The sweet girl / Annabel Lyon

Annabel Lyonin edellinen romaani, Aleksanterin opettaja, onnistui herättämään suuren filosofin, Aristoteleen, eloon. Pidin jo tuolloin Lyonin tavasta tuoda henkilönsä jollakin tapaa lähelle nykyajan ihmistä, mieleeni on jäänyt mm. kirjan kiroilu, joka kyllä karisti pois pölyt kipsipatsaan päältä ja näytti filosofin lihallisena ihmisenä. Kirjamessuilla minulla oli tilaisuus kuulla Lyonin kertovan kirjastaan ja hän paljasti tuolloin kirjoittavansa itsenäistä jatko-osaa Aleksanterin opettajelle, joka nimenomaan keskittyisi Pythiaaseen ja älykkään naisen elämään noina aikoina - tuon kirjan minä ehdottomasti halusin lukea. Ja oi onnea, kun Lyonin The sweet girl ilmestyi Helmet-kokoelmaan...

Kirjan kertojana on Pythias, joka tarinan alussa on 13-vuotias tyttö, joka on saanut poikkeuksellisen koulutuksen. Hän on lukenut kaikki isänsä teokset ja on suuren opettajan lapsena oppinut itsekin rakastamaan tietoa, mutta onko oppineelle naiselle tuossa maailmassa mitään käyttöä? Voiko oppinut nainen edes olla onnellinen? Pythiaan turvattu elämä on pian muuttumassa, sillä Aleksanterin kuolema ja muukalaisviha uhkaavat hänen perheensä turvallisuutta ja edessä on muutto toiseen kaupunkiin.

Lyonin kirjaa oli ilo lukea, hänen tekstinsä tuntuu olevan samalla vähäeleinen, mutta kuitenkin sanovan paljon. The Sweet girl on päähenkilönsä mukaisesti nokkela ja vaatimaton, ehkä jopa surullinenkin kirja, sillä sen sanomaan kuuluu myös tietynlainen omaan kohtaloon alistuminen. Toisaalta Lyon tuntuu myös sanovan ettei ns. tavallinen elämä ole kuitenkaan huono vaihtoehto, ainakin se tuo mukanaan turvallisuuden. Kirja pohtii naisen asemaa ja tarjoaa mielenkiintoista pohdittavaa lukijalle. Pythias on moniin aikalaisiinsa verrattuna poikkeuksellisen hyvin koulutettu nuori tyttö, mutta hyvä taustastaan huolimatta näyttää yksinäinen nainen olevan auttamatta hyvin haavoittuvassa asemassa. jossa vaihtoehdot ovat vähissä.

Pidin kovasti The sweet girlistä ja jäin ihailemaan Pythiaan tyyneyttä ja kypsää käytöstä. Kirja tuli luetuksi melko rauhalliseen tahtiin, sillä Lyon sanoo paljon asioita myös rivien välissä, jotkin asiat myös kaipasivat minulta sulattelua ja makustelua. Kirja ei turhia dramatisoi tai syyttele, se tuntuu enemmänkin vain esittävän asiat sellaisina kuin ne ehkä ovat olleet ja antaa tilaa lukijalle tilaa ajatella ja vetää omia päätelmiään.

"How many of you have daughters?" I ask.
Again that silence as they absorb the sound of my voice.
"Many of us," Akakios says, when it becomes clear they're not going to offer a show of hands.
"Can they read books?" I ask. "Not just household account. I mean real books."
No reaction.
"Could they?" I ask. "If you tried to teach them? If an ass could read, would it be wrong to teach it?"
"Would it be wrong not to?" Krios says.
"Would the ass be more worse off?" Akakios asks. "Would it be unhappy?"
"Ah," Daddy says. "That's the question."

Niin. Voikohan nainen olla onnellinen saadessaan lukea? Siinäpä sitä onkin miettimistä.

