The Rosie Effect (Don Tillman #2) / Graeme Simsion

Pari vuotta sitten tutustuin Graeme Simsionin kautta professori Don Tillmaniin joka ei ollut ihan siitä tavallisimmasta päästä. Don päätti aloittaa avioliittoprojekin ja tarpoessani kaamosajan pimeissä metsissä hänen seurassaan, minä kikattelin ja unohdin tyystin pimeän ja ankeuden. Tänä keväänä huomasin Simsionin tehneeni mainiolle kirjalleen jatkoa ja kun lukijana oli edelleenkin mainio Dan O'Grady, piti kirja ostaa Audiblesta kuunneltavaksi.

The Rosie Effectissä Don ja Rosie ovat lyöneet hynttyyt yhteen ja muuttaneet New Yorkiin jossa pariskunnan elämä on täynnä yliopistoelämää, töitä cocktailbaarissa ja yhteistä hauskanpitoa. Kunnes pikku jalkojen töpinä muuttaa paratiisin kaaokseksi - kestääkö onni sittenkään?

Painaessani Audiblen sovelluksen play-nappia, minua hirvitti hiukkasen. Olin innoissani koska olin nauttinut Donin ja Rosien seurasta mutta entäs jos taika onkin kadonnut? Muutaman luvun jälkeen oli jo helpompi hengittää, Don oli edelleen jonkinlainen Gregory Peck -versio The Big Bang Theoryn Sheldonista ja Dan O'Gradyn aksentti on toimii. Mutta. Kuunneltuani pidemmälle tunnelmani laskevat sillä ihanan räväkkä Rosie nimittäin tuntuu rouvana muuttuneen melkoiseksi tiukkapipoksi ja siksi sarjan ensimmäisessä osassa ollut viehätyskin katoaa. It takes two to tango, you know.

On The Rosie Effectissä paljon hyvääkin - niinkuin Don, joka on ihan yhtä raivostuttava ja samalla sydäntä lämmittävä hahmo kuin ennenkin. Nyt vain pariskunnan väliltä puuttuu aimo annos kemiaa. Kirjan parissa kuitenkin vierähti kohtuullisen mukavasti bussimatka jos toinenkin, olkoonkin että matkatoverit ehkä kummeksuivat sitä kuinka muljauttelin silmiäni Rosielle. Kirja ilmestyy suomennoksena kesäkuussa Otavan kustantamana nimellä Vauvatesti. Nyt sitten vain pelolla ja innolla odotan kirjoittaako Simsion seuraavaksi Taaperotestin...

Penguin Books Limited,  2014

Kesto: 9h 9min
Lukija Dan O'Grady

Ehtoolehdon pakolaiset / Minna Lindgren

Viime kesänä tapasin ensimmäistä kertaa Siirin ja Irman, nuo maanmainiot eläkeläisrouvat jotka ratkoivat palvelutalonsa outoja tapahtumia ponnekkaammin kuin monet nuoremmat. Ilahduin kovasti siitä, että sarja sai jatkoa, sillä Lindgrenin tapa kirjoittaa on mainio, hänen yli 90-vuotiaisiin sankarittariinsa on helppo samaistua, monet teemoista ovat kipeän ajankohtaisia ja kirja herättääkin ajattelemaan siinä missä liikuttaa ja naurattaakin.

Tällä kertaa Ehtoolehdon väkeä koetellaan putkiremontilla. Pölyä ja melua piisaa, ulkomaalaisia remonttireiskoja tupsahtelee asuntoihin milloin sattuu eikä juoksevaa vettä ole. Tilanne alkaa olla painajaismainen kunnes Siiri saa raitiovaunussa ajatuksen kimppakämpästä ja pian Ehtoolehtolaiset pakenevat Hakaniemeen. Mutta miten sujuu eläkeläisiltä kommuuniasuminen, kuinka käy putkiremontin ja saako tässä maassa enää vanhus kuollakaan ihmisarvoisesti?

Kirjan koskettavinta antia oli döden, döden, döden, kuten Irma sanoisi. Eräs teemoista nimittäin käsitteli eutanasiaa ja sitä onko pois kuihtuvan, lähes tajuttoman vanhuksen elämä laitoksessa enää ihmisarvoista. Lindgenin käsittelee asiaa mielestäni tehokkaasti ja kauniistikin, nostan ha ttua tästä tyylikkäästä ja rohkeasta vedosta. Oman osansa Lindgenin terävästä kynästä saa myös sosiaali-ja terveyspuoli, jossa vanhuksia hoitavat tilapäiset osa-aikatyöntekijät uuvuttavine minuuttiaikatauluineen joissa ei ihmisen kohtaamiselle valitettavasti aikaa - tai voimia - juuri ole. Tärkeitä asioita, on hienoa että Lindgen nostaa ne esille ja toivon että Ehtoolehdon lämpimän humoristinen ote auttaa herättämään myös keskustelua aiheista.

Kuten yltä käykin ilmi, pidin Ehtoolehdon pakolaisista yhtä paljon kuin Siiri Kettunen raitiovaunuista. Kirja menee ehdottomasti Suosikit-kategoriaan. Optimistina päättelen myös kirjan lopusta että Ehtoolehtoon tullaan vielä palaamaan, toivottavasti jo pian. Kirjoita lisää, Minna Lindgen!!

"Kaikki järjestyy, uskokaa pois. Minä olen 95-vuotias, täytän syyskuussa 96, ja olen nähnyt monta epätoivoista tilannetta. Voin vakuuttaa teille, että asioilla on taipumus järjestyä jollain tavalla, enemmin tai myöhemmin."

Teos, 2014
Sivuja: 335

Princesses behaving badly: Real Stories from History Without the Fairy-Tale Endings / Linda Rodriguez McRobbie

Juuri sopivasti naistenpäiväksi osui hyppysiini hassuttele tietokirja huonosti käyttäytyvistä prinsessoista. Pinkin söpöstelyn vastapainoksi Rodriguez McRobbie nimittäin marssittaa lukijoidensa eteen joukon vauraita, kauniita naisia, jotka eivät kaihtaneet keinoja. Kirjaan mahtuu naisia, jotka ovat koonneet armeijoita, murhanneet, bailanneet tai olleet muuten erikoisia persoonoita. Ja saadaanpa kirjassa nähdä vähän suomalaisväriäkin kun ylhäinen Alfhild päättääkin hylätä kosijansa ja purjehtia Suomeen ryhtyen merirosvoksi! Go Alfhild!

Kirjan idea on sinällään kiinnostava, esipuheessaan Linda Rodriguez McRobbie nimittäin kertoo kirjoittaneensa teoksen vastapainoksi Disneyn luomalle prinsessatrendille, jossa kaunis ja hyvä prinsessa saa aina prinssinsä ja onnellisen loppunsa. Ajatuksena on siis tuoda esiin ettei tosielämässä ole aina näin, vaan prinsessakin voi olla murhanhimoinen pirulainen. Tai höpsähtänyt seikkailija. Tai omituinen tyyppi. Ihan niinkuin kuka tahansa meistä muistakin.

Kirja siis esittelee joukon huonostikäyttäytyviä naisia ja sen kattaus on laaja niin ajallisesti kuin maantieteellisestikin. Joukossa on poikkeuksellisia naisia niin hyvässä kuin pahassakin (no okei, ehkä painotus on enemmän pahan puolella). Onnelliset loput ovat harvassa, mutta se ei varsinaisesti yllätä. Kirjailija kuitenkin kuljettaa tarinoita eteenpäin mukavan ironisella otteella joten lukiessa ei todellakaan pääse tulemaan tylsää, päinvastoin - tyrskähtelin Rodriguz McRobbien tekstille useaan otteeseen.

Parhaiten mieleeni jäivät tarinat niistä prinsessoista, jotka olivat jo entuudestaan minulle tuttuja, kuten vaikkapa huijari-prinsessa Franziska, joka uskoi olevan suuriruhtinatar Anastasia, tai Ranskan Isabella, jota kutsuttiin myös nimellä "She-Wolf" ja Lucretia Borgia, paavin pikku pahis. Vaikka kirja tietopitoinen onkin, veikkaan kirjailijan kuitenkin painottaneen pahattariensa tarinoissa kirjan kannaltava sopivia osuuksia ja ehkä jättäneen jotakin sanomatta. Esimerkiksi keisarinna Sissin kohdalla keskitytään painotetaan voimakkaasti sitä, kuinka tärkeä oma ulkonäkö oli hänelle, jättäen samalla monia näkökulmia pois. Suosittelen siis muidenkin lähdeteosten käyttämistä tämän kirjan kanssa.

