Brooklyn / Colm Tóibín

Colm Tóibínin Brooklyn on keikkunut pitäisi-ehkä-lukea -listallani jo tovin mutta ennen viimeisintä Audiblen alennusmyyntiä en ollut saanut aikaiseksi tarttua kirjaan. Brooklynissä minua kiehtoi 1950-luvun New York ja maahanmuuton kiinnostavat kokemukset, joita jäin innokkaasti odottamaan.

Brooklynin pääosassa on nuori irlantilaistyttö Eilis Lacey, joka saa mahdollisuuden matkata New Yorkiin etsimään parempaa toimeentuloa. Eilisillä on tukijanaan mm. Brooklynissä seurakuntaansa hoitava pappi ja hänen asuntolansa ja työpaikkansa naiset.

Valitan hieman latteaa juonikuvausta mutta en hyvällä omallatunnolla saanut Brooklynistä sen parempaakaan irti. Olen kenties pilannut itseni lukemalla liikaa jännäreitä ja draamaa mutta rehellisesti sanottuna kuuntelin Brooklyniä lähes puoliväliin odottaen että jotain tapahtuisi. Jopa Eilisin saapuminen uuteen kotimaahan - kokemus joka varmasti on suuri ja tunnerikas - oli lattea ja hiukan tylsähkö. En tarkoita että kirjassa olisi tarpeen olla suuria tragedioita kiinnostaakseen minua, olen lukenut monia ns. arkisista asioista kertovia teoksia jotka ovat kuitenkin onnistuneet pitämään mielenkiintoani yllä, mm. Anne Tyler hallitsee tämän tyylilajin upeasti.

Sama värittömyys vaivaa koko Eilisin hahmoa, joka harmistuksekseni on kovin väritön ja tahdoton - lähes koko kirjan ajan Eilis vain ajelehtii tapahtumasta toiseen ja tämä tuntuu ristiriitaiselta koska kyseessä on nuori nainen joka on uskaltanut matkustaa toiselle puolelle maailmaa aivan yksin. Seuraavaksi haluan ehdottomasti jotain vauhdikkaampaa!

Penguin Books Limited, 2014
Kesto: 8h 36min
Lukija: Niamh Cusack

The Arrival / Shaun Tan

Pongasin Shaun Tanin The Arrivalin Siinan blogista ja laitoin kiinnostavasta kirjasta heti varauksen vetämään sillä maahanmuuttotarinat kiinnostavat minua kovasti. Uuden kodin etsiminen vieraasta maasta tuntuu suurelta asialta johon liittyy usein monenlaisia tunteita ja kulttuurien törmäyksiä ja siksi se kiehtoo minua aiheena. (Ja uusiin sarjakuvan tekijöihin on suorastaan ilo tutustua!)

Ihan ensimmäinen ajatukseni avattuani kirjan ensimmäiset sivut oli: "Vau. Tämä on niin kauniisti piirretty." Sama huokailu jatkui halki kirjan sillä Shaun Tanin kynänjälki on yksinkertaisesti upeaa, kuvat ovat yksinkertaisen vahvoja, hetkittäin melkein valokuvamaisia ja kertovat viestinsä selvästi. Tarina kulkee hienosti eteenpäin vaikkei ruuduissa sanotaan yhtäkään sanaa. Ja vaikka sen maailma on vähän hassu ja absurdi, kaikki on ymmärrettävissä.

Kirjan tunnelma on samaan aikaan vähän surullinen ja toiveikas, siinä on kaipuuta ja uuden löytämisen iloa. Kirjan päähenkilö on kannen kuvassakin näkyvä mies, joka lähtee perheensä luota etsimään parempaa elämää. Uusi maailma on hankala mutta moni auttaa ja valoa alkaa näkyä tunnelin päässä. Ja kaikki tämä kerrotaan vaihtamatta sanaakaan. Ja koska en itse osaa piirtää muuta kuin tikku-ukkoja, kadehdin Shaun Tanin kykyä välittää tunnelmia kuvillaan. Hyvä puoli sanattomuudessa on myös se, että tätä kirjaa voi siis suositella niillekin jotka eivät normaalisti lue vieras kielistä kirjallisuutta. Sarjisten ystävät - tutustukaapa!

Hatchette Australia, 2014
Sivuja: 128

China Dolls / Lisa See

Kirjablogin kirjoittamisessa on eräs oivallinen tai ehkä hiukan kiusallinen puoli, sen kautta nimittäin oppii huomaamaan mitkä aiheet tai tyylilajit ovat omaa kiinnostusaluetta. Nyt joudun toteamaan että Tudoreiden ohella taidan myös olla jokseenkin fiksaantunut kiinalaisuudesta kertoviin teoksiin. Ihmeelliset ovat ihmisen aivot, samat varpaat kirpistyvät ilosta lukiessaan Henrik VIII:n vaimoista tai Chop Suey Circuitista! Lisa Seen uutuus, China Dolls, päätyi siis kuunnetavaksi pitkälti outojen pakkomielteiden takia. Koittakaa kestää...

China Dolls sijoittuu 1930-1940-lukujen San Franciskoon ja keskityy kuvaamaan tuon ajan nuorten amerikankiinalaisnaisten elämää. Tarinan kertojina vuorottelevat kolme ystävystä, joilla jokaisella on omat salaisuutensa: kotoaan väkivaltaista isäänsä paennut Grace, syntyperäänsä salailevat kovapintainen Ruby ja hillitty ja perinteisiin tukeutuva Helen. Sattuma tutustuttaa naiset toisiinsa heidän hakiessaan tanssijan työtä kaupungin uudesta ja kuumasta yökerhosta, Forbidden Citystä. Luvassa on siis glamouria, suuria tunteita ja särkyneitä sydämiä sekä tietysti toinen maailmansota.

Luvassa on siis eräänlainen maahanmuuttotarina, sillä vaikka Grace, Ruby ja Helen ovatkin syntyperäisiä amerikkalaisia, ovat he silti perusväestön silmissä "orientaleja", joihin eivät aivan samat oikeudet ja mahdollisuudet eivät ylety, minulle esimerkiksi tuli yllätyksenä se, että valkoisten ja aasialaisten avioliitot eivät olleet sallittuja 1940-luvulla. Suvaitsevuus tuntuu sitten edistyvän, tosin hitaasti mutta silti varmasti.

China Dolls sisälsi monia minua miellyttäviä elementtejä: aikakausi, yökerhomaailman kimallus ja jännitys, pienet historian palaset ja ihmiskohtalot mutta näistä huolimatta kirja ei noussut suosikikseni Lisa Seen tuotannosta. Syynä taisi olla se, etten oikein jaksanut aina uskoa naisten ystävyyteen, joka tuntui hetkittäin olevan aika heppoista. Kirjassa on muuten mukana Suomi-väriäkin: Gracea nimittäin kiusaavat koulussa suomalaistaustaiset siirtolaistytöt, jotka mm. juhlivat pikkujoulua ja syövät Janssonin kiusausta.

Bolinda Publishing, 2014
Kesto: 15h 13min
Lukija: Jodi Long

Siisti kosto (Stockholm Noir #2) / Jens Lapidus

Jens Lapidus -putkeni alkaa jo tulla uniini, sillä taannoin näin unta siitä, että varastin huumeparonilta miljoonan ja paroni laittoi torpedot perääni. Siis vähän niin kuin tässä kirjassa jota luin ennen nukkumaanmenoa... Stockholm Noir-sarjan keskimmäinen osa taitaa olla jo kolmas kuukauden sisällä lukemani kirja enkä voi sanoa kyllästyneeni!

