Lampaan vaatteissa / Simo Hiltunen

Helsingin kirjamessuilla sain ilon osallistua Bloggaribrunssille jossa oli joukko esikoiskirjailijoita kertomassa teoksistaan. Tarinoinnin aloitti Simo Hiltunen jonka kirjasta Lampaan vaatteissa kiinnostuin heti, siitäkin huolimatta että kirjailija korosti ettei kyseessä ole rikosromaani. (Sellaisethan meikäläiselle nimittäin maistuvat oikein hyvin!) Kirjan aihe - perhesurmat - on hyytävä enkä varmasti ole ainoa joka on näitä surullisia uutisia lukiessaan miettinyt miksi näin tapahtui.

Lauri Aleksis Kivi (kiinnostaisi muuten ihan hirveästi tietää mikä on tarina tämän päähenkilön nimen taustalla!) on kaiken nähnyt rikostoimittaja joka saa raporoitavakseen jälleen yhden surullisen tapauksen, poliisin tekemän perhesurman. Työnsä puolesta hän alkaa tutkia aiemmin tapahtuneita perhemurhia ja sukeltaa syvälle synkkiin vesiin. Omaan pimeyteensä ja jonkun muunkin.

Lampaan vaatteissa on erinomainen romaani. Se on synkkä ja hyytävä mutta aiheen huomioon ottaen, en odottaisikaan yhtään vähempää. Se tarjoaa dekkarin ystäville jännittäviä käänteitä mutta pureskeltavaa riittää myös muillekin kuin jännitystä kaipaaville. Minut kirja sai miettimään isien syntejä ja perheväkivallan tuhoavaa vaikutusta. Tuntui siltä että Lampaan vaatteissa on myös tärkeä kirja.

Herkille siis tiedoksi että Lampaan vaatteissa on rankka kirja ja sen aiheet saattavat järkyttää. Teksti on kuitenkin sujuvaa ja elävää, juoni kulkee ja koukuttaa. Suosittelen lukemaan ja toivon, että Simo Hiltunen kirjoittaa pian lisää.

- Eihän se teille mitään?
- Se on lammas.
- Pahimmat saattavat piileskellä niiden vaatteissa. Usko, kun minä sanon. Minä tiedän paremmin kuin haluaisin. Niillä keittää yli, koska ne ovat keränneet koko elämänsä painetta ja sitten kaikki puristuu yhteen pieneen kattilaan. Että nyt riitti. Siinä voi tulla rumaa jälkeä. Sellaisten pitäisi päästellä: sanoa pomolle vittu, isälle hinttapuli ja puheenjohtajalle suorat sanat. Vaimollekin voi joskus rähjätä ja lapsille äyskähdellä. Ei roiskuisi niin pahasti yli ja pahimmallaan veri.

WSOY, 2015
Sivuja: 419
Saatu arvostelukappaleena.

Varo minua (Studio #3) / Pekka Hiltunen

Pekka Hiltusen Studio-sarja on ollut kelpo luettavaa ja olen odotellut innokkaasti sarjalle jatkoa ja nyt se on vihdoin täällä. Varo minua oli onnekseni Elisan dekkaripiirin kuukauden kirjana joten se tuli napattua matkallekin mukaan.

Kirjassa Lian kaksoiselämä Lontoossa paljastua kun innokas poliisi alkaa pohtia miksi aivan tavallisen graafikon tielle osuu niin paljon rikoksia. Lian pitäessä matalaa profiilia Studion toiminnasta, on muu Studion väki keskittynyt jengeihin ja vaara vaanii - joka puolella.

Studio-sarja ei pettänyt tälläkään kertaa, meno oli hetkittäin melkoisen hyytävää ja kirja oli tuttuun tapaan ahmittava loppuun saakka. En tiedä kumpaa pääjuonista seurasin jännittyneempänä: Marin tutkimuksia rehellisesti sanottuna todella pelottavien jengien parissa (ilmeisesti jengi-kuvaukset pohjautuva jopa tositapauksiin joka lisää tilanteen ahdistavuutta) vai Lian kokema henkilökohtainen helvetti?!

Pidän Hiltusen kirjoissa siitä, että niiden aihepiirit eivät ole ihan tutuimmasta päästä, esimerkiksi jengien toiminnasta olen lukenut aika harvoin. Vaikka lintukodossa elämmekin, on minusta tärkeää lukea myös tällaisista asioista jotta ymmärtäisin maailmaa paremmin. Vahvat naiset ja nojatuolimatka Lontooseen yhdistettynä kauniiseen kerrontaan ja kiinnostaviin aihepiireihin eivät ole yhtään pöhkömpi juttu, yksi huono puoli tässä kirjassa kuitenkin. - Se nimittäin loppui ihan liian nopeasti ja joutunen odottelemaan sarjan seuraavaa osaa aivan liian pitkään... Lisää, kiitos!

