Tonni täynnä!

Kesäkuu on ollut kylmä, sateinen ja työntäyteinen. Lomani ei ole vielä alkanut ja jotenkin tuntuu että kesä odottelee vielä alkamistaan. Sateet hiukan verotti äänikirjojen kuuntelemista, allekirjoittanut kun tykkää kuunnella kirjaa fillaroidessaan. Tässä tosin on se riski, että pyöräilijä unohtaa ajatukset kuntoilusta, sykkeestä ja kaloreiden kulutuksesta ja keskittyy tarinan kuuntelemiseen... Vauhdin hurman kääntöpuoli on myös kuulokkeissa humiseva tuuli joka asettaa omat haasteensa kuulemiselle. Onnellisen ihmisen ongelmia, nämä tällaiset.

Sen verran vauhdikas on kesäkuuni ollut etten edes ennalta huomannut 1000. postauksen merkkipaalun olevan lähellä. Tajusin vasta tätä postausta kirjoitellessani että Näkymättömän vartija on tuhannes postaukseni. Luku tuntuu vähän käsittämättömältä, juurihan minä aloitin! Kiitokset siis kaikille niille, jotka ovat olleet mukani ruudun toisella puolella ja myös niille, jotka meille tarinoita tekevät. Ties mitä olisin päätynyt harrastamaan ilman teitä!

Kesäkuun luetut

Kesäkuussa luin 18 kirjaa joista peräti puolet oli dekkareita. Tämä ei sinällään hämmästytä, kesähän on dekkariaikaa parhaimmillaan ja melkoisen mukava jännärikattaus tulikin nautittua: ruotsalaisdekkareista kotimaisiin uusiin tuttavuuksiin, dystopialla ja brittiläisellä tyttösankarilla höystettynä. Oi onnea! Kuukauden parhaisiin lukukokemuksiin kuuluivat Arttu Tuomisen hurja Muistilabyrintti, Kristin Hannahin kyynelet kirvoittavat The Nightingale ja yhtälailla itkettävä Lisa Genovan Still Alice. Hienoja kirjoja, suosittelen lämpimästi. Kesäkuun kummallisinta luettavaa oli Marie Kondon KonMari: Siivouksen elämänmullistava taika. (Lumouksen voimasta kertonee jo varmasti sekin että löysin itseni lukemasti kirjaa siivoamisesta!)

• The Animal Farm (suom. Eläinten vallankumous) / George Orwell
• KonMari: siivouksen elämänmullistava taika / Marie Kondo
• Ehtoolehdon tuho (Ehtoolehto #3) / Minna Lindgren
• The Nightingale / Kristin Hannah
• Muistilabyrintti / Arttu Tuominen
• The Time Travellers Guide to Medival England / Ian Mortimer
• Still Alice (suom. Edelleen Alice) / Lisa Genova
• Näkymätön vartija (Baskimaan murhat #1) / Dolores Redondo
• I am half-sick of shadows (Flavia de Luce #4) / Alan Bradley
• Petturi / Katarina Wennstam
• Sotilaiden salaisuudet (Sandhamn #4) / Viveca Sten
• Pidä huolta äidistä / Kyong-sook Shin
• Lock In (Lock In #1) / John Scalzi
• Vielä kerran / Johanna Tuomola

Luettu, muttei blogattu

Aki Ollikainen: Musta satu (Teos, 2015), 156s.

En ole lukenut Nälkävuotta, siitä kuulemani ylistys suoraan sanottuna vähän pelottaa. Mustaan satuun uskaltauduin kuitenkin tarttumaan sillä tapahtumapaikka on tuttu ja aihe kiinnosti siksi. Arvasin kyllä jo kirjaan tarttuessani ettei näillä sivuilla varmastikaan tulla paneutumaan tapaukseen tavalla jota kaipasin mutta mieli teki silti lukea. Mutta mutta... Reilusti sanottuna en oikein saanut kirjan punaisesta langasta kiinni. On eräänlaista kurjuutta ja Tattarisuon tapahtumat ja jotenkin ja kaksi eri aikatasoa löyhähkösti liittyvät toisiinsa. Ei ollut minun juttuni tämä...

Jyrki Erra: Berliinin ajokoirat (Otava, 2015), 441s.

