Kaksi kotimaista sarjakuvaa: Valomerkki ja Peräkammarin poika

Valomerkki (Villimpi Pohjola #5) / JP Ahonen
WSOY, 2015
Sivuja: 104

JP Ahosen Villimpi pohjola -sarja on viehättänyt silmiääni ja kutittanut nauruhermoani jo monen kirjan ajan ja Valomerkki, sarjan viides osa, piti ehdottomasti saada heti lukuun. Joku taika näissä kotimaisissa frendeissä on, mutta alan ruutu ruudulta kiintyä heihin enemmän. Villimpi pohjola onkin siitä hieno sarja, että se on tuore ja uskottava, koskettava ja silti hauska, ihan oikean elämän makuinen.

Valomerkissä Villin pohjolan kaveriporukka jatkaa aikuistumistaan, mm. pienten jalkojen töminää odotellaan ja gradukin pitäisi saada valmiiksi. Kirjassa ehkä hienointa onkin se, että se tuo mieleen oman elämän ja kaverit. Erityisen mainiosti maaliinsa osui strippi jossa ulos lähdössä oleva Ukko on piilottanut Muusan suklaat - ja kuinkas sitten kävikään? (Saattaa olla että bloggaaja on itsekin ollut joskus samassa tilanteessa...)

Peräkammarin poika / Jan Andersson, Katja Kettu

Otava, 2015

Sivuja: 134

Olen hiukan niuho sarjakuvieni suhteen (pidän mm. tietynlaisesta piirrostyylistä) ja olin siksi hiukan epävarma siitä olisiko Peräkammarin poika minun juttuni. Uteliaisuus voitti ja hyvä niin, sillä kirja osoittautui rankaksi aikuisten saduksi ja mainioksi lukukokemukseksi.

Jalmari, peräkammarin poika, on keski-ikäinen mies jolta on jäänyt elämä elämättä sairastuneen äidin omaishoitajaksi ryhtymisen jälkeen. Velipoika sen sijaan sai kaiken: vapauden, aikuisen elämä, naisenkin. Mutta talo natisee liitoksissaan ja äidin yskä vain pahenee...

Peräkammarin poika on hurjan koukuttava, melkein unenomainen ja oudolla tavalla koskettava kasvutarina. Se on tarina äidin ja pojan viharakkaussuhteesta ja omaishoitajuuteen liittyvästä rakkaudesta ja uhrautumisen paineesta. Asiaa on paljon pienessä paketissa, kuva ja teksti ovat myös hienossa suhteessa toisiinsa. Anderssonin tummasävyiset kuvat täydentävät tyylikkäästi Ketun taitavaa tekstiä - oivallinen paketti!

Like plastic - muovautuva mieli / K, J.P. Ahonen

Like Plastic oli minulle uusi kokemus.  Luulin J.P. Ahosen nimen pongattuani että kyseessä olisi sarjakuva mutta Like Plastic yhdisteleekin sarjakuvaa ja perinteisempää kirjaa yhteen aika veikeällä otteella. Kyseessä on nimittäin pienoisromaani johon Ahosen kuvittamat otteet Brett Plastic -sarjakuvista tuovat oman elementtinsä. Kokeilu on mielenkiintoinen, lukisin mielelläni muitakin vastaavanlaisia teoksia.

Tarina alkaa päivästä jolloin kaksi nuorta japanilaistyttöä saapuu lomamatkalle Lontooseen. Illalla he päätyvät tanssimaan klubille, jossa heille tarjotaan ilmaiset drinkit ja sitten matka ottaakin ikävämmän käänteen. Seuraavana päivänä tilanteen valjettua heille ottavat tytöt yhteyttä Roku-serkkuun joka lupaa yrittää selvittää asian ystävällisesti ja kunniallisesti kuin sarjakuvasankari Brett Plastic konsanaan. Mutta pystyyköhän venäläisen gangsterin kanssa ystävällisesti neuvottelemaan?

