Paperilla ja valkokankaalla: Kaiken teoria ja Travelling to Infinity / Jane Hawking

Sanotaan, että jokaisen menestyvän miehen takana on nainen ja tämä vaikuttaa pitävän paikkaansa myös fyysikkonero Stephen Hawkingin kohdalla. Tartuin Jane Hawkingin omaelämäkerralliseen teokseen Travelling to Infinity osittain 6.2.2015 Suomen ensi-iltansa saavan elokuvan takia, mutta myös siksi että olin utelias Hawkingien perhe-elämän suhteen - millaista voi arki olla jos puolisolla on sekä mittava ura että vakava sairaus?

Jane tapaa Stepheninsä nuorena opiskelijana ja hääkellot soivat vaikka Stephen onkin saanut diagnoosinsa. Perhe kasvaa ja sekä Stephenin ura että sairaus etenevät. Miehen maineen kasvaessa myös Jane pohtimaan omia prioriteettejään ja sitä, kuinka paljon toisen ihmisen eteen voi uhrata.

Jane Hawkingin tarina on tuntuu kuvaukselta omaishoitajan ja assistentin elämästä, sillä hänen suhteensa Stepheniin jää jokseenkin taka-alalle tarinassa. Hän toki ajoittain mainitsee rakastavansa puolisoaan tai kehuu tämän karismaa, mutta minulle lukijana välittyi tunne siitä, kuinka Stephen olisi ikäänkuin irrallaan muusta perheesta, kenties hän niin olikin. Tarina on sinällään kiinnostava ja koskettavakin ja Hawkingin perhe-elämän haasteet tuntuvat hurjilta - Jane itse mainitsee kirjassa päiviensä koostuvan lähinnä kodinhoidosta, lastenhoidosta ja Stephenin hoidosta. 1960- ja 1970 -lukujen yhteiskuntakin vaikuttaa melko masentavalta vammaisille suunnattujen, lähinnä olemattomien, tukien ja apujen johdosta.

Aiheeltaan kirja oli siis kiinnostava mutta toteutus hiukan ontui, sillä Hawking muistelee paljon mm. myös taloja joissa he ovat asuneet, piknikkejä, vesirokkoja ja muuta sellaista joka ei ehkä lukijan kannalta ole hirmuisen kiinnostavaa. Osa lukemisesta tapahtuikin hiukan hammasta purren, kirja olisi ehkä sittenkin kaivannut pienoista karsimista.

Alma Books, 2013
Sivuja: 450
Kirjan vuoden lukuhaaste: elämäkerta

James Marshin ohjaamasta elokuvasta Kaiken teoria pääsin siippani kanssa nauttimaan #Kirjan kutsuvierasnäytännössä - kiitos mukavasta kokemuksesta. Kaiken teoria on tänä ehdolla viiteen Oscar-palkintoon, mm. paras mies- ja naispääosa sekä paras elokuva. Nähtyäni elokuvan ymmärrän oikein hyvin, kyseessä nimittäin hieno elokuva jossa välillä kostuu silmäkulma ja välillä tulee purskahdettua nauruun. Etenkin nimiroolia esittävä Eddie Redmayne tekee hurjan hienon roolityön Stephen Hawkingina - Eddie saisi kyllä minun Oscar-ääneni!

Elokuva on mielestäni riittävän uskollinen Jane Hawkingin kirjalle vaikka joitakin tapahtumia onkin järjestelty hieman toiseen muotoon. (Sanoisin että tämä lienee niitä harvinaisia kertoja jolloin elokuva on ehdottomasti kirjaa parempi.) Toisin kuin kirja, elokuva kuitenkin päästää katsojan lähemmäs Stepheniä. Minulle elokuva oli hetkittäin vähän vaikeaakin katsottavaa sillä olen seurannut saman taudin etenimistä tuttavapiirissäni. Elokuva ja kirja tuovat molemmat hyvin esiin myös vammaisten vaikeudet ja sen sisukkuuden jolla monet puskevat eteenpäin - tärkeä ja muistettava asia meille terveille! Niin kauan kuin on elämää, on toivoakin ja aina kannattaa yrittää.

PS. Stephen Hawkingin omaelämäkerta on juuri ilmestynyt suomennettuna nimellä Minun lyhyt historiani (WSOY).

Ohjaaja James Marsh
Pääosissa: Eddie Redmayne ja Felicity Jones

Paperilla ja valkokankaalla: Gone Girl

Gillian Flynn putkahti elämääni muutama vuosi takaperin törmättyäni sattumalta Gone girliin Sharp Objectsin ja Dark Placesesin, joka lopulta nousi suosikikseni kirjakolmikosta (myös tästä kirjasta on tekeillä elokuva, jossa mukana on mm. Mad Menista tuttu, upea Christina Richards - tämäkin on varmaan ihan pakko nähdä!). Kirjaan pohjautuva elokuva luonnollisesti kiinnosti ja eilen hurautimme herra Norkun kanssa alkavan viikonlopun kunniaksi teatteriin. (Kiitos SF Film Finlandille lipuista!)
Helmetin Overdrive-kirjastossa. Muistan kääntäneeni e-kirjan sivuja lähes maanisesti, Flynn vei minua kuin pässiä narussa. Pidin Flynnin kierosta ja synkästä tyylistä ja päädyin myöhemmin lukemaan myös

Nick Dunnen (Ben Affleck) painajainen alkaa kun hänen vaimonsa Amy(Rosamund Pike) katoaa parin viidennen hääpäivän aamuna. Poliisi epäilee rikosta ja pian kaikkien katseet kääntyvätkin Nickiin. David Fincherin ohjaamassa elokuvassa keskitytään Amyn katoamisen ohella, myös mediapelin ja nykyajan avioliittojen ruodintaan. Synkkien sävyjen ohella Gone girlistä löytyy myös synkkiä mustan huumorin palasia, kuten Gillian Flynnin kirjaan perustuvalta elokuvalta voisi odottaakin.

Tykättiinkö? Kyllä ja ei. Uskoisin että ison osa elokuvan voimaa ovat sen juonen käänteet ja kun tarina on entuudestaan tuttu, ei yllätyksellisyydestä pääse niin voimakkaasti nauttimaan. Sanoisin kuitenkin elokuvan tavoittavan kirjan tunnelman oivallisesti ja ratkaisut ovat tyylikkäitä. Herra Norkun makuun tämän tyyppinen synkkyys ei yleensä ole ja hän kritisoikin elokuvan ikäviä henkilöhahmoja. Totta tuokin, hyviä tyyppejä ei tässä elokuvassa juuri ole. (Oma suosikkini taisi olla Kim Dickensin esittämä etsivä Rhonda Boney.) Emme siis suosittele tätä kirkassilmäisille romantikoille vaan synkän säröisyyden ja musta huumorin ystäville!

Katsoitteko, pidittekö?

