Kotiopettajattaren romaani / Charlotte Brontë

Brontën Kotiopettajattaren romaani on niitä klassikoita, joihin en aiemmin ole häpeäkseni tarttunut ja halusin ystävänpäivän kunniaksi korjata puutteen ja lukea kirjan joka minun mielikuvissani kuului romanttisten draamojen kermaan. Ja koska nyt ollaan rehellisiä niin kyllä hiukan huokaisin kun tajusin että kyseessähän on melkoisen paksu kirja, koskaanhan ei voi tietää kuinka pölyiseltä klassikkoteos tuntuu. Into kuitenkin nousi heti kirjan ensisivuilta lähtien sillä Charlotte Brontën tekstihän olikin nokkelaa ja pikkuinen Jane Eyre suorastaan mainio sankaritar. Kadun siis syvästi ennakkoluuloisia ajatuksiani - tätä klassikkoa kyllä kelpaa nautiskella!

Kirjan kotiopettajatar on siis Jane Eyre, huono-onninen orpotyttö joka elämää kirja seuraa pitkälle aikuisikään saakka. Pienen tytön suorasukaisuus vie tämän tiukkakuriseen sisäoppilaitokseen ja aikanaan kotiopettajattareksi salaperäisen herra Rochesterin kasvattityttärelle, Adelelle.

Tarina on oikeastaan ehkä eräänlainen versio Kaunottaresta ja hirviöstä ja suoraan sanottuna romanssin sijaan minua kiinnosti eniten Janen kasvutarina sekä taustalla piilevät jännityselementit - puitteethan olisivat myös oivalliset esimerkiksi kummitustarinalle. Kokonaisuus oli kuitenkin vetävä, kenties osittain myös Kaarina Rouhtulan käännöksen ansiosta.

Kuten sanottua,  olen Kotiopettajattaren romaanin suhteen näemmä toivottomasti ennakkoluulojeni armoilla. Odotin näet sellaista elämää suurempaa rakkaustarinaa mutta pidemmälle ehdin, sitä hämmentyneempi aloin odotusteni kanssa olla. Kyllähän kirjassa toki rakastetaan mutta - ja olen pahoillani tästä Charlotte - mutta kyynisenä nykyajan eläjänä en ihan mukisematta ole valmis tuota tarinaa nielemään, varsinkin Rochester tuntuu kovin rasittavalta sankarilta joka vuoroin jurottaa, vuoroin lepreltelee tai keksii mielenkiintoisia "tempauksia". Mutta tiedetään, kauneus on katsojan silmissä ja niin on rakkauskin...

Herra Rochesterin puolustukseksi sanon kuitenkin hänen kiinnostavuutensa lisääntyvän tarinan loppua kohden joka muuten on melodramaattisuudessaankin kuitenkin aika ihana. Olen muistaakseni nähnyt lapsena kirjasta tehdyn tv-sarjan joka palasi elävästi mieleeni tätä lukiessani. Pikku-Norkun mielestä se oli ihanan romanttinen enkä siksi aikuisenakaan voi nyrpistellä. Ah, tuota traagista rakkautta, mikä siitä tekeekin niin suloista?!

Karisto, 2008
Alkuteos: Jane Eyre
Sivuja: 542
Suomentanut Kaarina Rouhtula
Kirjan vuoden lukuhaaste: Klassinen rakkausromaani

Hyvää ystävänpäivää kaikille!

Eurooppalaisena Afrikassa / Karen Blixen

Rakastuin aikoinani tulisesti Minun Afrikkani -elokuvaan, jonka upeat maisemat ja haikea rakkaustarina veivät minut mennessään. Elokuva perustui tositarinaan ja luonnollisestikin Karen Blixenin poikkeuksellinen elämä ja persoona alkoivat kiinnostaa minua, joskaan en tehnyt asian hyväksi mitään. (Maailmassa taitaa olla liian paljon kiinnostavaa luettavaa!) Vuosia myöhemmin Eurooppalaisena Afrikassa osui hyppysiini Kierrätyskeskuksessa ja koska kirjan hinta oli huikeat 20 senttiä, oli ostopäätös helppo tehdä.

