Ehtoolehdon tuho (Ehtoolehto #3) / Minna Lindgren

Minna Lindgrenin kirjat ovat ilahduttavaa luettavaa ja Ehtoolehto-trilogian viimeistä osaa olen odottanut suorastaan hartaasti sillä Siiristä ja Irmasta on ehtinyt kahden aiemman kirjan myötä tulla jo läheisiä - ihania mummoja mummottomalle lukijalle. Tässä sarjassa on ollut mahtavaa sekä vanhusten raikas kuvaus, lempeä huumori että yhteiskuntakriitiikki, joka sivaltaa tyylikkäästi ja osuvasti.

Ehtoolehdon remontti on saatu valmiiksi ja kaikki on niin "tätäpäivää". Uusi älyseinä herättelee mummot lempeästi raamatunlausein ja 3D-tulostimella lautaselle printaantuu oman valinnan mukaisia neliöitä tai kuutiota. Kaikki on kovin modernia ja kustannustehokasta, pian ei vanhusten hoitoon tarvita ihmisiä lainkaan. Mutta kuinkas käy kun sähkökatko iskee Ehtoolehtoon?

Ehtoolehdon tuho on pelottava kurkistus vanhustenhuollon tulevaisuuteen, jossa inhimillisyys  ja pehmeät arvot ovat saaneet tehdä tilaa rahalle. Lindgrenin maalaama kuva onkin ahdistava ja pelottava, enpä haluaisi itse viettää kultaisia vuosiani robottilelu ainoa muka-inhimillisenä kumppaninani! Se, mikä tässä kirjassa ja esimerkiksi Mielensäpahoittajissakin, vääntää sydäntä vanhusten yksinäisyys ja eräänlaisen alistumisen pakko. Surullista.

Kirjana en nauttinut Ehtoolehdon tuhosta yhtä paljon kuin sarjan aiemmista osista, ehkä johtuen siitä että kyseinen kirja lienee trilogian synkin. Siirissä ja Irmassa on toki edelleen puhtia ja vauhdikkaita operaatioitakin tarinasta löytyy mutta tunnelma kirjassa on aiempia lopullisempi ja surullisempi, jopa naisia naurattavasta Casanovastakin huolimatta. Mielenkiintoisen ja osuvankin lopun Lindgren on kuitenkin sankareilleen keksinyt, olen iloinen huomatessani että Ehtoolehdon leidit saivat arvoisensa lähdön.

Teos, 2015
Sivuja: 289

Ehtoolehdon pakolaiset / Minna Lindgren

Viime kesänä tapasin ensimmäistä kertaa Siirin ja Irman, nuo maanmainiot eläkeläisrouvat jotka ratkoivat palvelutalonsa outoja tapahtumia ponnekkaammin kuin monet nuoremmat. Ilahduin kovasti siitä, että sarja sai jatkoa, sillä Lindgrenin tapa kirjoittaa on mainio, hänen yli 90-vuotiaisiin sankarittariinsa on helppo samaistua, monet teemoista ovat kipeän ajankohtaisia ja kirja herättääkin ajattelemaan siinä missä liikuttaa ja naurattaakin.

Tällä kertaa Ehtoolehdon väkeä koetellaan putkiremontilla. Pölyä ja melua piisaa, ulkomaalaisia remonttireiskoja tupsahtelee asuntoihin milloin sattuu eikä juoksevaa vettä ole. Tilanne alkaa olla painajaismainen kunnes Siiri saa raitiovaunussa ajatuksen kimppakämpästä ja pian Ehtoolehtolaiset pakenevat Hakaniemeen. Mutta miten sujuu eläkeläisiltä kommuuniasuminen, kuinka käy putkiremontin ja saako tässä maassa enää vanhus kuollakaan ihmisarvoisesti?