Pidin kovasti Erran Kaunasin sivuista ja siksi odotin innokkaasti hetkeä jolloin saan Berliinin ajokoirat hyppysiini. Kirja sijoittuu aikaan jolloin kaupunkia jakava muuri on juuri murtumassa. Berliinissä lapsuutensa viettänyt Max palaa tyhjentämään sairastuneen isänsä kotia ja törmää vaaralliseen salaisuuteen. Tarinassa on kiehtovia elementtejä mutta osasia on mukana ehkä jo liikaakin. Tunnelma on kuitenkin hieno ja etenkin Palazzo Ereb jäi kiehtomaan - sääli että se oli vain kirjailijan mielikuvituksen tuotetta.

Chris Kyle: American Sniper(HarperCollins, 2012), 432s.

American Sniper ei ole ihan minulle tyypillisintä lukemistoa, mutta siippani halusi kovasti nähdä Chris Kylen tarinaan perustuvan elokuvan ja kävikin niin hassusti että pidin elokuvasta kovin. (Bradley Cooper...) Elokuva oli mainio sekoitus toimintaa ja tunteita ja siksi halusin kuulla Kylen oman äänen hänen kirjansa kautta. Ja kuuluihan se, rivien väleistä kuulin isänmaallisen rämäpään äänen joka ehkä rakasti maataan vielä enemkirjan putkahteleva listamaisuus. En esimerkiksi jaksaisi lukea useamman sivun pituista selostusta Kylen käyttämistä aseista mutta ymmärrän toki etten ehkä edusta kirjan tyypillistä lukijaa.

Mari Jungstedt: Joka yksin kulkee (Otava, 2015), 265s.

Mari Jungstedtin kirjat ovat pitkään olleet minulle eräänlaisia lukupaletin puhdistuskirjoja, vaivatonta luettavaa joka viihdyttää siedettävästi mutta ei jätä minkäänlaista jälkeä. Joka yksin kulkee putoaa tähän samaan katergoriaan. Rehellisesti sanottuna jäin tässä kohdin miettimään miksi enää seuraan tätä sarjaa kun se ei ole aikoihin jaksanut sykähdyttää. Ehkä on aika jättää nämä seikkailut toisille lukijoille ja tehdä tilaa uusille kirjoille.

Haasteiden tilanne

Kirjan vuoden lukuhaastekin etenee - hitaasti mutta varmasti. Kesäkuussa keräsin kolme pistettä: nolosta, kielletystä ja seksuaalivähemmistöön kuuluvasta henkilöstä kertovasta kirjasta.

Entäs ensi kuussa?

Säiden suhteen alkaa näyttää jo siltä että uusi jääkausi onkin peruutettu ja saamme nauttia hitusen auringostakin. Mieli tekisi siis pitää pieni kesäkirjojen teemaviikko - katsotaan saanko aikaiseksi moisen, pari mainiota ehdokasta olisi jo mielessä. Ensi kuussa kirjabloggarit myös tempaisevat kirjastojen puolesta,

Viimeinen näytös / Mari Jungstedt

Ruotsalaisia laatudekkaristeja piisaa nykyisin niin, että ihan silmissä vilisee. En valita, enemmän luettavaa minulle. Mari Jungstedtin komisario Anders Knutaksesta kertova sarjakin on ehtinyt jo kymmenenteen osaansa joka tällä kertaa pyörii kesäteatterin ympärillä. Sarjan mukana on ollut ihan mukavaa matkata Gotlantiin ja vaikkeivat kirjat nyt niitä unohtumattomia olekaan, niin niiden parissa on aika kulunut ihan mukavasti.

Jätät minut valvomaan. Näen silmissäni sinun kasvosi.

Kun naistoimittaja joka on kirjoittanut teräväkielisiä tekstejä uusnatseista, löytyy hotellihuoneestaan murhattuna, lähtee poliisi tutkimaan innokkaasti tätä tutkintalinjaa. Samaan aikaan myös pitkään etsityn kaksoissurmaajan, Vera Petrovan, etsintä alkaa edistyä.

Tunnen hengityksesi ihollani. Kuulen hengenvetosi. Olet rakentanut minuun pesän.