Kirja on oikeastaan kertomuskokoelma Blixenin elämästä Afrikassa. Pääosassa on arki, kikujuineen, antilooppeineen ja eurooppalaisine naapureineen ja vaikken useinkaan lämpene kirjoille, joissa on tämän tyyppinen rakenne, yllätyksekseni rakastin tätä kirjaa. Sen maailmaan oli helppo uppoutua, Blixenin sanojen välityksellä tuntui helpolta paeta helmikuun kylmyyttä entisaikojen Afrikan lämpöön ja pölyyn.

Eurooppalaisena Afrikassa oli yllättävän hidaslukuinen kirja, tai kenties halusin jollain tasolla säästellä herkkupalaani. Luin säästellen, luvun silloin, toisen tällöin ja nautin Blixenin kauniista kielestä ja hienoista hetkistä. Suurta rakkautta kaipaava kuitenkin saattaa pettyä, sillä romanssi Denys Finch-Hattonin kanssa jää lähinnä rivien väleistä luettavaksi. Mutta se, mitä on luettavissa, on kaunista.

Ajan kuluminen näkyy kirjassa lempeällä tavalla, Blixen kertoo mm. paljon suhteestaan järkevästä ja lämpimästä suhteestaan alkuasukkaisiin. Myös kirjan käännös on vanhanaikaisuudessaan suloinen, sen sivuilla vilistävät sirahvit ja maatilan mittakin acre.

"Denys Finch Hattonilla ei ollut Afrikassa muuta kotia kuin maatilani. Hän asui talossani eräretkiensä väliaikoina ja piti täällä kirjojaan ja gramofoniaan. Kun hän tuli takaisin, aukeni maatila ja puhui, niinkuin kahvivainio puhuu kukkiessaan ensimmäisissä sateissa, valuvan märkänä, tuoksuen kuin liitupilvi."

Karisto, 1989 (julkaistu ensimmäisen kerran 1938)
Sivuja: 485
Alkuteos: Den afrikanse farm
Suomentanut Werner Anttila

Naisten paratiisi / Emile Zola

Olen kuluneen syksyn ajan seuraillut TV1:llä pyörivää Naisten paratiisia uteliaana ja ihastuneena, Paratiisi kun vaikuttaa sellaiselta ihmekaupalta jossa haluaisin itsekin joskus käydä. Huomatessani että sarja pohjautuu Emile Zolan kirjaan ja päätin tutustua siihen alkuperäiseen kirjaan.

Kirja ja tv-sarja eroavat reiluhkosti toisistaan. Zolan kirja sijoittuu 1800-luvun Pariisiin, jossa Naisten Paratiisia pyörittää nuori ja kunnianhimoinen Mouret. Denisen vanhempien kuoltua päättää nuori ja köyhä tyttö veljineen muuttaa käsityöläisenonsa luokse, sattumalta Paratiisin naapuriin. Tavaratalo kasvaa hurjaa vauhtia ja raivaa altaan pikkukauppiaita ja käsityöläisiä, mutta nuorelle tytölle se näyttäytyy jännittävänä - ja sittemmin myös yksinäisenä ja raskaana työpaikkana.

Zolan tekstiä oli miellyttävää lukea, hänen ja suomentaja Ossi Lehtiön sanojen kautta tavaratalon hyörinä silkki- ja pitsivuorineen herää hienosti eloon. Kirjan paras anti olikin minusta itse tavaratalo kaikkine pienine tarinoineen ja luulenpa Zolan Mouretin olleen jokinlainen IKEAn perustaja Ingvar Kampradin esi-isä sillä siinä määrin samanlainen nokkelia markkinointijuonia mies kirjassa punoo. Muutenkin Zola osoittaa kirjassa tarkkanäköisyytensä, moni asia, kuten pikkukauppojen ahdinko suurten ketjujen puristuksessa on vielä tänäkin päivänä totta.