The Maze Runner (The Maze Runner #1) / James Dashner

The Maze Runner on taas yksi Overdrive-kokoelmasta tekemistäni pongauksista. Kirjan alkuasetelma: oudossa paikassa vankina olevat pojat ja yöksi sulkeutuvat vaarallinen labyrintti kuulostivat siinä määrin uteliaisuutta kutittelevilta että pakko oli lainata. Ja kun tajusin että kirjaan pohjautuva elokuvakin oli tuloillaan, ajattelin että voisi olla vähintäänkin kiinnostavaa tutkia mikä teoksessa Hollywoodia kiehtoo. (Ja oikeasti, minähän luen ihan mitä sattuu, ilman sen kummempaa syytä. Luen koska voin. )

The Maze Runnerin päähenkilö on Thomas, joka kirjan alussa putkahtaa muistinsa menettäneenä Gladeksi kutsuttuun paikkaan. Kukaan yhteisöön kuuluvista pojista ei muista menneisyyttään, kaikki ovat saapunut erikoiseen vankilaan samalla tavalla. Asuinaluetta ympäröi valtava - ja vaarallinen - labyrintti, johon pojat lähettävät aamuisin juoksijoita etsimään ulospääsyä. Juoksijan on oltava vahva ja nopea sillä ovet labyrinttiin sulkeutuvat yöksi ja yö labyrintissä taas tarkoittaa varmaa kuolemaa.

The Maze Runner oli äänikirjana mukavaa luettavaa, Mark Deakins suoriutui tehtävästään mukavasti ja kirjassa oli mukavasti tempoa myös väsynyttä liikkujaa piristämään, jouduinpa pariin otteeseen hieman pidentämään lenkkiänikin kun kirja oli niin jännittävässä paikassa etten millään raaskinut jättää tarinaa kesken. Näin lukeminen voi kasvattaa kuntoa, on vain kuunneltava riittävän koukuttavia kirjoja!

The Maze Runner on (jälleen yhden) trilogian ensimmäinen teos, muut sarjassa ilmestyneet teokset ovat The Scorch Trials ja The Death Cure ja kaikki ovat lainattavissa OverDrivestä äänikirjoina - mainiota! Ja kuten sanottu, kirjaan pohjautuva elokuvakin on saamassa Suomen ensi-iltansa ihan näillä näppäimillä (24.10) , mutta elokuvan trailer spoilaa kuitenkin kirjan tapahtumia jossain määrin joten jokainen katsokoon sen omalla riskillään. Lukekaan sen sijaan vaikka Linnean mietteitä kirjasta!

Listening Library, 2009
Kesto: 10h 50min
Lukija Mark Deakins

Paperilla ja valkokankaalla: Jos vielä jään / Gayle Forman

Gayle Formanin Jos vielä jään oli minulle entuudestaan tuntematon teos mutta se vaikutti aiheensa puolesta sekä koskettavalta että kiinnostavalta joten kuten vastaani tuli mahdollisuus tutustua sekä kirjaan että elokuvaan, en kauaa aikaillut. (Kiitoksia SF Film Finlandille kirjasta ja lipuista!) Elokuvan ensi-ilta oli 5.9.2014.

"Kaikki uskovat, että se johtui lumesta. Tavallaan he kai ovat oikeassa."

Jos vielä jään on tarina 17-vuotiaasta Miasta ja päivästä joka muuttaa kaiken. Mia on lukiolainen ja lahjakas nuori muusikko, jonka seurustelusuhteeseen ovat nuorten erilaiset uratoiveet alkaneet aiheuttaa paineita. Sitten, eräänä talvisena aamuna kaikki muuttuu. Lopullisesti ja Mia löytää itsensä loukusta elämän ja kuoleman rajamailla, miettimässä jäädäkö vai lähteä.

"En ole varma, kuulunko enää tähän maailmaan. En ole varma, haluanko herätä."

Tarinassa vuorottelevat Mian muistot ja nykyisyyden tapahtumat, joita hän seuraa sivusta. Koskettavimmillaan kirja onkin juuri näinä hetkinä kun läheisten suru ja tuska riipaisevat lukijaa. Vahvimmillaan kirja on alussa, Mian shokki ja tuska koskettivat ja olivat samaistuttavia. Vahvan alun jälkeen tunnelma kuitenkin laski ja vaikka ehkä tulenkin kuulostamaan kyyniseltä, ei Mian ja Adamin sinällään toki suloinen rakkaustarina oikein riittänyt pitämään mielenkiintoani yllä. En tahtonut löytää kirjasta hahmoa johon samaistua mikä näyttää vaikuttaneen lukukokemukseeni, sillä sinällään koskettava aihe ei kuitenkaan jaksanut koskettaa kovin kauaa. Kirja ei siis oikein ollut minun juttuni mutta toivoin elokuvan lunastavan odotukseni - näistä aiheista saisi varmasti saisi koskettavan elokuvan ja Mian musiikkitaustan perusteella osasin myös odottaa laadukasta soundtrackiä.

"Odotan Adamin paluuta. Vaikka hän tuntuu viipyneen ikuisuuden, luultavasti hän on ollut poissa vain tunnin. Hän pyysi minua odottamaan, ja minä odotan. Se on vähintä, mitä voin hänen hyväkseen tehdä."

WSOY, 2009
Sivuja: 214
Alkuteos: If I stay
Suomennos Ulla Selkälä
Saatu arvostelukappaleena

Ja sitten leffaan. Kirjan luettuani osasin ennakoida liikuttumista, olenhan itkupillien itkupilli. Ja tulihan sitä vetisteltyä. Elokuva oli kaunis ja tunteellinen ja oli minusta kirjaa ehjempi kokonaisuus. Musiikki kosketti odotetusti ja kotimatkalla autossa kuunneltiinkin klassista! Yliluonnollisia ilmiöitä vierastava herra Norkku ei kaikille tarinan käänteille lämmennyt ja vaikka elokuvaversio olikin mielestäni kirjaa onnistuneempi, ei tämä ehkä ollut kuitenkaan ollut minun leffani. Veikkaisin kuitenkin että elokuva iskee nuorempaan katsojakuntaan jo pelkästään Chloë Grace Moretzin suloisuuden takia, mutta minun suosikikseni nousi kuitenkin Mireille Enosin esittämä letkeä rokkariäiti. Mainio roolisuoritus!

Pääosissa:  Chloë Grace Moretz, Mireille Enos, Jamie Blackley
Ohjaus: R.J. Cutler

Valkokankaalla ja paperilla: Herkullinen elämä / Richard C. Morais

Herkullinen elämä oli oiva esimerkki siitä kuinka kirjan kansi, tässä tapauksessa vieläpä elokuvakansi, voi johtaa lukijan aivan vääriin johtopäätöksiin. Hulivililukija nimittäin päätteli että kyseessä olisi rakkaustarina ja että Helen Mirrenin esittämä madame Mallory olisi tarinassa isommassakin roolissa. No ei. Ihmettelen hieman kirjan loppupuolta jossa niin moni huolella rakennetuista henkilöistä unohdetaan, kerronnan keskittyessä Ranskan ravintolapolitiikkaan. Mielenkiintoista ja uutta tietoa mutta mielummin olisin kuitenkin lukenut topakasta madamesta ja Hassanin värikkäästä perheestä ja hissukseen aloinkin toivomaan että elokuva olisi (kerrankin!) kirjaa parempi.

Elokuvateatteriin suuntasimme innokkaina sillä etenkin herra Norkku nauttii yleensä "ruokaelokuvista". Näin kävi tälläkin kertaa, sillä Lasse Hallströmin ohjaama elokuva oli eittämättä kirjallista versiotaan toimivampi pakkaus. Juonesta oli typisteltu turhia rönsyjä pois ja sitä oli maustettu romantiikalla, huumorilla ja muilla tunteilla, kuten tietysti Hollywood-elokuvalta saattaakin odottaa. Visuaalisesti elokuva oli kaunis ja nosti allekirjoittaneessa kovan matkakuumeen - jospa sitä suuntaisikin tiensä Ranskaan ensi kesänä, asuisi kauniissa pikkukylässä ja söisi oivallista ruokaa?!