Atlantic books, 2013
Sivuja: 236

Aleksanterin opettaja / Annabel Lyon

Olin etukäteen pikkuisen innoissani Aleksanterin opettajasta. Historialliset romaanit ovat minun juttuni ja Aleksanteri taas melkoisen kiinnostava tapaus historiassa. Opettajan näkökulma tuntui kiinnostavalta ja tuoreeltakin ja kirjan kansikin oli kaunis. Odotukset olivat korkealla. Mutta ensimmäisen luvun jälkeen mielialani laski. Ei se ollutkaan minun juttuni. Erityisesti minua häiritsi kiroilu kirjassa. En minä kirosanoja pelkää, mutta tässä yhteydessä ne tuntuivat jotenkin vääriltä, liian moderneilta ympäristöönsä. Ymmärrän toki, mitä kirosanoilla haettiin. Tavallani pidän siitä että historian suurista hahmoista yritetään tehdä ihmisiä, jotka elävät ihan tavallistakin elämää ja puhuvat tavallista kieltä.

Onneksi kävi niin kuin minulle usein käy. Ensimmäisen kappaleen jälkeen aloin sulaa. Kirjailija esitteli Aristoteleen lapsena ja kuvasi tuon ajan arkista elämää, lääkärin työtäkin ja minä kiinnostuin. En oikein osaa sanoa mitä mieltä olin Aleksanterin opettajasta, muuta kuin että minulle se oli haastava kirja. Siinä oli asioita joista pidin - Lyonin kieli maalaa hetkittäin kauniita kuvia ja tarjoaa nokkelia ajatusleikkejä, se tarjoaa kurkistuksen elävän Aristoteleen mieleen.

Parasta oli kuitenkin tuon ajan makedonialaisen arkielämän kuvaus, niin kuivalta kuin se kuulostaakin. Suurten kohtaloiden ohella minua on aina kiinnostanut ihmisten tavallinen elämä, ne kulissit joissa näytelmät esitetään. Museoissa saatan kuljeskella miettimässä kuinka talon rouva on katsellut aamuisin puutarhaansa tai kuinka monta palvelijaa on hyörinyt keittiössä. Millaisia iloja, suruja tai rakkauksia seinät ovat nähneet.  Se minua kiehtoi tässäkin kirjassa - orjamarkkinat, lumentulo, teatteri, juhlat, sotilaslääkärin työ, muoti. Nämä asiat Lyon tarjoili kiehtovassa paketissa ja niistä minä nautin.
 
Kirjamessujen aikana sain tilaisuuden kuulla Annabel Lyonin puhuvan kirjassaan Avaimen järjestämässä tilaisuudessa. Kävi niinkuin arvelinkin, kirjailijan tapaaminen avasi uusia tapoja ajatella tätä kirjaa. Lyon kertoi opiskelleensa filosofiaa ja kirjoittaneensa tämän kirjan rakkaudesta Aristoteleeseen, jotta tämä suuri filosofi ei oppeineen unohtuisi nykyajan ihmisiltä. Samalla hän pyrki käyttämään modernia kieltä - niitä jo edellä mainitsemiani kirosanoja - tehdäkseen Aristoteleen eläväksi lukijoilleen. Mielestäni tässä Lyon onnistuikin, ainakin minun kohdallani antiikin arki heräsi eloon ja alkoi kiehtoa, jopa enemmän kuin suuri filosofi ja suuri kuningas. Ilahduinkin hirveästi kuullessani että parhaillaan Lyon työstää jatko-osaa Aleksanterin opettajasta - kirjaa, joka kertoo Pikku-Pythiaasta ja siitä millaista älykkään naisen elämä oli noihin aikoihin. SEN kirjan minä todella haluaisin lukea!

"Hän haluaa kuulla tarinan siitä, miten Apollon joskus teki nymfille sitä tai tätä, ja siitä syntyi lumi. Sellaista minulla ei ole tarjota. Minulle jumaluus on lintujen höyhenpuvussa, tähtien kuvioissa ja vuodenaikojen kierrossa. Rakastan niitä ja itken ilosta niiden vuoksi. Ja esimerkiksi, jälleen kerran, numeroiden todellisuuden vuoksi; saatan itkeä, jos ajattelen liian pitkään numeroita, niiden suurenmoista arkkitehtuuria. Haluan itkeä juuri nyt pihalleni lankeavan taivaallisen kauneuden vuoksi, poskiamme polttavan kylmän lämmön vuoksi, sen nautinnon vuoksi, joka on syrjäyttänyt pelon orjieni silmissä."

Sivuja: 301
Kirjasta lisää: Järjellä ja tunteella, Sallan lukupäiväkirja, Lumiomena, Kirjamielellä
Kirjallinen maailmanvalloitus: Makedonia
Saatu arvostelukappaleeksi.
Sadun luettujen kustantamohaaste: Avain