Entropia / Helena Waris, Janne Nykänen

Luin viime vuonna Helena Wariksen Vuoren ja olin myyty, päätin että tältä kirjailijalta haluan lukea lisääkin. Nyt hyppysiini osui Entropia, joka on Wariksen ja hänen puolisonsa Janne Nykäsen ensimmäinen yhteisteos, joka vaikutti minusta lähtökohdiltaan varsin kiinnostavalta, sillä kyseessä oli dystopia Suomesta jossa maaseutu on tyhjentynyt, sähkö ja muut kulutustavarat ovat kortilla ja jokaisessa kansalaisessa on tunnistussiru. Fantasiaa, mutta ei liian kaukaahaettua sellaista ja siksi niin toimivaa!

On synkkä ja sateinen yö kun syrjäisellä maatilallaan yksin elelevä Jon saa yllätysvieraan - ohiajavasta autosta on ovelle asti rämpinyt läpimärkä, punatukkainen nainen nimeltä Marina. Marina on Pääkaupungissa toimivan Headlights-lehden toimittaja joka on törmännyt henganvaaralliseen jutun aiheeseen. Jonkaan tosin ei taida olla ihan tavallinen maajussi ja luvassa onkin vallan vauhdikasta menoa!

Tarinan kehykset ovat todella mielenkiintoiset, kirjailijapari onnistuu taitavasti sirottelemaan erilaisia tiedonmurusia pitkin kirjaa joka kutittelevat mielikuvitusta. Myös henkilökaarti on toimiva, Marinan ja Jonin välillä on hauskan kipakkaa kemiaa ja vaikka sivuhenkilöitä onkin niukalti, mahtuu mukaan myös muutama sivuhenkilö, joista varsinkin ärrävikainen torpedo nimeltä Kulikka on melkoinen tapaus joka onnistui irroittamaan muutamat kikatuksetkin.

Ainoa nurinan aiheeni on se, että kirjan loppuessa kovin paljon juonesta jää vielä auki; juuri kun aloin päästä lukemisessani vauhtiin, tajusin että sivut tulevat loppumaan kesken. En nimittäin ollut huomannut kirjan takakannesta että tarinalle on tulossa jatkoakin. En ole aina hirveän innoissani jatko-osista, joskus ne vain katkaisevat hyvän lukukokemuksen vuodeksi, ja tässäkin tapauksessa siis iski pieni pettymys. Joka toivottavasti unohtuu kun saan seuraavan kirjan hyppysiini.

Kirjasta on blogannut myös Kujerruksia-blogin Linnea, käykääkäpäs katsomassa!

Kustannus Aarni, 2015
Sivuja: 227

The Selection-trilogia (The Selection, The Elite, The One) / Kiera Cass

Kesän kuumuudessa teki yllättäin mieli lukea jotain viihdyttävää hömppää - tai aikuisten satuja, kuten eräs ystäväni kyseistä tyylilajia kuvaa. Tämän nuorille aikuisille suunnatun trilogian kohdalla tuo kuvaus onkin erikoisen osuva, kyse nimittäin onkin jollain tapaa hyvinkin tyypillinen tuhkimotarina. (Kansien kuvituskin oikeastaan tukee tätä ajatusta.)

The Selection-trilogia on dystopia joka sijoittuu tulevaisuuden Amerikkaan, joka on nyt luokkiin jaettu kuningaskunta. Jokaisella kansalaisella on oman luokan ilmaiseva numero joka kuvaa yksilön statusta valtakunnassa. Kirjan päähenkilö, America Singer, on viihdyttäjäluokan jäsen, viitonen. Viitosilla on jonkin verran rahasta tiukkaa, mutta he ovat monessa suhteessa onnekkaampia kuin palvelijoiksi joutuneet kuutoset tai yhteiskunnan pohjasakkaa olevat kahdeksikot. America haaveilee naivansa kutos-poikaystävänsä Aspenin mutta sitten kaikki muuttuu kun valtakunnan prinssi Maxonille tarvitaan puoliso ja America päätyy vastahakoiseksi morsioehdokkaaksi televisioituun, tositv-ohjelmaa muistuttavaan ohjelmaan jossa 35 neitosta kilpailee maan suurimmasta palkinnosta - Maxonista!

Mietteeni Cassin trilogiasta ovat hiukan kaksijakoiset. Reilusti sanottuna minusta The Selection-sarja on höttöä, pumpulia ja hattaraa. Ja sokeria on käytetty melkoisesti. Kirjailija tuntuu ammentavan inspiraatiotaan niin Unelmien poikamiehestä kuin Nälkäpelistäkin ja lopputuloksena kolmen kirjan verran pääparin deittailua kaavalla melkoisen ennalta-arvattavalla kaavalla. Henkilökohtaisesti myös pikkuisen rutisen siitä että nuorille naisille suunnatun kirjan pääideana on se, että ryhmä tyttöjä kilpailee yhden miehen suosiosta ja avioliitosta. Valtakuntaa koettelevat myös kapinalliset ja muut ulkopoliittiset pulmat joista tosin kerrotaan valitettavan vähän - kerronnan pääpaino on avioliittojuonessa.

Ja silti. Luin, melkein ahmin, kaikki kolme kirjaa. Voisin kai sanoa että The Selection-trilogian kanssa kävi hiukan samalla tavalla kuin joskus karkkipussin kanssa. Luin vähän, pyörittelin silmiäni huttuisuudelle, luin lisää - kamalaa huttua - ja ennenkuin huomaankaan olen lukenut koko kirjan ja varaan kirjastosta seuraavaa. Olihan se sokerista hömppää mutta näemmä joskus on juuri oikea hetki lukea sellaistakin.

HarperTeen, 2012
Sivuja: 332
Kirjan vuosi: kirja, jonka valitsit luettavaksi pelkästään kannen perusteella.

Uusi maa (MaddAddam #3) / Margaret Atwood

Yksi Kirjan vuoden lukuhaasteen huippukohdista on ollut trilogia-kategorian pisteen ansaitseminen, Margaret Atwoodin kirjat ovat huikeita ja näitä on kolme!! (Enemmän on enemmän, laadukkaissa lukukokemuksissakin.) Sain siis vihdoinkin MaddAddam-trilogian viimeisen suomennoksen hyppysiini ja Uusi maa totisesti lunasti odotukseni!

Kirja jatkaa melko tarkkaan siitä mihin Herran tarhurit jäi ja Uusi maa keskittyykin nimensä mukaisesti kuvaamaan sitä millaiseksi uusi ihmiskunta muotoutuu. Koska kyseessä on trilogian viimeinen osa, jätän juonikuvauksen sikseen ja keskityn vain hehkuttamaan itse kirjaa. Tarhureiden tarina ei ehkä lumonnut samassa mittakaavassa kuin trilogian aloittava Oryx ja Crake, mutta ihmiskunnan kohtalo oli vaakalaudalla joten pakkohan se on lukea.

Kirja osoittautui todella koukuttavaksi ja teinkin komeasti univelkaa sen takia.  Oli huikeaa poimia Atwoodin taitavasti sirottelemia tiedonmurusia ja kokea ahaa-elämyksiä - kirjailijan luoma maailma on laaja ja yksityiskohdissaan herkullisen värikäs. Vaikka kirjan maailman kuva onkin synkkä, se ei ahdista tarinan upean mustan huumorin takia. Mm. kerronnan jaksottaminen kohtauksilla joissa kerrotaan crakelaisille tarinaa on nerokasta ja hulvatonta. Myös erään tietyn voimasanan käyttö kirvoitti kikatuksen jos toisenkin..

Nyt, väsyneenä ja onnellisenä, luulen että Atwood on noussut yhdeksi kirjailijaidoleistani.  En oikein osaa kirjoittaa mitään älykästä ja objektiivista Uudesta maasta, sillä olen hyvän lukukokemuksen jälkeisessä onnen huumassa - antakaa siis anteeksi hehkutukseni, se tulee suoraan sydämestä!

"Kaikki ne vuodet sinä olit minun pelastukseni, hän tahtoisi sanoa. Mutta ei sano."