Elokuvan näyttelijäkaarti oli onnistunut, Helen Mirren oli (odotetusti) loistava, samoin kuin Hassanin isän roolia näyttelevä Om Puri ja voisikin melkein sanoa että kypsemmät näyttelijät varastavat shown nuoremmiltaan, joskin Hassania esittävä Manish Dayal teki hienoa työtä hänkin. Hallströmin ohjaama Chocolat on yksi lempielokuvistani ja vaikkei tämä nyt ihan yhtä ihana ole (Hei, suklaata ja Johnny Depp!!) mutta samaa viehättävää tunnelmaa löytyy myös Herkullisesta elämästäkin. Elokuvan ensi-ilta on 29.8 - hyvänolon elokuvaa kaipaavat, nyt kipinkapin katsomaan!

"Juuri sen elegantimpaa näkyä ei tässä maailmassa ole kuin hiilenmusta poika Keralasta pilkkomassa korianteria: veitsi vilahtaa ja vyöryy hakaten, ja lehtien ja varsien sekamelska muuttuu oitis hienoksi, vihreäksi usvaksi. Kauneutta vertaansa vailla."

WSOY, 2012
Sivuja: 335
Alkuteos: Thee Hundred-Foot Journey
Suomentanut Marja Helanen

Kirja ja elokuvaliput saatu Nordisk Filmiltä - kiitos!

Tähtiin kirjoitettu virhe / John Green

Tämä on jo toinen lukukertani John Greenin Tähtiin kirjoitetun virheen parissa. Halusin lukea kirjan uudelleen sillä tarkoituksena oli käydä katsomassa myös siihen pohjautuva elokuva joka sai Suomen ensi-iltansa 11.7.2014. Ensimmäisellä lukukerrallani muistan suhtautuneeni kirjaan hiukan ennakkoluuloisesti (kenties kannella oli osuutta asiaan) mutta yllättyneeni kuitenkin iloisesti kun vastaani osuikin älykäs, herkkä ja romanttinen tarina. Toinen lukukerta ja elokuva kuitenkin jännittivät - säilyisikö taika?

Tähtiin kirjoitettu virhe on katkeransuloinen rakkaustarina kahdesta nuoresta joiden tähtiin on kirjoitettu etteivät he koskaan tule vanhenemaan yhdessä. Hazel ja Augustus ovat ovat molemmat syöpään sairastuneita, Augustus remissiossa hyvin ennustein, Hazelin kohdalla lääke on onnistunut vain hidastamaan väistämätöntä. Mutta sitten, sairaudesta huolimatta tapahtuu se tavallinen juttu; tyttö kohtaa pojan ja he rakastuvat, tähtiin kirjoitetusta virheestä huolimatta.

Lukiessani uudelleen huomasin kuinka paljon pidin Hazelin kertojanäänestä, hän on pikkuvanha ja vahvempi kuin monet ikäisensä mutta se tuntuu aidolta ajatellen hänen elämäänsä. Ajatus kuolemisesta teini-ikäisenä taatusti vanhentaa! Miettiessäni tulevaa elokuvailtaa kannoinkin eniten huolta juuri siitä että Hazelin ääni olisi säilynyt elokuvassa muuttumattomana ja olinkin iloinen huomatessani että Shailene Woodley oli juuri oikeanlainen roolissaan. (En muuten yhtään ihmettelisi jos Woodleylle tippuisi muuta ehdokkuus vuoden leffapalkintoja jaettaessa!) Elokuva oli muutenkin ilahduttavan uskollinen tekstille ja mikä tärkeintä, kokonaisuus tuntui aidolta.

Kirjan luettuani arvelin - oikeutetusti - elokuvan olevan liikuttava. Allekirjoittanutta ei ole vaikea itkettää, olen viettänyt mm. hitusen noloja hetkiä bussissa luettuani jotain koskettavaa. Elokuvissa on onneksi sentään pimeää ja siksi pieni vetistelykään ei haitannut. Että vinkiksi vaan naisille, laittakaapa itkunkestävää mascaraa!

WSOY, 2014

Sivuja: 244

Alkuteos: The Fault in Our Stars

Suomentanut Helene von Bützow
Kirjabingo: Pokkari

Kirja ja elokuvaliput saatu SF Film Finlandin tarjoamina Blogatin kautta.

Paperilla ja valkokankaalla: Markus Zusakin Kirjavaras

Osallistuin Blogatin ja SF Film Finlandin kampanjaan jossa sain luettavakseni Markus Zusakin Kirjavarkaan sekä liput elokuvaan, joka saa Suomen ensi-iltansa 4.4.2014. Kirjavaras on minulle entuudestaan jo tuttu blogini alkuajoilta ja se on jäänyt mieleeni voimakkaasti ja positiivisesti ja siksi olikin kiinnostavaa tarttua kirjaan uudelleen.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat toisen maailmansodan aikaiseen Saksaan ja sen kertojana toimii Kuolema, joka noina aikoina on kovin kiireinen. Tarinan keskiössä on nuori Liesel-tyttönen, kirjavaras ja sanojen rakastaja, jonka elämää Kuolema jää hetkeksi seuraamaan.

Kirjavaras teki vaikutuksen myös toisella lukukierroksellaan, tällä kertaa erityisesti Kuolema jäi mieleeni ja etukäteen pohdinkin kuinka tämä kirjailijan hieno oivallus on saatu toteutettua elokuvaan. Tällä lukukerralla vaikutuin myös siitä, kuinka Zusak kuvasi tavallisten saksalaisten elämää sodan kuohuissa. Rintamalla miehet ehkä kuolevat, mutta silti lapset leikkivät ja nuori poika haaveilee suudelmasta. Kirjavaras onkin vaikuttava kokonaisuus kauheuksia, rakkautta ja lämpöä, lapsuutta ja uhan vääjäämätöntä lähestymistä. Kirja on koskettava mutta jollain tapaa juuri Kuolema pehmentää kertomusta ja tekee siitä helpomman lukijalle lähestyä. Oman mainintansa ansaitsevat kirjasta löytyvät piirrokset sekä Lieselille kirjoitettu kuvitettu satu - mahtavia!

Kirja sai minut miettimään samoja teemoja kuin Monuments Menkin, nimittäin kulttuuria ja historiaa, jotka sodan jaloissa tuhoutuivat. Ihmisten järjestelmällinen tuhoaminen on järkyttävää mutta myös ajatus ihmisten ajatusten ja luovuuden hedelmien tuhoamisesta tuntuu todella pahalta. Kuinka jonkun elämän työ, ylpeys, tarina palaa savuna ilmaan...

Kirja perustuu tositarinaan, nimittäin Markus Zusakin omien vanhempien sotakokemuksiin. Pidän ajatuksesta että kirjavaras on todellinen henkilö, ehkä meidän vuosituhannellamme hän olisi kirjabloggari?

Sain kampanjan mukana myös liput Kirjavaras-elokuvaan, jonka aion ehdottomasti käydä katsomassa jahka se leffateatteriimme rantautuu, erityisesti mainion Geoffrey Rushin roolisuoritusta. Siitä luvassa siis luvassa raporttia myöhemmin!

