Läpivalaisua ja hammasvammoja

Rännin sairastumista selvitettiin maaliskuussa eläinlääkärissä. Silloin koiraa kaikkialta tutkittaessa pyysin ottamaan samalla röntgenkuvan selästä ja lannerangasta. Briardien selistä oli juuri virinnyt keskustelua, kun koiria on alettu tutkia ja joitain tapauksia synnynnäisiä muutoksia ja spondyloosimuutoksia on todettu.

Rännin selkäkuvat näyttivät kokonaisuudessaan hyvältä. Lanneranka oli normaali, nikamia oikea määrä ja ristiluun keskiharjanne yhtenäinen, joten virallinen tulos olisi ollut LTV0. Nikamien epämuotoisuuden arvostelusta en tiedä mitään, mutta siltä osin kun kuvissa näkyy, näytti samalta kuin tältä osin normaaleilla koirilla. Spondyloosimuutos Ränniltä sen sijaan löytyi yhdestä nikamavälistä L7-S1. Muutoin ranka näytti ihan siistiltä. Tietysti ei voi tietää, missä iässä tuo muutos on tullut, mutta ihan tyytyväinen voi olla tästä selästä 11-vuotiaalla koiralla.

Lonkkia ei varta vasten kuvattu, mutta siinähän ne näkyivät selällään otetuissa lannerankakuvissa. Lonkat näyttivät olevan mallikkaasti maljoissaan, mutta niihin oli  kehittynyt rikkohöttöä kauloihin ja vähän maljan laidoillekin. Hetken jo mietin, miten voi A-lonkkainen Ränni näyttää nyt tältä. Mutta taitaa se ikä tehdä tehtävänsä, ja tarkoitus on, etteivät lonkat näytä tuolta jo vuoden ikäisenä. Joillakin näyttävät!

Varis on vuosien varrella törmäillyt milloin mihinkin niin, että muutama etuhammas on hieman katkennut. Kesäkuussa yksi alaetuhammaskin oli ottanut osuman ja katkennut aivan ikenen tasalle, joten tuli aika poistaa Varikselta nuo kaikki murtuneet etuhampaat. Samalla nukutuksella otettiin viralliset selkäkuvat, ja viikon kuluttua saatiin yhtä hyvät tulokset LTV0, VA0 ja SP0 kuin miltä kuvat omaan silmään näyttivätkin. Variksella on siis lanneranka ja nikamat normaalit ja se on spondyloosin osalta yhä 6-vuotiaanakin terve!

Poistettujen yläetuhampaitten paikalla oli pitkän aikaa hurjan näköinen monttu. Ompeleet pysyivät ikenen riekaleissa ehkä pari päivää ja katosivat sitten taivaan tuuliin. Hiljakseen kuoppa on täyttynyt ja nyt Variksen ikenet näytävät jo melko siistiltä. Meillä nämä etuhammastapaturmat ovat olleet varsin verrannollisia vietin määrään, sillä Variksen lisäksi Rännillä (kuva ennen etuhampaitten poistoa) ja partacollie Malilla hammasrivi oli kuin jääkiekkoilijalla tai vanhalla venäläismummolla. Nova on aina ollut kyllä vauhdikas, mutta voimaltaan hieman himpulampi menijä ja sillä onkin yhä 15-vuotiaana kaikki etuhampaat ehjiä ja tallella.

Pitkästä aikaa

Neljä ja puoli kuukautta on vierähtänyt viimeisestä blogikirjoituksesta. Ei ollut tarkoitus laittaa tätä blogia ihan kokonaan telakalle pentuprojektin ajaksi, mutta maaliskuussa lyhyen ajan sisällä tapahtui niin paljon kaikkea, ettei ole osannut oikein edes aloittaa. Jospa nyt sitten.

Meidän Ränni-rakas lähti yllättäen tähdeksi taivaalle. Voi miten nopeasti ja arvaamatta kaikki voikin muuttua. Ränni sairastui kirjaimellisesti yhdessä yössä, ja kaikki akuutit, tavallisimmat vaihtoehdot (ei kiertymä, ei kohtutulehdus, ei suolitukos, ei haimatulehdus, veriarvot kunnossa) pois suljettua todennäköiseksi syyksi ultrassa nähtiin kasvainmassa maksassa. Mitään vaihtoehtoja ei tietysti tilanteessa ollut ja Ränni sai nukkua ikiuneen perjantaina 13.3.2015. Tätä on kauhean vaikea hyväksyä, kun ei tähän yhtään ollut osannut varautua.

Ristiriitaisissa tunnelmissa koitti heti seuraavana päivänä Novan 15. syntymäpäivä. Rehellisyyden nimissä olisin ollut niin paljon valmiimpi luopumaan Novasta. Toki ollaan onnellisia jokaisesta uudesta päivästä, mutta Novan osalta sitä luopumista on kuitenkin jo tehty aivan eri tavalla. Ränni 11-vuotiaanakin meni niin täysin vielä viisivuotiaitten pentujensa menossa mukana. Tammikuussa ennen Ranskan reissuun lähtöä otin tämän videon "kaiken varalta" kun koko lauma on vielä koossa...