"Once upon a time, there lived a beautiful princess who wasn't afraid to cheat, deceive, seduce, or murder anyone who got in her way..."

Quirk Books, 2013
Sivuja: 303

Talvi-iltain tarinoita 1 / Zacharias Topelius

Luettuani Enni Mustosen Paimentytön alkoi mieleni tehdä tutustua hieman satusetä Topeliuksen tuotantoon. Elisa Kirjan ilmaisista klassikoista löytyi Talvi-iltain tarinoiden ensimmäinen osa, joka tuntui sopivalta teokselta aloittaa. Kirja sisältää kaksi erillistä ja varsin erilaista tarinaa, Kuninkaan hansikkaan joka sijoittuu sotavuoteen 1788 ja Linnaisten kartanon viheriän kamarin, joka on romanttinen kummitustarina 1830-luvulta. Isänmaallisuus on toki valttia molemmissa tarinoissa.

Kuninkaan hansikas kuvaa Ruotsin ja Venäjän välistää sotaa, joka kirjaimellisestikin jakaa Suomen kahtia. Tarinan keskiössä nuori sotilas, Lennart Croneld, joka uskollisesti palvelee kuningas Kustaa III:tta. Tarinan nimi juontaa juurensa siitä, että nuoren miehen isoisä oli pelastanut silloisen kuninkaan ja saanut palkakseen kuninkaan hansikkaan.

"Silloin vasta selvisi hänelle täydelleen, miksi hän tahtoo elää ja taistella ja miksi hän saattaa, jos kohtalo niin määrää, ilomielin kuolla. Täällä, tässä ihanassa maassa, välkkyvän järven rannalla, täällä vihreiden koivujen varjossa ja vaipuvan auringon iltaloisteessa sykki hänelle nuori sydän, joka lähetti hänelle tervehdyksensä paimentytön laulussa."

Ikävä kyllä on sanottava että ensin lukemani Kuninkaan hansikas sai minut melkein jättämään Talvi-iltain tarinat kesken. Kertomus pursuaa sankarillisuutta ja sodan melskeitä niin että heikompaa jo hirvittää. (Haa! Avaankin tällä kirjalla Ihminen sodassa -haasteen pistetilin.) Tarina tuntuu hiukan vanhentuneelta enkä oikein jaksa olla samaa mieltä siitäkään kuinka kunniakasta nuorelle miehelle on kuolla sodassa.

"Tämä myrsky on tyyntyvä, tämä maa on häviävä, nuo tähdet sammuvat, mutta tämä todellinen rakkaus ei kuole, se seuraa sielujamme ikuisuuksien toiselle puolelle."

Ilokseni kirjan toinen kertomus olikin aivan toista maata - Linnaisten kartanon viheriä kamari nimittäin tuli ahmaistua päivässä kun taas Kuninkaan hansikkaan kanssa jumitin useamman kuukauden. Linnaisten kartanossa pohditaan vanhan Littowin suvun historiaa ja luokkaeroja, kun pahainen arkkitehti rakastuu paroni von Littowin tyttäreen. Mukana on luonnollisesti muutama sekaannus ja useampikin kosija sekä tietysti viheriän kammarin kummitus.

Linnaisten kartanon tarina oli mielestäni mukavaa luettavaa, kepeää ja pilke silmässä kirjoitettua komediaa pienellä yliluonnollisella elementillä maustettuna. Henkilökaartikin oli toimiva, erityisesti pidin hupsusta kapteeni Winterloosta, jonka tukevahkon hahmon pystyin lähes näkemään silmissäni. Juonellisesti tarina ei tarjoa huikeita yllätyksiä mutta se ei juurikaan menoa haitannut. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen kertomus!

Julkaistu ensimmäisen kerran Porvoossa WSOY:n kustantamana vuonna 1909
Sivuja: 311
Suomentanut Ilmari Jäämaa

Haasteista haastelen

Kahmin vuoden alussa itselleni aimo kasan lukuhaasteita ja nyt on aika katsoa kuinka haasteiden kanssa kävi. Päättyneiden haasteiden tiedot löytyvät tuttuun tapaan yläpalkin Menneet haasteet -sivulta.

So American

Päätin jatkaa So American -haastetta vielä yhden vuoden verran, sillä halusin kerätä Amerikan karttani täyteen. Puhti kuitenkin loppui matkalla, lopputulokseksi tuli 37 osavaltiota. Takana on monta hyvää amerikkalaista lukuhetkeä, mutta luulen että nyt on aika luopua tästä haasteesta ja tehdä tilaa uusille jutuille.

Koe 13 kotimaista kirjailijaa vuonna 2013

Tämän Facebookista liikkeelle lähteneen lukuhaasteen juttuna oli tutustua vähintään 13 itselle uuteen kotimaiseen kirjailijaan kuluneen vuoden aikana. Haasteen aikana tutustuin 32 uuteen kotimaiseen kirjailijaan. Allaolevista suosikkini taitavat olla Teemestarin kirja, Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin ja Avioliittosimulaattori. Mainioita kirjoja!

1.Mifongin perintö / J.S. Meresmaa
2. Karikko / Seita Vuorela 
3. Kaukamoinen / Petteri Hannila
4. Punainen kuin veri / Salla Simukka 
5. Tulagi Hotel / Heikki Hietala
6. Ruuhkavuosi / Pauliina Susi
7. Muita hyviä ominaisuuksia / Petri Tamminen 
8. Rajanaapuri / Roope Lipasti
9. Elävien kirjoihin / Marko Kilpi 
10. Laura / J.K. Johansson
11. Kotirauha / Marko Leino 
12. Totta / Riikka Pulkkinen
13. Teemestarin kirja / Emmi Itäranta 
14. Astuit väärään autoon / Marja-Liisa Heino 
15. Kolibri / Kati Hiekkapelto 
16. Sokea piste / Pasi Luhtaniemi 
17. Rautasormus ja muita rakkaustarinoita sotavuosilta / Mikko Porvali 
18. Paimentyttö / Enni Mustonen
19. Itämaa / Johanna Holmström 
20. Mustat kalat / Eeva Tenhunen 
21. Leijonakuningas / Harri Nykänen
22. Taivaslaulu / Pauliina Rauhala 
23. Lumikko ja yhdeksän muuta / Pasi Ilmari Jääskeläinen 
24. Toisin: minun Asperger-elämäni / Paula Tilli 
25. Federigon haukka / Hannele Klemettilä
26. Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin / Mia Kankimäki
27. Noitanaisen älä anna elää / Leena Virtanen 
28. Tumman veden päällä / Peter Franzén 
29. Avioliittosimulaattori/ Veera Nieminen
30. Luova laiskuus / Juha T. Hakala
31. Valkea joulu / Pete Suhonen
32. Talvi-iltain tarinoita 1 / Zacharias Topelius

Seitsemän sarjakuvaa -haaste

Susa heitti ilmoille mainion sarjakuvahaasteen, jossa tavoitteena oli lukea seitsemän sarjakuvaa vuoden aikana - mikä ihana tekosyy! Lukemistani sarjakuvista suosittelen lämpimästi ainakin Ulkoministeriö-sarjaa, Kolmea varjoa, Abirachedin Minä muistan -teosta, Pikku Närheä, Minun Kiinani -sarjaa, Aya-kirjoja ja Craig Thompsonin teoksia. Varsin tyydyttävä sarjakuvavuosi takana, toivottavasti edessä on vielä parempi!

