"Sairaus on pitkä kuja, mutta näen sinut sen päässä ja kiiruhdan askeltani niin hyvin kuin taidan."John Keats oli viimeinen romantiikan ajan suurista runoilijoista. Vuonna 1818 nuori runoilija tapaa Fanny Brawnen ja he ystävystyvät. Vähitellen ystävyys syvenee rakkaudeksi, jopa kihlaukseksikin, mutta samalla sairasteleva Keats tietää ettei hän runoillaan voi ansaita sellaisia tuloja, joilla hän saisi Fannyn vaimokseen. Toiveikkaana he odottavat onnensa kääntymistä, mutta valitettavasti John Keatsin ja Fanny Brawnen tarinalla ei ole onnellista loppua. Keats, joka sairasti tuberkuloosia, kuoli Roomassa 1821, vain 25-vuotiaana.
"Siitä lähtien kun näin sinut, olen ponnistellut 'järkeilläkseni rakkauteni järkeä vastaan'. Enää en voi - en kestäisi sitä tuskaa. Rakkauteni on itsekäs. En voi hengittää ilman sinua."Keats kirjoittaa kauniisti, intohimoisesti ja epätoivoisesti Fannylleen ja kirjeet piirtävätkin kuvan parista, joiden rakkaus lopulta kilpistyy Keatsin pitkittyneeseen sairauteen. Kirjan vaikuttavin anti ovatkin Keatsin kirjeet hänen Fanny Brawnelle, kirjeet ovatkin eräitä tunnetuimmista julkaistuista rakkauskirjeistä, eivätkä suinkaan syyttä.Hetkittäin kirjeiden sävy on miltei pakkomielteinen, tämä tosin on ymmärrettävää kun ajattelee Keatsin tuolloin jo olleen vakavasti sairas nuori mies joka oli kuukausia sidottuna sänkyynsä, katsellen naapuritalossa asuvaa Fannya ikkunasta, tämän mennessä kaupungille, juhliin, eläessä normaalia terveen ihmisen elämää.
Muissa kirjeissään Keats jakelee veljellisiä neuvoja sisaruksilleen, juoruilee juhlista ja näytelmistä, pohtii omaa kirjailijantyötään ja sen rahallista puolta. Näissä arkisemmissa kirjeissä kielenkäyttö hymyilytti hetkittäin ja se teki runoilijasta jollain lailla inhimillisen, sellaisen, joka on ollut nuori, hullutellut, ollut tylsistynyt... Kirja kuvaa kiehtovasti myös oman aikansa elämää, sosiaalisia suhteita ja taiteilijaelämän vaikeutta.
"Olet aina uusi. Viimeisin suudelmasi on aina ollut kaikkein suloisin, viimeisin hymysi kirkkain, viimeisin eleesi sulokkain. Kun kuljit eilen ikkunani ohitse kotiin, täytyin ihailusta, oli kuin olisin nähnyt sinut ensimmäistä kertaa. Lausuit kerran puoliksi nuristen, että rakastan vain kauneuttasi. Enkö muka näe sydäntä, joka on saanut syntymälahjakseen siivet, mutta tyytyy vankeuteen minun tähteni? Pelottavinkaan tulevaisuudennäkymä ei ole saanut sinua väistymään rinnaltani."Teos, 2010
Sivuja: 281
Kirjasta lisää: Naakku ja kirjat, Insinöörin kirjahylly