The Secret Keeper / Kate Morton

Kate Mortonin The Secret Keeper kuoriutui esiin joulupaketeistani - ilmeisesti pukki oli ollut tarkkana. Suhtautumiseni Mortonin kirjoihin on vähän kaksijakoinen, sillä toisaalta osaan jo odottaa tiiliskiveä joka pääsee hitaasti vauhtiin ja sitten toisaalta useimmiten sitkeä lukeminen on kuitenkin lopulta palkinnut minua hyvällä lukukokemuksella. 600-sivuisen keijukaisen lukeminen kun vaatii omanlaisiaan järjestelyjä, ison kokonsa takia se ei käynyt laukkukirjaksi ja sängyssä lukeminen osoittautui hankalaksi pehmeiden kansien takia. Jäljelle jäi vain aamu, joten Mortonista tuli puuron ohella aamuinen heräilykaverini.

The Secret Keeper on monella tapaa hyvin tyypillinen Kate Mortonin kirja. Jälleen kerran liikumme kahdella aikatasolla ja selvitämme menneisyden mysteerejä Englannissa. Tällä kertaa menestynyt näyttelijätär, Laurel, alkaa äitinsä Dollyn kunnon heikkenemisen myötä selvittää myös todistamaansa vanhaa tragediaa, hän on nähnyt äitinsä surmaavan miehen. Mutta mikä teki sodan aikana arvostetusta kirjailijasta kiertolaisen ja miksi äiti kohotti veitsensä hetkeäkään epäröimättä?
 
Tarina liikkuu suurilta osin nykypäivän ja 1940-luvun Lontoon välillä, kertoen nuoren Dollyn vaiheista avustustyöntekijänä ja vanhan hienostorouvan palvelustyttönä. (Rouva muuten toi elävästi mieleeni Violetin Downton Abbeystä...) Välillä taas seurataan Laurelin yrityksiä selvittää äitinsä salaisuus. Morton vastailee Laurelin (ja lukijan) kysymyksiin sodanaikaisissa kappaleissa, mutta tekee sen taiten, paljastaen vain vähän kerrallaan ja onnistuukin koukuttamaan lukijan siinä määrin että kirja on luettava loppuun. Onkin sanottava, että Kate Morton todella osaa kirjallisen vitkuttelun taidon. Varsinkin aluksi kirjan lukeminen oli todella hidasta, sillä tarina lähti verkkaisesti liikkeelle ja tuntui suoraan sanottuna paikoin pakkopullan syönniltä. Ensimmäisen kolmanneksen jälkeen kirjailija kyllä alkoi päästä vauhtiin ja salaisuus tempaisi minutkin mukaansa, mutta voi tuota aloitusta... En oikein tiedä onko vika minun Facebookin pilaamien, keskittymiskyvyttömien aivosolujeni, mutta jos kyseessä olisi ollut kirjastonkirja, olisin saattanut jättää lukemisen sikseen. Mikä olisi ollut harmi, sillä minusta kirjan loppuratkaisu oli loistava, matka sinne asti vain oli kovin, kovin pitkä.

Tyylillisesti ja aiheensakin puolesta The Secret Keeper on minusta melko lähellä Mortonin aikaisempaa teosta The Distant Hours, joten jos pidit kirjasta, maistunee tämäkin. Vaikka itse tästä kirjasta suurimmaksi osaksi pidinkin, toivoisin kyllä saavani lukea jatkossa vähän tiivistetympää Mortonia.

"The house was proud and she was lonely, the sort of place that fed on children's laughter, and a family's love, and the smell of rosemary lamb roasting in the oven. She had good, honest bones and willingness to look forwards rather than backwards, to welcome a new family and grow with them, to embrace their brand-new traditions. It struck Laurel now, as it hadn't before, that her mother's description of the house might have been a self-portrait."

Pan Books, 2012
Sivuja: 602

The Forgotten Garden (suom. Hylätty puutarha) / Kate Morton

Tartuin Kate Mortonin kirjaan The Forgotten Garden suurin odotuksin, Paluu Rivertoniin oli ollut mukava lukukokemus ja The Distant Hours oli ollut kaikessa tiiliskivimäisessä viipyilevyydessään vaikuttava. The Forgotten Garden etenee sekin hitaasti ja sivuja on paljon, mutta kirja herättää uteliaisuuden jo alkumetreiltä ja vihjaa ja viekottelee koko ajan lisää, pitäen siten mielenkiintoa yllä.

