Syksy on ihmisen parasta aikaa

Syyskuu on lempikuukauteni, nautin sen raikkaudesta, ruskan väriloistosta ja auringonnousuista jotka on päivä päivältä helpompaa pongata. Syksy on kesän ihanan joutilaisuuden jälkeistä aktivoitumista ja uusia juttuja ja suunnitelmia, uudenlaista energiaa. Kaikenlaisia ideoita onkin putkahdellut päähän ja joitain ajatuksia ehdin jo kokeillakin, blogissa vilahtivat mm. kaksi videobloggausyritelmääni. Kolmannenkin klipin tein, keksin nimittäin kesken kävelylenkkini yrittää kertoa lukijoille Andy Weirin The Martian-kirjasta. Luomus jäi kuitenkin "leikkaamon lattialle", sillä kukaan tuskin haluaa katsella pomppivaa lenkkipolkua ja kuunnella huohotustani. Jatkan siis ideointia ja harjoittelua, katsotaan saanko aikaiseksi muuta kuin nolotusta...

• Videoviikonloppu: kurkistus Maltan kansalliskirjastoon
• Videoviikonloppu: Helsinki-Vantaan lentokentän uudessa kirjanvaihtopistessä

Syyskuun luetut

Syyskuun luettujen lista on hämäävän lyhyt, paljon jäi bloggaamatta - yritän parantaa tapani lokakuussa. Itselleni epätyypillisesti luin yllättävän paljon it-maailmaan sijoittuvaa tietokirjaillisuutta ja tasapainoksi sitten ahmittiin hattarankevyttä hömppää (The Selection-trilogia). Kuukauden kivoimpiin lukukokemuksiin kuuluivat uuden Denise Rudbergin dekkarituttavuuteni Yksi tappava syrjähyppy, Andy Weirin mainio The Martian ja vuosien odotuksen jälkeen ilmestynyt jatko-osa Sujata Masseyn Rei Shimura -sarjaan, The Kizuna Coast. Tsekkaa itse jollet usko!

• Kyberturvallisuus / Jarno Limnéll, Klaus Majewski, Mirva Salminen
• Mischief / Fay Weldon
• Hello Ruby / Linda Liukas
• The Martian / Andy Weir
• The opposite of loneliness: essays and stories / Marina Keegan
• Tuomitut (Arianna de Bellis #4) / Vera Vala
• The Innovators: How a Group of Hackers, Geniuses and Geeks created the digital revolution / Walter Isaacson
• The Kizuna Coast (Rei Shimura #11) / Sujata Massey
• Yksi tappava syrjähyppy (Marianne Jidhoff #1) / Denise Rudberg
• Varo minua (Studio #3) / Pekka Hiltunen
• The Selection-trilogia / Kiera Cass

Haasteiden tilanne

Kirjan vuoden lukuhaasteessa on alkamassa selvästi loppukiri, kolme lukupistettä pompsahti plakkariini. Jei!

Entäs ensi kuussa?

Lokakuussa on tämän kirjabloggaajan joulu eli Helsingin kirjamessut. Pian alan selailemaan katalogia ja tekemään tarkkaakin tarkempia luentosuunnitelmia vaikka lopulta luultavasti tulen kuluttamaan aikaa haahuillen ja kirjapöhinästä nauttien. Tekisi mieli kokeilla myös messuvbloggausta - kiinnostaisiko moinen ja millaisia videoita haluaisitte nähdä?

Olen lokakuussa myös mukana Naisten pankin kampanjassa tukemassa kehitysmaiden naisten toimeentuloa ja hyvinvointia.

Luetut, ei-blogatut

Kerry Fisher: Island Escape (Avon, 2015), 400s.

Kerry Fisherin Island Escape pomppasi puhelimeeni koska tunsin tarvitsevani annoksen chick-litiä. Kirja osoittautui melko mukavaksi luettavaksi, peukutan myös sitä että tämän chikkerin pääosissa ovat päälle nelikymppiset naiset, ihan mukavaa vaihtelua. Island Escapen pääosissa ovat ystävykset Octavia ja Roberta, jotka kitkuttelevat eteenpäin enemmän tai vähemmän epätyydyttävissä avioliitoissaan kunnes tietysti alkaa tapahtua. Tarina mukailee melko ennalta-arvattavasti peruschick-litin kaavaa mutta viihdytti.

Roope Lipasti: Linnan juhlat (Atena, 2015), 283s.

Olen yrittänyt kiltisti kirjoittaa aina jotain kotimaisista romaaneista, etenkin silloin kun olen niistä pitänyt mutta Linnan juhlien kohdalla kävi huono tuuri. Sain ison nipun varauksia kirjastosta samaan aikaan ja homma meni suorittamiseksi. Lukea ehdin, mutta blogata en. Päällimmäiseksi ajatukseksi kirjasta jäi se, että kuten aiemminkin pidän kovin Roope Lipastin lämpimästä huumorista ja pieni hupsuttelu tekee tänä synkkänä aikana vain hyvää.

Tess Gerritsen: Salametsästäjä (Otava, 2015), suomentanut Ilkka Rekiaro, 330s.

