Hauskuutusta viihdemaailmasta Mindy Kalingin Why not me? ja Lauren Grahamin Someday, someday, maybe

Flunssaillessani hyppysiini osui kaksi kepeää ja hauskaa äänikirja viihdemaailmasta, jotka olivat aika pitkälti juuri sitä mitä väsynyt ja kehnossa kunnossa oleva ihminen nyt vain voi haluta kuunnella. Jos kaipaat hilpeää piristystä ja hassuttelevaa hattaraa, tsekkaa nämä!

Mindy Kaling: Why not me?
Penguin Random House Audio Publishing Group, 2015
Kesto: 4h 57min
Lukija: Mindy Kaling

Komedienne Mindy Kalingin (mm. Konttori) Why Not Me sisälsi otoksen omaelämäkerrallisia pakinoita, joissa Mindy iloittelee mm. kertomalla millaista hänen elämänsä on nyt kun hän on melkein kuuluisa ja luonnollisestikin myös esimerkiksi deittailu ja sinkkuus kuuluvat kirjan teemoihin.

Kokonaisuutena pidin tästä kirjasta: Mindy on juuri niin höpsö ja aito kuin kuvittelinkin, sellainen henkilö, jonka voisin kuvitella vaikka omaan kaveripiirinikin. Teemoissa löytyy valinnanvaraa, aina yliopistoelämästä kirjoittamiseen ja ystävyyteen saakka. Parhaiten minulle mieleen jäi email/tekstiviesti-muotoon kirjoitettu kertomus rinnakkaisesta Mindystä joka toimisi latinan opettajana New Yorkissa, viimeistään tätä kuunnellessani vakuutuin Kalingin kirjoittajantaidoista - teksti toimisi mainiosti vaikka televisiossakin.Kirja on lyhyt ja vaikka toisaalta pidänkin siitä, että kirjailija lukee itse teoksensa, flunssan tuhoamat aivoni kokivat Mindyn puhuvan välillä hieman liiankin nopeasti ja pirtsakasti.

“Work hard, know your shit, show your shit, and then feel entitled. Listen to no one except the two smartest and kindest adults you know, and that doesn't always mean your parents. If you do that, you will be fine.” 

Lauren Graham: Someday, someday, maybe
Penguin Random House Audio Publishing Group, 2013Kesto 8h 27min
Lukija: Lauren Graham

Gilmoren tytöistä tuttu Lauren Graham oli puolestaan kirjoittanut kelpo chick-litiä, jossa Franny Banks -niminen nuori näyttelijä etsii onnea ja menestystä vuoden 1995 New Yorkissa. Frannie on Bridget Jonesia muistuttava sankaritar, joka onnistuu joutumaan mukaan jos jonkinmoiseen soppaan luoviessaan tietään kohti tähteyttä.


Someday, someday, mayben tarina sisältää kaikessa kepeydessään myös koskettavia hetkiä Frannien kärsiessä takaiskuista ja kirja onkin mielestä ihan kelpo kasvutarina. Frannie on henkilönä helposti samaistuttava, inhimillinen toilailija jolle toivoo vain onnellista loppua. Tästäkin toiveesta huolimatta, oli mukavaa huomata ettei tarina ollut liian sokerinen.

Tietokirjatuokio: Introvertit: työpaikan hiljainen vallankumous ja Ikävät ihmiset: kuinka selviytyä hankalien tyyppien kanssa

Marraskuussa käpäliini osui parikin psykologiaan liittyvää tietokirjaa, joista molemmista olin ensin innoissani ja sitten huomasinkin kurtistelevani kulmiani. Samasta syystä päädyin lopulta niputtamaan kirjat samaan postaukseen, ajatuksella että pohdiskelisin sitä, mikä näissä kirjoissa tökki.

Linus Jonkman: Introvertit: työpaikan hiljainen vallankumous. Atena, 2015. 265s. Suomentanut Ulla Lempinen.

Linus Jonkmanin Introvertit: työpaikan hiljainen vallankumous kiinnosti ja innosti aluksi, olenhan itsekin hiljaiseen pohdiskeluun taipuvainen ja esimerkiksi Susan Cainin Hiljaiset oli aikanaan mielestäni mainiota luettavaa. Jonkman itse on konsultti, joka siis itsekin on introvertti ja kirja onkin pitkälti introverttiuden ilosanoman julistamista. (Mikä suoraan sanottuna tuntuu minusta ajatuksena oudolta? Ei kai yksi luonteenpiirre ole sinällään toista parempi?) Kirja sisältää myös introvertti-testin.

Jonkmanin kirja on hiukan viihteellisen oloinen ja keskusteleva ja aluksi pidin tästä piirteestä. Tuntui kivalta lukea toisesta ihmisestä, joka kokee asiat samoin kuin minä - mikä ehkä onkin kirjan ajatuksena. Jossain vaiheessa Linus alkoi kuitenkin ärsyttää: hän teki muutamia kardinaalivirheitä kuten esimerkiksi yleisti liikaa. Linus, jos sinä saat parhaiten töitä tehtyä aamuvarhaisella, se ei toki tarkoita että sama koskisi kaikkia introvertteja, me olemme kaikki yksilöitä. Osa introverttien esityistä luonteenpiirteistä myös mielestäni oikeasti liittyi johonkin muuhun luonteenpiirteeseen ja aloinkin hiukan epäillä Linusin tutkimuksen laatua. Eniten kuitenkin ärsyttivät hauskoiksi tarkoitetut, joka luvun lopussa olevat, ekstroverteille suunnatut tiivistelmät, "koska ekstrovertit eivät kuitenkaan malta lukea koko kappaletta". Tiedän, olen tosikko, mutta en ymmärrä edelleenkään tarvetta vastakkainasettelulle.

Summa summarum: kepeä ja suhteellisen hauska kurkistus introvertin maailmaan, ei tosikoille tai nillle, jotka toivovat vakavampaa otetta asiaan.

Satu Kaski, Vesa Nevalainen: Ikävät ihmiset:  kuinka selviytyä hankalien tyyppien kanssa
Kirjapaja, 2015, 157s.

Ikävät ihmiset kiinnosti minua ihan käytännönkin syistä, elämän polulla on joskus tullut jokunen rasittavakin tyyppi vastaan ja luonnollisesti halusin tietää kuinka näistä henkilöistä parhaiten selviäisi. Into kuitenkin laski melko nopeasti, sillä kirja osoittautui hieman raskaaksi lukea listamaisuutensa takia. Kirjan alku, jossa mm. kuvataan sitä, millainen on hankala ihminen ja kuinka sellaiseksi tullaan (tämä siis ilman huumoria!) on kiinnostava mutta valitettavasti itse asiaan pääseminen kestää. Suuren osan kirjasta nimittäin nielaisee erilaisten hankalien tyyppien esittely (perfektionistit, marttyyrit, jumittajat...) ja varsinaisiin keinoihin päästään vasta aivan lopussa ja silloinkin niitä käydään läpi lyhyelti. Koin myös hankalaksi sen, että eri tyyppeihin tepsivien keinojen esittely ei ollut tyypin esittelyn kohdalla mutta nämä lienevät makuasioita.

Tämän kirjan ongelma oli kenties se, että kaipasin jollain tavalla syvemmälle ongelmaan pureutuvaa teosta, jossa nimenomaan olisi keskitytty erilaisen tyyppien kanssa toimeentulemiseen, eikä hitunen kepeyttä olisi varmaankaan tehnyt pahaa. Kokonaisuutena varmasti hyvä tietopaketti jos elämässäsi on hankala ihminen jota haluat ymmärtää.

Miehittäjän morsiamet: rakkautta ja petoksia jatkosodan Itä-Karjalassa / Pauliina Salminen

Rakkaus ja sota, siinäpä sitä kirjailijoille antoisaa aihetta. Joskus lempi leiskuu rintamallakin, joskus kyse on vain todellisuuden pelosta tai selviytymisestä ja tähän aihepiiriin porautuu Pauliina Salmisen tietokirja jatkosodan Karjalasta.

Vuonna 1941 Suomi miehitti Itä-Karjalan ja aloitti valmistelut alueiden yhteenliittämiseksi. Miehittävät sotilaat tutustuivat alueen naisiiin, riiasivat ja rakastuivat, särkivät sydämiä ja laittoivat yli 400 lasta alulle. Salminen kuvaa näitä kohtaloita vuoroin faktojen ja arkistojen tietojen avulla, vuoroin käyttäen mm. parien kirjeenvaihtoa. Ratkaisu on toimiva, kirjeet herättävät historian eloon tehokkaasti. Henkilöt alkavat kiinnostaa ja heidän kohtalonsa suututtavat ja surettavat, onneksi mukaan mahtuu kuitenkin onnellisiakin loppuja.