Otava, 2015
Sivuja: 559
Alkuteos: MaddAddam
Suomentanut Kristiina Drews
Kirjan vuoden lukuhaaste: trilogia

Lock In (Lock In #1) / John Scalzi

John Scalzin Lock In kiinnitti huomioni kannellaan Helmetin Overdrive-kokoelmissa.  Peter Lutjenin kansi jäi jostain syystä askarruttamaan yksinkertaisuudessaan, osittain ehkä siksi että olen joskus itsekin leikitellyt näihin miniatyyrihahmoihin liittyvillä valokuvausideoilla.

Lock In sijoittuu tulevaisuuteen joss Hadenin syndroomaksi kutsuttu tauti on muuttanut maailma. Tauti, eräänlainen influenssa, on vaikuttanutihmisiin eri tavalla. Se ei aina ole kuolemaksi mutta muokkaa joita joitakin ihmisiä ns. vastaanottajiksi ja osa sairastuneista jää vangeiksi omaan kehoonsa. He ovat täysin tietoisia ja heräillä mutta heidän ruumiinsa eivät vain toimi. On kuin heidät olisi lukittu kehonsa sisään. Kirjan päähenkilö, tuore FBI-agentti Chris Shane on yksi sairastuneista, ruumiinsa nukkuessa kotona Chris etsii murhaajaa jonka teot liittyvät jotenkin hadenin syndroomaan sairastuneisiin.

Lock in toimi mainiosti matkakaverina, teksti on takuuvarmaa ja sujuvaa ja kirjailjan luoma maailma kaikkine yksityiskohtineen jaksoi kiinnostaa silloinkin kun väsytti. Totta puhuen, oikeastaan Scalzin taustatarina on ehkä kirjan paras osa jolle varsinainen pääjuoni häviää. Kirjan alussa oleva johdanto Hadenin syndrooman historiaan on nimittäin varsin mielikuvitusta kutkuttavaa luettavaa.

Kirja yhdistelee dekkaria ja sci fi -kirjaa mukavalla tavalla, voisin kuvitella että Lock Inin parissa saattaa viihtyä sellainenkin joka ei usein sci-fiä lue. Henkilöhahmot ja yhteiskuntakritiikki eivät ehkä ihan päätä huimaa syvällisyydellään mutta tekstissä on mukavasti sekä ajatusleikkiä että vauhtia joten kokonaisuudesta jäi hyvä mieli. Agentti Chris Shanen maailmaan voisin palata toistenkin mikäli kirja saa jatkoa. Goodreads vinkkailee Lock Inin "esiosasta" joka käsittelee Hadenin syndrooman historiaa - taidan laittaa tämänkin lukuvinkin korvan taakse.

Tom Doherty Associates, 2014
Sivuja: 337
Kirjasta lisää: Booking it some more, Sivukirjasto

The Handmaid's Tale (suom. Orjattaresi) / Margaret Atwood

Olen kuluneiden kuukausien aikana tutustunut uudelleen Margaret Atwoodin tuotantoon The Handmaid's Talea kuitenkin säästellen. Sitten alkoi sairastelu ja silmätulehduksen riivaamana nappasin äänikirjan Helmetin Overdrive-kokoelmasta ankeita päiviäni piristämään. Pakko jälleen kerran kehua sekä tuota mainiota palvelua että äänikirjoja noin yleensäkin, ilman niitä olisivat sairaspäivät olleet paljon ankeampia.

The Handmaid's Tale on dystopia tulevaisuuden Amerikasta tai Gileadista jossa kaikki on toisin. Tarinan kertoja on Offred joka tässä uudessa maailmassa toimii orjattarena tai suoremmin sanottuna synnytyskoneena Komentajan taloudessa. Välähdyksenomaisesti kirjailija kuvaa Offredin arkea ja menneisyyttä sekä sitä kuinka tuntemamme maailma muuttui paikaksi jossa naisilla ei ole enää oikeuksia.

Lukukokemukseni oli tällä kertaa kaksijakoinen, Atwoodin teksti on nerokasta ja hänen luomansa maailma on hyytävän kylmä mutta lukuvireeni ei ollut parhaimmillaan eikä rakenne ole ehkä parhaimmillaan äänikirjamuodossa. Ihailen kyllä kirjailijan huimaa tekniikkaa jossa kokonaisuus luodaan pikkuhiljaa, palanen kerrallaan mutta tekstin loikkivuus teki kuuntelemisesta joskus sekavaa. (Eikä varmaan kesken kuuntelun nukahtaminenkaan auta asiaa!)

Kirjan kuuntelu osui sattumalta myös ajankohtaiseen hetkeen kun media alkoi rummuttaa erään ihmiskauppaoikeudenkäynnin lopputuloksista. Pakko on todetta että Atwood on kirjoittanut hienon ja ajankohtaisen kirja jolla on edelleenkin sanottavaa. Toivon kuitenkin että ihmiskunnan tulevaisuus on vähän iloisempi...

Random House Audio, 2011
Kesto: 10h 23min
Lukija: Joanna David
Kirjan vuoden lukuhaaste: Tulevaisuuteen sijoittuva kirja

Herran tarhurit (MaddAddam #2) / Margaret Atwood

Olen pikkuhiljaa tutustunut Margaret Atwoodin teoksiin ja olen vähä vähältä ihastunut enemmän ja enemmän kirjailijan riemastuttavan vinksahtaneeseen huumorintajuun ja veitsenteräviin havaintoihin. Sokea surmaaja ja Nimeltään Grace olivat mahtavia ja hurahdin minä Oryxin ja Craken maailmaankin, vaikken osaakaan päättää onko Atwoodin visio tulevaisuudesta ahdistava vai hulvaton. Molempia, luulisin. Siispä jatkan Herran tarhureilla...

Herran tarhurit palaa Oryxin ja Craken tunnelmiin, maailmaan jossa pienellä geenimanipulaatiolla voi ratkaista ongelman jos toisenkin ja raha ratkaisee. Herran tarhurit on eräs ruohonjuuritason järjestöistä joiden keskeisenä arvona on luonnon ja eläimien kunnioitus. Tarinan kertojina vuorottelevat kaksi järjestön naisista, Toby ja Ren joiden elämää seurataan jopa kohtalokkaaseen tulvan vuoteen saakka.

Minulla oli pieniä ongelmia Herran tarhureista kirjoittaessani. Kirja nimittäin on ihan hyvä, muttei läheskään niin paljon minun makuuni kuin vaikka Oryx ja Crake. Aikaisemmat lukemani Atwoodin kirjat ovat nostaneet riman korkealle ja luulenpa että Herran tarhurit kärsi tästä vertailusta jota väkisinkin tein. Kirjan tapahtumat etenevät rinnakkain Oryxin ja Craken kanssa mikä alkuun hämmensi, samoin kuin yhtymäkohtien niukkuus.

Pitkin hampain joudun siis sanomaan että Herran tarhurit oli lukukokemuksena vain ok. Se ehkä kärsii hiukan sarjan keskimmäisen osan ongelmasta, se ei avaa meiille ovea uuteen maailmaan mutta ei myöskään pysty saattamaan mitään päätökseen. Sinällään Atwoodin kerronta on jälleen kerran nautinnollisen älykästä ja silti ajoittain myös hauskaa enkä voi muuta kuin ihailla tämän naisen mielikuvitusta - miten huikean maailman hän onkaan luonut. Nyt täytyy vain malttaa odottaa MaddAddamin viimeistä osaa, Uusi maa (Otava) ilmestyy suomennettuna nyt keväällä!

Otava, 2011
Sivuja: 523
Alkuteos: The Year of the Flood
Suomentanut Kristina Drews
Kirjan vuoden lukuhaaste: trilogia

2 x Siri Kolu: PI - pelko ihmisessä ja IP - ihmisen puolella

Pilvillä on p-influenssa ja kun valtio alkaa eristää sairastuneita kansallisen terveyden suojelemiseksi, ei auta muu kuin pakata laukut. Perheelle, etenkin Petri-veljelle, Pilvin sairastuminen tulee yllätyksenä. Paljon pelkoa herättänyt virus tekee muuttaa sairastuneen eräänlaiseksi eläimen ja ihmisen välimuodoksi, hybridiksi joka on supersoturi. Ihmiset pelkäävät tartuntaa mutta myös pihmisiä, huhut ja ennakkoluulot jylläävät.