Tarinan alkuasetelma on herkullinen. 1900-luvun alussa australialaiseen satamaan saapuu Englannista tullut valtamerialus, jonka kyydistä löytyy yksinäinen, 4-vuotias tyttönen. Tytöllä on mukanaan vain lasten matkalaukku, joka sisältää mekon, hiusharjan ja satukirjan. Kukaan ei tiedä tytön alkuperästä tai määränpäästä mitään eikä lapsiraukka muista edes nimeään. Satamamestari vaimoineen ottaa tytön kotiinsa, kasvattaakseen omana lapsenaan. Tytön 21-vuotispäivillä isä kertoo tytölle, Nellille, totuuden hänen alkuperästään. Vuosia myöhemmin Nell, nyt jo 65-vuotias, matkustaa Englantiin ottamaan vihdoinkin selvää syntyperästään.

Tarina liikkuu pääosin kolmessa, oikeastaan useammassakin, ajallisessa tasossa ja kertojiakin on useita, mikä hirvitti minua aluksi. Pelkäsin että kokonaisuus on sekava ja vaikeasti hallittavissa, mutta yllättäen ajallinen loikkiminen sinne tänne piristikin tarinaa.

Mietin aika pitkään mitä kirjoittaisin The Forgotten Gardenista, se ei ollut tajunnanräjäyttävä lukukokemus mutta mukaansatempaava kylläkin. Se on pitkä, joku saattaisi sanoa että kirjasta voisi karsia muutaman sata sivua. Ehkä näin, mutta minä ainakin nautin joka sivusta. Tarinan kulku ja loppuratkaisu eivät ole ennalta-arvattava, vaan Morton vihjailee ja huijaa, yrittää johdattaa lukijaa milloin minnekin.

Minulla on aina silloin tällöin tapana mielenkiintoisen kirjan päätyttyä käydä kurkistamassa kirjailijan kotisivuja, ottaa selvää kirjan syntyprosessista ja inspiraatiosta. Tällä kertaa kävi ilmi että tässä kirjassa on hiukan todellisuuspohjaakin - Mortonin miehen perhe tuli matkusti aikoinaan valtamerialuksella Ruotsista Australiaan ja tarinat matkasta toimivat yhtenä inspiraationlähteenä. Toinen merkittävä innoitus oli Mortonin oma isoäiti, joka oli 21-vuotissyntymäpäivillään kuullut isältään olleensa adoptoitu...

En voinut olla vertailematta The Forgotten Gardenia muihin Mortonin teoksiin, varsinkin kun kumpaisenkin lukemisesta on vasta muutamia kuukausia. Kirjoissa on tiettyä samankaltaisuutta, menneiden muistelua, pikkuisen luokkayhteiskuntaa, kätkettyjä salaisuuksia... Pakko silti sanoa, että Morton kirjakolmikosta minun henkilökohtainen suosikkini taitaa olla The Distant Hours, outoa kuinka sitä voikaan niin nauttia kirjasta joka parin sadan sivun ajan kuvailee yhtä ainutta iltaa!

"The lady would be back, she'd said so, but the little girl hoped it would be soon. She'd been waiting a long time, so long that the sun had drifted across the sky and was now warming her knees through her new dress. She listened for the lady´s skirts, swishing against the wooden deck. Her heels clipping, hurrying, always hurrying, in a way girl's own mamma never did. The little girl wondered, in the vague, unconcerned manner of the much-loved children, where Mamma was. When she would be coming. And she wondered about the lady. She knew who she was, she's heard Grandmamma talk about her. The lady was called the Authoress and she lived in the little cottage on the far side of the estate, beyond the maze."

Sivuja: 642
Kirjasta lisää: Kate Mortonin kotisivut, Mainoskatko

The Distant Hours / Kate Morton

Pyörittelin aikani Kate Mortonin The Distant Hoursia käsissäni ja pohdiskelin sen lainaamista. Kirja on reilusti tiiliskiven kokoinen, enkä ollut ihan varma jaksanko lukea vielä yhtä  paksuhkoa, englanninkielistä kartanoromaania, niitä kun on tullut luettua viime aikoina ihan olan takaa. Pientä pessimismiä aiheutti myös se, että viimeisimmät kartanoromaanini ovat olleet parhaimmillaan pieniä pettymyksiä ja pahimillaan luokkaa läpi rämmittävät... Mutta kun luin kirjan ensimmäisen kappaleen, olin myyty...

