Mies kuumasta (Takamäki #15)/ Jarkko Sipilä

Kesä ei ole lämmöllään hellinyt, mutta onneksi on sentään uusin Jarkko Sipilän dekkari joka tuo mukanaan hiukan tunnelmia Espanjasta. Pidän tässä kirjasarjassa sen rosoisuudesta ja aitoudesta, tuntuu siltä että Jarkko Sipilä tuntee pääkaupunkiseudun varjoiset kadut ja niiden elämän.

Mies kuumasta vie komisario Takamäen ryhmän tutkimaan rahan väärennöksen ja kansainvälisen terrorismismin maailmaan. Tarinassa on tällä kertaa Takamäkiä ihan kaksittainkin, sillä nyt tarinassa on mukana myös poliisiammattikorkeakoulun harjoittelussa oleva Joonas Takamäki. Ihan mielenkiinnolla odotan sitä, nähdäänkö Joonasta jatkossa hiukan ennemmänkin.

Kirja on taattua Sipilää. Teksti on sujuvaa, poliisityö uskottavaa ja kaiken puolin kiinnostavaa, Takamäen tiimi tuntuu jo 15 kirjan jälkeen kuin vanhoilta tutuilta. Pidin kuitenkin siitä, että tutuksi käynyttä kaavaa pyritään rikkomaan mm. tuomalla Takamäki junior mukaan kuvioihin, jotka ehkä pidemmän päälle alkavat toistamaan itseään. Myös Salmelan uusi ura toyboyna nauratti ja hiukan yllättikin, olen itse kuvitellut miehen enemmänkin iäkkäämmäksi ja jollain tapaa elämän kuluttamaksi tapaukseksi mutta näemmä olen ollut aivan väärässä!

Jos jotain kritiikkiä kirjasta antaisin, puuttuisin ehkä tekstissä vilahteleviin "tietoiskuihin" pubien tai jääkiekkohallien taustoista. Ne eivät tunnu sopivan rosoiseen katumeininkiin enkä oikein usko esimerkiksi Suhosen juurikaan mietiskelevän sitä oliko vuosina 1965-1967 jääkiekon mestaruussarjassa Helsingistä joukkuetta.

Crime Time, 2015
Sivuja: 235

Syvissä vesissä (Sandhamn #1) / Viveca Sten

No niin, tässä sitä on taas luettu yksi kirjasarja nurinpäin. Sain joululahjaksi Stenin tuoreimman suomennoksen Pinnan alla ja huomasin että jälleen kerran saariston ja rikosten yhdistelmä toimii kohdallani vaikkei kyse varsinaisesta rajoja rikkovasta uutuudesta olekaan. Päätin siis jatkaa sarjan parissa -takaperin, totta kai. Sarjan kakkososa, Sisäpiirissä, spoilasi ikävästi ensimmäisen osan loppuratkaisun ilman kunnon syytä mikä hiukan nosti ärsytyskäyrääni mutta perfektionisti minussa ei halunnut jättää sarjaa keskenkään ja lähdinkin siis Syvien vesien pariin hiukan negatiivisella asenteella.

Kirjan päähenkilöinä toimivat pitkäaikaiset ystävykset Nora ja Thomas, joita yhdistää mm. rakkaus saaristoon ja Sandhamniin. Lomasaaren idylli rikkoutuu kuitenkin kun jäiden lähdettyä löydetään kalaverkkoon sotkeutunut miehen ruumis. Kaikki vaikuttaa varsin vaarattomalta kunnes miehen sukulainen löytyy myös saarelta murhattuna...

Näin jälkikäteen olen iloinen siitä että kahlasin alkuun saakka sillä Syvissä vesissä osoittautui sarjan parhaaksi teokseksi. Kesän ja saariston tuntu on läsnä kirjassa vahvasti ja sai odottamaan aurinkoa ja lämpöä innokkaasti. Taidan olla jopa sitä mieltä että sarjan ensimmäinen kirja on ehdottomasti myös sen paras teos, toisin kahdessa seuraavassa kirjassa, tässä ei kikkailla kahdella eri aikatasolla ja pääpainokin on rikosten selvittämisessä eikä pääparin sotkuisissa ihmissuhteissa. Peukutan myös kaunista kantta joka tuo etäisesti mieleeni Hiroshigen työt kaikessa yksinkertaisuudessaan, kiitokset Antti Vallalle kuvituksesta!

Jos jostakin mussuttaisin, valittaisin edelleen siitä kuinka sarjan kakkososa täysin spoilaa ykkösosaan rakennetun tyylikkään loppuratkaisun joka olisi muuten yllättänyt minut täysin. Oma vika, tiedän, mitäs luin kirjat väärässä järjestyksessä... Thomasin ja Noran seikkailut saavat muuten jatkoakin, sillä sarjan osa ilmestyy huhtikuussa (tässä kuussa jo!!) ja se on nimeltään Sotilaiden salaisuudet, kirjan on kustantanut WSOY. Kohta päästään siis takaisin Sandhamniin!