Rakkaus on jäljellä, mutta mihin se velvoittaa, siitä olen estetty. Niin suuresti kuin lastani rakastan, ettei kieleni kykene tunnettani sanoiksi tuomaan, on se kaikki arvotonta eikä auta vähääkään rakkaitani, menisin vaikka kuolemaan edestänne, jos niin tarvittaisiin.

Miehittäjän morsiamet tarjoaa vielä yhden, ehkä hiukan uudenlaisen näkökulman sotavuosiin. Aihe on edelleen arka mutta on hyvä että Salminen tekee oikeutta Itä-Karjalan naisille ja niille lapsille jotka jäivät äiteineen rajan taakse kun Suomen joukot joutuivat perääntymään vuonna 1944. Muutamaan vuoteen mahtuu melkoinen tapahtumien kirjo, eivätkä kaikki sotilaistakaan selviä asiasta aivan puhtaina pulmusina. Raiskausten lisäksi myös moni perheenisä tarjosi Itä-karjalalaisille turhia lupauksia avioliitosta ja yhteisestä elämästä.

Lopuksi haluan vielä esittää sen, ettei käsitykseni mukaan ole oikein, että minut velvoitettaisiin maksamaan elatusapua lapselle, josta äitinsä hoidossa ja kasvatettavana kehittyy ryssä. Vaan jos niin käy, että joutuisin elatusvelvolliseksi, tulen ehdottomasti vaatimaan että lapsi erotetaan äitinsä hoidosta kasvatettavaksi suomalaisessa lastenhoitolaitoksessa.

Tarinan kannattelevana voimana ovat suomalainen Väinö ja aunuslainen Anna ja heidän tarinansa, jonka pariin Salminen säännöllisesti palaa. Ja kirjailijan tavoin minäkin kiinnyin eniten näihin kahteen ja toivoin heille onnea. Tietokirjaksi Miehittäjän morsiamet oli kepeähkö ja sydämellä luettava mutta ehdottomasti tärkeä kirja.

Atena, 2013
Sivuja: 300
Väinö jA aNNA

#GIRLBOSS / Sophia Amoruso

Sophia Amoruso ja Nasty Gal -niminen yrityksensä olivat minulle ennen #GIRLBOSS -kirjan lukua täysin tuntemattomia. Kirja kiinnitti huomioni Helmetin Overdrive-kokoelmissa lähinnä erikoisemman nimensä takia ja kun lähempi tarkastelu paljasti että kyseessä on nuoren menestyneen naisen business-kirja, päädyin lainaamaan äänikirjan.

Sophia Amoruson tarina ei kieltämättä ole ihan tavallinen, vuonna 1984 syntyneen naisen elämän alku ei vaikuttanut kovinkaan lupaavalta. Lääkärit veikkailivat naisen kärsivän ADHD:stä ja koulu jäikin kesken. Tämän jäleen Sophia vietti aikaansa mm. hanttihommissa ja harrasti mm. myymälävarkauksia. Sairastuminen toi kuitenkin naisen elämään uuden, positiivisemman käänteen kun tylsän rutiinityön aikana syntyi idea Nasty Gal -nimisestä yrityksestä joka myisi netissä vintage-vaatteita nuorille naisille. Sophia, jota sittemmin on tituleerattu mm. netin Tuhkimoksi, onnistui muutamassa vuodessa kasvattamaan yrityksensä liikevaihdon 23 miljoonaan dollariin - vielä ilman minkäänlaista kokemusta tai koulutusta liikkeenjohdosta.

#GIRLBOSS tarkoittaa Amoruson mukaan nuorta naista joka on rohkea, aito, älykäs ja ahkera - oman elämänsä pomo. Kirja onkin yhdistelmä Amoruson elämäkertaa ja neuvoja siitä, miten meistä kaikista voi tulla oman elämämme tyttöpomoja. Olin aluksi lukiessani jokseenkin pettynyt kirjan antiin, sillä elättelin toivoa siitä että #GIRLBOSS saattaisi olla yhtä silmiä avaava lukukokemus kuin viime vuonna lukemani Lean In. Ei ollut ja se ärsytti. Amoruson neuvot olivat toki ihan asiallisia mutta eivät juurikaan antaneet minulle mitään uutta ja tuoretta ajateltavaa, tuli tylsää. Kirjailija mm. neuvoi lukijaa ajattelemaan LinkedIn-profiilia online-ansioluettelona (ei siis hassuttelevia profiilikuvia) ja oikolukemaan työhakemuksen ennen lähettämistä. Myös asiallinen pukeutuminen (ei bilevaatteita) on suotavaa työhaastattelussa jonne on syytä muistaa laittaa myös alusvaatteet. Aika selvää kauraa!

Sitten aloin miettimään sitä, olinko kenties väärää kohderyhmää tällä kirjalle, ehkä se onkin suunnattu työelämään astuville nuorille, joille nämä neuvot saattavatkin olla ihan tarpeellisia? Amorusolla ainakin luulisin olevan riittävästi katu-uskottavuutta vakuuttaakseen ja kenties naisen tuhkimotarina myymälävarkaasta miljonääriksi inspiroisikin, sen lisäksi kirjailija on hauska, suorasukainen ja räväkän oloinen nainen jonka tekstiä on helppo ja mukava lukea. Ehkäpä tässä on sittenkin ideaa?

"Life is short. Don't be lazy."

Penguin Random House Audio Publishin Group, 2014
Kesto: 4h, 45min
Lukija: Sara Jes Austell

Camp Creative: luova valokuvaus ja kuvankäsittely / Lauri Laakkonen

Pidän kovasti valokuvauksesta mutta rehellisesti sanottuna, välillä tuntuu että voisin olla luovempikin kuvieni kanssa - esimerkiksi Instagram-tilini puhuu karua kieltä. Minulla on selkeästi omat suosikkikuvausaiheeni, rajaukseni ja tapani asetella. Ja ne toistuvat kuvasta toiseen. Mieleni teki yrittää omien rajojeni rikkomista - kenties Lauri Laukkasen Camp Creative auttaisi?

Lauri Laukkanen on ammattikuvaaja ja -ohjaaja joka on ksi maailman nuorimmista kansainvälisesti työskentelevistä valokuvaajista, muun työnsä ohella hän kiertää maailmaa opettaen luovuutta, yrittäjyyttä ja valokuvausta ja näiden luentojen kautta syntyi myös Camp Creative -kirjasta. Camp Creativen tarkoituksena tuntuu olevan arjen rutiineihin kadonneen luovuuden herättely mm. erilaisten harjoitusten kautta joita kirjassa riittää ilahduttavasti. Nimestään huolimatta kirja ei keskity pelkästään valokuvaukseen ja kuvankäsittelyyn, vaan alkaa luovuuden käsitteen pohdiskelulla. Erityisesti nautin harjoitusten tekemisestä, ne olivat eittämättä kirjan hauskin osuus, joskin yritykseni lähteä kuukauden mittaiseen luovaan kuvaushaasteeseen kompastui klassisesti syysflunssaan. Kaiketi myös oikea viretila on tärkeä luovuuden kannalta...

Camp Creative on kaunis - kirjoittajansa vaikuttavilla valokuvilla - kuvitettu teos josta huokuu aito into aihetta kohtaan. Mukavinta kaikesta, tuo into myös tarttuu sivuilta lukijaan ja mieli tekee päästä itsekin leikittelemään ideoilla ja ajatuksilla. Kirjan ohjeet tuntuvat selkeiltä ja toimivilta, joskaan Photoshopin käyttö ei ole minulle kovinkaan tuttua, oma valokuvaustaustani kun koostuu lähinnä "kivoista räpsyistä" joita ei kovin raskaalla kädellä ole editoitu. Kirja kuitenkin innosti ja huomaankin nyt hakevani kuvaideoita hieman eri tavalla kuin aikaisemmin. Matka on pitkä mutta ensimmäinen askel on otettu. Suosittelen!

Docendo, 2015
Sivuja: 171
Saatu arvostelukappaleena.

Valokuvan historia / Tom Ang

Sain jokin tovi sitten luettavakseni Docendolta ihanan järkäleen - Tom Angin Valokuvan historian. Olen innostunut valokuvauksesta ja vaikken toki hardcore-harrastajiin kuulukaan, ovat esimerkiksi aamulenkit kamerakännykkäni kanssa tärkeä henkireikä. Itse pidän kaiketi aika pienten ja arkisten asioiden kuvaamisesta, kauniin kultaisesta aamun valosta, kastepisaroista lehdillä tai lintuauroista taivaalla. Ruoasta, lätäköistä, kirjoista tai vaikka kengistäni. Minulle osa valokuvauksen taikaa on se, että sen kautta tulee katsoneeksi maailmaa eri tavalla ja siten arkisesta löytyykin jotain kaunista tai kiinnostavaa jonka voi valokuvan välityksellä jakaa muillekin.