Sen sijaan en juurikaan lämmennyt Denisen ja Mouretin rakkaustarinalle lainkaan vaikka se televisiossa onkin ihastuttanut. Minun makuuni kirjan Denise oli liiankin reppana, "tyttörukka" enkä kokenut uskottavaksi hänen kasvutarinaansa takkutukkaisesta tytöstä osaston johtajattareksi. Myös romanssi tuntuu tapahtuvan melkein kuin vahingossa, melkeinpä muutaman katseen voimalla. (Tiedän, saatan olla ehkä turhankin moderni kyynikko tälle kirjalle.) Hieman myös rypistelin otsaani Zolan asenteelle naisista, he kun tuntuivat melkein järjestään olevan joko ahneita himoshoppaajia, elämän kurimuksessa kärsiviä reppanoita tai kostonhaluisia hirviöitä. Pitänee ehkä lukea lisää Zolaa ja katsoa josko kirjoista löytyisi joku fiksukin nainen!

"Keskellä osastoa oli kesäsilkkien näyttely tarjoamassa katselijoille kesäaamun kauneimpia valonvilkahduksia. Silkit olivat taivaankannen läpikuultavan punaisia, huutavan keltaisia, heijastavan sinisiä ja kaikkia muita mahdollisia sateenkaaren värisävyjä. Siinä oli pilvenhienoja silkkejä kevyempinä kuin pesästä lentävät untuvat ja hienompia kosketella kuin kiinalaisen neitsyen iho."

Karisto, 2011
Sivuja: 518
Alkuteos: Au bonheur des dames
Suomennos ja esipuhe Ossi Lehtiö

Valo valtameren yllä / M.L. Stedman

Valo valtameren yllä oli jäänyt mieleeni kansainvälisten kirjasivujen hehkutuksesta. Tarina, ja varsinkin sen tapahtumapaikka, yksinäinen majakkasaari Australiassa, kuulostivat aivan mahtavilta ja kirja oli pakko laittaa lukulistalle!

Kirja vie lukijansa 1920-luvun Australiaan, majakkasaarelle, jonka rantaan on juuri huuhtoutunut kuollut mies ja pieni vauva. Saarella majaa pitävät majakanvartijana toimiva rehti Tom ja hänen vaimonsa Isabel, jonka rakkaus tuntuu vielä tänäkin päivänä miehestä ihmeeltä. Vain yksi asia puuttuu pariskunnan onnesta - lapsi. Onko aaltojen saarelle tuoma lapsi vastaus pariskunnan rukouksiin?

M.L. Stedmanin kertomus on katkeransuloinen kertomus rakkaudesta. Sen teksti on todella kaunista luettavaa, Leena Perttula on tehnyt hienoa työtä käännöksen kanssa. Sanoisinkin että kirjan vahvimpia puolia ovat ehdottomasti pienet mietteliäät hetket ja tunnelmat, joiden kuvaamisessa kirjailija on taitava. Varsinkin juuri Janus Rockin maisemat lumosivat minut täysin - pääsisinpä joskus moiseen paikkaan! Ehkä vähän romantisoin mutta hetken aikaa näin itseni majakanvartijan vaimona, jylhissä maisemissa, rantakalliolla - öh - lukemassa.

Mutta palataanpa sitten itse kirjaan. Vaikka Janus Rock veikin sydämeni, kertoo kirja kuitenkin yllättävän tyypillisen tarina äidin ja puolison rakkaudesta. Muistan, hämärästi, lukeneeni joskus jonkin juoneltaan hyvin samantyyppisen teoksen ja se häiritsi lukukokemusta jonkin verran. Ja vaikka Valo valtameren yllä olikin kaunista tekstiä, se oli hetkittäin melkeinpä liiankin kaunista. Tarina nimittäin pitää sisällään myös aimo annoksen surua, vihaa ja tuskaa ja minun makuuni näiden tunteiden kuvaus oli vähän liiankin siloista. Se jokin, joka saa minut sitoutumaan kirjaan ja suorastaan hullaantumaan siihen, jäi puuttumaan. Esikoisteokseksi Valo valtameren yllä on kuitenkin vaikuttava taidonnäyte ja jäänkin uteliaisuudella seuraamaan mitä Stedman seuraavaksi kirjoittaa.