Olen ollut blogeista huomaavinani positiivista puhinaan Piip-kirjojen suhteen joten uteliaana tartuin kirjapariin, kunnon dystopiahan maittaa aina! Kirjaduon ensimmäinen osa, PI, käsittelee Pilvin aikaa luolassa muiden sairastuneiden kianssa ja tutustumista salaperäiseen Largoon. Toisessa osassa Pilvi etsii itseään ja uutta identiteettiään siinä missä ihmiset ja pihmiset etsivät tapaa elää rinnakkain.

Kirjailija avaa mainiosti taustoja pikkuhiljaa ja antaa lukijan täydentää aukot omalla mielikuvituksellaan, minulle mielenkiitoisimmaksi elementiksi nousivat terveiden ihmisten reaktiot - se, kuinka entinen kiva naapuri voi hetkessä muuttua pelottavaksi tai vihattavaksi sairautensa takia. Piip onnistui myös herättelemään ajatuksia ennakkoluuloista ja myötätunnosta.

Kirjojen muodostama kokonaisuus on toimiva ja varsinkin IP:ssä äänessä olevan P-ihmisiä vihaavan Mimosan ääni on vahva ja kiinnostava. Kolu kirjoittaa paljon lyhyin lausein, enkä oikein osaa päättää pidänkö siitä vai en. Parhaimmillaan hän on nokkela ja ymmärtävä ja menee suoraan asiaan ytimeen, mutta hetkittäin teksti tuntuu myös hengästyttävältä. joissa viitataan myös paljon West Side Storyyn ja Berliinin taivaan alla -elokuvaan joita en tunne niin hyvin että osaisin tulkita viitteitä joten kenties jotain olennaista jäi myös ymmärtämättä.

PI: Pelko ihmisessä
Otava, 2013
Sivuja: 285
Kirjan vuoden lukuhaaste: Kirja nuorille tai nuorille aikuisille

IP: Ihmisen puolesta
Otava, 2014
Sivuja: 318

Oryx ja Crake (MaddAddam #1) / Margaret Atwood

Oryx ja Crake ilmestyi lukukasaani Helmetissä esitellyn Kirjan vuoden -lukuhaasteen ansioista.
Aloitin viime vuonna uudelleentutustumiseni Margaret Atwoodin tuotantoon ja MaddAddam-trilogiankin lukeminen kävi tuolloin mielessä, - vain hautautuakseen kaikkien muiden lukuideoiden alle. Lukuhaasteessa kuitenkin saa pisteen(!!) luetusta trilogiasta ja siinä olikin sitten kannustetta jo kylliksi. Ja onpahan mainiota että kirjat putkahtivat mieleeni koska olen suoraan sanottuna aika vaikuttunut...

Oryx ja Crake on taidokas dystopia, jonka keskiössä on kenties viimeinen hengissäoleva ihmisrodun edustaja, Lumimies, jota aiemmin kutsuttiin myös Jimmyksi. Vanhan sivilisaation raunioista on noussut viattomien, kauniiden kloonien heimo, Craken lapset joille Lumimies, Oryx ja Crake ovat liki jumalisia hahmoja. Mutta kauan sitten, Jimmy ja Crake olivat ystäviä, pieniä poikia jotka pelasivat tietokonepelejä ja Oryx oli vain köyhä tyttö köyhässä maassa..

Margaret Atwood on hurja kirjailija, olen nytvuoden aikana lukenut kolme hänen teostaan ja ollut vaikuttunut niistä kaikista. Jokainen (Sokea surmaaja, Nimeltään Grace) on ollut teemaltaan erilainen, vahva ja tyylikäs kirja - näistä Oryx ja Crake kuitenkin tuntui helpoimmalta ja vetävimmältä luettavalta, Lumimies pohdinnat koukuttivat minut lähestulkoon heti ensimmäisiltä sivuilta alkaen.

Oryx ja Crake toimii. Nykyisyydessä tempoileva Lumimies palaa takaumissa menneeseen ja valoittaa näin Jimmyn, Craken ja Oryxin menneisyyttä sekä syitä siihen miksi maailma on nyt sellainen kun on. Näin kuvattuna Oryx ja Crake tietysti kuulostaa ihan tyypilliseltä genrensä edustajalta, mutta uskokaa kun sanon, kirja on herkullinen lukukokemus. Atwoodin visiot tulevaisuudesta ovat sekä ilahduttavan vinksahtaneita että pikkuisen pelottaviakin terävänäköisyydessään.  Geeniteknologia kieltämättä onkin varmasti antoisa runsaudensarvi kirjailijalle ja ihan odotan sitä että saan lukea sarjan seuraavan osan, Herran tarhurit ja nähdä mitä kirjailija seuraavaksi keksii!

Otava, 2003
Sivuja: 487
Alkuteos: Oryx and Crake
Suomentanut Kristiina Drews
Kirjan vuoden lukuhaaste: trilogia, osa 1/3

The Death Cure (Maze Runner #3) / James Dashner

Pari viikkoa takaperin elämääni tuli äänikirjan mentävä aukko, johon hain helpotusta tuttuun tapaan
Overdrivestä, mikä muuten, jos en vielä muistanut kertoa, on ihan mahtava palvelu. Olen nyt onnistunut johdattelemaan työkaverinikin sen hellään huomaan mikä on muuten ihan mahtavaa, paitsi että nyt edelläni varausjonossa on vielä yksi tyyppi lisää... Niin, se kirja. Päädyin palaamaan takaisin James Dashnerin Maze Runner -trilogian pariin, siitä kun oli vielä kuuntelematta viimeinen osa ja edellisten kanssa oli kovin jännää (The Maze Runner-postaukseni löytyy täältä ja The Scorch Trials taas täältä). Dystopiaa siis pukkaisi taas!

Kirjasta on aika vaikeaa kertoa mitään spoilaamatta kovasti edellisiä kirjoja, mutta paljastettakoon että ainakin Thomas sekä osa muusta Labyrintin jengistä ovat edelleen hengissä. Ja koska Dashnerin kirjoissa meno on aika kovaa, se onkin jo jonkun sortin saavutus! Kuten kirjan nimestä voi päätellä nyt keskiössä on parannuskeinon löytäminen sillä tilanne ulkomaailmassa viruksen suhteen alkaa olla jo huolestuttava. Jäljellä on enää viimeinen testi mutta pelastuuko ihmiskunta sittenkään?

Koska kyseessä on trilogian päätösosa, odotin luonnollisesti saavani vastauksia kysymyksiini? Onko Wicked oikeasti hyvä? Mistä virus on lähtöisin? Tapaavatko pojat koskaan enää perheitään? Mikä on tarina Thomasin ja Theresan taustalla? Onko Thomasilla ja Theresalla tulevaisuudessa säpinää? Isoja kysymyksiä nämä...  Homma alkoi ja jatkui tuttuun tapaan räminällä mutta kirjan edetessä alkoi jo hiukan huolettaakin - paljon kun olisi saatava selville ja minuutit kuluivat sukkelaan. Varoituksen sanana siis kerrottakoon että ihan hirveästi ei Dashner menneisyyden verhoa raota, ilmeisesti  paukkuja on säästelty trilogian esiosaan, joka kulkee nimellä The Kill Order joka palaa aikaan ennen Wickediä ja labyrinttiä.

Itse tarina on melko tuttua Dashneria, menoa piisaa ja Thomas ei pääse helpolla. Minua hieman häiritsivät Theresa ja Brenda, jotka sarjan lähes ainoina naisina kuulostavat ehkä liiankin samanlaisilta, aivan kuin he olisivat samasta muotista valettuja. Vaikkei kirja ollutkaan tajunnanräjäyttäjä, pimeitä työmatkoja aamuruuhkassa kirja kyllä piristi.

