Lukijat

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Askartelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Askartelu. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Joululahjoja

Viime vuosi päättyi nuhassa, mutta sopivasti vuoden ensimmäisenä päivänä alkoi vointi parantua. Vuosi onkin tullut aloitettua ahkerasti, raivattiin useampi muovipussillinen vaatetta ja leluja talosta poistettavaksi. Olen kiltisti tehnyt fysioterapeutin määräämät jumpat kipeän selän parantamiseksi ja neuleetkin ovat lähteneet hyvin käyntiin.

Alkuvuoden ajattelin käyttää tehokkaaseen lankavarastojen pienentämiseen, ensin on helppo aloittaa nopeista projekteista. Mutta niitä esittelen myöhemmin.

Sain joululahjaksi pari lankakerää. Toisesta riitti juuri sopivasti pikkukaverin kaulahuiviin.






Mutta ennen kuin siirrytään enempää uusiin tapahtumiin, tässä vielä kuvia itse tekemistäni joululahjoista joita annoin jouluna sukulaisille.

 Käsivirkattu tuubihuivi
 Kärjestä aloitetut pitsisukat novita nalle
 kämmekkäät ja pipo virkattuna

 Paksut virkatut lapaset

 Kaulureita



 Tossuja lähti jouluna useammallekin
 Säärystimiä heijastinlangalla
 Perusvillasukat 7-veikasta
 Sängynreunustasku pikkumiehelle

 Kämmekkäät reumalangasta, näissä olikin projektia, alunperin aion antaa nämä jo vuosi sitten lahjaksi, mutta valmistui vasta tälle joulua.

 Pikkukaverille ompelemani kalastuspeli
Lumiukko purkissa

sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Pimeässä hohtavat purkit

Sain ihan mahtavan lahjaidean. Pakkohan se oli toteuttaa. Tällaiset sai omien poikien lisäksi moni muukin tänä vuonna.

Tarvitaan siis puhtaita lasipurkkeja, joista etiketit on poistettu. Purkillinen pimeässä hohtavaa maalia (maalikaupasta) ja halutessasi kimalteita.

Kaada maalia purkkiin, ja halutessasi hileitä sekaan, mutta ei liikaa, jottei hileet peitä maalia. Kansi kiinni ja ravista tai heiluttele. Poista kansi, sitä et enää tarvitse. Voit myös levittää maalia sudilla. Mitä paksumpi kerros, sitä voimakkaampi hohde. Jätä kuivumaan.

Valmiit purkit voit koristella mielesi mukaan. Minä käytin erilaisia nauhoja, tarroja ja puisia sydämiä.











torstai 15. lokakuuta 2015

Kukkia hiuksissa





Törmäsin pinterestissä upeisiin hiuspantoihin ja muihin kukkasomistuksiin ja asiaa tutkittuani huomasin, ettei niiden tekeminen itse ihan mahdotonta olekaan, vaikka näpertelyä ja harjoittelua vaativatkin.

 Tässä näkyy ohkasesta rautalangasta väänneltyjä kukkasia. Kynän ympärille vaan lenkkiä terälehdiksi ja pientä kieputusta ja muotoilua. isketty vanhaan styroksiin pystyyn, siita karu ulkonäkö alustalla.

Sen jälkeen seuraa kokeilua vaativa osuus. Terälehtiin tehdään liiman avulla kalvo. liima pitää vaan varovasti levittää reunasta reunaan niin että tarttuu ja venyy kalvoksi. Liikaa ei saa laittaa tai tulee rumaa jälkeä.


Liiman kokonaan kuivuttua maalaillaan kukkaset ja terälehdet kynsilakoilla. Jälleen jätetään kuivumaan ja tarvittaessa toista kerrosta maalia, jos haluaa esim kukan keskustaa värjätä eri värillä tai lisätä kimallelakkaa päälle.

 Kukkasilla voi tehdä mitä haluaa, minä tein tällä ekalla kokeilulla niistä hiuspinnit. Askartelukaupasta ostin tyhjät pinnipohjat, joihin kiinnitin kukat kiepauttamalla rautalangan kerran ympäri ja liimaamalla sen jälkeen ne tukevasti kiinni.
 Sinisävyinen pinni oli jo päivän päässä ja lapsetkin sitä tutkineet ja hyvin kesti ainakin nämä rasituset.

Toiseen pinniin jäi vielä yhden kukan mentävä kolo, joten jäänee hyllylle odottamaan kun seuraavan kerran näitä väsään.