Siisti kosto jatkaa siis Stockholm Noir -sarjaa uusin henkilöin (toki muutama tuttukin tyyppi kirjassa vilahtaa).  On Mahmoud, pikkurikoksia tehtaillut maahanmuuttaja, ammattisotilaana maailmalla toiminut Niklas ja Thomas, ympäröivään maailmaan kyllästynyt poliisi joka eräänä keikallaan löytää erikoisen ruumiin. Ja sitten alkaa tapahtua...

Siisti kosto osoittautui koukuttavaksi luettavaksi, mielestäni Lapidus oli tällä kertaa onnistunut Rahalla saa -kirjaa paremmin henkilöidensä luomisessa sillä nyt mukana on rikoskuvioiden lisäksi myös kiinnostavaa ja koskettavaa yhteiskuntakritiikkiä. Erityisesti Mahmoud antaa hyvin äänen nuorelle maahanmuuttajalle joka elää hyvin erilaista elämää kuin svedut, nuo tavalliset svenssonit, jotka eivät koskaan voi edes ymmärtää sitä nöyryytyksen määrää.

Siisti kosto oli mielestäni monella tapaa onnistuneempi mutta täydellinen kirja ei ollut sillä kirjailija sortui ylilyönteihin mm. Niklasin kohdalla. Samoin koko tarinan punainen lanka oli pieni pettymys minulle vaikka ymmärränkin että aihe varmasti kutkuttaa monenkin ruotsalaisdekkaristin mieltä. (Enempää en juonesta paljasta, uteliaiden lienee pakko lukea kirja itse.) Tästäkin huolimatta - kyseessä on kelpo dekkari. Luulen myös että käyn pian hakemassa Stockholm Noirin kolmannenkin osan kirjastosta, näitähän lukee ihan ilokseen!

"Mutta elämästä isolla E:llä svedut eivät tienneet mitään. Miltä tuntui tulkata omia vanhempiaan, kun nämä selittivät sossussa, ettei heillä ollut varaa talvitakkeihin. Millaista oli kasvaa miljoonalähiössä ilman tulevaisuutta. Katsella miten isän arvokkuus rapisi aina kun viranomaiset epäilivät hänen sanojaan - kotimaassaan hän oli ollut korkeasti arvostettu mies, mutta Ruotsissa häntä riepoteltiin loassa kuin huoraa torilla."

Like, 2008
Sivuja: 652
Alkuteos: Aldrig fucka upp - Stockholm Noir II
Suomentanut Anu Koivunen

The Shoemaker's Wife / Adriana Trigiani

Olen katsellut Adriana Trigianin The Shoemaker's wife -kirjaa Audiblessa jo jonkin aikaa sillä se näytti
yhdistyvän monta minua yleensä miellyttävää elementtiä: Italia, historiallinen fiktio, maahanmuuttotarinat, ehkä muoti ja liiketoimintakin kirjan kannen perusteella. Mutta vastaan tuli aina muita kirjoja kunnes huomasin teoksen ilmestyneen myös OverDrive-kirjastoon - klik, klik ja lukupinoon!

The Shoemaker's wife kertoo erään pariskunnan tarinan, joka alkaa viime vuosisadan alkuvuosina Italian alpeilla. On Enza, Ravennellin suurperheen kiltti ja neuvokas esikoinen ja orpokodissa kasvanut Ciro ja erinäisiä onnettomia olosuhteita, joiden johdosta nuoret päätyvät tahoillaan matkaamaan Amerikkaan siirtolaisiksi. Kirja pohjautuu todellisiin tapahtumiin, innoituksena on ollut Trigianin omien isovanhempien elämäntarina.

Tarinan inspiraation lähde selittääkin hieman sitä miksi Trigianin sinällään kiehtova tarina jää hiukan ulkokultaiseksi. Kun esikuvat ovat omia isovanhempia, ei tarinaan ole varmasti helppoa kirjoittaa säröjä, luoda rakkaille henkilöille suuria vikoja tai heikkouksia. The Shoemaker's Wife tuntuukin olevan kirja jossa toki tapahtuu paljon ja silti kovin vähän. Siirtolaiselämän sekä Ciron ja Enzan piirileikin seuraaminen oli viehättävää ajankulua mutta vain sitä.

Olen viime aikoina törmännyt kirjan kansikuviin jotka johtavat lukijapoloa harhaan. Niin kävi tälläkin kertaa sillä tulkitsin kuvituksen perusteella pääseväni sukeltamaan 1950-luvun muotimaailmaan. Väärin veikkasin, niin aikakauden kuin teemankin kohdalla. (Kuva on yksi Harper's Bazaarin vuoden 1949 kansikuvista.) Taidan olla turhasta nipottaja, mutta jotenkin toivoisin kansikuvien liittyvän kirjan sisältöön ja tarjoavan vinkkejä siitä mitä kansien sisältä löytyy. Tai ehkä vika on vain minussa...

HarperCollins, 2012
Sivuja: 448

Mambo in Chinatown / Jean Kwok

Luin pari vuotta sitten Jean Kwokin esikoisteoksen Käännöksiä muutama vuosi sitten ja pidin kirjasta kovasti, herättihän se miettimään uuden kielen merkitystä maahanmuuttajille. Kirjailijan uusimman teoksen, Mambo in Chinatown, päätin kuunnella Audiblen kautta äänikirjana sillä arvelin Kwokin leppeän tyylin sopivan hyvin kaverikseni fillarilenkeille.

Mambo in Chinatown -kirjan sankaritar, Charlie Wong, on melkoinen tuhkimo. Hän työskentelee kiinalaisessa ravintolassa tiskaajana, huolehtien samalla pikkusiskostaan ja isästään. Charlie on kömpelö nuori nainen joka tuntuu saavan potkut paikasta kuin paikasta eikä vastakkainen sukupuolikaan tunnu kiinnostuvan. Sitten Charlie saa työpaikan hienosta tanssistudiosta eikä mikään ole enää niinkuin ennen - rumasta ankanpoikasta kuoriutuu kaunis joutsen.

Kuten Kwokin edellinenkin kirja, on Mambo in Chinatown on omanlaisensa prinsessasatu ja vaikka Kwokin tarina viehättävä onkin, kurtistelin ajoittain kulmiani Charlien uran huikealle nousulle. Tämä satu on suloinen muttei ehkä kokonaisuudessaan ihan siitä realistisimmasta päästä... Lisärealismia olisivat kaivanneet myös tarinan vanhemman sukupolven kiinalaiset sillä en oikeasti jaksa uskoa että siirtolaiset nykypäivän Amerikassa uskoisivat noin vahvasti henkiin ja näkyihin. Haluaisin uskoa että Kwok tietää mistä kirjoittaa mutta silti esimerkiksi Charlien isä ei oikein vaikuta uskottavalta sukupolvensa edustajalta.

Näistä mutinoista huolimatta Mambo in Chinatown oli oikein miellyttävää luettavaa, teksti soljui miellyttävästi eteenpäin ja Charlien hahmoon oli helppo samaistua, myös lukija, Angela Lin teki hyvää työtä käyttäen hienosti aksentteja. Myös kirjailijan esiin nostama pointti maahanmuuttajien eristäytymisestä omaan yhteisöönsä on mielenkiintoinen, ymmärrän mainiosti kuinka oman kulttuurin edustajien läheisyys saattaa tuntua maahanmuuttajasta lohdulliselta aluksi ja kiitos Kwokin, alan myös ymmärtää kuinka turvasatamasta voi tulla myös rasite jos uudesta kulttuurista eristäydytään.

Ps. Kurkatkaapa tämä kirjatraileri, siinä pyörähtelee nimittäin kirjailija itse. Mambo in Chinatown!

