Bridget Jones - Mad about the boy / Helen Fielding

Se, että Bridget Jonesin päiväkirja, on yksi hyvänolon kirjoistani, ei liene salaisuus. Olen lukenut kirjan monta kertaa ja aina Bridget on onnistunut nostamaan mielialaani, vähän naurattamaankin. Hän on kuin vanha ystävä, sellainen jonka kanssa olet jakanut noloimmat ja kipeimmätkin sotkusi ja joka on kokenut ihan saman. Tyttökaveri, jonka kanssa voidaan kirota liian kireitä farkkuja samalla kun syödään vielä pari suklaakonvehtia. Olin aluksi innoissani kuullessani sarjan saavan jatkoa, kauhuissani kun kuulin mitä Fielding oli ihanalle Markille tehnyt. Ja kun kirja putkahti esiin joulupaketistani, en olisi malttanut odottaa lukemisen aloittamista. Oli aika tavata uudelleen vanha ystävä, pitkän ajan jälkeen.

Kuluneiden vuosien aikana elämä on heitellyt Bridgetiä voimakkaasti. Nyt hän on leski ja kahden pienen lapsen yksinhuoltajaäiti, joka yrittää palata takaisin elämään. Hän palaa jo kypsemmällä iällä deittailemaan ja avaa jopa Twitter-tilin.

Ihan ensimmäiseksi törmään isoon, joskin ehkä epäloogiseen ongelmaan. Aikoinaan olimme samanikäisiä, samassa elämäntilanteessa, nyt Bridget on 51-vuotias. Minä en. (Tarkistin passista!) Hän ei tunnu ikääntyneen, puuma-Bridget muistuttaa hämmästyttävästi vuosien takaista sinkkutyttöä, siinäkin määrin että vähän kurtistelin kulmiani Bridgetin huolettomuudelle mm. työasioiden suhteen. Olisi saattanut herkullista nähdä Bridget vähän tiiviimminkin työelämässä - vaikkapa esimiehenä?

Mark Darcyn kohtalo on toinen este, joka kirjassa on ylitettävä. Minusta, enkä taida olla ihan yksin mielipiteideni kanssa, Mark on ihana; mahtava, suoraselkäinen sankari ja todiste siitä, että hupsu ja mummopöksyjäkin käyttävä tyttö voi saada unelmiensa miehen. Silti jotain piti muuttua ja mielestäni Fielding ratkaisee tilanteen tyylikkäästi, jopa koskettavastikin.

Älkää käsittäkö väärin, minulla oli hirveän hauskaa Bridgetin kanssa. Vanha kirjakaveri, joulu, suklaat - nautin todella. Mutta sitten vähän analyyttisempänä hetkenä sanoisin lukukokemuksen olevan hivenen epätasainen, kirja alkaa mielenkiintoisesti, mutta alkaa sitten toistaa tuttuja kuvioita parantuen kuitenkin hurjasti loppua kohden. Kirjan mehevimpiä kohtia ovat ehdottomasti ne, joissa Bridget on ikäisensä, parhaat nauruni taisin saada rouvan Twitter-sekoiluista. Been there, done that!

Maanantai 23. huhtikuuta 2012
80 kg (voi luoja), seuraajia Twitterissä 0
Kello 21:15 En keksi, miten saisin sivulle kuvan. sen kohdalla on vain tyhjä munanmuoto. Mutta olkoon! Esittäköön se minua ennen varsinaista siittämistä.
Kello 21.45 Okei. Nyt vain odotan seuraajia.
Kello 21.47 Ei seuraajia
Kello 21.50 Tarkemmin ajatellen en jää odottamaan seuraajia, eihän vesikään kiehu jos sitä tuijottaa.
Kello 22.00 Onkohan minulle nyt tullut seuraajia?
Kello 22.02 Ei seuraajia.
Kello 22.12 Ei vieläkäkään seuraajia... Höh. Koko Twitterissähän on kyse juttelusta ihmisille, mutta siellä ei ole ketään jolle juttelisin.

Otava, 2013
Sivuja: 441
Alkuteos: Bridget Jones - Mad about the boy
Suomentanut Annika Eräpuro

Shadow creek / Joy Fielding

Olen pitänyt joistakin Joy Fieldingin kirjoista kovastikin, mutta viime aikoina rouvan paras kirjoitusterä on tuntunut kadonneen. Mutta uskollisen lukijan tavoin aina jaksan kuitenkin odottaa ja toivoa. Shadow Creekin alkuasetelma oli suorastaan sydäntäsärkevän toimivan oloinen, kun tarinan vuoristoseudulla liikkuvat pahikset murhaavat raa´asti iäkkään, yhä toisiinsa rakastuneen, pariskunnan. Ja siitä sitten alkoikin alamäki...

Kirjan päähenkilö on keski-ikäinen, stressaantunut ja viehättävä Val, joka yrittää luovia avioeron ja hankalan teini-ikäisen tyttären, Briannen, keskellä. Tarinan alkaessa Briannen on määrä lähteä vuoristoon isänsä ja tämän uuden kumppanin, upean ja nuoren Jenniferin kanssa. Mutta siippa joutuukin jäämään töihinsä ja yllättäen Val huomaakin olevansa matkalla vuorille yhdessä tyttärensä ja Jenniferin kera. Automatkalla radiossa kerrotaan alueella tapahtuneesta raa'asta murhasta...