Mari Jungstedt kuljettaa tarinaa eteenpäin seuraten vuoroin sekä Karin Jacobssonia että Anders Knutasia. Ääneen pääsee myös kolmas, se, jolla tässä tarinassa suuri ja verinen rooli ja varsinkin tämän kertojan kappaleet ovatkin kylmäävää luettavaa. Kirja toimii mainiosti juuri näiden välikappaleiden ansiosta, ne luovat tunnelmaa ja asettavat sopivan tempon tekstille.

Sinä, sinä, sinä.
Sinä, sinä, sinä, sinä.
Sinä, sinä, sinä, sinä, sinä.
Sinä teet minut hulluksi.

Tykkäsinkö? Jonkin verran kyllä. Viimeinen näytös sattui hyppysiin sellaisena hetkenä, kun tärkeintä oli saada jotakin viihdykettä ja sen tehtävänsä kirja hoiti. Ovatko juonenkäänteet jääneet elävästi mieleeni, koskettivatko henkilöt? No eivät oikeastaan. Sanoisin että Viimeinen näytös oli minusta pikaruokaa, eli helppoa ja nopeaa mutta mistään elämyksestä ei ole kyse. Mutta joskus se pikaruokakin on ihan paikallaan, eikös niin?

Mitkä voimat minussa vapautatkaan? Olen niin peloissani. Hyytävä tunne lähestyvästä tuhosta.

Otava, 2015
Sivuja: 317
Alkuteos: Den sista akten
Suomentanut Emmi Jäkkö

Neljäs uhri / Mari Jungstedt

Välillä tarvitsee välipalakirjaa, sellaista helppoa luettavaa, jonka kanssa voi nopeasti lukea. Minun välipalani eivät yleensä tarjoa suuria lukuelämyksiä, mutta niiden maailma on usein takuuvarma ja riittävän tuttu jotta lukunälkä talttuu. Alan vähitellen laskea suuren osan ruotsalaisista naisdekkaristeista tähän kategoriaan kuuluviksi, kirjat ovat omallaan tavallaan vaivattomia mutta se vau-efekti puuttuu. (Åsa Larsson ja Kristina Ohlsson, en tietenkään puhu teistä. Te olette rautaa!)

Mari Jungstedt vie lukijansa jälleen kesäiseen Gotlantiin, jossa Anders Knutas tiimeineen saa tutkittavakseen ryöstön, joka vaatii sivullisen uhrin hengen. Pian talot palavat ja ruumisluku kasvaa. Kolme ryöstäjää piilottelevat saarella mutta heitä jahtaa poliisin lisäksi joku muukin.

Neljäs uhri oli juuri mitä odotinkin, kelpo välipala. Teksti soljui sujuvasti, tarina oli kohtuullisen kiinnostava. Sukat eivät ehkä pyörineet jalassa, mutta ihmekös tuo, kyseessähän on jo 9. osa Anders Knutas -sarjaa. Juonenkäänteet eivät juuri yllätyksiä tarjonneet, tosin eräs teema kutkutti uteliaisuuttani vähän enemmänkin, mielenkiintoista nähdä miten kirjailija ajatusta jatkaa, vai jatkaako lainkaan.

Neljäs uhri oli ensimmäinen kokeilulainaukseni Helmetin Ellibs-kokoelmasta ja ilahduin huomatessani että tämä kotimaisten e-kirjojen kokoelma alkaa vaikuttaa varsin kiinnostavalta. Plussaa annan siitä että monista kirjoista näyttää olevan lainattavissa useampia kappaleita - jono siis liikkuu eteenpäin oikein mukavasti. Suosittelen!

Otava, 2014
Sivuja: 333
Alkuteos: Det fjärde offret
Suomentanut Emmi Jäkkö

Vaarallinen leikki / Mari Jungstedt

Ei liene salaisuus että pidän ruotsalaisista dekkareista ja siksi nappasin kirjastosta innokkaasti mukaani Mari Jungstedtin tuoreimman uutuuden, Vaarallisen leikin. Lukiessa koin kuitenkin oudon ilmiön - ihan kuin olisin jo lukenut tämän kirjan. Tai ainakin melko samanlaisen. Pieni miettiminen johti minut Katarina Wennstamin Alfaurokseen, jonka luin muutama kuukausi aiemmin. Eroavaisuuksia toki on, Wennstamin kirja suomii elokuvateollisuutta, Jungstedtin muotimaailmaa, mutta molemmissa ovat nuoret tytöt haavoittuvaisia ja röyhkeiden saalistajien armoilla. Jungstedt keskittyy anoreksiaan, Wennstam seksuaaliseen hyväksikäyttämiseen, mutta molempien kirjoista löytyy kuitenkin komea valokuvaaja/elokuvatähti, joka häikäilemättä pyörittää nuori tyttöjä omaksi huvikseen kunnes joku päättää rankaista pahaa poikaa. Kummankin tarinan keskiössä on tyttö, joka ihan hetki sitten oli vielä tavallinen mutta nyt melkein jo tähti.