Penguin Audio, 2014
Kesto: 12h 52min
Lukija: Angela Lin

Kaima / Jhumpa Lahiri

Kaima oli ensitutustumiseni Jhumpa Lahirin kirjoihin eikä se varmastikaan jää viimeiseksi - nimittäin taisin pikkuisen hullaantua tähän kirjaan. En voi muuta kuin ihastella sitä kuinka taitavasti kirjailija on kertomuksensa luonut, kuinka sinällään arkinen tarina on hänen käsissään muuttunut kauniiksi ja kiinnostavaksi, säilyttäen silti tavallisuutensa. Ei mutantteja, sarjamurhaajia tai elämää suurempaa rakkautta, ihan vain pienten ihmisten pientä elämää.

Kaima on kertomus Gangulin perheestä. 1960-luvulla bengalilaiset Ashima ja Ashoke avioituvat ja muuttavat Bostoniin. Sinne rakennetaan uusi koti ja siellä syntyvät lapset, jotka kasvavat lainatätien ja -setien keskellä. Tarinan keskiössä on esikoispoika Gogol, joka tempoilee kahden kulttuurin välillä: hän ei ole täysin amerikkalainen, mutta Intiakin tuntuu vieraalta.

Kaimasta kirjoittaminen vei aikaa, koska koin etten oikein osannut kuvata kirjan vaivattomuutta: Gangulin perheen nahkoihin on niin helppo päästä ja tarina koukuttaa vaikka kuvaakin vain arkea. Tiedän tämän koska luin Kaiman päivässä. Kotona, bussimatkalla, odotellessani miestä kaupasta, leipää paahtaessani ja kynsiä lakatessa (suttuinen lopputulos selittynee sillä että Kaima kiinnosti kynsiä enemmän) - pyöräretkelle en sitä sentään voinut raahata mukanani.

Kaimassa on jotakin surumielistä mutta silti vetoavaa ja viehättävää. Sen kuvaama maahanmuuttajaperheen arki tuntuu todelliselta ja uskottavalta, silti myös helposti lähestyttävältä. Lahiri tekee ymmärtämisen helpoksi. Aihe itsessäänkin on minulle kiinnostava, sukupolvien kulttuurieroja ovat kirjoissaan käsittelleet mainiosti myös Amy Tan ja Anne Tyler, suosittelen näitäkin!

"Elämä ulkomaalaisena, alka Ashima käsittää, on eräänlainen raskaus - jatkuva odotuksen tila, ainainen taakka, loppumaton huono olo. Se on pysyvä kuorma, poikkeus arkisesta elämästä, joka kerran oli, kunnes eräänä päivänä saakin yllätyksekseen havaita, että entinen elämä on kadonnut ja tilalle on tullut jotain monimutkaisempaa ja vaativampaa. Kuten raskaus myös elämä ulkomaaalaisena, näin Ashima uskoo, on tila joka herättää uteliaisuutta tuntemattomissa, saman sekoituksen sääliä ja kunnioitusta."

Tammi, 2005
Sivuja: 413
Alkuteos: The Namesake
Suomentanut Kersti Juva

Valepoliisi / Jarkko Sipilä

Rikosromaanien lukemisessa on jotenkin oudon leppoisaa. En tiedä johtuuko se tietystä ennalta-arvattavuudesta juonessa vai siitä valheellisesta turvallisuuden tunteesta kun tietää että pahikset on saatu telkien taakse, mutta yhtä kaikki dekkarit ovat minusta oivaa aivojen rentoutusta. Jarkko Sipilän kirjoissa on toki se huono puoli, että turvallisen olo saavuttaminen on vaikeampaa koska rikokset ovat realistisen oloisia ja tapahtuvat usein vieläpä tutuissa paikoissa. (Muistan että eräässäkin kirjassa sattui olemaan työmatkani varrelle sijoitettu huumetalo ja taisin kotiin kävellessäni muutaman päivän ajan tarkkailla maisemia tavallista enemmän...) Takamäki tiimeineen on kuitenkin sen verran pätevän oloista porukkaa ettei allekirjoittanutta sittenkään (ihan kauheasti) pelota.

Tällä kertaa tiimin eteen tulee parikin juttua. Joutsamo saa tutkittavakseen Kalasatamassa tapahtuneen pahoinpitelyn, Takamäki taas pohtii Itäkeskuksen lumipenkasta löytyneen ruumiin taustoja. Ulkomaalaisesta uhrista nimittäin ei juuri amerikkalaisen syntyperän lisäksi heru muita tietoja. Vähitellen tapaukset alkavat nivoutua yhteen ja joutuupa Suhonenkin ottamaan aliaksensa Suikkasen käyttöön kun Malmilla alkaa meno käydä maahanmuuttajien ja alkuperäisväestön kanssa käydä kuumaksi.

Takamäki-sarjan edellinen kirja, Suljetuin ovin, on jäänyt mieleeni tehokkaana pakkauksena joka tuli ahmittua lähes kerralla. Ihan samoihin sfääreihin Valepoliisi ei yllä vaikka kirja kyllä tehokkaasti pitikin otteessaan. Minun makuuni juonenkäänteet tuntuivat tällä kertaa vähän turhankin eksoottisilta vaikka maahanmuuttaja-asian käsittely toki onkin ajankohtainen juttu. Poliisiromaaneista pitäville kyseessä kuitenkin lienee kelpo kirja, jossa on tuttuun tapaan reilu annos katujen meininkiä. Kirjan nimi tosin jäi minulle vähän mysteeriksi, ehkä se aukeaa paremmin muille?

Sitten vähän juttua asian vierestäkin. Valepoliisi oli kirjaston kirja - kiitoksia vain uutterimmalle sponsorilleni - ja olen ärsyyntynyt siitä, että joku edellisistä lukijoista oli katsonut asialliseksi kirjoittaa kommenttejaan kirjaan, mm. sana asianajaja oli yliviivattu ja korvattu sanalla fasisti. Hauskaako? Ei minusta. Jos luen Jarkko Sipilän kirjaa, olen kiinnostunut lähinnä hänen mielipiteistään, en tuon satunnaisen lukijan enkä arvosta moista pakkoluettamista. Lisäksi harmittaa kun joku päättää kohdella tuolla tavalla yhteistä omaisuutta! Mielipiteille on oma paikkansa, mutta ei näin.

"- Oletko viime vuosina Malmössä tai Södertäljessä? Molemmissa on ulkomaalaislähiöitä, joihin sen paremmin poliisit, palomiehet kuin ambulanssit ei suostu menemään. Jos on pakko, niin isketään isolla joukolla ja panssariautoilla. Työttömyys lähentelee yhdeksääkymmentä prosenttia. Jengit ammuskelevat toisiaan. Kuin brasilialaisessa favelassa."

Crime Time, 2013
Sivuja: 271

Itämaa / Johanna Holmström

Johanna Holmstömin Itämaa oli Bestseller-hyllyn löytöjä. Muistan myös hämärästi lukeneeni jostakin blogista jotain kiinnostavaa kirjasta joten kirja päätyi lainauskoriini. (Kiitoksia vain vinkkaajalle, kuka lienetkään.)

Kirja kertoo kahden maahanmuuttajataustaisen sisaruksen tarinan. Esikoinen, Samira, on aikuistumassa ja etsii omaa paikkaansa elämässä, opiskelut kiinnostaisivat, uskonto rajoitteineen taas vähän ahdistaa. Samira tekee valintansa ja muuttaa turvakodin kautta omaan, nimettömään asuntoon. Ja löytyy eräänä päivänä rapusta kallovamman kera. Leila, siskoksista nuorempi, yrittää luovia islamiin hurahtaneen suomenruotsalaisen äidin, koulukiusaamisen ja etäiseksi jäävän bussikuski-isän välillä.

