Sharon Osbournen kirja kiinnitti huomioni ihan kirjailijan nimen takia. Vaikka kirja vaikuttikin jo takakannen perusteella perusviihdehutulta, olin kuitenkin utelias näkemään minkälaisen kirjan Ozzyn vaimo onkaan saanut aikaiseksi. Koska Kostossakin liikutaan Hollywoodissa, arvelin myös että Sharonilta saattaisi löytyä hyviä inspiraation lähteitä, jopa ihan lähipiiristäänkin. Valitettavasti Kosto osoittautui kuitenkin aika perinteiseksi viihdekirjaksi, jonka juonenkäänteet eivät häikäisseet kekseliäisyydellään.
Kosto kertoo Stonen sisaruksista, joista molemmat ovat onnistuneet saavuttamaan mainetta ja mammonaa Hollywoodissa saakka. Esikoinen, elokuvatähti Chelsea, on käynyt läpi kovan koulun ja on katkeroitunut äidilleen Margaretille joka tuntuu vain suosivan pikkusisko Amberia. Kiltti ja herttainen, Amerikan suosikkitytöksikin kutsuttu Amber taas tehtailee kepeitä romanttisia komedioita ohjaajapoikaystävänsä kanssa, haaveillen jostain aivan muusta.
Ensimmäisten sivujen jälkeen oli aika selvää, että luin viihdekirjaa. Naisilla oli smargadinvihreitä kauriinsilmiä, sydämen muotoisia kasvoja, rubiininpunaisia huulia ja valtoimenaan aaltoilevia kutreja. Miksihän tämän tyyppisissä kirjoissa aina kuvaillaankin päähenkilöitä niin ylitsevuotavaisesti? Minusta virheetön kaunotar kuulostaa oikeastaan aika tylsältä sankarittarelta, pieni särö tekee ihmisistä usein aidompia ja kiinnostavampi. Ja tietysti olisi kiva, jos päähenkilöiden persoonaakin esiteltäisiin lukijalle yhtä vuolaasti kuin ulkonäköä...
Kirjan nimi oli mielestäni harhaanjohtava, sillä tarinassa edettiin reilusti yli puoliväliin saakka ennenkuin kostolle tuli edes tarvetta ja sen jälkeen tapahtumat etenivätkin varsin vauhdikkaasti. Lukijana ihmettelinkin pitkään mikä kirjan punainen lanka oikein olikaan, koska mitään kostettavaa ei ollut. Lisäksi nyrpistän lukutoukan nenääni liian helpoille lopuille, joissa kaikki palikat putoavat lähes taianomaisesti paikoilleen. Tässäkin kaiketi näkyy rakkauteni sopivasti rosoisiin kirjoihin, joissa on enemmän haastetta niin lukijalle kuin kirjan henkilöillekin.
Kirjan päähenkilöt, Stonen satumaisen lahjakkaat ja ah, niin kauniit sisarukset jättivät tämän lukijan niinikään kylmäksi, sillä oikeastaan kirjasta ei löytynyt yhtään pidettävää hahmoa. Chelsea velloi rasittavan itsetuhoisesti säälissä, Amber taas oli liian pehmoinen pidettäväksi eikä epätasaisen tehokkaasti curling-vanhempi Margaretkaan ole varsinaisesti ehdolla vuoden äidiksi.
Viihdekirjallisuutta enemmän seuraavalle tämä voi olla oikein mukavakin teos, mutta omalla kohdallani tulin nyt lyöneeksi hudin. Mutta onneksi maailmassa riittää luettavaa, sanoi smaragdisilmäinen bloggari ja heilautti kultaisia, valtoimenaan aaltoilevia kutrejaan...
Sivuja: 420
Alkuteos: Revenge
Kosto kertoo Stonen sisaruksista, joista molemmat ovat onnistuneet saavuttamaan mainetta ja mammonaa Hollywoodissa saakka. Esikoinen, elokuvatähti Chelsea, on käynyt läpi kovan koulun ja on katkeroitunut äidilleen Margaretille joka tuntuu vain suosivan pikkusisko Amberia. Kiltti ja herttainen, Amerikan suosikkitytöksikin kutsuttu Amber taas tehtailee kepeitä romanttisia komedioita ohjaajapoikaystävänsä kanssa, haaveillen jostain aivan muusta.
Ensimmäisten sivujen jälkeen oli aika selvää, että luin viihdekirjaa. Naisilla oli smargadinvihreitä kauriinsilmiä, sydämen muotoisia kasvoja, rubiininpunaisia huulia ja valtoimenaan aaltoilevia kutreja. Miksihän tämän tyyppisissä kirjoissa aina kuvaillaankin päähenkilöitä niin ylitsevuotavaisesti? Minusta virheetön kaunotar kuulostaa oikeastaan aika tylsältä sankarittarelta, pieni särö tekee ihmisistä usein aidompia ja kiinnostavampi. Ja tietysti olisi kiva, jos päähenkilöiden persoonaakin esiteltäisiin lukijalle yhtä vuolaasti kuin ulkonäköä...
Kirjan nimi oli mielestäni harhaanjohtava, sillä tarinassa edettiin reilusti yli puoliväliin saakka ennenkuin kostolle tuli edes tarvetta ja sen jälkeen tapahtumat etenivätkin varsin vauhdikkaasti. Lukijana ihmettelinkin pitkään mikä kirjan punainen lanka oikein olikaan, koska mitään kostettavaa ei ollut. Lisäksi nyrpistän lukutoukan nenääni liian helpoille lopuille, joissa kaikki palikat putoavat lähes taianomaisesti paikoilleen. Tässäkin kaiketi näkyy rakkauteni sopivasti rosoisiin kirjoihin, joissa on enemmän haastetta niin lukijalle kuin kirjan henkilöillekin.
Kirjan päähenkilöt, Stonen satumaisen lahjakkaat ja ah, niin kauniit sisarukset jättivät tämän lukijan niinikään kylmäksi, sillä oikeastaan kirjasta ei löytynyt yhtään pidettävää hahmoa. Chelsea velloi rasittavan itsetuhoisesti säälissä, Amber taas oli liian pehmoinen pidettäväksi eikä epätasaisen tehokkaasti curling-vanhempi Margaretkaan ole varsinaisesti ehdolla vuoden äidiksi.
Viihdekirjallisuutta enemmän seuraavalle tämä voi olla oikein mukavakin teos, mutta omalla kohdallani tulin nyt lyöneeksi hudin. Mutta onneksi maailmassa riittää luettavaa, sanoi smaragdisilmäinen bloggari ja heilautti kultaisia, valtoimenaan aaltoilevia kutrejaan...
(Meet the Stones.)Minerva, 2012
Chelsea oli häikäisevän kaunis ja aistillinen nainen. Hänellä oli mustat, upeasti lainehtivat hiukset, silkkinen iho ja hienot tummansiniset silmät, joita kehystivät pitkät, mustat ripset. Hän oli klassinen kaunotar, kuin entisajan Hollywood-tähti, ja mahdollisesti sukupolvensa lahjakkain näyttelijätär.
....
Amberilla oli sievät, sydämenmuotoiset kasvot, samanlaiset vihreät silmät kuin äidillään ja meripihkan väriset hiukset. Se, että amber merkitsee meripihkaa, oli yksi monista onnellisista sattumista hänen elämässään. Nuorempana hän oli ollut sukupolvensa tunnetuin pop-tähti, sittemmin hän oli noussut yhdeksi maailman suosituimmista näyttelijöistä.
Sivuja: 420
Alkuteos: Revenge