Ensimmäinen ajatukseni Tom Angin kirjasta oli, että se on kaunis. Valokuvan historia on juuri niitä kirjoja joiden ansioista paperista kirjaa rakastetaan. Se on painava, tavallaan arvokkaan ja ryhdikkään oloinen ja kauniisti taitettu. Kirjassa valokuvat ovat ansaitusti pääosassa ja lukiessani nautin suuresti juuri näiden vaikuttavien kuvien katselusta joka herätti mielikuvituksessani ajatuksen jos toisenkin. Erityisen hauskaa oli tajuta kuinka ihmisluonne ja valokuvaus ovat tavallaan pysyneet tietyissä asioissa hyvinkin samanlaisina - vain tekniikka on kehittynyt. Kirja tarjoaakin kaiken muun lisäksi myös oivallisen aikamatkan aina 1820-luvulta nykypäiviin saakka.

Ikoninisten valokuvien ohella(esim. Dorothea Langen kuva siirtolaisäidistä vuodelta 1936, Steve McCurryn kuva Sharbat Gulasta vuodelta 1984 tai vaikkapa kirjan kannessakin komeileva Richard Avedonin kuva Carmenista - voisin luetella vaikka kuinka monta suosikkiani...) on Valokuvan historia myös napakka tietopaketti. Historian ohella käydään läpi erilaisia valokuvaamisen tekniikoita ja profiileja tunnetuista valokuvaajista, oma kiinnostava osionsa ovat tunnetut valokuvat, joihin tarjotaan ns. lukuohje, eli nostetaan kuvasta esiin osioita jotka ovat erityisen merkityksellisiä juuri tämän kuvan toimimisen kannalta. Tämäkin on hyvä tapa kehittyä kuvaajana!

Nautin hurjasti - jopa enemmän kuin odotinkaan - Valokuvan historiasta ja päädyinkin lukemaan sitä hitaasti ja säästellen. Luulen myös että se tulee olemaan kirja jonka kuviin palaan tulevaisuudessa uudelleen, etenkin silloin kun kaipaan inspiraatiota valokuvausharrastukseeni. Luulen että tämä on minulle yksi vuoden parhaista tietokirjoista.

Docendo, 2015
Sivuja: 400
Suomentanut Eero Sarkkinen
Saatu arvostelukappaleena.

Kyberturvallisuus / Jarno Limnéll, Klaus Majewski, Mirva Salminen

Tietotekniikan maailma erilaisine ilmiöineen kiinnostaa minua ihan ammattimielessäkin, mm. kenties maailman kuuluisimman hakkerin tarina ja tietokirja kybermaailman kehityksestä ovat olleet sekä antoisia että opettavaisiakin lukukokemuksia. Samasta syystä valikoitui Docendon kokoelmista luettavaksi tietokirja kyberturvallisuudesta.

Kyberturvallisuus on niitä asioita, joihin kenties tulee kiinnittäneeksi huomiota kun vahinko on tapahtunut. Itse termikin tuntuu tavallisesta tallaajasta hieman pelottavalta ja hankalalta asialta ja epäilemättä juuri tästä syystä kirjailijatiimi Limnéll, Majewski ja Salminen ovatkin asialla. Kyberturvallisuu on teos, joka antaa perusymmärräryksen kybermaailmasta ja sen uhista ja mahdollisuuksista. Kirja on suunnattu erityisesti poliittisille päättäjille ja yritysjohtajille ja on siksi luonteeltaan yleistasoinen eikä mene teknisiin yksityiskohtiin.

Koska kyseessä on perusteos, kuvataan kirjassa kybermaailman käsitteitä hyvin selkeästi ja kansantajuisesti, ihan alusta alkaen. Tämä on hyvä asia myös siksi että vaikka kirjan kohderyhmäni ovatkin päättäjät, on aihe mielestäni sellainen josta on monen muunkin olisi hyvä tietää ainakin jonkin verran - turvallisuushan on yhteinen asia ja syntyy tekojemme tuloksena. Uskoisinkin kirjan tarjoavan hyvän viitekehyksen tämän kompleksisen kokonaisuuden ymmärtämiselle, etenkin kun mukana ei ole tekniikkaa.

Pidin kirjassa sen selkeyden ohella myös siitä, että se tuo esiin erään tärkeän näkökulman: kehitystyön tulee olla toiminta- eikä tekniikkalähtöistä. Liian usein törmätään siihen, että asioita tehdään uuden tekniikan takia, unohtaen toiminnalliset tarpeet. Samoin on tärkeää muistaa se, että kyber- turvallisuuteen liittyy uhkien ja riskien lisäksi myös mahdollisuuksia.

Ainoa pieni kritiikin kohta kirjassa lienee se, että kirjoittajien tausta ei käy kirjasta esille, juuri tällaisesta aiheesta kirjoitettaessa olisi tärkeää että lukija voisi arvioida lähteensä luotettavuutta myös kirjoittajien asiantuntemuksen perusteella. (Tässä tapauksessa toki epäilyt ovat aiheettomia, kirjoittajakaarti vaikuttaa hyvinkin asiansa tuntevalta mutta silti mielestäni pieni taustoitus vain lisäisi mielenkiintoa ja luottamusta kirjaa kohtaan.)

Docendo, 2014
Sivuja: 246
Saatu arvostelukappaleena.

The Innovators: How a Group of Hackers, Geniuses and Geeks Created the Digital Revolution \ Walter Isaacson

Walter Isaacson tuli minulle tutuksi Steve Jobsin elämäkerran myötä ja kun Overdriven kokoelmiin putkahti miehen kirjoittama teos digitaalisen vallankumouksen innovaattoreista, klikkasin itseni välittömästi varausjonon jatkeeksi. Edellisessä kirjassaan Isaacson nimittäin teki vaikutuksen tietojensa yksityiskohtaisuudella ja tavalla jolla hän käsitteli kohteensa elämää. Ammattisyistä arvelin myös että olisi syytä perehtyä oman sektorin historiaan hieman syvällisemminkin, ehkä se kirvoittaisi jopa uusia ajatuksiakin.

Kirjassaan Isaacson luo eräänlaisen digitaalisen vallankumouksen aikajanan ja esittelee vaikuttajia eri vuosikymmeniltä. Paalupaikan saa luonnollisesti Ada Lovelace, lordi Byronin ihastuttavan luova tytär jonka ajatuksia mm. Alan Turing pyöritteli vuosia myöhemmin. Kehitys on ollut huimaa ja varsin moni keksinnöillään edesauttanut vallankumouksen edistymistä. Isaacson on poiminut kirjaansa otoksen näistä henkilöistä ja samalla tekee kauniisti selväksi lukijalle innovaation todellisen luonteen, meidän digitaalinen maailmamme on rakentunut pala palalta, nerokkaiden ihmisten iteroidessa toistensa kiinnostavia ideoita.

Isaacsonin kirja on melkoinen jättiläinen - elämänkerturi esittelee teoksessaan kymmeniä vaikuttajia mikä tekee kirjasta hieman raskaan luettavan. Tekniikaltakaan ei voida välttyä, joten mikäli mikropiirien syvempi sielunelämä ei kiinnosta, saattaa olla että koet teoksen ajoittain pitkästyttäväksi. Minulle mielenkiintoisinta antia olivat kappale merkittävistä naisohjelmoijista (kyllä vain, sellaisiakin on!!), kansallisylpeyttä tunsin taas huomatessani Linus Torvaldsin päässeen kirjaan sellaisten titaanien kuin Bill Gates ja Steve Jobs rinnalle. Sattuneesta syystä myös Bloggerin ja blogien syntyhistoria kiinnosti, Isaacson mainitseekin kirjassaan blogien mullistaneen mm. ihmisten tavan harrastaa. Ennen blogien syntyä tavallinen ihminen kun tuskin juuri kirjoitti mitään vapaa-aikanaan ja tässä sitä kuitenkin nyt ollaan. Onnellisena kirjoittamassa.

Simon & Schuster, 2014
Sivuja: 528

Pari kirjaa Pohjois-Koreasta: Diktaattorin keittiömestari ja Pohjois-Korea - yhdeksän vuoden pakomatka helvetistä

Tunnustetaan: minulla ei ole mitään lukusuunnitelmaa (oikeilla bloggareilla on exceleitä!), juttuni ovat täysin fiilispohjaisia ja olen kirjaston Bestseller-hyllyn johdattelema lammas. Tällä kertaa löysin kaksikin kirjaa Pohjois-Koreasta joten luonnollisestikin tästä seurasi omaperäinen ajatus kirjojen kimppapostauksesta.

