| Lähde: www.muruja.net |
Tämä olikin ensimmäinen tämän tyyppinen kirjani ja olinkin vähän epäilevällä kannalla sen suhteen kuinka löytäisin aikaa lukea tietokoneen ääressä - e-kirjan lukulaitetta minulla ei ole (vaikka olenkin käynyt niitä hipelöimässä) ja suurimman osan lukuajastani taidan istua bussissa... "Onneksi" flunssavirus iski ja yht'äkkiä minulla olikin reilusti ylimääräistä aikaa nököttää läppärini ääressä. Lukukokemus itsessään oli yllättävänkin miellyttävä ja helppo, osittain johtuen ehkä nopealukuisesta ja selkeästä tekstistäkin.
Tarina kertoo pyörätuoliin joutuneen Marian tarinan. Jotakin tapahtuu tytön ollessa 11-vuotiaana mökillä ja rankan sairaskohtauksen jälkeen jalat eivät enää toimikaan kunnolla, diagnoosi jää kuitenkin mysteeriksi. Maria jatkaa elämäänsä pyörätuolissa, samana mutta kuitenkin muuttuneena ihmisenä. Hän aikuistuu, muuttaa omaan kotiinsa, seurustelee, kohtaa elämän ylä- ja alamäkiä.
Kirjassa käydään läpi vuoroin Marian aikuisempaa arkea, nykypäivää, ja vuoroin palataan menneseen, Marian historian merkittäviin hetkiin. Aika kirjassa kuluu ehkä hiukan turhankin nopeasti, Marian ensimmäiset vuodet sairastumisen jälkeen ohitetaan muutamalla luvulla vaikka nämä olisivat mielestäni olleet todella mielenkiintoista aikaa. Muutenkin hetket Marian elämässä kiitävät ohi kovin pian ja siksi tuntuu etten tavoita kunnolla sitä tunneskaalaa, jota Marian täytyy noina hetkinä käydä läpi.
Minulle Maria on pippurinen selviytyjä, jonka elämä on kovettanut ja joka piiloutuu ironiansa taakse. Kuoren alta löytyy haavoittuvainen tyttö, joka kuitenkin uskaltaa kokemistaan kolhuista huolimatta yrittää aina vain uudelleen. Voiko pyörätuoliprinsessalla olla onnellista loppua?
Eräs asia, joka kiinnitti tässä kirjassa huomioni, on Marian lähipiirin ihmisten suuri ongelmaisuus. Tuntuu että tässä porukassa jokaisella on jokin sairaus - henkinen tai fyysinen ja se tuntuu hiukan masentavalta. Ihmettelinkin sitä, miksei Marian maailmaan ole mahtunut yhtään onnellista ihmistä, jonka asiat olisivat kunnossa. En tiedä onko kyseessä tyylikeino kirjailijan puolelta - yritys osoittaa meillä jokaisella on omat vammamme vai kenties yritys saada monia mielenkiintoisia tapauksia samaan teokseen? Ehkä vähän molempia?
Kirjailija Maija Haavisto on ammatiltaan mm. lääketiedekirjoittaja ja kirjasta huomaakin hyvin hänen lääketieteellisen tietämyksensä. Hän kuvaa uskomattoman realistisesti potilaana olemisen tuskaa ja pelkoja sekä vammaisuuden vaikeuksia, pyörätuolissa liikkumisen vaikeuksista, noloudesta, hoitoihin sitoutumisesta... Terveydenhuollon tila, kuten tunteettomia diagnooseja syytävät lääkärit, alkaa myös ahdistaa ja harmistuttaa. Kunpa päättäjät vain muistaisivat ettei terveydenhuolto ole se paras paikka mistä säästää...
"Äitiä ahdistaa se, että kuoleman jälkeen ei ole mitään. Mummin mielestä se oli hieno juttu. Se oli vähän niinkuin valomerkki, joka puhaltaa bileet poikki. Ja kaikkihan tietävät, että parhaissa bileissä valomerkki tulee aina liian aikaisin, kun meno on parhaimillaan."Muruja, 2011
Sivuja: 232
Kirjasta lisää: Kirjailijan blogi, Insinöörin kirjahylly, Susan kirjasto, Kujerruksia, Kaiken voi lukea, Luettua, Kirjava kukko, Vinttikamarissa, Booking it some more