Elämää elokuussa

Elokuu on eräs lempparikuukausistani ja tänä vuonna se on tuntunut erityisen mahtavalta.
Ehkä se johtui kylmästä alkukesästä, ehkä kesälomasta, mutta olen imenyt jokaisen aurinkoisen hetken ihooni suurella kiitollisuudella. Ja se on tuntunut HYVÄLTÄ! Pitkän ja ankean talven ja kevään jälkeen tuntuu siltä kuin mojoni alkaisi palata, olen lukenut ilolla ja blogiin alkaa syntyä juttuja vaivattomasti.

Loma vierähti nopeasti, tie vei tällä kertaa Maltalle jossa ihastuin - taas - mereen ja purjehtimiseen. Malta on niitä paikkoja joissa menneisyyden läsnäolon voi aistia hyvinkin helposti ja varsinkin keskiaikainen Mdina vei sydämeni (kuvassa). Aivan mielettömän kaunis kaupunki! En ihmettele lainkaan sitä että näitä maisemia on nähty paljon elokuvissa. Yritin harjoitella hiukan vbloggaamista reissullani ja saatanpa laittaa tuloksia tännekin. (Maisemia tosin ei ole luvassa mutta jotain pientä kirjallista kylläkin...)

Elokuussa tulin kokeilleeksi jotain uuttakin, lainasin lifestyleblogeista idean Bloggaajan viikosta, eräänlaisesta päiväkirjasta. Postausten kirjoittaminen oli hurjan hauskaa vaikka hetkittäin epäilinkin itseäni. Ketä nyt kiinnostaisi lukea siitä, kuinka minä luen tai millaisia kirja-ajatuksia ajattelen?! Mutta kokeilu oli sen verran kiva että taidan tehdä joskus toistekin saman moisia tempauksia, vaikkapa muutaman päivän kerrallaan.

Elokuun luetut

Elokuun blogattujen kirjojen lista on tässä kuussa harvinaisen lyhyt: luettua toki tuli.  Luin 14 kirjaa ja viisi sarjakuvaa mutta kirjabloggaajan viikon takia piti pikkuisen tiivistää tahtia ja tehdä muutama kimppa- ja lyhytpostaus. Kuukauden TOP3:een ylsivät tällä kertaa Vanessa Lafayen vaikuttava Summertime, Rip Kirbyn nostalgiset seikkailut ja tyylikäs China Rich Girlfriend. Valinta oli tällä kertaa vaikea sillä vaikka lukulistallani olikin monta ns. luottonimeä joiden voimaan uskoin. Läckberg, Atwood ja Harper Lee - luotin teihin!

• Summertime / Vanessa Lafaye
• Pari kirjaa Pohjois-Koreasta: Diktaattorin keittiömestari ja Yhdeksän vuoden pako helvetistä
• The Quality of Silence / Rosamund Lupton
• Leijonankesyttäjä (Fjällbacka #9) / Camilla Läckberg
• Rouva Oraakkeli / Margaret Atwood
• Rip Kirbyn seikkailuja 1, 2 ja 3 / Alex Raymond
• Mies kuumasta (Takamäki #15)/ Jarkko Sipilä
• China Rich Girlfriend / Kevin Kwan
• Kaikki taivaan linnut / Harper Lee
• Finding Audrey / Sophie Kinsella

Luetut, ei blogatut

Tove Jansson: Moomintroll and the end of the world (Tigertext Ab/Ny Tid, 2008), 87s.

Tämä kirja osui hyppysiini kirjaston sarjishyllyä penkoessani, enkä voinut vastustaa Janssonin ensimmäisen muumi-sarjakuvan lukemista. Esipuheen maininnat kauan kadoksissa olleesta sarjakuvasta nostivat odotukseni melko korkealle ja taisin hiukan pettyä tajutessani että tarina on mukailee lähes täysin Muumipeikkoa ja pyrstötähteä vaikka muumien piirrokset tässä versiossa ovat vielä hieman esiasteella. Muumien pariin on toki aina mukava palata, mutta pientä hankaluutta aiheutti myös kieli. Kirjailija on itse tekstannut tarinan kuvitukseen ruotsiksi ja julkaisija taas on tarjonnut englanninkielisen käännöksen sarjakuvan alla - eikä pieniaivoinen lukija enää osaa päättää mitä kohtaa lukisi! Sinällään oli kyllä mukavaa oppia tuttujen hahmojen nimiä muilla kielillä, vaikka Muddler/Rådd-djuren ja Snork Maiden/Snorkfröken eivät ihan minun suuhuni istukaan.