Kenji Fujimoto: Diktaattorin keittiömestari

Kenji Fujimoto (salanimi) toimi 13 vuoden ajan Kim Jong-ilin kokkina. Sisäpiiriläisenä hän pääsi osallistumaan eliitin ylelliseen elämään, joka tuntui koostuvan herkuista, juhista ja monenlaisista etuisuuksista. Mutta diktaattorin läheisyydessä on myös vaaransa, se on liekki joka voi myös polttaa.

Fujimoton kirjan vetovoima on ehdottomasti sen aiheessa: on kiinnostavaa päästä kurkistamaan diktaattorin elämään josta kerrotaankin yksityiskohtaisesti, aina erilaisten tapahtumapaikkojen pohjapiirroksia myöten. Kirjailijan tekstissään käyttämä sävy herätti minussa ristiriitaisia ajatuksia: minullekun on Kim Jong-ilistä muodostunut jokseenkin negatiivinen kuva, mutta kirjassa hänestä puhutaan ihailevaan sävyyn, on selvää että diktaattorilta saadut kehut ovat merkinneet paljon Fujimotolle. Muutoinkin Kenji Fujimoton elämä Pohjois-Koreassa tuo mieleeni Liisan seikkailut ihmemaassa, sillä jokseenkin samaan tapaan mies katoaa Kim Jong-ilin luomaan erikoiseen maailmaan unohtaen Japanin elämänsä, vaimon ja lapset.

Diktaattorin keittiömestari ei ole tajunnanräjäyttävä lukukokemus, ehkei sen tarvitsekaan olla, se herättänee tunteita ja ajatuksia joka tapauksessa. Omat tunnelmani lukemisen aikana vaihtelivat hämmästyksestä ja huvituksesta aina kiukkuun saakka. Muistin lukeneeni Pohjois-Korean nälänhädästä ja ylimystön mässäily tuntui tuota taustaa vasten erityisen ikävältä. Fujimoto puhuu useampaan otteeseen myös maan nykyisestä hallitsijasta, Kim Jong-unia, jota kirjailija pitää isäänsä modernimpana ja rennompana hallitsijana. Uskaltaisiko uskoa?

Gummerus, 2014
Sivuja: 230
Alkuteos:  Kimu Jon'iru no ryorinin: machika de mita dokusaisha no sugao
Suomentanut Markus Mäkinen

Eunsum Kim: Pohjois-Korea - yhdeksän vuoden pakomatka helvetistä

Eunsum Kimin kirja tarjosi minulle hieman tutumman näkökulman Pohjois-Koreaan. Kirja on nyt 27-vuotiaan Eunsumin ja hänen perheensä selviytymistarina. Tarina alkaa surullisesti kuvaamalla kuinka 11-vuotias Eunsum tekee kuolemaa Pohjois-Korealaisessa pikkukaupungissa. Hän on kotoisin alueelta jota 1990-luvun nälänhätä kurittaa erityisen ankarasti ja Eunsumin perheenjäsenet ovatkin yksi toisensa jälkeen kuolleet heikkouteen, jäljellä ovat vain perheen äiti ja Eunsum siskoineen. Sisukas äiti yrittää pelastaa lapsensa aloittamalla epätoivoisen paon kotimaastaan.

Eunsumin tekstin sävy on keskusteleva, nuoren naisen ääni on selvästi kuultavissa. Tarina on luonnollisestikin täynnä vaaroja ja koskettava mutta minulle mielenkiintoisimpia osuuksia olivat luvut jotka kuvasivat aikuisen Eunsumin elämää ja ihmettelin tämän perheen sinnikkyyttä. Mielenkiintoisena detaljina mainittakoon muuten se, että kirjassaan Eunsum mainitsee lukeneensa Kenji Fujimoton kirjan ja järkyttyneensä siitä. Ihmekös tuo?

Eunsum Kimin kirja on melko tyypillinen selviytystarina - koskettava ja traaginen, muttei kenties kirjallisesti kovin syväluotaava. Päälimmäikseksi kirjasta jäi mieleen kirjailijan suru ja huoli Pohjois-Korean kansasta, niin kuin varmasti tarkoitus olikin.

Siltala, 2014
Sivuja: 194
Alkuteos: Corée dy Nord. 9 ans pour fuir l'enfer

KonMari: siivouksen elämänmullistava taika / Marie Kondo

Merkittyäni KonMarin luetuksi Goodreadissa, minulta kysyttiin aionko blogata kirjasta. Jouduin oikein miettimään vastausta, sillä tunnelmat lukemisen jälkeen olivat sanalla sanoen oudot. Sanottavaa kirjasta sinällään kyllä olisi, sen verran ... persoonallisia ... Marie Kondon ajatukset siivouksesta ovat mutta lytätäkään en haluaisi koska mukana oli muutama ihan hyväkin pointti ja kirjailija vaikutti jotenkin höpsöllä tavalla herttaiselta.

KonMari on siis japanilaisen Marie Kondon luoma järjestelyfilosofia, joka kaiketi on noussut jossain määrin ilmiöksikin, kondoilu ainakin tuntuu jakavan mielipiteitä. Siihen joko hurahdetaan innostuneena tai sitten ollaan hiukan hämmentyneitä. (Kuulun itse tuohon jälkimmäiseen ryhmään.) Kirja on jaettu kahteen osaan, joista ensimmäinen keskittyy kuvaamaan sitä, kuinka ja miksi tavaroita karsitaaan ja jälkimmäisessa jäljelle jäänyt omaisuus järjestetään paikoilleen eri periaattein. Perusideologiana on se, että meidän tulisi elää tässä ja nyt (ei siis säästäen jokaista tarpeettomintakin muistoesinettä tai varautuen siihen että ehkä joskus tarvitsen tätäkin tavaraa). Tärkeää on myös se, että esineet ympärillämme tuottavat meille iloa ja tukevat sitä, millaisia ihmisiä haluamme olla.

Kondon perusperiaatteet ovat mielestäni suhteellisen järkeenkäypiä, tosin jos kaikkien kodin esineiden tulisi tuottaa minulle iloa, luulen että aloittaisin karsinnan siivouskomerosta... Hassuksi kirja muuttuu siinä vaiheessa kun Kondo alkaa kuvailemaan mm. esineiden kanssa käymiään keskusteluita, esimerkiksi käsilaukkua pitäisi päivän päätteeksi kiittää hyvin tehdystä työstä ja pois heitettävät esineet noin yleensäkin voi hyvästellä. Tarkoitus lie ehkä enemmänkin auttaa henkisesti luopumaan omaisuudesta mutta kylmä logiikko minussa haraa tässä kovasti vastaan.

Kokonaisuutena kirja on ihan herttainen ja höpsökin, toisaalta myös lempeä ja kannustavakin. Se pyrkii olemaan enemmän kuin pelkkä järjestelyopas, tavoitteena on elämäntavan muutos. Osa sen ajatuksista on fiksuja, tunnistan itsessäni mm. luopumisen vaikeuden ja voisin kuvitella että KonMarin ajatuksista on tässä suhteessa apua. Toisaalta kirjassa on myös hiukan maanisiakin piirteitä jotka koin uuvuttaviksi ja vähän liian oudoiksi minulle.

Jos kirja kiinnostaa, kurkkaa myös kondoilusta innostuneen Susan mietteitä.

Bazar, 2015
Sivuja: 214
Alkuteos:Jinsei ga tokimei katazuke no maho
Suomentanut Päivi Rekiaro
Kirjan vuoden lukuhaaste: Kirja, jonka lukeminen nolottaa minua

The Time Travellers Guide to Medival England / Ian Mortimer

Olen kiinnostunut historiasta ja siksi Ian Mortimerin The Time Travellers Guide to Medieval England oli kiusaus, jota en voinut ohittaa. Esipuheessaan Mortimer selittääkin oivallisesti logiikkaa kirjan takana, hänen haluaan elävoittää historiaa ja samalla laajentaa inhimillistä ymmärrystä. Kirja onkin silkkaa tietoa täynnä mutta kirjailija on onnistuneesti pukenut faktat eräänlaisen matkaoppaan muotoon. Jos olisin aikamatkailija keskiajan Englannissa, mitkä esimerkiksi olisivat ne nähtävyydet joita voisin käydä katsomassa? Kuinka kannattaisi pukeutua ja mistä etsisin yösijaa? Konsepti sinällään on ihan toimiva ja hauska mutta äänikirjatoteutus ei ehkä toimi parhaimmalla mahdollisella tavalla, sillä mm. juuri vaatetuksesta kertova osio oli luettuna pitkä ja hivenen kuivahko kuunneltuna.