Ranska
Cyril Pedrosa: Kolme varjoa (WSOY, 2010)
Abel Lansac, Christophe Blain: Ulkoministeriö 2: Diplomaattisia merkintöjä (WSOY, 2013) 
Renaud Dillies: Abelard (NBD, 2012) 
Sylvain Ricard & James: Järjen veit (WSOY, 2012) 
Christian Durieux: An enchantment: a graphic poem (NBM Publishing, 2013)
Zeina Abirached: Minä muistan (Like, 2013) 

USA
Craig Thompson: Blankets (Top Shelf, 2011)
Gene Luen Yang, Derek Kirk Kim: The Eternal Smile (First Second, 2009) 
Gene Luen Yang, Thien Pham: Level up (First Second, 2011)
Jeff Jensen, Jonathan Case: Green River Killer: A True detective story (Dark Horse Books, 2011)
Faith Erin Hicks: The Adventures of Superhero girl (Dark Horse Books, 2012)
Jason Hall, Cliff Chiang: Beware the Creeper (Vertigo, 2013 

Japani
Mei Nogughi: Finlandia 1 (Sangatsu Manga, 2012)

Suomi
Hanna Koljonen: Sokerihullu (Asema, 2012)
Sanna Ala-Ojala: Ättä ääriolosuhteissa (Suuri kurpitsa, 2013)
Lauri ja Jaakko Ahonen: Pikku Närhi (Egmont, 2012)

Iso-Britannia
William Shakespeare, Faye Yong: The Merchant of Venice (SelfMadeHero, 2009)

Kiina
P.ötie, Li Kunwu: Minun Kiinani 3: Rahan aika (WSOY, 2013)

Norsunluurannikko
Marguerite Abouet, Clement Oubrerie: Aya: Love in Yop City ( Drawn & Quaterly, 2013)
Marguerite Abouet, Clement Oubrerie: Aya of Yop City (Drawn & Quaterly, 2008)
Marguerite Abouet, Clement Oubrerie: The secrets come out (Drawn & Quaterly, 2009)
Marguerite Abouet, Mathieu Sapin: Akissi: Feline Invasion (Flying Eye Books, 2013)

Kanada
Guy Delisle: A user's guide to neglectful parenting (Drawn & Quaterly, 2013) 


Kirjallinen maailmanvalloitus

Kirjallinen maailmanvalloitus taitaa kestää ikuisesti, nyt aloitan jo neljättä vuottani haasteen parissa. Myönnettäköön tosin että suoritustapani on melko rento, luen enemmän omien fiilisteni mukaan ja listaan kertyy kirjoja siksi varsin epätasaiseen tahtiin. Tällä hetkellä olen valloittanut 93 maata - aika paljon on vielä luettavaa jäljellä!

Ihminen sodassa

Vuoden 2014 lukuhaasteekseni poimin Suketuksen Ihminen sodassa -haasteen, joka kestää marraskuun loppuun. Ajatuksena on lukea sodasta kertovia kirjoja, haasteen lukulista on melkoisen kiinnostava. Edistymistäni voi seurata haasteen omalla sivulla, joka löytyy blogin yläpalkista, lisäksi haastekirjoihin liitän tunnisteen Ihminen sodassa.

Kuinka teidän lukuhaasteenne etenevät ja millaisten haasteiden parissa edetään vuonna 2014?

Luova laiskuus / Juha T. Hakala

Joulun kiireiden ja jonkin asteisen kaamosväsymyksen vallassa eksyin kirjastoon ja päädyin pienen epäröinnin jälkeen nappaamaan käteeni Juha T. Hakalan Luovan laiskuuden. Epäröin, koska aivokapasiteettini tuntui olevan väsymyksen ansioista nollissa, mutta kirja veti puoleensa koska kuvittelin että vielä joskus saattaisi taas koittaa aika jolloin minulla on a) aikaa olla luova b) aikaa olla laiskotella. (Ja kyllä, tunnustan että kohta b kiinnosti minua tuolloin enemmän.)

Hakala kirjoittaa letkeän uskottavasti laiskuuden merkityksestä luovuudelle. Hän nimittäin väittää että rentoutuneena mieli pystyy paremmin luovaan työhön - seikka, jonka varmasti moni on valmis allekirjoittamaan. Tämä ajankohta on tosin haastava, mutta tosin ehkä juuri oikeakin Hakalan teeseille. Lehdistä saamme lukea jatkuvasti yt-neuvotteluiden alkamisesta, ulkoistuksista ja varmasti alalla kuin alalla tehokkuusvaatimukset ovat kovia. Mutta jos potkujen pelko ahdistaa ja työkuorman alla tuntee hautuvansa niin kuinka pelon, kiireen ja stressin alla lamaantunut mieli oikein pystyisikään luomaan uusia, raikkaita innovaatioita?

Kirja osoittautui oivaksi lukukokemukseksi sillä se on kirjoitettu rennosti, pilke silmäkulmassa. Kirjailija toki tarjoaa lukijalleen riittävästi taustoja ja faktoja mutta mukavan väljässä paketissa jotta kirjan leppoisa tunnelma säilyy. Peukutankin ehdottomasti sitä kuinka hienosti kirjan tunnelma tukee sen kertomaa viestiä ja suosittelen sitä jokaiselle, joka haluaisi lisää luovuutta elämäänsä. Joulun aikaan kirja sopinee myös oivallisesti, onhan se aikaa jolloin jokaisella (toivottavasti!) on mahdollisuus rentoutua ja laiskotella. Siispä toivotankin kaikille ihanan rentouttavaa, laiskaa ja luovaa joulua!

Gummerus, 2013
Sivuja: 239

Avioliittosimulaattori / Veera Nieminen

Vaikka itsenäisyyspäivä onkin arvokas juhla, ajattelin tällä kertaa juhlistaa sitä täällä blogin puolella vähän iloisemmissa, vaikkakin reilusti kotimaisissa merkeissä. Avioliittosimulaattori on nimittäin hilpeä chick-lit -kirja, joka iloittelee länsi- ja itä-suomalaisten eroilla. Vallan passelia luettavaa päivään jolloin juhlitaan suomalaisuutta kaikissa muodoissaan, niin jurottavia lännen asukkeja kuin pulisevia idän ihmisiäkin. Kuulin ensimmäisen kerran Avioliittosimulaattorista tilaisuudessa, jossa Tammen esiteltiin syksyn satoa. Ja hyvä että esiteltiin, sillä Veera Nieminen onnistui kertomaan kirjastaan niin mainiosti että Avioliittosimulaattori alkoi kiinnostaa! (Saattaa siis olla että olen mainonnan uhri, mutta onnellinen sellainen, sillä kirjahan kolahti!)

Avioliittosimulaattori on perinteinen rakkaustarina. Siinä reipas karjalaistyttö Aino, tapaa pojan, varsinaissuomalaisen Joen Jussin, ja rakkaus leimahtaa. Haaveissa pilkottaa jo yhteinen sarka Jussin kotitilalla ja ehkä ponitallikin, mutta matkassa on mutka, tai parikin. Nimittäin Jussin perhe.

Niin siinä kävi että tämä etelän flikka hurahti Avioliittosimulaattoriin vaikken ole oikein sieltä enkä täältä kotoisin. Ihastuin Niemisen tekstiin, joka oli mukavalla tavalla värikästä ja elävää ja taisin vähän ihastua Ainoon, Jussiin ja oikeastaan koko poppooseen, niihin mörköihinkin. Luonnollisestikin pidin reippaasta Ainosta eniten, mutta kyllä Unto, Jussin isä, kaikessa hiljaisessa murheessaan oli aika symppis. Sniff.

Kirja nauraa, lempeästi, kulttuurieroille ja ihmisten sisäisille solmuille kuitenkaan asettamatta ihmisiä kuitenkaan asettamatta ketään paremmuusjärjestykseen. Oikeastaan se pyrkii sanomaan että maltilla ja hyvällä tahdolla päästään elämässä ja solmujen avaamisessa aika pitkälle.

"Sitten se tarttuu toisella kädellään hattunsa lippaan ja mörisee jotain. Uggologoi? Voi helvetti, meillä on ongelma. Meillä on murreongelma, meillä on artikulointiongelma, meillä on katsekontaktiongelma ja meillä on yleinen käytöstapa ja -kulttuuriongelma. Lisäksi meillä on nyt se ongelma, että me emme tiedä, onko tämä Jussin isä vai setä vai kenties joku satunnainen ohikulkija tai linnanvouti."

Tammi, 2013
Sivuja: 267

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Tumman veden päällä / Peter Franzén

Päädyin lukemaan Tumman veden päällä -kirjaa, koska Helmet-kirjastojen hauskan Koko kaupunki lukee - kampanjan ansiosta.Homman nimenä oli se, että tietyn ajan Tumman veden päällä -kirjasta oli lainattavissa rajoittamaton määrä sähköisiä kopioita ja lisäksi järjestettäisiin some-lukupiiri jossa Facebookin tai Twitterin välityksellä sai jakaa lukukokemuksiaan. Helmetin sähkökirjapalvelut ovat allekirjoittaneelle jo tuttua kauraa mutta odotukset ovat korkealla lukupiirin suhteen. Fantsua!

Kirja perustuu näyttelijä Peter Franzénin omiin lapsuusmuistoihin 1970-luvun Pohjois-Suomessa. Tarina seuraa Peten elämää muutaman vuoden ajan jona poika kasvaa ja kokee uutta. Muuten valoisaa lapsen maailmaa kuitenkin varjostaa isän väkivaltainen käytös.