EDIT: Nyt on leffakin katsottuna ja kelpo pätkähän tuo oli, olkoonkin että kirja teki tässäkin tapauksessa voimakkaamman vaikutuksen. Elokuva on kaunis ja koskettava, näyttelijäkaartikin oivallinen. Arvasin että Geoffrey Rush ja Emily Watson tekisivät hyvää jälkeä mutta totta puhuen suuren osan elokuvasta ihastelin nimiroolissa olevan Sophie Nélissen lautasen kokoisia silmiä ja kauniita kiharoita. Kirjavarkaan viesti on vahva ja tärkeä - sodissa aina vastapuolellakin on ihmisiä, ihan tavallisia ihmísiä.

Otava, 2014
Sivuja: 558
Alkuteos: The book thief
Suomentanut Pirkko Biström
Saatu arvostelukappaleena

Monuments men: historian suurin taideryöstö / Robert M. Edsel, Bret Witter

Kävimme herra Norkun kanssa jokunen viikko sitten katsomassa tositapahtumiin perustuvan Monuments Men -elokuvan joka herätti mielenkiintoni myös elokuvan rinnalla ilmestyneen kirjan lukemiseen. Olin alkuun epäileväinen jaksaisiko kirja kiinnostaa, natsien pahoista teoista kun on kirjoitettu melkoisesti.

Monuments men kertoo toisen maailmansodan aikana perustetusta armeijan ryhmittymästä, jonka tehtävä oli huolehtia siitä että mahdollisimman suuri osa taide-esineistä ja historiallisista rakennuksista säästyisi sodan tuholta ja palautettaisiin oikeille omistajilleen. Tehtävä vaikutti toivottomalta, natsit olivat vieneet mukanaan lähes kaikki Euroopan merkittävät taideteokset ja Monuments Men -ryhmä itsessään koostui vain kourallisesta miehiä, joille armeija ei juurikaan voinut nimetä resursseja. Pelastustyön mittakaavaksi voisi antaa vaikkapa erääseen kaivokseen kätketyn saaliin, jossa oli mm. 6577 maalausta, 181 laatikollista kirjoja, 137 veistosta ja 79 korillista esineitä - haarniskojen, arkistopapereiden ja muun lisäksi.

Monuments men oli kirjana tehokkaan tietopitoinen mutta silti viihdyttävä. Kirjaan on raakojen faktojen lisäksi liitetty mm. monumenttimiesten kirjeitä rintamalta, jotka minulle olivat ehkä jopa kirjan parasta antia. Voin niiden kautta ehkä aavistaa hiukan paremmin miltä tuntuu olla rintamalla, kaukana rakkaista ihmisistä. Kirjassa ei luoda kovin selkeitä henkilökuvia, parhaiten esiin nousevat Stout, Rorimer ja nuori Ettlinger, muiden miesten jäädessä taustalle. Tämä jonkin verran häiritsi lukukokemustani vaikka kyse tietokirjasta onkin.

Kirja herätti minut pohtimaan niin yksilön rohkeutta kuin taiteen merkitystä ihmisille. Jäin miettimään sitä kannattaako taiteen puolesta kuolla, onko yksittäisen ihmisen henki arvokkaampi kuin taideteos joka on ehkä innostanut monia? Sota tuntui lukemisen jälkeen entistäkin mielettömämmältä, ajattelin menetettyjä henkiä, tuhottuja taideaarteita, historian palasia jotka ovat korvaamattomia. Sydämeni vuosi verta ajatellessani kuinka natsit olivat polttaneet jälkeen jättämiään teoksia jottei kukaan muukaan saisi niitä. Ja ajatuskin kirjarovioista on tuskallinen...

Elokuva noudatti melko mukavasti kirjan tapahtumia vaikka luonnollisestikin joita kohtauksia oli dramatisoitu tai karsittu liittämällä yhteen useampia tapaus ja onpa monumenttimiesten nimetkin muutettu. Leffan näyttelijäkaarti on komea (ihan kirjaimellisestikin, alan vihdoinkin ymmärtää miksi Clooneytä niin kehutaan...) ja onnistuu tuomaan tarinaan myös huumorin pilkahduksia, joista itse pilkahduksia. Minun luku- ja katselukokemuksessani molemmat teokset putoavat kategoriaan Ihan kiva, sillä ne eivät tarjoa mitään ikimuistoista mutta ovat sinällään ihan kelpo ajanvietettävä ja herättävät ajatuksiakin.

"Koko toistaiseksi vapautetulta alueelta Bretagnen rannikolta Saksan rajoille kaikki arvokkaimmat taideteokset olivat tyystin kadonneet. Kaikki suurten taiteilijoiden - Michelangelon, Rafaelin, Rembrandtin, Vermeerin - teokset loistivat poissaolollaan. Mutta jossakin niiden oli oltava.

Kadoksissa oli myös uskonnollisia pyhäinjäännöksiä, toorakääröjä, kirkonkelloja, lasimaalausikkunoita, koruja, arkistoja, gobeliineja, historiallisia esineitä ja kirjoja. Liikkeellä oli jopa sellaisia huhuja, että Amsterdamin kaupungin raitiovaunut olisi varastettu."

Minerva, 2014
Sivuja: 544
Alkuteos: The Monuments Men. Allied Heroes, Nazi Thieves and the Greatest Treasure Hunt in History.
Suomentanut Jutta Jarvansalo, Antti Posti
Kirjasta lisää: The Monuments Men

War Horse / Michael Morpurgo

The Paperboyn aloittaman, onnistuneen äänikirjakokemukseni jälkeen halusin jatkaa kirjan kanssa lenkkeilyä - mikä olisikaan sen mainiompaa kuin yhdistää kaksi harrastusta. Seuraavaksi päädyin kokeilemaan Michael Morpurgon War Horse -kirjaa Helmetin OverDrive-kokoelmasta. Itse kirjasta en tiennyt muuta kuin että siihen pohjautuva elokuva oli valmistunut vuonna 2011 ja se oli saanut useita Oscar-ehdokkuuksia - jotain kiinnostavaa tarinassa siis pitäisi olla!

Kirja vie kuuntelijansa ensimmäisen maailmansodan pyörteisiin, mutta tällä kertaa hevosen näkökulmasta seurattuna. Kirjan kertoja on nimittäin Joey, joka tarinan alussa on varsa Iso-Britannian Dartmoorissa, jossa paikallinen maanviljelijä ostaa Joeyn tehdäkseen kiusaa naapurilleen. Maanviljelijän nuori poika, Albert, ystävystyy hevosen kanssa ja pian nuo kaksi ovat erottamattomat - ainakin siihen saakka kunnes sota syttyy ja maanviljelijä myy Joeyn armeijan ratsuksi.

Joeyn tarina oli minusta sopivan pituinen, pidemmässä versiossa hevosen kokemukset olisivat saattaneet jo muuttua itseään toistaviksi ja siksi puuduttaviksi, mutta nyt kirja säilytti mainiosti jännitteensä. Kirjan perusajatuskin on kiinnostava, Morpurgo saa annettua muuten ehkä melko perinteisellekin sotakertomukselle uuden näkökulman ja viattomuutta. Eläimen näkökulmasta sota näyttää vielä mielettömämmältä ja yksittäisten ihmisten ystävällisyys ja rohkeus vieläkin merkityksellisemmältä.