"Eristyneisyys kehrää omaa salaperäistä koteloaan. Se panee mielen keskittymään yhteen paikkaan, yhteen aikaan, yhteen rytmiin - valon pyörimisen rytmiin. Saarella ei kuulu muita ihmisääniä, ei näy ihmisen jalanjälkiä. Majakkasaarilla voi elää todeksi minkä tarinan tahansa, eikä kukaan tule sanomaan, että tarinankertoja on väärässä: eivät lokit, eivät prismat, ei tuuli."

Karisto, 2013
Sivuja: 422
Alkuteos: The light between oceans
Suomentanut Leena Perttula

Mifongin aika / J.S. Meresmaa

Minusta jatko-osat ovat usein mutkikkaita. Niissä pitäisi pystyä säilyttämään se jokin mikä lukijan on ensimmäisessä osassa koukuttanut ja samalla keksiä ehkä jotain uuttakin ettei meno ihan tylsäksi mene. Lukija kaipaa vastauksia ensimmäisen kirjan kysymyksiin, mutta kannattaako kertoa paljon vai säästääkö paukkuja siihen seuraavaan kirjaan? Kokonaisuus tuntuu vaikealta minusta, lukevasta maallikosta, mutta Meresmaa tuntuu hallitsevan asian hienosti sillä Mifonkien matkassa -sarjan toinen osa, Mifongin aika, on oikein mukava kokonaisuus. Kirjassa on paljon jo edellisestä teoksesta tuttua ja hyväksikoettua, mutta esimerkiksi kirjan henkilöt ovat kasvaneet ja kypsyneet ja heidän tielleen tuodaan uusiakin haasteita. Edellisen kirjan jättämiin kysymyksiin vastataan mutta samalla kirjailija on jättää muutaman herkullisen tilanteen auki niin ettei lukija voi kuin jäädä odottamaan seuraavaa Mifonki-kirjaa!

Kirjan juonesta on vaikea kertoa mitään paljastamatta Mifongin perinnön tapahtumia liiaksi. Kirjojen välillä on ehtinyt vierähtää jokunen vuosi ja päähenkilöidemme elämä on ehtinyt asettua omiin arkisiin uomiinsa. Sitten alkaa tapahtua: sininen mifonki herää raivostuneena ja alkaa kylvää tuhoa ympärilleen ja lisäksi yllättävä ilmoitus kuningatar Ardisin kuolemasta herättää huomiota.

Aluksi lukemista oli vaikea saada vauhtiin, tosin tästä syytän ehkä enemmän kauniita kevätpäiviä ja niskajumia kuin itse kirjaa, mutta jossain puolin välin kohdalla aloin kiinnostua taas kirjan tapahtumista ihan kunnolla. Oli mukavaa huomata että henkilöhahmojen kehittyneen, kuitenkin niin että jännitteet henkilöiden välillä ovat säilyneet. Meresmaa ei kohtele henkilöitään silkkihansikkain vaan reilusti pudottaa korskeimmankin henkilön alas korkeuksistaan tai tarvittaessa suorastaan uhraa hänet.