Kirjoissa on siis paljon erilaistakin, mutta jostain syystä huomasin vetäväni mielessäni tekstien väleille yhtäsuuruusmerkkejä ja se haittasi lukukokemustani. Tästä tosin ei voi syyttää ketään muuta kuin lukijan omia aivoituksia! Vaikka kirja nostaa esiin tärkeitä pointteja, kuten muotiteollisuuden laihuuden ihannoinnin ja kylmän ja julmankin tavan jolla nuoria, ala-ikäisiä tyttöjä teollisuudessa kohdellaan, en oikein kyennyt innostumaan tästä kirjasta.

Kirja kuvaa mallimaailmaa kahden nuoren tytön näkökulman kautta. On nopeasti tähdeksi noussut Jenny, joka eli vielä vuosi sitten tavallisen teinitytön elämää mutta nyt kotibileet ovat muuttuneet upeiksi juhliksi drinkkeineen ja pojat miehiksi. Toisenlaisen tarinan kertoo sairaalassa anoreksian takia oleva Agnes, joka miettii kuinka pystyisi tekemään vessassa mahdollisimman monta jumppaliikettä ilman että sairaanhoitajat huomaavat. Juuri Agnesin tarina oli minusta mielenkiintoisinta ja onnistuneinta kirjassa, joka muuten olisi ollut melko tyypillistä dekkarikamaa.

"Tyttö, sinä olet kaunis. Maistut hyvältä. Älä pahastu, halusin vain saada sinut rentoutumaan. Hei, pidä tätä vain leikkinä, sitähän se onkin. Ei mitään todellista, pelkkää leikkiä."

Otava, 2013
Sivuja: 382
Alkuteos Den farliga leken

Hiljaisuuden hinta / Mari Jungstedt

Mari Jungstedtin uutuusdekkari, Hiljaisuuden hinta, osoittautui oivalliseksi kesälukemiseksi. Kirja nimittäin sijoittuu juuri samaan vuodenaikaan, kaunis kesä on koittanut Ruotsissa ja lomat ovat alkamassa. Ilmassa on odotusta ihanasta kesästä kun kolme ystäväpariskuntaa suuntaavat Bergman-viikoille lomailemaan. Luvassa on A-luokan lomamatka, ei lapsia, vain kauniita merellisiä maisemia, viinilasillisia, hyvää ruokaa ja seuraa. Hauskanpito kuitenkin keskeytyy pian kun yksi ryhmän jäsenistä, tunnettu elokuvaohjaaja löytyy kuolleena...Tapahtumat pyörivät pitkälti Terra Novaksi kutsutun hienon asuinalueen ympärillä, joka on kuin Visbyn versio Wisteria Lanesta. Ja kuten Täydellisissä naisissa, ei Terra Novallakaan ole kaikki ihan sitä miltä näyttää.

Kirja on nopealukuinen ja sen kappaleet ovat melkoisen lyhyitä, useimmiten korkeintaan viisi sivua pitkiä. Kertojat vaihtelevat, vuoroin äänessä ovat kaverusporukan jäsenet, vanhat tutut Anders Knutas, Karin Jacobsson ja Johan Berg - sekä itse murhaaja. Ratkaisu mielestäni toimii tässä hyvin, lukija saa itse poimia johtolankoja poliisin tehdessä työtään ja lyhyet luvut luovat omanlaistaan tempoa kirjaan.