Kirjan koskettavinta antia oli döden, döden, döden, kuten Irma sanoisi. Eräs teemoista nimittäin käsitteli eutanasiaa ja sitä onko pois kuihtuvan, lähes tajuttoman vanhuksen elämä laitoksessa enää ihmisarvoista. Lindgenin käsittelee asiaa mielestäni tehokkaasti ja kauniistikin, nostan ha ttua tästä tyylikkäästä ja rohkeasta vedosta. Oman osansa Lindgenin terävästä kynästä saa myös sosiaali-ja terveyspuoli, jossa vanhuksia hoitavat tilapäiset osa-aikatyöntekijät uuvuttavine minuuttiaikatauluineen joissa ei ihmisen kohtaamiselle valitettavasti aikaa - tai voimia - juuri ole. Tärkeitä asioita, on hienoa että Lindgen nostaa ne esille ja toivon että Ehtoolehdon lämpimän humoristinen ote auttaa herättämään myös keskustelua aiheista.

Kuten yltä käykin ilmi, pidin Ehtoolehdon pakolaisista yhtä paljon kuin Siiri Kettunen raitiovaunuista. Kirja menee ehdottomasti Suosikit-kategoriaan. Optimistina päättelen myös kirjan lopusta että Ehtoolehtoon tullaan vielä palaamaan, toivottavasti jo pian. Kirjoita lisää, Minna Lindgen!!

"Kaikki järjestyy, uskokaa pois. Minä olen 95-vuotias, täytän syyskuussa 96, ja olen nähnyt monta epätoivoista tilannetta. Voin vakuuttaa teille, että asioilla on taipumus järjestyä jollain tavalla, enemmin tai myöhemmin."

Teos, 2014
Sivuja: 335

Kuolema Ehtoolehdossa / Minna Lindgren

Minna Lindgren on oivallinen kirjailija. Vinkeä Sivistyksen turha painolasti ihastutti kiemuraisella huumorillaan, tällä kertaa hyppysiini osui kirjaston Bestseller-hyllystä löytyi kirjailijan uusi teos, joka osoittautui mukavaksi herkkupalaksi.

Kuolema Ehtoolehdossa kertoo vanhusten palvelutalosta, jossa tapahtuu huolestuttavia asioita. Kokkipoika Tero tekee itsemurhan, asukkeja kippaillaan suljetulle kroonikko-osastolle ja sotaveteraanejakin ahdistellaan suihkussa. Tarinan päähenkilö on 94-vuotias Siiri, joka ryhtyy topakasti selvittämään tilannetta ystäviensä Irman ja Anna-Liisan kanssa, pyörtymisistä ja muistihäiriöistä huolimatta.

Kuolema Ehtoolehdossa muistutti minua etäisesti Leonie Swannin mainiosta lammasdekkarista Murha laitumella, jotain samalla tapaa herttaista ja jopa viatonta vanhusten murhatutkimuksissa on. Sopivaa kontrastia tarinaan tuovat arkielämän haasteet ja vanhuksen elämän ankeat realiteetit. Ystävät kuolevat tai dementoituvat, sukulaisia kiinnostaa vain perinnön jako ja hoitolaitoksissa potilaat pumpataan täyteen pillereitä jotteivät potilaat olisi vaivaksi. Vaippoja, teknologian hankalia kotkotuksia ja eläkkeestä pumpattavia maksuja... Toden totta, pahimmillaan vanhuuden vaihtoehdot ovat aika karmivia! Nostankin hattua Lindgrenille asian esiin nostamisesta, nämä ovat tärkeitä teemoja vaikka ne onkin verhottu dekkarimaisuuteen ja lempeään huumoriin.

Ehtoolehdossa parasta on ehdottomasti Siiri, kera muiden mummeleiden. Pidin Siirin innostuksesta raitiovaunuihin ja arkkitehtuuriin sekä niistä hetkistä kun kiltti ja hiljainen mummelikin sisuuntui. Tuli sellainen "Hyvä Siiri, näytä niille" -olo. Toisina hetkinä melkein jo häpesin oman sukupolveni kiireitä ja kiemuraisia sääntöviidakoita. Lindgrenin tarina ei toki ole pelkkää kurjuutta, päinvastoin huomasin ihailevani Siirin tarmokkuutta ja rohkeutta sekä vanhusten elämäniloa. On oma pieni asunto, ystäviä joiden kanssa pelata korttia, mahdollisuus ajella raitiovaunulla kahvittelemaan - se on elämää, ei sen enempää tai vähempää...

