Luin Yösyötön jokunen vuosi sitten ja tykkäsin siitä niinkin kovasti että odotellessani Tarhapäivän ilmestymistä päätin kerrata mitä kirjassa tapahtuikaan. Kirja lähti mukaani Tallinnan hemmottelureissulle, sillä muistin sen olevan juuri riittävän kevyt ja hauska shoppailun, hieronnan ja herkuttelun välissä nautittavaksi.
Kirjan keskiössä on Antti, tavallinen suomalainen mies. On vaimo Pia, rivari, auto ja perheenlisäystä tulossa. Sitten kaikki muuttuu. Vauvan syntymä laukaisee Piassa henkisen kriisin ja Antti huomaa jääneensä yksin vauvan kanssa. Alkuun Antti tunteekin itsensä varsin avuttomaksi, mutta onneksi apua löytyy mm. naapurista ja hiekkalaatikolta. Yhdeksi tärkeäksi kirjan osaksi muodostuvat lähipuiston pihalta löytyvät
äidit, joiden kanssa Antti vähitellen ystävystyy. Äideistä tärkeimmäksi
ystäväksi nousee Enni Terttu-tyttärensä kanssa.
Arastelin aikoinani vähän Yösyötön lukemista, sillä mietin voiko lapseton ihminen päästä oikealla tavalla kirjan vauva-arkeen mukaan. Mutta sen verran mainiosti on Hietamies kirjansa kirjoittanut ettei se vaadi minkäänlaisia "ennakkotietoja" vaan pikemminkin antaa kenties lapsettomallekin kurkituksen elämään vauvan kanssa. Itseasiassa, eläydyin hyvinkin paljon Antin avuttomuuden tuskaan - en minäkään tiennyt minkä värisen rään kanssa pitäisi syödä antibiootteja! Tästä samasta syystä ehkä hiukan karsastin Antin ajatusta siitä, että äiti olisi automaattisesti paras hoitaja ja osaa aina tehdä kaiken oikein, isä ei. Ajattelinkin että Hietamiehen ajatuksena on kenties ollut haastaa perinteinen perhekuvio ja todistella Antin kokemusten kautta, että osaa se mieskin. Tai että loppujen lopuksi kaikki ovat samassa veneessä, yhtä väsyneitä, yhtä omistautuneita, yhtä pihalla...
En tiedä millainen lukukokemus tämä on perheelliselle ja tuntuuko kirja kokeneemman näkökulmasta aidolta, mutta ainakin minä uskoin ja pidin kovastikin. Minusta oli kiinnostavaa huomata myös se, että Hietamies onnistuu kirjoittamaan hyvin miehen äänellä ja antamaan muutenkin Antille ja hänen perheelleen oikeat kasvot. Jos Antin ja Paavon suhteen kehittymisen seuraaminen olikin liikuttavaa niin yhtälailla liikutuin myös Antin ja hänen isänsä suhteesta, varsinkin kohtaus jossa Antin isä suojelee Paavoa viimeiseen saakka, kosketti.
Ja vetoaa tämä näköjään myös vanhempiin miehiinkin. Annoin Yösyötön vaihtari-lukemiseksi seitsemänkymppiselle isälleni, jolla kirja on toki vielä kesken, mutta päätti kuitenkin välikommenttina ilmoittaa pitävänsä Yösyötöstä hirveästi "vaikkei se olekaan jännäri". Kuulemma tuo ihan omat vauva-ajat mieleen...
"Tällä olis nälkä, sanoin ja nostin lasta näkyviin takin alta. Poliisi kohotti kulmiaan, nainen kurtisti omiaan. - Eikä sen... äitiä...
Jeesusmariaperkele. Alkoi itkettää. Poika hyysi ja äkkiä kaikki oli liikaa. Naistenklinikka, laukku, taksi.
Etenkin se taksi.
Tuijotin miehen mustia sukkia.
Purin huulta, nostin lasta.
- Kamala nälkä, sanoin niille, katsoin naista, ojensin lasta. -Voitko auttaa?"
Otava, 2010
Sivuja: 383
Kirjasta lisää:
Kirjapeto,
Kirjasieppo,
Mari A:n kirjablogi,
Kirjojen keskellä,
Kirjaseuranta