Kauniit kuolemat / Antonio Hill

Kauniit kuolemat löytyi luettavakseni Luekirja.fi-palvelusta kun mieleni alkoi tehdä dekkaria. Kirja on Héctor Salgadosta kertovan sarjan toinen, edellinen, Kuolleiden lelujen kesä, oli jäänyt vaivaamaan mieltäni kirjan päättävän pirullisen cliff-hangerin takia.

Kirja alkaa talvisen Espanjan tunnelmista. Etsivä Salgado saa selvitettäväkseen tapauksen, jossa kosmetiikkayrityksessä työskentelevä nainen päättää päivänsä junan raiteilla. Juttu vaikuttaa ensi alkuun selkeältä, mutta pian Héctorille selviää että nainen kuului tiimiin, jonka jäsenistä toinenkin on kohdannut väkivaltaisen lopun hiljattain. Samaan aikaan tukevasti raskaana oleva komisario Leire Castro tuntee pitkästyvänsä töissä ja päättää jatkaa oudosti kadonneen Ruth Valldauran tapauksen tutkimista.

Antonio Hillin teksti tuntuu takuuvarmalta ja sujuvalta eikä tutkittava tapauskaan ole tylsimmästä päästä vaikka ratkaisu sitten loppujen lopuksi osoittautuikin hivenen epäuskottavaksi. Pidin Salgadon synkästä kitkeryydestä, musta huumorin ja ironian ystävänä pystyin samaistumaan hahmoon mukavasti. Nojatuolimatka Barcelonaan ei sekään ollut hullumpi, matkakuumeeni alkoi taas oireilla sillä Antonio Hill osaa maaltata hienoja näkymiä lukijansa silmien eteen.

Kokonaisuutena Kauniit kuolemat oli luokkaa "ihan ok". Teksti tarjosi sopivasti ajanvietettä ja viihdytti eikä mikään ärsyttänyt (paitsi ehkä vähän uusi cliff-hanger) muttei myöskään jättänyt vahvempaa jälkeä. Minulle Kauniit kuolemat olikin ehkä pikaruokaa - helppoa ja riittävän maukasta mutta ei tarjonnut unohtumattomia elämyksiä tai herättänyt ajatuksia.

"Se kai joulussa juuri niin raivostuttaakin, Héctor pohtii: se on pääpiirteissään aina samanlainen, vaikka me muutumme ja vanhenemme. Tämän joulun tunnelma on ainoa, joka toistuu poikkeuksetta samanlaisena vuosi vuodelta ja korostaa siten meidän omaa rappeutumistame, ja se tuntuu Héctorista julmuutta hipovalta ajattelemattomuudelta. Ja ties monennenko kerrran viimeisen kahden viikon aikana hän toivoo, että olisi paennut koko riemujuhlaa johonkin buddhalaiseen tai ankaran ateistiseen maahan. Ensi vuonnasitten, hän toistelee kuin mantraa. Ja hitot siitä mitä poika sanoo."

Otava, 2013
Sivuja: 413
Alkuteos: Los buenos suicidas
Suomentanut Taina Helkamo

Kuolleiden lelujen kesä / Antonio Hill

Aloin lukea Kuolleiden lelujen kesää hiukan epäillen, sillä kirjan takakannessa miestä kehuttiin Espanjan Stieg Larssoniksi ja pelkäsin pettyväni odottaessani liikoja. Muutaman kappaleen jälkeen kuitenkin huokaisin helpotuksesta, Hillin teksti olikin vetävää, henkilöt moniulotteisia ja itse tapauskin suhteellisen kiinnostava. Stieg Larssonin sijaan vertaisin kuitenkin Kuolleiden lelujen kesää Henning Mankellin Wallander -sarjaan, joka ei ole yhtä repäisevä ja vauhdikas kuin Millennium-trilogia vaan jollain lailla mietteliäämpi.

Kirjan keskiössä on etsivä Héctor Salgado, jolla tavatessamme ei mene hyvin. Vaimo on jättänyt Héctorin toisen naisen takia ja töissäkin uhkaa syyte epäillyn pahoinpitelystä. Tapauksen selvittelyn ajaksi annetaan Héctorille läpihuutojuttu työstettäväksi, vauraan perheen 19-vuotias poika on pudonnut ikkunasta. Onnettomuutta epäillään, mutta pojan äiti vaatii selvitystyötä.

Kuolleiden lelujen kesä on kirja, joka paranee edetessään. Alussa tapaus vaikuttaa melko perinteiseltä dekkari-juonelta, henkilötkin tyypillisiltä, mutta mitä pidemmälle luin, sitä enemmän lelut veivät minut mennessään. Ilahduin, koska huomasin kirjailijan kehränneen kasaan loppujen lopuksi varsin yllättävänkin kokonaisuuden ja jättäneen loppuun jopa mielenkiintoisen yllätyksen. Liekö se merkki siitä, että Hill aikoo kirjoittaa Barcelonan poliisilaitoksesta lisääkin?