Kirjan lukijana toimii John Keating, jonka brittiaksentti tuntui oivallisen sopivalta Joeyn ääneksi. Aksentista huolimatta teksti oli kuitenkin helppoa ymmärtää, lisäksi miehen ääninäytteleminen taipui mainiosti myös eri rooleihin siten että jo puheesta ymmärsin milloin kyseessä oli vaikkapa vanha ranskalainen mies, saksalainen sotilas tai vaikkapa walesiläinen.

Suosittelen kirjaa ainakin kaikille heppahulluille!

Scholastic Audio, 2010
Kesto: 4 tuntia, 3 minuuttia
Lukija: John Keating

Alfauros / Katarina Wennstam

Onko kyseessä raiskaus, jos tekijänä on komea ja ihailtu leffatähti? Jonka kanssa on vietetty ihana ja ylellinen ilta? Jos tunteet ovat olleet kiihkeitä molemmin puolin hieman aiemmin? Jos hän sanoo rakastavansa teon jälkeen? Näitä kysymyksiä pohtii Katarina Wennstam Madeleine Edwards -sarjansa viimeisessä osassa nimeltä Alfauros. Tarina keskittyy Jack Rappeen, ruotsalaisen elokuvan pahaan poikaan, joka on valkokankaalla ja sen ulkopuolella varsinainen sarjahurmaaja. Mutta arvostetun elokuvapalkinnon voittamisen jälkeen Rappe löytyykin lähes kuolleena hulppeasta rantasaunastaan ja miehen taustasta alkaa nousta esiin ikäviä asioita.

Olen seurannut mielenkiinnolla Katarina Wennstamin syyttäjä Madeleine Edwardsista kertovaa sarjaa, sillä varsinkin sarjan toinen osa, Turman lintu, oli koukuttavaa ja ajatuksia herättävää luettavaa. Odotukset olivat siis korkealla Alfauroksen suhteen mutta valitettavasti jouduin hiukan pettymään kirjaan, sillä kirjan alkuosa, Rappen puukotuksen tutkinta, tuntui junnaavan harmittavan paljon paikallaan. Sen sijaan puukottajan tarina, takauma aikaan ennen rikosta, oli kirjan vahvinta antia ja hyvin mielenkiintoista luettavaa.

Kirjan tarkoitus on käsittääkseni ollut elokuvan maailman naisiin usein kohdistama hyväksikäyttö, mutta minusta kirjan aihe oli oikeastaan laajempikin, sillä koin sen kuvauksena parisuhdeväkivallasta. Puukottajan tarina olikin tästä syystä tärkeä ja kiinnostava lisä kirjaan sillä se avasi lukijalle enemmän sitä psykologista prosessia joka kirjan varsin alisteisessa suhteessa on, kuinka ensin niin reippaan nuoren naisen tahto tavallaan, pala palalta murretaan.

Vaikka kirjan aihe onkin tärkeä ja siinä oli paljon hyvää ja kiinnostavaakin, se jätti minulle jokseenkin mitäänsanomattoman olon. Pyörittelin tätä tekstiä pitkään miettien, mitä kirjoittaisin kirjasta, joka oli ihan hyvä muttei kuitenkaan oikeastaan jäänyt kunnolla mieleen, mutta ehkä se ettei kirjasta ole paljoakaan sanottavaa, sanoo loppujen lopuksi sen olennaisen. "Ihan kiva."

"Ensimmäistä kertaa hän tunsi todella inhoavansa miestä.

Yhtä paljon hän vihasi itseään. Omaa heikkouttaan, kyvyttömyyttään asettaa rajoja ja vaatia vastauksia. Hänestä oli tullut juuri sellainen tyttö, joita hän oli aina halveksinut, tyttö joka meni rakastumaan menestyneeseen vanhempaan mieheen. Hän oli niin ennalta-arvattava, että hän oksetti."

Otava, 2012
Sivuja: 398
Alkuteos: Alfahannen
Suomentanut Laura Beck

The Paperboy / Pete Dexter

Silmätulehduksen nostaessa jälleen rumaa päätään ajattelin että olisi aika kokeilla taas äänikirjoja. Helmetin Overdrive-kirjaston hyllyssä oli Pete Dexterin The Paperboy, kirja, josta en tiennyt muuta kuin että siihen perustuva elokuva oli ilmestynyt viime vuonna. Elokuvaa ei tuolloin kiinnostanut, mutta koska lukutoukan on pakko saada päivittäinen kirja-annoksensa, päätin ottaa riskin.

The Paperboy vie lukijansa syvään etelään, Savannahiin, jossa Hillary van Wetten on tuomittu kuolemaan sheriffin taposta. Tarinan kertoja on nuori Jack, joka on juuri lentänyt ulos yliopistosta ja palannut kotiin jakamaan lehtiä. Samaan aikaan Jackin veljen, Wardin lehtimiesura on nousussa. Lehtimiesten puoleen kääntyy Charlotte Bless, Van Wetteniin lehtijuttujen perusteella rakastunut nainen, joka yrittää saada lehtimiesten avulla kihlattunsa vapautettua kuolemansellistä.

Vaikka kirjan punaisena lankana onkin van Wettenin tapaus, kertoo The Paperboy oikeastaan enemmän monista muista asioista. Se kertoo tarinan perheestä, etenkin veljeksistä sekä elämästä tuona ajankohtana, vuonna 1969, Savannahissa. Dexterin kerronta on yhtä verkkaista kuin elämä etelässä konsanaan ja kirjailija on onnistunut taitavasti ujuttamaan varsinaisen kehyskertomuksen sisään pieniä minitarinoita jotka ovat kuin muistoja,välähdyksiä ajasta ja paikasta. Parhaiten mieleeni painui kohtaus, jossa sadistinen isä pieksää poikaansa sankareidemme haastatellessa äitiä kaupan puolella. Huh.

Edellinen e-kirjakokemukseni oli suoraan sanottuna unettava ja huomasin The Paperboynkin kohdalla sen, etten pysynyt sängyssä hereillä kuin muutaman minuutin tarinaa kuunnellen, mikä tietysti tavallaan on oivallinen juttu mutta hidastaa kummasti lukuprosessia. Tässä kohdin perinteisellä kirjalla on etunsa, sillä kun nukahtaa kesken e-kirjaa, saattaa huomata kirjan huristelleen eteenpäin tunti tolkulla itsekseen... Onneksi Overdrivessä näyttää olevan Sleep timer -toiminto, jonka avulla äänikirja pyörii soittimessa vain halutun minuuttimäärän.

The Paperboy oli ensimmäinen äänikirja, johon huomasin koukkuuntuvani. Unikaveriksi se oli hiukan liiankin tehokas mutta lenkkikaverina sen sijaan ihan verraton! Tarina ja lukijan ääni tempaisvat minut mukaani niin että huomasin tekeväni suunniteltua pidempiä lenkkejä jotta saisin jonkin tietyn "hyvän kohdan" kuunneltua loppuun. Näin se kunto alkaa kasvamaan kun kuuntelee hyvää kirjaa!

Sean Runnetten luenta toimi hyvin kirjassa ja toi mieleeni nyt jo aikuisen miehen, joka muistelee tuota kesää nuoruudessaan. Luenta oli verkkaista mutta se tuntui sopivan kirjan luonteeseen ja lisäsi sitä syvän etelän verkkaista ja hikistä tunnelmaa joka muutenkin tihkui kirjan sanojen välistä.

Kirjan pohjalta on tehty vuonna 2012 julkaistu elokuva, jonka pääosissa ovat Zac Efron (Jack Jansen), Matthew McConaghey (Ward Jansen), Nicole Kidman (Charlotte Bless) ja John Cusack (Hillary van Wetten).