Jonathan Kellerman: Motive (Ballatine Books, 2015), 336 s.

Huh. Kellermanin Alex Delaware -sarja on edennyt jo 30. osaansa ja tekstissä tykittää edelleen varsin mukavasti. Motive oli kirja johon vaihdoin takuttuani pidempään Lou Berneyn kanssa ja tuntui oikein vaivattomalta sujahtaa takaisin Alex Delawaren tutkimuksiin. Tällä kertaa muuten jahdataan murhaajaa, joka tappaa ujoja ja eristyneitä naisia ja vaikkei luvassa nyt varsin unohtumatonta menoa olekaan niin kelpo dekkarimeininkiä kuitenkin.

J.K. Johansson: Venla (Tammi, 2015), 204 s.

J.K. Johanssonin (salanimi) kirjoittama Palokaski-sarjan ensimmäinen osa, Laura, nappasi mielenkiintoni hiukan Twin Peaksia henkivällä tunnelmallaan mutta valitettavasti fiilis ei jatkunut Noora-teoksessa. Kaksi kirjaa lukeneena halusin kuitenkin selvittää miten nuorten naisten katoamisista kertova rikossarja loppuu joten nappasin Venlan luettavakseni heti tuoreeltaan. Teksti on kyllä sujuvaa mutta tuntui vuoden tauon jälkeen hiukan sekavalta. En myöskään oikein innostunut loppuratkaisusta joka kolmen kirjan jälkeen tuntui hiukan hutaistulta. Jäinkin miettimään olisiko sittenkin ollut parempi ratkaisua mahduttaa koko Palokaski-sarja yhteen kirjaan ja karsia muuta turha rönsy pois?

S.K. Tremayne: The Ice Twins (HarperCollins, 2015), 373 s.

The Ice twins tuli ladattua hätäkirjana Overdrivestä kun matkalla tajusin että varaamani kirjat olivat loppumassa kesken ja ko. kirja sattui löytymään hyllystä. Takakansiteksti lupaili hyytävää menoa mutta petyin. Tarinan keskiössä on äiti, jonka identtisistä tyttäristä toinen on puoli vuotta sitten kuollut onnettomuudessa mutta kumpi tyttösistä menehtyikään? Plussaa annan jylhistä maisemista jotka valokuvista päätellen ovat kirjailijalle tuttuja ja rakkaita.

Mamen Sánchez: On ilo juoda teetä kanssasi (Bazar, 2015), 304 s.

On ilo juoda teetä kanssasi vaikutti todella sympaattiselta kirjalta, jossa juodaan teetä, luetaan kirjoja ja ollaan herttaisia ja persoonallisia. Ja oikeaan osuin, tätä kirjaa kuvaa mielestäni parhaiten juuri sana sympaattinen, valitettavasti kuitenkin kokonaisuus jäi minulle jokseenkin vaisuksi. Ihan mukavaa, mutta helposti unohtuvaa.

Kesken jääneet

Lou Berney: The Long and Faraway Gone (William Morrow Paperbacks, 2015), 464 s.

Berneyn kirja vaikutti Goodreadsin arvostelujen perusteella todella kiinnostavalta mutta liekö kyseessä ollut väärä lukuhetki vai väärä lukija mutta en oikein tahtonut innostua tarinasta ja jätin lopulta päivien takkuamisen jälkeen kirjan kesken puolivälissä, tajutessani että elämä on aivan liian lyhyt pakkolukemiselle. Berneyn kirjan perusasetelma on kiehtova, siinä kaksi pikkukaupungin tregediassa särkynyttä ihmistä yrittää vuosien jälkeen selvittää mitä tapahtui ja miksi.

Haasteiden tilanne

Kirjan vuoden lukuhaaste etenee mielestäni mukavaa tahtia, vain viidennes haasteesta on lukematta. Jei!

Entäs ensi kuussa

Ensi kuussa on luvassa ainakin kömpelöitä vbloggausyritelmiä ja #dekkari-festivaaleillekin tekisi mieleni.