Salametsästäjä on Rizzoli & Isles -sarjan 11. kirja, mikä ei kylläkään tunnu hidastavan tämän kuolemansyyntutkijan ja rikosetsivän muodostaman parivaljakon vauhtia. Kirja oli tuttuun tapaan sujuvaa ja sanailu nokkelaa eivätkä Afrikkaan osin sijoittuvan tapauksen juonenkäänteetkään olleet kuluneimmasta päästä - viihdyin vallan mainiosti.

Kerry Greenwood: Murder in Montparnasse (Allen & Unwin, 2002), 300s.

Ensikosketukseni Greenwoodin Phryne Fisher -kirjoista kärsi jokseenkin samasta syystä kuin Linnan juhlatkin. Ensin ei mukamas ollut lukemista, sitten sitä oli yht'äkkiä liikaakin. Kiva kirja, kiinnostavat henkilöt ja toimiva rikosjuoni - tykkäsin ja haluan palata sarjan pariin myöhemmin ja paremmalla ajalla. Ja mielellään sarjan ensimmäisestä osasta alkaen, lainasin nimittäin epähuomiossa 12. kirjan mainion neiti Fisherin seikkailuista ja olin jokseenkin pihalla joistakin neidin yksityiselämään liittyvistä juonikuvioista. Milloinkohan opin lukemaan sarjat oikeassa järjestyksessä??!

Dustin Harbin: Diary Comics (Koyama Press, 2015), 236 s.

Dustin Harbinin Diary Comics -kirja sai alkunsa harjoituksesta jossa kirjailija päätti piirtää jokaisena vuoden päivänä sarjakuvaruudun ko. päivän tapahtumista. Kiinnostuin, koska olen toteuttanut samaisen harjoituksen valokuvien kautta. Lukiessani kävi ilmi etten ollutkaan yksin mietteideni kanssa, myös Dustin Harbin painiskeli samojen ongelmien kanssa - ihan tavallinen arki nimittäin ei ole erikoisen kiinnostavaa ja arjen tarkistelu - tapahtuipa se sarjakuvan tai kameran kautta - muuttaa arkea hiukan erilaiseksi. Vaikka Harbinin arki onkin värikkäämpää kuin omani, ei kirja tarjoa silti suuria kokemuksia vaan ennemminkin pieniä, tavallisia ja ehkä tärkeitäkin hetkiä yhden ihmisen elämästä. Mukava lukukokemus.

Last to die / Tess Gerritsen

Olen nauttinut kovasti viimeisimmistä Tess Gerritsen -kirjoista - Jääkylmä oli suorastaan hyytävän hyvä ja Hiljainen tyttökin piti tiukasti otteessaan. Odotukseni olivat siis melkoisen korkealla tarttuessani uusimpaan Gerritseniin, jonka aihe onkin hurja - joku nimittäin on päättänyt pyyhkiä kokonaisia perheitä pois maailmankirjoista.

Etsivät Rizzoli ja Frost saavat tällä kertaa selvitettäväkseen surullisen tapauksen, nuoren Teddy Clockin kasvattiperhe murhataan raa'asti ja jo kertaalleen orvoksi jäänyt poika on verilöylyn ainoa selviytyjä. Poika sijoitetaan oman turvallisuutensa vuoksi Mefisto-klubilaisten ylläpitämään sisäoppilaitokseen, Evensongiin. Evensongissa opiskelee myös Jääkylmästä tuttu Julian, joka on Mauran innoittamana perustanut nuorten rikostutkimustiimin. Julian tiimeineen taitaa kuitenkin olla turhankin pahan paikan edessä kun ulkopuolinen pahuus tulee kouluunkin.

En erikoisemmin pitänyt Mefisto-klubi -juonesta ja koin pienen pettymyksen tajutessani että klubilla olisi tässäkin kirjassa oma roolinsa. Pidän ehkä kuitenkin enemmän realistisemmasta jännästä ja Mefiston meno kenties ylitti tässä tuon rajan. Välillä tässäkin kirjassa tunsin mielenkiintoni herpaantuvan, sillä niin herttaista kuin "CSI Highschoolin" meno olikin, se jollain tapaa tuntui katkaisevan kirjan jännitteen.

Olen kahden vaiheilla viimeisimmän Rizzoli ja Isles -kirjan kohdalla, toisaalta Last to die oli tuttuun tapaan sujuva, sopivan pelottava ja koukuttava kirja, toisaalta taas juonessa oli joitakin harmittavia ennalta-arvattavuuksia.  Last to die ei mielestäni ollut Gerritsenin parasta materiaalia, mutta Jääkylmää onkin vaikea ylittää...

