: 256
Kirjasta lisää: MTV3
Ikkunat auki Eurooppaan: Ruotsi

Panttivanki / Liza Marklund

Joulu tuli, joulu meni. Tänä vuonna joulufiilis jäi vähän vaillinaiseksi, kenties säiden, kiireen tai pyhien lyhyyden takia. Fiilistä ei varsinaisesti parantanut polveni, joka päätti naksahtaa aatonaattona. Selvisin kuitenkin ihan kunnialla ensimmäisestä emännöimästäni jouluateriasta - huh. Viime päivät olenkin ihan vain nukkunut ja ladannut akkujani, minun lomani alkaa vasta muutaman viikon kuluttua. Silloin on vuorossa matka Lontooseen ja polven täytyy olla kunnossa!!

Joulupukki toi minulla Liza Marklundin uutuuden, jota olinkin odotellut. Marklundin kirjoja on monesti löytynyt joulupaketistani, voisikin sanoa että ne ovat osa jouluani. Se, että saa käpertyä joulupäivänä sohvan nurkkaan Annikan ja suklaarasian kanssa on melkein osa joulutraditiotani nykyisin.

Panttivanki on siis osa Annika Bengtzon-sarjaa. Viime vuosina Annikalle on tapahtunut kaikenlaista, ehkä vähän liikaakin minun makuuni, sillä Annikan elämän käänteet kansainvälisine salamurhaajineen ovat karanneet jo kauas normielämän kuvioista. Alunperin innostuin Bengtzon-sarjasta sen arkisuuden takia - Annika oli jollain ihanan arkinen ja pidin mahdollisuudesta kurkistaa sanomalehden toimitukseen ja sen arkeen. Panttivangissa Annika on palannut yhteen miehensä Thomasin kanssa, mutta kaikki ei taida siltikään olla ihan kunnossa. Perheen arki kuitenkin keskeytyy kun Afrikassa työmatkalla ollut Thomas ryhmineen kidnapataan. Panttivanki keskittyykin tällä kertaa nimensä mukaisesti tällä kertaa Thomasin pelastusyritykseen.

Tarina on sinänsä mielenkiintoinen ja Annikan kautta tulee kyllä eläytyneeksi tilanteen kaoottisuuteen ja hulluuteen. Varsinkin median käytös vähän kauhistuttaakin, sillä vaikka Annikan tilanne kenties onkin kirjailijan mielikuvitusta (onkohan?), mutta iltapäivälehtien skandaalinkäryinen otsikointitapa kyllä tuntuu aika tutulta...

Pantttivanki tempaisi minut oikein mukavasti mukaansa ja viihdytti koko joulupäivän. Se ei minusta ole ihan parasta Marklundia, mutta ei myöskään huonoimmasta päästä. Oikeastaan tästä - ja niistä Geisha-konvehdeista - jäi aika hyvä maku suuhun...

"Täällä he elivät koko elämänsä. Tulivat tänne joka ikinen arkipäivä ja istuivat täällä koko päivän ja siirtelivät pieniä papereitaan ja naputtelivat tietokoneitaan, ja auringon kadottua monta tuntia sitten Maakäräjätalon taakse he laskeutuivat metroon ja ajoivat kotiin jonnekin lähiöhuoneistoon ja katsoivat uutiset ja Bumtsibumin ja nostivat ehkä jalat sohvapöydälle koska niitä pakotti niin helvetisti kun he olivat tepsutelleet hiljaa koko päivän pankin kovalla lattialla. Heitä ei tarvinnut siepata, he olivat telkien takana jo nyt, takertuneet sovinnaisten tapojen ja odotusten ja hyödyttömän raatamisen verkkoon..."

Kirjallinen maailmanvalloitus: Kenia
Sivuja: 376

Halkovaras / Liza Marklund

Täytyypä sanoa että oli pienoinen pettymys huomata että kirjastosta tilaamani ja hartaasti odottamani uusi "Bengtzon" olikin pieni, alle 50-sivun kirjanen. Oma vika tietysti, mutta kuitenkin. Halkovaras on Marklundin kirjoittama pieni joulutarina, jossa seikkailee aiemmista kirjoista tuttu Annika Bengtzon, ajallisesti tarina taitaa sijoittua Studio Sexin jälkeiseen aikaan. Annika on viettämässä joulua mummonsa luona ja törmää samalla halkovarkauksiin joilla kiusataan vanhaa Gustavia.

Yritin Halkovarkaan kohdalla muistuttaa itselleni, että se on joulutarina. Se ei kylläkään ollut mielestäni erikoisen jouluinen, ehkä Marklundin kirjojen maailmaan on vaikeaa sijoittaa joulun tunnelmaa? Eikä se ollut myöskään nokkela, kuten novellilta ehkä odottaisin. Ehkä tarinan pituus rajoitti kirjailijaa, koska jotenkin tuntui siltä kuin kaikki osaset olisi sidottu yhteen aivan liian nopeasti ja ratkaisut löytyivät aivan liian kätevästi ja helposti.

Tämä olikin vähän pienempi suupala..