Aika hidasta touhua tämä on ja kannattanee tarkemmin jatkossa minun suunnitella värejä ja kukkien kokoa ja muotoja. Korvikset voisin ainakin tehdä tällä tyylillä. Hiuspantakin olisi hieno, jos vauhtiin pääsee, mutta siihen uppoaa kukkia jo melkoisesti. Enköhän näitä kokeile uudelleenkin, mutta menee varmaan ensi vuoteen, nyt on kiirus kiirus, enää 10 viikkoa jouluun!


perjantai 25. syyskuuta 2015

TSI: teen juojan joulukalenteri pyykkipojista

Nappasin pinterestistä idean pyykkipojista tehtyyn joulukalenteriin.

Ja kun kaupassa oli edullisia puisia pyykkipoikia juuri 24 kpl paketti, niin pakkohan se oli napata mukaan. Kotona vaihtoivat väriä punaiseksi spray- maalin avulla.




Sen jälkeen leikkasin pari pahvista ja yhden aaltopahvisen ympyrän, jotka liimasin toisiinsa kiinni. Viimeisenä vielä vanhan, askartelukäytössä olleen kirjan kannesta leikkasin pienemmän ympyrän, jonka liimasin keskelle. Siihen pääsi pieni tonttu ja tip tap - laulu kyltti. Ihan tarpeeksi tukevan tuntuinen viritelmästä tuli. Varsinkin kun liimasin kuumaliimalla pyykkipojat paikoilleen.


Pyykkipojat koristelin ennen liimaamista pienillä tarrahelmillä, numeroilla (ihan mustekynällä kirjoitettuna, se oli ainut kynä jonka sain tarttumaan maaliin). Ja kaupan päälle hipaisu kimallekynsilallaa kärkiin.
Lopuksi vain ripustusnaru ja teeliput kiinni pyykkipoikiin!

Aika hauska tuli, ja näin monivärisenä varsin pirtsakka. Rauhallisemman ja jouluisemman saisi varmaan aikaiseksi samanlaisilla joulutee - pusseilla.  Mutta tämä viritelmä pääsee odottamaan joulukuuta vielä jonnekin yläkaapin kätköihin.

Tein tämän siis ihan itselleni, teetä kun juon päivittäin ja onpahan hauska viritelmä ja erimakuisia teelaatuja joulukuun jokaiselle päivälle!


perjantai 11. syyskuuta 2015

Vampyyrit vs joulu

Olenpa tässä tuijotellut kesästä lähtien vampyyripäiväkirjoja kun viisi ekaa kautta hankin. Edelleen niistä riittää viihdettä ja kunhan päivityksen olen tehnyt niin sinnepä jälleen suuntaa tieni kera virkkauksen.

Kesäkukkasien aika on pian ohi, joten myös feikkikukat ulko-oven pielessä saivat tänään väistyä.



Mutta sainpahan sitten idean...

Alkuun tarvitaan vanha, kulunut leikkuulauta joka joutikin jo keittöstä pois.

Vähän hahmotelmia lyijykynällä, päälle mustaa permanent tussia ja muutama suhaus punaista spraymaalia, ensin yläreunaan runsaammin, josta maali sai valua alaspäin sekä muutama nopea suhaus sinne tänne. Lopuksi appivanhemmilta ryöstetyn lakkapurkin pohjat päälle, jotta kestää vähän paremmin säätä.



 Lisätehosteeksi tein ristin ruosteisista nauloista ja ruskeasta rautalangasta.

Pidikkeeksi letitin karheaa narua, jotka löin nauloilla yläreunasta kiinni. Ja vain tinen naula tuli pikkuisen läpi pinnasta, wauts, olen kehittynyt!

Miehenkin mielestä kyltti on hieno =) Ei kuulemma vain teksti ihan avautunut...

Naularististä saa myös katu-uskottavan laukunkoristeen, sopii hyvin tähän armeijan poistomyyntilaukkuun, joka taitaa nykyisin olla pikkumiehen ja minun käytössä vuorotellen.


Mutta mitäpä sitä tuhlaamaan kyltin toistapuolta, joten ei muuta kuin pojat hommiin!




Tämä puoli pääsee sitten lähempänä joulua näkösälle. Voipi olla, että siinä vaiheessa kun joululaatikoita pengotaan, niin tähän voi lisäillä vielä jotain härpäkettä jos siltä tuntuu, mutta kiva näinkin.

ps. toinenkin vanha leikkuulauta päätyi kyltiksi, mutta esittelen sen vasta joulun jälkeen, vaikka pikkumies juorukello ehtikin mummolle puhelimessa jo kuvailla, mitä oli heille tehnyt =)

Ja pojat askartelivat myös joulukortit tänään!

 Pikkukaverin (kohta) 2 v tekemä (ja ihan vaan pikkuisen äiti auttoi...)
Ja pikkumiehen kohta 5 v ihan itse tekemä, äidin idean kuunnellut ja omakseen soveltanut!
Lisäsi kulmaan nauhankin, jotta saaja voi ripustaa kortin roikkumaan.