Kirja jätti jälkeensä hämmentyneen olon, ehkä hitusen pahaa mieltäkin. Ei tosin laatunsa takia vaan sen maailman, jota Holmström kirjassaan kuvaa. Sen jossa kaikilla tuntuu olevan paha olla. Sen missä ihmisiä haukutaan neekerihuoriksi ja missä naisen vartalo ei oikeastaan ole hänen omansa. Vahvimmin kasvoille räjähtää koulussa tapahtuva kiusaaminen ja hetkittäin suorastaan raa'alta tuntuva suosiosta kilpailu. Mieleen jopa tuli sellainenkin ajatus että mikäli Holmström todella kuvaa nykymenoa kouluissa, olen todella kasvanut onnellisessa lintukodossa helppoina ja hyvinä aikoina.

Itämaa ei tarjoile lukijalleen hyvän mielen elämyksiä, mutta kirjaa lukee silti oikein mielellään, paikoin huomasin lähes ahmivani Leilan ja Samiran vaiheita. Kirja on käännetty ruotsinkielestä ja ainakin minun korvaani Tuula Kojon kääntämä nuorten puhekieli tuntui uskottavalta. Tarina tosin on juoneltaan jo tutunomainen, samaa aihetta on käsitelty mm. Anja Snellmannin Parvekejumalissa ja sivujuonena myös Kati Hiekkapellon Kolibrissa. Ehkäpä seuraavaksi olisikin kiva lukea vähän onnellisemman muslimiperheen tarina, uskoakseni sellaisiakin löytyy?

"Ainoa mikä merkitsee on kalvo jalkovälissä. Muu elämämme, kaikki mitä osaamme, ajattelemme tai koemme, on merkityksetöntä.  Olemme kalvo jalkovälissä. Olen niin väsynyt arvailemaan, onko minulla edes mokomaa, vai onko koko elämäni kiinni illuusiossa ja olenkin ollut arvoton syntymästäni saakka edes tietämättä koko asiasta. Niin väsynyt siihem että sukupuolielimeni ei ole ikinä minun vaan aina jonkun toisen. Äidin ja isän, mieheni, sukulaisteni, ja jos pahasti käy, tai lääkärini, valtion tai minun sutenöörini ja asiakkaideni, jos olen seksiorja jossain bordellissa Perussa."

Otava, 2013
Sivuja: 333
Alkuteos: Asfaltsänglar
Suomentanut Tuula Kojo

The Kite Runner / Khaled Hosseini

Olen lukenut Khaled Hosseinin Tuhat loistavaa aurinkoa ja muistan pitäneeni kirjasta. Mutta jotenkin The Kite Runner (suom. Leijapoika) on jäänyt minulta huomioimatta - virhe, jonka onneksi nyt korjasin, sillä tämä kirja on vaikuttava. Kirjan tapahtumat ja henkilöt jäivät askartelemaan ajatuksiini pitkiksi ajoiksi ja nyt oikeastaan mietinkin miksi odotin näin kauan sen lukemista.

Leijapoika vie lukijansa Afganistan lähihistoriaan. Kirja kertoo kahden pojan, Amirin ja Hassanin, tarinan. Amir on pojista onnekkaampi, hän syntyy arvostetun kauppiaan ainoaksi pojaksi ja etuoikeutetuksi pashtuksi. Hassan taas on Amirin perheen palvelijan poika ja ylenkatsottuja hazaroita. Pojat eivät luokka- tai rotueroista piittaa, mutta valitettavasti maailma tekee sen heidän puolestaan. Amirin tie Amerikkaan, Hassan taas jää Neuvostoliiton miehittämään Afganistaniin.

Hosseinin kirja oli hieno lukukokemus, jossa oli useampikin vahva teema. Se kuvaa Afganistanin karua lähihistoriaa vaikuttavasti, kauniin nostalgisiin lapsuusmuistoihin liittyvät pian sota, väkivalta ja julmuus. Tarina on myös Amirin kasvutarina, hän on vahvan, yhteisössään miltei legendaarisen isän arka poika joka ehkä enemmän kuin mitään muuta haluaisi isänsä hyväksyntää, mutta rohkeuden kehittämiseen tarvitaan joskus kokonainen ihmisikä. Hosseini kuvaa poikia niin hyvin että saatoin melkein nähdä nuo pikkupojat silmissäni ja se ehkä sai minut eläytymään heidän kohtaloihinsa entistä enemmän.

Vaikka kirjan vaikuttavinta antia olivatkin poikien lapsuusvuodet, pidin mielenkiintoisena myös Amirin aikuistumista Amerikassa ja maahanmuuttajan elämän kuvausta. Vaikka kirjassa jokunen ennalta-arvattava käänne olikin, ne eivät juuri haitanneet sillä Hosseini on käärinyt tarinansa niin hienoon ja monipuoliseen pakettiin etten voinut kuin ihastella ja elää kirjan mukana. Hieno kirja, todellakin!

PS. Khaled Hosseinin uusin kirja, Ja vuoret kaikuivat, julkaistaan huomenna maailmanlaajuisesti. Tämä(kin) kirja kiinnostaa kovasti!

"Winter.
Here's what I do on the first day of snowfall every year: I step out of the house early in the morning, still in my pajamas, hugging my arms against the chill. I find the driveway, my father's car, the walls, the trees, the rooftops, and the hills buried under the foot of snow. I smile. The sky is seamless and blue, the snow so white my eyes burn. I shovel a handful of the fresh snow into my mouth, listen to the muffled stillness broken only by the cawing of crows."

Bloomsbury Publishing, 2009
Sivuja: 336

Kolibri / Kati Hiekkapelto

Kati Hiekkapellon Kolibria on kehuttu blogeissa jo niin paljon että pakkohan minunkin oli päästä tutustumaan Anna Feketeen. Ja lenkkipoluilla vaanivan murhaajan tapaus osuikin kieltämättä oivaan saumaan, olinhan itse juuri korkkaamassa kevään juoksukautta! Että pois alta vaan, risut, männykävyt ja ikävät tyypit haulikkoineen!

Kirjan alussa Anna Fekete saapuu uuteen työpaikkaansa vanhempana konstaapelina. Vaikka työkavereista monet osoittautuivat ihan mukaviksi tyypeiksi, on Anna työpari Esko toista maata, sillä maahanmuuttajataustainen työkaveri ei häntä ilahduta ja sen Esko myös tekee Annalle selväksi. Annan uudet tehtävät alkavat muuten ryminällä sillä tiimin selvitettäväksi tulee heti kaksikin visaisempaa juttua, mahdollinen kunniaväkivaltatapaus sekä metsästä löytynyt ammuttu lenkkeilijä.

Kati Hiekkapellon esikoisteos osoittaui toimivaksi ja koukuttavaksi trilleriksi. Pidin Annasta, joka osoittautui moderniksi ja moniulotteiseksi sankarittareksi, mutta mikähän siinäkin on ettei kirjojen poliiseille koskaan kirjoiteta toimivia parisuhteita. Monestihan poliisit ovat kirjoissa joko eronneet tai ainakin eron partaalla eikä sinkuillakaan, kuten kirjan Annalla, kovin tasaista menoa ole, sillä Annalla on lähinnä yhden yön juttuja, suhdetta hän ei halua.

Mitään hirmuisen uutta kirjassa ei ole, mutta kirjan teksti on vetävää ja koukuttavaa ja varsinainen pääjuonikin säilyy yllättävänä loppuun saakka. Annan kertomusta katkovat maahanmuuttajatyttö Dijarin tarinan katkelmat, mikä mielestäni oli toimiva ratkaisu. Dijarin puhekieliset kappaleet tuntuivat aidoilta ja uskottavilta ja pidin niiden lukemisesta. Kokonaisuutena Kolibri oli oivaa luettavaa ja odotankin innolla Hiekkapellon seuraavaa teosta!