WSOY, 2015
Sivuja: 448

ISO / Pekka Hiltunen

Pidän kovasti Pekka Hiltusen Studio-sarjasta ja kuullessani ISON aiheen olin lievästi pettynyt, sillä halusin kovasti lukea sarjaan lisää jatkoa ja aihe, kertomus ylipainosesta naisesta, ei ensi alkuun kuulostanut kovin kiinnostavalta. Hiltusen kirjoittajantaidot saivat kuitenkin minut tarttumaan ISOon, mistä näin jälkeenpäin olen todella iloinen, sillä kirja osoittautui hienoksi lukukokemukseksi ja mikä tärkeintä - se herätti ajatuksia.

ISOn päähenkilö on Anni Kantto, toisin eläjä. Anni on iso ihminen, niin kiloissa kuin rohkeudessakin mitattuna. Tarina alkaa tilanteessa, jossa Anni muuttaa takaisin Armonkallioon kärsittyään Helsingissä kipeitä tappioita niin työn kuin rakkauden saralla - kokonsa takia. Nuollessaan haavojaan Anni kysyy itseltään ja maailmalta tiukkoja kysymyksiä: Miksi lihavuus on niin tuomittavaa? Miksi lihavaa on lupa arvostella ja pilkata? Saatko olla sekä lihava että onnellinen?

ISO on ennen kaikkea Annin kasvutarina. Hiltunen kirjoittaa hienosti ja koskettavasti, Anni tuli minulle todeksi ja elin hänen mukaan iloissa ja suruissa, niin ystävän löytämisen hennossa toivossa kuin baari-illan pokan aamuisessa hylkäämisessä. Oli hienoa nähdä Annin elpyvän vastoinkäymistensä jälkeen ja nousevan, keräävän rohkeutensa ja toimivan. Ehkä tästä löydänkin yhteneväisyyden Studion naisiin, he, niinkuin Annikin, ovat älykkäitä, rohkeita ja ennen kaikkea selviytyjiä.

Mietin kirjan teemoja kauan, tämä postauskin antoi odottaa valmistumistaan sillä ajatukset halusivat kypsyä rauhassa.  ISO herätti ajatusten lisäksi myös paljon tunteita, huomasin todella suuttuvani ja puhisevani Annin puolesta, sillä idealisti kun olen, haluaisin että maailmassa jokainen saisi olla sellainen kuin on.Kirjassa esitetään kiintoisia väitteitä lihavuudesta ja terveydestä jotka kyllä ansaitsevat tulla luetuksi. Kirja sai minut myös miettimään omaa suhdettani painooni, varsinkin näin kesän jätskiherkutteluiden jälkeen on esimerkiksi helppo ymmärtää mitä tarkoitetaan vaikkapa läskintailla, päivällä jolloin oma ruumis, ja sen paino tuntuu tavallista pahemmalta ja uskonpa etten suinkaan ole ainut joka asian ymmärtää...

Kirjan kansi oli kiinnostava ja herätti allekirjoittaneessa ristiriitaisia mietteitä, karsastan nimittäin vähän sitä että kirjailijan nimi erottui kannesta niin heikosti. Mielipiteeni tosin vähän alkoi muuttua lukemisen aikana sillä oikeastaan kannen kuvaa heijastaa sisältöä - Annin elämää - aika hyvin. En ehkä rakasta kantta mutta luulen että se on kuitenkin oikea juuri tälle kirjalle.

ISO oli hieno lukukokemus ja aiheeltakin ihan ajattelemisen arvoinen, suosittelen. Tässä vaiheessa vuotta uskallan myös veikata, että Iso tulee kisailemaan paikasta minun Blogistanian Finlandia -listallani.

"Meillä on lukemattomia syitä olla menemättä ihmisten ilmoille. Ei jaksa, ei kehtaa, ei uskalla. Siinä on rajansa, kuinka usein haluaa kovistella itseään muiden joukkoon. Sitä tyytyy yksinoloon, koska yksin elämisessä on hienot hetkensä ja arvokkaat puolensa. On helpompi antaa päivien kulua omissa oloissaan kuin mennä muiden pariin ja ottaa riski, että edessä voi olla tunne, jota on mahdoton kestää: kun tajuaa olevansa huoneen huonoimpana pidetty ihminen, se josta kaikki muut ajattelevat, että onneksi eivät ole niin kuin tuo."