Listening Library, 2011
Kesto: 8h 55min
Lukija: Mark Deakins

Fahrenheit 451 / Ray Bradbury

Ray Bradburyn Fahrenheit 451 oli elokuun lukupiirikirja joten tulin vihdoin tarttuneeksi tähän klassikkoon. Päädyin valitsemaan englanninkielisen äänikirjaversioon, aikomuksenani tietysti huidella pitkin maita ja mantuja kirjani kanssa. Näin teinkin mutta outoa kyllä, Bradburyn tarina ei vetänytkään puoleensa ja huomasin miettiväni ihan muita juttuja kuin sensuuria tai palavia kirjoja.

Fahrenheit 451 vie lukijansa maailmaan, joka ehkä osin muistuttaa meidän nykyisyyttämmekin. Ihmiset viettävät aikaansa erilaisia reality-ohjelmia seuraten kirjojen ollessa pannassa niiden herättämien ajatusten takia. Päähenkilö, Guy Montaug, työskentelee palomiehenä jonka tehtävänä on kirjojen, noiden pirulaisten, polttaminen. Sitten naapurin nuori tyttö saa Guyn ajattelemaan...

Lukukokemuksena Fahrenheit 451 oli ristiriitainen. Tunnistan tarinan meriitit, kauniin kielen ja mielenkiintoiset ajatukset kannanotot mutta vastaavasti kirjan henkilöhahmot tökkivät enkä ollut aivan vaikuttunut teoksen rakenteestakin, esimerkiksi noin 10 km kestänyt Guyn esimiehen monologi tuntui hurjalta ja ehkä vähän laiskalta ratkaisulta taustoittaa lukijaa. (Anteeksi. Saako näin edes sanoa klassikosta?) Myös kirjan naishahmot jäivät hieman närästämään, Bradburyn aivottomat bimbot eivät naissukupuolta imartele.

Tunnen jostain syystä tarvetta yrittää löytää Fahrenheit 451:stä hyviä puolia ja selitellä jöröä asennettani kirjaa kohtaan mutta ehkäpä jätän itsesensuurin tämän kirjan kohdalla ja totean reilusti että ei ollut minun juttuni. Hieno viesti, kaunista tekstiä mutta ei minun kirjani.

Tantor Media, 2010
Kesto 5h 37min
Lukija Stephen Hoye

Outolintu / Veronica Roth

Hurahdin aikani lujaa Suzanne Collinsin Nälkäpeli-trilogiaan ja siksi Veronica Rothin Outolintukin alkoi ilmestyessään kiinnostaa. Odotin löytäväni sivujen välistä vauhdikasta menoa, kiinnostavan dystopian ja koukuttavia juonenkäänteitä - näin myös kävi.

Entäpä jos eläisit maailmassa jossa jokainen on jaettu kykyjensä mukaan erilaisiin ryhmiin. Vaatimattomat hallitsevat, Rehdit harjoittavat lakia, Terävät ovat opettajia ja tutkijoita, Sopuisat hoitajia ja Uskaliaat suojelijoita. Juuri nyt on 16-vuotiaan Beatricen aika valita osastonsa. Hän on syntyjään Vaatimaton mutta soveltuvuustestit antavat hämmentävän tuloksen. Beatrice on divergentti - henkilö, jossa yhdistyy joukko erilaisia ominaisuuksia. Ja tässä maailmassa se voi olla hengenvaarallista.

Outolintu osoittautui mukavan vauhdikkaaksi ja nopealukuiseksi kirjaksi, jopa jossain määrin koukuttavaksikin - siis oivalliseksi lukujumin purkajaksi. Pidin Beatricesta ja hänen sisukkuudestaan mutta sen sijaan Rothin luomaa maailmaa en ihan purematta voi niellä. Ajatus siitä että ihminen voisi keskittyä elämään vain yhden ominaisuuden tai hyveen mukaisesti vain tökkii ajattelussani. Miksi esimerkiksi rakkaus tietoa (esim. lukemista kohtaan) ei voisi yhdistyä rehellisyyteen tai vaatimattomuuteen, eikö älykäs voi olla myös myötätuntoinen ja lämmin? Ja miten rämäpää-Uskaliaat yleensä selviävät hengissä? Olen valmis uskomaan moniin asioihin lukiessani mutta jostakin syystä tämä maailma käsitteineen tökki.

Töksähtelyistä huolimatta vietin Outolinnun parissa ihan mukavia hetkiä. Sain kirjasta aika vahvat Nälkäpeli-fiilikset, lisäksi osastoihin jaottelu muistutti Harry Pottereista. Outolintu käsitteleekin monista nuorille suunnatuista kirjoista tuttuja teemoja, aikuistumista ja oman tien löytämistä, ensirakkautta, ystävyyttä, erilaisuutta. Kokonaisuus on hyvä vaikkei suuria yllätyksiä tarjoakaan ja paljon jää myös vielä kertomatta, epäilemättä paukkuja on säästetty trilogian seuraavia osia varten.

Kiinnostuneille vinkiksi vielä että kirjaan pohjautuva elokuva saa Suomen ensi-iltansa 9.4.

"En kestä katsoa häntä silmiin. En kestä ajatella huomista valintaseremoniaa.
Valinta on minun. Ihan sama mitä testi sanoo.
Vaatimaton. Uskalias. Terävä.
Divergentti."

Otava, 2014
Sivuja: 361
Alkuteos: Divergent
Suomentanut Outi Järvinen

Siilo / Hugh Howey

Tällä kertaa kävi näin: ostin (ahnehdin) syksyn Elisa Kirjan messualesta Siilon viime vuonna ja unohdin koko kirjan aivan täysin. Onneksi e-kirjojen ahnehtiminen ei kuormita kirjahyllyä!

Siilon väki elää kerroksittain toistensa päällä, ulkomaailmaan meno on kuolemantuomio myrkkyjen takia. Kirjan tarina alkaakin kuolemasta, sillä pitkään palvellut sheriffi Holston on päättänyt seurata vaimoaan Allisonia kuolemaan. Holstonin kuolema jättää sheriffin paikan vapaaksi ja ehdolle nousee yllätysnimi - konesalissa työskentelevä hankala ja omapäinen Juliette.

Siilo alkoi tehokkaasti, kiinnostukseni sen kuvaamaan maailmaa kohtaan heräsi heti. Howey on luonut eheän ja loogisen maailman, joka oli samaan aikaan riittävän helppo ymmärtää jättäen silti ilmaan sopivan paljon kysymyksiä koukuttaakseen lukijan. Kirjaan mahtuu myös aimo annos mielenkiintoisia henkilöitä - muitakin kuin keskushenkilö Juliette, joka kieltämättä on mukavan reipas ja reteä, suorastaan virkistävä tapaus. Sanoisinkin mahtavan henkilögallerian olevan ehdottomasti yksi kirjan vahvuuksista, näitä ihmisiä haluaakin kannustaa ja heidän kohtaloitaan seurata! Kirjan keskivaiheilla intoni Siiloa kohtaan alkoi kuitenkin hiipua, minun makuuni kirjassa alkoi olla liikaa tappelua ja rakentelua ja olisin halunnut päästä juonessa jo eteenpäinkin. Olen malttamaton, tiedän sen...

Olen kuullut Siilosta paljon kehuja ja kirja osoittautuikin ihan kelpo lukukokemukseksi. Sukat eivät pyörineet jaloissani eikä Siilon tarina jäänyt takaraivooni kummittelemaan, mutta aika kirjan parissa kului mukavasti ja saatan myös tarttua muihin Howeyn teoksiin. Googletteluni mukaan Siilo onkin moniosainen kirjasarja, jonka muut osat julkaistaan suomennettuna syksyllä 2014. Nyt vain odottelemaan!

"Mikä on velvollisuutesi siilossa?

Pitää yllä järjestystä.

Mitä suojelet ennen kaikkea?

Elämää ja isien perintöä.

Mitä se vaatii?

Uhrauksia."

Like, 2013
Sivuja: 509
Alkuteos: Wool
Suomentanut Einari Aaltonen

Fraktaaliruhtinas / Hannu Rajaniemi

Fraktaaliruhtinas - tai Kvartaalikuningas kuten minä sitä höttöisissä aivoissani kutsuin - oli lukupiirikirja ja siksi rämmin sen päättäväisesti läpi Nykin reissusta jetlagisilla aivoillani. Ei ihan helppo nakki, sillä Rajaniemen teksti on edelleen hurjan monimutkaista ja runsasta ja pisti prosessointiyksikköni koville.

