Vuoden viimeinen

Joulukuu hurahti ohi niin nopeasti etten oikein tainnut tajutakaan sitä. Kuukauteen kuului sairasteluja, hajonneita autoja ja paljon pimeää ja vesisadetta joten joulun tunnelma ja rauha olivat täällä hakusessa. Pyhät kuitenkin tulivat juuri oikeaan rakoseen sillä pieni lepotauko teki terää. Kun kelit eivät ulkoilua oikein suosineet, pelattiinkin pelejä tai katsottiin yhdessä leffoja. Söin suklaata ja luin kirjoja - mieli lepäsi.

Joulukuun luetut

Joulukuu kaikkine tohinoineen ei ollut lukukuukausista tehokkain vaikka laadullisesti kuukauteen mahtuikin vallan oivaa tavaraa, varsinkin kotimaiselta puolelta löytyi oivia ilahduttajia. Luettuja ja blogattuja kirjoja oli yhteensä 16, sivumäärältään 4269. Lukukuukausi on ollut melkoista sillisalaattia tietokirjoista, dekkareihin, historialliseen fiktioon ja sarjakuviin. Erikoisen jouluinen kuukauden lukulista ei ollut mutta hyvin aika kului näidenkin parissa!

Kuukauden TOP3:een kuuluvat ehdottomasti hienon haikea Kangastus 38, hulvaton Avioliittosimulaattori ja ihana The Rosie Project. Kuukauden floppi taas saanee osan kohottelemaan kulmiaan, sillä Nesbøn kirjoja on moni kehunut. Minä tulin Poliisia kuunnellessani todenneeksi että nämä kirjat ovat liian raakoja minulle, varsinkin äänikirjoina. Pimeässä metsässä. (Okei, myönnetään, vika ei luultavimmin Jo Nesbøssa vaan minussa. Olen huono pelkurilukija joka on kurkkuaan myöten täynnä ongelmaisia ja alkoholisoituneita poliiseja.)

• The Rosie Project / Graeme Simsion
• The White Princess / Philippa Gregory
• Kangastus 38 / Kjell Westö
• Luova laiskuus / Juha T. Hakala
• Pikku Närhi / Lauri ja Jaakko Ahonen
• Davidsstjärnor / Kristina Ohlsson
• Kohtalon tango / Arturo Pérez-Reverte
• Kiinan viimeinen keisarinna / Jung Chang
• Valkea kuin lumi / Salla Simukka
• Kummallisia kysymyksiä kirjakaupassa / Jen Campbell
• Porto Francon vartija / Ann Rosman
• Poliisi / Jo Nesbø
• Ättä ääriolosuhteissa / Sanna Ala-Ojala
• Avioliittosimulaattori / Veera Nieminen
• Tumman veden päällä / Peter Franzén
• Säkenöivät tytöt / Lauren Beukes

Luetuksi tuli myös Pete Suhosen Valkoinen joulu (WSOY, 2013, 278 sivua) jota olin alunperin kaavaillut joulupostaukseni kirjaksi. Valkoisen joulun alkuasetelma oli kiinnostava ja suurimmaksi osaksi henkilötkin vaikuttívat mielenkiintoisilta. Valitettavasti kokonaisuus jäi kuitenkin etäiseksi eikä kokonaisuuskaan tuntunut sittenkään tuntunut kovin jouluiselta tai hauskalta joten postausideani meni uusiksi.

Aaton ratoksi kuuntelin myös Audiblen joululahjaksi antaman pienen kummitustarinan Oh Whistle and I'll Come to You, My Lad. Tarinan on kirjoittanut M.R. James ja sen luki mainio David Suchet, joka Poirotinakin tunnetaan. Tarinassa pieni, harmaa professori lähtee lomalle ja tekee oudon löydön Temppeliherrojen kirkon raunioista. Tarinan tunnelma oli sopivan jännittävä, tämä toimisi synkkänä ja myrskyisänä yönä kuunneltavana.

Haasteiden tilanne

Lukuhaasteeni eivät tämän(kään) kuukauden aikana juuri edenneet. Luulen että ensi vuonna hiukan vähennän haasteiden määrää, turhaahan niitä on mukana roikottaa jos ei niiden mukainen lukeminen innosta. Kirjallisesta maailmanvalloituksesta en kyllä luovu!

Entäs ensi kuussa?