"Vanhuuteen kuului yksinäisyys, ei sille voinut mitään. Sellaisetkin vanhukset, joilla oli paljon tekemistä ja jotka tapasivat joka päivä ihmisiä, tunsivat itsensä yksinäisiksi. Kenenkään ei pitäisi istua puhelimen vieressä katkeroitumassa siitä, että se ei koskaan soinut. Lapsilla ja lapsenlapsilla oli omat elämänsä, ja niin sen kuuluikin olla. Jokaisen oli keskityttävä omaan elämääns, myös vanhusten ja varsinkin Siirin ja Irman, koska he osasivat vielä nauttia monista asioista."

Teos, 2013
Sivuja: 302

Sivistyksen turha painolasti / Minna Lindgren

Jonkin asteisena listailufriikkinä innostuin kovasti kun löysin Minna Lindgrenin Sivistyksen turhan painolastin kirjaston hyllystä. (Miten se kirjastotäti osaakin aina laittaa niin mahtavia täkyjä tarjolle?!) Mahtava idea - luetaan kokonainen vanha ja huonoksikin haukuttu tietosanakirja läpi!

Kirja on hulvaton! Se rakentuu tietosanakirjan viitteistä joiden kautta Lindgren kertoo tarinaansa. Oheisjuonena Lindgren läpikäy omaa elämäänsä - työtään konttorilla, sitkeää sijoitusrahastomyyjää, matkaa Teneriffalle, lapsuudenmuistojaan. Kirja alkaa leppoisasti mutta kiihtyy loppua kohden hurjaksi kertomukseksi myös tämän päivän työelämästä, jossa konsultit leikkivät laatikkoleikkejä ja ihminen voi huomata olevansa tarpeeton osa organisaatiota.

Kirjan päähenkilönä on siis Minna Lindgren -niminen nainen, jonka elinolosuhteet muistuttavat paljon kirjailija Minna Lindgreniä. Teksti on ihanan ironista ja sen sävyistä käy toki hyvin ilmi se, että teos on osin kuvitteellinen tai ainakin railakkaasti liioitteleva. Silti Minna tuntuu ihan oikealta ihmiseltä mikä tekee tekstistä aitoa ja kiinnostavaa. Melkeinpä kuvaisin häntä Suomen 47-vuotiaaksi Bridget Jonesiksi, jolla tosin ei ole romanssihuolia vaan joka lukee tietosanakirjaa.

Naureskelin sanojen hassuille kirjoitusasuille kuten kälpeälle, säihkimiselle ja avocadolle, joka kuulemma tarkoittaa asianajajaa. Lindgren käyttääkin varsin veijarimaisesti sanakirjan sanoja tekstissään, joka antaa tekstille mukavan erikoisen, joskin hetkittäin vähän vaikealukuisen, säväyksen. Viihdytyksen lisäksi kirja siis luonnollisesti myös sivistää ja toivon että pian osaan itsekin Minnan tapaan käyttää sellaisia sanoja kuin kälpeä tai säihkiminen...

chassé Liukuva tanssiaskel, jolla siirrytään oikealle tai vasemmalle toisen jalan luisuessa nopeasti perässä.
chasee-croisé Joutava säihkiminen
cancan Rivoliikkeinen algerilainen katrillitanssi

"Aivan, Minna-Liisa, en kai häiritse?", mies sanoo. Hänen täytyy olla sosiaaliviranomainen tai kaupustelija. Otan oikealla jalalla liukuvan tanssiaskelen yrittäen siirtyä vasemmalle, mutta vasen jalka luisuu oikealle. Säihkin joutavasti kuin harrastaisin rivoliikkeistä algerialaista katrillitanssia.

Teos, 2011
Sivuja: 341
Kirjasta lisää:  Booking it some more