Kaksi synkkää sarjakuvaa: Perkeros ja Kuolema, elämisen kallis hinta

JP Ahonen ja KP Alare: Perkeros (WSOY, 2013), 185s.

JP Ahosen sarjakuvat kuuluvat suosikkeihini kotimaisen sarjakuvan saralla. Villimpi Pohjola -sarja on esimerkiksi vallan mainio ja siksi tulin nappaaneeksi kirjastosta mukaan myös Perkeroksen, josa meno on astetta rokimpaa ja tummempaa. Perkeros on avantgardistinen metallibändi, jossa soittavat musiikissaan täydellisyyttä hakevat Akseli, monitaituri Lilja, ikivanha hippi nimeltä Kervinen ja Karhu, lisävahvistusta löytyy läheisessä kebab-pizzeriassa työskentelevästä Aydinistä. Bändin näytönpaikka on Rocktoberfesteillä mutta jotain kovin outoa myös eräässä hipster-bändissä...

Perkeros viihdytti minua loistavasti, luultavasti olisin nauttinut kirjasta vielä enemmän jos tuntisin paremmin metalli-musiikkia, mutta toki tunnelmat välittyivät silti hienosti. Kirjaa voisi ehkä luonnehtia sanoilla rokkaavampi ja jännittävämpi versio Villimmästä pohjolasta, siinä määrin tutulta Ahosen kynänjälki ja hahmot tuntuvat. Tarina on kuitenkin aika vinkeä ja piirtäjän kynänjälki sekä ruutujen rytmitys toimivat hienosti! Suosittelen!


Neil Gaiman: Kuolema, elämisen kallis hinta (Vertigo, 2013), 240s.

Neil Gaimanin kirjoittama sarjakuvasarja esittelee nuoren tytön hahmon ottaneen Kuoleman useissa seikkailuissa. Gaimanin kuolema on ilkikurinen, lempeä, arkinen, filosofinen ja silti vakava ja lopullinenkin. Kirja sisältää tarinat Elämisen kallis hinta (Gaiman, Bachalo, Buckingham), Elämä on parasta aikaa (Gaiman, Bachalo, Buckingham), Talvinen kertomus (Gaiman, Jones, Muth), Kehrä (Gaiman, Bachalo, Bo, Bleyaert), Näyttelykuvia ja Kuoleman puheenvuoro elämän puolesta (Gaiman, McKean).

Kuoleman lukeminen jätti minut ristiriitaisiin tunnelmiin.  Kirjan synkkä pohjavire oli kiinnostava, samoin kuin henkilövalinnat, mutta karsastin hiukan eri tekijöiden piirtämiin sarjoihin hyppäämistä. Olen melko nirso piirrosjäljen suhteen ja tästä syystä esimerkiksi Talvinen kertomus ei miellyttänyt lainkaan, kun taas Elämä on parasta aikaa osoittautui suosikikseni. Mielenkiintoinen, mutta ei täydellinen lukukokemus.

Kaksi kotimaista sarjakuvaa: Valomerkki ja Peräkammarin poika

Valomerkki (Villimpi Pohjola #5) / JP Ahonen
WSOY, 2015
Sivuja: 104

JP Ahosen Villimpi pohjola -sarja on viehättänyt silmiääni ja kutittanut nauruhermoani jo monen kirjan ajan ja Valomerkki, sarjan viides osa, piti ehdottomasti saada heti lukuun. Joku taika näissä kotimaisissa frendeissä on, mutta alan ruutu ruudulta kiintyä heihin enemmän. Villimpi pohjola onkin siitä hieno sarja, että se on tuore ja uskottava, koskettava ja silti hauska, ihan oikean elämän makuinen.

Valomerkissä Villin pohjolan kaveriporukka jatkaa aikuistumistaan, mm. pienten jalkojen töminää odotellaan ja gradukin pitäisi saada valmiiksi. Kirjassa ehkä hienointa onkin se, että se tuo mieleen oman elämän ja kaverit. Erityisen mainiosti maaliinsa osui strippi jossa ulos lähdössä oleva Ukko on piilottanut Muusan suklaat - ja kuinkas sitten kävikään? (Saattaa olla että bloggaaja on itsekin ollut joskus samassa tilanteessa...)

