Tällä kertaa on pakko sanoa että riskinotto ei oikein kannattanut. Ensimmäinen ongelma on lukutottumuksissani. Kopioni Mayojen testamentista on pokkari, elikkäs passeli laukkukirja työmatkoja varten. Yleensä säästän isommat järkäleet suosiolla iltalukemisiksi. Altenin kirja sisältää hyvin tarkasti ja tieteellisesti kirjoitettuja lukuja planeetoista yms. jotka olivat vähän liian hankalia aamu-unisen lukijan tokkuraisille aivoille.
Uskon että moni varmasti nauttii tästä kirjasta, mutta minulle tuli sellainen olo kun olisin katsonut jotakin nopeatempoista action-leffaa. Päähenkilöt jäivät luonnollisestikin vähän ohuiksi koska kirja keskittyi, ihan kirjaimellisestikin, maailmanlopun meininkiin. Sinänsä tässä kirjassa on paljon sellaisiakin aiheita, jotka kutkuttaisivat mielikuvitustani, maailmanlopun ennustus on ihan oikeita, samoin kuin kirjassa kuvatut temppelit, pyramidit ja Stonehenge. Ymmärtääkseni kirjassa esitetyt kuvat symboleista ovat oikeita, ainakin kirjan lopussa on lähdeluettelo. Esitetyt kysymykset, kuten mitä tarkoitusta varten Stonehenge on rakennettu tai kuinka muinaiset ihmiset ovat pystyneet moisiin rakennelmiin, kutkuttivat mielikuvitustani.
Mutta tässä kirjassa oli liikaa tavaraa ja kliseitä, jotenkin tuntui että vähempikin olisi riittänyt. On Mayoja ja muita muinaisia kansoja, temppeleitä, tuhoisia ennustuksia, poliittisia salaliittoja, pakollinen rakkaustarina (tai kaksikin), petetty sulho, kosto, tuhoa, lapsuudentraumoja, avaruusolioita...
Kaikki tietysti riippuu myös siitä mitä kirjailija on halunnut kirjallaan saavuttaa. Actionpläjäyksenä tämä on varmasti ihan mainio, silloin ei ehkä pitäisikään etsiä suuria henkilökuvia tai kasvutarinoita. Minä vain pidän enemmän jälkimmäisten lukemisesta enemän kuin actionista...
Kirjasta on kirjoitettu aiemmin Kirjamielellä-blogissa.
"On mahdoton kuvitella, miten Andien intiaanit ovat kyenneet kuljettamaan 100 tonnia painavia tai sitäkin painavampia kiviä etäisestä kivilouhimostaan yli 15 kilometrin päästä ja sovittamaan ne sitten täydellisesti toisiinsa linnoituksen muuriksi. (Yksikin kahdeksan- ja puolimetrinen hirvitys painaa runsaat 300 tonnia.) Arkeologit, jotka yhä ponnistelevat selittääkseen tämän käsittämättömän taidonnäytteen, ovat yrittäneet mallintaa muistomerkin rakentamista kuljettamalla yhden keskikokoisen lohkareen etäisestä louhoksesta käyttäen hyväkseen aikamme insinööritaitoja ja joukkoja vapaaehtoisia. Tähän päivään mennessä joka ikinen yritys on epäonnistunut surkeasti."