"Noralle se tarkoitti ulkosaaristoa ja meren läheisyyttä, avaruutta ja äärettömyyttä, jonka rikkoi ainoastaan lokkien kiljunta. Kalat pyydettiin pöytään itse ja mäntymetsässä käytiin poimimassa mustikoita. Kauniilla säällä pakattiin eväät ja lähdettiin uimarannalle. Iltaisin keräännyttiin laiturille grillaamaan. Juuri sellaista yksinkertaista elämää Nora rakasti, rauhaa ja hiljaisuutta. Lapset saivat juoksennella vapaasti autoja pelkäämättä. Kaikki tunsivat toisensa. Samanlaista intiimiä pikkukylän tunnelmaa oli vaikea löytää enää muualta."

CrimeTime, 2008
Sivuja: 461
Alkuteos: I de lungnaste vatten
Suomentanut Outi Menna

Koskinen ja raadonsyöjä / Seppo Jokinen

Seppo Jokisen dekkarit ovat olleet lukulistallani jo jonkin aikaa, siinä määrin paljon olen kuullut kehuja miehen dekkareista. Koska kotimainen, rouhea poliisimeininki iskee minuun, Elisa Kirjan tarjotessa sisäpiiriläisilleen lahjaksi ilmaista e-kirjaa, päätin tutustua Koskiseen ja raadonsyöjään.

Kirja sijoittuu - rankasta nimestään huolimatta - pääosin 1990-luvun it-maailmaan. Tietotekniikkapuolen guru nimittäin löytyy eräänä päivänä kuolleena työpöytänsä ääreltä ja Koskinen tiimeineen saa aimo annoksen ihmissuhdesoppaa setvittäväkseen.

Koskinen ja raadonsyöjä osoittautui oivaksi valinnaksi, kirja oli mainio perusdekkari ilman turhia krumeluureja. Jokisen kerronta oli miellyttävää ja sujuvaa ja pieniä huumorinpilkahduksia löysin. Ajan hammaskaan (Koskinen ja raadonsyöjä ilmestyi vuonna 1996) ei ollut onneksi kovasti kirjaa nakertanut. Muutamassa kohdin toki hymyilytti tuo atk-maailman kuvaus mutta nämä ovat onneksi vain pieniä sivuseikkoja.

Koskinen ja raadonsyöjä on kirjasarjan toinen osa, eli tulin jälleen kerran aloittaneeksi lukemisen väärästä kohdin. Tämä ei juuri menoa haitannut, sillä pääpaino kirjassa on rikoksen selvittelyllä eikä esim. Koskisen kotitilanteella tai ihmissuhteilla. Hiukan pihalla olin kuitenkin mm. Koskisen tiimin suhteen, sillä heidän taustojaan tai luonnettaan ei juuri kirjassa avattu. Ehkäpä luen seuraavaksi sen ensimmäisen osan ja otan asiasta selvää? Koskinen ja siimamies - here I come!

"- Voin kertoa sinulle että suurin osa atk-väestä on enemmän tai vähemmän hurahtanutta. Meiltä vaaditaan niin paljon luovuutta ja kiemuraa ajattelutapaa, ettei tavallinen metrimerkonomi tässä työssä pärjää."

CrimeTime, 2012
Sivuja: 231
Kirjasta lisää: Kirjan pauloissa

Luupuisto / Jarkko Sipilä

Olen pikkuhiljaa ja ihan vahingossa alkanut fanittamaan Jarkko Sipilän Takamäki -sarjaa. Muistan napanneeni ensimmäiset kirjat mukaani sellaisella "jotta olisi jotain luettavaa" -meiningillä mutta putki jäi päälle ja nykyisin olen suorastaan täpinöissäni saadessani tuoreen Sipilän hyppysiini. Näiden poliisien rouheassa meiningissä on jotain sellaista joka saa allekirjoittaneen suorastaan ahmimaan sivuja eikä Luupuisto ollut poikkeus.

Luupuiston tarina alkaa kun innokas sienestäjä löytää metsästä ihmisen käden luun, sitten löytyy muutakin. Murhaajan metsästys vie tällä kertaa Takamäen tiimin huumekuvioiden ja hyväksikäytön pariin, jossa väkivalta ja kosto ovat räjähdysaltis yhdistelmä.