"Ja senkin mä tiedän, että täällä poliisiin voi luottaa, ainakin periaatteessa ja jos et satu olemaan Dublin-tapaus tai muuten vaan maahanmuuttoviraston diktaattorien mukaan takaisin toimitettava viallinen roska. Mä en ole. Mulla on kansalaisuus. OMG mua naurattaa tää, mutta on pakko sanoa: mähän olen ihan virallinen suomalainen. Lottovoitto vaikken tänne syntynytkään, ei nyt ihan seitsemän oikein, mut semmonen kuus ja lisänumero kuiteskin."

Otava, 2013
Sivuja: 381

The Newlyweds / Nell Freudenberger

The Newlyweds oli löytö Helmetin Overdrive-kokoelmasta. Kirja kertoo Bangladeshistä kotoisin olevan Aminan tarinan. Amira löytää amerikkalaisen miehensä netistä, aasialaisia morsioita välittävältä sivustolta. George osoittautuu kelpo mieheksi ja aikanaan Amina matkaa uuteen kotiinsa Rochesteriin, jossa avioliiton arki alkaa.

Nell Freudenberger oli minulle uusi tuttavuus ja oli mielenkiintoista tarttua tähän kirjaan heti Amerikan lasten jälkeen, kirjat kun ovat tyyleiltään ja aihepiiriltään jossain määrin samanlaisia, olkoonkin että Tylerin kirjasta ja sen ironisista sävyistä nautin kyllä enemmän ja kykenin samaistumaan sen henkilöihin paremmin.

The Newlyweds osoittautui aivan erilaiseksi kirjaksi kuin mitä alunperin kuvittelin. Olin jostakin saanut päähäni että kirja keskittyisi ehkä Georgen ja Aminan avioliittoon ja kulttuurieroihin, mutta Freudenbergerin teksti olikin elementeiltään paljon monipuolisempi ja sanoisinkin että maahanmuuton ohella se on ennen kaikkea Aminan kasvutarina, sillä nöyrästä ja hauraanoloisesta Deshin tytöstä kuoriutuu pikkuhiljaa sinnikös ja kekseliäs aikuinen nainen.

Kirja on hyvin pitkälti kaksijakoinen teos, sen alkupuoli keskittyy Aminan uuteen elämään Georgen vaimona ja on toisaalta viihdyttävää mutta arkisuudessaan myös ehkä vähän tylsääkin luettavaa ja jäinkin kaipamaan kerrontaan joko enemmän Anne Tylerin tyylistä lempeää havainnointia ja ironiaa tai sitten sitä draamankaarta - Amina kun tuntuu suhtautuvan uuteen elämäänsä ja avioliittoonsa kovin alistuneesti ja kiihkottomasti. Kirjan toinen osa taas käsittelee Aminan paluuta Bangladeshiin ja se on mielestäni kirjan kiinnostavampi osuus jossa Aminastakin paljastuu enemmän tunteita. Kenties kirjailija pyrkii tällä rakenteella kuvaamaan myös sitä kuinka paljon varmempi itsestään Aminasta on tullut uuden "elämänsä" myötä?

"As Jessica continued to talk about the foods she ate, didn't eat, and inteded to eat, Amina concentrated on nodding and making noises to show that she understood. It was possible to be struck dumb by all sorts of emotions, not only suprise, and as they drove back toward Pittsford, Amina thought that there ought to be a whole set of words to encompass all those different varieties of silence."

Knopf, 2012
Kaunokirjallinen maailmanvalloitus: Bangladesh

Amerikan lapset / Anne Tyler

Muistan pitäneeni Anne Tylerin kirjoista ammoisina lukioaikoinani, sitten niiden lukeminen jäi vuosiksi. Outoa kyllä, minulla ei ole aavistustakaan miksi näin kävi, ehkä vain innostuin muista kirjoista enemmän. Onnekseni eräänä talvisena päivänä kolutuessani epätoivoisesti kirjaston hyllyjä, pongasin Amerikan lapset. Kirja osoittautui oivalliseksi lomalukemiseksi, helpoksi ja mukavaksi kuin ne kaikkein lököisimmät kotihousut, ollen samalla myös viihdyttävä ja hauska.

Kirja kertoo kahden ulkomailta adoptoidun pikkutytön tarinan. Kaikki alkaa eräänä päivänä lentoasemalla jossa kaksi perhettä odottaa tärkeää lähetystä - vauvaa Koreasta. Periamerikkalaiset Donaldsonit heittäytyvät vanhemmuuteen täysin rinnoin - Jin-Hon kulttuuriperinää halutaan kunnioittaa aina pukeutumista myöten ja vaipoista luopumistakin varten pidetään omat juhlansa. Yazdanin iranilaissyntyinen perhe taas pyrkii ennemmin lähestymään amerikkalaista kulttuuria ja niinpä pikku-Sookista tulee Susan.

Amerikan lapset on kuvauksena arkinen ja leppoisa, luvassa ei ole suurta draamaa, ainoastaan elämää. Tyler kertoo tarinaa eri näkökulmista, päästäen ääneen milloin Donaldsot, Yazdanit tai isovanhemmat, Bitsyn isän Danin tai Maryamin, Sami Yazdanin tyylikkään ja varman äidin. Eri kertojien myötä valoittuvat arjen lisäksi myös toiveet ja pelot ja toisen kulttuurin ymmärtämisen vaikeus. Pidin kovasti Anne Tylerin ironisuudesta, joka pilkahteli mukavasti rivien lomasta, joskaan hän ei aivan tasaväkisesti suomi kaikkia osapuolia vaan ehkä suuremman osan piikeistä saavat osakseen Donaldsonit, jotka toki kaikessa innostuksessaan ovat aika helppoja kohteita.

Amerikan lapset on oiva kirja vanhemmuudesta, siirtolaisuudesta, rakkaudesta ja epätodennäköisistä ystävyyksistä. Mietin aika pitkään kuinka kuvailisin tätä kirjaa, josta kovasti pidin ja huomasin jatkuvasti palaavani sanoihin arkinen ja elämänmakuinen. Amerikan lapsissa ei ole komeaa draaman kaarta vaikka suuria tunteita sielläkin koetaan. Sen henkilöt ovat pohjimmiltaan ihan tavallisia ihmisiä, jotka voisivat olla vaikkapa omiakin naapureitani. Ja silti, tai ehkä juuri siksi, tämä kirja kiinnosti ja kosketti. Se tuntui aidolta.

Sami ei säästänyt Donaldsoneja amerikkalaisnarinoiltaan. Jos mahdollista, hän suomi heitä vielä julmemmin. He olivat niin helppo kohde - etenkin Bitsy kotikutoisine mekkoineen ja luomuintoiluineen ja muodikkaine puheenparsineen. "Hän nimitti äitinsä hautajaisia 'juhlaksi', hän kertoi sukulaisilleen. "Hän sanoi: 'Toivottavasti pääsette tulemaan juhlimaan äitini muistoa.'"
"Jospa hän ei suruissaan löytänyt oikeaa sanaa", Ziban isä sanoi.
"Ei se siitä voinut johtua, koska hän toisti sen. Hän sanoi: 'Ja kertokaa juhlasta Maryamillekin.'"
Ziba puuttui puheeseen. "Mitä vikaa siinä muka on?" hän kysyi Samilta. "Kyllähän sitä sanotaan että kokoonnutaan 'juhlimaan elämää'. Se on ihan yleinen sanonta."
"Täsmälleen", Sami sanoi. "Se on ulkoa opittu, trendikäs muoti-ilmaisu."