Kokonaisuutena kirja oli mielenkiintoinen ja herätti pohtimaan etenkin sitä millaista oma elämäni olisi tuona ajankohtana ollut. Keskiajalla minua olisi kaiketi pidetty jo vanhana naisena, tuolloin 14-vuotias oli kyllin vanha avioitumaan ja tiedetäänpä eräässä valamiehistössä istuneen 12-vuotiaankin. Keskiaikaisen Englannin keski-ikä olikin varsin nuori mikä toki selittääkin osaltaan mm. tuolloin tehtyjä päätöksiä ja väkivaltaisuutta.

Asuisin kenties kaupungissa ja osaisin luultavasti myös lukea, sillä nunnat kouluttivat tuolloin monia. Aikalaisteni tavoin nauttisin musiikista ja tarinan kerronnasta ja luultavasti välttelisin lääkäreitä jotka monesti osoittautuivat kuolettavimmaksi kuin hoitamansa sairaudet. Yksi suurista kysymyksistä kohdallani on olisinko selvinnyt mustasta surmasta joka tuolloin surmasi noin kolmasosan Euroopan väestöstä. Kirjailijan kuvaama tuho tuntuu nykyaikana lähes käsittämättömältä, voin vain kuvitella taudin aiheuttamaa paniikkia ja murhetta.

Ian Mortimer on liittänyt tekstiinsä mukaan myös aimo annoksen hupaisiakin yksityiskohtia, kuten vaikkapa keskiajan miesten muotivillityksen - alati pitenevät kengänkärjet joilla lopulta oli vaikeaa jo kävelläkin. Mielestäni ajatus historiallisesta matkaoppaasta on myös mainio ja auttaa lukijaa pääsemään sisään aikakauden elämään. Samantyylisiä oppaita lukisin mielelläni myös muistakin maista ja ajanjaksoista!


ISIS Audio books, 2009
Kesto: 11h 45min
Lukijana Jonathan Keeble

The Woman I Wanted To Be / Diane von Fürstenberg

Diane von Fürstenberg on minulle lähinnä tuttu nimekkäänä muotisuunnittelijana joka näkemieni televisioesiintymisten perusteella on samaan aikaan sekä ehdottoman ladylike että vapaunut ja räväkkä - mielenkiintoisen oloinen henkilö siis! Overdriven uumenista löytyi naisen omaelämäkerrallinen teos, The Woman I Wanted To Be ja nappasin sen seuraavaksi luettavakseni sillä veikkailin että Dianella olisi useampikin kiinnostava tarina kerrottavanaan.

Diane von Fürstenbergin kohdalla onnetar näyttää jakaneen lahjojaan runsaskätisesti, siinä määrin mukavaa ja menestyksekästä elämää hän ainakin kertomansa mukaan väittää eläneen. (Tosin, oikea ladyhän ei koskaan paljastaisi kokemiaan murheita!) Käänteitä riittää, nuori Diane liittyy jetsetin jäseneksi avioiduttuaan  prinssi Egon von Fürstenbergin kanssa  ja vaikka liitto päättyykin lyhyeen, oli nainen jo tuolloin kovaa vauhtia luomassa uraansa muotimogulina. Osansa on varattu niin vauhdikkaalle 70-luvulle miehineen kuin myös vanhenemisen pohdiskelulle. Kaiken takaa piirtyy peloton nainen joka tuntuu tietävän täsmälleen mitä haluaa.

Kirja koostuu kahdesta osasta, joista ensimmäinen "The Woman I Am", keskittyy Dianen omaan historiaan ja ihmissuhteisiin. Kuvittelin tämän olevan kirjan mielenkiintisin osa, mutta olinpa väärässä. Jostakin syystä nimittäin tuntuu kuin Diane olisi tietoisesti tai tiedostamattomasti sensuroinut elämänsä tarinaa, siinä määrin kepeältä tuntuivat vaikeatkin kokemukset naisen elämässä. Kenties julkisuuden henkilönä von Fürstenberg pyrkii suojelemaan yksityiselämäänsä näin mutta kirjaan se jättää keskeneräisyyden tunteen. Ensimmäisessa osassa aloin myös kyllästyä kirjailijan pitkiin "ystävälistoihin", joissa hän listaa itselleen tärkeitä henkilöitä, tässä tapauksessa enimmäkseen tunnettuja julkkisnimiä. Koska Diane von Fürstenberg varmastikin tuntee suurimman osan punaisten mattojen väestä, ei minusta nimien luettelemisella ole juurikaan mitään uutisarvoa.

Yllättävää kyllä, kirjan toinen osa, Business of Fashion, onnistui pelastamaan lukukokemukseni, oli nimittäin todella kiinnostavaa lukea kuvausta von Fürstenbergin muotiurasta jolla on todellakin riittänyt käänteitä! Hämmästyttävää oli myös se, että juuri tässä osiossa kirjailija näyttää myös tunteensa avoimesti ja tilittää avoimesti virheitään, pettymyksiään ja turhautumisen tunteitaan. Liekö sittenkin niin että ns. työminään liittyvistä tunteista ja kokemuksista on sittenkin helpompi avautua vai ovatko ne vain tuoreemmin mielessä? Mene ja tiedä, mutta pidin lukemastani ja ehkä jopa opinkin pikkuisen jotain.

Simon & Schuster, 2014
Sivuja: 239

Maaliskuun marinat

Maaliskuu hurahtikin vähän erilaisissa merkeissä kuin etukäteen kuvittelin - nimittäin sairastaessa. Pirullisen tautikierteen aikana lukeminen ja bloggailu jäi toissijaiseksi, enemmän on tullut nukuttua ja juotua kuumaa. Olen kyllä pistänyt merkille että jonkinlaista kevättä olisi ilmassa ja sehän tuntuu mukavalta! Pihalla alkaa näkyä jo pieniä alkuja ja tuskin maltan odottaa että kevätaurinko tekee tehtävänsä. (Oletan että kevät lopulta tulee, ulkona olevasta loskakelistä huolimatta...)

Maaliskuun luetut

Maaliskuussa tuli luettua vähän mitä sattuu, kokonaisuudessaan 18 kirjaa, joista peräti kolme oli äänikirjoja. Kuukauden huippuhetkiin kuuluivat Liane Moriartyn riemastuttava Little Lies (suomennoskin on tulossa!), jännittävä C.J. Sansomin Revelation ja Alan Cummingin yllättävä ja hieno Not My Father's Son. Kuukauden parhaimpiin lukukokemuksiini on harvoin yltänyt elämäkerta ja kaiken kukkuraksi Cumming on minulle melko tuntematon näyttelijä joten olin aika hämmästynyt tajutessani koukuttuvani tähän kirjaan!

• Viimeinen näytös / Mari Jungstedt
• Murder at the Academy Awards / Joan Rivers, Jerrilyn Farmer
• Little Lies / Liane Moriarty
• 2 x Isabel Allende: Rouva Fortunan tytär ja Auroran muotokuva
• Gourmet / Tuomas Vimma
• Rakkautta Pohjanlahden molemmin puolen: Amorin kiekurat ja Mutta minä rakastan sinua
• Revelation (Shardlake #4) / C.J. Sansom
• Not My Father's Son: A Family Memoir / Alan Cumming
• Luova järkevyys: arkisen luovuuden ylistys / Saku Tuominen
• Sisäpiirissä (Sandhamn #2)/ Viveca Sten
• Six Degrees of Assassination / M.J. Arlidge
• Herran tarhurit (MaddAddam #2) / Margaret Atwood
• 2 x Milla Ollikainen: Veripailakat ja Vesiraukka

Luettu vaan ei blogattu

Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! (Otava, 2015), 203 sivua

Flunssaillessani tulin lukeneeksi Anna-Leena Härkösen tuoreimman kirjan Ihana nähä! Eipä ollut yllätyksiä sillä saralla - teksti on taattua Härköstä. Nokkellaa ja terävää, ihan hauskaakin ja arkisesta elämästä ammennettua. Kirjoitukset ovat alunperin ilmestyneet Anna-lehdessä vuosina 2003-2011 ja ovat sattuneesta syystä minun makuuni hitusen liian lyhyitä vaikka niitä olikin ihan hauska lukea, tämän tyyppinen kirja ei vain ole minun juttuni.