Shadow Creekissä on sinänsä paljon hyviä ja lupaavia dekkarin aineksia. Jylhät metsät ovat toki oivallinen ympäristö eivätkä murhaajatkaan ole tylsimmästä päästä, mutta jotenkin kirja tuntui pitkälti hyvinkin tylsältä. Repäisevän epilogin jälkeen keskityttiin nimittäin pitkäksi aikaa naisten matkantekoon ja keskinäisten suhteiden monipuoliseen puimiseen ja varsinainen jännitys jäi taka-alalle. Ellei naisten keskeistä riitelyä sitten pidetä jännittävänä? Tässä kohdin mieleeni palasi taannoinen Lisa Scottoline-pettymykseni, joka harmikseni keskittyi lähinnä päähenkilöiden suhteiden itkuiseen sekin. Luen toki mielelläni ihmissuhteistakin kun niitä kuvataan mielenkiintoisesti, mutta tällä kertaa Fieldingin hahmot ovat melkoisia stereotyyppejä eikä mitään kovin merkittävää ahaa-elämystä muutenkaan pääse syntymään.

Kirjan loppu oli mielestäni ihan onnistunut ja on oikeastaan harmittavaa että sen ja lupaavan ensimmäisen kappaleen välissä oli niin paljon turhaa, sillä näistä aineksista olisi saanut aikaiseksi parempaakin jälkeä.

"She may be younger and prettier; but I'm smarter and a much better driver. Was she seeking to remind the other woman that even though she might have taken her place in Evan's heart, this would never be the case with his only child? I'm still Brianne's mother: No one can take that away from me."

Simon & Schuster, 2012
Sivuja: 367

Henkeäsalpaava / Joy Fielding

Joy Fielding on jäänyt minun muistiini naisena, joka kirjoittaa takuuvarmoja dekkareita. Tarina vetää ja jännitystä piisaa - juuri sopivassa määrin. Henkeäsalpaava onkin ihan kelpo dekkari - minun kohdallani se vain kärsi onnettomasta lukuajankohdasta. Olin nimittäin edellisenä iltana ahminut loppuun upean Kun suljen silmäni ja laukkukirjanani oli huikea My sister, my love, takana oli siis todella kovan tason lukuviikko. Myötätuntoni on siis Joy Fieldingin puolella, jos olisin lukenut tämän jonain toisena viikkona, saattaisi arvioni olla innostuneempi. Nyt Henkeäsalpaava jäi auttamatta vaikuttavan lukuelämyksen puristuksiin.

Henkeäsalpaava sijoittuu helteiseen Floridaan, Torrancen pikkukaupunkiin. Sandy Crosbie perheineen muuttaa Torranceen miehensä työn perässä, saadakseen vain huomata miehen muuttaneen vain uuden naisen takia. Sandyn aloittaessa uutta elämänvaihetta sinkkuna, pääsee myös kaupungissa jonkinlainen paha valloilleen, ihmisiä nimittäin alkaa löytyä kuolleina ja kaupungin väsynyt sheriffi, John Weber, saa töitä..

Tämän jutun kirjoittaminen oli hiukan hankalaa. Olen yleensä pitänyt Joy Fieldingin kirjoista eikä tässäkään ollut mitään vikaa. Pidin Torrancen hikisestä tunnelmasta ja reaktioista, joita valloillaan mellastava sarjamurhaaja saa aikaan ihmisissä ja jollain lailla pikkukaupungit juorut ja roolit tuovat mieleeni Peyton Place -sarjan kirjat, joita muistaakseni luin eräänä kesänä kun olin tylsistynyt teini... Puitteet ovat siis kunnossa ja loppuratkaisukin kekseliäs. Kirjassa ei ole selkeää päähenkilöä, tarinaa kerrotaan välillä Sandyn tai hänen tyttärensä Meganin voimin, välillä ääneen pääsee Meganin koulukiusattu luokkatoveri Delilah, sheriffi tai itse tappaja. Kirjan päähenkilönä oikeastaan onkin murhaaja, muut henkilöt jäävät melko etäisiksi lukijalle.

Kokonaisuutena Henkeäsalpaava on ihan hyvä dekkari, minun henkeni ei tosin salpautunut enkä viettänyt unettomia öitä sivuja käännellen. Kirja toimisi muuten mielestäni ihan mukavasti valkokankaalla, minä ainakin roolittaisin Muodon vuoksi sarjasta tutun Kelly Carlsonin Torrancen vampin rooliin ja Anne Hathawayn Meganiksi...

PS. Vielä on vähän aikaa osallistua palautekeskusteluun ja arvontaan!

"Olkoonkin, että minä en pidä itseäni sarjamurhaajana. En oikeastaan. Minusta sarjamurhaaja on ihminen, joka kärsii harhaisesta jumalakompleksista ja iskee sattumanvaraisesti, saalistaa kaduilta uhria, joka tietämättään vastaa hänen sairaita fantasioitaan. Sarjamurhaajat ovat sosiaalisia hylkiöitä, joiden ainoa keino tyydyttää ylettömät ja sadistiset seksuaaliset yllykkeensä on tappaa. Eivätkä he lopeta tappamista ennen kuin jäävät kiinni.
Minä en ole sellainen."

WSOY, 2012
Sivuja: 410
Alkuteos: Heartstopper
Kirjasta lisää: Rakkaudesta kirjoihin, Leena Lumi