Kirja jatkaa Varkaan, Mielen ja Perhosen tarinaa. Varkaan minuuden palaset ovat edelleen siroteltuina pitkin maailmaa mutta kiitos Oublietten seikkailujen, alkaa olla selvää että visiitistä Maahan saattaisi olla hyötyä. Maassa eletään tunnelmissa Mad Max kohtaa Tuhannen ja yhden yön sadut kun Twaddud, tyttö, joka rakasti hirviöitä, kuulee tärkeän henkilön murhasta.

Ihan ensiksi tärkein, en nimittäin ole ihan varma tajusinko tätä kirjaa. Ehkä tajusin, ehkä en, aika hämmentävä tunne 440 sivun jälkeen. Minulle kirjan runsaus osoittautui sekä haasteeksi että ilonaiheeksi, pidin kovasti uusista sanoista, ideoista ja termeistä mutta toisaalta kirjan juoni henkilöineen ikäänkuin peittyi kaiken sinällään kivan hörhelön alle, sillä Rajaniemi vyöryttää peliin zokuja, taisteluautismia, lentäviä mattoja, jinnejä ja villikoodia että lukija, jäädessään ensin pohtimaan yhtä käsitettä, sitten toista, melkein kadottaa punaisen langan. Ehkä pökerryttävä tunne onkin tarkoituksellinen, aivan kuin varkaan tuottamat illuusiot? Ainakin minä olisin kaivannut sanastoa. It-alalla toimivana iloitsin kuitenkin tuttujen termien uudelleenkäytöstä: parikoodausta, luojamoodeja, juurihakemistoja ja vaikka mitä!

Trilogian kolmas osa, The Causal Angel, ilmestyy Amazonin tietojen mukaan 15.7.

(Tawadudd kertoo sisäisestä monologista.)"Kahden mielen muodostavat narratiivit voivat tietyissä tilanteissa kietoutua toisiinsa. Esimerkiksi rakastavaiset ovat jossain määrin punoutuneet yhteen myös ajatustensa tasolla. Punoutumisessa yksittäisen ihmisen tietoisuus leviää osaksi toisia tietoisuuksia ja päinvastoin, kunnes kaikki ovat yhteydessä keskenään. On myös mahdollista ujuttaa itsensä vaivihkaa toisen henkilön tarinoihin."

Gummerus, 2013
Sivuja: 442
Alkuteos: The Fractal Prince
Suomentanut Antti Autio

Kvanttivaras / Hannu Rajaniemi

Olen muutamaan otteeseen katsellut Hannu Rajaniemen Kvanttivarasta kirjaston hyllyssä uteliaana mutta kirja jäi aina lainaamatta sillä arastelin tarttua sci-fi -kirjaan. Jos en vaikka ymmärräkään mitään ja olen kaikkien fiksujen avaruusjuttujen keskellä ihan uunona! Apua! Lusmuiluni loppui kuitenkin kun Kvanttivaras putkahti lukupiirin listalle, nielaisin syvään ja otin haasteen vastaan.

Kvanttivarkaan keskushenkilönä on luonnollisestikin varas, legendaarinen sellainen. Varas on aikoinaan ryöstänyt kokonaisia kaivoksia mutta lojuu nyt arvoitusvankilassa. Soturinainen Mieli on saanut tehtävän, jonka avain sijaitsee Varkaan kadoksissa olevissa muistoissa. Mieli ja Varas suuntaavat Marsissa sijaitsevaan Oublietteen, jossa Varas on viettänyt nuoruutensa.

Täytyy sanoa että Kvanttivaras oli melkoisen tujua tavaraa sci-fiin tottumattomalle. Varsinkin aluksi Rajaniemen omien termien ja ideoiden vyöry tuntui hurjalta ja vähän lamaannuttavaltakin. Uutta ja erilaista oli paljon ja se vaati miettimistä ja pureskelua, totuttelua. Vaikka olinkin tuskissani tekstin rikkauden kanssa, outoa kyllä, se myös veti. Luin 50 sivua, sitten 100 ja illalla vielä jokusen lisää. Pääsin loppuun saakka ja huomasin ajattelevani että haluan jonain päivänä lukea tämän kirjan uudelleen. Ehkä toisella lukukerralla ymmärtäisin enemmän.

Kvanttivaras oli kaikessa runsaudessaan rikas ja hämmentävä, pidin kirjasta mutta täydellinen lukunautinto se ei ollut, sen verran kovasti jouduin sen kanssa ponnistelemaan. Kirjan kansien välistä löytyy kuitenkin aika herkullisia juttuja, kauniita näkymiä, pieniä, kiinnostavia kumarruksia meidän maailmamme konseptien suhteen ja mieltä kutittelevia ajatuksia. Esimerkiksi ajatus suklaisesta iltapuvusta on sangen herkullinen!

"Ehkä on kuitenkin soveliaampaa lähteä tällä tavoin, ystävien ympäröimänä. Aika on juuri sellaista, joksi kukin sen tykönään luo: suhteellista, absoluuttista, lopullista - tai loputonta. Minä haluan sulkea tämän hetken sydämeeni ikuisiksi ajoiksi. Kun sitten hiljaiseloni aikana puhdistan viemäreitänne, varjelen teitä foboilta ja kannattelen kaupunkianne harteillani, kykenen joka hetki muistamaan, kuinka mahtavia ystäviä minulla on."

Gummerus,  2011
Sivuja 440
Alkuteos: The Quantum Thief
Suomentanut Antti Autio

World War Z: An Oral History of the Zombie War / Max Brooks

Kesäloman loppuminen toi jostain syystä lenkkikirjat taas mieleeni. Vaikka normaalisti tiiliskivistä tykkäänkin,
lenkillä kuuntelen mielummin lyhyitä juttuja, joten kirjan pituus on aika olennainen tekijä valinnassani. Päädyinkin venyttämään rajojani zombie-kirjoihin ihan vain siksi että World War Z sattui löytymään Overdrive-kirjaston hyllystä ja se oli mukavan pituinen lenkkikirjaksi. Myönnetään, valintakriteerini eivät ole erityisen hienostuneet... Toisaalta, kun joskus tekee valintoja hölmöillä kriteereillä, saattaa joskus törmätä yllättäviin ja kivoihinkin juttuihin. Tällä kertaa ilahduin tajutessani että zombie-kirjani osoittautuikin oikein toimivaksi ja sopivalla tavalla karmivaksikin kokonaisuudeksi.

Kirja on itseasiassa raportti maailmansota Z tapahtumista, joita YK:n sodanjälkeisen komission agentti kerää haastatteluin 10 vuotta sodan päättymisen jälkeen. Haastateltavia on useita, ympäri maailmaa ja heidän todistustensa kautta lukijalle alkaa piirtyä kuva siitä, mitä tuolloin tapahtui. Kuinka epidemia alkoi Kiinasta ja levisi pian ympäri maailmaa, kuinka ihmiset ottivat varoitukset vastaan ensin epäluuloisina, kunnes paniikki iski. Ihmiset hylkäsivät kotinsa ja pakenivat pohjoiseen (zombit jäätyvät pakkasella) ja sotilaat taistelivat poikkeuksellista vihollista vastaan epätoivoisina.

Nimestään huolimatta kirjassa eivät oikeastaan pääosassa ole zombit vaan ihmiset, se tuntuu enemminkin tutkiskelevan sitä, mitä maailmassa tapahtuisi jos meitä kohtaisi jokin mittava, maailmanlaajuinen uhka, joka voisi yhtä hyvin olla vaikkapa sairaus tai ympäristökatastrofi. Tässä kirja onnistuikin mahtavasti, sillä oma mielikuvituksenikin aktivoitui ja pohdiskelin pitkään sitä, kuinka itse pystyisin selviytymään ilman sähköä, bensaa, pyydystämällä ruokani itse. Brooks tekee hyviä havaintoja siitä, kuinka hemmoteltuja olemme ja kuinka esimerkiksi työelämässä harva meistä on enää tehtävissä, joista olisi hyötyä aidosti selviytymisessä tai maan jälleenrakennuksessa.