David Gillespie ja Mark Warren: Kiinnostavan ihmisen käsikirja (Atena, 2015), 191 sivua

En taida olla kauhean kiinnostava ihminen, koska herrojen Gillespie ja Warren kirjoittama Kiinnostavan ihmisen käsikirja tuntui minusta vähän tylsältä enkä siksi jaksanut siitä blogata. Kirja tutkii kiinnostavuuden käsitettä useammastakin eri näkökulmasta ja pyrkii kertomaan hauskasti kuinka ollaan kiinnostavia. Huumori ei kuitenkaan oikein purrut minuun ja monet kirjassa esitellyt teematkin olivat jo tuttuja juttuja. Peukku kuitenkin hyvälle yritykselle ja kivalle ulkoasulle.

Lukuhaasteen tilanne

Kirjan vuoden lukuhaaste etenee mukavasti - jos oikein ynnäilin keräsin maaliskuussa kahdeksan pistettä lisää. Jei!

Entäs ensi kuussa?

Sattuneesta syystä ensi kuussa puretaan ainakin flunssakierteen lukemistoa joka on melko e-kirjapainotteista. Luvassa on siis ehkä tavallista enemmän englanninkielistä ja kevyttä kirjallisuutta ja ne kirjamietteet - ne vasta heppoisia ovatkin!

Luova järkevyys: arkisen luovuuden ylistys / Saku Tuominen

Tutustuin Saku Tuomisen tuotantoon mainion Työkirjan kautta, joka - nimensä mukaisesti - käsittelee työelämän uusia haasteita. Kirjasta herätteli aikanaan ajatuksiani ja sen jälkimaku oli mukavan maanläheinen, hyvä lukukokemus siis. Seuraavaksi törmäsin Tuomiseen Hyvän elämän muodossa, nyt luettavana oli symppiksen näköinen paketti valmiiksi alleviivattuine sivuineen, joka sisälsi tärkeitä ajatuksia mm. unelmista ja niiden tavoittelun tärkeydestä. Tykkäsin siitäkin, voisi sanoa että inspiroiduin kirjan yksinkertaisen mutta vahvan viestin myötä. Ajatus Luovasta järkevyydestä vetosi jo nimellään - pakko lukea!

Ahmin Tuomisen kirjan päivässä, teksti oli jälleen kerran yksinkertaista, tehokasta ja kirjan ajatukset vetoavia. Kirja ruotii arkista luovuutta, niitä isoja tai pieniä innovaatioita joiden keskellä mekin elämme. Älypuhelimia, parkkipaikkojen merkkivaloja tai kärpäsiä pisuaarissa. Tilanteita, joissa on tunnistettu ongelma ja päätetty tehdä asialle jotain, pientä tai suurta.  Kirjassaan Tuominen kannustaa kyseenalaistamaan asioita ja siirtymään valittajista ratkaisijoiksi. Tämä oli heti minulle tuttu juttu, on niin helppoa vain rutista vaikkapa toimimattomista tilajärjestelyistä kuin oikeasti tarttua toimeen ja alkaa pohtia ratkaisua ongelmaan. Tässäpä taitaakin olla se suurin arjen luovuuden kompastuskivi sillä ryhtyminen on vaikeaa. On sittenkin helpompaa ja turvallisempaa elää epätäydellisessä nykytilassa kuin nähdä vaivaa ja  ottaa riskejä.

Pidin hurjasti siitä, kuinka arkiseksi Tuominen luovuuden kuvasi, itse kun helposti miellän luovuuden joksikin suureksi, poikkeukselliseksi ja värikkääksi. Mutta kyse onkin jostain mikä voi olla pientä ja jokapäiväistä, arjen tekoja ja tämä tuntui kovin innostavalta. Kirja keskityy pitkälti siihen, millaista arjen luovuus on työpaikoilla mutta kirjan loppuun on liitetty myös ns. arkiversio kirjan kappaleista. Aikaisempien teosten tapaan myös Luova järkevyys on ajatuksiltaan selkeä kokoelma ajatuksia ajatuksia jotka käyvät ihan tavalliseen järkeen. Ja motivoivat. Tämä on hyvän energian kirja. Tykkään.

"Kun tutkitaan asioita, jotka tuovat ihmisille jaksamista, iloa ja energiaa työssä ja arjessa, kärkeen nousee lähes poikkeuksetta itselle merkityksellisten asioiden aikaansaaminen. Entä jos olemmekin ajatelleet asian itse asiassa aivan väärin? Kuvittelemme, että tekeminen väsyttää, mutta entä jos tekemättömyys väsyttää vieläkin enemmän?"

Otava, 2014
Sivuja: 253
Kirjan vuoden lukuhaaste: Kirja, jonka pystyt lukemaan päivässä

Thrive:The Third Metric to Redefining Success and Creating a Life of Well-Being, Wisdom, and Wonder / Arianna Huffington

Huffington Post on minulle tuttu julkaisu ja sen perustajasta, Arianna Huffingtonista, olen saanut fiksun ja sanavalmiin naisen kuvan ja siksipä tartuin mielenkiinnolla Thriveen, arvelin nimittäin Ariannalla olevan kiinnostavia ajatuksia ja kokemuksia jaettavaksi. Ahneesti halusin myös napata itselleni elämäntaito-opaspisteen Kirjan vuoden lukuhaasteessa...

Kirjan alaotsikoineen tuntui melkoiselta litanialta, jos totta puhutaan, minulla on edelleen vaikeuksia muistaa koko litaniaa hyvinvoinnista ja vaikka mistä. Näin jälkikäteen ajatellen nimi tosin kuvastaa kyllä ihan hyvin kirjan sisältöä, se nimittäin on myöskin hieman sekava ja lörpöttelevä ja kaipaisi hiukan ytimekkyyttä.

Kirja alkoi lupaavasti, ensimmäiset tunnit nyökyttelin Huffingtonin ajatuksille mm. puhelinten sulkemisesta ja unen tärkeydestä mutta loppuaan kohden kirjan meni minun makuuni hiukan new age -henkiseksi ja alkoi toistaa itseään. Oli aika hurjaa kuulla että tutkimusten mukaan keskiverto amerikkalainen tarkistaa älypuhelimensa n. 6 minuutin välein! Tuon luettuani en kyllä hetkeen halunnut tarttua puhelimeeni - ehkäpä minäkin tsekkailen sitä hiukan liian usein!!

Minulla on Overdrive-kirjastosta lainassa sähköinen äänikirja jonka lukijana toimi kirjailijan oma sisar Agapi Stassinopoulos, jonka kreikkalainen aksetti oli toisaalta rentoa, toisaalta hetkittäin mutkikasta kuunneltavaa. Törmäsin myös pieneen ongelmaan äänikirjanformaatissa, Thrive nimittäin sisältää paljon tekstin väliin siroteltuja sitaatteja ja huomasin että toisin kuin perinteisessä kirjassa, tämä luokin hiukan sekavan vaikutelman äänikirjaan, kun tarjolla ei olekaan visuaalista vihjettä (kursivointia tai sisennystä tms.) vinkkaamassa lukijaa siitä että tekstin tuottaja muuttui juuri.

Summa summarum, Thriven kansien välistä löytyy muutama oivallinen ohje joiden avulla aion itsekin alkaa elämänlaatuani parantamaan. Toisaalta ainakaan äänikirjan toteutus tuntui hitusen ontuvan ja osa ajatuksista ja tarinoista oli hiukan liikaa tälle kyyniselle lukijalle.

Penguin Random House Audio, 2014
Kesto: 9h 54min
Lukija Agapi Stassinopoulos

Paperilla ja valkokankaalla: Kaiken teoria ja Travelling to Infinity / Jane Hawking

Sanotaan, että jokaisen menestyvän miehen takana on nainen ja tämä vaikuttaa pitävän paikkaansa myös fyysikkonero Stephen Hawkingin kohdalla. Tartuin Jane Hawkingin omaelämäkerralliseen teokseen Travelling to Infinity osittain 6.2.2015 Suomen ensi-iltansa saavan elokuvan takia, mutta myös siksi että olin utelias Hawkingien perhe-elämän suhteen - millaista voi arki olla jos puolisolla on sekä mittava ura että vakava sairaus?

Jane tapaa Stepheninsä nuorena opiskelijana ja hääkellot soivat vaikka Stephen onkin saanut diagnoosinsa. Perhe kasvaa ja sekä Stephenin ura että sairaus etenevät. Miehen maineen kasvaessa myös Jane pohtimaan omia prioriteettejään ja sitä, kuinka paljon toisen ihmisen eteen voi uhrata.