Huomenna eletäänkin sitten uutta vuotta ja nakataan ilmoille jo perinteeksi muodostunut tilastotuokio. Tammikuun luettavissa tulee ainakin olemaan chick-litiä sekä eräs pitkähkö äänikirja, jota olen joulukuun ajan kuunnellut.

Iloista uutta vuotta 2014 kaikille! 
Olkoon se täynnä mahtavia luku- ja muitakin kokemuksia!

Järjen veit / Sylvain Ricard & James

Kiitokset taas kirjaston sarjisporukalle, sillä tein taas mielenkiintoisen sarjakuvalöydön! Sylvain Richardsin Järjen veit vaikuttaa pelkistetyn piirrosjälkensä ansiosta melkein viattomalta mutta kirjan aihe - parisuhdeväkivalta - on kyllä kaikkea muuta. Piirrosjäljen ja eläinhahmojen yhdistelmä sekä tekstin asiallinen tyyli muodostavat hyvän kontrastin rankalle aihepiirille.

Tarinan rankkuutta lisää se, että tuntuu niin tavalliselta. Vuohi (sarjakuvan  nimettömäksi jäävä naishahmo) ja Koira (mies) tapaavat opiskeluaikoina ja avioituvat pian. Jo pariskunnan kuvaukset häistä eroavat toisistaan, Vuohi kuvailee päivää elämänsä romanttisimmaksi, Koira taas puhuu tehokkuudesta ja verkostoitumisesta. Häiden jälkeen Vuohi lopettaa työskentelyn ja jää hoitamaan kotia, sillä Koiran työ on hyväpalkkainen, joskin stressaava. Sarjakuvan Koira onkin vaativa puoliso, jonka tarpeisiin Vuohi pyrkii parhaansa mukaan sopeutumaan. Pariskunnan suhteessa säilyy jonkinlainen tasapaino -aina ensimmäiseen lyöntiin saakka.

Kirja on rakennettu dokumentin omaiseksi. Useissa ruuduissa pariskunta istuu sohvalla kertomassa haastettelijalle tarinaansa ja näin Ricard onnistuu kertomaan molemmat puolet tarinasta. Oman, vähän hämmentävän ja ehkä epäuskottavan osansa tarinassa muodostavat Vuohen läheiset ja ihmiset, joilta hän hakee apua. Ystävillä on ehkä liiankin kiire oman elämänsä kanssa, äiti taas huolehtii enemmän siitä miltä asiat näyttävät. Tuntuu surulliselta ajatella tilannetta, jossa pahoinpitely ei koskettaisi tai suuttuttaisi läheisiä, jossa uhri jää yksin mutta varmasti näitäkin tapauksia riittää.

Kirjan aihe on tärkeä ja mielenkiintoinen, erityisesti kirjan loppuratkaisu sai ajattelemaan asiaa. Miksi nainen jää väkivaltaiseen suhteeseen? Miksi mies lyö? Ricard onnistuu oivallisesti kuvaamaan tilannetta molemmista näkökulmista ollen suorastaan objektiivinen. Tämä kirja ei syyttele tai puolustele, se tuntuu esittävän asiat yksinkertaisesti ja suoraan. Vaikuttavaa.

WSOY, 2012
Sivuja: 144
Alkuteos: ... à la folie.
Suomentanut Saara Pääkkönen
Kirjasta lisää: Järjellä ja tunteella

The turn of the screw and the Aspern papers / Henry James

Venetsia-viikkoni sai minut tutustumaan Henry Jamesin tuotantoon, olihan John Berendtin kirjassa Pudonneiden enkelten kaupunki useampaankin otteeseen viitattu The Aspern papers -lyhytromaaniin, joka sijoittuu kaupunkiin. Kaupanpäällisiksi sain lukea myös kirjailijan tunnetuimman kertomuksen: The turn of the screwn.

The turn of the screw kertoo nimettömäksi jäävästä opettajattaresta, joka saa tehtäväkseen huolehtia kahdesta pienestä orvosta, Milesistä ja Florasta kaukaisessa maaseutukartanossa. Lapset lumoavat suloisuudellaan opettajattaren ja hänen on hyvin vaikea uskoa että Miles on erotettu koulusta huonon käytöksen takia. Pian kotiopettajatar näkee outoja henkilöitä, joka pian tunnistetaan talon henkilökuntaan aiemmin kuuluneeksi ja nyt kuolleeksi Peter Quintiksi. Naiskummituksen arvellaan olevan lasten edellinen kotiopettajatar, kaunis ja huono-onninen Miss Jessep, joka lankesi Quintin pauloihin. Kummitukset tuntuvat tahtovan jotakin perheen lapsista, joita opettajatar parhaansa mukaan yrittää suojella.