Luupuisto on jo Takamäki-sarjan 14. osa ja toivon ettei sille näy vielä loppua. Kirja on jälleen kerran taattua Sipilää, teksti soljuu mukavasti ja poliisien puhe tuntuu aidolta ja luontevalta ja juonikin kiemurtelee oikein kiitettävästi joten lukija voi vain kiittää kirjailijaa tyytyväisenä - tulin viihdytetyksi! Eräs Takamäki-sarjan hienouksista löytyykin realistisen poliisityön kuvauksen ohella Sipilän juonikuvioista jotka ovat ilahduttavan juonikkaita.Takamäen tiimi alkaa muutenkin tuntua jo vanhoilta ystäviltä ja huomaan Mikko Kullan nousevan hitaasti suosikkini Suhosen rinnalle. Suosittelen kunnon perusdekkarin ystäville!

"Suhonen vilkaisi Takamäkeä. - Viinereitä ja kahvia. Neuvotteluhuoneita ja poliisihallituksen politikointia. Ei helvetti, ei musta ole sellaiseen. Mieluummin menisin vaikka Sörkkaan vartijaksi. Siellä on porukka luotettavampaa. Sitä paitsi lihoisin niiden lihapatojen ääressä, Suhonen virnisti."

CrimeTime, 2014
Sivuja: 251

Tuplana, kiitos! / Anna ja Eppu Nuotio

Kirjaston hyllyssä tällä kertaa tyrkyllä Eppu ja Anna Nuotion dekkari Tuplana, kiitos! Olen lukenut Eppu Nuotion Pii Marin -sarjaa, pitäen siitä ihan kohtalaisesti. Koska äidin ja tyttären kirjoittama rikosromaani kiinnosti jo alkuasetelmaltaan ja koska aurinkoisena päivänä tarvitaan reilusti kaikenlaista luettavaa, nappasin kepeän oloisen dekkarin mukaani. Kuvittelin että hyppysissäni olisi klassinen välipalakirja mutta pian huomasinkin että Tuplassa olikin mukavasti potkua. Voitaneen sanoa että jäin jopa hiukkasen koukkuun...

Nuotioiden kirjassa kaikki on kahtena; kirjan päähenkilöinä ovat kolmekymppiset kaksoset Elina ja Alina, joista Elina kokee eräänä iltana juhlista tullessaan järkytyksen löytäessään kotirapustaan kuolleen miehen. Valitettavasti mies on kuitenkin kadonnut poliisin saapuessa. Onko murhaaja nähnyt Elinan, onko hän edes turvassa kotonaan? Samaan aikaan rinnalla kulkee toinen, aikajänteeltään pidempi tarina, jossa ravintola Seurahovin tarjoilija kertoo salaperäisestä naisasiakkaasta joka istuu ravintolassa aina keskiviikkoisin ja tilaa viskin, tuplana.

Koukutuin ensin juuri tarjoilijan ja salaperäisen naisen kertomuksesta, jonka tunnelmassa oli jotain klassista ja pahaenteistä. Salaperäinen ja surumielinen nainen, joka istui aina samassa pöydässä samana päivänä, kutkutti mielikuvitustani ja pian minulla oli kehiteillä useampikin teoria. Nuotiot kieputtavat harrastelijasalapoliisilukijaa melkoisesti, tunnustan etten lainkaan arvannut mistä lopulta oli kyse - mikä muuten on oivallisen dekkarin merkki! Tämä on yksi niistä kirjoista, joissa ei oikeastaan voi luottaa mihinkään ennen viimeistä sivua. Suosittelen lukemiseksi laiturin nokkaan tai riippumattoon!

"Arto naulasi Alisan penkkiin lauseillaan. Rei'ittää sydämen niin, että se pysyy hädin tuskin kasassa. Alina toivoo, että Arto huutaisi, että tämä raivoaisi mustasukkaisena ja hulluna tai tekisi mitä muuta tahansa kuin jatkaisi tuota jääkylmää analyysiä, Alisan persoonan ruotimista, Elisaan vertaamista."

CrimeTime, 2011
Sivuja: 212

Leijonakuningas / Harri Nykänen

Uusiin kotimaisiin kirjailijoihin tutustuminen jatkuu dekkarilla, nyt luin ensimmäistä kertaa Harri Nykästä. Leijonakuningas on uunituore teos Nykäsen Ariel Kafka -sarjasta, jonka pääosassa on suomalainen poliisikomisario. Tällä kertaa tosin lisämausteena on päähenkilön juutalaisuus, mikä onkin ihan virkistävää vaihtelua. Koska taaskin aloitin kirjasarjan lukemisen ihan väärästä päästä, ovat Arielin aiemmat vaiheet minulle hämärän peitossa, mutta onneksi kirja toimi hyvin myös itsenäisenä teoksena.

Kun vihattu ja rakastettu Jimmy Boy Aro, keltaisen lehdistön lööppikuningas, maailman vahvin mies, Sumuisten vuorten gorilla, Sikaniska tai Leijonakuningas, löytyy kotoaan kuolleena, saa Ariel Kafka pähkinän purtavakseen. Oliko ennen päihdeongelmistakin kärsinyt Jimmy Boy tehnyt itsemurhan vai avittiko joku? Oliko joku ollut huolissaan räväkän miehen puuhaamasta tosi-tv -ohjelmasta jossa Jimmy Boy lupasi tuulettaa kunnolla?