Koulutukseltaan Antonio Hill on psykologian lisensiaatti ja tämä näkyykin tekstissä. Kirjan teemat ovat monelta osin vanhoja tuttuja, mutta Hill lähestyy niitä vähän erilaisesta kulmasta. Kirjan rikkaiden nuorten maailmaan ja puheeseen en aina ihan osannut samaistua, sen sijaan Héctor ja hänen työparinsa Leire tuntuivat hyvin mielenkiintoisilta. Kirja nosti myös matkakuumettani, Barcelonassa haluaisin joskus käydä. Kirjassa kaupunki näyttäytyy helteisen raukeana metropolina, jonka varjoissa voi tapahtua ihan mitä vain... Kenties jo ensi kesänä?

"Sitä paitsi Eixamplen kaduissa, samansuuntaisten ja luotisuorien katujen muodostamassa geometrisessa ristikossa ja komeissa, vanhoissa julkisivuissa, oli jotain mikä sai hänen olonsa rauhalliseksi ja hieman nostalgiseksi. Hän oli tutustunut näihin katuihin Ruthin kanssa, näihin ja moniin muihin, hänen kanssaan hän oli nähnyt niin nähtävyydet kuin tavernat. Héctorille Barcelona oli Ruth: kaunis olematta räikeä, päällisin puolin rauhallinen mutta täynnä pimeitä sopukoita, lisäksi mukana oli ripaus yläluokkaista eleganssia, jossa oli oma viehätyksensä siinä missä raivostuttavuutensa. Molemmat olivat tietoisia luonnollisesta viehätysvoimastaan, siitä että heissä oli jotakin määrittelemätöntä, johon monet halusivat päästä käsiksi tai jota he saattoivat vain ihailla tai kadehtia."

Otava, 2012
Sivuja: 379
Alkuteos: El verano de los juguetes muertos
Ikkunat auki Eurooppaan: Espanja
Saatu ennakkokappaleena.

Midnight Fugue / Reginald Hill

Etsivät Dalziel ja Pascoe ovat minulle enimmäkseen tv:stä tuttuja, brittiläisten poliisisarjojen ystävä kun olen. Viime vuonna tutustuin näihin herrojen myös kirjan muodossa luettuani Beulahin kukkulalla-jännärin, joka piti otteessaan ihan viime metreille saakka. Siispä odotukset olivat korkealla kun löysin kirjastosta Midnight Fuguen. Jo pelkkä teoksen nimi oli lupaava, jotenkin synkkä ja kiehtova...

Silloin kun odotukset ovat korkealla, onkin juuri helppo pettyä, Midnight Fugue osoittautui nimittäin hiukan työlääksi luettavaksi. Yksi syy saattoi olla kieli, herrat kun taitavat hetkittäin puhua Yorkshiren murretta kirjassa ja sen ymmärtäminen vaati jokusen kerran rivien uudelleen lukemista. Toinen syy taitaa olla sitten se, että tämä on yksinkertaisesti väärä kirja minulle juuri nyt. Tällä hetkellä elämäni on aika kiireistä ja lukeminen on rentoutusta. Paha kyllä Midnight Fugue on hyvinkin hektinen kirja, itseasiassa se on kirjoitettu 24-sarjan hengessä. Kirja nimittäin kattaa vain yhden kokonaisen päivän henkilöiden elämässä ja sen lukujen otsikkokin kertoo missä kellon lyömässä nyt mennään. Tarina tuntuu varsinkin aluksi melko poukkoilevalta, koska sitä kerrotaan monen eri henkilön toimesta - kertojina toimivat vuoron perään Dalziel ja Pascoe tiimeineen, pahat pojat apureinen, tarinan kohtalokas nainen, mies, joka on rakastunut kohtalokkaaseen naiseen..

Midnight Fugue alkaa kun Dalziel saa tehtäväkseen hiukan epämääräisen jutun - Gina arvelee että hänen usean vuoden ajan kuolleeksi epäilty saattaisi löytyä Dalzielin kotikulmilta. Andy lupaa tutkia hieman asiaa, eikä arvaa että yllättävänkin moni seuraa hänen askeliaan, pahoja poikia kun myöskin kiinnostaa tietää onko Ginan mies sittenkin elossa. Pian tutkimusten tahti kiihtyykin hurjasti...

(Gina ja Dalziel tapaavat ensi kertaa, Gina kertoo ongelmastaan.)

"He said, 'Sorry,luv, I'm not getting this. Seven years on you're trying to get your husband declared dead, then you get his picture through the post, and the first thing you do is ring his old boss? Why not your best friend, if it's bit of emotional support you want? Or your solicitor, if it's professional advice. Why dig right back into the past and come up with your man's old boss?'
She  said, 'Sorry Mr Dalziel, I keep forgetting you didn't actually speak to Mick, I should have told you right away. There's another reason I need to get presumption of death. Mick and I are going to be married."