Toinen mielikuvitustani kutkuttava fakta oli se, että sodan aikana myös maailmankartta piirrettiin uudelleen. Tätä ei kirjassa suuremmin esitellä, lukija vain tulee pistäneeksi merkille sen, että osa haastatteluista tapahtuu esimerkiksi Tiibetin tasavallassa tai Jerusalemissa, joka nykyisellään kuuluukin Palestiinaan. Luonnollisestikin aloin myös pohtia lenkeilläni Suomen kohtaloa ja yllätyin iloisesti kun yksi haastatteluista tapahtuukin kotoisesti Vaalajärvellä! Suomiväriä näkyy kirjassa muutenkin sillä yksi haastatelluista on sotilas Todd Vainio.

Kirja onkin oikeastaan tarinakokoelma Zombi-sodan eri vaiheista ja rakenne toimii mielestäni loistavasti, sillä Brooks onnistuu kuvaamaan globaalin ongelman kehittymistä mukavan laaja-alaisesti. Kuuntelijalle kirja on herkkua, sen lukijakaarti on vaikuttava mikä luonnollisestikin kuuluu myös lopputuloksessa. Jokaiselle roolille on oma näyttelijänsä, heistä mainittakoon mm. Alfred Molina, Jeri Ryan, Alan Alda, René Auberjonois ja Martin Scorsese. Kirjailija itse lukee haastattelijan roolin. Lukijat onnistuivat hienosti herättämään eri henkilöt kulttuureineen eloon ja melkeinpä sanoisin että tämä kirja saattaa jopa toimia paremmin ääniversiona kuin paperisena.

Risuja haluaisin antaa kirjan nimestä, sillä mielestäni tekstin alun pahaenteinen tunnelma toimisi vielä paremmin mikäli jo nimessä ei paljastettaisi mikä tuo mystinen uhka oikein on, jolloin lukija olisi saanut jonkin aikaa itse arvailla ja jossitella.

Pidin itse World War Z niin paljon että se pääsee Suosikit-kategoriaani. Tämä tuntuu aika yllättävältä, en olisi ehkä itse arvannut voivani pitää zombeista näin paljon. Suosittelen siis muitakin kokeilemaan, äänikirja löytyy ainakin Helmetin OverDrive-kokoelmasta ja se on suomennettu nimellä Sukupolvi Z: Zombisodan aikakirjat (Johnny Kniga, 2011)

Books on tape,2006
Kesto 6 h
Kirjallinen maailmanvalloitus: Barbados

Teemestarin kirja / Emmi Itäranta

Teemestarin kirjasta on kohistu blogistaniassa ja vähän muuallakin paljon ja siksi kirjan nimi tallentui jopa
minunkin tajuntaani. Kävin pitkään pohdintaa itseni kanssa Teemestarin kirjan lukemisesta sillä dystopia-kokeiluni eivät ole olleet hirmuisen onnistuneita. Toisessa vaakakupissa kuitenkin painoivat sekä bloggaajakollegoiden kehut että kiehtovan tuntuiset viitteet Aasiasta. Lopulta - onneksi - päädyin tutustumaan Teemestarin kauniiseen ja surumieliseen kirjaan.

Teemestarin kirja sijoittuu tulevaisuuteen, aikaan jossa vesisodat on käyty ja osa maailman vesialueista on menetetty saasteiden takia. Elämä on niukkaa veden säännöstelyn takia ja sotilaat vahtivat tiukasti niitä, jotka yrittävät rakentaa laittomia vesijohtoja tai piilottaa lähteitä. Kaiken tämän keskellä on nuori nainen, Noria, joka kouluttautuu teemestarin vanhaan ja perinteikkääseen ammattiin isänsä johdolla.

Emmi Itärannan teksti on kaunista ja tunnelmallista. Nautin varsinkin teeseremonian yksinkertaisesta ja rauhallisesta kuvauksesta ja kirjassa olikin hetkittäin hienoja, pelkistetyn vaikuttavia tuokioita joihin olisin mielelläni jäänyt. Myös tarina on samaan aikaan herkkä ja kaunis, vahva ja surullinen, traaginenkin. Se tuntuu melkein liian lyhyeltä, melkein kuin kirsikoiden kukkimisen aika keväällä. Itäranta ei anna suoraan vastauksia, ratkaisu, joka jäi kutkuttamaan lukijan makunystyröitä. On kuin kirjailija olisi piirtänyt kuvan ääriviivoineen, mutta antaa lukijan värittää omalla mielikuvituksellaan tyhjät aukot.

Innostuin kirjasta, se ehkä kävikin jo ilmi enkä oikeastaan löydä siitä mitään moitittavaa. Korkeintaan sen, että olisin halunnut Teemestarin kirjan jatkuvan pidempäänkin, olkoonkin että oikeastaan tarina on tälläisenaan ihan oikean mittainen eikä kaipaa mitään lisää. Olisin vain halunnut pysyä näissä varsin zenmäisissä tunnelmissa pidempäänkin.

Teemestarin kirja julkaistaan keväällä 2014 Yhdysvalloissa, Iso-Britanniassa ja Australiassa - hieno saavutus!

"Teemestarit uskovat, että on aikoja, jolloin vesi ei halua tulla löydetyksi, koska se tietää joutuvansa kahleisiin, jotka ovat sen luontoa vastaan. Siksi lähteen kuivumisella voi olla tarkoituksensa, jota vastaan ei tule taistella. Kaikki maailmassa ei ole ihmisten. Tee ja vesi eivät kuulu teemestareille, vaan teemestarit kuuluvat teelle ja vedelle. Olemme veden vartijoita, mutta ennen kaikkea olemme sen palvelijoita."

Teos, 2012
Sivuja: 265
Kirjasta lisää: kirjailijan kotisivut

Bad Hair Day / Carrie Harris

Kuten olen tainnut jo ennenkin tilittää, on Helmetin Overdrive-kirjasto samanaikaisesti ihana ja turhauttava paikka. Ihana valikoimansa puolesta ja turhauttava siksi että moni kirjailijoista on minulle umpiouto ja hyvien valintojen tekeminen on siksi vaikeaa. Overdrivessä vieraileminen onkin muodostunut päässäni jonkin sortin aarteenetsinnäksi - koskaan en tiedä tuleeko vastaan oikeaa vai kissankultaa. Tällä kertaa hyppysiin osui Carrie Harrisin nuortenkirja Bad Hair Day, joka kyllä vahvasti kallistuu aarteen puolelle.

Hulluksi tiedemieheksi itsensä julistavan Harrisin kirjasarjan päähenkilö on kerrassaan mainio lukiolaistyttö Kate Grable. Harrisin tapaan myös Kate on tiedenörtti, joka haaveilee lääketieteelliseen pääsystä ja leikkauksien tekemisestä. Tarina alkaakin lukion harjoitteluohjelmasta, jossa opiskelijat pääsevät tutustumaan työelämään sairaalassa ja saavat lääkärit mentoreikseen. Kate ei harmikseen saa mentorikseen kirurgia vaan patologin, joka tosin pian pidetetään murhasta epäiltynä. Outoja kuolemantapauksia alkaa esiintyä enemmänkin - kuka tai mikä on yliluonnolisen vahvalta vaikuttava murhaaja?! Ja aivan kuin murhat eivät olisi jo riittävästi, myös Elle Dickensheet yrittää viedä sankarittaren poikaystävän. Mur.

"Finding him is going to be the hard part. You don't have any idea where he could be hiding, do you?"
"No clue. Why don't I call him?"
I hadn't even thought to try calling him. Apparentely, I was one of those genius savants who can calculate square roots in their head but can't function in the real world. It explained a lot.