Blackstone Audio, Inc, 2012 (julkaistu ensimmäisen kerran 1995)
Kesto: 10 h 48 min
Lukijana Sean Runnette
So American Etelä-Dakota

Darth Vader ja poika / Jeffrey Brown

 Täällä ei ole pitkään aikaan ollut esillä sarjakuvia ja asia alkoi oikein jo ärsyttää minua. Outoa miten johonkin kirjatyyppiin osaakin kiintyä. Minulle sarjakuvat ovat jollain lailla kevyempää ajanvietettä kuin kirjat ja kevyemmällä tarkoitan enemmänkin nopealukuisempaa kuin aihepiiriltään helppoa. Oma viehätyksensä on myös kuvituksella, joka päästää uteliaan lukijan kurkistamaan syvemmälle taiteilijan ajatuksiin.

Pahimpaan sarjishimooni löysin lopulta Jeffrey Brownin Tähtien sota -sarjakuvan Darth Vader ja poika. Tunnustan jo tässä kohtaa etten kuulu suuriin Tähtien sota -faneihin, itseasiassa en ole nähnyt sarjan uusia elokuvia lainkaan. Kirjan kaikki piirrokset eivät tästä syystä oikein auenneet minulle, innokkaammat fanittajat varmasti saisivat kirjasta minua enemmän irti.

Kirjassa lordi Vader joutuu ottamaan taukoa imperiumin valloituksesta vahtiakseen nelivuotiasta Lukea. Perheen elämä on mukavan arkista menoa, tietysti mukavalla twistillä. Lordi tasapainoilee työn ja isyyden välillä, yrittää pitää yllä kuria villille vekaralleen ja kokee hienoja hetkiä.

Tästäkin huolimatta kirjan idea on minusta ihana. Pelottava pimeyden ruhtinas yksinhuoltaja isänä vahtimassa vilkasta pikku-Skywalkeria - mahtavaa! Kirja onkin paitsi Tähtien sota ilottelua mutta myös isyyden lempeää ylistystä. Olipa Darth Vader kuinka mahtava hyvänsä, pienen poikansa edessä hänkin tuntuu olevan voimaton! Parhaimillaan kirja onnistuukin liikuttamaan kun armoton lordi näyttää pehmeämmän puolensa pienen poikansa edessä.

Atena, 2012
Sivuja: 62

Elokuvankertoja / Hernán Rivera Letelier

Hernán Rivera Letelierin Elokuvankertoja oli puhdas blogilöytö, viidakkorumpu kertoi niin positiivisia asioita tästä kirjasta että se oli pakko tilata kirjastosta luettavaksi. Vasta kun sain fyysisen kirjan käsiini, tajusin kuinka pieni teos itseasiassa on ja se herätti minussa pienen epäilyksen - en jostain syystä ole lyhyiden tarinoiden ystävä vaan pidän siitä, että lukukokemukseni kestää hiukan pidempään ja saan kunnolla uppoutua tarinaan. Eräänä pilvisenä työaamuna nappasin kuitenkin Elokuvankertojan mukaani ja yllättäen vietinkin kirjan kanssa oikein mukavan tuokion bussissa. Tuokio oli tosiaankin lyhyt mutta minulle sopivan pituinen, luin viimeiset rivit juuri kun pysäkkini tuli mutkan takaa näkyviin.

Lyhyydestään huolimatta Elokuvantekijässä sanotaan paljon, se vain tapahtuu rivien väleissä. Tuntuu yllättävältä että 133 sivuun saa mahtumaan noinkin paljon teemoja - Letelier onnistuu kuvaamaan Chilen historiaa ja murrosta ajassa, pienen syrjäisen kaupungin elämää ja arkea, perheen kokemuksia  ja elokuvan taikavoimaa. Kirjan kertojana on María Margarita, pampan hökkelikylässä elävän viisilapsisen perheen kuopus ja ainoa tyttö. Perheen äiti, kaunis Magnolia, on lähtenyt ja jättänyt halvaantuneen isän ja viisi lastaan taakseen. Kylässä on vain huvitus, elokuvat ja koska perheen rahat ova tiukalla, voidaan näytökseen ostaa vain yksi lippu. Isä järjestää lapsilleen kilpailun, jossa valitaan elokuvankertoja, se, joka saa lipun näytökseen ja palaa esittämään elokuvan muulle perheelle. Yllättäen, paras kertoja on María, jonka elämän - ainakin hetkellisesti - elokuvat muuttavat.

Minulle Elokuvankertoja oli haikea ja samaan aikaan arkisen karhea ja kuitenkin jotenkin taianomainen kertomus. Marían elämä on lapsen silmin kaikessa arkisessa raskaudessaankin värikäs ja ilon pilkkuja täynnä, se on melkein kuin elokuva itsekin. Letelier kuvaa hienosti ja koskettavasti murrosta niin Marían kuin koko Chilenkin elämässä. Minun kokemuksessani María symboloi koko kansaa, joka voi paeta hetkeksi raskasta elämäänsä Marían tarinoihin. María on sitkeä ja vahva mutta kuitenkin haavoittuva ja alttiina ahneempien hyväksikäytölle.

Elokuvankertoja oli mielenkiintoinen lukukokemus, lyhyestä sivumäärästään huolimatta se herätti vahvan tunnelman ja teki mietteliääksi. Ainoana miinuspuolena minulle oli kirjan koko, olisin ehdottomasti halunnut kuulla Maríasta lisääkin, vaikka Letelierin tarina onkin itsessään täysi eikä sinänsä kaipaa mitään lisää. Mutta lukija on ahne...

Kirjasta on tekeillä myös Walter Sallesin ohjaama elokuva, jään mielenkiinnolla odottamaan sitä...

"Luin joskus lauseen, se oli varmaan jonkun kuuluisan kirjailijan, jossa sanottiin jotenkin niin, että elämä on tehty samasta aineesta kuin unelmamme. Minä väitän että elämä voi olla tehty täysin samasta aineesta kuin elokuvat.
Elokuvan kertominen on kuin kertoisi unen.
Elämän kertominen on kuin kertoisi unen tai elokuvan."

Siltala, 2012
Sivuja: 133
Alkuteos: La contadora de películas
Kirjasta lisää: Kulttuuri kukoistaa, P.S. Rakastan kirjoja, Sinisen linnan kirjasto, Lumiomena, Kirjojen keskellä, Tarinauttisen hämärän hetket

Julie and Julia: my year of cooking dangerously / Julie Powell

Julie Powellin kirja tuli minulle tutuksi ensin samannimisenä elokuvana, jota päädyimme katsomaan koska saamamme elokuvaliput olivat menossa vanhaksi. Jälkeenpäin olimme toki tyytyväisiä valinnastamme, erityisesti Meryl Streep loisti Julia Childin roolissaan. Bloggaajien viikon kirjalistaa miettiessäni elokuva pulpahti mieleeni - olisi mukavaa selvittää millainen olisi Hollywood-leffan takana oleva kirja - ja blogi.

"Today, when we blog about our weight-loss problems and our knitting and our opinion of the president's IQ level, we do it on the blithe assumption that someone gives a shit - even though there's a guy stuck in Baghdad who blogs, and a Washington DC staff assistant who gets paid by Republican appointees for sex who blogs, and our own jottings must all be dreadfully dull by comparison. Nowadays anyone with a crap laptop and Internet access can sound their barbaric yawp, whatever it may be. But the suprise is that for every person who's got something to say, it seems there are at least a few people who are interested. Some of them aren't even related."