Novan viidestoista vuosi täyttyi maaliskuussa ihan hyväkuntoisena, mutta kevään ja kesän mittaan sen jaksaminen on selvästi alkanut hiipua. Metsälenkeillä se ei oikein pysy enää mukana, kun voimat jaloista ovat vähenneet ja hengitys käy rasituksessa raskaaksi. Nova lompsiikin nykyään mieluummin lyhyempiä lenkkejä rauhalliseen tahtiin, kuljeskelee tontilla ja makoilee pihamaalla kaluamassa luita. Minna Tikkanen pistäytyi toukokuun alussa katsomassa pentuja ja otti kuvia isomummostakin.

Parisen viikkoa Rännin kuoleman jälkeen Variksen pennut syntyivät. Siinäkin koettiin niin myötä- kuin vastamäkeä, mutta lopputuloksena oli seitsemän terhakkaa briardinpentua. Sukupuolijakauma meni mukavasti: ei tullut seitsemää veljestä vaan neljä tyttöä ja kolme poikaa. Hieman väriäkin saatiin joukkoon, kun heti ensimmäisenä syntyi yksi fawn pentu. Kaikki muutoinkin kiireiseltä keväältä liiennyt aika on siis mennyt pentuprojektin parissa. Kevään kuulumiset ja kuvat löytyvätkin Pentublogista.

Nyt pentuprojekti on siltä osin ohitse, että pennut ovat jo nelikuisia termiittejä ja ovat jo hyvän aikaa aiheuttaneet - hyvässä ja pahassa - sydämentykytyksiä omissa kodeissaan. Ihan hiljaiseksi ei meilläkään meno ole käynyt, sillä kahden pennun oma koti on meillä omassa laumassa. Jatkossa siis täällä kirjoitellaan yhä enemmän myös uusien tulokkaitten Haloon ja Ainon touhuiluja.

Kameran ulkoilutusta

Aurinkoisena päivänä lokakuun lopulla ulkoilutin hieman kameraa lähiseudun lenkkimaastoissa. Kuvat löytyy täältä ja pieni videopätkä Novan menosta ja Rännin touhuista täältä.

Novalla alkaa olla ikävuosia jo lähempänä 15 kuin 14, mutta todella hyväntuulisesti se vielä laittaa tassua toisen eteen ja taivaltaa tasaista tahtiaan ihan reippaita matkoja. Välillä se unohtuu haistelemaan jotain ja ravaa sitten taas muina koirina muun joukon kiinni. Vanha viisaus 'ei matka tapa vaan vauhti' pätee hyvin tällaiseen vanhaan koiraan. Tosin toisinaan pienen hetken vauhtiakin vielä nähdään, kun teräsmummo oikein tosissaan päättää pinkoa nuorempien perässä.

Melko vanha on jo Rännikin, sillä ikää on silläkin lähes 11 vuotta. Ulkoillessa se on kuitenkin selvästi enemmän samaa kaliiberia viisivuotiaan Variksen kuin vanhan Novan kanssa. Varsin hyväkuntoinen ikäisekseen on siis sekin.

Helteitä ja pentuja - muille

Heinäkuu jatkui ja elokuu alkoi ennätyksellisen helteisenä. Mukavana puolena on se, että koirat ovat uineet kesän aikana enemmän kuin koskaan - miltei joka päivä ja parhaimpina kahdesti. Huonona puolena taas on se, että helteillä ei ole huvittanut treenata oikein mitään. Treenikuulumisia ei siis ole tässä välissä ylen määrin päässyt kasautumaan.

Hellekesä on ollut vanhoille koirille Novalle ja Rännille miellyttävä, sillä se on suosiolla vietetty lähes kokonaan vedessä puljaten eikä ole tarvinnut juurikaan kuumissaan ulkoilla. Noppis tuntuu nauttivan kovasti rauhaisasta uiskentelustaan muitten vanavedessä kohdalle osuvia leluja mukaansa poimien. Ränninkin uimisesta välittyy rauhallisuus, mutta siellä tyynen ulkokuoren alla on yhä kova polte, määrätietoisuus ja sisukkuus noutaa leluja ihan loputtomiin. Ränni onkin varsinainen kuntouimari, mutta mikäpä on uidessa, kun sen uima-asento on niin vaaterissa kuin voi olla ja se suorastaan kelluu veden pinnalla.




Palveluskoirien SM-kisat oli ja meni elokuun ensimmäisenä viikonloppuna Tuusulassa. Variksella olisi ollut tulokset sinne osallistumiseksi, mutta ilmoittautumisen aikaan oli ohjaajalta itseluottamus kadoksissa, että olisi tehnyt mieli niin pitkään reissuun roposensa sijoittaa. Kevään ja kesän pentuhaaveitten tyrmäytymisestä pettyneinä jäätiin suosiolla kotiin. Mitäpä sitä sieltä asti hakemaan taas lisää pettymyksiä, kun ylevämpää on kai olla tekemättä mitään? Kyllähän se kisaviikonloppuna sitten vähän kirpaisi, että ei olla siellä arvokisahulinassa mukana.