Ihan ensimmäiseksi: sain Jimmy Boy Arosta vahvat Tony Halme -vibat vaikka toki eroavaisuuksiakin löytyy. Varsinaisen rikosjutun lisäksi Nykänen pui kirjassan myös maailman pinnallisuutta, julkisuuden hienoja miehiä, jotka eivät kauniin kuorensa alla olekaan niin puhtoisia, maailmaa jossa melkein mikä on tahansa on kaupan ja mediaa etsii vain seuraavaa kohu-lööppiä - mielenkiintoisia ja ajankohtaisiakin teemoja. Oma lukunsa on myös komisario Kafkan oma yksityiselämä, josta sieltäkin löytyy vääntöä.

Kokonaisuutena Leijonakuningas oli positiivinen, viihdyttävä ja nopealukuinen kokonaisuus, jota jälleen kerran maustoivat mukavasti tutut tapahtumapaikat. En kuitenkaan hullaantunut Kafkaan, sillä vaikka Leijonakuninkaassa sinänsä olikin ihan mukavasti toimintaa, mutta se koukuttava kipinä jäi tällä kertaa puuttumaan ja myös loppuratkaisua on en ehkä ole valmis ihan purematta nielemään. Mutta kyllä, voisinpa hyvinkin tutustua myös sarjan aiempiin kirjoihin. Olen utelias...

"Jimmy maailman vahvin

Jimmy uusi mestaruuden

Jimmy romutti avouautonsa

Jimmy nai mustan kaunottaren

Jimmylle pikaero

Jimmyn ja Dodon kuuma yö

Jimmylle syyte vihapuheesta

Jimmyn ja Dodon salahäät

Jimmy ja Dodo erosivat

Jimmy sairaalaan yliannoksesta

Jimmy herätyskokouksessa

Jimmylle oma tosi-tv -ohjelma"

PS. Muista kirjabloggaajien ja Suomen Pakolaisavun lukutaitokampanjaa, lahjoittaa voit 13.9 saakka ja keräyssivuthan löytyvät täältä!

Crime Time, 2013
Sivuja: 198
Saatu arvostelukappaleena

Valepoliisi / Jarkko Sipilä

Rikosromaanien lukemisessa on jotenkin oudon leppoisaa. En tiedä johtuuko se tietystä ennalta-arvattavuudesta juonessa vai siitä valheellisesta turvallisuuden tunteesta kun tietää että pahikset on saatu telkien taakse, mutta yhtä kaikki dekkarit ovat minusta oivaa aivojen rentoutusta. Jarkko Sipilän kirjoissa on toki se huono puoli, että turvallisen olo saavuttaminen on vaikeampaa koska rikokset ovat realistisen oloisia ja tapahtuvat usein vieläpä tutuissa paikoissa. (Muistan että eräässäkin kirjassa sattui olemaan työmatkani varrelle sijoitettu huumetalo ja taisin kotiin kävellessäni muutaman päivän ajan tarkkailla maisemia tavallista enemmän...) Takamäki tiimeineen on kuitenkin sen verran pätevän oloista porukkaa ettei allekirjoittanutta sittenkään (ihan kauheasti) pelota.

Tällä kertaa tiimin eteen tulee parikin juttua. Joutsamo saa tutkittavakseen Kalasatamassa tapahtuneen pahoinpitelyn, Takamäki taas pohtii Itäkeskuksen lumipenkasta löytyneen ruumiin taustoja. Ulkomaalaisesta uhrista nimittäin ei juuri amerikkalaisen syntyperän lisäksi heru muita tietoja. Vähitellen tapaukset alkavat nivoutua yhteen ja joutuupa Suhonenkin ottamaan aliaksensa Suikkasen käyttöön kun Malmilla alkaa meno käydä maahanmuuttajien ja alkuperäisväestön kanssa käydä kuumaksi.

Takamäki-sarjan edellinen kirja, Suljetuin ovin, on jäänyt mieleeni tehokkaana pakkauksena joka tuli ahmittua lähes kerralla. Ihan samoihin sfääreihin Valepoliisi ei yllä vaikka kirja kyllä tehokkaasti pitikin otteessaan. Minun makuuni juonenkäänteet tuntuivat tällä kertaa vähän turhankin eksoottisilta vaikka maahanmuuttaja-asian käsittely toki onkin ajankohtainen juttu. Poliisiromaaneista pitäville kyseessä kuitenkin lienee kelpo kirja, jossa on tuttuun tapaan reilu annos katujen meininkiä. Kirjan nimi tosin jäi minulle vähän mysteeriksi, ehkä se aukeaa paremmin muille?