Otava, 2008
Sivuja: 335
Alkuteos: Digging to America
So American: Maryland
Kirjasta lisää: Lumiomena, Sonjan lukuhetket, Kirjanainen, La petite lectrice, Kirjava kammari

Jengisota 145 / Jens Lapidus, Peter Bergting

Jengisota 145 löytämisestä voin jälleen kerran kiittää kirjastomme sarjakuvahyllyä - tällainen täky oli sinne laitettu tarjoille ja minähän nappasin. Olen ajatellut jonkin aikaa että olisi mielenkiintoista lukea Lapidusta ja nyt sain tilaisuuden tutustua hänen tekstiinsä sarjakuvan muodossa. Jengisota 145 ei nimensä takia ensin oikein kiinnostanut, mutta pieni kurkkaus sisäsivuille riitti muuttamaan mieleni, sieltä löytyi kivan näköistä piirrosjälkeä ja tarina, joka oli väkivaltarymistelyä syvempi.

Kirjan tarina on melko yksinkertainen ja siksi vahva. Albyn jengiin kuuluvan miehen sisar raiskataan. Raiskaajat taas ovat erään toisen jengin suojeluksessa. Perheen kunnia vaatii kostoa ja ennen kuin huomaammekaan, on Tukholman lähiseuduilla käynnissä täysimittainen jengisota. Asiaa tutkii raiskauksen uhria haastatellut komisario Hägerström, joka on melko tyypillinen kirjoissa esiintyvä poliisi. Omistautunut, hyvä vaistoinen, synkkä ja eronnut.

Hengeltään Jengisota 145 toi mieleen Jarkko Sipilän kirjojen karut maisemat, joista Peter Bergtingin piirrokset siloittavat pahimmat rosot pois. Tyyliltään Bergtingin piirrokset muistuttavat esim. joidenkin Marvel-tekijöiden kädenjälkiä ja ajoittain huomaan miltei odottavani että Hägerström potkaisisi oven sisään supervoimillaan virkamerkin vilauttamisen sijaan. Kirjan vahvuutena on ehdottomasti teksti tarinoineen, jota kuvitus kyllä tukee. Kirjassa sivutaan muutamia vaikeita teemoja, mm. maahanmuuttajien rikollisuutta, joihin Lapidus kuitenkin puuttuu vain hyvin kevyellä kädellä. Jollain tavalla tuntuukin siltä että Lapiduksen olisi kenties kuitenkin pitänyt kirjoittaa tämä tarina kirjaksi, sillä nyt sarjakuvassa jää sanomatta ja käsittelemättä paljon. Esimerkiksi tarinan poliiseiden taustoja ei juurikaan rakenneta, kirjassa vilahtaa vain satunnaisia palasia heistä, jotka lukija yrittää liittää yhteen. Tämä ratkaisu synnytti ainakin minun päässäni joukon kysymyksiä, jotka eivät kuitenkaan tarinassa saaneet vastauksia. Myös tarinan loppu tuntuu jäävän auki. Tästä huolimatta viihdyin Jengisodan parissa oikein hyvin ja lukisin tekijöiltä mielelläni lisääkin sarjakuvia.

Pienen naurunpyrskähdyksen muuten synkässä tarinassa aiheutti kirjan ainoa suomalainen - puliukko, jonka isä oli aikoinaan ollut Karjalassa sotimassa. Heja Finland...

Like, 2010
Sivuja: 168

The Opposite of Fate / Amy Tan

Minä. rakastan. Amy Tanin kirjoja. Itseasiassa luulen että Tan saattaa hyvin olla sielukirjailijani, niin hyvin hänen sanansa osuvat minuun. Siispä ihan alkuun varoituksen sana: tämä arvostelu saattaa olla hyvinkin puolueellinen.

The Opposite of Fate on kertomuskokoelma Tanin omasta elämästä. Monet tarinoiden palasista tuntuvat oudon tutuilta, syystäkin - vasta nyt ymmärsin kuinka suuren osan romaaniensa kiehtovasta maailmasta Tan on itseasiassa lainannut omasta  elämästään! Muistin Kalliin Tädin, sisarpuolet maailman eri laidoilta, pianonsoittoa inhoavan pienen tytön ja sen kiinalaisen äidin, joka välillä teki amerikkalaisen tyttärensä hulluksi.

Novelleissa Tan käsittelee melko monipuolisesti elämänsä eri osa-alueita, toki äiti ja kulttuuritausta saavat suuren osan kirjaa, mutta Tan sivuaa myös monia elämänsä vaikeita vaiheita, isän ja veljen kuolemaa, äidin Alzheimerin tautia. Hän paneutuu näihin aiheisiin melko kevyesti mutta se lienee ymmärrettävää ja hänen tyyliinsä sopivaakin. Oikeastaan Tanin -ja hänen sukunsa- tarina on ollut melkoinen, sellainen että että hetkittäin luin tekstiä silmät ihmetyksestä pyöreinä. Tan itse sanookin kiinalaisella vaatimattomuudellam  ettei hänen tarinastaan tulisi hyvää kirjaa sillä se on aivan liian epäuskottava ja melodramaattinen toimiakseen.

Kirja tuo esiin myös uuden puolen Tanista, sen joka on kirjailija. Hän kertoo siitä, miten päätyi alalle, kirjoitusprosessistaan, kokemuksistaan Ilon ja Onnen tarinoiden elokuvaversion filmatisoinnisssa. Hän päästää lukijan kurkistamaan arkeensa, kertoo kodistaan ja harrastuksistaan ja elämänsä pienistä omituisuuksista. Ilokseni hän osoittautui melko huumorintajuiseksi ihmiseksi joka nauraa itselleen yhdessä lukijansa kanssa.

The Opposite of Fate ei ole yhtä lumoava kuin Tanin romaanit, mutta viihdyin kirjan kanssa mainiosti ja huomasin säännösteleväni sitä hyviä lukuhetkiä varten. Koska Amy Tan on minulle tärkeä kirjailija, olin iloinen ja helpottunut siitä, että kirjojen takaa löytyvä ihminen vaikutti sellaiselta, joksi olin hänet kuvitellut. Omalta kannalta koin kiinnostavimmiksi tekstit, joissa Tan käsitteli sukutarinoitaan ja kulttuurieroja ja ennen kaikkea äitiään.

Äidin merkitys näkyykin vahvana tässä, kuten muissakin Tanin kirjoissa. Hän on rakas ja raivostuttava, tuntuu ettei hän ymmärrä tytärtään ja kuitenkin jollain tasolla ymmärtää ehkä paremmin kuin tytär itsekin. Hän on nainen, jolla on ollut kaksi elämää, kahdessa maassa. Ja aivan selvästi hänen tyttärensä rakasti häntä kovasti. 

"I know my mother is not trying to intimidate Xiao-dong. She is only doing her grandson what no one did for her: teaching him correct English so that he does not have to suffer the same pain she has had to endure - being misunderstood at banks, misdiagnosed by doctors, ignored by her teenage children. Poor service, bad treatment, no respect - that's the penalty for not speaking English well in America."

Harper Perennial, 2003
Sivuja: 398
Kirjasta lisää: Amy Tanin kotisivut
So American: Immigrant background

American born chinese / Gene Luen Yang

 Seikkailin jälleen kerran kirjaston sarjakuvahyllyllä kun American born chinese osui hyppysiini. Kirjan pirteä ja lapsekas kansi yhdessä kirjan nimen kanssa muodostivat niin kiinnostavan oloisen paketin että pakkohan kirja oli kotiin saakka kantaa...