Kesäkirjojen viikko: Kesäkirja / Tove Jansson

Sain ajatuksen kesäkirjojen teemaviikosta viime vuonna mutta se jäi aikanaan toteuttamatta. Tänä vuonna sain sentään ryhdyttyä tuumasta toimeen ja Tove Janssonin Kesäkirja oli aivan ehdottomasti listallani. Mieleni on tehnyt jo jonkin aikaa lukea Janssonin romaaneja mutta aiemmin en ole saanut ryhdyttyä tuumasta toimeen. Kesäkirjojen viikko - mikä ihana tekosyy!

Kesäkirja kertoo isoäidistä, isästä ja pikku-Sophiasta, jotka viettävät kesänsä saaressa Suomenlahdella. Kirjalla ei ole varsinaista juonta, se tuntuu koostuvan enemmänkin hetkistä kesän aikana. Suurta draamaa ei todisteta, ellei sellaiseksi lasketa Myrskyä tai sitä, kun isä viettää aikaansa merirosvojen kanssa.

Sana kesäkirja kuvaa loistavasti Kesäkirjaa. Voimakkaimmin minulle nimittäin jäi mielen lukemisen mieleen palauttama nostalgia, johon sekoittui sekä haikeutta että onnea ja iloa. Kirja vei minut hetkeksi lapsuuden kesiin mummolassa, päiviin jolloin sileät uimakalliot Päijänteen rannalla tuntuivat lämpimiltä auringossa, muurinpohjalettujen tuoksuun ja kesään joka tuntui aina kestävän ikuisesti. Ja mummiin. Miten näin pieni ja kevyt kirja voikin aiheuttaa tälläisen ikävän?!

Kesäkirjassa on jotain samanlaista muumeissakin. Janssonin teksti on vähäeleistä ja arkista, mutta silti kaunista ja runollista. Toiset kirjailijat vain osaavat sanoa niin paljon niin vähin sanoin ja vaivattomasti. Teksti on kotoisaa ja elämän kepeyttä ja kirjoa ylistävää, mukana on muumien iloisuutta ja viisautta.

"Joka kerta yöt pimenevät aivan huomaamatta. Jonain iltana elokuussa sitä menee ulos asialle ja yhtäkkiä kaikki on sysipimeää, iso lämmin musta hiljaisuus talon ympärillä. Jatkuvasti on kesä, mutta se ei enää elä, se on seisahtunut kuihtumatta eikä syksy ole vielä valmis tulemaan. Tähtiä ei vielä ole, vain pimeää. Silloin haetaan paloöljykanisteri kellarista, se saa seistä porstuassa, ja taskulamppu ripustetaan paikalleen ovinaulaan."

WSOY, ensimmäinen suomenkielinen painos ilmestyi vuonna 1973
Alkuteos: Sommarboken
Sivuja: 135
Suomentanut Kristiina Kivivuori

Rakkautta Pohjanlahden molemmin puolen: Amorin kiehkurat ja Mutta minä rakastan sinua

Satuin sitten tarttumaan kahteen "rakkauskirjaan" samaan aikaan, kiitos kirjaston varauskeijun joka jakelee antimiaan silloin tällöin hiukan tällöin epätasaisesti. Kumpikaan kirjoista ei ollut ihan minun juttuni juuri tällä hetkellä, Amorin kiehkurat vaikutti hassuttelevassa viihteellisyydessään olevan vähän liiankin täynnä kaikenlaisia henkilöitä ja juonenkäänteitä ja vaikka Mutta minä rakastan sinua onkin yksinkertaisempi ja realistisempi, en oikein jaksanut innostua senkään vakavasta rakkaustarinasta.

Pienoisen blogiruuhkan takia päätin järjestää pienen Suomi-Ruotsi -ottelun romaanien välillä. Pisteitä jaan viidessä kategoriassa jotka ovat kirjailjat (aiemmat teokset), sankaritar, sankari, miljöö ja tietysti rakkaus.

Pisteistä taistelevat

Anna Jansson: Amorin kiehkurat
Gummerus, 2014
Sivuja: 317
Alkuteos: Ödesgudinnan på Salong d'Amour
Suomentanut Vappu Vähälummukka

Eppu Nuotio: Mutta minä rakastan sinua

Otava, 2015
Sivuja: 283

Kirjailijat

Molemmat kirjailijat ovat minlle entuudestaan tuttuja dekkarimaailmasta ja minua kiinnosti todeta kuinka loikka raakuuksista romantiikkaan oikein sujui. Romanttisesta luonteestaan huolimatta kirjat ovat melko erilaisia, Janssonin ote on selvästi hassutteleva ja viihteellisempi kun taas Nuotio -suomalaiselle luonteelle uskollisena - kirjoittaa vakavammin arkojen ihmisten hiljaisesta rakkaudesta.