Sitten vähän juttua asian vierestäkin. Valepoliisi oli kirjaston kirja - kiitoksia vain uutterimmalle sponsorilleni - ja olen ärsyyntynyt siitä, että joku edellisistä lukijoista oli katsonut asialliseksi kirjoittaa kommenttejaan kirjaan, mm. sana asianajaja oli yliviivattu ja korvattu sanalla fasisti. Hauskaako? Ei minusta. Jos luen Jarkko Sipilän kirjaa, olen kiinnostunut lähinnä hänen mielipiteistään, en tuon satunnaisen lukijan enkä arvosta moista pakkoluettamista. Lisäksi harmittaa kun joku päättää kohdella tuolla tavalla yhteistä omaisuutta! Mielipiteille on oma paikkansa, mutta ei näin.

"- Oletko viime vuosina Malmössä tai Södertäljessä? Molemmissa on ulkomaalaislähiöitä, joihin sen paremmin poliisit, palomiehet kuin ambulanssit ei suostu menemään. Jos on pakko, niin isketään isolla joukolla ja panssariautoilla. Työttömyys lähentelee yhdeksääkymmentä prosenttia. Jengit ammuskelevat toisiaan. Kuin brasilialaisessa favelassa."

Crime Time, 2013
Sivuja: 271

Mustat kalat ja Keisari seisoo palatsissaan / Eeva Tenhunen

Eeva Tenhusen Mustat kalat putkahti puhelimeeni ilmaisena herkkupalana, jonka laitoin talteen kirjattomia hätätiloja varten.  Odotukset olivat korkealla, sillä olin lukenut kehuja Tenhusesta ainakin Kirjainten virrassa -blogin Hannalta - kiitos vinkistä! Elisa Kirjan myyntikikka myös puri, sillä Mustista kaloista innostuneena päätin kliksutella puhelimeeni myös Keisari seisoo palatsissaan -kirjan. Molemmat Tenhusen teokset osoittautuivat mainioksi kesädekkareiksi, jotka kulkivat mukanani kätevästi niin Budapestissa, Pietarissa kuin Salossakin. Hassua, vuosi sitten otin varovaisia ensiaskeliani e-kirjan kanssa ja se jo tuntuu olennaiselta arjen osalta, paikalta josta aina löytyy kirja!

Mustat kalat sijoittuu Olavinlinnan jylhiin maisemiin, jossa opiskelijatyttö Liisa aloittaa kesätyöt oppaana. Nuorten oppaiden parissa lempi leiskuu ja turisteista riittää jutun juurta kunnes juuri kihlautunut Kirsi murhataan. Keisari seisoo palatsissaan vie taas Liisan legendaarisen ja jo edesmenneen kirjailijan kotikonnuille tekemään tutkimusta miehestä. Valitettavasti yksi Liisan haastateltavista kuitenkin pian kuolee ja kun tunnelma alkaa muuten olla uhkaava, kutsutaan taas paikalle komisario Martti Halla.

Sekä Mustat kalat että Keisari hurmasivat rentoudella ja menneiden vuosikymmenten tunnelmalla. Sijoittaisin ne cosy mystery -sarjaan sillä kirjassa ei raakuuksilla mässäillä ja pelätäkään ei tarvitse, mutta mysteerin ratkaisemisen ilo toki on tallella. Ilahduin kovasti huomatessani kirjojen olevan myös hauskoja, Liisan mietteet hymyilyttivät ja toivat viattomuudessaan mieleeni myös tyttökirjat. Tenhusen kirjat ovatkin tavallaan myös aikamatkoja 1960 ja 1970-luvulle, sillä mm. kirjojen ihmissuhteissa on jäljellä menneiden aikojen kainoutta. Päähenkilö, Liisa, myös pyörtyilee ja kirkuu nykyaikaisia kanssasisariaan enemmän - nykysankarittarella moinen käytös tuntuisi heikkoudelta, ehkä ärsyttäisikin, mutta tässä yhteydessä hän tuntuu kuitenkin vain sympaattiselta, samaistuttavalta ja herttaiselta.

Taidanpa lukea lisääkin Tenhusta!

"- Nyt te painutte ensimmäiseksi kuumaan kylpyyn, hän määräsi. - Muuten onnistutte kaikkien tyhmyyksien lisäksi hankkimaan itsellenne flunssan.
- Kauhean proosallista saada flunssa, kun on juuri selvinnyt hengissä murhasta, mutisin tarmottomasti. -Sitä paitsi talon säännöt kieltävät kylpemästä kymmenen jälkeen."