Olin nähnyt Tumman veden päällä -elokuvan joten kirja ei tuonut muassaan suuria yllätyksiä, vain sen kuinka mukavaa Franzénin tekstiin oli heittäytyä. Olen kirjailijaa nuorempi, joten minun muistoni eivät ole ihan samanlaisia mutta jotain samaa tavoitan silti niistä varhaisimmista hetkistä, ajasta ennen tietokoneita, kännyköitä, Facebookia ja blogeja. Kirjassa vilisee myös murrettä etelän ihmisen ihmeteltäväksi, lupsakan kuuloista!

Franzén onnistuu tavoittamaan lapsen maailman hienosti ja sen lyhyet kappaleet ovat kuin pieniä välähdyksiä lapsen värikkäässä maailmassa. Kirjassa esiintyvä perheväkivalta tuntuu pahalta mutta asiasta keskustelu on tärkeää ja siksi on hienoa että kirjailija on uskaltanut jakaa synkätkin muistonsa. Minulle kirjan sankariksi oikeastaan nousikin Peterin äiti, jonka päällimmäinen huoli väkivallan keskelläkin tuntuu olevan lasten suojeleminen.

(Joulutunnelmia)
"Aikuisilla menee hetki ennen kuin räjähtävät nauruun. Mummo tulee keittiöstä ovelle ja kurkkaa ihmeissään olohuoneeseen. Pappa istuu lähellä mummoa ja vaivihkaa nostaa sormen huulilleen. Kaikki muut näkevät sen paitsi mummo, joka onnellisen tietämättömänö hymyilee, kun kaikilla on kivaa."

Tammi, 2010

Noitanaisen älä anna elää / Leena Virtanen

Kirja noitavainoista taitaa olla juuri sopivaa luettavaa marraskuun pimeyteen, siinä määrin synkkä ja pelottavakin aihe on. Enkä minä noitia pelkää mutta joukkohysteria ja lynkkausmeininki kyllä ahdistavat ja ne valitettavasti eivät ole kadonneet maailmasta noitien jälkeen. Lukijalle aihe mielenkiintoisia hetkiä, mutta voi, niitä noitia käy kyllä sääliksi.

Leena Virtasen tietokirja sukeltaa vuoden 1666 (sattuipas somasti) Ahvenanmaalle, jossa tuhoisa sykli on juuri alkamassa, kun Maria Clasdotter saa kuulla naapuriltaan kadonneen ruislyhteitä. Riihivastaavana toimiva Maria huolestuu korvausvaateista ja kääntyy huolissaan Karin Persdotterin puoleen joka "katsoo" oikean varkaan henkilöllisyyden. Teko vie Karinin kuulusteluihin, kidutettavaksi ja lopulta kuolemaan. Hänet, ja monta muuta jotka heppoisin periaattein nimetään noidiksi.

Leena Virtasen kirja oli mielenkiintoista luettavaa, en ollut aikaisemmin tiennytkään että noitavainot ulottuivat tänne kotimaan kamarallekin. Kirjan kohtalot tuntuvat, tietysti, epäreiluilta ja kurjilta. "Noidat" taisivat hyvin usein olla vihaisia naisia, jotka eivät tavalla tai toisella oikein sopineet muottiin vaan ärsyttivät tai aiheuttivat kateutta läheisissään. Jostain syystä erityisesti yksi kohta rangaistuksessa kosketti minua paljon, noidan talo nimittäin näyttää olleen tapana purkaa ja käyttää polttorovion materiaalina kuin viimeisenä solvauksena kuolemaantuomitulle.

Haluan kiitellä kirjan taittoa, sillä kappaleiden kuvitus ja fontit toivat hienosti menneen ajan tuntua tekstiin. Kirja antoi lukijalleen tuosta historian vaiheesta hyvän kuvan ja auttoi myös ymmärtämään millaista elämä oli 1600-luvun Ahvenanmaalla. Olisin mielelläni kuullut enemmän siitä, mitä vainoissa syytöksiä lausuneet myöhemmin asiasta ajattelivat, mutta ehkei moista tietoa ole jälkipolville asti säilynyt.
Katkelmat kuulustelupöytäkirjoista kuitenkin antavat äänen ja persoonallisuutta syytetyille, ehkä jopa tavallaan hitusen oikeuttakin.

 

"Mitäpä sitten auttaa, te
näette merkin, minä puhun
pötyä ennemmin kuin annan
kiusata itseäni."

- Lisbeta

"Minusta sinä olet lukenut nyt
riittävästi piruja. Sinä luet niin
kuin sinua lystää."
- Anna

Aiheesta kiinnostuneille vinkkaan myös Rosalyn Schantzerin kirjasta Witches: The absolutely true tale about the disaster in Salem. Kirja on nuorille suunnattu mutta yksinkertaisuudessa oikein toimiva paketti ja on mielestäni helppoa englanninkielistä tekstiä. Kirja löytyy mm. Helmetin kokoelmista sähköisenä versiona.


WSOY, 2013
Sivuja: 277

Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin / Mia Kankimäki

Ihan ensiksi: Mia Kankimäen esikoisteoksen nimi on ihana. Ihana! Pistin kirjan varaukseen pelkän nimen perusteella, koska ajatus asioista jotka saavat sydämen lyömään nopeammin, tuo mieleen rakastumisen ensihetket ja sen kiihdyttävän tunteen, joka nostaa punan poskelle kun juuri se oikea on lähellä. Pakko lukea!

Kankimäen kirjaa on vaikea laittaa mihinkään lokeroon. Se kertoo matkasta Kiotoon, kirjan kirjoittamisesta ja 900-luvulla eläneen hovinaista, Sei Shōnagonista - ja elämänmuutoksesta. Kirjan alussa Kankimäki, keski-ikäinen, miehetön ja lapseton nainen, on kyllästynyt rutiiniksi muuttuneeseen elämäänsä ja päättää kirjoittaa kirjan idolistaan, Seistä. Kirjan kirjoittamista varten Mia pakkaa entisen pakettiin ja suuntaa rohkeasti kohta uusia seikkailuja.

Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin on luokiteltu tietokirjaksi, mikä vähän hämmensi minua. Se on toki tietopitoinen, mutta siinä on kosolti rehellistä huumoria ja hupsuttelua ja chick-lit -kirjoista tuttua suloista kepeyttä. Oikeastaan paketti on aika oivallinen, sillä Kankimäki onnistuu tekemään Seistä elävän ja kiinnostavan, rohkean ja suorasukaisen, eräänlaisen muinaisen vastineen Sinkkuelämän naisille. Kirjailija luo Heian-kauden hovista muutenkin mielikuvitusta kutkuttavan kuvan tuohon aikaan kun ilmeisesti aristokraatteja kiinnosti eniten "kuun katselu ja siitä runoilu" kuin se sotaisampi meno jota Euroopassa tuolloin harrastettiin. Myös avioliittomarkkinoilla olivat runonkirjoitustaidot ja kaunis käsiala valttia, mikä pisti ainakin allekirjoittaneen hymyilemään.

Kankimäki harrastaa eräänlaista keskustelua tutkimuskohteensa kanssa mikä tekee tutkimusprosessin seuraamisesta kiintoisan. Hän yrittää palatseissa ja museoissa vieraillessaan nähdä vilauksen Seistä, miettii miltä tämä näytti ja mikä tämän kohtalo oli. Vaikka Tyynynaluskirjan kirjoittanut nainen onkin merkittävässä osassa Kankimäen kirjassa, jakavat valokeilan hänen kanssaan huikean mielenkiintoiselta matkakohteelta vaikuttava Kioto ja Kankimäki itse, joka alkoi kirjan edetessä tuntui kuin vanhalta kaverilta ja ihailin hänen rohkeuttaan hypätä oravanpyörästä.

Tykkäsin kirjasta kuin Sei Shōnagon kauniista paperista, se pääsee ehdottomasti mukaan Suosikit-kategoriaani ja saatanpa ostaa tämän ihan omaksenikin. Suosittelen!

Täällä minä olen seuraavat kolme kuukautta elämästäni. En palaverikierteessä, en stressiahdistuksessa, en jatkuvan kasvun, tehostamisvaatimusten ja organisaatiouudistuden paineissa, en motivaatiopuutteessa, en kutsumuspalkkavitutuksessa, en kello 6.15 soivan herätyskellon orjuudessa, en turhautumassa siitä, ettei elämässä tapahdu mitään, en odottamasa tv-sarjan seuraavaa osaa, en musertumassa erilaisuuden painon alle - vaan täällä, vapaana, itsenäisenä, yksin, kaikki mahdollisuudet edessäni, vapaana kunakin aamun valitsemaan, mitä haluan tehdä tai olla tekemättä.
Kurkkua kuristaa, onni hiipii sisään.