Peräkammarin poika / Jan Andersson, Katja Kettu

Otava, 2015

Sivuja: 134

Olen hiukan niuho sarjakuvieni suhteen (pidän mm. tietynlaisesta piirrostyylistä) ja olin siksi hiukan epävarma siitä olisiko Peräkammarin poika minun juttuni. Uteliaisuus voitti ja hyvä niin, sillä kirja osoittautui rankaksi aikuisten saduksi ja mainioksi lukukokemukseksi.

Jalmari, peräkammarin poika, on keski-ikäinen mies jolta on jäänyt elämä elämättä sairastuneen äidin omaishoitajaksi ryhtymisen jälkeen. Velipoika sen sijaan sai kaiken: vapauden, aikuisen elämä, naisenkin. Mutta talo natisee liitoksissaan ja äidin yskä vain pahenee...

Peräkammarin poika on hurjan koukuttava, melkein unenomainen ja oudolla tavalla koskettava kasvutarina. Se on tarina äidin ja pojan viharakkaussuhteesta ja omaishoitajuuteen liittyvästä rakkaudesta ja uhrautumisen paineesta. Asiaa on paljon pienessä paketissa, kuva ja teksti ovat myös hienossa suhteessa toisiinsa. Anderssonin tummasävyiset kuvat täydentävät tyylikkäästi Ketun taitavaa tekstiä - oivallinen paketti!

Like plastic - muovautuva mieli / K, J.P. Ahonen

Like Plastic oli minulle uusi kokemus.  Luulin J.P. Ahosen nimen pongattuani että kyseessä olisi sarjakuva mutta Like Plastic yhdisteleekin sarjakuvaa ja perinteisempää kirjaa yhteen aika veikeällä otteella. Kyseessä on nimittäin pienoisromaani johon Ahosen kuvittamat otteet Brett Plastic -sarjakuvista tuovat oman elementtinsä. Kokeilu on mielenkiintoinen, lukisin mielelläni muitakin vastaavanlaisia teoksia.

Tarina alkaa päivästä jolloin kaksi nuorta japanilaistyttöä saapuu lomamatkalle Lontooseen. Illalla he päätyvät tanssimaan klubille, jossa heille tarjotaan ilmaiset drinkit ja sitten matka ottaakin ikävämmän käänteen. Seuraavana päivänä tilanteen valjettua heille ottavat tytöt yhteyttä Roku-serkkuun joka lupaa yrittää selvittää asian ystävällisesti ja kunniallisesti kuin sarjakuvasankari Brett Plastic konsanaan. Mutta pystyyköhän venäläisen gangsterin kanssa ystävällisesti neuvottelemaan?

Kirjan päähenkilöt Roku ja tämän vaimo Yuko ovat kuin aasialainen versio Gary Grantista ja Grace Kellystä silloin aikoinaan. He ovat rikkaita, tyylikkäitä ja kauniita, suoraselkäisiä ja rohkeita, James Bondin taistelutaidoin varustettuina.  He kuvaavat hyvin nimimerkki K:n kirjoittamaa kepeää, hetkittäin melkein ilkikurista pienoisromaania jossa on mukana toimintaa ja pieni ripaus jännitystäkin. (Mutta varoituksen sana seikkailunhaluiselle, kyseessä tosiaan on hyvin pieni ripaus.) Kokonaisuudessa Like Plastic oli minusta mukava ja pikkuisen erilainen välipalakirja, omalla tavallaan jopa raikas ja hauskakin. Lisää, kiitos!

"Sinähän kuulet sen jo? Niin paljon kuin haluaisitkin olla kuulematta sitä, niin paljon kuin haluatkin tarinan pysyvän onnellisen, et voi paeta riitasointua Megumin ja Junkon kepeän ääniraidan taustalla. Tumps.Tumps. Tumps. Se Concreten musiikkia, nopeatempoista ja pahaenteistä. Se kutsuu heitä ja tiedät puristavasta tunteesta vatsassasi, että tämä päivä tulee päättymään huonosti."

Arktinen Banaani, 2014
Sivuja: 120
Alkuteos: Like Plastic
Suomentanut Mika Tiirinen

Villimpi pohjola: Lapsus / JP Ahonen

Jee, vaihteeksi sarjakuvia! Hyppysiini osui kirjastossa mainion Villimpi pohjola -sarjan tuorein osa: Lapsus, jonka pariin oli kiva hypätä kesäiltana. Opiskelijoista kertovat sarja Villimpi pohjola on edennyt vaiheeseen jossa aikuistuminen häämöttää sarjakuvan päähenkilöille. Kaverit saavat lapsia, graduja väännetään valmiiksi - jokin on muuttumassa.

