Besieged / Barbara Demick

Pidin Barbara Demickin Pohjois-Koreasta kertovasta kirjasta niin että halusin tutustua naisen muuhunkin tuotantoon - löytyi Besieged, kirja Sarajevon piirityksestä. Besieged muistuttaa paljon muita vastaavia kertomuksia, hetkittäin tuntuu siltä että vain sodat ja maantieteelliset olot vaihtelevat, mutta surulliset ja järkyttävät tarinat tuntuvat aina pysyvän samoina.

Luin ihmisistä, joiden elämä ennen sodan alkua oli melko samanlaista kuin missä tahansa Euroopan maassa. Oli sopivasti vaurautta, matkusteltiin, kuvatiin lasten syntymäpäiviä videolle, herkuteltiin, rakennettiin kesämökkiä, käytiin töissä ja koulussa - elettiin elämää. Sota muutti kaiken.

Demick saapui Sarajevoon tammikuussa 1994 raportoidakseen sodasta. Jotta hänen lukijansa voisivat paremmin samaistua sodan arkeen, ehdotti Philadelphia Inquirerin toimitus että Demick valitsisi yhden kadun Sarajevosta ja kuvaisi sen asukkaiden elämää. Hän valitsi Logavina streetin sen kauneuden takia ja vietti lähes kaksi vuotta keskustellen ihmisten kanssa, kuunnellen heidän tarinoitaan. Demick palasi myös sodan jälkeen Logavina Streetille ja teki asiasta reportaasin The Guardian -lehdelle.

Pääpaino kirjassa on piiritetyn kaupingin arkielämässä ja monet arkiset ja kauheat yksityiskohdat kyllä koskettavat lukijaa. Kun luen Minkan reseptiä vanhasta leivästä tehtävästä Wienin leikkeestä, ymmärrän kuinka vähissä ravinto on ollut. Kuinka Kaljanacin perhe ollessaan nälissään katselee vanhoja syntymäpäivävideoita edes nähdäkseen ruokaa. Järkytyn kun lukiessani kuinka 13-vuotias Amir Gora menettää jalkansa tarkka-ampujan uhrina ja mietin mikä saa aikuisen ihmisen ampumaan pakoon juoksevia, aseettomia lapsia. Haluan nostaa hattua lukiessani siitä kuinka sarajevolaisnaiset eivät piirityksen aikanakaan suostuneet luopumaan tyylistä, vaan tarvittaessa etsivät polttopuita minkkiturkeissaan, kasvot itsetehdyillä meikellä ehostettuina.

Vaikka Demickin kirja ei ole genressään poikkeuksellinen, on se mielestäni hyvin kirjoitettu ja koskettava. Se sai ainakin allekirjoittaneen jälleen kerran miettimään sodan mielettömyyttä, esimerkiksi Logavina Streetin ihmiset eivät vihanneet toisiaan tai muiden kansallisuuksien tai uskontojen edustajia, heidän toiveenaan oli vain elää rauhassa.

Loppua kohden intoni Besiegedin lukemiseen alkoi hiipua, koko ajan lähestyvä kesäloma luultavasti teki taikojaan. Tällä hetkellä en halua tai jaksa ajatella sotaa tai kurjuutta, mieleni kaipaa jotakin mukaansatempaavaa ja nopeaa, kenties iloista tai värikästä, ehkä suorastaan taianomaista luettavaa!

"Before the war, nobody really knew who was a Serb, who was a Croat or who was a Muslim," said Zijo. It was better that way.

Sivuja: 255
Kirjallinen maailmanvalloitus & Ikkunat auki Eurooppaan: Bosnia-Hertzegovina

Suljettu maa / Barbara Demick

Barbara Demickin Pohjois-Koreaan sijoittuvaa kirjaa lukiessani olin kuin Liisa Ihmemaassa. Kaikki oli vähän outoa ja silti tuttua. Pian tajusin tuttuuden tunteen johtuvan kuukausi takaperin lukemastani Anna Funderin Stasilandista ja Peter Sisin sarjakuvasta The Wall. Samoja kaikuja oli täälläkin, paitsi että Pohjois-Koreassa kaikki tuntui olevan vielä hullumpaa. Ja pelottavampaakin.

