Sycamore Row / John Grisham

Olen lukenyt ahkerasti John Grishamin kirjoja, amerikkalaisella lakimaailmalla kiemuroineen on  mielessäni oma viehätyksensä ja nuo kiemurathan Grisham taitaa. Viime vuosina herran kirjoista on tosin kadonnut viehätys ja luullakseni olenkin loukussa vanhan kirjaihastukseni kanssa. Tiedättehän sen ikävän tilanteen, jossa lukija huomaa "kasvaneensa" kirjailijan tuotannosta ulos mutta ei, tottumuksesta, osaa lopettaa lukemista ja räytyy vääränlaisten kirjojen parissa. John Grisham, ehkä meidän on aika erota.

Kiinnostavin juttu Sycamore Row -kirjassa taitaa olla se, että kyseessä on jatko-osa ensimmäiselle Jake Brigance -kirjalle Aika tappaa. Kyseinen teos on suosikkini kirjailijan tuotannosta joten arvatenkin päädyin takaisin Clantoniin. Aikaa Carl Lee Haileyn uraaurtaneesta oikeudenkäynnistä on kulunut muutaman vuoden verran ja Jake kitkuttelee pienessä lakitoimistossaan. Sitten parantumattomaan syöpään sairastunut Seth Hubbard tekee itsemurhan ja jättää jälkeensä varsin poikkeuksellisen testamentin.

Myönnän, John Grisham, että osaat kirjoittaa varsin sujuvasti ja tarinassasi on kiinnostavia dramaattisia aineksia. Oli toki myös mukava palata tuttujen henkilöiden pariin mutta totta puhuen, Sycamore Row haiskahtaa minun makuuni vanhan menestyksen kierrätysyritykseltä. John, ei näin voiteta takaisin lukijoiden sydämiä, kyllä sinun on vain yritettävä luoda upea tarina. Sycamore Row olisi toki voinut olla sellainen - kirjan alkuasetelma on ainakin riittävän kutkuttava. Ikävää vain että pääset asiaan vasta viimeisen sadan sivun aikana. John, minä sinnittelin ihan loppuun saakka yhteisen taipaleemme takia, luin reippaasti jopa silloinkin kun tajusin juonesi ennalta-arvattavaksi ja kestin ne ylimääräiset rönsytkin sinun takiasi. Niiden hetkien takia kun olen kirkkain silmin ihastellut keksimiäsi kiemuroita. Mutta John, yhteinen kipinämme on kadonnut ja tunnustan hairahtuneeni muiden, koukuttavien kirjailijoiden teoksiin. Kiitos muistoista, John Grisham.

Knopf Doubleday, 2013
Sivuja: 447

The Racketeer / John Grisham

Pidän business-trillereiden lukemisesta ja siksi John Grishaminkin tuotanto on tullut kahlattua läpi. Parhaimmillaan herran tuotanto on ollut toimivaa jännitystä höystettynä kaikilla niillä kiemuroilla, joita Yhdysvaltain juridisesta järjestelmästä vain löytyy. Harmikseni tosin herran viime vuosien tuotanto on alkanut toistaa itseään enenevässä määrin ja siksi allekirjoittaneenkin mielenkiinto kirjoja kohtaan on alkanut hiipua. The Racketeerin alkuasetelma kuitenkin vaikutti siinä määrin lupaavalta, että lainasin kirjan OverDrivestä luettavakseni.

The Racketeerin kertoja on  Malcolm Bannister, pikkukaupungin asianajaja, joka sotkeutui muutama vuosi takaperin isojen poikien peleihin ja sai siinä sivussa tuomion kirjanpitorikokseen osallistumisesta. Malcolm on istunut viisi vuotta tuomiotaan Frostburgissa kun hän lukee lehdestä että joku on tappanut korkeimman oikeuden tuomarin. Koska Malcolmilla on asiasta tietoa, on uutinen hänen "Vapaudut vankilasta" -korttinsa mikäli huolella laadittu suunnitelma vain toimii...

Kirja alkoi lupaavasti ja ensimmäistä kappaleiden aikana olin kovin innoissani. Vankilaelämän kuvaus oli jotakin uutta ja tuoretta Grishamin kirjoissa ja Malcolm vaikutti kertojana nokkelalta ja sympaattiselta. Valitettavasti kirjan edetessä lupaava innostukseni laski juonen muuttuessa aina vain epärealistisemmaksi. En halua spoilata kenenkään muun lukuintoa, joten sanon vain että on vaikea yhdistää pikkukaupugin kilttiä juristia kirjan loppupuolen henkilöön. Pidin vankilakuvausten realismista ja taustatiedoista joita Grisham oli tekstiinsä liittänyt ja sitä taustaa vasten kirjan juoni loppuratkaisuineen tuntui olevan kuin suorastaan eri kirjasta. Lukijan kannalta tämä oli suoraan sanottuna ärsyttävää.