Ihan ensimmäiseksi, The turn of the screw on siis kummitustarina ja minä olen huono lukemaan niitä, joten tarina ei ihan hirveästi innostanut. Vaikka luenkin melko paljon englanniksi, oli Jamesin kieli sellaista, jonka lukemisen koin työlääksi. Kirjan tarina sen sijaan osoittautui, kummituksista huolimatta, oikein toimivaksi mysteeriksi, jonka tulkinta jäi vaivaamaan mieltäni. Minusta nimittäin tarinan voisi tulkita muutenkin kuin kummitusjutuksi... Tarinassa on mielestäni samanlaista henkeä kuin Sarah Watersin Vieras kartanossa -kirjassa, joten jos pidit Watersista, voisi tämä lyhytromaanikin olla lukemisen arvoinen.

Tarinoista toinen, The Aspern papers, osoittauti minulle mieluisammaksi lukukokemukseksi. Vaikka James tässäkin kirjassa onnistuu luomaan mukavan kierotuneen tunnelman, ei luvassa sentään ole kummituksia, korkeintaan ahneutta ja muita inhimillisiä tunteita.

The Aspern Papers kertoo miehestä, jonka päähän pinttymä on hänen suuresti ihailemansa, nyt jo edesmennyt runoilija Jeffrey Aspern. Mies matkustaa Venetsiaan kuultuaan että Aspernin iäkkäällä rakastajattarella, Julianalla, saattaisi olla halussaan runoilijan kirjeitä. Juliana asuu suuressa palazzossa, seuranaaan vain sukulaisensa, vanhapiika nimeltä Miss Tina. Kertoja soluttautuu ovelasti naisten luo asumaan, tarjoten vähävaraisille vuokrarahaa. Vähitellen hän alkaa piirittää aran oloista Miss Tinaa saadakseen tältä tietoja Aspernista.

Tarina on tavallaan arkinen,Henry James oli ammentanut inspiraationsa Shelleyn kirjeisiin liittyvästä tapauksesta ja yllättävän tutulta kuulostaa myös Ezra Poundin ja hänen rakastajattarensa Olga Rutgen tapaus, jota John Berendt kirjassaan Venetsia: pudonneiden enkelten kaupunki, tutki. Päähenkilön ahneus ja häikäilemättömyys ovat oikeastaan hurjempia kuin edellisen tarinan kummitukset ja ainakin minusta myös pelottavampia. Molemmissa tarinoissa kirjan kieli osoittautui minulle hankalaksi, pitkät ja mutkikkaat lauserakenteet ja paikoittain vaativa sanasto hidastivat lukemistani ja tekivät siitä pakkopullaa. On toki hyvä lukea joskus vaikeampiakin tekstejä ja siten harjoittaa omaa kielitaitoa, mutta en siltikään oikein jaksanut innostua lukemastani. Paitsi Venetsian kuvauksista, jotka olivat upeita...

"Accordingly I spent the late hours either on the water - the moonlights of Venice are famous - or in the splendid square which serves as a vast forecourt to the strange old church of Saint Mark. I sat in front of Florian's café eating ices, listening to music, talking with acquaintences: the traveller will remember how immense cluster of tables and little chairs stretches like promontory into the smooth lake of the Piazza. The whole place, of a summer's evening, under the stars and with all the lamps, all the voices and light footsteps on marble - the only sounds of the immense arcade that encloses it - is an open-air saloon dedicated to cooling drinks and to a still finer degustation, that of the splendid impressions received during the day."

Wordsworth, 1993
Sivuja: 236

Syystanssiaiset / P.D. James

P.D. Jamesin Syystanssiaiset oli jäädä minulta lukematta ennen kuin huomasin Helmetin hakusanoissa sanat Elizabet ja Fitzwilliam Darcy - kyseessä olikin siis jonkinlainen rikostarina Austenin hengessä, tuikkivasilmäisen Elizabethin ja hänen jylhän Darcynsä kera. Ihanaa! Kirja lähti varaukseen ja saapui juuri sopivasti Tukholman reissuani varten, mieluisampaa matkalukemista saa hakea.