Otava, 2013
Sivuja: 380

Lennokas lokakuuni

Käheä hei ja moi täältä! Lokakuu päätti maustaa kirjamessuviikonloppuani tavallista veikeämmällä flunssalla, joka nostatti mukavan kuumeen. Allekirjoittaneen kirjamessuthaaveet saivat nolon lopun, mutta paremmalla onnella sitten ensi vuonna.

Lokakuu on ollut työntäyteinen mutta ehdin kokeilemaan vähän uuttakin, väkersin nimittäin videon. Idea videosta tuli aika yllättäen viipottaessani lentokentällä ja se kuvattiin muutamassa minuutissa, kännykän kameralla. Videon kuvaaminen oli yllättävän kivaa ja luulen että jatkan tätä kokeilua kunhan inspiraatio taas iskee ja käheys äänestä katoaa.

Lokakuun luetut

Lokakuussa luin 17 kirjaa mutta vain 3293 sivua. Sivumäärän niukkuutta selittää tuo aiemmin mainitsemani kiire, lisäksi kuuntelin läpi 4 äänikirjaa, jotka eivät luonnollisestikaan ole mukana sivumäärissä. Kuukausi oli oikeastaan sarjakuvien, sillä hyppysiini osui oivallisia sarjiksia mikä näkyykin sitten TOP3:ssa. Kuukauden parhaat lukukokemukset nimittäin olivat Roope Lipastin Perunkirjoitus, Zeina Abirachedin Minä muistan ja Guy Delislen A user's guide to neglectful parenting. Kannattaa lukea! Kuukauden floppi taitaa olla Kate Wilhelmin The Fullness of time, josta lisää vähän myöhemmin.

• More than sorrow / Vicki Delany
• A user's guide to neglectful parenting / Guy Delisle
• Federigon haukka ja muita keskiajan eläimiä / Hannele Klemettilä
• Perunkirjoitus / Roope Lipasti
• Thirteen reasons why / Jay Asher
• The death of an artist / Kate Wilhelm
• Vain pahaa unta / Aino & Ville Tietäväinen
• Kunkku / Tuomas Kyrö
• Toinen peto / Taavi Soininvaara
• Jos saat tämän kirjeen / Sarah Blake
• Lääkäri / Herman Koch
• Samppanjaruhtinas / Kåre Halldén
• Minä muistan / Zeina Abirached
• Revenge wears Prada / Lauren Weisberger
• Toisin: Minun Asperger-elämäni / Paula Tilli

Sain ReadBerryltä Maija Vilkkumaan Nainen katolla, mutta kirja jäi tällä kertaa bloggaamatta, sillä en oikein kokenut omakseni ja päässyt kiinni juttuun. Kokemukseeni saattoi vaikuttaa sekin että aikomukseni oli lukea kirja iPadilla, mutta jostain kumman syystä vekotin oli aina jonkun toisen hyppysissä kun olisin halunnut lukea. Lopulta päädyin lukemaan kirjan loppuun läppärilläni, mikä ei kyllä kuulu meikäläisen suosikkilukutapoihin. Veikkaan että Maijan kirja kyllä ihastuttaa monia, itse jäin vain jutusta ulkopuolelle.

Omaa postaustaan ei myöskään saanut Kate Wilhelmin The Fullness of time, jonka pongasin OverDriven kokoelmista. Kirja oli ehkä hurjinta huttua vähään aikaan enkä oikein hakemallakaan löytänyt siitä mitään hyvää, paitsi ehkä sen kesto (2 h 52 minuuttia). Kirja lienee tyypiltään sci-fiä, mikä ei oikein ole ominta alaani ja sen juoni oli tuskallisen ennalta-arvattava. Tulinkin tämän kirjan myötä siihen lopputulokseen että tylsä äänikirja on vielä pahempi juttu kuin tylsä paperikirja. Olen pahoillani Kate Wilhelm, pidin Death of an artistista, mutta The fulness of time ei varmastikaan ole paras vetosi.

Haasteiden tilanne

Junnaan jälleen paikoillani maantieteellisissä lukuhaasteissani, onneksi edistystä tapahtuu sentään toisaalla. Nappasin kaksi pistettä sekä 2013 Kotimaiset -haasteessa että sarjakuvahaasteessa.

Yhden haasteen sain ihan loppuun asti lokakuussa. Asetin nimittäin Goodreadsissa vuoden lukutavoitteeksi 200 kirjaa ja sen sain täyteen viime viikolla.

Entäs ensi kuussa?

Ensi kuussa aion ainakin paeta marraskuun harmautta tekemällä  vähän nojatuolimatkoja, tarkoitus oli ainakin käväistä Japanissa ja Venäjällä, ehkä Ranskassa ja Ruotsissakin.

Federigon haukka ja muita keskiajan eläimiä / Hannele Klemettilä

Pongasin aikanaan Linnealta vinkin Federigon haukasta ja oikeastaan jo kirjan kansikuva riitti vakuuttamaan minut siitä, että tämä piti lukea, sillä da Vincin upea Nainen ja kärppä on yksi niistä taideteoksista joita voisin katsella vaikka kuinka kauan. Lontoon matkalla Towerin linnan eläintarha oli askarruttanut mieltä ja taannoin lukemani Kristiina Vuoren kirja Siipirikko oli herättänyt uteliaisuuteni myös haukankasvatuksen suhteen, joten voitaneen sanoa Klemettilän kirjan olevan suunnattu juuri minulle.

Kirjaan ovat päässeet mukaan niin tutut koirat, hevoset ja siat kuin myös harvinaisemmat elefantit, haukat, sudet ja kärpät. Kukin luku sisältää reilusti tietoa eläinten asemasta keskiaikaisessa yhteiskunnassa, aina hoito-ohjeista mytologiaan saakka. Mielenkiintoista kyllä, rivien väleistä välittyi ajatus siitä, että eläimet olivat keskiajalla arvostetummassa ja onnellisemmassa asemassa kuin nykyisin. Jäin itsekseni miettimään sitä onko teollistuminen ja nykyaika teknisine vaatimuksineen ollut syynä siihen että ihmiset eivät enää osaa arvostaa luontoa ja eläimiä samalla tavalla. Pelkäämmekö sellaista mitä emme kunnolla ymmärrä tai hallitse vai kuvittelemmeko pystyvämme masteroimaan jopa luontoa, mene ja tiedä.

Federigon haukka oli kaunis tietopaketti, luulen että napitin värikuvia keskiaikaisista taideteoksista vähintäänkin yhtä pitkään kuin luin tekstiä. Visuaalisesti kirja olikin hyvin miellyttävä, mm. taitto ja sivujen mattapintaisuus miellyttivät silmääni kovasti. Valittamista en myöskään löytänyt tekstin puolelta, sillä Federigon haukka onnistuu olemaan yhtäaikaa kepeä ja tiukka tietopaketti. Kepeyttä tekstiin lisäävät erilaiset tarinat, keskiaikaiset hassuudet ja Klemettilän omat kokemukset. Aluksi tosin näin henkilökohtainen ote tuntui minusta oudolta tietokirjassa, mutta aikani lueskeltua huomasin ihan vahingossa alkaneeni pitää tuosta piirteestä. Pidin kuitenkin Klemettilän tekstistä siinä määrin että lukisin mielelläni lisääkin hänen tietokirjojaan ja kirjaston tietokannasta löytyykin ritari Siniparrasta kertova teos, joka voisi olla kiintoisa...

Atena, 2013
Sivuja: 193

Toisin: Minun Asperger-elämäni / Paula Tilli

Uteliaana ihmisenä minua on jo pidempään kiinnostanut Aspergerin syndrooma ja siksi päädyin ostamaan omakseni Paula Tillin tuoreen teoksen Toisin, kirja nimittäin tarjoaa mielenkiintoisen kurkistuksen Asperger-henkilön elämään ja arkeen. Olen lukenut aiemmin mm. Aspergerin diagnoosin saaneen Grace-tytön elämästä lapsen äidin kirjoittamana mutta jäin kaipaamaan myös toisenlaista näkökulmaa Asperger-elämään..

Tilli on diagnoosin saanut Asperger-henkilö. Hän ei lapsena nauttinut pallopeleistä tai elokuvien katselusta, sen sijaan kielioppi oli hänen intohimonsa. Hän syö mielellään aina samaa ruokaa ja on tilanteesta riippumatta iloisen ja hymyileväisen oloinen. Hän ei osaa lukea kanssaihmistensä ilmeitä tai eleitä ja tulkitsee sanotun tekstin usein kirjaimellisesti. Aspergerin oireyhtymä on eräs autismin alalaji, joka aiheuttaa henkilölle erilaisia fyysisiä ja psykologisia oireita. Oireiden esiintyvyys vaihtele henkilöittäin.

