Mean Streak / Sandra Brown

Sandtra Brownin Mean Streak putkahti Helmetin Overdrive-kokoelmaan juuri silloin kuin kärsin pahasti e-kirjavajeesta. Valintakriteerini eivät olleet kummoiset: jos kyseessä on dekkari, äänikirja ja se on saatavilla heti, minä lainaan.

Maratoonaava tohtori Emory Charbonneau loukkaantuu yksinäisellä juoksulenkillään vuoristossa. Nainen herää syrjäisestä vuoristomökistä salaperäisen muukalaisen kanssa joka ei suostu paljastamaan naiselle nimeään ja estää kommunikoinnin ulkomaailman kanssa.

Kirjan alkuasetelma kuulosti vähän ennalta-arvattavaltakin näin dekkareiden ahmijan näkökulmasta mutta voin vakuuttaa että Sandra Brown on kyllä ladannut romaaniinsa ihan mukavasti yllätyksiä ja käänteitä. Varsinkin kirjan alkupuoli hurahti mukavasti miettiessä yrittäessäni hapuilla punaista lankaa. Mielipiteeni vaihteli kovasti: oliko Emory sittenkin vain vainoharhainen ja vuorten heppu olikin vain laupias samarialainen? Vai oliko herralla pahat mielessään? Pidän kovasti kirjoista jotka tempaavat tällä tavoin lukijan mukaansa arvailemaan ja kyseenalaistamaan. Kirja kattaa vain muutaman päivän tohtorin elämästä, mutta voi pojat, niissä päivissä onkin sitten säpinää!

Mutta. Se, mikä minua hiukan Mean Streakissa vaivaa, on tietynlainen mustavalkoisuus. Hyvät ovat todella hyviä tyyppejä ja pahikset pahoja. Lukija huomaa melko nopeasti kumpaan kaartiin kukin kirjan henkilöistä kuuluu ja se häiritsee. Myös muutama muukin sai minut kurtistelemaan kulmiani, en oikein jaksanut uskoa Emoryn toimivan juuri kuvatulla tavalla. (Mutta jätetään asia sikseen ettei juoni spoilaannu.) Loppua kohden tarinaan hiipi myös viihdekirjamaisuutta, jonka muistan etäisesti aiemmista kokemuksistani Brownin kirjojen kanssa. Tämä ei varsinaisesti haitannut, korkeintaan jouduin hiukan punastelemaan kuunnellessani seksikohtauksia työmatkalla. (Onneksi heinäkuisina aamuina on sen verran vähän liikennettä että kukaan tuskaan huomaa mitään. Hih.)

Blackstone Audio, Inc., 2014
Kesto: 11h, 50min
Lukija: Jonathan Davis

Inferno / Dan Brown

Enpä olisi etukäteen uskonut että takkuaisin Dan Brownin Infernon kanssa viikkotolkulla, olin odottanut kirjaa innokkaasti ja arvelin että osakseni saattaisi tulla lukuflow. Pah! Nappasin kirjan flunssakaverikseni toivoen että kiinnostava ja vauhdikas tarina veisi ajatukset pois pahasta olosta - pah! 50 sivun jälkeen olin aivan pyörällä päästäni ja hengästynyt sillä Robert Langdon kumppaneineen paineli eteenpäin niin hurjaa vauhtia että heikotti. Kirja jäi tauolle ja vaihdoin maltillisempaan. Harmillisesti lukuinto ei palannut korvien auettua ja nenän parannuttua vaan Inferno tuntui jatkuvasti pakkopullalta ja huomasin pakottavani itseni lukemaan sitä.

Kuten jo tuli sanottua, tässä kirjassa mennään ja lujaa. Joka kerta kun kirjan avasin, tuntui siltä kuin Langdon olisi juossut tai väistellyt luoteja tai piileskellyt tappajaa, vähemmästäkin alkaa hengästyttää! Langdonin matkassa sitten juostaankin läpi yksi jos toinenkin historiallinen nähtävyys. Juoksentelun lomassa Langdon ehtii myös viljelemään kiehtovia historiallisia faktoja sekä muistelemaan pitämiään luentoja. Kuten ammattitappaijista jo saattaakin päätellä, on Langdon jälleen kerran sekaantunut johonkin suureen ja vaaralliseen, tällä kertaa pahiksemme miettivät maailman liikakansoittumista. Onneksi muistinmenetyksestä kärsivä professori löytää sairaalasta itselleen apurin, kauniin, superälykkään ja taistelutaitoisen lääkärin, Siennan...