"It started with a letter. For it is said that a letter will always seek its reader. That sooner or later, like it or not, the words have a way of findind the light of making their secrets known."

Kaikki alkaa kirjeestä. Kirjan kertojana toimii 1990-luvulla elävä Edie, jonka äiti saa kirjeen menneisyydestä. Meredith on ollut sodan aikana evakkona Middlehurstin linnassa asuvan Blythen perheen luona, mutta hän ei ole koskaan puhunut näistä kokemuksistaan, ei vaikka isä-Blythe on Edie lempikirjailija. Kun Edie ajaa työmatkallaan kartanon ohi, hän päättää piipahtaa katsomaan paikkaa... Ränsistyvässä kartanossa asuvat edelleen Blythen neidit; Percy, joka rakastaa kotiaan ja perhettään yli kaiken, kodinhengetär-Saffy sekä mieleltään järkkynyt Juniper. Juniper odottaa edelleen Thomasia, rakastaan, jonka oli määrä saapua Milderhurst Castleen ilmoittamaan heidän kihlauksestaan vuonna 1941. Ja miten isä-Blythen menestyskirja, The Mud Man, liittyy kaikkeen tähän?

The Distant Hours on viipyilevä kirja. Luin sitä pitkään ja hartaasti, ison kokonsa takia se ei soveltunut työmatkakirjaksi ja monesti iltaisin olin niin väsynyt etten jaksanut sen parissa kuin yhden luvun verran. Mutta luulen että se oli oikein hyvä tahti lukea The Distant Hoursia, pikkuhiljaa. Morton rakensi kirjan jännitettä taitavasti, melkeinpä huomaamatta. Ensimmäisten parinsadan sivun aikana vain vienosti vihjaillaan tulevista, tai no, oikeastaan menneistä murheista ja sieltä täältä löytää pienen tiedonmurun tapahtumista. Mutta tylsää tämän kirjan parissa ei minulla ollut, tarina kulki silti koko ajan eteenpäin ja henkilöt tuntuivat elävän kirjan sivuilla.

Morton on luonut kirjan henkilöt huolellisesti ja kiinnostavasti. Vaikka kirjan tempo onkin hidas, antaa se ikäänkuin aikaa tutustua Blythen neiteihin, Meredithiin ja Edieen. Hitaudesta huolimatta kirjassa kyllä edetään koko ajan, pienin askelin. Lukijalla on kyllä käsitys siitä, mitä on saattanut tapahtua, minulla oli kaksi vaihtoehtoista ajatusta lopuksi - loppujen lopuksi kumpikin niistä oli väärä... Ja mikäs sen parempaa kuin yllätyksellinen loppuratkaisu!

Vaikka Juniperin tragedia onkin kirjan elämänlanka, on siinä myös monta muuta kiinnostavaa tasoa. Ajallisesti liikutaan sotavuosien ja nykyajan välillä, teemoissa keskitytään ihmissuhteisiin ja ihmisten haaveisiin.Oikeastaan tämä on tarina erilaisista rakkauksista ja esteistä, joita maailma niiden tielle heittelee. Pettymyksistä, uhrauksista ja luopumisesta. Ja perheistä.

(Edith ja Juniper kohtaavat ensi kertaa.)
"And then it was my turn for curiosity,  for Juniper must have been seventy years old and yet her face was miraculously unlined. Impossible, of course; ladies of seventy do not have unlined faces, and she was no exception - in our later meetings I would see for myself - but in that light, in that dress, through some trick of circumstance, some strange charm, it was how she appeared. Pale and smooth, irisdescent like the inside of a pearl shell, as if the same passing years that had so busily engraved deep imprints on her sisters has somehow preserved her. And yet she wasn't timeless; there was something unmistakably olden days about her, an aspect that was utterly fixed in the past, like an old photograph viewed through protective tissue in one of those albums with the sepia-clouded pages. The image came to me again of the spring flowers pressed by the Victorian ladies in their scrapbooks. Beautiful things, killed in the kindest ways, carried forward into a time and a place, a season, no longer their own."