Kirjan päähenkilöt Roku ja tämän vaimo Yuko ovat kuin aasialainen versio Gary Grantista ja Grace Kellystä silloin aikoinaan. He ovat rikkaita, tyylikkäitä ja kauniita, suoraselkäisiä ja rohkeita, James Bondin taistelutaidoin varustettuina.  He kuvaavat hyvin nimimerkki K:n kirjoittamaa kepeää, hetkittäin melkein ilkikurista pienoisromaania jossa on mukana toimintaa ja pieni ripaus jännitystäkin. (Mutta varoituksen sana seikkailunhaluiselle, kyseessä tosiaan on hyvin pieni ripaus.) Kokonaisuudessa Like Plastic oli minusta mukava ja pikkuisen erilainen välipalakirja, omalla tavallaan jopa raikas ja hauskakin. Lisää, kiitos!

"Sinähän kuulet sen jo? Niin paljon kuin haluaisitkin olla kuulematta sitä, niin paljon kuin haluatkin tarinan pysyvän onnellisen, et voi paeta riitasointua Megumin ja Junkon kepeän ääniraidan taustalla. Tumps.Tumps. Tumps. Se Concreten musiikkia, nopeatempoista ja pahaenteistä. Se kutsuu heitä ja tiedät puristavasta tunteesta vatsassasi, että tämä päivä tulee päättymään huonosti."

Arktinen Banaani, 2014
Sivuja: 120
Alkuteos: Like Plastic
Suomentanut Mika Tiirinen

Villimpi pohjola: Lapsus / JP Ahonen

Jee, vaihteeksi sarjakuvia! Hyppysiini osui kirjastossa mainion Villimpi pohjola -sarjan tuorein osa: Lapsus, jonka pariin oli kiva hypätä kesäiltana. Opiskelijoista kertovat sarja Villimpi pohjola on edennyt vaiheeseen jossa aikuistuminen häämöttää sarjakuvan päähenkilöille. Kaverit saavat lapsia, graduja väännetään valmiiksi - jokin on muuttumassa.

Kirjan keskiössä ovat tällä kertaa Anna ja Rontti, joille on siunaantumassa jälkikasvua. Vaikka tutut opiskelutarinat ovatkin mukana, tuo vauva-arki minusta oman, ihan mielenkiintoisen ja mukavan pehmeän lisänsä tarinoihin. Ihan hempeilyksi homma ei toki mene, sillä stripeissä on mukana myös varsin mukavasti potkua ja arjen makua jotta kokonaisuus pysyy tuoreena ja kiinnostavana. Peukutan myös JP Ahosen piirroksia, ne miellyttävät minun silmääni.

Omista opiskeluajoistani on jo aikaa, mutta Ahosen sarjakuvan ikinuoret opiskelijat vain vetoavat allekirjoittaneeseen. Lapsuksen kanssa nyökyttelin, muistelin ja vähän hykertelinkin, tämän kirjan kanssa oli hyvä istua kesäistä iltaa.

Arktinen banaani, 2014
Sivuja: 96

Aya: elämää Yop Cityssä / Marguerite Abouet, Clément Oubrerie

 Tämän Aya-sarjakuvan löysin jälleen kotikirjastoni sarjishyllystä joka onkin osoittautunut melkoiseksi aarreaitaksi. Kirjaston väen esille nostamista kirjoista on muuten löytynyt monta hyvää lukukokemusta - siitä kiitos heille.

Aya on Norsunluurannikolla kasvaneen Marguerite Abouetin ensimmäinen sarjakuvakäsikirjoitus, joka löyhästi pohjautuu Abouetin omiin nuoruuskokemuksiin 1970-luvun Yopougonissa eli Yop Cityssä. Ayan Afrikka onkin vähän erilainen kuin mihin olen tottunut, se on modernimpi paikka joissa ihmisillä on samanlaisia ongelmia kuin meilläkin. Yop Cityssä ei ole sotilasjunttia, likaista vettä tai nälänhätää, sen sankarit ovat nuoria tyttöjä, joiden haaveissa on opiskelu tai kivojen poikien deittailu. Ihan tavallista arkea siis.

