Koko kadun kasvatti / Maeve Binchy

Maeve Binchy herättää minussa ristiriitaisia tunteita, toisaalta hänen kirjoissaan on jotain viehättävää (kuten Irlanti, jossa haluan vielä jonakin päivänä käydä) ja toisaalta jokin kirjojen runsaudessa jo alkaa häiritä. Binchyn kirjoissa on nimittäin yleensä hirmuisesti henkilöitä, hän näyttää käyttävän aikaisempien kirjojensa henkilöitä sivurooleissa, jolloin lukija toki saa mukavasti seurata näiden vaiheita eteenpäin, mutta tässä vaiheessa henkilökavalkadia alkaa olla jo melkoisesti enkä ainakaan minä enää jaksa muistaa millainen tausta on vaikkapa herttaisella Muttiella tai lääkärinä toimivalla Claralla.

Binchyn kirjoissa minua viehättää niiden viattomuus ja yhteisöllisyys. Pahoja asioita kyllä sattuu, mutta niihin ei mennä kovin syvälle. Ja pahojen asioiden sattuessa, yhteisö, tässä kirjassa St. Jarlath's Crecsentin asukkaat, auttavat ja tukevat. Minusta ajatus pienestä kortteliyhteisöstä, jossa erilaiset ihmiset tukevat toisiaan on ihana, varsinkin nykyaikana, jossa tuskin tiedetään naapurin nimeä. Silti ennalta-arvattavuus, henkilömäärät ja tietynlainen yksinkertaistaminen vähän haittaavat. Tuntuu kuin Binchy liikkuisi vain henkilöidensä pinnalla, ei sisällä sydämessä.

Tässä kirjassa tapaamme alkoholiongelmista kärsivän Noelin, josta on pian tuleva pienen Frankie-tyttösen yksinhuoltajaisä vaikkei hän sitä vielä tiedäkään. Binchymäiseen tyyliin Noel on pian saanut lastenhoitoavukseen koko kadun asukkaat, mukaan lukien äärimmäisen pystyvän Amerikan serkku Emilyn ja ravintoloitsija Antonilta rakkautta hakevan Lisa. Jottei kaikki olisi ihan niin yksinkertaista, heitetään soppaan myös mukaan tiukkapipoinen sosiaalityöntekijä Moira. (Ja jokunen muukin henkilö...)

Ihan huikeaa kirjallista elämystä on tämän kanssa turha odotella, mutta leppoisana välipalana tämä kirja ei ole yhtään hullumpi. Jotenkin silti kaipaisin Binchyltä joskus vähän itsenäisempää teosta tai ainakin sellaista jossa vanhaa henkilökaartia olisi karsittu jo kovalla kädellä.

"Frances Stella Dixon Lynch syntyi keisarileikkauksella lokakuun 9.päivänä kello 7 illalla. Hän oli pikkuruinen mutta virheetön. Kymmenen pikkuruista virheetöntä sormea, kymmenen pikkuruista virheetöntä varvasta ja tuuhea tukka pienessä virheettömässä päässä. Hän katseli otsa kurtussa ympäröivää maailmaa ja nyrpisti pientä nenäänsä, ja parkaisi sitten aivan kuin kaikki olisi jo ihan liikaa.
Hänen äitinsä kuoli kaksikymmentä minuuttia myöhemmin."

Sivuja: 461
Kirjasta lisää: Kirjojen keskellä