Kirjan keskiössä ovat tällä kertaa Anna ja Rontti, joille on siunaantumassa jälkikasvua. Vaikka tutut opiskelutarinat ovatkin mukana, tuo vauva-arki minusta oman, ihan mielenkiintoisen ja mukavan pehmeän lisänsä tarinoihin. Ihan hempeilyksi homma ei toki mene, sillä stripeissä on mukana myös varsin mukavasti potkua ja arjen makua jotta kokonaisuus pysyy tuoreena ja kiinnostavana. Peukutan myös JP Ahosen piirroksia, ne miellyttävät minun silmääni.

Omista opiskeluajoistani on jo aikaa, mutta Ahosen sarjakuvan ikinuoret opiskelijat vain vetoavat allekirjoittaneeseen. Lapsuksen kanssa nyökyttelin, muistelin ja vähän hykertelinkin, tämän kirjan kanssa oli hyvä istua kesäistä iltaa.

Arktinen banaani, 2014
Sivuja: 96

Pikku Närhi / Lauri ja Jaakko Ahonen

Vitsit että rakastan kirjastoni sarjishyllyä, josta aina löytyy jotain herkkuja! Tällä kertaa nappasin Pikku Närhen mukaani jo ihan silkan kannen perusteella sillä kirjan kuvitus on juuri sitä tyyliä joka miellyttää minun silmääni. Kirja poltteli mieltäni niin että se tuli ahmittua heti kirjastoreissun jälkeen ja tiiviin tunnelman takia en olisi edes rohjennut keskeyttää lukemistani. Trillereiden ystävät - tässä saattaisi olla sarjakuva Teille!

Kirjan pääosassa Pikku Närhi, pieni lintu joka on koko elämänsä elänyt eristettyä elämää talossa, jonka ikkunat on naulattu kiinni ja jonka hämäriltä käytäviltä katsovat alas vain menneiden sukupolvien muotokuvat. Ulos Närhi ei ole mennyt koskaan koska siellä asuvat Pahat Närhet, tuntemattomat jotka taatusti tekisivät pahaa - näin on Närhen äiti kertonut.

Pikku Närhi oli tunnelmaltaan ahdistava, päähenkilön pelot ja eristyneisyys välittyivät vahvasti Ahosten vaikuttavan kuvituksen kautta. Kirjan erikoiset ja vaikuttavat kuvakulmat sekä sen synkkä värimaailma täydentävät vakuuttavasti kokonaisuuden. Tekstiä Pikku Närhessä on vain vähän mutta minusta ratkaisu toimi ja korosti hienosti Närhen yksinäisyyttä.

Egmont, 2012
Sivuja: 126

Villimpi Pohjola / JP Ahonen

Olen parissakin blogissa pongaillut kivoja sarjakuvavinkkejä ja siispä suunnistin itsekin kirjaston sarjishyllylle. Juuri noita suositeltuja en löytänyt, mutta sen sijaan silmiin osui Villimpi Pohjola-sarja (Northern Overexporsure). Kuvan jälki vaikutti niin kivalta että nappasin mukaani kerralla sarjan osat 1-3.

Villimmän Pohjolan päähenkilöinä ovat nuoret, opiskelevat aikuiset. Ja vaikka omat opiskeluajat ovatkin jo takanapäin, kyllä tämä nauruja kirvoitti ja muistoja myöskin. Kirjassa seikkailevat mm. Minna, joka on teini-ikäinen nörttipoika naisen ruumiiseen kahlittuna, Rontti, porukan naistenmies sekä Muusa ja Ukko, jotka elävät parisuhde-elämää. Oli oikeastaan kiva lukea kaikki teokset kerralla ja huomata henkilöissä kasvun ja kehityksen kaarta, jopa Ronttikin alkoi kypsyä. Ehkä.

Aihepiireinä taitaa olla nuorten aikuisten elämä yleensä, opiskelu, gradun tekopaineet, parisuhteet tai niiden puute ja kavereiden kanssa oleilu. Vähän niinkuin piirretyt ja realistisemmat Frendit.Pidin kovasti piirrosjäljestä ja varsinkin kahden ensimmäisen kirjan kannet ovat mukavaa katseltavaa, ne ovat versioita tunnetuista teoksista, mutta tietysti Villimpi Pohjola-twistillä.

Villimpi Pohjola - kotisivut.