Mustat kalat
Crime Time, 1964
Sivuja: 188

Keisari seisoo palatsissaan
Crime Time, 1971
Sivuja: 188

Rahan metsästäjät / Jarkko Sipilä, Scott Stevenson

Rahan metsästäjät vaikutti etukäteen minun kirjaltani, sillä sekä rahamaailma että Jarkko Sipilän Takamäki-sarja kuuluvat salaisiin paheisiin. Voiko kahden kiinnostavan asian yhdistäminen tuottaa muuta kuin vielä parempaa herkkua? No voi. Valitettavasti.

Rahan metsästäjät sijoittuu Wall Streetille, vuosiin 2007-2008 jolloin talouden romahdus alkoi. Tarinan päähenkilöinä toimivat East Atlantic Bankissa työskentelevät miehet: Chip ja suomalaissyntyinen Sasq sekä kylmäverinen rahoitusnero Eisenberg. Miehet vääntävät diilejä isot rahat mielessään. Työ on kuluttavaa ja Chip ja Sasq toivovat jaksavansa vielä muutaman vuoden ennen oravanpyörästä hyppäämistä. Mutta markkinat alkavat osoittaa hiipumisen merkkejä ja epätoivo valtaa alaa. Kirjan rinnakkaistarina sijoittuu vuoteen 2008, The Peninsula-hotelliin jonka luksussviitistä on löytynyt miehen ruumis. Kuka väärällä nimellä huoneen ja huoran varannut mies on ja kuka hänet surmasi?

Rahan metsästäjät oli kirja, josta yritin oikein tosissani nauttia. Mutta tämä kuvio ei vain toiminut minun kohdallani, kirjan vaiheet tuntuivat jotenkin jo tutuilta eikä tarinassa ollut oikein mitään uutta ja kirjan kliseisyys jopa ärsytti paikoin. Mieshenkilöt olivat kiroilevia ja juopottelevia rahan tekijöitä ja naiset taas olivat kirjassa vain sivurooleissa - ja aika stereotypisissä sellaisissa - myyntitiimin keltanokkina, jotka pyrkivät etenemään urallaan seksin avulla, vaimoina jotka nalkuttaen tuhlaavat miestensä rahoja tai huorina. Harmikseni kirjasta ei löytynyt ainuttakaan henkilöä, josta olisi voinut pitää tai johon olisi voinut samaistua, seikka joka yleensä haittaa lukukokemustani. En tunne Wall Streetin maailmaa eivätkä nämä tyypit erityisesti lisänneet haluani tutustua siihen.

Kirjan kirjoitusprosessi vaikutti kiinnostavalta, sillä teos on syntynyt kahdella eri mantereella. Asiantuntemustakin aiheesta löytyy sillä kirjan kirjoittajista toinen, Scott Stevenson työskenteli vuosia vakuutusmeklarina Wall Streetillä ennen jätti tehtävänsä vain muutamaa kuukautta ennen kuin talouskriisi todella alkoi. Kirja ilmestyy myös englanniksi, mutta englanninkielinen versio eroaa jonkin verran suomalaisesta. Olisikin kiinnostavaa tietää mitkä nuo eroavaisuudet ovat ja miksi versioiden sisällöstä ei päästy täyteen sopuun!

"Sasquatch alkoi hyräillä kappaletta ja tapaili sanoja suomeksi. - Eloa tää juoksuhaudoissa on / Meille käskynä vain kohtalon /  Ja kenties matkamme määrä / Sodan melskeeseen kadota on.
Chip hymyili. - Mikäs toi suomalaislaulu on? Ei kuulostanut kovin iloiselta.
- Vanha kappale toisen maailmansodan ajalta. Elämää juoksuhaudoissa, Sasq sanoi ja käänsi sanat.
- Sun pitäisi joskus viedä mut Suomeen. Se on niin iloinen paikka.
Sasq kaapi olutämpäriä, mutta siellä oli enää jäätä.
- Mennään marraskuussa. Se vastaa tätä Wall Street -elämää."

Crime Time, 2013
Sivuja: 295

Suljetuin ovin / Jarkko Sipilä

Jarkko Sipilän kirjat kuuluvat myös sarjaan Kielletyt paheeni. Kovin karskejahan nämä kirjat ovat, mutta parhaimillaan Sipilä vain kirjoittaa niin vetävästi ja aidon oloisesti alamaailmasta että on pakko käännellä sivuja. Suljetuin ovin ei pettänyt odotuksiani vaan se osoittautui loistavaksi helteisen päivän rantalukemiseksi, siitäkin huolimatta että Takamäen tiimi elää varsin koleita marraskuisia aikoja... Koukuttavuudesta kertonee vaikka se, että tämä kirja luettiin alusta loppuun yhdellä istumalla - todella toimiva pakkaus siis!

Palatessaan kotiin pikkujouluista, Takamäki kohtaa tavallisen kansalaisen painajaisen, oma koti on ilmiliekeissä eikä kyse ole suinkaan vahingosta. Pian tämän jälkeen tiimin muitakin jäseniä alkaa kohdata erityisen huono onni ja herää kysymys: kuka jahtaa heitä? Samalla kirjassa sivutaan surullista humaltuneen naisen raiskaustapausta, jossa tekijä pääsee kuin koira veräjästä. Vai pääseekö?