Kirjan tapahtumien alkaessa on kulunut kuusi vuotta Ylpeyden ja Ennakkoluulon tapahtumista. Kirjan nuoret parit, Darcyt, Bingleyt ja Wickhamit, ovat vakiintuneet, kukin omalla tavallaan. Elizabethin ja Darcyn koti, tuo Pemberleyn komea kartano, on harmoninen ja onnellinen paikka jossa valmistellaan vuotuisia syystanssiaisia, kun iltahämärissä paikalle saapuu kieseillä hysteerinen Lydia. Lydia kertoo miehensä, kieron herra Wickhamin ja kapteeni Dennyn riitaantuneen ja juosseen Pemberleyn metsiin. Laukauksiakin oli kuultu... Kun Darcy miehineen lähtee asiaa tutkimaan, he löytävät metsästä kuolleen kapteeni Dennyn ja verisen Wickhamin, joka tokaisee: "Hän oli ainoa ystäväni. Olen tappanut hänet."

Näistä tapahtumista lähtee liikkeelle dekkarikuningatar P.D. Jamesin fanfiction, jossa siis selvitellään kapteeni Dennyn murhaa. Jamesin teksti tuntuu melko uskolliselta Austenille ja tuttuja henkilöitä käsitellään ilokseni lempeästi ja lämmöllä. Varsinainen rikosjuttu jää kuitenkin oikeastaan henkilöhahmojen ja heidän elämänsä varjoon mutta tässä kirjassa se ei oikeastaan häiritse, sillä Elizabethistä ja Darcystä minä juuri haluankin lukea! Paras osa Syystanssiaisia on minusta ehdottomasti Austenin henki ja vanhojen tuttujen hahmojen pariin pääseminen. Kirja keskittyy, kenties murhamysteerin luonteensa takia, Darcyyn ja Elizabet onkin tässä kirjassa varsin vaisu, ehkä kartanon rouvan elämä on vaatinut veronsa?

Sävyiltään kirja on Ylpeyttä ja ennakkoluuloa synkempi, mikä toki on ymmärrettävää - onhan kyse kuitenkin murhasta. Ratkaisu tuntuu sopivan myös aikakauden henkeen, ainakin itse hämmästyisin jos Pemberleyn elegantin illanvieton kesken päätyisinkin lukemaan verisistä haavoista, murhaajan raivosta ja muista kauheuksista. Siksi oikeastaan pidänkin enemmän suomennoksen nimestä, joka ohjaa lukijaa alkuperäistä nimeä Death comes to Pemberley paremmin oikeaan tunnelmaan. Hieman taitaa P.D. James kuitenkin virnistää lukijoilleen laittaessaan seurueen herrat pohtimaan mikä oikein on naiselle soveliasta tekemistä, selviääpä keskustelussa että naisilla olisi nykyisin ihan sielutkin...

Kirja oli mukava, vaikkei kuitenkaan tajuntaa räjäyttävä lukukokemus. Varsinaista moitittavaa en kirjasta löydä, ainoastaan loppuratkaisun kertaaminen hiukan latisti iloisia lukutunnelmia. En ole lukenut muita P.D. Jamesin kirjoja vaikka Adam Dalgliesh onkin minulle televisiosta tuttu, joten en siis tiedää millainen Syystanssiaiset on kirjailijan muihin teoksiin verrattuna. Huolimatta dekkarin pehmoisesta hengestä, heräsi uteliaisuuteni kuitenkin ja luulenpa että saatan hyvinkin tutustua Jamesin muuhunkin kirjalliseen tuotantoon. Antakaapa hyviä vinkkejä, mistä kannattaisi aloittaa?

"Kynttilänvalo valaisi kaksia haltioituneita kasvoja ja niiden iloisia ilmeitä, kun ongelma saatiin ratkaistua ja Georgiana asettui soittamaan, ja heitä katsellessaan Elizabeth aavisti, ettei kyse ollut vain ruumiillisen läheisyyden ohikiitävästä viehätyksestä eikä myöskään jaetusta rakkaudesta musiikkiin. He olivat varmasti rakastuneita, tai ehkä juuri rakastumaisillaan, ja elivät tuota molemminpuolisen oivaltamisen, odotuksenja toivon lumoavaa aikaa."

Otava, 2012
Sivuja: 348
Alkuteos: Death comes to Pemberley
Kirjasta lisää: Kirjasfääri, Amman lukuhetki, Lumiomena, Booking it some more