Julie Powell on nainen, joka alkoi bloggaamaan, koska hänellä ei mennyt hyvin. Avioliitto ei ollut ongelmaton, pätkätyöt masensivat, lääkärit kasasivat äitiyspaineita Powellin niskaan ja asuntokin oli kurja. Julie tarvitsi projektin. Sattuman oikusta hän päätti opetella laittamaan ruokaa kokkaamalla Julia Childin legendaarisen keittokirjan läpi vuodessa ja blogata siitä.

Vaikka ruoka onkin kirjassa etualalla, se ei kuitenkaan Julien tarinassa ole se tärkein asia. Loppujen lopuksi kyse on jälleen kerran ilon löytämisestä elämään ja saavuttamisen tunteesta projektin (blogin) pienten tai suurten voittojen kautta. Blogia pitävistä lukijoistani varmaan jokainen muistaa vaikkapa ensimmäisen lukijan kommentin aiheuttaman ilon ja hämmennyksen tai ylpeyden lukijamäärien kasvaessa. Projekti näyttää auttaneen Powellia myös löytämään itsensä, mutta kenties ei sittenkään kokkina vaan ennemminkin kirjoittajana?

Powellin kirjoitustyyli oli melko lörpöttelevää ja kirjan edetessä aloin jo hiukan turhautua siihen, että Julien sukellettua keittiöönsä luomaan ranskalaista herkkua x, saattaa teksti jatkaakin vaikkapa Julien työkaverin rakkauselämään ja tämä häiritsi ainakin minua. Olin etukäteen ajatellut juuri tämän kirjan olevan blogi-kirjojen joukosta se minun tyyppiseni, olinhan nauttinut elokuvasta ja kirjahan on aina parempi kuin elokuva, eikös? Elokuvassa olin kuitenkin pitänyt ennen kaikkea juuri Meryl Streepin hienosti tulkitsemasta Julia Childista, joka kirjassa jäikin vain muutamien sivujen pituiseksi tuttavuudeksi pääpainon ollessa luonnollisesti Juliessa.

Koska haluan teemaviikoillani pohtia asioita myös blogien kannalta, halusin myös selvittää sitä mitä tapahtui kirjan jälkeen. Googlettelu paljasti Powellin saaneen haasteensa aikana suurta kannatusta mutta kirjan kustannussopimuksen jälkeen ääni kellossa muuttui. Julie/Julia-projektin aikana kokkaamaan opetelleesta Powellista tuli yht'äkkiä ruokapersoona ja kritisointi alkoi. Sittemmin Julie julkaisi myös toisen omaelämäkerrallisen kirjan, joka kuitenkin teilattiin mediassa. Blogin kirjoittaminenkin näyttää loppuneen vuonna 2010.

PS. TV-vinkki, Julie & Julia saa Suomen Tv-ensi-iltansa 28.5 klo 21:00 TV5:llä. Suosittelen!

"One interesting thing to meditate on while you're making this soup is potatoes. There's something about peeling a potato. Not to say that it's fun, exactly. But there's something about scraping off the skin, and rinsing off the dirt, and chopping it into cubes before immersing the cubes in cold water because they'll turn pink if you let them sit out in the air. Something about knowing exactly what you're doing and why. "

Penguin Books, 2009
Sivuja: 307
Kirjasta lisää: The Julie/Julia -project

Kirjallinen TV-vinkki Mma Ramotswen ystäville

Kuva: Pinterest

Mma Ramotswen ystäville ilmoitettakoon ilouutinen - TV1 on suuressa viisaudessaan päättänyt lähettää HBO:n Mma Ramotswe -sarjan. Sarjaa esitetään keskiviikkoisin klo 22:00.

Sain muutama joulu takaperin mieheltäni tämän setin DVD:llä ja tykkäsin siitä kovasti, tekijätiimi oli mielestäni tavoittanut Naisten etsivätoimisto nr 1:n hengen oikein kivasti, etenkin Mma Ramotswen ja Mma Makutsin esittäjät tekivät hienoa työtä.

Luvassa siis leppoisaa rikosten ratkaisua Botswanan malliin ja kuppi (tai kaksi) rooibosia!

You is kind. You is smart. You is important.

Kuva: Pinterest

Kerrankin elokuva-asiaa, kävimme nimittäin herra Norkun kanssa tänään katsomassa Piiat-elokuvaa. Olen odottanut tätä vähän kaksijakoisin tuntein, toisaalta Piiat on ollut yksi tämän vuoden parhaista lukukokemuksista, toisaalta taas kirjan siirtyminen elokuvaksi on aina hankalaa...

Ja eihän se ihan täydellinen tietysti ollutkaan... Osa henkilöistä vastasi heti kuvitelmiani - erityisesti Miss Hilly ja Minny näyttivätkin ihan oikeanlaisilta ja loppujen lopuksi muutkaan eivät olleet hullumpia. Elokuva oli melko pitkä - yli kaksi tuntia - mutta mielestäni tarina oli saatu mukavasti kasaan eikä mitään tärkeää oltu jätetty pois.

Tykkäsin ja liikutuinkin, juuri niissä oikeissa kohdissa, joten ehkäpä uskallan suositella. Miesnäkökulmasta sen verran, että herra Norkku oli ensin pikkuisen vastahakoinen, varsinkin kun huomasi että koko teatterissa, joka oli melkein täynnä, oli hänen lisäkseen vain yksi miespuolinen katsoja...  Hänkin epäilemättä vaimonsa "paikalle raahaama". Vähän yllättävästi herran loppukaneetti elokuvan päätyttyä oli "Mielettömän hyvä elokuva" ja kiitostakin sain hyvästä valinnasta. :)

Erityinen kiitos meiltä molemmilta meni muuten pienen Mae Mobleyn esittäjälle, joka oli sydäntä särkevän ihana.

Ilon ja onnen tarinat / Amy Tan

Ilon ja Onnen tarinat oli yksi lukioaikaisista suosikkielokuvistani. Olen muistini mukaan nähnyt tämän ainakin kolme kertaa, ehkä enemmänkin. Ja nyt, kirjan lukemisen jälkeen, tuntuu siltä että voisin katsoa tämän taas. Olen lukenut melko paljon Amy Tanin tuotantoa, mutta jostakin syystä tähän en ole koskaan tarttunut, kenties siksi koska elokuva oli minulle niin rakas. Arastelin kirjastossa tämän kirjan lainaamista ja  aloitettuani lukemisen, tunsin syvää helpotusta tajutessani kirjan olevan samanlainen kuin elokuvankin, yhtä ihana.

"Nainen oli jo kauan halunnut antaa tyttärelleen tuon joutsenensulan ja sanoa: 'Tämä sulka ehkä näyttää arvottomalta, mutta se tulee kaukaa ja kantaa mukanaan hyviä tarkoituksiani'. Ja hän odotti vuodesta toiseen päivää jona hän pystyisi kertomaan sen tyttärelleen moitteettomalla amerikanenglannilla."

Ilon ja onnen tarinat on amerikkalais-kiinalainen tarina. Niinkuin useimmat lukemani Amy Tanin kirjat, sekin kertoo äideistä ja tyttäristä ja kiinalaisen ja amerikkalaisen sukupolven eroista. Tarina alkaa Kiinasta USAan muuttaneiden naisten perustamista Ilo-Onnen kerhosta. Kerhon tapaamisissa syödään, pelataan mahjongia ja yritetään karkoittaa surut. Kirjaa kerrotaan ikäänkuin kahdesta näkökulmasta, äitien sekä amerikkalaistuneiden tyttärien.