Reiluuden nimissä on kerrottava että vaikken minä The Racketeerista pitänytkään, on kirja keikkunut komeasti Yhdysvaltain Bestseller-listojen kärjessä. The Racketeer on saanut huomiota ulkomailla myös siksi, että Malcolm on Grishamin ensimmäinen musta sankarihahmo. Kirjasta on suunnitteilla myös elokuva, jonka pääosaan kirjailija on toivonut Denzel Washingtonia.

"As far as prisons go, a camp is a resort. There are no walls, fences, razor wire, or lookout towers and only a few guards with guns. Frostburg is a relatively new, and its facilities are nicer than most public high schools. And why not? In the United States we spend $40,000 a year to incarcerate each inmate and $8,000 to educate each elementary school student. Here we have councelors, managers, caseworkers, nurses, secretaries, assistants of many varities, and dozens of administrators who would be hardpressed to truthfully explain how they fill their eight hours each day."

Knopf Doubleday Publishing Group, 2012
Sivuja: 340

Lakimiehet /John Grisham

Olen tainnut lukea jokaisen John Grishamin kirjan, nekin, jotka eivät olleet erikoiset hyviä. Viime vuosien aikana kirjailija on mielestäni alkanut toistaa itseään ja kirjoista onkin puuttunut se kipinä ja jännite, joilla esimerkiksi Firma ja Aika tappaa vakuuttivat lukijat. Viime vuonna ilmestynyt Tunnustus kuitenkin vakuutti ja siksi odotinkin innolla uutta Grishamia. Lakimiehet kuitenkin jätti minulle ristiriitaisen olon, sillä vaikka kirjailijan teksti onkin tutun sujuvaa ja miellyttävää ja henkilöhahmot värikkäitä ja kiinnostavia, jää juoni ennalta-arvattavaksi ja taka-alalle.

Suuren lakifirman syövereissä työskentelevä David on uupunut ja hermoromahduksen partaalla. Mies on painanut työssään pitkää päivää viisi vuotta ja vaimo toivoisi että puoliso kävisi kotona muutenkin kuin nukkumassa. Tutkinnostaan huolimatta David ei ole koskaan oikeussalissa käynytkään, hänen työnsä on käydä läpi loputtoman tuntuisia kirjelmiä ikkunattomassa huoneessa. Joten eräänä päivänä David lähtee työpaikaltaan, vetää päänsä baarissa täyteen ja päätyy muutaman mutkan kautta Finley & Figgin, kahden miehen ambulansseja jahtaavaan firmaan, joka kituuttaa eteenpäin. Tilaisuus kolkuttaa ovelle ja Finley&Figg lähtevät koettamaan onneaan ryhmäkanteiden miljoonia lupailevaan maailmaan.

Lakimiehistä puuttuu Grishamin luoma jännitys, kirja on oikeastaan aika leppoisa ja vähän ennalta-arvattavakin teos. Viihteenä kirja ei kuitenkaan ole yhtään hullumpi, vaikka Lakimiehet onkin pehmeämpää Grishamia, mutta nautinkin kuitenkin Davidin ja ennenkaikkea hänen uusien työtovereidensa kuvauksesta. Wally, Oscar ja Rochelle ovat mielenkiintoisia ja värikkäitä hahmoja, joita Grisham kuvaa pilke silmässä. Tämä jäikin minulle keskitason kirjaksi - luin, olin kohtuullisen viihdytetty, mutta unohtumaton lukukokemus tämä ei ollut.

Ovi oli auki, ja Rochelle kuunteli jokaista sanaa, tosin tämä nimenomainen keskustelu alkoi käydä hiukan tylsäksi.
Wally puhui hiukan kovempaa. "Me voimme hankkia muutaman tapauksen, lyöttäytyä yhteen ryhmäkanneasiantuntijoiden kanssa, tarjota heille siivun kakusta, hyötyä heidän kustannuksellaan kunnes juttu sovitaan, minkä jälkeen me saamme rekkalastillisen rahaa. Helppoa rahaa, Oscar."
"Vaippaihottumista, vai?"
"Okei, se ei toiminut. Mutta nämä sähkölamauttimet ovat kultakaivos."
"Taas yksi kultakaivos,Wally?"
"Jep, minä todistan sen."
"Teepä niin."