Vaikka olenkin lukenutkin useamman kirjan Janssonin Gotlantiin sijoittuvasta Maria Wern -sarjasta mutta ihan rehellisesti sanottuna en muista kirjojen juonista juuri mitään. Sen sijaan Eppu Nuotion Pii Marin -sarja on jäänyt mieleeni ja varsinkin sarjan ensimmäiset kirjat olivat mainioita - siispä ensimmäinen piste annetaan Suomelle.

Voittaja: Mutta minä rakastan sinua

Sankaritar

Amorin kiehkuroissa päähenkilönä on 48-vuotias Angelika Lagermark, kampaaja suurella sydämellä. Leskeksi jäänyt iloinen nainen keskittyy nyt leikkimään Cupidoa asiakkaidensa keskuudessa muttei pidä rakastumista mahdottomana.

Mutta minä rakastan sinua -kirjan sankaritar on viisikymppinen Karin Kiurukorpi, avioerossa haavoittunut opettaja. Toisin kuin kilpasiskonsa lahden toisella puolella, Karin on arka ja varovainen sydämen asioissa.  Karin on naisista helpommin lähestyttävä ja vaikka hän vaikuttaakin hetkittäin turhankin tosikolta, on Angelika silti hieman muovisen oloinen sankaritar kaikessa hersyvyydessään joten Suomi nappaa toisen pisteensä.

Voittaja: Mutta minä rakastan sinua

Sankari

Kunnon sankari on tärkeä juttu romanttisessa tarinassa, sillä jos tarina toimii, rakastuu lukijakin mieheen. Amorin kiehkuroiden sankari on lajityypille uskollisesti tumma, komea ja salaperäinen mies, jossa on mukana hitunen vaaraakin. Salaperäinen komistus kantaa Angelikan mielessä nimeä Arséne, tunnetun herrasmiesvarkaan mukaan. Arséne jää kirjassa hiukan etäiseksi, mies ja rakkaus jäävät Janssonin tarinassa kakkossijalle kaiken muun seikkailun viedessä huomion.

Eppu Nuotion sankari on Lauri Eriksson, ilmastointilaiteinsinööri. Lauri on oikeastaan minun suosikkihenkilöni kirjassa, sillä hänessä on jotakin hyvin sympaattista. Hyvän sankarin tapaan Lauri myös kärsivällisesti odottaa sankaritartaan antaen Karinille aikaa edetä pienin askelin. Toisin kuin Amorin kiehkuroissa, Lauri pääsee jopa kertomaan tarinaa omalla äänellään ja tulee lukijalle tutuksi. En ehkä menettänyt sydäntäni Laurille, mutta hän on kelpo mies. Piste Suomelle.

Voittaja: Mutta minä rakastan sinua

Miljöö

Amorin kiehkuroissa rakastetaan Gotlannin keskiaikaisen kaupungin muurien suojissa ja tämä kieltämättä tarjoaakin oivalliset puitteet tarinalle. Eppu Nuotion kirjassa taas Amorin nuolet lentevät Turussa ja kirjassa onkin oivallista paikalliskuvausta. Tästä huolimatta Gotlanti kiehtoo mielikuvitustani enemmän - piste Ruotsille.

Voittaja: Amorin kiehkurat

Rakkaus ja esteet

Hyvään rakkaustarinaan kuuluvat esteet ja niiden ylittäminen. Amorin kiehkuroissa piisaa estettä jos jonkinmoista, tosin suurin osa niistä ei suoranaisesti liity Angelikan ja Arsénen rakkaustarinaan vaan on enemmänkin taustahenkilöiden luomaa kaaosta. Tarinan taustahenkilöissä on toki mielenkiintoisia hahmoja mutta minun makuuni heitä on liikaa sillä he tuntuvat vievän tilaa jo päähenkilöiltä. Lisäksi osa juonenkäänteistä tuntuu muualta lainatuilta.