WSOY, 2013
Sivuja: 419
Saatu arvostelukappaleena.

Vilpittömästi sinun / Pekka Hiltunen

Luin syyskuussa pitämilläni E-kirja -viikoilla Pekka Hiltusen tuoreimman jännärin Sysipimeä. Vasta aloitettuani tajusin että kyse olikin kirjasarjasta, jonka lukemisen olin aloittanut kätevästi sarjan toisesta osasta. Sen siitä saa kun haahuilee eikä perehdy riittävästi asiaansa. Tykästyin kuitenkin kovasti Liaan, Mariin ja koko Studion porukkaan, joten korjasin virheeni ja hankin luettavakseni sarjan ensimmäisen osan - Vilpittömästi sinun.

"Liasta on tulossa vahva. Hänen on vain saatava aikaa, hänen on saatava tehdä asioita ja oppia. Mari tietää, että Lia on sen arvoinen."

Kirjassa tapaamme suomalaisen Lian, yksinäisen suden Lontoossa. Viettäessään syntymäpäiviään Lia tapaa Marin, toisen salaperäisen suomalaisen. Naisten välillä syttyy ystävyys, melkeinpä sisaruus ja vähitellen Lia tutustuu myös pyörittämään toimintaan, Studioon, jossa oikaistaan maailman vääryyksiä. Marin ohjauksessa Lia alkaa tutkimaan häntä vaivannutta, raa'asti murhatun, nimettömäksi jääneen latvialaisnaisen tapausta. Studiolla selvitellään myös oikeistolaispoliitikon taustaa.

"Sellainen Mari on. Pinnalta katsoen läpitunkematon, älyllinen ja horjumattoman määrätietoinen. Sisällä velloo suuria tunteita ja periaatteiden aaltoja."

Mari ja Studion väki ovat kuin oikean elämän supersankareita, niitä, jotka ottavat rikkailta ja antavat köyhille. Kirjassa Marin resurssit, niin rahalliset kuin älyllisetkin, tuntuvat huikeilta mutta ne pysyvät riittävän uskottavuuden rajoissa, mistä pidän. Vilpittömästi sinun on kunnianosoitus suomalaisille naisille ja Lontoolle, joka on sekin vahvasti läsnä kirjassa. Naisista varsinkin Lia tuntuu aidolta, yksinäiseltä sudelta, joka löytää kuin löytääkin oman laumansa ja paikkansa maailmassa. Koska kyseessä on kirjasarja ja koska aloitin tyhmästi lukemisen sarjan toisesta osasta, tiesin jossain määrin liikaa kirjan henkilöistä, Sysipimeässä kun paljastuu lisää palasia Studiolaisten taustoista. Tämä ei varsinaisesti häirinnyt lukukokemustani, mutta luulen että olisin kokenut Sysipimeän voimakkaammin, mikäli olisin tutustunut henkilöihin paremmin ensin.

"Toinen kotini. Kummallinen koti, jossa minusta tulee voimakkaampi kuin missään muualla."

Huomaan, että tällä hetkellä minua kiinnostavat kovasti tarinat, joissa tavalla tai toisella manipuloidaan tai käytetään median joukkovoimaa hyväksi. Näin oli Saastoissa, joissa murhaaja pyrki hyödyntämään mediaa ja yleistä mielipidettä omaksi hyödykseen, Pekka Hiltusen teoksessa näitä voimia käyttelee Studion väki. Jäinkin - taas! - miettimään sitä kuinka vietävissä me nykyajan ihmiset olemmekaan. Esimerkkejä harhaanjohtamisesta ollaan kyllä saatu viime aikoina, on ollut kuvia, jotka eivät oikeasti liitykään uutiseen, artikkeleita, jotka onkin "lainattu" suoraan toisesta julkaisusta sekä kirjabloggareiden hauska flash mob kopiointia vastaan. Julkisen imagon hauraus, suurten massojen mielipiteen ohjailu - ihan hirveän kiinnostava aihe (minusta), josta täytyy lukea lisää! Antakaapa hyviä vinkkejä!

2012, Gummerus
Sivuja: 424
Kirjasta lisää: Booking it some more, Kirsin kirjanurkka, Lukemisen kartasto, Sallan lukupäiväkirja, K-blogi, Kulttuuri kukoistaa

Sysipimeä / Pekka Hiltunen

Lähde: WSOY.fi

Uteliaisuuteni Pekka Hiltusen Sysipimeää kohtaan heräsi WSOY:n esittelytilaisuudessa, jossa kuulin hienon ja hypnoottisen esityksen eräästä kirjan katkelmasta. Sen verran voimakkaan vaikutelman esitys jätti, että Sysipimeä jäi kolkuttelemaan takaraivooni.