Jane Hawkingin tarina on tuntuu kuvaukselta omaishoitajan ja assistentin elämästä, sillä hänen suhteensa Stepheniin jää jokseenkin taka-alalle tarinassa. Hän toki ajoittain mainitsee rakastavansa puolisoaan tai kehuu tämän karismaa, mutta minulle lukijana välittyi tunne siitä, kuinka Stephen olisi ikäänkuin irrallaan muusta perheesta, kenties hän niin olikin. Tarina on sinällään kiinnostava ja koskettavakin ja Hawkingin perhe-elämän haasteet tuntuvat hurjilta - Jane itse mainitsee kirjassa päiviensä koostuvan lähinnä kodinhoidosta, lastenhoidosta ja Stephenin hoidosta. 1960- ja 1970 -lukujen yhteiskuntakin vaikuttaa melko masentavalta vammaisille suunnattujen, lähinnä olemattomien, tukien ja apujen johdosta.

Aiheeltaan kirja oli siis kiinnostava mutta toteutus hiukan ontui, sillä Hawking muistelee paljon mm. myös taloja joissa he ovat asuneet, piknikkejä, vesirokkoja ja muuta sellaista joka ei ehkä lukijan kannalta ole hirmuisen kiinnostavaa. Osa lukemisesta tapahtuikin hiukan hammasta purren, kirja olisi ehkä sittenkin kaivannut pienoista karsimista.

Alma Books, 2013
Sivuja: 450
Kirjan vuoden lukuhaaste: elämäkerta

James Marshin ohjaamasta elokuvasta Kaiken teoria pääsin siippani kanssa nauttimaan #Kirjan kutsuvierasnäytännössä - kiitos mukavasta kokemuksesta. Kaiken teoria on tänä ehdolla viiteen Oscar-palkintoon, mm. paras mies- ja naispääosa sekä paras elokuva. Nähtyäni elokuvan ymmärrän oikein hyvin, kyseessä nimittäin hieno elokuva jossa välillä kostuu silmäkulma ja välillä tulee purskahdettua nauruun. Etenkin nimiroolia esittävä Eddie Redmayne tekee hurjan hienon roolityön Stephen Hawkingina - Eddie saisi kyllä minun Oscar-ääneni!

Elokuva on mielestäni riittävän uskollinen Jane Hawkingin kirjalle vaikka joitakin tapahtumia onkin järjestelty hieman toiseen muotoon. (Sanoisin että tämä lienee niitä harvinaisia kertoja jolloin elokuva on ehdottomasti kirjaa parempi.) Toisin kuin kirja, elokuva kuitenkin päästää katsojan lähemmäs Stepheniä. Minulle elokuva oli hetkittäin vähän vaikeaakin katsottavaa sillä olen seurannut saman taudin etenimistä tuttavapiirissäni. Elokuva ja kirja tuovat molemmat hyvin esiin myös vammaisten vaikeudet ja sen sisukkuuden jolla monet puskevat eteenpäin - tärkeä ja muistettava asia meille terveille! Niin kauan kuin on elämää, on toivoakin ja aina kannattaa yrittää.

PS. Stephen Hawkingin omaelämäkerta on juuri ilmestynyt suomennettuna nimellä Minun lyhyt historiani (WSOY).

Ohjaaja James Marsh
Pääosissa: Eddie Redmayne ja Felicity Jones

Tammikuun turinat

Pitkä ja pimeä tammikuu alkaa olla selätettynä ja on taas aika kurkistaa luettujen pinoon. Totta puhuen, en oikein tiedä mihin aikani tammikuussa on hurahtanut mutta ilmeisesti kaikenlaista on tullut touhuttua, mm. aloitettua se ns. uusi elämä, jota näemmä puoli Suomea tavoittelee. Olen yrittänyt etsiä itselleni lajia talviliikunnan varalle ja toistaiseksi ainakin kahvakuula ja vesijuoksu ovat olleet mainioita kokemuksia!

Ei huolta, aikaa riittää silti kirjajutuillekin, tässä kuussahan on mm. äänestetty Blogistanian parhaita kirjoja. Tällä kertaa paras kotimainen kirja oli tällä kertaa Anni Kytömäen Kultarinta (Gummerus) ja käännösromaani Kate Atkinsonin Elämä elämältä (Schildts & Söderströms, suom. Kaisa Kattelus). Parhaan tietokirjan palkinto meni Minna Maijalan elämäkertateokselle Herkkä, hellä, hehkuvainen - Minna Canth (Otava) ja lasten- ja nuortenkirjapalkinnon voitti Jenna Kostetin teos Lautturi (Robustos).

Tammikuun luetut

Tammikuussa löysäilin bloggailutahtiani ja blogin puolelle pärähti nyt turinaa 12 kirjasta - päätin nimittäin että jos ei kirja herätä ajatuksia niin väkisin ei tarvitse alkaa juttua itsestään puristaa. Koska haluan kaikista kirjoista jotain mainita (tilastopuristi, minkäs sille mahtaa!), ajattelin tehdä kuukausikoosteessa lyhyet maininnat niistä ei-blogatuista kirjoista, käytäntö jonka nyt röyhkeästi lainaan muiden blogeista. Tammikuu oli lukemisen sillisalaattia, mukaan mahtui klassikkoja, dekkareita, YA-actionia ja vähän faktaakin. Mieleenpainuvimmat lukuhetket tarjosivat Sinuhe egyptiläinen, Apteekkari Melchior ja Piritan kuristaja sekä Longbournin talossa - jokainen omalla tavallaan vallan mainiota luettavaa vaikka eri tunnelmiin vetoavatkin.

• Sinuhe egyptiläinen / Mika Waltari
• Macbeth / William Shakespeare, A.J. Hartley, David Hewson
• Teräsarkku / Taavi Soininvaara
• Unspeakable Things: Sex, Lies and Revolution / Laurie Penny
• Musta laatikko (Harry Bosch #18) / Michael Connelly
• Keittiöjumalan vaimo / Amy Tan
• Sarjatulta! Sota-ajan suomalaiset pilapiirrokset ja sarjakuvat / Ville Hänninen, Jussi Karjalainen
• Nimikirjainmurhat / Sophie Hannah
• Longbournin talossa / Jo Baker
• Pinnan alla (Sandhamn #3) / Viveca Sten
• Apteekkari Melchior ja Piritan kuristaja / Indrek Hargla
• Endgame: The Calling / James Frey ja Nils Johnson-Shelton

Kesken jääneet tai postausta vailla

Rainbow Rowell: Landline

Landline saattaa olla mainio kirja mutta se ainakin sattui luettavakseni väärään ajankohtaan. Muistan kuulleeni joltakin kehuja Landlinestä ja kirjan ajatuskin - pieleen menneen avioliiton korjaaminen eräänlaisen aikamatkailun avulla - on ihan kiintoisa. Mutta valitettavasti kirja ei oikein ottanut iskeäkseen, kärvistelin kolmanneksen mutten vain jaksanut kiinnostua Georgie McCoolin murheista.

St. Martin's Press, 2014


Anthony Horowitz: Moriarty

Anthony Horowitzin Moriarty tuli luettua loppuun ja tunnustan senkin että kirjalla on ansionsa - mukana on muutama varsin huikea kohtaus - nyt sattui vain niin ettei aika ollut oikea juuri tälle kirjalle, mielessä nimittäin kummittelivat ihan muut kirjat ja keskittyminen oli jokseenkin sitä luokkaa. Moriarty on käsittääkseni sarjassaan toinen Horowitzin kirjoittama Sherlock Holmes -tarina, tosin tässä teoksessa nimekäs etsivä vain vilahtaa sillä tarinassa sijoitutaan Reichenbachin putousten jälkeiseen aikaan. Tarinan pääosissa ovatkin siis Scotland Yardin etsivä Athelney Jones ja Pinkertonin etsivätoimiston edustaja Frederick Chase joilla on selvitettävänään varsin vaarallinen tapaus.

HarperCollins, 2014
Sivuja: 304

Christopher Hadnagy ja Paul Ekman:  Unmasking the Social Engineer: The Human Element of Security

Christopher Hadnagyn ja Paul Ekmanin tietokirja Unmasking the Social Engineer jäi bloggaamatta sekin koska suoraan sanottuna kirja ei herättättänyt suuremmin ajatuksia. Social Engineerin tutustuin ensimmäisen kerran hakkerinero Kevin Mitnickin kirjan Ghost in the Wires kautta ja käsite kutkutti sen verran mielikuvitustani että uteliaasti tartuin tähänkin teokseen. Kirja kuitenkin keskittyy pitkälti kehon kielen lukemiseen, joka kyllä on mielenkiintoista mutta ei ihan sitä mitä odotin. Teos on melko lyhyt ja vaikka kuvalliset esimerkiksi selkeitä ovatkin niin taso jäi minun makuuni ehkä liian yksinkertaiseksi. Odotin kenties enemmän huikeita tosielämän seikkailuja kuin oppikirjaa kehonkielen tulkitsemisesta. (Mutta jos aihe kiinnostaa, kirjan avulla pääsee kyllä mukavasti ihmisten lukemisen alkuun!)