Rikostarinana Hiljaisuuden hinta ei ollut huikea teos, jossa sivuja olisi ollut suorastaan pakko kääntää (kuten Läckbergin upeassa Merenneidossa, huokaus) mutta kokonaisuus on silti ihan mukava. Juoni on ehkä hitusen verran liikaa ennalta-arvattava ja löysin mielestäni yhden epäuskottavankin kohdan mutta siltikin rannalla tai laiturin nokassa luettavaksi kesäkirjaksi tämä on oikein sopiva. Itse pidin erityisesti siitä, että Hiljaisuuden hinnassa palattiin erääseen edellisen kirjan paljastukseen sekä kirjan kesäisistä tunnelmista joihin oli helppo samaistua.

Ingmar Bergmanin elokuvien ystäville kirja saattaa myös tarjota mielenkiintoisia näkymiä, eräänä tapahtumapaikoista on nimittäin Bergmanin kotipaikka, Färön saari. Minulle hauska yllätys oli myös Jörn  Donnerin esiintyminen kirjassa. 

"Tummiin vaatteisiin pukeutunut hahmo etsi jotain, tunnusteli puupenkkejä, vanhaa karkeapintaista kivipöytää ja ympäröivää maanpintaa. Laskeutui polvilleen, hapuili käsillään maata, mutta ei tuntunut löytävän kadottamaansa. Jatkoi sen jälkeen alas merelle, kamppaili tuulta vastaan, joka repi ja riuhtoi puunlatvoja, aallot pieksivät kivistä rantaa. Hahmo meni läpi rikkinäisestä aidasta ja alas vedenrajaan ylösalaisin käännetylle ruuhelle, joka keikkui tuulessa hälyttävästi edestakaisin.
Hahmo aloitti raskaan ponnistelun, joka kesti pitkän tovin.
Meri tyrskysi ulvovassa tuulessa yhä enemmän.
Toinen ruuhi, jota ei voinut nähdä saaresta käsin, loittoni yhä kauemmas Färöltä."

Otava, 2012
Sivuja: 380
Alkuteos: Den dubbla tystnaden

Kevään kalpeudessa / Mari Jungstedt

Ahmittuani Ken Follettin historiallisen järkäleen, tuntui kivalta ottaa käteen kirja, joka oli kevyempi sekä sisällöllisesti että ihan fyysisesti. Mari Jungstedtin dekkarit ovat olleet mielestäni sellaista kivaa, helppoa  ja nopeaa luettavaa, eivät ehkä erikoisen mieleenpainuvia, mutta mukavaa viihdettä kuitenkin.

Kevään kalpeudessa tavataan edellisistä kirjoista tutut henkilöt, Emman, Karinin, Johanin ja komisario Knutaksen, jotka jälleen kerran sekaantuvat murhaan Gotlannissa. Kaikki alkaa siitä kun uuden kongressihallin avajaisten isäntä löytyy myrkytettynä... Miehen liikeyrityksistä löytyy myös nuorille suunnattu yökerho, jossa on hiljattain tapahtunut raaka nuoren pojan pahoinpitely, joka kuohutti yhteisöä. Liittyvätkö tapaukset toisiinsa?

Kevään kalpeudessa oli tosiaan aika perinteinen Jungstedt-dekkari, ei mitään erikoisen uutta ja ihmeellistä, mutta sinänsä sujuvaa kerrontaa ja juonen kehittelyä. Kannen kuva oli kaunis, se sai minut miettimään olisiko hauskaa joskus matkustaa Gotlantiin. Murhista huolimatta se vaikuttaa mielenkiintoiselta paikalta.

Minusta kiinnostavinta tässä Jungstedtin kirjassa on Johanin ja Emman rakkaustarina. Heidän suhteensa on ollut kuin vuoristorata, silti tuntuu siltä että tosirakkaus voittaa aina, ah!

"Pitkäksi venähtävien ravintolailtojen sijaan Johan katsoi televisiota ja nukahti kymmeneltä Emma kainalossaan ja joskus lapsi tai pari sylissään. Työ ei enää imaissut häntä mukaansa yhtä kokonaisvaltaisesti kuin ennen. Kesken editoimisen hän saattoi alkaa miettiä, mitä Elin teki päiväkodissa, ja myöhäiseen ajankohtaan sovittu haastattelu stressasi häntä, koska lapset piti viedä uimaan tai jalkapalloharjoituksiin tai koska koulussa oli vanhempainkokous. Ennen Johan oli viipyillyt työpaikalla, mutta nykyään hänellä oli aina kiire kotiin. Häntä odotettiin, häntä tarvittiin. Hänestä se oli mahtavaa."