Olen tullut siihen tulokseen että Sipilän kirjojen jännitysmomentti syntyy niiden todentuntuisuudesta, sillä näissä kirjoissa ei verellä mässäillä tai käytetä hienoja tehokeinoja. Nyt ei jahdata salaperäistä sarjamurhaajaa joka jättää jälkeensä taidokkaita johtolankoja vaan ihan tavallisia kadun konnia. Huumerikollisia, moottoripyöräkerholaisia, miehiä, jotka raiskaavat humalaisia naisia - siis niitä tyyppejä, joista saa lukea iltapäivälehdistäkin. Tämä lisää Sipilän kirjoihin ihan toisenlaisen jännityksen tunnun, sillä luettava voisi olla totta. Lisää aitouden tunnetta tulee tutuista tapahtumapaikoista, tälläkin kertaa tapahtuu mm. ravintolassa jossa viime vuonna vietimme pikkujouluja, ystäväni entisellä asuinkadulla ja isäni kotikulmilla. Tämä luo (ainakin minulle) tunteen siitä, että tavallaan vaara on lähellä, jopa lähes omilla kotinurkilla. Mielelläni jättäisin itseni pelottelun vähemmällekin, mutta kun Sipilä kirjoittaa niin koukuttavasti...

Kirjassaan Sipilä nostaa esiin epäkohtia niin raiskaustuomioiden keveydestä, tuntuukin kieltämättä naurettavalta että humalaisen naisen raiskauksesta saa yhtä rankan tuomion kuin suojellun tammihiiren tappamisesta! Huh! Tasapuolisuuden nimissä Sipilä kyllä arvostelee myös virkamiehiä, jotka käyttävät asemaansa liian kevyiden tuomioden "tasoittamiseen".

Kirjan kansi lienee ehkä karmeimpia aikoihin. Kuvaan on ympätty yhtä sun toista juonesta, aika suoraankin tulkittuna ja lopputulos on ... rujo. Selkeästi tällä kannella ei ainakaan kosiskella naislukijoita, en luultavasti olisi itsekään tarttunut tämän näköiseen kirjaan ellen olisi tiennyt Sipilää vetäväksi kirjoittajaksi. Ehkä ensi kerralla jotain vähän vähemmän ilmeistä ja tyylikkäämpää mikäli tavoitellaan laajempaakin lukijakuntaa?Summa summarum: kirja hyvä, kansi paha.

"Paloautoja oli puolenkymmentä. Alkoholihuurut tuntuivat haihtuvan, kun Takamäki käveli lähemmäksi. Huoli vaihtui hänen kasvoillaan irvistykseen, kun hän huomasi palomiesten keskittyvän juuri hänen huoneistoonsa.
Liekit nousivat korkealle pimeällä taivaalla."

Crime time, 2012
Sivuja: 304
Kirjasta lisää: Unni lukee, Ja jotain violettia

Julma kuu / Outi Pakkanen

Olen usein vähän kahden vaiheilla Outi Pakkasen kirjojen suhteen. Välillä ne ihastuttaneet arkisilla mutta nokkelilla rikostarinoillaan, välillä kirjat ovat tuntuneet hiukan latteilta. Julma kuun nappasin kirjastosta mukaani helposti sulateltavaksi välipalaksi ja ilahduin alkuun positiivisesti Pakkasen luomasta pahaenteisestä tunnelmasta.

Kirjassa seurataan kolmikymppisen Johannan elämää, välillä naisen itsensä kertomana, välillä vastapäisessä talossa asuvan vanhahkon Armin seuraamana. Johanna, citysinkku, työskentelee Stockmannilla kosmetologina. Eräänä hyvin huonosti alkaneena migreenipäivänä Johannan elämä muuttuu kun hänen elämäänsä kävelee psykologi Samuel. Komea poninhäntämies vie Johannan sydämen ja alkuun miehen erikoinen käytös tuntuu vain raikkaan persoonalliselta ja intohimoiselta. Mutta kuten tiedämme, raja rakkauden ja vihan välillä on joskus hiuksen hieno...

Kirjan alussa Armi viittaa kertomuksellaan Hitchcockin Takaikkunaan (yksi lempielokuvistani) ja kieltämättä kirjan asetelma onkin hyvin samankaltainen. Juuri Armin, sivustakatselijan, puheenvuorot luovat kirjan hyytävän tunnelman, on kuin lukija ja Armi yhdessä näkisivät ne merkit, joita rakastunut Johanna ei kykene tulkitsemaan. Tarinan arkisuus ja tavanomaisuus tekevät siitä hyytävän, sen voisi kuvitella olevan totta.

