Tästä ajatuksesta lähtee liikkeelle Gustave Flaubertin ensimmäinen julkaistu kertomus, Bibliomania. Se perustuu tositarinaan, uutiseen miehestä, joka lopulta murhasikin saadakseen kirjakokoelmansa tähden. Todellisuuspohja tekee pienestä tarinasta entistä kiinnostavamman ja lisää näkökulmaa antaa Hannu Salmen kutkuttava tietoisku bibliomaniasta. Vaikka tämä mania minua vähän hihityttikin, näyttää se myös tuhonneen muutamien henkilöiden elämän ja talouden. Liika on liikaa, kirjoissakin.
Nautin Bibliomanian lukemisesta, Flaubertin teksti on miellyttävän sujuvaa ja aihekin on mitä rakkain. Jotenkin se, että saa lukea toisen kirjahullun tekstiä, myös aina säväyttää. Lyön vetoa että kirjakauppias Giacomo olisi ymmärtänyt sen tunnekuohun, jonka ensimmäinen vilaus vaikka kirjojen alennusmyyntiin tai kirjamessujen saliin aiheuttaa. Niin paljon kirjoja ja tutkittavaa, niin vähän aikaa ja rahaa! Kotona keräilijä jo hykertelee, kaivaa kassista aarteensa ja ihastelee niitä. My precious, aarteeni... (Kuulostaako tutulta? Anyone?)
Pidin kovasti kirjan ulkoasusta, vanhaa nahkaa imitoivasta materiaalista, kultauksista ja fonteista jotka nekin henkivät menneitä aikoja. Bibliomania todella muistuttaa sellaista aarretta jonka keräilijä voisi haluta kokoelmiinsa!
"Nuo kuumeiset, kiihkeät illat hän vietti kirjojen parissa. Hän kierteli kaupassaan, käveli ristiin rastiin kirjastonsa hyllyväleissä, hurmioituneena, haltioissaan, kunnes äkkiä nauliutui paikoilleen hiukset pystyssä, silmät kiiluen, appoavoimina. Hänen kuumat ja kosteat kätensä vapisivat, kun hän kosketteli hyllyillä olevia kirjoja. Hän otti jonkin kirjan, lehteili sitä, tunnusteli paperin laatua, tutki kannen kultauksia, kansipaperia, kirjaimia, mustetta ja taitteita, piirroksia sanan finis ympärillä. "Faros, 2012
Sivuja: 119
Alkuteos: Bibliomanie