Mutta minä rakastan sinua taas keskittyy miellyttävällä tavalla päähenkilöidensä elämään josta toki löytyy mutka jos toinenkin rakastavaisten tielle. Mutkista suurin on toinen nainen, Kaari joka haluaa Laurin. Myös Kaari pääsee ääneen kirjassa ja tuo osuvasti sen että rakkaus tosiaankin joskus mutkikasta.
Voittaja: Mutta minä rakastan sinua.

Voiton rakkausmaaottelussa vei tällä kertaa siis Eppu Nuotion edustamana Suomi pistein 4-1. Jei!

"Minä olen ollut siellä, tiedän miten naisten ja miesten väliset suhteet tapaavat kehittyä. Niiden kaari on niin yksinkertainen, kynällä nopeasti vedetty. Siinä tarinassa kaikki pyrkii vain yhteen suuntaan. Rakkaus tahtoo tulla lihaksi. Mutta minä tahtoisin olla tässä, kevättä enteilevässä maaliskuun illassa, haluaisin haistaa meren hänen kanssaan, tuntea tuulen poskilla ja hänen hiuksissaan. Haluaisin nähdä hänen siristelevän silmiään auringossa, siristellä hänen kanssaan." Eppu Nuotio: Mutta minä rakastan sinua

PS. Nappaan Nuotion kirjalla myös pisteen Kirjan vuoden lukuhaasteesta, kohdasta kirja joka on ilmestynyt vuonna 2015.

Muumit: sarjakuvaklassikot 4-7 / Tove Jansson, Lars Jansson

Hip hurraa ja hauskaa vappua! Hurahdin vähän aikaa sitten uudelleen lapsuuteni suosikkeihin, Muumi-sarjakuviin. Oli kiva huomata että samat piirrokset, jotka lapsena hauskuuttivat loputtomiin, toimivat edelleenkin. Tästä innostuneena päätin jatkaa Muumien - ja lapsuudenmuistojeni - läpikäymistä. Vapun päivä tuntui sopivalta ajoitukselta postaukselle, sillä päivä tuntuu ihan muumimaiselle. Veikkaan että he olisivat järjestäneet villit juhlat, tanssineet pöydillä ja jonkinlainen seikkailu olisi alkanut...

Nautiskelin tätä postaustani varten läpi Muumit-kirjat 4-7. Kirjoissa näkyy myös tehtävien siirto sisarukselta toiselle, sillä vaikka kirjat 4 ja 5 ovat vielä Toven piirtämiä, on kahdessa viimeisimmässä kirjassa piirtäjänä Lars Jansson. Kun kuvia osaa oikein tarkastella, ero onkin selvä. Toven Muumi-tarinat ovat koristeellisempia mutta Larsin piirrokset tuntuvat nekin toimivan kuin häkä, juuri hänen kirjoistaan löytyivät ne ruudut, jotka saivat minut vieläkin nauramaan ääneen!

Nämä kirjat pitävät sisällään sellaisia herkkupaloja kuin Muumipeikko ja pyrstötähti, Muumipeikko merillä, Hosulin kosinta, Muumipeikko ja vakoojat, Muumit uudisasukkaina ja Muumipeikko maanviljelijänä. Kirjoista oma suosikkini taisikin olla tuorein, jonka tarinoissa Lars Jansson ilakoi mainiosti mm. vallanhimolla ja kaupunkilaisten hölmöillä haavekuvilla maalaiselämästä. Myös Muumipapan keski-iän kriisi kirvoitti hymyn, enkä voinut olla ihastelematta sitä nerokkuutta jolla kirjoissa käsitellään varsin mutkikkaitakin aikuisten aiheita mutta silti niin että kirjoista nauttii lapsikin. On toivottomia rakastumisia, mustasukkaisuutta, luonnonkatastrofeja ja lopun alkua - hienoja tarinoita, joihin lukijan on helppo samaistua! Muumit ovat ihania - lukekaa niitä!

Ja nyt vappupiknille Muumien hengessä!

WSOY, 2010, 2011, 2011, 2012
Sivuja: 86, 111, 92, 99
Suomentanut: Anita Salmivuori, Juhani Tolvanen

Muumit: sarjakuvaklassikot 1-3 / Tove Jansson

Kiitos Kirjainten virrassa olevan Hannan muistuivat mieleeni lapsuuteni parhaat kaverit, ihanat muumi-sarjikset. Nämä olivat niitä kirjoja joihin pikku-Norkku työnsi nenänsä kerta toisensa jälkeen - edellisen lopettua kävin hakemassa kirjastosta itselleni toisen muumin ja olenkin epäilemättä lukenut sarjakuvat läpi ainakin parisenkymmentä kertaa. Olikin ihanaa palata rakkaan kirjasarjan pariin ja tajuta että nämä sarjakuvathan toimivat edelleen loistavasti!