Olin melko innoissani tästä kirjasta aina loppumetreille saakka ja siksi kirjan loppuratkaisu tulikin melkein järkytyksenä. Se nimittäin tuntui epäuskottavalta ja jollakin tapaa hutaistulta, kuin kirjailijalle olisi tullut kiire saada teos valmiiksi. Oloni lukemisen jälkeen olikin pettynyt, tuntui kurjalta että muuten niinkin taidokas teksti lysähti viimeisissä luvuissa kasaan kuin kohokas.

Löytyyko täältä muita Julman kuun lukeneita vai olenko yksin kohokas-mietteideni kanssa?

"Mustatukan asunnossa oli pimeää.
Tänään sälekaihtimet ovat olleet siellä tiukasti kiinni koko päivän, mutta valoa ja jonkinlaista liikennettä näkyi kyllä aamulla. En pysty sanomaan, oliko Mustatukka yksin kotonaan.
Ensi yönä kuu on jo aika pyöreä. Toivottavasti sää pysyy kirkkaana aamuun saakka.
Kuluneena syksynä kuu on muuten ollut tavallistakin valkoisempi. Julman valkoinen."

Crime Time, 2012
Sivuja: 247

Muru / Jarkko Sipilä

Pienenä aina pelattiin Rosvoa ja poliisia, tai Rofea ja polea niinkuin ainakin meilläpäin sanottiin. Sille, jolle peli ei ole vielä ennestään tuttu, kerrottaakoon että porukka jaetaan kahteen osaan, rosvoihin ja poliiseihin. Poliisit luonnollisestikin jahtaavat rosvoja ja yrittävät laittaa heidät vankilaan, rosvot saavat myös auttaa toisia rosvoja pakenemaan vankilasta. Yksinkertaista ja viatonta. Jarkko Sipilän Takamäki-sarja onkin sitten jotain muuta vaikka perusidea sama onkin - poliisit jahtaavat roistoja. Takamäen maailmassa jahtaaminen on vain monimutkaisempaa - ja roistot pahempia.

En enää muista miten ajauduin Takamäki-sarjan pariin, mutta muistan etten ollut kovinkaan innostunut sarjasta, se tuntui ehkä hiukan turhankin realistiselta. Jotenkin ollaan kuitenkin tultu tilanteeseen, jossa olen lukenut kaikki sarjassa ilmestyneet kirjat. Takamäki -sarjassa ei ole mielikuvituksekkaita sarjamurhaajia eikä ylenpalttisen älykkäitä super-kyttiä, jotka kykenevät uhrin asettelun perusteella päättelemään tekijän kenties kärsivän lapsuuden traumoista ja pelkäävän korkeita paikkoja. Ei, näissä kirjoissa on tavallisen poliisin työtä. Poliisin ja rosvojenkin arki näyttäytyy lukijalle uskottavasti eikä ihmekään, onhan Sipilä palkittu rikostoimittaja. 

Murussa selvitellään Pohjois-Haagassa tapahtunutta nuoren kehitysvammaisen naisen surmaa. Takamäki tiimeineen löytää pian vahva epäillyn tekijäksi, mutta onko kiinniotettu mies sittenkään se oikea? Tapausta alkavat tutkimaan myös syytetyn asianajaja Nea Lind ja aikaisemmista kirjoista tuttu rikostoimittaja Sanna Römpötti.

Kokonaisuutena Muru oli oikein kelpo dekkari, realistisuudessaan vähän pelottavakin, varsinkin kun osa tapahtumapaikoistakin oli minulle tuttuja. Se oli hyvin kirjoitettu ja tehokas - ja meni lähes yhdeltä istumalta alas!

(Takamäki välittää suru-uutisen surmatun Lauran äidille.)"Nainen kokosi itseään hetken ja kysyi sitten: - Milloin ja miten?
- Tänään aamupäivällä ja hän joutui asunnossa henkirikoksen uhriksi, Takamäki sanoi. He eivät paljastaisi tekotapaa, koska äiti oli tietysti myös yksi epäillyistä. Tässä tapauksessa surmatavan tiesivät vain poliisi ja tekijä sekä jälkimmäisen mahdolliset kumppanit. Poliisin tiedon mukaan äiti oli viimeinen, joka tällä tietoa oli keskustellut tyttärensä kanssa 8:50 puhelimessa.
Marjaana Vatanen tuijotti poliiseja. - Kuka sen teki?
- Emme tiedä vielä, Takamäki vastasi rauhallisesti. - Mutta se kyllä selviää.
- Voi, voi, äiti sanoi ja kyyneleet pyrkivät silmäkulmiin. - Ei ollut tytön elämä helppo, eikä ilmeisesti lähtökään. Kärsikö hän kovasti?
- Kuolema oli varsin nopea, Takamäki vastasi totuudenmukaisesti."