"Tyttäreni  on pannut minut uuden talonsa kaikkein pienimpään huoneeseen.
- Tämä on vierashuone, hän sanoi ylpeään amerikkalaiseen tapaansa.
Minä hymyilin. Mutta kiinalaisen ajattelun mukaan vierashuone on paras huone, se missä hän ja hänen miehensä nukkuvat. Minä en sano sitä hänelle."

Äitien tarinat alkavat Kiinasta ja vaikka osa tarinoista onkin dramaattisempia, monissa on silti yleismaailmallisen tuttu kertomus pohjalla - huonoja avioliittoja, menetettyjä lapsia, vaikeita elämänvaiheita ja selviytymistä. Asioita, jotka ovat koetelleet äitejä ja virheitä, jotka he toivovat korjaavansa tyttäriensä kohdalla. Mutta kulttuuriero tekeekin asiat vaikeiksi ja tyttäret eivät aina ymmärrä äitejään ja hyvät tarkoitukset valuvat hiekkaan. Kertojan ääni tuntuu uskottavalta siksikin että kertoessa tarinaa amerikassa äitien 'englanti' on huonoa, niinkuin maahanmuuttajalla voisi olettaakin olevan.

"En minä niinkään pelännyt äitiä, minä pelkäsin Richin puolesta. Tiesin jo mitä äiti tekisi, miten hän hyökkäisi, miten hän arvostelisi. Ensin hän olisi ihan hiljaa. Sitten hän huomauttaisi jostakin pikkuasiasta, jostain mitä oli huomannut, ja sitten jostain muusta, ja taas jostain, heittäisi jokaisen huomautuksen kuin pienen hiekanjyvän, yhden sivulta, toisen takaa, aina vain lisää ja lisää, kunnes Richin ulkomuoto, hänen luonteensa, hänen sielunsa kuluisivat pois. Ja vaikka ehkä tunnistaisinkin äidin strategian, hänen kavalan hyökkäyksensä, pelkäisin että jokin huomaamaton totuudenjyvänen lentäisi silmääni, hämärtäisi sen mitä näin ja muuttaisi Richin siitä jumalaisesta miehestä jona minä häntä pidin aivan tavalliseksi, rasittavien tapojen ja ärsyttävien heikkouksien kuolettavasti haavoittamaksi olennoksi."

Tyttärien tarinoissa on vähemmän suurta draamaa ja enemmän meille kaikille tuttua arkipäivää. Silti sieltäkin löytyy teemoja, jotka koskettavat. Alemmuuden tuntoa, jälleen onnettomia suhteita, vaikeita äitisuhteita. Ilon ja onnen tarinoiden keskiössä on June, jonka äiti, Suyuan, on kuollut muutamia kuukausia sitten. Junen odotetaan ottavan äitinsä paikka kerhon mahjong-pöydässä ja vievän samalla loppuun äitinsä haaveen.

"Äiti katsoi minuun ja hymyili. - Vain sinä valitsi ravun. Kukaan muu ei ota. Minä tiesi sen. Kaikki muu tahtoo paras laatu. Sinä ajattelee toisella tavalla."

Kiinalainen kulttuuri on aina kiehtonut minua ja pidän monesti sen kauniista, vähäeleisestä kerronnasta. Niinkuin nytkin. Ainoa (pieni!) miinus siitä, että Ilo-Onnen äidit ja tyttäret kertovat tarinoitaan vaihtelevassa järjestyksessä ja jouduin hiukan palailemaan sisällysluetteloon lunttaamaan kuka olikaan kenen äiti. Oma suosikkini on aina ollut lempeä ja nöyrä June, se ainoa joka oli valmis ottamaan huonoimman palan aterialla, mutta myös Waverlyn ja hänen äitinsä kamppailu shakkilaudalla ja sen ulkopuolella oli mieleenpainuva. Mukavan pienen lisän lukukokemukseen sain tajutessani että kirjan Kweilinin täytyy olla Guilin, josta on sittemmin tullut tuttu paikka minulle. Outoa ajatella, että ihan sattumalta - ja asiaa tajuamatta - olen ajautunut suosikkielokuvani maisemiin. Mukavaa.

Accidental billionaires: sex, money, betrayal and the founding of Facebook / Ben Mezrich

Huh. Jo pelkkä kirjan nimi on melkoinen litania, kaikki mitä suuressa maailmassa vain myy, on ympätty samaan otsikkoon ja kuitenkin itse kirja on melkoisen ohut, alle 300-sivuinen. Facebookin tarina on oikeasti kiinnostava, siitä on nopeassa ajassa tullut maailman laajuinen ilmiö. Ja tekijöistä äärettömän rikkaita lyhyessä ajassa, alle kolmikymppisinä. Vaikea olisi kuvitella ettei tähän kuvioon mahtuisi vähän draamaakin ja kunnon tarinaa.

Kävin katsomassa kirjaan perustuvan The Social Network -leffan muutama kuukausi sitten ja tykkäsin siitä. Näyttelijäkaarti kuvasi mielestäni melko uskottavan oloisesti opiskelijapoikia, jotka pistivät liikkeelle ilmiön. Uteliaisuudesta päätin lukea sitten myös alkuperäisteoksen, koska useinhan elokuvissa on vähemmän tietoa kuin kirjassa, kohtauksia on muuteltu jne. Ei tällä kertaa, elokuva on melko uskollinen kirjalle, joskin se sisältää enemmän tietoa kuin itse kirja, mistä oikeastaan vähän yllätyin. Kirjan kertojina toimivat vuoronperään Eduardo, Sean, Winkelvossit (mahtava nimi muuten!), Mark Zuckerberg on kyllä asioiden keskiössä, mutta jää kovin kaukaiseksi, melkein kuin vain luonnokseksi. Ehkä yrityksenä onkin jättää Mark hieman salaperäiseksi? Tässäkin kohdin elokuva on parempi kuin kirja, Jesse Eisenbergin Zuckerberg oli loistava!

Harvoin pääsen sanomaan näin: elokuva oli parempi kuin kirja. Tässä kohdin oli niin. Mezrichin teos on sinällään mielenkiintoinen, mutta kovin heppoinen. Elokuvaan sen sijaan on käsikirjoitettu enemmän yksityiskohtia, Eduardon, Markin ja Seanin kolmiodraamaa on pohjustettu pidempään ja perusteellisemmin. Winkelvossit vaateineen ovat saaneet enemmän tilaa hekin elokuvan puolella. Kirja keskittyy pitkälti siihen kuinka Markin ystävät seuraavat Facebookin syntyä ja kasvua, elokuva tuo enemmän esiin lakipuolta, vaateita ja ristiriitoja kaiken taustalla. Ja mitä seksi kirjan otsikossa tekee, sitä en tiedä.

Mutta. Tarina on kiinnostava ja näinä aikoina hitusen yleissivistäväkin. Kirja on kevyt luettava, mukavan joutuisasti kirjoitettu. Mikään maailman kirjallisuuden kulmakivi se ei ole, mutta ainakin työmatkat kuluivat rattoisasti sen parissa.Mutta silti, jos tarina kiinnostaa, katsokaa elokuva. Kerrankin näin päin.