PS. Nappaan tästä So American -haastetta varten Arkansasin osavaltion.

WSOY, 2012
Sivuja: 349
Alkuteos: The litigators
So American: Arkansas

Tunnustus / John Grisham

Olen tainnut lukea melkein jokaisen Grishamin. Varsinkin herran uran alkupuolen kirjat ovat miellyttäneet kovasti, mutta matkan varrella on iskenyt turtumus - minuun tai John Grishamiin, kenties molempiinkin. Tuli vaihe, jossa en jaksanut innostua enää uudesta lakitrilleristä. Mutta Tunnustus tuntui erilaiselta.

Asetelma on pohjimmiltaan aika tyypillistä Grishamia. Papin pakeille saapuu vankilasta ehdonalaisella oleva mies, jonka aika alkaa aivokasvaimen takia käydä vähiin. Mies puhuu rikoksesta, nuoren huutosakin johtajan katoamisesta, josta on tuomittuna hänen mukaansa syytön mies. Mies, joka on pian odottaa kuolemantuomion täytääntöönpanoa.

Mielestäni tämä olikin vähän erilainen Grisham, vaikka toki mukana on juristeja ja lakikuvioita tuttuun tapaan, on fokus tällä kertaa juuri papissa joka yrittää pelastaa kuolemaantuomitun sekä miehessä, joka kenties on oikea syyllinen. Kirja kuvaa tehokkaasti eri tapauksen eri osapuolia, uhrin ja tuomitun omaisia, todistajia, poliittisia vaikuttajia, se myös tuo esiin yhden, pelottavankin tosiasian. Joskus rikoksesta syytetty on uhri hänkin, kenties olosuhteidensa ja järjestelmän pilaannuttama. Grishamin maailma ei tällä kertaa ole musta-valkoinen, vaan siinä on rutkasti harmaankin sävyjä. Rikollinen voi olla paha, ehkä iljettäväkin, voiko häntä silti sääliä? Kannattaako se?

Tarina imaisi minut aika tehokkaasti mukaansa, melkeinpä liiankin. Olin melkein huristaa työpaikan ohi, kun kuvittelin eräänä aamuna ehtiväni lukea vielä yhden sivun loppuun... Erikoisen tehokas efektinä oli tunne siitä kuinka kello käy kuolemansellissä olevalle miehelle. Turhaa mainittakaan että olen iloinen Tunnustuksesta. Monen turhankin samantapaisen kirjan jälkeen, se muistutti minua taas siitä, miksi pidinkään Grishamista.

"- Ette nyt huomaa pääasiaa. Se mitä tein oli väärin, mutta en voinut itselleni mitään. Miksi en voinut? Siksi että olen mikä olen. En syntynyt tälläiseksi. Minusta ei tullut moniongelmaista miestä dna:ni vaan yhteiskunnan vaatimusten takia. Heitetään rikolliset tyrmään. Rangaistaan niin pirusti. Ja jos matkan varrella syntyy muutama hirviö, ikävä juttu."

Sivuja: 415

Etelän lait / John Grisham

Kyseessä on John Grishamin seitsemän lyhyen kertomuksen kokoelma. Pakko tunnustaa, että en ole oikein novellien tai lyhyiden juttujen ystävä. Jotenkin vain ärsyttää se kun kivanoloinen tarina loppuu niin nopeaan. Kirjojen suhteen en halua napostella vaan syödä kunnon aterian. Sama fiilis tuli tästäkin kirjasta, muutamaan kiinnostavimmista henkilöistä olisin halunnut tutustua paremminkin, esimerkkinä Rauhan sataman päähenkilö. Tuntui että monta kysymystä jäi vastaamatta ja se vaivasi.

Kokoelmana tämä oli minusta epätasainen, mukana oli selkeästi menevämpiä kertomuksia, joista olisi ehkä voinut kasvaa jopa kirja sekä heikompia tekeleitä. Taustatiedoista en tiedä, mutta tuntui siltä että tarinat olivat pidemmältä ajalta pöytälaatikoihin kertyneitä.

Suosikkejani olivat ilman muuta Raymondia hakemassa ja Rauhan satama. Jälkimmäinen varsinkin on aika ajankohtainenkin kannanotto terveydenhuollon tilaan. Näppärä tarina, olisin lukenut tästä hahmosta enemmänkin.