Nimensä mukaisesti Mifongin ajassa päästään nyt lähempään tuttavuuteen mifonkien kanssa ja ne osoittautuivatkin mielikuvitusta kutitteleviksi otuksiksi. Tosin allekirjoittanut on sen verran mielikuvitukseton yksilö että minun mifonkini näyttävät kovasti lohikäärmeiltä... Myös Linniä seuraava erikoinen kasvi oli visuaalinen ja kiinnostava lisä tarinaan, joka jostakin syystä jäi kutkuttamaan mieltäni paljon. En tiedä onko sarjaan tulossa vielä jatkoa, mutta sellaisia koukkuja kirjailija on teokseensa jättänyt että hartaasti toivon uudenkin Mifonki-kirjan olevan tekeillä!

"Ja mitä mieltä sinä olet niistä huhuista?" Amargo nyppäsi kuivuneen lehden irti tuliköynnöksestä, joka luikerteli korotetussa penkissä maanmyötäisesti. "Olen kuullut, että kolme kaukaista kylää on myrskytuuli pyyhkäissyt olemattomiin, mutta kukaan ei ole jäänyt kertomaan  tuhon aiheuttajasta. Voimmeko olla varmoja, ettei kyse ole kevätmyrskystä?"

Karisto, 2012
Sivuja: 494

Mifongin perintö / J.S.Meresmaa

Mifongin perinnöstä taisin kiinnostua Morren arvioin perusteella. Kirja jäi pitkäksi aikaa kutkuttelemaan mieleen, kunnes vuosi vaihtui ja tuli Koe 13 kotimaista kirjailijaa -haaste ja tajusin että siinäpä olisi ihana tekosyy tutustua tähän kirjaan...

Mifongin perintö tutustuttaa lukijansa ylhäiseen prinsessa Ardikseen sekä Dante Rondestaniin, seikkailijaan, joka veljensä pyynnöstä saapuu Merontesiin etsimään erästä kirjaa. Dante pelastaa Ardiksen hengen ja samalla ajautuu mukaan tapahtumiin, joista ei käänteitä puutu!

Juonessa on tietyt itsestään selvät kohtansa, mutta siitä huolimatta kirjailija onnistui pitämään lukijan mielenkiintoa yllä sekä sujuvalla kerronnallaan että muutamilla varsin kiinnostavilla yllätyksillä. Lisäksi on pidettävä mielessä se, että kyseessä on vasta trilogian ensimmäinen osa - tarina ehtii vielä kasvaa ja kulkeutua vaikka mihin suuntaan. Jotenkin ounastelen että monta mainiota mutkaa on vielä edessä ennenkuin Dante ja Ardis saavat rauhassa odotella eläkepäiviään...

Kirjan henkilökaarti oli mielestäni onnistunut, Ardis kasvaa yllättävänkin sisukkaaksi tapaukseksi ollakseen hemmoteltu prinsessa ja hän myös tarjosi - ainakin minulle - muutaman naurunpurskahduksen mm. erään miekkataistelun päätteeksi. Oli hauska huomata että seikkailun ja rakkauden lisäksi kirjasta löytyi vähän huumoriakin. Dante on mainio sankari ja oikeastaan koko Rondestanin perhe on kiinnostava, merirosvona elantonsa tienaava Linn jopa toi mieleeni kaikuja Tulen ja jään laulusta, jossa laivan kannella viihtyy mainiosti Asha Greyjoy. Koko kirjan maailma on elävä ja rikas enkä voi olla ihmettelemättä kirjailijoiden mielikuvitusta ihan jo noin yleensäkin - kuinka joku osaakin luoda kokonaisia maita ja sukuja historioineen! Nostan teille mielikuvitusköyhää hattuani!

Kokonaisuutena Mifongin perintö oli mainio kokonaisuus, koukuttava ja viihdyttävä kirja, joka oli pakko melkein ahmia loppuun saakka. Onneksi sarjan seuraava osa, Mifongin aika, ilmestyy jo maaliskuussa eli kauaa en joudu uteliaisuuksissani räytymään. Kannattaa myös kurkistaa kirjailijan blogiin "Esikoiskirjailijan vuosi", josta löytyy kattava lista kirjan arvosteluista ja kirjatraileri.