Ensimmäinen ajatukseni Tillin tekstistä oli, että se tuntuu ennen kaikkea aidolta. Vaikken voikaan kunnolla ymmärtää Asperger-henkilön maailmaa, kirjan luettuani tuntui siltä että sain nyt siihen ainakin pienen kurkistuksen ja ymmärrän nyt ainakin vähän paremmin. Kirja on tärkeä näkökulmansa takia, en muista ainakaan törmänneeni kovinkaan moneen Asperger-henkilön kirjoittamaan elämäkertaan.

Mietin pitkään kirjoittaessani mikä olisi sopiva tapa puhutella Asperger -diagnoosin saanutta henkilöä. Minun, tavikselle, Asperger näyttäytyy sairautena mutta lukiessani Tillin tekstiä, tulen epävarmaksi. Hänelle Asperger on osa persoonaa, sellainen osa jota ilman elämää on vaikea kuvitella. Tilli vaikuttaa kokemuksistaan huolimatta ihailtavan eheän oloiselta, hän tuntuu olevan sinut itsensä kanssa. Ehkäpä onkin niin että me tavikset aiheutamme enimmän osan ongelmista, koska emme ymmärrä? Miksi kaikkien pitäisi tietää kuka Lady Gaga on tai leikkiä samoja leikkejä välitunneilla?

Kirja ei ehkä ole kaunokirjallinen helmi mutta sitä tuskin on sellaiseksi tarkoitettukaan. Uskoisin sen kuitenkin antavan hyvän näkökulman Aspergeriin ja lisäävän ymmärrystä As-henkilöitä kohtaan. Tärkeä kirja siis!

"Se, ettei Aspergerin syndrooma näy ulospäin, tekee usein elämäni vaikeaksi. Joskus toivoisin, että olisin ulospäin yhtä poikkeava kuin olen sisältäpäin - silloin ympäristö voisi ehkä hyväksyä erilaisuuteni helpommin."

Kirjasta kiinnostuneille vinkiksi että Paula Tilli kertoo kirjastaan Helsingin kirjamessujen Katri Vala -lavalla lauantaina 26.10.2013 klo 14:30. Ja jos messuliput kiinnostavat, klikkaapa tästä arvontaan!

Finn Lectura, 2013
Sivuja: 239
Kansi: Susanna Appel

Lumikko ja yhdeksän muuta / Pasi Ilmari Jääskeläinen

Hieman epäröiden tutustuin muiden kirjabloggareiden ylistämään Pasi Ilmari Jääskeläiseen. Aloitin Lumikkoa kuumeisena ja keskenhän se jäi, aivot surisivat tyhjää outojen kirjojen ja toimimattomien lisääntymiselinten keskellä ja olin jo aivan varma etten olisi Jääskeläisen tyyppiä. Aikanaan flunssa antoi periksi ja minä annoin Lumikolle uuden mahdollisuuden. Ja jotenkin pääsi käymään niin että lopetin lukemisen yöllä sikkurassa ihmetellen että joko se nyt loppui?!

Lumikko ja yhdeksän muuta on kertomus kirjailijoista, kirjallisuusseuroista ja salaisuuksista. Kirja sijoittuu Jäniksenselän kaupunkiin, jossa kaikki on melkein tavallisesti. Paitsi että joskus kirjaston kirjojen juonta onkin muutettu ja kaupungin koirat käyttäyvät kummallisesti. Kirjan päähenkilö on Ella, joka tulee valituksi kaupungin johtotähden, legendaarisen Laura Lumikon kirjallisuusseuran kymmenenneksi jäseneksi.

Pidin paljon kirjan tunnelmasta, joka oli miellyttävän omalaatuinen, taianomainen mutta sen juuret ovat silti tiukasti tässä arjessa. Minulle kirja oli hyvin visuaalinen kokemus, näin monet kohtauksista sieluni silmin kuin elokuvissa! Jääskeläisen luoma maailma tuntui rikkaalta ja kauniilta yksityiskohdissaan, joista varsinkin muuta oli suorastaan riemastuttava - lukutoukkana ajatus kirjoista joiden sisältö muuttuu, tuntui herkulliselta enkä pistäisi pahakseni teehetkeä paikallisessa kahvilassa, jossa "pöydissä lukeminen ei ole pakollista mutta se on suotavaa".

Lumikko ja yhdeksän muuta onkin mainion kummallinen kokonaisuus, siinä on reilusti synkkyyttä, jota taitetaan näppärästä taianomaisuudella ja huumorilla, joka on mustaa, juuri sellaista mistä pidänkin. Siitä huolimatta kirjassa on muunkinlaisia sävyjä, myös haikean sinisiäkin.  Mielikuvitus saa tehdä töitä ja pieni todellisuudenpako vain virkisti tätä lukijaa! Mahtava kirja siis, aion ehdottomasti lukea lisääkin Jääskeläisen kirjoja, itseasiassa Harjukaupungin salakäytävät jo odottelevatkin hyllyssä. Myös kirjailijan ihan kohta ilmestyvä teos, Sielut kulkevat sateessa, pitää ehdottomasti laittaa korvan taakse.

"Rakkaat otukset, joskus meidän sallitaan kokea ihmeellisiä asioita ja päästä paikkoihin, joista emme olisi osanneet uneksiakaan. Vain sellainen, joka ei ole kaikesta mitään oppinut, kuvittelee saavansa pitää löytämänsä asiat ikuisesti."

Atena, 2006
Sivuja: 279

Taivaslaulu / Pauliina Rauhala

Ensin kaksi asiaa, jotka ohjaavat lukuvalintojani tutusta tuntemattomammille vesille: blogit ja kirjaston Bestseller-hylly. Niiden ansiosta olen tullut kokeilleeksi kirjoja joihin en ehkä muutoin olisi tarttunut. Omia rajoja onkin hyvä välillä vähän kokeilla! Näin kävi Pauliina Rauhalan Taivaslaulun kohdalla. Olin aluksi ajatellut ettei tämä kirja olisi ehkä ihan minua varten, mutta luettuani mielenkiintoisia tekstejä muista blogeista, alkoi uteliaisuuteni herätä. Ja kirjan löytyminen Bestseller-hyllystä oli viimeinen niitti -pakko lukea!

Kirjan juoni on oikeastaan hyvin yksinkertainen, arkinenkin. Poika tapaa tytön, he rakastuvat, tekevät suunnitelmia, avioituvat ja hankkivat perheen. Lapsia siunaantuu ja vaikka tyttö heitä rakastaakin, hän myös uupuu. Uskonto on myös yksi kirjan aspekteista (tyttö ja poika kun ovat vanhoillislestadiolaisia), mutta ydintarina voisi olla kenen tahansa.

Eräs kirjassa keskusteluttaneista ja kuohuttaneista teemoista on uskonto. Minulla ei ole kontakteja vanhoillislestadiolaisiin, enkä ole heidän uskoonsa suuremmin perehtynyt. Ehkä siksi en tullut laittaneeksi paljoakaan painoa kirjan uskontoon painottuville osuuksille. En jaksanut kauhistella tai hämmästellä, pyöritellä silmiäni.

Se, mikä minuun teki vaikutuksen, oli Aleksin ja Viljan rakkaus, sillä minä luin Taivaslaulun paitsi kuvauksena uupumuksesta, myös karun rehellisenä rakkaustarinana. Lukiessani pidemmälle Aleksin pisteet vain nousivat silmissäni kun näin avuttomuuden ja halun auttaa rakasta ahdingossaan.

Rauhalan kerronta oli kaunista ja kuvailevaa, silti miellyttävän yksinkertaista. Se ei ole tyyliltään minun tyyppistäni tekstiä ja siksi yllätyin siitä kuinka innokkaasti lukemiseni edistyi. Tarina kuitenkin veti tehokkaasti ja siksi huomaankin, että huolimatta omista kirjallisista makutottumuksistani pidin kirjasta paljon. Tämän toteaminen tuntui minusta yllättävän vaikealta, sillä Taivaslaulu tuntui valloittaneen minut vastoin tahtoani. Kummallinen ajatus, mutta ehkä se oli myös osoitus kirjan väkevyydestä.