Vielä sananen MTV3:lla pyörivästä Rizzoli ja Isles -sarjasta. Olen katsonut sarjaa nyt muutaman osan verran enkä oikein osaa sanoa pidänkö siitä vai en. Rizzoli ja Isles ovat saaneet osakseen melko samantyyppisen käsittelyn kuin Kathy Reichsin kirjoihin pohjautua Boneskin, vähän jännitystä - ehkä pari ihmissuhdekuviota ja hitunen huumoria. Yhdistelmä ei ole huono, mutta se ei ehkä kuitenkaan kuvasta ihan kirjojen henkeä. Varsinkin Maura Isles, joka kirjoissa on minusta tappavan tyylikäs ja cool, tuntuu TV:ssä melkein liiankin helposti lähestyttävältä ja herttaiselta. Angie Harmon ei ole yhtään hullumpi Jane Rizzoli, mutta sama koviskytän rooli on kyllä nähty jo pariin otteeseen aikaisemminkin... Mitä te olette pitäneet sarjasta, miltä tuntuu herttainen ja lämmin Maura?

"Now you understand why this is so devastating for him. It's awful enough to lose your family once. But to have it happen again?" She shook her head. "It's more than any child should have to endure."

Bantam Press, 2012
Sivuja: 320
So American: Maine

Hiljainen tyttö / Tess Gerritsen

Olen tainnut lukea vuosien mittaan kaikki Tess Gerritseniltä ilmestyneet romaanit. Ensimmäinen, Lapsen sydän, vei jo mennessään ja Kirurgiin päästäessä olin jo fani. Sitten pikkuhiljaa innostukseni laimeni, Mefisto-klubin tyyliset kirjat eivät innostaneet. Sitten tuli Jääkylmä ja voi, että minä nautinkaan jokaisesta jäisestä ja pelottavasta hetkestä. Oli hieno tunne tajuta että vanha suosikkikirjailija on jälleen löytänyt sen tyylin, joka teidät alunperin toikin yhteen. Mutta Jääkylmän jälkeen oli vaikea lähteä lukemaan Hiljaista tyttöä, toivoin että se olisi yhtä hyvä. Pelkäsin ettei se olisi.

Hiljainen tyttö alkoi hiukan erilaisesti, hapuillen, mutta kiihtyi loppuaan kohden upeasti. Kirja tuli luettua yhden päivän aikana ja varsinkin lopussa kaikki muuttui niin mielenkiintoiseksi että muu maailma melkein katosi. Sain melkein sydänkohtauksen herran rämpyttäessä ovikelloa juuri kriittisellä, pimeällä, hetkellä kirjassa. Ja voi tuska kun tuo sama iloinen ihminen välttämättä halusi kertoa kaikenlaista vaikka KIRJASSA OLI PAHA PAIKKA. Ja voi miten vaikeaa on selittää toiselle miksen voi jättää kirjaa kesken. Enhän minä nyt voi jättää Rizzolia pahaan paikkaan yksin... Hpmhhph.

Vihreä lohikäärme vedestä nousee.

Tuuli kukkiin puhaltaa.

Valkoiset pilvet taivaalla kiitävät.

Musta tiikeri vuorta etsii.

Hiljainen tyttö osoittautui lähes yhtä hyväksi kuin Jääkylmä. Tietyllä tavalla pidin tästä melkeinpä pikkuisen enemmän, koska tällä kertaa pääosassa on suosikkini Jane Rizzoli. Niin ja Aasia ja kiinalaiset runot ja legendat - kyllä! Tällä kertaa Rizzolin ja Frostin huomion saa eräältä Chinatownin katolta löytyneen nuoren naisen tapaus, joka pian laajenee 19 vuotta vanhan joukkomurhan tutkimukseksi. Mutta miten murhaan liittyvät kadonneet tytöt?

"He ovat nyt kumpikin poissa. Ensin tyttäreni ja sitten mieheni riuhtaistiin sylistäni. Miten ihminen jaksaa elää, kun hänen sydämensä on särkynyt - ei vain kerran vaan kahdesti? Mutta tässä minä olen, yhä voimissa, yhä hengissä.
Toistaiseksi."

Kirjan mielenkiintoisin hahmo minun silmissäni oli rouva Iris Fang, joka taisi varastaa shown Rizzoliltakin. Mukavaa ettei Gerritsen tässä kohdin sorru stereotypioiden vietäväksi vaan antaa kiinalaisen viisikymppisen rouvan vetää wushu-koulua. (Ja ehkä pikkuisen hurmata Frostiakin...) Iriksesta kuulisin mielelläni joskus lisääkin, samoin kuin osaston uudesta etsivästä, Johnny Tamista. Jännityksen ystäville tässä on oivallinen makupala, tämä menee vuoden suosikit -kategoriaani.

"Jane ei pitänyt yhteensattumista. Tapahtuihan niitä elämän mutkikkaassa verkossa, mutta hän tunsi aina tarvetta selvittää, mikä oli saanut langat risteämään, oliko kyseessä aito sattuma vai jokin laajempi kokonaisuus, toistuvuus, jonka saattoi hahmottaa vain seuraamalla lankoja niiden alkuun asti. Ja niin hän istui työpöytänsä ääressä ja yritti tehdä juuri siten: seurata viittä erillistä lankaa, jotka olivat traagisesti leikanneet eräässä kiinalaiskorttelin ravintolassa yhdeksäntoista vuotta sitten."

Sivuja: 349
Kirjasta lisää: Luettuja maailmoja, Rakkaudesta kirjoihin, Leena Lumi