"Ardisin vatsaa nipisti, kun hän tajusi lukeneensa Danten kasvoja niin vaivattomasti, tottuneesti, kuin heidän välissään ei koskaan olisi ollutkaan vuorijonoja, metsäaukioita, tuhansia havupuita ja kahta vuodenaikaa. Mistä se oikein kertoi, halu katsoa uudelleen?"

Karisto, 2012
Sivut: 470
Kirjasta lisää: Kirjailijan blogi

Naapurin tyttö / Elizabeth Noble

Elizabeth Noblen Naapurin tyttö muistutti minua Maeve Binchyn kirjoista, joissa oikeastaan kerrotaan monta tarinaa yhden sijasta. Naapurin tytön tapahtumat sijoittuvat New Yorkiin, kaupunkiin, joka ei koskaan nuku - monien unelmien kaupunkiin. Tarinan keskiössä on juuri valtameren toiselta laidalta kaupunkiin muuttanut Eve, joka huomaa elämänsä muuttuneen radikaalisti - ja pyytämättä. Eve miehineen alkaa rakentaa kotia ja vähitellen tutustumme naapureihinkin.

Ensi alkuun kirja tuntuu putoavan chick-lit -kategoriaan. Naapureiden tarinat tuntuvat aika tyypillisiltä tuon lajityypin juonilta, muutama aviopari, komea poikamies, hänestä kiinnostuneita naisia, ujohko lukemisesta pitävä tyttö pitsiliinoineen... Asetelmia, joista voi jo melkein alussa arvata tulevat käänteet. Olin hiukan pettynyt, olinhan odottanut jotain... enemmän.

Monelta osin Noblen naapurusten tarinat jäävät vähän pintapuolisiksi, erilaisia inhimillisiä mutta tavallaan aika ennalta-arvattavia käänteitä toki riittää, mutta koin etten oikein päässyt suureen osaan kunnolla henkilöistä sisään. Ehkä osasyynä on se, että olen tällä viikolla lukenut kaksi oikein hyvää kirjaa, ollut onnellinen hyvistä lukulöydöistäni ja elänyt kiihkeästi päähenkilöiden mukana. Vertailussa näihin kahteen Naapurin tyttö häviää selvästi.

Mielenkiintoisimpia kirjan osia minusta olivat Noblen kuvaukset New Yorkin asukkaista ja heidän tavoistaan. Itse en ole koskaan New Yorkissa käynyt, mutta jonain päivänä haluaisin. Noblen kuvaama New York kuulostaa kovasti samanlaiselta kuin olen sen television ja muun median välityksellä kuvitellutkin. Kiireinen, värikäs, täynnä elämää ja mahdollisuuksia.

Eräs asia, pikkujuttu oikeastaan, jäi ärsyttämään. Miksi niin usein eri medioissa se hiljainen ja syrjäänvetäyvä hissukka on aina ns. lukutoukka? Tarinan Charlotte vetää tämän jopa lukutoukkaa pidemmällekin - hän on peräti kirjastonhoitaja! Olisipa hauskaa nähdä joskus kaunis ja meneväkin lukutoukka, joka ei arastele elää elämäänsä...

Sijoittaisin tämän kirjan chick-lit -kategoriaan ja siksipä se taitaa kelvata Totally British-haasteeseenkin mukaan, onhan Elizabeth Noble NYC:iin muuttanut brittikirjailijatar. Samalla saan British Chick-lit-osion vihdoinkin suljettua, kukapa olisi arvannut chick-litin lukemisen olevan niin raskasta!

"Katsoessaan tosi-TV:tä, jota hän katseli usein, jokseenkin joka ilta, Charlotte Murphy vakuutti itselleen, ettei ongelma oikeastaan johtunut hänestä vaan kaupungista, jossa hän asui. Muualla Amerikassa hän ei olisi arkipäiväisen näköinen, ylipainoinen, huonosti pukeutunut eikä tylsä. Hän olisi normaali. Hän oli sitä kaikkea vain täällä, tässä kaupungissa. Hänen pitäisi muuttaa Ohioon tai Kentuckyyn tai... tai minne tahansa muualle. New York ei ollut Amerikka. Se oli oma tasavaltansa. Täynnä kauniita, täydellisiä, epätodellisia ihmisiä, sellaisia kuin Madison Cavanagh. Kaikki olisi hyvin jos hän olisi jossain muualla."