Bad Hair Day ei ollut tajunnanräjäyttävä lukukokemus ja kriittisemmillä hetkilläni vähän kurtistelin kulmiani muutamille epäuskottavuuksille. Tokihan Kate oli fiksu lukiolainen, mutta että paikallinen poliisikin pyytäisi häneltä apua rikospaikan tutkinnassa?! Mutta kyseessä on nuorten kirja, vieläpä kaikin puolin viihdyttävä sellainen, joten on helppoa katsoa näitä puutteita sormien välistä.

Nautin kovasti Kate Grablen seurasta, oli mukavaa törmätä kerrankin nörttisankarittareen pystyy sekä hurmaamaan jalkapallojoukkueen kapteenin ja tappelemaan pahisten kanssa. Go Kate! Monien hienojen ominaisuuksiensa lisäksi Kate ei ole ärsyttävän täydellinen ja hänen ajatuksensa täyttyvät mukavan mustalla huumorilla ja kuivalla ironialla, minun tyyppiseni tyttö siis. Plussaa annan myös siitä, että Katelle on kirjoitettu myös ns. oikeita ongelmia, sillä hauskasti nimetty Elle Dickensheet todella roikkuu Katen poikaystävässä kuin takiainen...

Bad Hair Day on Harrisin Kate Grable -sarjan toinen osa ja olisin halunnut kirjan luettuani tutustua myös sarjan ensimmäiseen teokseen, Bad Taste in Boys, mutta harmikseni sitä ei Overdrivestä löydy. Kirjan teemoihin kuitenkin pääsee mukavasti kiinni vaikkei Kate olisikaan entuudestaan tuttu.

"She was freakishly, annoyingly cute, and she seemed to think everyone in the world was interested in seeing her cleavage. Every time she moved, she led with her boobs. She thrust those things out so far that she'd throw her back out if she wasn't careful. I would have warned her, but her breasts were primarily aimed at my boyfriend, so she deserved a slipped disk or two. Or seven."

2012, Random House Children's Books
Kirjasta lisää: Carrie Harrisin kotisivut

Nälkäpeli, Vihan liekit, Matkijanärhi / Suzanne Collins

Olen uteliaana seurannut Nälkäpelin saamia kehuja ja miettinyt pitäisikö kirja(t) lukea. Olen jostain syystä ollut aika skeptinen kirjan suhteen, tuntui ettei se olisi oikein minun juttuni, sitten tuli syysloma ja kirjaston hyllystä löytyi Nälkäpeli-mammutti - samoissa kansissa kaikki kolme kirjaa enkä enää keksinyt mitään syytä olla lainaamatta. Vitkuttelin lukemisen kanssa, järkäleeseen tarttuminen ei oikein kiinnostanut. Sitten päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja lukea edes muutama luku, "yleissivistyksen vuoksi". Sitten kello olikin yht'äkkiä yksi yöllä ja olin lukenut Nälkäpeliä 300 sivua ja aloin ymmärtää kirjasarjan suosiota ihan uudella tavalla...

Kokonaisen kirjasarjan juonesta on vaikea kertoa paljoakaan ilman spoilaamista, joten kirjoitan kirjan sisällöstä vain lyhyesti. Eletään tulevaisuuden Yhdysvalloissa, jossa maa on erilaisten onnettomuuksien ja kriisien myötä vajonnut tilaan, jossa Capitol-alueella elävät harvat ja valitut elävät yltäkylläisyydessä halliten maan 12 sektoria. Elämä sektoreilla on köyhää ja säännösteltyä, pahin vitsaus kuitenkin sektorien nuoriin kohdistuva jokavuotinen Nälkäpeli-arvonta, jossa jokaiselta sektorilta valitaan tyttö ja poika taistelemaan hengestään eräänlaisessa tositv-ohjelmassa. Eräässä arvonnassa luetaan Katniss Everdeenin 12-vuotiaan pikkusiskon nimi. Katniss ilmoittautuu mukaan Nälkäpeliin sisarensa puolesta ja kilpailijoiden ympärillä alkaa hurja mediamyllytys, joka huipentuu tietysti ohjelman varsinaiseen alkamiseen.

Suzanne Collinsin teksti oli vetävää ja dystopian maailma oli sopivalla tavalla uskottava ja kiintoisa. Tulevaisuuden maailmassa kun oli sopivalla tavalla meidänkin ajastamme tuttuja elementtejä, toki mielikuvituksella höystettynä. Esimerkiksi Nälkäpeli oli kuitenkin outo ja väkivaltainen Big Brother -talo, ohjelmaan osallistuminen ja sen katsominen ollen pakollista. Collins mm. stailaa kilpailijansa ja hyvällä, koskettavalla tai muutoin kiinnostavalla esiintymisellä voi saada apuja haasteisiin.

Katniss Everdeen oli minusta mainio ja poikkeuksellinenkin sankaritar, hän on pessimistinen ja päättäväinen sisupussi, jonka suorasukaisuus saattaa hänet vaikeuksiin. Katniss on vuosiaan vanhempi tyttö, joka tekee sen mitä täytyy. Toki kirjassa täytyy hiukan rakkauttakin olla ja pidin siitä, kuinka tätä teemaa on kirjassa käsitelty. Katnississa on hiukan samaa kuin Jane Austenin Eliza Bennetissä, pippurinen ja vähän tunteidensa kanssa kömpelö nainen hänkin.

Vaikka kyseessä onkin nuorten kirja, viihtyi aikuinenkin tämän sarjan parissa vallan mainiosti. Mukana oli tärkeitä yhteiskunnallisia ja poliittisia teemoja ja mukavasti ironiaa, joka on herkkua allekirjoittaneelle. Ainakin minä hykertelin stailauksille, haastatteluille ja sille kaikelle hullutukselle, jota Nälkäpelin "televisiointiin" liittyi. Väkivaltaa oli toki runsaasti, mutta eipä tästä aiheesta kai voisi kirjoittaakaan ilman sitä.

Luin trilogian melko kiivaaseen tahtiin, taukoja pitämättä. Ehkä juuri tästä syystä kirjojen rakenteen toisteisuus vähän pistikin silmääni. Olen Kuuttaren kanssa samaa mieltä siitä, että trilogian paras kirja on ehdottomasti ensimmäinen, Nälkäpeli. Kaksi seuraavaakin osaa toki ovat ihan mukavaa luettavaa, mutta ne eivät tarjonneet yhtä intensiivistä lukukokemusta.

(Katniss harjoittelee haastettelua varten.)Seuraavat tunnit ovat yhtä piinaa. Jo alussa käy selväksi, etten osaa intoilla. Kokeilemme nenäkkään roolia, mutta en ole siihen tarpeeksi ylimielinen. Ja kaikesta päätellen olen liian "haavoittuvainen" temperamenttiseksi. Minä en ole nokkela. Enkä hauska. Enkä seksikäs. Enkä salaperäinen.
Valmennusistunnon lopussa en ole yhtään mitään. Haymitch on ruvennut ryyppäämään suunnilleen nokkelan kohdalla, ja hänen äänessään on häijy alavire.

WSOY, 2012
Sivuja: 1052
Alkuteokset:  The Hunger Games, Catching Fire, Mockingjay
Nälkäpelistä lisää: Oota mä luen eka tän loppuun, Kirjamielellä, Booking it some more, Kuuttaren lukupäiväkirja, Kirjojen salainen puutarha
Vihan liekeistä lisää: Oota mä luen eka tän loppuun, Kirjamielellä
Matkijanärhestä lisää: Oota mä luen eka tän loppuun, Booking it some more, Kirjamielellä

Ready player one / Ernest Cline

Ready player one oli nörttitytölle lähes pakollinen luettava. Kuinka olisinkaan voinut vastustaa ihanan oranssia kantta ja kirjaa, jonka lähes jokaisella sivulla muistutetaan lapsuuteni sarjoista tai peleistä. Lukeminen muuttui pian ahmimiseksi, sillä Clinen tarinassa oli miellyttävästi vetoa ja raikkautta. Niin ja sitä nörttimeininkiä. <3

Ready player one on dystopia, joka sijoittuu vuoteen 2044. Maapallon kurjistuessa ihmiset ovat siirtyneet elämään elämäänsä virtuaalimaailma OASIS:issa. OASIS:sissa voit luoda itsellesi mieleisesti hahmon, hankkia krediittejä, edetä tasolta toiselle kuin tietokonepelissä konsanaan. OASIS on jokaiselle ilmainen maailma, mutta tämä on pian muuttumassa, sillä järjestelmän luoja, James Halliday kuolee ja jättää jälkeensä hämmentävän testamentin. Hänen koko omaisuutensa, mukaanluettuna OASIS-järjestelmän, saa se, jonka ensimmäisen ratkaisee omalaatuisen miehen jälkeensä jättämän arvoituksen. OASISta havittelee myös suuryhtiö, joka aikoo tehdä palvelusta maksullisen ja siten tuhota Hallidayn kauniin utopian. Yhtiöllä on kuitenkin vastassaan joukko munastajia, yksityisiä "pääsiäismunan" etsijöitä, jotka toivovat ehtivänsä arvoituksen loppuun ensin. Heistä yksi on kirjan päähenkilö, Wade, köyhä 18-vuotias poika, jolle Halliday ja OASIS ovat tarjonneet todellisuudenpakoa kurjasta elämästä. Hurja tapahtumaketju käynnistyy kun Wade eräänä päivänä löytää ensimmäisen avaimen.