"Aleksi mietti, mikä oli se hetki, jolloin hänestä alkoi tuntua, että hänen rakkautensa aiheutti kärsimystä. Että nainen oli uskollisena ja työteliäänä hänen vieressään, heidän kodissaan, mutta samalla hiljaa jähmettyi ja katosi."

Gummerus, 2013
Sivuja: 281

Leijonakuningas / Harri Nykänen

Uusiin kotimaisiin kirjailijoihin tutustuminen jatkuu dekkarilla, nyt luin ensimmäistä kertaa Harri Nykästä. Leijonakuningas on uunituore teos Nykäsen Ariel Kafka -sarjasta, jonka pääosassa on suomalainen poliisikomisario. Tällä kertaa tosin lisämausteena on päähenkilön juutalaisuus, mikä onkin ihan virkistävää vaihtelua. Koska taaskin aloitin kirjasarjan lukemisen ihan väärästä päästä, ovat Arielin aiemmat vaiheet minulle hämärän peitossa, mutta onneksi kirja toimi hyvin myös itsenäisenä teoksena.

Kun vihattu ja rakastettu Jimmy Boy Aro, keltaisen lehdistön lööppikuningas, maailman vahvin mies, Sumuisten vuorten gorilla, Sikaniska tai Leijonakuningas, löytyy kotoaan kuolleena, saa Ariel Kafka pähkinän purtavakseen. Oliko ennen päihdeongelmistakin kärsinyt Jimmy Boy tehnyt itsemurhan vai avittiko joku? Oliko joku ollut huolissaan räväkän miehen puuhaamasta tosi-tv -ohjelmasta jossa Jimmy Boy lupasi tuulettaa kunnolla?

Ihan ensimmäiseksi: sain Jimmy Boy Arosta vahvat Tony Halme -vibat vaikka toki eroavaisuuksiakin löytyy. Varsinaisen rikosjutun lisäksi Nykänen pui kirjassan myös maailman pinnallisuutta, julkisuuden hienoja miehiä, jotka eivät kauniin kuorensa alla olekaan niin puhtoisia, maailmaa jossa melkein mikä on tahansa on kaupan ja mediaa etsii vain seuraavaa kohu-lööppiä - mielenkiintoisia ja ajankohtaisiakin teemoja. Oma lukunsa on myös komisario Kafkan oma yksityiselämä, josta sieltäkin löytyy vääntöä.

Kokonaisuutena Leijonakuningas oli positiivinen, viihdyttävä ja nopealukuinen kokonaisuus, jota jälleen kerran maustoivat mukavasti tutut tapahtumapaikat. En kuitenkaan hullaantunut Kafkaan, sillä vaikka Leijonakuninkaassa sinänsä olikin ihan mukavasti toimintaa, mutta se koukuttava kipinä jäi tällä kertaa puuttumaan ja myös loppuratkaisua on en ehkä ole valmis ihan purematta nielemään. Mutta kyllä, voisinpa hyvinkin tutustua myös sarjan aiempiin kirjoihin. Olen utelias...

"Jimmy maailman vahvin

Jimmy uusi mestaruuden

Jimmy romutti avouautonsa

Jimmy nai mustan kaunottaren

Jimmylle pikaero

Jimmyn ja Dodon kuuma yö

Jimmylle syyte vihapuheesta

Jimmyn ja Dodon salahäät

Jimmy ja Dodo erosivat

Jimmy sairaalaan yliannoksesta

Jimmy herätyskokouksessa

Jimmylle oma tosi-tv -ohjelma"

PS. Muista kirjabloggaajien ja Suomen Pakolaisavun lukutaitokampanjaa, lahjoittaa voit 13.9 saakka ja keräyssivuthan löytyvät täältä!

Crime Time, 2013
Sivuja: 198
Saatu arvostelukappaleena

Mustat kalat ja Keisari seisoo palatsissaan / Eeva Tenhunen

Eeva Tenhusen Mustat kalat putkahti puhelimeeni ilmaisena herkkupalana, jonka laitoin talteen kirjattomia hätätiloja varten.  Odotukset olivat korkealla, sillä olin lukenut kehuja Tenhusesta ainakin Kirjainten virrassa -blogin Hannalta - kiitos vinkistä! Elisa Kirjan myyntikikka myös puri, sillä Mustista kaloista innostuneena päätin kliksutella puhelimeeni myös Keisari seisoo palatsissaan -kirjan. Molemmat Tenhusen teokset osoittautuivat mainioksi kesädekkareiksi, jotka kulkivat mukanani kätevästi niin Budapestissa, Pietarissa kuin Salossakin. Hassua, vuosi sitten otin varovaisia ensiaskeliani e-kirjan kanssa ja se jo tuntuu olennaiselta arjen osalta, paikalta josta aina löytyy kirja!

Mustat kalat sijoittuu Olavinlinnan jylhiin maisemiin, jossa opiskelijatyttö Liisa aloittaa kesätyöt oppaana. Nuorten oppaiden parissa lempi leiskuu ja turisteista riittää jutun juurta kunnes juuri kihlautunut Kirsi murhataan. Keisari seisoo palatsissaan vie taas Liisan legendaarisen ja jo edesmenneen kirjailijan kotikonnuille tekemään tutkimusta miehestä. Valitettavasti yksi Liisan haastateltavista kuitenkin pian kuolee ja kun tunnelma alkaa muuten olla uhkaava, kutsutaan taas paikalle komisario Martti Halla.

Sekä Mustat kalat että Keisari hurmasivat rentoudella ja menneiden vuosikymmenten tunnelmalla. Sijoittaisin ne cosy mystery -sarjaan sillä kirjassa ei raakuuksilla mässäillä ja pelätäkään ei tarvitse, mutta mysteerin ratkaisemisen ilo toki on tallella. Ilahduin kovasti huomatessani kirjojen olevan myös hauskoja, Liisan mietteet hymyilyttivät ja toivat viattomuudessaan mieleeni myös tyttökirjat. Tenhusen kirjat ovatkin tavallaan myös aikamatkoja 1960 ja 1970-luvulle, sillä mm. kirjojen ihmissuhteissa on jäljellä menneiden aikojen kainoutta. Päähenkilö, Liisa, myös pyörtyilee ja kirkuu nykyaikaisia kanssasisariaan enemmän - nykysankarittarella moinen käytös tuntuisi heikkoudelta, ehkä ärsyttäisikin, mutta tässä yhteydessä hän tuntuu kuitenkin vain sympaattiselta, samaistuttavalta ja herttaiselta.

Taidanpa lukea lisääkin Tenhusta!

"- Nyt te painutte ensimmäiseksi kuumaan kylpyyn, hän määräsi. - Muuten onnistutte kaikkien tyhmyyksien lisäksi hankkimaan itsellenne flunssan.
- Kauhean proosallista saada flunssa, kun on juuri selvinnyt hengissä murhasta, mutisin tarmottomasti. -Sitä paitsi talon säännöt kieltävät kylpemästä kymmenen jälkeen."

Mustat kalat
Crime Time, 1964
Sivuja: 188

Keisari seisoo palatsissaan
Crime Time, 1971
Sivuja: 188

Itämaa / Johanna Holmström

Johanna Holmstömin Itämaa oli Bestseller-hyllyn löytöjä. Muistan myös hämärästi lukeneeni jostakin blogista jotain kiinnostavaa kirjasta joten kirja päätyi lainauskoriini. (Kiitoksia vain vinkkaajalle, kuka lienetkään.)

Kirja kertoo kahden maahanmuuttajataustaisen sisaruksen tarinan. Esikoinen, Samira, on aikuistumassa ja etsii omaa paikkaansa elämässä, opiskelut kiinnostaisivat, uskonto rajoitteineen taas vähän ahdistaa. Samira tekee valintansa ja muuttaa turvakodin kautta omaan, nimettömään asuntoon. Ja löytyy eräänä päivänä rapusta kallovamman kera. Leila, siskoksista nuorempi, yrittää luovia islamiin hurahtaneen suomenruotsalaisen äidin, koulukiusaamisen ja etäiseksi jäävän bussikuski-isän välillä.

Kirja jätti jälkeensä hämmentyneen olon, ehkä hitusen pahaa mieltäkin. Ei tosin laatunsa takia vaan sen maailman, jota Holmström kirjassaan kuvaa. Sen jossa kaikilla tuntuu olevan paha olla. Sen missä ihmisiä haukutaan neekerihuoriksi ja missä naisen vartalo ei oikeastaan ole hänen omansa. Vahvimmin kasvoille räjähtää koulussa tapahtuva kiusaaminen ja hetkittäin suorastaan raa'alta tuntuva suosiosta kilpailu. Mieleen jopa tuli sellainenkin ajatus että mikäli Holmström todella kuvaa nykymenoa kouluissa, olen todella kasvanut onnellisessa lintukodossa helppoina ja hyvinä aikoina.