Wiley, 2014
Sivuja: 256

Haasteiden tilanne

Tänä vuonna ajattelin osallistua mm. Helmet-kirjastojen puffaamaan Kirjan vuoden -haasteeseen,  jossa ajatuksena on lukea 50 kirjaa eri kriteerit. (Kriteerit edistymistietoineen löytyvät yläpalkin Kirjan vuoden lukuhaaste -linkin alta.) Tammikuussa pisteitä napattiin 5, kategorioista: kirja joka sijoittuu kotikaupunkiisi, jännityskirja, mukaelma klassisesta tarinasta, tietokirja ja kirja, josta on tehty elokuva.

Entäs ensi kuussa? 

Ensi kuussa ajattelin tutustua erääseen romanttiseen klassikkoon ja yksi iiiihaaanaaa äänikirjakin on työn alla!

Unspeakable Things: Sex, Lies and Revolution / Laurie Penny

Ihan valehtelematta: Laurie Penny on vihainen nainen. Ja tämä kirja on oikeastaan raivoisa purkaus.  Unspeakable things: sex, lies and revolution kertoo nimensä mukaisesti seksistä, valheista ja  vallankumouksesta. Sekä feminismistä.

Penny ruotii naisten aseman epäkohtia aina raiskauskulttuurista yhteiskunnan asettamiin rooleihin ja odotuksiin. Hän kirjoittaa kiinnostavasti mm. siitä, miksi tämä lama on ollut kaikkein raskain nuorille miehille (naiset ovat tottuneet tyytymään vähempään ja sopeutumaan) ja tuo esiin sen kuinka epäsuosittu ilmiö vihainen nainen edelleenkin on. Pennyn blogikirjoituksistaan saamat uhkaukset puhuvat ainakin asiassa omaa, surullista kieltään. Kirjan sisältö kutittelee ajatuksia, suututtaa ja saa nyökkäilemään mutta myös hämmentää vihaisuudella, ehkä minutkin, kuten Penny ehdottaa, on aivopesty olemaan kiltti tyttö joka pyrkii mukavuuteen ja herttaisuuteen vaikeita mielipiteitä välttelemällä.

Laurie Penny argumentoi varsin fiksusti kertoessaan että feminismi itseasiassa hyödyttäisi kaikkia, sallien samalla myös monien miesten vapautua sukupuoliin liittyvistä stereotypioista ja rajoituksista. Nyökyttelemisen aihetta löysin myös aiheista joissa esimerkiksi käsiteltiin sitä, kuinka oman alansa huippunaisia silti monesti arvosteltiin mediassa ulkonäkönsä tai seksikkyytensä takia, samoille teemoille olen satunnaisesti itsekin pyöritellyt silmiäni.

Unspeakable things sisältää roimasti kiinnostavia ajatuksia mutta myös teesejä joita en ehkä ihan ole sellaisenaan valmis nielemään. Kenties Suomi on kasvupaikkana tasa-arvoisempi ja ainakin oma polkuni on helpompi kuin Pennyn vaikka olen itsekin saanut muutaman kerran kuulla etten voi olla pätevä työssäni koska olen nainen. Onnekseni näillä henkilöillä ei ole ollut vaikutusvaltaa urapolkuuni mutta kyllä, asenteissa on siis täälläkin vielä muokattavaa.

Bloomsbury, 2014
Sivuja: 288
Kirjan vuoden lukuhaaste: Tietokirja
Kirjailijasta lisää: Penny Red-blogi

Sarjatulta! Sota-ajan suomalaiset pilapiirrokset ja sarjakuvat / Ville Hänninen, Jussi Karjalainen

Kiinnostuin alunperin sota-ajan pilapiirroksista lukiessa Tove Janssonin elämäkertaa Tee työtä ja rakasta, jonka kuvaliitteissä oli mukana jokunen Toven Garm-ajan piirros. Piirrokset olivat kynänjäljeltään ja terävyydeltään tuttua Muumimammaa mutta niiden aiheet olivat rankkoja ja ajankohtaisia ja mieleni teki heti lukea aiheesta lisää. En kuitenkaan saanut tuolloin ryhdyttyä tuumasta toimeen mutta ilahduin kun pongasin Ville Hännisen ja Jussi Karjalaisen Sarjatulta! -tietokirjan syksyn 2014 uutuuksissa. Kirja osoittautui hienoksi syväluotaukseksi tuolle minulle tuntemattomalle alueelle, mukana oli kiitettävä joukko ajan pilapiirtäjiä ja sarjakuvia ja roimasti kuvia!!

Kirjan rakenne on selkeä, se etenee ajallisesti alkaen talvisodasta ja välirauhasta aina aselepoon ja Lapin sotaan saakka. Kunkin ajanjakson sisällä esitellään eri tekijöiden tuotantoa, kertoen taiteilijoista itsestään sekä elämästä Suomessa tuona aikana. Pidin tästä ratkaisusta juuri siksi etten tuonne aikaa ja genreä kovin hyvin, mutta kirjailijat kuitenkin tarjosivat minulle hyvän viitekehyksen ja riittävästi tietoa ymmärtääkseni. Tähän kirjaan voi siis tarttua asiaan perehtymätönkin mutta uskoisin sen tarjoavan asiaa tuntevallekin kiinnostavia lukuelämyksiä.

Kirjan ilmeestä pidin kovasti, se on Petri Latvalan käsialaa ja tuntuu aiheeseensa oikein sopivalta. Kirjan parasta antia ovat kuitenkin eittämättä piirrokset - kun sanotaan että kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, pitää se ainakin tässä kohdin paikkaansa. Töistä välittyy hienosti Suomen henkinen ilmapiiri tuona vaikeana aikana, taistelutahto, uhma ja pelkokin. Varsin koskettavia olivat mm. kuvat jotka käsittelivät tavallisten ihmisten sota-arkea: pommisuojia, pimennyksiä, vähäistä ruokaa sekä mm. eräs kuva jonka reunamuksiin oli kirjoitettu oikea sota-ajan rakkauskirje. Jos historia ja sarjakuva kiinnostava, suosittelen Sarjatulta!

Jalava, 2014
Sivuja: 206

Mafian naiset / Lirio Abbate

Mafian naiset tuli napatuksi kirjastosta hetken mielijohteesta. Aihe kiinnosti, oma tietämykseni mafiasta rajoittunee lähinnä Mario Puzon Kummisetään mutta ymmärtääkseni Italiassa todellinen tilanne on vähemmän romanttinen ja oikeastikin vakava.

Kirja alkaa rankasti kun kirjailija saa puhelun jossa kerrotaan mafian surmanneen hänen serkkunsa. Faktat vyöryvät vasten lukijaa, mafiasta kirjoittavat journalistit, kuten Abbadio, pelkäävät oikeutetusti henkiensä puolesta ja järjestäytynyt rikollisuus pitää otteessaan kokonaisia kyliä. Lirio Abbate tuntee aiheensa, hän on vuosien ajan kirjoittanut Italian lahjus- ja mafiaskandaaleista ja maksanut siitä kalliin hinnan, Abbaten perhe on elänyt vuodesta 2007 saakka viranomaisten suojeluksessa.

"Taivuttelukeinona mies oli vakuuttanut hänelle rakastavansa häntä hakaten samalla hänen päätään kylpyhuoneen seinään."

Mafian naisiin Abbate on koonnut tositarinoita Calabrian seudulta näyttäen palasen hieman toisenlaista, rumaa ja rujoa Italiaa, jossa vielä tänäkin päivänä naisen oikeudet ovat lähes samanlaiset kuin keskiajalla. On neidonryöstöjä, avioliittoja jotka todella kestävät kuolemaan saakka ja kunniamurhia. Teksti on yksinkertaista ja voimakasta, naisten kohtalot puhuvat puolestaan. Kirja on lyhyehkö mutta ehkä se on vain hyvä, sillä kiinnostavasta aiheestaan huolimatta se on myös raskasta luettavaa. Tämän kirjan kohdalla olisin toivonut lukevani fiktiota, mutta valitettavasti kaikki tämä on totta.

"'Ndrangheta ei anna armoa niille, jotka ovat syyllistyneet kunnianloukkauksiin. Uskotonta naista rangaistaan. Aina. Velvollisuus olla uskollinen säilyy elämän loppuun asti. Vihkikaavan lause 'kunnes kuolema meidät erottaa' on 'Ndraghetan ehdoton sääntö."

Atena, 2014
Sivuja: 216
Alkuteos: Fimmine ribelli. Come le donne salveranno il paese dalla 'ndrangheta
Suomentanut Taru Nyström