Kirja koostuu kolmesta tarinasta, joita kirjalija kuljettaa toistensa lomassa eteenpäin, toistaen kuitenkin samantyyppistä teemaa. Ensimmäinen tarina on kiinalainen legenda apinakuninkaasta, joka ei pääse osallistumaan muiden jumalien kekkereihin koska on... noh, apina.  Toisen tarinan päähenkilönä on nuori amerikankiinalainen Jin Wang, jonka tarinaa seurataan ala-asteikäisestä nuoreen mieheen saakka. Kolmannessa tarinassa rasittava kiinalainen serkku Chin-Kee tulee sotkemaan amerikkalaisen Dannyn elämän.

Kirjan kantavana teemana on erilaisuus. Jokainen päähenkilöistä haluaa ennen kaikkea kuulua joukkoon, olla samanlainen kuin muut. Olipa kyse jumalasta tai rakkaudenkipeästä teinipojasta, tarve on silti sama. Mutta minkälaisen hinnan sopeutuja joutuu maksamaan ja onko se sen arvoista? Kuinka rakentaa oma identiteetti kahden kulttuurin puristuksessa?

Yangin mukaan Jinin hahmo pohjautuu osittain hänen omiin kokemuksiinsa, Chin-Kee on taas hahmo, jota hän on kehitellyt jo lapsuudessaan. Chin-Kee onkin selkeästi kiinalaisen henkilön karikatyyri, sellainen, jollaisena kiinalaiset on esitetty vaikkapa Lucky Luke -sarjakuvissa. Ehkä hänessä kiteytyykin parhaiten nuoren pojan ristiriita kahden kulttuurin välillä? Nautin kovasti kirjan värikkyydestä ja sen tarjoamista näköaloista maahanmuuttajan elämään. Teos oli raikas ja viaton, lempeäkin, silti ajatuksia herättävä. Myös kirjan rakenne on kiinnostava ja vähän erilainen!

Teos on voittanut vuonna 2007 Michael L.Printzin palkinnon sekä Eisner palkinnon parhaasta graafisesta romaanista. Kiinnostaako? Gene Yangin kotisivuilla voi lukea yhden kirjan tarinoista, klik!

First Second, 2006
Sivuja: 233
Kirjasta lisää: Gene Yangin kotisivut

Tummaa suklaata / Lesley Lokko

Tummaa suklaata osui käteeni oikeastaan kauniin kannen ja ihanan nimen ansioista, mikäpäs olisi parempaa pakkaspäivänä kuin tumma suklaa tai kenties kuuma kaakao... Lukukokemuksena tämä Lesley Lokkon kirja ei kuitenkaan ollut ihan siitä tasaisimmasta päästä.  Alkuun olin jo hiukan pettynyt ja harkitsin kirjan jättämistä kesken, sillä sen kielessä oli yksittäisiä, pieniä juttuja jotka ärsyttivät "Améline raukka ja parka" ja tarinakin vaikutti uhkaavasti hömpältä. En tiedä mitä sitten oikein tapahtui, koska lopulta löysin itseni tuoliin käpertyneenä ja Tumma suklaakin oli melkein ahmittu...

Kirjassa palataan 1980-luvun Haitille, jossa elelevät 16-vuotias Laure ja reste-avecina perheessä työskentelevä Améline. Tyttöjen elämä ei ole helppoa Lauren ankaran isoäidin hoidossa ja Laure yrittääkin murtautua vapaaksi rakastumalla amerikkalaiseen sotilaaseen. Katastrofi alkaa kun Laure huomaa olevansa raskaana ja poikaystävä hylkää. Kun Laure lähetetään Yhdysvaltoihin äitinsä luokse, päättää Amélinekin muuttaa elämänsä suuntaa hankkimalla työpaikan...

Kirjassa seurataan myös brittiläisen Melanien, rikkaan popparin tyttären elämää. Hänen tarinansa kuitenkin tuntuu melko irralliselta ja mietin pitkään mitä rikkaalla tyttörukalla on yhteistä kahden haitilaisen maahanmuuttajanaisen kanssa. Ei paljonkaan, ainakin se tuli todettua. Melanien osuus kirjasta on minusta siinä määrin irrallinen että olisin kenties karsinut sen kokonaan kirjasta pois.

Tummaa suklaata ei ole mikään tajunnan räjäyttävä lukukokemus, mutta ihan mukavaa ajanvietettä kuitenkin. Olin hiukan pettynyt tapahtumien siirtyessä Haitista Iso-Britanniaan ja USAan, sillä Haiti vaikutti mielenkiintoiselta ja erilaiselta paikalta, josta olisin mielelläni lukenut lisääkin. Kirjallista maailmanvalloitusta varten nappaan tästä kuitenkin itselleni pisteen.

"Kaupunkiin. Mitä kaunistelua! Port-au-Prince ei ollut kaupunki. Se oli joka suuntaan levittyvä,  kaoottinen sekasotku.  Kerjäläisiä joka kadunkulmassa, salaisia poliiseja kaahaamassa ympäriinsä avojeepeillä ja karkottamassa tieltään kanoja, kaupustelijoita ja jalankulkijoita.  Tienvarsikioskeissa kaupattiin kaikkea mahdollista auringon alla, muttei tietenkään mitään, mitä kukaan viitsisi ostaa... "

WSOY,  2008
Alkuteos: Bitter Chocolate
Sivuja: 467
Kirjallinen maailmanvalloitus: Haiti

Ikuisen rakkauden saari / Daína Chaviano

Ikuisen rakkauden saaren nimi ei ole ihan siitä parhaimmasta päästä, se herättää päässäni pahoja hömppä-mielleyhtymiä mutta onneksi kansi on siinä määrin mielenkiintoinen ja kaunis että rohkaistuin kuitenkin lukemaan. Takaliepeen tarkempi tutkimus paljastikin minulle että Chaviano on Kuuban tunnetuimpia nykykirjailijoita ja hänen tyyliään on verrattuna mm. Isabel Allendeen - odotukset alkoivat nousta!

Vaikkei Chavianon kirja minusta ihan Allenden Henkien talon tasolle yltänytkään, on siinä toki jotakin samaa, ainakin Latinalaisen Amerikan tunnelma ja mystiikka. Mutta kun Henkien talossa mystiikka onnistuttiin tekemään luonnolliseksi osaksi arkipäivää, ei Ikuisen rakkauden saari onnistu siinä. Paikka vaihtavat talot ja sukukirouksena mukana kulkevat tontut tuntuvat oudoilta ja vähän turhan lapsekkailtakin ja saivat minut hetkittäin miettimään kannattaako lukemista ylipäätään jatkaa.

Pidän kyllä mystiikasta mutta huomasin ärsyyntyväni juonen pienistä epäloogisuuksista ja juonessa vilistävien henkilöiden muistaminen oli hetkittäin työlästä, sillä sukujen tarinoita seurataan useiden sukupolvien ajan hypellen perheestä toiseen. Välillä siis luin Miamissa asuvasta, nykyajassa elävästä Ceceliasta, välillä taas Kuubaan joko Afrikasta tuotujen orjien tai kiinalaisten maahanmuuttajien tai espanjalaisen perheen kertomusta.

En tiedä olisiko Chavianon kirja tuntunut paremmalta ellei Allenden Henkien talo olisi ollut niin tuoreesti muistissani, nyt huomasin vertaavani Ikuisen rakkauden saarta siihen usein. Minulle tämä oli kirja, josta olisin halunnut pitää, mutta en kuitenkaan täysin sydämin siihen pystynyt. Ehkä olen vain Allende-tyttöjä...

"Cecilia hätkähti rouvan vastausta hänen unelmointiinsa, mutta yritti hillitä ihmetyksensä, kun nainen alkoi kertoa tarinaa, jonka kaltaista hän ei ollut mistään lukenut eikä kuullut. Se oli kertomus polttavan kuumista maista ja käsittämätöntä murretta puhuvista ihmisistä, toisenlaisista uskomuksista ja huterista laivoista jotka seilasivat kohti tuntematonta. Jollakin tavoin hän tajusi soiton ja tanssin jatkuvan taukomatta, ikään kuin muusikoiden, tanssijoiden ja vanhan rouvan välillä olisi vallinnut sopimus, jonka nojalla he saivat keskustella rauhassa."