Minä nautin Ready player onesta enemmän kuin kuvittelinkaan. Etukäteen hiukan kammoksuinkin aihetta, sillä minulla on lämpimiä muistoja monista kirjan elokuvista ja tv-sarjoista, tietokonepeleistä nyt puhumattakaan. Ja kun asioihin liittyy nostalgia, sumentavat tunteet joskus järjen äänen... Minulle kirja istui kuin nakutettu, olen joskus hamassa nuoruudessani jopa etsinyt ns. pääsiäismunia ohjelmista. (Ja löysinkin yhden, lentosimulaattoripelin!) Kirjan lukeminen ehkä vaatiikin edes jonkinlaiset pohjatiedot huterat 80-luvun elokuvista ja peleistä, muutoin Clinen rakentamat mielikuvat eivät välttämättä aukea.  Onneksi kirjan suomenkielisille kotisivuille on koottu mm. soittolistoja, tietoiskuja tv-sarjoista ja kuvia kirjan roboteista.

Kirjan perusasetelma muistutti minua Roald Dahlin Jali ja suklaatehdas -tarinasta - rikas miljonääri haluaa valita taianomaisen maailmansa perijän erikoisella tavalla.  Clinen luoma maailma on rikas ja värikylläinen kaikissa yksityiskohdissaan ja juonestakin löytyy päätarinan lisäksi mukavasti muutakin pureskeltavaa, kuten kritiikkiä suuryrityksiä kohtaan. Myös terminologia on hauskaa, minä ainakin kihersin hitusen esimerkiksi munastajille...

Tulevaisuuden visiona Ready player one on minusta vähän lohduton vaikkei kirjan iloisessa neonvärisessa maailmassa sitä tule ensin tajunneeksi. Jotenkin ajatus elämisestä oikeastaan vain virtuaalisesti tuntuu masentavalta sekä jossain määrin myös yllättävän uskottavalta. Luin vasta viime viikolla lehdestä jutun, jossa väitettiin Facebook-tilistä tulleen jonkinlainen normi siten, että työantajat esimerkiksi kokivat Facebookittoman nuoren palkkaamisen epäilyttävänä. Hivenen huolestuttavaa tämmöinen...

Kerrottakoon vielä että Ernest Cline on piilottanut tekstiinsä pääsiäismunan, joka johtaa kolmiosaiseen videopelihaasteeseen - aivan kuin kirjassakin. Haasteen ensimmäinen läpiviejä ei toki tässä tapauksessa voittanut miljardeja euroja, mutta tarjolla olisi kuitenkin DeLorean vuosimallia 1981 tai niinkuin meillä sanottaisiin "se Paluu tulevaisuuden -leffojen auto".  Olisipa hauskaa saada jostain tongittua mistä nämä pääsiäsmunat löytyivät!

Lainasin, ahmin, rakastin...

"Ennen pitkää miljoonat ihmiset eri puolilla maailmaa työskentelivät ja pelasivat OASISin avulla joka päivä. Jotkut tapasivat, rakastuivat ja menivät naimisiin astumatta kertaakaan samalle mantereelle. Ero ihmisen todellisen identiteetin ja OASIS-hahmon välillä alkoi hämärtyä.
Elettiin uuden ajan sarastusta, ja suurin osa ihmiskunnasta vietti kaiken vapaa-aikansa tietokonepelissä."

PS. Kirjailijan kotisivujen mukaan hän näyttäisi olevan Suomessa kirjakiertueella 3 - 7. syyskuuta!

Sivuja: 510
Alkuteos: Ready Player One
Kirjasta lisää: Ernest Clinen blogi, kirjan englanninkieliset kotisivut, Lukutuulia, Sivukirjasto, Taikakirjaimet, Katinkan kirjasto,  Lonkeropiirakka

1Q84 Book 3 / Haruki Murakami

Päätin Haruki Murakamin 1Q84 sarjan ensimmäisen niteen (kirjat 1-2) hämmentäviin tunnelmiin. Kirjan loppuratkaisu jäi auki, siksipä oli jatkettava kolmososaan. Kirjojen julkaisutavasta muuten kerrottakoon, että Japanissa 1Q84:n kaksi ensimmäistä kirjaa ilmestyivät yhdessä niteessä ja tämä kolmas osa erillisenä, vuotta myöhemmin. Lukemassani englanninkielisessä versiossa oli noudatettu samanlaista tapaa, siksi kolmososa tulee myös blogiini omana postauksenaan.

Kirjan kertojina ovat edellisestä kirjasta tutut Aomame ja Tengo, heidän lisäkseen kertojana toimii herra Ushikawa, kieron sorttinen yksityisetsivä, joka edellisessä kirjassa ahdisteli Tengoa. Nyt herra Ushikawalla on uusi toimeksianto, Sagigake haluaa hänen etsivän Aomamen joka ensimmäisten osien tapahtumien jälkeen on kadonnut. Tengokin etsii tahollaan Aomamea ja yrittää samalla selvitellä oman menneisyytensä mysteereitä. Ja jotta ympyrä sulkeutuisi, niin Aomame tietysti etsii Tengoa...

Nyt kun koko setti on luettu, on takki aika tyhjä. 1Q84 ei ollut ihan minun juttuni ja tämän kolmannen osan kohdalla aloin jo turtua ja vähän ärsyyntyä kaikenlaisiin kummallisuuksiin joille ei ollut minkäänlaista loogista syytä. En ole tosikko (ainakaan omasta mielestäni!) ja mielikuvituksen käytöstäkin kyllä pidän, mutta kaipaan silti sitä että asioilla annetaan selityksiä, että voin jollakin tavalla yrittää ymmärtää maailmaa, josta luen. Minun makuuni 1Q84:n jälkeen jäi liian paljon asioita auki, todennäköisesti kyseessä on kirjailijan oma tyylikeino, tapa kuvata tuon rinnakkaismaailman outoutta, mutta jotenkin se kaihertamaan.

Kokonaisuutena 1Q84 on aika raskas, varmaan monelle toki antoisakin kokemus. Kirjan pituus, kokonaisuudessaan n. 1000 sivua, on silti kyllä hurjan paljon. Varsinkin kolmannessa kirjassa oli minusta kappaleita jotka eivät sitten loppujen lopuksi kuitenkaan kuljettaneet tarinaa merkittävästi eteenpäin. Muutenkin kirjassa on paljon juonenosasia, joihin lukija kiinnittää huomionsa, mutta jotka sitten lopuksi eivät kuitenkaan kehity mihinkään. Minusta tämä oli turhauttavaa.

Huh. Nyt se on luettu.

"Like dark, soft water, sadness took over Aomame's heart, soundlessly, and with no warning. The best antidote at a time like this was just to shut off that stream of memories and think only of Tengo. Focus, and recall the touch of the ten-year-old boy's hand as she had held it for a fleeting moment. And then she called forth from memory the thirty-year-old Tengo sitting on top of the slide, she imagined what it would feel like to be held in those large, strong arms."

 Sivuja: 364