Kirjoja tuli ahmittua kolme kerralla (ja luonnollisesti yritin näitä tyrkyttää myös herra Norkulle, kuten tavallista...) Yhdestä kirjasta löytyy 4-5 tarinaa ja näistä kolmesta kirjasta suosikkini ovat ehdottomasti kaksi ensimmäistä kirjaa, joissa Tove Jansson piirrosmaailma on rikkaimmillaan. Mm. jo strippiruutujen väliviivoissa asustelee melkoista luovuutta, muusta puhumattakaan. Ja jos kuvamaailma on rikas, niin ovat taustatarinatkin. Omiin suosikkeihini (ennen ja nyt) kuuluvat Muumiperhe Rivieralla (Muumit 1), Vaarallinen talvi (Muumit 2) ja Talon rakennus (Muumit 2). Muistan Rivieran tarinassa esiintyneiden Niiskuneidin asujen ja korujen ilahduttaneen pikku-lukijaa ja vaikken enää sarjakuvasankareiden vaatteista niin perustakaan, on tarina silti mainio ja monitahoinen.

Minun muumi-suosikkeihini ovat pikku-Myy ja Mymmeli, olkoonkin etten naperona oikein ymmärtänyt miksi Mymmeli aina ihastui tyhmiin poikiin... Näin aikuisena huomasin sarjakuvissa olevan yllättävänkin paljon aikuiselle suunnattuja elementtejä, jopa sellaisia joita joku moraalinvartija olisi saattanut paheksua. Muumipappahan on hiprakassa useampaankin otteeseen ja turvautuu jopa ilkivaltaa ja kaikin puolin vapaata elämääkin julistetaan Muumilaaksossa profeetan toimesta, Muumimamma jopa liittyy Rosvoyhdistykseen. Huih!

Muumilaakso piirtyykin sarjakuvissa melkoisena onnelana, paikkana jossa jokainen saa vapaasti olla sellainen kuin haluaa (mitä nyt rouva Vilijonkka ja hemulit hiukan yrittävät rajoja vetää) ja varsinkin Muumi-talossa on melkein kaikki mahdollista: luovaa, vapaata ja hauskaa. Luulen että itse kullekin tekisi hyvää viettää silloin tällöin aikaa muumien kanssa. Ihan aikuisenakin.

WSOY, 2008 - 2010
Suomentanut Anita Salmivuori, Juhani Tolvanen
Sivuja: 96 (Muumit 1), 85 (Muumit 2) ja 105 (Muumit 3)

Tove Jansson. Tee työtä ja rakasta / Tuula Karjalainen

Tove Janssonin -elämäkerta Tee työtä ja rakasta on kiinnostanut minua siitä lähtien kun Tammen tilaisuudessa sain kirjasta kuulla. Tänä vuonna juhlavuottaan viettävä muumimamma selkeästi kuitenkin kiinnostaa monia, sillä kirjaston varausjono oli pitkä kuin nälkävuosi ja sain kirjan hyppysiini vasta nyt! Kirja voitti myös ihan äskettäin kirjabloggaajien jakaman Blogistinian Tieto -palkinnon ja ihan ansiosta, sillä kyseessä on runsas, kaunis ja toimiva pakkaus joka kunnioittaa aihettaan.

Jo kirjan nimi, Janssonin exlibriksestä lainattu lausahdus, tuntui miellyttävän maanläheiseltä ja kauniilta, tavoittaen jotain sellaista miksi kuvittelen Tove Janssonin. Karjalainen kartoittaa Janssonin elämänvaiheita kattavasti ja kiintoisasti, piirtäen kuvan herkästä ja tunnollisesta naisesta jossa on elämäniloa, rohkeutta kulkea omaa polkua ja lahjakkuutta.