Bazar, 2008
Alkuteos: La isla de los amores infinito
Sivuja: 390
Kirjallinen maailmanvalloitus: Kuuba

Näkymättömät kädet / Ville Tietäväinen

 Vau. Se oli ensimmäinen reaktioni Ville Tietäväisen sarjakuvateokseen Näkymättömät kädet. Lukemisen jälkeen olo oli vaikuttunut ja ... ahdistunut, surullinenkin. Teos oli upea, niin visuaalisesti kuin juonellisestikin, se on vahva ja tempaisee mukaansa kuin hyökyaalto. Minusta on hienoa että sarjakuvasta on pystynyt muuttumaan  supersankareita tai hassuja pikkustrippejä tarjoilevista kirjoista joksikin tälläiseksi, hienoksi ja kantaaottavaksi.

Koti on siellä missä itsekunnioituskin.

Teräväisen kirja kertoo kuvitteellisen Rashidin tarinan. Vaikka Rashid onkin kuvitteellinen, on hänen kaltaisiaan tuhansia, enemmänkin. He ovat niitä joiden ansiosta kaupoissa on halpoja tomaatteja tai kopioituja laukkuja. Rashid on köyhä marokkolaismies, joka elää vaimonsa ja pienen tyttärensä kanssa haaveillen paremmasta elämästä. Sellaisesta, jossa koti ei olisi peltihökkeli ja nurkissa ei olisi rottia. Ystävänsä houkuttelemana Rashid päättää lähteä toiselle puolen lahtea, Espanjaan, jossa varallisuus ja onni odottaisivat.  Mutta matka on vaarallinen eikä Espanjakaan osoittaudu onnelaksi...

Paitsi laitonta maahanmuuttoa, kirja kuvaa koskettavasti myös Rashidin ja hänen vaimonsa Aminan suhdetta ja sitä kuinka köyhyys voi lannistaa miehen ja naisen, avioliiton. Mustasukkainen Rashid ei halua vaimonsa työskentelevän, mutta tuntee tuskaa siitä ettei pysty tarjoamaan perheelleen riittävää elintasoa. Amina taas toivoisi voivansa joskus kaunistautua jotta hänen miehensä antaisi joskus kukan, katsoisi niinkuin silloin ennen. Köyhyys, jatkuva puute ja kamppailu vievät elämästä värit ja ilon.

Se on usko eikä siipien räpyttely, joka pitää linnun ilmassa.

Lukiessani tätä huomasin usein miettiväni miten suomalainen tekijä onkaan voinut luoda tälläisen kirjan, niin todentuntuisen ja elävän, ihan toisista olosuhteista. Pieni googlettelu paljastaa Tietäväisen työstäneen teostaan viiden vuoden ajan - se näkyy. Tietäväisen kynänjälki on kaunista ja moni yksittäisistä ruuduista on pieni taideteos ihan yksinäänkin.

Tämän kirjan tarkoitus on saada ajattelemaan ja sen se myös tekee. Tulee surullinen ja syyllinen olo. Ja vähän ahdistunutkin, sillä ongelma on oikea ja iso, enkä tiedä kuinka se pitäisi ratkaista. Parasta kai olisi jos Rashidin ei koskaan tarvitsisi tehdä vaarallista matkaa vaan hän voisi säilyttää itsekunnioituksensa ja ansaita elantonsa kotona. Sitä kai loppujen lopuksi moni haluaisi.

Jos luet vain yhden sarjakuvan tänä vuonna, lue tämä.

WSOY, 2011
Sivuja: 216
Kirjasta lisää:  Sallan lukupäiväkirja, K-Blogi, Booking it some more, Kujerruksia, 12 osumaa, Näkymättömien käsien FB-sivu, Hanna Niemisen sarjakuvamuotoinen arvostelu

Kiinalainen tyttö / Åsa Lantz

Odotukseni olivat korkealla aloittaessani Kiinalaisen tytön. En ollut lukenut Lantzin kirjoja aiemmin, mutta takakansi hypetti huippujännittävää trilleriä ja olin tottunut luottamaan näissä asioissa ruotsalaiseen laatuun. Siitä seurasi mahalasku - ensimmäisen sadan sivun aikana en oikein ymmärtänyt mitä kirjassa tapahtuu. Seuraavat sata selvensivät kyllä asiaa ja aloin tajuta, että kaikesta takakannen tekstistä huolimatta käsissäni ei olekaan ihan perinteinen dekkari - tiedättehän, sellainen missä on murha ja poliiseja ja kaikkea... Tässäkin kirjassa on toki yksi poliisi, mutta hän on lähinnä pienessä sivuroolissa päähenkilön miesystävänä. Ihan sitä perinteistä murhaa ei ole, sen sijaan on kenties vielä hyytävämpää.

Kirjan keskushenkilö on kiinalainen tyttö - Yi, joka kirjassa tuntuu olevan hetkittäin melkein myyttinen hahmo. Kaunis, pieni, älykäs, lahjakas taitelija, kovapintainen mutta herkkä, hauras ja uhanalainen, melkein voittamaton Wing Tsu -taistelija. Kirjan Yi on kaikessa täydellisyydessään melkein epäuskottava hahmo ja se häiritsi minua paljon, kiertyyhän tarina voimakkaasti juuri hänen ympärilleen. Tarina alkaa oikeastaan silloin kun televisiokanava SVT esittää Yin kohudokumentin "Minne katosi kaunis pieni tyttö?" ensimmäisen osan. Dokumentti kertoo Yin shokeeraavan tarinan, johon liittyy mm. sukuelinten silpomista  ja pian on selvää, että joku haluaa estää seuraavien osien esittämisen. Yi katoaa ensimmäisen osan esittämisen jälkeen ja dokumenttia tuottamassa ollut näytelmäkirjailija Viggo sotkeutuu vyyhteen.

Kirjaa oli aika raskasta lukea ja pariin kertaan mietin kesken jättämistäkin, mutta jollain tavalla Yin tarina kuitenkin koukutti. Halusin saada siihen selvyyden ja kenties sen onnellisen lopunkin. Lantzin kirja ei ole perinteinen dekkari, mutta jollakin tavalla se oli minusta melkein vielä karmivampi. Ehkä siksi että osa kirjan sivuamista aiheista, kuten ihmisten salakuljetus,  on varmaan joillekin ihmisille ihan oikeaa todellisuutta, eikä vain pelottavaa fiktiota. Kontrasti vauraiden ruotsalaisten ja maahan salakuljetettujen ihmisten välillä onkin suuri.

Tämä oli minulle vaikea kirja lukea, osittain raskaan aiheen takia ja myös siksi, että odotin pääseväni rentoutumaan dekkarin pariin, mutta jouduinkin lukemaan jotain muuta. Näemmä se vaikutti yllättävänkin paljon lukukokemukseeni, alussa olin aika pettynytkin tähän kirjaan ja aloin vasta loppua kohden sulaa tälle aika erilaiselle dekkarille, jossa muuten vauhti kiihtyy huimasti sitten loppua kohden...

"Laukusta kuului kalinaa. Metalli kalisi metallia vasten.Turtumus levisi pikkuhiljaa.Sitten tuli hiljaista. Sillä lailla kuin joku olisi keskittynyt vaikeaan tehtävään. Hän oli aivan varmasti kuulevinaan syvän henkäisyn. Kuin joku olisi ottanut vauhtia.Hän huusi, huusi kovemmin kuin koskaan.Ääntäkään ei kuulunut."

Sivuja: 645