Sivuja: 351
Kirjasta lisää: Kirjavinkit
Haasteet: Totally British/ British Chick-lit

Luotettava vaimo / Robert Goolrick

Luotettavassa vaimossa minua veti ensimmäiseksi puoleeni kirjan nimi. En tiedä miksi se kiehtoi niin, mutta jäin miettimään oliko vaimo sittenkään luotettava ja minkälaisessa tilanteessa vaimon tärkeimmäksi ominaisuudeksi nousisi juuri luotettavuus. Takakannessa mainostettiin murhaballadia ja sekin passasi.

Heti ensimmäisiltä sivuilta lähtien tajusin että kädessäni on viipyilevä kirja. Sellainen, jossa pinnan alla tapahtuu paljon ja tunteisiin ja tunnelmiin jäädään pidemmäksi aikaa. Pidin siitä. Luotettava vaimo toi jollakin tapaa mieleeni sen kun kevyt pakkaslumi tanssii kinosten päällä tuulen tahdissa, sillä vaikka maisema kirjassa muuttuukin hitaasti, on taustalla jotain joka kieppuu ja pyörii villisti.

En halua paljastaa juonesta liikoja, mutta alkuasetelma kirjassa on seuraavanlainen: eletään 1900-luvun alkua. Ralph Truitt on viisissäkymmenissä oleva maalaisliikemies, vaatimaton ja vakaa mies, rikas mutta yksinäinen. Menneet painavat yhä Ralphia mutta mies päättää voittaa yksinäisyytensä ja ottaa riskin. Hän laittaa lehteen ilmoituksen jossa etsii vaimoa. Saamistaan ilmoituksista hän valitsee yhden: Catherine Landin, yksinkertaisen ja rehellisen naisen. Kirjeenvaihdon jälkeen Ralph kutsuu Catherinen luokseen ja me löydämme hänet asemalaiturilta odottamasta kun tarinamme varsinaisesti alkaa.

Pikkuhiljaa alan ymmärtämään että kyseessä on myös rakkaustarina, mitäpä kunnon murhaballadi olisikaan ilman suuria tunteita ja särkyneitä sydämiä, ihan yksinkertainen lempi ei kuitenkaan ole kyseessä. Tämän kirjan lukeminen oli nautinto, kieli oli kaunista ja voimakasta ja tarina tempaisi mukaansa. Kirjasta kertominen ja sen luokitteleminen kuitenkin on vaikeaa, näin jälkeenpäin en tiedä mitä oikein luin, tiedän vain että pidin siitä.

"Hän soitti suositun laulun, mutta hän soitti sen hitaasti ja surumielisesti, kuin se olisi soitettu ensimmäistä kertaa. Keveille ja merkityksettömille sävelille kasautui painoa ja resonanssia, joka oli täysin uutta ja kokonaan miehen omaa. Hänen esityksessään oli jotakin pientä mutta suurenmoista, se oli pikku jalokivi, rakkauden keksintö. Hän soitti kuin jokainen sävel olisi ollut kosketeltavissa, kuin sitä olisi voinut pidellä kädellään kuin elohopeaa, jota pystyi ja ei pystynyt koskettamaan mutta joka silti oli kuin pieni ihme.

Sivuja: 331
Lisää kirjasta: Mari A:n kirjablogi, Insinöörin kirjahylly, Satun luetut

PS. Tänään Nenä kirjassa pukeutuu pinkkiin Roosa nauha -päivän kunniaksi. Terveys on kallisarvoinen asia, osallistu sinäkin!