Dan Brown on siis pakannut kirjan kansien väliin aikamoisen annoksen tavaraa, suoraan sanottuna minusta vähempikin olisi jo riittänyt. Siis muistinmenetys, Dante, superälykäs naispuolinen apuri, palkkatappaja tai ehkä kokonainen armeija sellaisia? Tikittävä aikapommi ja kaikenmoisia nokkelia vihjeitä piilotettuna uskomattomiin paikkoihin? Huh. Ja hei, minkälainen pahis jättää jälkeensä taidokkaita historiaan liittyviä vinkkejä, joiden perusteella suunniteltu pahuus voi vaikka estyä?!

Kuten rivien välistä ehkä jo välittyykin, en oikein viihtynyt Infernon parissa. Suureksi osaksi tämä on varmaan oma vikani, korkeat odotukset ja huono viretila taatusti tekivät tepposet, mutta olen saanut ilokseni viime aikoina lukea mahtavia kirjoja ja Inferno ei oikein kestänyt vertailussa. Harmi.

"Ellemme tee mitään, toivotamme tervetulleeksi Danten helvetin - ahtaan ja nälkiintyneen, synnissä rypevän.
Niinpä olen rohkeasti käynyt toimeen.
Jotkut kavahtavat kauhistuneina, mutta pelastuksella on aina hintansa.
Jonain päivänä maailma ymmärtää uhraukseni kauneuden.
Sillä minä olen Pelastus.
Minä olen Varjo.
Minä olen portti posthumaaniin aikaan."

WSOY, 2013
Sivuja: 466
Alkuteos: Inferno
Suomentanut Jorma-Veikko Sappinen

Darth Vader ja poika / Jeffrey Brown

 Täällä ei ole pitkään aikaan ollut esillä sarjakuvia ja asia alkoi oikein jo ärsyttää minua. Outoa miten johonkin kirjatyyppiin osaakin kiintyä. Minulle sarjakuvat ovat jollain lailla kevyempää ajanvietettä kuin kirjat ja kevyemmällä tarkoitan enemmänkin nopealukuisempaa kuin aihepiiriltään helppoa. Oma viehätyksensä on myös kuvituksella, joka päästää uteliaan lukijan kurkistamaan syvemmälle taiteilijan ajatuksiin.

Pahimpaan sarjishimooni löysin lopulta Jeffrey Brownin Tähtien sota -sarjakuvan Darth Vader ja poika. Tunnustan jo tässä kohtaa etten kuulu suuriin Tähtien sota -faneihin, itseasiassa en ole nähnyt sarjan uusia elokuvia lainkaan. Kirjan kaikki piirrokset eivät tästä syystä oikein auenneet minulle, innokkaammat fanittajat varmasti saisivat kirjasta minua enemmän irti.

Kirjassa lordi Vader joutuu ottamaan taukoa imperiumin valloituksesta vahtiakseen nelivuotiasta Lukea. Perheen elämä on mukavan arkista menoa, tietysti mukavalla twistillä. Lordi tasapainoilee työn ja isyyden välillä, yrittää pitää yllä kuria villille vekaralleen ja kokee hienoja hetkiä.

Tästäkin huolimatta kirjan idea on minusta ihana. Pelottava pimeyden ruhtinas yksinhuoltaja isänä vahtimassa vilkasta pikku-Skywalkeria - mahtavaa! Kirja onkin paitsi Tähtien sota ilottelua mutta myös isyyden lempeää ylistystä. Olipa Darth Vader kuinka mahtava hyvänsä, pienen poikansa edessä hänkin tuntuu olevan voimaton! Parhaimillaan kirja onnistuukin liikuttamaan kun armoton lordi näyttää pehmeämmän puolensa pienen poikansa edessä.

Atena, 2012
Sivuja: 62