Minulle kirjan mielenkiintoisimmaksi anniksi nousivat Janssonin töiden analyysit joissa Tuula Karjalainen nostaa esiin kiinnostavia näkökulmia ja sota-ajan kuvaus, jossa nousevat hyviin esiin sekä ajan henki että Toven oman elämän myllerrykset ja pohdinnat. Kirjailija tuntuu perehtyneen hyvin aiheeseensa, tietoa on runsaasti ja ne esitetään lukijaa kiinnostavalla tavalla, herättäen mielenkiinnon tutkia Jansson töitä lisääkin. Ilokseni huomasinkin että Ateneumissa alkaa maaliskuussa Tove Jansson -näyttely, se taitaa nyt olla ihan pakko katsomassa. Mieli tekisi myös palata hetkeksi lapsuuden rakkaiden Muumi-kirjojen pariin, varsinkin sarjakuvat olivat meillä kovassa suosiossa. Muistan rakastaneeni sarjakuvien paksuutta ja kuvituksen ja tarinan runsautta niin että lainasin suosikkikirjani kirjastosta aina vain uudestaan!

Kirjan ulkoasusta on vastannut Timo Numminen, joka mielestäni on tehnyt oivallista jälkeä, kirja on kaunis kuin Janssonin luomat satumaailmat.

Maalaan taivaan siniseksi, siniseksi

hameen auringon keltaiseksi

kauniiksi hymysi.

Sinut maalasin suloisimmaksi,

maalaan kuvasi seinälle 

ja sinne jäät

sellaisena kuin olit

kun rakastit minua.

- Tove Jansson

Tammi, 2013
Sivuja: 303

Murhan alkemia / Anna Jansson

Intensiivisen sähkökirjan lukemisen välissä tuntui melkein taivaalliselta lukea OIKEAA kirjaa. Kirjaston hyllystä löytynyt Anna Janssonin uutuus täytti mukavasti lukemisen tarpeen ja lasinpuhalluskin oli minulle uutta ja ihmeellistä, melkeinpä mystistä. Olin viimeisimpien kirjojen myötä alkanut hiukan kyllästyä Maria Werniin ja kumppaneihin, syystä, jota en tosin enää muista. Lukemisen myötä muistini alkoi kuitenkin palailla pätkittäin...

Telkustakin tuttu Maria Wern saa jälleen selvitettäväkseen mystisen murhavyyhden kun taiteen alalla toimivia alkaa löytyä kuolleena. Samaan aikaan Marian pomon, Tomas Hartmanin, iäkäs setä, maineikas lasimestari Justus katoaa sairaalasta. Kaikki tuntuu jollain tapaa liittyvän lasimestariin, hänen taiteeseensa ja vuosikymmeniä sitten kuolleeseen Angelika-vaimoon.

Kirja alkoi lupaavalla tavalla, mutta edetessäni tunsin turtuvani. Kirjassa on tiettyjä rakenteita, jotka minusta toistuvat dekkareissa suhteellisen usein ja kaavan huomattuani, loppu olikin melko yllätyksentöntä.  Tiedän myös, että olen lukijana aika helposti vietävissä. Jos tarina iskee kunnolla, voin katsoa helposti joitain epäuskottavuuksia läpi sormieni. Mutta joku raja minullakin on ja se ylittyi siinä vaiheessa kun eräs henkilö alkaa macgyvermäisesti rakentaa kännykälleen uutta akkua ihan perusosasista. En. Vaan. Jaksa. Uskoa.

Kirjan kiinnostavinta antia olikin lasinpuhallus ja Janssonin kuvailemat kauniit lasiesineet, mikä on tietysti mukavaa, silti innostuisin mieluiten kirjan juonesta...

"Hän oli ollut niin nuori silloin. Niin naiivi. Riittääkö neljänkymmenen vuoden katumus rangaistukseksi? Eikö ollut jo aika antaa nuorelle pojalle anteeksi hänen virheensä? Siinä iässä kaikki oli niin mustavalkoista, joko hyvää tai pahaa, ja vastaheränneen seksuualisuuden voima on vaikeasti hallittavissa. Vasta myöhemmin ymmärtää, että me kaikki koostumme harmaan sävyistä. Ne tulevat esiin sitä mukaa kun tukka harmaantuu. Vuosien mittaan on mahdollista ainakin ymmärtää, ellei antaa anteeksi."

Gummerrus, 2012
Sivuja: 334
Alkuteos: Alkemins eviga eld
Kirjasta lisää: Rakkaudesta kirjoihin