Luin viime vuonna kaksi Harlan Cobenin kirjaa ja tämän kolmannen myötä havahduin siihen, kuinka ne kaikki eräällä tavalla käsittelevät samoja teemoja, perheitä ja lapsiin/nuoriin kohdistuvaa pahaa. Tämä, kuten aikaisemmatkin Coben-tuttavuuteni, oli tehokas ja nopea liikkeinen jännäri, mutta silti tuntui että se ajattelemaan asioita myös hiukan syvemminkin, mikä on minulle harvinaista dekkarin ollessa kyseessä.
Loukussa alkaa siitä kun Danin elämä menee pilalle. Hän joutuu mukaan tositv-sarjaan, jossa toimittaja yrittää paljastaa pedofiilejä, jotka väijyvät uhrejaan netissä. Jakson esittämisen myötä Danin elämä muuttuu, ikävällä tavalla. Pitkän matkaa kirjassa ainakin minä olin ymmälläni siitä, oliko Dan pedofiili vai sittenkin viaton mies, joka vain sattui olemaan väärässä paikassa väärään aikaan. Mietin oliko tämä ehkä Cobeninkin tarkoitus, muistuttaa, että joskus syytetty voi olla myös syytön. Yhteiskunnassamme vain syytös mielletään helposti tuomioksi, totuudeksi ja aiheuttaa peruuttamattomia asioita.
Cobenin kirjoissa henkilöt ovat usein rikkinäisiä, tai ainakin heistä tulee sellaisia kirjan aikana. Usein, niinkuin tässäkin tarinassa, hän myös näyttää kuinka helposti idylli voi särkyä. Onnellisen lähiöperheen onni hajoaa kun esikoistytär ei palannutkaan juhlista. Tytön katoaminen sivuaa Danin tapausta ja vauhti kiihtyy. Onko Dan tehnyt pahempaakin kuin ahdistellut nuoria tyttöjä, onko Haley enää elossa?
Tarinan keskiössä on kaunis tv-toimittaja Wendy, itsekin rikkinäinen ihminen, jonka ihana elämä muuttui rattijuopon myötä. Nyt Wendy jahtaa pedofiilejä ja sotkeutuu siten myös Danin tapaukseen, joka ensin näyttää selvältä ja sitten ei. Wendyä alkaa painaa pelko siitä, että hän onkin tuhonnut syyttömän miehen elämän.
Loukussa lähti hiukan hitaasti liikkeelle, mutta loppua kohden vauhti vain kiihtyi ja muutama tiukka käännöskin tuli vastaan. Ilahduttavaa kyllä, tämä oli dekkari, jossa oli oikeasti hankala arvata loppuratkaisua, siitäkin huolimatta että juonessa oli kyllä selkeä logiikka ja uskottavuus. Mainiota!
"Pyykkikorissa ei ollut vaatteita.
Rinnan möykky kasvoi, kun Marcia tarkasti Haleyn hammasharjan ja sitten pesualtaan ja suihkun.
Kaikki aivan kuivia.
Möykky kasvoi, kun hän huusi Tedin paikalle yrittäen estää paniikkia kuulumasta äänessään. Se kasvoi, kun he ajoivat kapteenin harjoituksiin ja joutuivat toteamaan, ettei Haley ollut tullut paikalle. Se kasvoi, kun hän soitti Haleyn ystävät läpi Tedin lähettäessä kokonaisen tulvan sähköpostia - eikä kukaan tiennyt, missä Haley oli. Se kasvoi, kun he soittivat paikalliselle poliisille, joka Marcian ja Tedin vastaväitteistä huolimatta arveli Haleyn karanneen kotoa, purkavan jossain ylimääräisiä paineita. Se kasvoi, kun FBI kahden vuorokauden kuluttua kutsuttiin mukaan. Se kasvoi, kun Haleystä ei vielä viikonkaan kuluttua ollut kuulunut mitään.
Tuntui kuin maa olisi nielaissut tytön.
Kului kuukausi. Ei mitään. Kaksi kuukautta. Ei vieläkään tietoa. Ja sitten lopulta, kun kolmas kuukausi oli meneillään, tieto tuli - ja Marcian rinnassa kasvanut möykky, joka esti häntä hengittämästä ja piti hänet hereillä öisin, lakkasi kasvamasta."