Kirjan pääosassa on Aya ja hänen ystävänsä Bintou ja Adjoua. Aya haaveilee opiskeluista, Bintou ja Adjoua taas enemmänkin kivoista pojista. Kirjan tunnelma on mukavalla tavalla arkinen ja leppoisa, pidin myös kuvittaja Oubrerien mukavan ilmavasta kynän jäljestä, jonka otteessa tapahtumapaikat ja henkilöt heräävät eloon. Huomasin hymyileväni varsinkin muutamille Moussan ruuduille, rikkaan perheen hemmoteltu vesa perheineen oli minusta yksi kirjan hauskimpia tapauksia, päähenkilöinä toimivaa tyttökolmikkoa lukuunottamatta tietenkin.

Aya oli miellyttävä kurkistus Afrikkaan. Se ei kenties pääse vuoden parhaan sarjakuvan listalleni mutta on silti oikein mukava lukukokemus, mielelläni tutustuisin sarjan muihinkin osiin. Ranskaksi Ayaa onkin julkaistu jo kuuden kirjan verran, lisäksi sarjakuvasta on tekeillä täyspitkä animaatio. Jään siis odottelemaan jatkoa.

Arktinen banaani, 2010
Sivuja: 112
Alkuteos: Aya de Yopougon. 1
Kirjasta lisää: Lurun luvut, Booking it some more, Sallan lukupäiväkirja, Marguerite Abouet Kepa haastattelussa

Väylä / Grönroos & Rantio

 Taas täytyy kiittää kirjastontädin tai -sedän esillelaittoa sarjishyllyllä, niin nätisti Väylä oli laitettu esille. Ja kun kansi on niin kaunis, sinivalkoinen ja talvinen, niin pakkohan tämä oli kantaa kotiin. Ja lukea heti.

Väylän tekijäpari, Grönroos & Rantio, on ennestään tuttu arkisen kirpeästä ja osuvasta Pieniä julmia tarinoita -sarjasta. Väylä onkin aiheiltaan hyvin samantapainen, se esittelee pieniä havaintoja ihan tavallisista hetkistä. Sen kanssa tekee mieli kihertää tai pyöritellä silmiä ihmisten typeryydelle ja joskus pilkka osuus omaankin nilkkaan... Se on nokkela ja hetkittäin vähän liikuttavakin sarjakuva.

Tarinat ovat otoksia kirpputorilta, jossa tyhjennetään kotia, lomamatkoilta, lasten leikeistä. Varsinkin matka-aiheisissa sarjoissa Grönroos & Rantio osuvat herkullisesti nappiin - kyllä minä ainakin tunnistan tämän tyyppiset matkailijat! Minun suosikkini taisi kuitenkin olla kirjan nimikkosarja Väylä, jossa ojennetaan auttava käsi.

Arktinen banaani, 2011

Sivuja: 48

Kirjasta lisää: Kujerruksia

Kramppeja ja nyrjähdyksiä: Nuorten naisten maailmassa / Pauli Kallio & Christer Nuutinen

Norkun seikkailut sarjakuvamaassa jatkuvat - tällä kertaa tutustuin Kramppeja ja nyrjähdyksiä -sarjan tuoreimpaan kirjaan, jossa ollaan nuorten naisten maailmassa. Häpeäkseni tunnustan että Kramppeja ja nyrjähdyksiä on jäänyt minulta tyystin huomaamatta vaikka sarjakuva ilmestyikin ensimmäisen kerran jo vuonna 1991. Nuorten naisten maailmassa on jo 8. Pauli Kallion käsikirjoittaman sarja osa.

Kramppeja ja  nyrjähdyksiä muistuttaa jollain lailla Frendit-sarjaa. Päähenkilöinä ovat Esko ja Risto, kaksi nuorta miestä, jotka tässä sarjan viimeisimmässä osassa huomaavat lähentyvänsä keski-ikää, elävänsä nuorten naisten maailmassa. Strippien aiheet käsittelevät ihmissuhteita ja arkista elämää yleensäkin, lasten hankintaa, työelämää...

Pidin Krampeista kovasti, se tuntui lempeältä, elämän makuiselta ja hauskalta. Täytyy penkoa kirjaston sarjis-hyllyjä lisää, jotta pääsen tutustumaan Eskon ja Riston aiempiin vaiheisiin ja ottamaan selvää mm. mitä tapahtui Eskon ja Ainon välillä!

Lisää sarjasta: Suuri kurpitsa
Sadun luettujen kustantamohaaste: Arktinen banaani