Itämaa ei tarjoile lukijalleen hyvän mielen elämyksiä, mutta kirjaa lukee silti oikein mielellään, paikoin huomasin lähes ahmivani Leilan ja Samiran vaiheita. Kirja on käännetty ruotsinkielestä ja ainakin minun korvaani Tuula Kojon kääntämä nuorten puhekieli tuntui uskottavalta. Tarina tosin on juoneltaan jo tutunomainen, samaa aihetta on käsitelty mm. Anja Snellmannin Parvekejumalissa ja sivujuonena myös Kati Hiekkapellon Kolibrissa. Ehkäpä seuraavaksi olisikin kiva lukea vähän onnellisemman muslimiperheen tarina, uskoakseni sellaisiakin löytyy?

"Ainoa mikä merkitsee on kalvo jalkovälissä. Muu elämämme, kaikki mitä osaamme, ajattelemme tai koemme, on merkityksetöntä.  Olemme kalvo jalkovälissä. Olen niin väsynyt arvailemaan, onko minulla edes mokomaa, vai onko koko elämäni kiinni illuusiossa ja olenkin ollut arvoton syntymästäni saakka edes tietämättä koko asiasta. Niin väsynyt siihem että sukupuolielimeni ei ole ikinä minun vaan aina jonkun toisen. Äidin ja isän, mieheni, sukulaisteni, ja jos pahasti käy, tai lääkärini, valtion tai minun sutenöörini ja asiakkaideni, jos olen seksiorja jossain bordellissa Perussa."

Otava, 2013
Sivuja: 333
Alkuteos: Asfaltsänglar
Suomentanut Tuula Kojo

Paimentyttö / Enni Mustonen

Enni Mustosen Paimentyttö oli jälleen yksi herätehankinta Luekirja.fi:stä. Näin kesälaitumilla ajatus maalaisromantiikasta tuntui kivalta ajatukselta ja kannen soma kuvitus lisäsi kiinnostusta. Paimentyttö aloittaa Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjan, jossa Mustonen antaa äänen niillekin, joista historiankirjoissa ei yleensä lueta.

Paimentytön sankaritar on Ida Eriksson, 13-vuotias tyttönen, jonka elämä muuttuu dramaattisella tavalla heti tarinan alussa. Ida päätyy navettapiiaksi, mutta lopulta pääsee myös Topeliuksen perheen Björkuddeniin piikomaan.

En ollut aiemmin lukenut Mustosta, joten en oikeastaan tiennyt mitä tekstiltä odottaa - kenties jotain romantikkaan kallellaan olevaa? Paimentyttö kuitenkin poikkesi hatarista kuvitelmista reilusti - ja hyvällä tavalla. Kirja nimittäin on eräänlainen Idan päiväkirja, jossa keskitytään pitkälti siihen, millaista pienen piikatyttösen elämä olisi noihin aikoihin saattanut olla. Ida kuvailee työtään, rippikoulua ja kartanon väkeä, joulujuhlia ja sairauksia, palvelusväen iloja ja suruja. Teksti tuntuu aidolta kielen ja sen sävyjen osalta ja Idan nöyryys ja vähäeleisyys koskettivat, niissä tuntui olevan jotain hyvin tyypillisesti suomalaista.

Kaikessa arkisuudessaan Paimentyttö oli ilahduttava ja rehellinen lukututtavuus, joka tuntui sopivan loistavasti kesän tunnelmiin. Oli virkistävää vaihteeksi lukea tarina melko tavallisesta suomalaisesta sisupussista maan mahtavien sijaan vaikka toki Paimentytössä on mukana yläluokkaakin. Vaikka kirjassa Topeliuksen perhe tavataankin, ovat he kuitenkin mukana vain sivuhenkilöinä tuomassa kontrastia Idan omaan tarinaan. Aitoutta tekstiin lisää myös ruotsinkielen käyttö, joka hyvin korostaa luokkaeroja.

Kokonaisuutena kirja on antoi kiinnostavan ja sydäntä särkevänkin kuvan siitä, millaista piikatytön elämä on 1890-luvulla saattanut olla. Syrjästäkatsojan tarinat -sarja vaikuttaa näkökulmansa ansioista kiinnostavalta ja taidan haluta lukea sarjan seuraavatkin osat. Kiinnostuneiden kannattaa kurkistaa myös Syrjästäkatsojan tarinoiden Facebook-sivuille, joilta löytyy kiehtovia kuvia ja tiedonmurusia tapahtumapaikoista ja Topeliuksen perheestä.

"Luin Alta-neidin kirjan melkein yhteen menoon, vaikka se olikin ruotsinkielinen. Aika monet niistä pienistä tarinoista olivat niin todentuntuisia, että neiti oli varmaan ne itse kokenut. Eniten pidin kertomuksesta, jossa muuan paimenpoika, nimeltään Janne, paimensi lehmiä metsässä. Yksi niistä oli yhtä pahankurinen kuin Björntorpin Majruusi. Oikein nauratti, kun Alta-neiti oli niin hyvin osannut kuvailla, miltä se tuntui, kun piti juosta pitkin metsiä semmoisen kantturan perässä."

Otava, 2013
Sivuja: 363
Kirjasta lisää: Syrjästäkatsojan tarinoiden Facebook-sivu

Rautasormus ja muita rakkaustarinoita sotavuosilta / Mikko Porvali

Rautasormus taitaa kuulua niihin kirjoihin, jotka olen poiminut mukaani hetken mielijohteesta. Juuri tuolla hetkellä kirjastossa ajattelin että saattaisin olla rakkaustarinoiden lukutuulella. Ihan sellaista sokerista hömppää jota ehkä lähdin hakemaan en tästä kirjasta löytänyt, mutta sen sijaan sain kokemuksen joka teki mietteliääksi vielä päiviä lukemisen jälkeenkin.

Rautasormuksen kansi teksteineen johtaa lukijaa jonkin verran harhaan, sillä tämä kirja ei kerro vain rakkaudesta vaan myös muista sota-ajan kohtaloista joihin liittyy esimerkiksi kiitollisuutta tai uskollisuutta. Se ei toki vähennä tarinoiden tehoa tai arvoa. Kyseessä on oikeastaan kokoelma erilaisia ihmiskohtaloita, joista toiset olivat onnellisempia kuin toiset. Mukaan on mahtunut paljon tavallisten suomalaisten elämää mutta myös muutamia kuuluisampiakin kohtaloita, kuten nuoren filmitähden, Sirkka Sarin, tai Ilja Repinin pojan Jurin, tarinat.

Porvali kertoo tarinansa asiallisesti ja kiihkottomasti kuin antaen lukijan itsensä kuvitella tunnekuohut, ilot, surut ja pelot. Ratkaisu on toimiva ja tuntuu kunnioittavan myös luettuja kohtaloita, joita ei näin alenneta halpahintaiseksi viihteeksi. Lukukokemus ei ollut suuren maailman tyyliin tajuntaa räjäyttävä vaan vähäeleinen kertomus kohtaamisista ja ihmisistä, jotka ehkä jättivät toiseen jäljen. Minulle ehkä koskettavimpia tarinoita olivat kertomus nuoren tien poskeen jätetystä vainajasta sekä tarina kahden sotilaan välisestä kiitollisuudenvelasta.

Jokaisen kappaleen lopettaa Porvalin oma kertomus siitä, kuinka nämä tarinat ovat tulleet hänen tietoonsa, mukana on mm. sukulaisia ja tuttavia. Pidin kovasti tästä ratkaisuista, se tuntui tarjoavan linkin menneen ja tulevan välille ja teki tarinat osaksi oikeaa arjen elämää. Näitä saman henkisiä kertomuksia voisi kuulla omien isovanhempien ikäisiltä ihmisiltä ja jäinkin jälleen kerran kaikkia niitä tarinoita joita jokainen meistä kantaa mukanaan...

"Tämän kuultuaan Arvo kaivoi esiin varusmiesaikaiset ja löysi joukkuekuvan, jossa vielä lapsenkasvoinen Myyryläinen istui. Hän suurennutti kuvan kotinsa seinälle. Kun vanha mies kulki kuvan ohitse, Myyryläinen muistutti jokaisesta päivästä: niistä kaikista, jotka olisivat jääneet elämättä ilman tämän kiitollisuutta ja rohkeutta."

Atena, 2013
Sivuja: 236