E-kirjaviikon myötä halusin kokeilla myös kotimaisia sähkökirjapalveluita, joista ensimmäisenä mieleeni tuli Elisa Kirja. Elisa Kirjan kokoelmissa on ulkomaisten palveluiden tapaan mukavasti suomenkielisiä, ilmaisia klassikoita, joilla on helppo aloittaa tutustuminen uuteen kirjamuotoon. Myös edullisempia kirjoja löytyy mukavasti, dekkari-intoilijana ilostuin mm. kategoriasta nimeltä "Dekkareiden helmet", jossa kirjojen hinnat ovat 5,90 - ei hullumpaa. Minua kuitenkin kiinnosti Sysipimeä, joten päätin klikata sen kirjahyllyyni.

Elisa Kirjan lukuohjelma pääpiirteiltään on melko samanlainen muiden kokeilemieni kanssa, se oli aiempien kokemusten takia vaivatonta ottaa käyttöön, monelle käyttäjälle myös suomenkielinen käyttöliittymä lienee selkeää plussaa. Pitkän englanninkielisen lukuputken jälkeen olikin virkistävän vaivatonta lukea jälleen suomeksi.

Sysipimeän alkuasetelma voisi olla poiminta iltapäivälehden lööpeistä. Teinityttö syyttää tunnettua DJ:tä lähentelystä ja satunnaisten henkilöiden Youtube-tileille on murtauduttu. Homobaarin läheisyydessä on tehty viharikos. Studion väki yrittää puhdistaa median pohjamutiin syyttömänä painetun DJ:n maineen, lisäksi Studion johtaja, Mari, haluaa tutkia myös outoa Youtube-tapausta. Mutta pian oudot, pimeät videot muuttuvat raa'an väkivaltaisiksi ja Studion väki oivaltaa olevansa tekemisissä vaarallisen ja huomionnälkäisen rikollisen kanssa.

"Maine on tänä päivänä tärkein asia, millä ihmiset viestivät, pitkä kirje alkoi. Ei mikään yhteisöpalvelu, ei mobiililaite, vaan kokonaiskuva, joka meistä kustakin eri kanavien kautta muodostuu. Koska maine syntyy niin monista eri lähteistä, voisi luulla että sen pilaaminen nopeasti ja kuin vahingossa olisi vaikeaa. Ei se ole. Se on hyvin helppoa. Liian helppoa."

Hiltusen kirja oli juuri sellainen kuin olin toivonutkin, mukavalla rytmillä eteenpäin soljuva,vähäeleinen ja tyylikäs dekkari. Teksti oli kaunista ja tehokasta, Hiltusen henkilöiden ihon alle pääsee yllättävän helposti vaikkei hän paljastakaan kuin sen, mikä on aivan pakollista. Studion väki onkin sen verran kiinnostavaa että heräsi nälkä - haluan lukea heistä lisää.

Kirja oli paketti juuri minun makuuni, sopivan vauhdikas, ajankohtaisilla teemoilla ryyditettynä. Karsastan usein Studion väen tyyppisiä, loistavin resurssein ja kyvyin varustettuja pyyteettömiä oikeudenpuolustajia niiden epäuskottavuuden takia, mutta jostain syystä studiolaiset eivät minua pahemmin ärsyttäneet, liekö siihen syynä flunssavirukseni, jonka ansioista olin suorastaan lauhkealla tuulella. Jos jotakin kritiikkiä kirjasta keksisin niin kenties eräs tunnettuun pop-idoliin liittyvä juonikuvio oli vähän kaukaa haetun, mutta kokonaisuus oli ehjä ja viihdyttävä ja herätti jopa ajatuksiakin.

"Ihminen on kaatuva puu. Kaikki on sortumassa, kaikki minkä varaan Mari on elämänsä rakentanut.
Hän katsoo videon kuvat yhä uudelleen kunnes osaa ulkoa jokaisen sekunnin murto-osan. Hän toistaa niitä mielessään, ja niistä nousee sana joka toistuu hänen päässään. Anteeksianto.
Sitä ei ole. Hän ei koskaan anna tätä anteeksi, ei itselleen, ei ampujalle, maailmalle.
Anteeksiannon aika on ohi."

WSOY, 2012
Kirjasta lisää: Rakkaudesta kirjoihin
Kaunokirjallinen maailmanvalloitus: Tansania