Kirja on oikeastaan kertomuskokoelma Blixenin elämästä Afrikassa. Pääosassa on arki, kikujuineen, antilooppeineen ja eurooppalaisine naapureineen ja vaikken useinkaan lämpene kirjoille, joissa on tämän tyyppinen rakenne, yllätyksekseni rakastin tätä kirjaa. Sen maailmaan oli helppo uppoutua, Blixenin sanojen välityksellä tuntui helpolta paeta helmikuun kylmyyttä entisaikojen Afrikan lämpöön ja pölyyn.
Eurooppalaisena Afrikassa oli yllättävän hidaslukuinen kirja, tai kenties halusin jollain tasolla säästellä herkkupalaani. Luin säästellen, luvun silloin, toisen tällöin ja nautin Blixenin kauniista kielestä ja hienoista hetkistä. Suurta rakkautta kaipaava kuitenkin saattaa pettyä, sillä romanssi Denys Finch-Hattonin kanssa jää lähinnä rivien väleistä luettavaksi. Mutta se, mitä on luettavissa, on kaunista.
Ajan kuluminen näkyy kirjassa lempeällä tavalla, Blixen kertoo mm. paljon suhteestaan järkevästä ja lämpimästä suhteestaan alkuasukkaisiin. Myös kirjan käännös on vanhanaikaisuudessaan suloinen, sen sivuilla vilistävät sirahvit ja maatilan mittakin acre.
"Denys Finch Hattonilla ei ollut Afrikassa muuta kotia kuin maatilani. Hän asui talossani eräretkiensä väliaikoina ja piti täällä kirjojaan ja gramofoniaan. Kun hän tuli takaisin, aukeni maatila ja puhui, niinkuin kahvivainio puhuu kukkiessaan ensimmäisissä sateissa, valuvan märkänä, tuoksuen kuin liitupilvi."Karisto, 1989 (julkaistu ensimmäisen kerran 1938)
Sivuja: 485
Alkuteos: Den afrikanse farm
Suomentanut Werner Anttila