Barbara Demick on journalisti, joka muutti vuonna 2001 Souliin Los Angeles Timesin kirjeenvaihtajaksi. Hänen vastuualueenaan olivat tällöin molemmat Koreat. Kirjaansa varten hän haastatteli seitsemän vuoden ajan Pohjois-Koreasta loikanneita henkilöitä - tämä on heidän tarinansa. Demick tekeekin haastateltavilleen kunniaa tällä kirjalla, Suljettu maa on elävä ja kiehtova tietokirja, joka imaisee mukaansa tehokkaasti.

Kuten yleensäkin, mieleni ei tarraa kiinni suuriin polittiisiin tai taloudellisiin linjauksiin, vaan pieniin inhimillisiin yksityiskohtiin. Kuten siihen että Pohjois-Koreassa lapset eivät juhli syntymäpäiviään, ainoastaaan Kim Jong-ilin ja Kim Il-songin syntymäpäiviä. Tai että Pohjois-Koreassa seinillä ei saada pitää muiden valokuvia kuin edellämainittujen herrojen. Kuvat pitää puhdistaa säännöllisin väliajoin, sillä kuvien ja kehysten puhtautta valvoo kiertävä tarkastaja, joka kerran kuukaudessa tulee joka kotiin antamaan tuomionsa. Tai että Pohjois-Koreassa sanotaan olevan vielä enemmän vakoojia kuin Stasilla aikoinaan, siispä jokainen varomaton lausahdus, kuten vaikkapa kumisaapastehtaan ilmoittamien tuotemäärien todenperäisyyden epäily, voi johtaa pidätykseen ja useita päiviä johtaneisiin kuulusteluihin, ehkä jopa vankilatuomioon. Opitpahan olemaan ajattelematta ja kyseenalaistamatta.

Kirja viipyy eniten 1990-luvulla, ankarissa vuosissa jotka seurasivat Kim Il-Sungin kuolemaa 1994. Kolmen peräkkäisen katovuoden takia maata nimittäin koetteli myös ankara nälänhätä, surullista ja karmaisevaa luettavaa. Jälleen kerran tuntuu vahvasti siltä että on todella ollut lottovoitto syntyä Suomeen, noina vuosina minä olin lukiossa ja sain mm. hyvää ja ravitsevaa ruokaa. Totta puhuen, en oikein osaa kunnolla kuvitella nälänhätää, kenties läheisin kokemukseni siitä on aterian myöhästyminen muutamalla tunnilla. Niin, ja joskus olen joutunut syömään "pahaa" ruokaa. Nälänhädän aikana korealaiset söivät mm. heinää täyttääkseen mahansa. On hyvä joskus laittaa asioita oikeaan perspektiiviin ja tajuta kuinka onnekas on.

Kirjan luettuani minulla heräsi kiinnostus lukea Demickin edellinen, palkittu, Sarajevoon asettuva kirja nimeltä Logavina Street. Kirjaa ei ole ilmeisesti suomennettu eikä sitä näytä kirjastostakaan löytyvän, joten täytynee vain yrittää pitää kirjakaupassa silmät auki.

"Pohjoiskorealaisissa sanomalehdissä kerrottiin tarinoita yliluonnollisista ilmiöistä. Sanottiin, että jos merimiehet lauloivat merihädässä lauluja Kim Il-sungin kunniaksi, myrsky tyyntyi. Kun Kim Jong-il kävi demilitarisoidulla rajavyöhykkeellä, salaperäinen sumu suojasi häntä Etelä-Korean tarkka-ampujilta. Hänen jäljissään puut kukkivat ja lumi suli. Ja jos kerran Kim Il-sung oli Jumala, niin silloinhan Kim Jong-il oli Jumalan poika. Kuten Jeesuksen syntyessä, myös Kim Jong-ilin syntymähetkellä taivaalla oli kuulemma ollut kirkas tähti, ja sen lisäksi vielä kaunis kaksoissateenkaari. Taivaasta laskeutui pääskynen laulamaan 'kenraalista, joka hallitsee koko maailmaa'."

Sivuja: 422
Lisää kirjasta: Kaiken voi lukea, Lumiomena
Kirjallinen maailmanvalloitus: Pohjois-Korea