Paluu Rivertoniin / Kate Morton

Kate Mortonin Paluu Rivertonin -kirjasta olen  kuullut niin paljon kehuja että melkein hirvitti alkaa lukea sitä. Kun odotukset ovat korkealla, pettymys on suurempi. Totally British -haaste sai minut kuitenkin lähtemään Rivertoniin ja hyvä niin, koska kirja imaisi minut mukaansa heti ensi riveiltä. Tarina on oikeastaan aika monisyinen, eikä se ollut loppujen lopuksi yhtään sellainen kuin kuvittelin. Kirja oli yllättävänkin nopealukuinen ollakseen kohtuullisen paksu, tai ehkä minä vain luin tavallista enemmän kiehtovan tarinan takia?

Paluu Rivertoniin kertoo perheestä, joka on viime vuosisadan alun myrskyisien vuosien riepottelema. Tarinan kertojana toimii Grace, joka kertomuksen alussa on nuori, vasta sisäkön uraansa Rivertonissa aloitteleva tyttö. Grace on samanikäinen kuin perheen nuori neiti, Hannah ja heti alusta alkaen heidän välilleen muodostuu side. Grace kertoo tarinaansa liki satavuotiaana vanhuksena, joka jo tuntee ajan käyvän vähiin. Rivertonin traagisista tapahtumista kertova elokuva saa Gracen kuitenkin palaamaan muistoissaan vielä kerran Rivertoniin, käymään läpi tapahtumia jotka johtivat nuoren runoilijan kuolemaan.

Paluu Rivertoniin oli minulle ennenkaikkea kuvaus ajassa ja asenteissa tapahtuvasta murroksesta. Ensimmäinen maailmansota murtaa luokkayhteiskunnan asenteita eikä elämä Rivertonin kartanossa ole koskaan enää sellaista kuin vanhoina hyvinä aikoina. Tarinan keskiössä on Gracen lisäksi Hannah, joka vuosisadan alussa on nuori ja älykäs nainen, innokas luomaan omaa uraa, näkemään ja kokemaan maailmaa. Hannahin haaveet kuitenkin murskataan kerta toisensa jälkeen yhteiskunnan ja hyvää tarkoittavien sukulaisten toimesta. Hienon naisen ei ole hyvä hankkia koulutusta, seikkailla maailmalla tai käydä töissä. Oikeastaan Hannah yrittääkin koko elämänsä etsiä pakotietä tilanteestaan, mutta kohtalolla on sormensa pelissä...

Gracen ja Hannahin, kahden samanikäisen tytön, ovat erilaisia ja siksi kuvaavatkin kiinnostavalla tavalla luokkaeroja tuon ajan Englannissa. Gracella, joka on nuoresta saakka tehnyt töitä, on tietyllä tavalla enemmän valtaa oman elämänsä suhteen kuin Hannahilla, jonka unelmat riippuvat isästä, tädeistä, aviomiehestä... Gracen elämä on toki myös rankkaa, itsensä ohella hän kantaa vastuuta myös sairaalloisesta äidistään. Mutta vaikka elämä tuokin monenlaisia mahdollisuuksia Gracen tielle, hän luopuu niistä uskollisuudesta työnantajaansa, Hannahia kohtaan.

Jos jotakin kritisoitavaa pitää tästä kirjasta hakea, niin kenties Gracen tarinassa oli muutamia sattuma, jotka tuntuivat vähän liiankin sopivilta ja yksinkertaisilta ratkaisuilta, esim. isän henkilöllisyys oli helppoa päätellä. Jäin myös miettimään sitä, miksi pitkän elämän elänyt ja komean uran tehnyt Grace jolla oli omia lapsia ja lapsenlapsiakin palaa juuri Rivertoniin miettimään nuoruuden tapahtumia, joissa hän oli lähinnä sivustakatselijana?

"Hän ei tiedä että itken, koska haluaisin menneisyyden muuttuvan. Että samalla tavalla kuin lukiessani lempikirjojani uudelleen, jokin osa minusta toivoo niiden loppuvan eri tavalla, niin nyt Rivertonin aikoja muistellessani huomaan vasten parempaa tietämystäni toivovani, että sota ei puhkeaisikaan. Että se tällä kertaa, jostain ihmeellisestä syystä, jättäisi meidät rauhaan."

Kirjasta ovat kirjoittaneet ainakin: Kirjava Kammari ja   Lumiomena.