Monelle muulle on nyt kesän aikana tullut pentu (tai jopa kokonainen pentue), niin myös siskon perheeseen. Pikaisen pohdinnan jälkeen roduksi valikoitui cavalier ja hetken odottelun jälkeen taloon elokuun alussa asteli Lissu, Jablen Pink Lady. Pentu on tuonut arkeen ihan uudenlaista tohinaa, ja tietysti kaikkea tarpeellista ja tarpeetonta on koko perheen silmäterälle shoppailtu kuten asiaan kuuluu. Pariin otteeseen on Rännin kanssa käyty tulokasta katsomassa, ja oikein tyypillisen vilkas, ihmisrakas ja leikkisä cavalier tuntuu Lissu olevan! Kuvia pikku loppakorvasta löytyy täältä.

Veteraaniosasto

Luulin jo ettei Nova-vanhus enää tohdi uida ollenkaan, mutta mitä vielä, nyt uintireissulla jäälin montuilla teräsmummo 14v 4kk uiskenteli vaikka kuinka paljon! Taisi pikku uintipulahdustensa myötä huomata, että pelastusliivit yllä ei tarvitsekaan yrittää pysyä pinnalla henkensä edestä, vaan voi uiskennella leppoisasti niin paljon kuin haluaa. Laitettiinkin heti tilaukseen omat pelastusliivit, kun niille näyttää nyt käyttöä löytyvän. Täytynee käydä ostamassa mummolle myös ihan oma vesilelu. Vaikka yllättävän monta kertaa se onnistuikin nuorempien perässä uidessaan viemään toisen lelun Variksen toheloimpana jäädessä ilman. Ränni sai myös uuden "kottaraisen" uimaseurakseen. 



Viime viikonloppuna Ränni kävi pyörähtämässä Oulun kansainvälisessä koiranäyttelyssä Saija Juutilaisen kehässä. Heinäkuussa meillä ei ole kokeita tai kisoja luvassa, joten ilmoitin Rännin nyt sitten lähinäyttelyihin, kun se yli 10-vuotiaana voi osallistua liki ilmaiseksi - mennään kehään asti niistä mihin nyt sitten lopulta satutaan ehtimään. Ränni liikkuu vaivoitta, on saanut pitää turkkinsa ja muutenkin on ihan näyttelykelpoisessa kunnossa, niin kivahan se on tällaista iäkkäämpääkin veteraania käyttää tilaisuuden tullen näytillä ja etenkin siinä samalla viettää mukavaa kesäpäivää ja tavata tuttuja.

"10,5 vuotta. Malliltaan kaunis, hyvin narttumainen kokonaisuus. Narttumainen pää. Hyvä otsapenger ja ilme. Vahva purenta (hammastodistus). Hyvä kaula ja ylälinja. Etukulmaukset saisivat olla paremmat ja kaksoiskannukset vahvemmat. Sujuvat liikkeet, mutta ikä näkyy jo hieman löysyytenä ja voimattomuutena. Hyvä karvanlaatu." VET ERI1, VSP-veteraani

Tuohon liikkeitten löysyyteen olen kiinnittänyt itsekin huomiota. Iän myötä on Rännin lihasjäntevyys hiljakseen alkanut vähentyä. Lihaksia on vielä aivan kiitettävästi, mutta ne tuntuvat käsiin aiempaa pehmeämmiltä. Näyttelykehässä tosin asiaan varmasti vaikutti sekin, että yritettiin olla mahdollisimman tylsistyneitä ja pitää näin häntä nätisti alhaalla - vaihtoehtona olisi ollut taatusti reippaampi liikkuminen, mutta samalla myös se liehuhäntä.

...ja paljon helteitä!

Heinäkuu on tunnetusti lomakuukausi, ja sellaisena se on alkanut myös Vaakulla. On nimittäin pidellyt sellaista hellettä ja samaan aikaan muita kiireitä, ettei ole puuhasteltu yhtään mitään. Ulkoilukaan ei ole kuumuudessa ollut oikein mielekästä, joten liikuntaa ja toimintaa koirat ovat saaneet lähinnä uimalla.

Nova ei oikein enää luota voimiinsa, joten se partioi vain lähinnä rantavedessä vahtimassa muiden uimista. Aivan pieniä uintipulahduksia se saattaa sopivan tilanteen tullen tehdä. Ränni taas uisi omalla äänettömällä ja vähäeleisellä innokkuudellaan juuri niin pitkään kuin sille jaksaa lelua heittää - ja toisinaan silloinkin kun ei heitetä. Edelleen se on luottokoira, joka lähtee ohjauksen mukaan uimalla etsimään ne hukkaan menneetkin lelut. Varis taas ...noh, se on kohtuullisen innostunut tästäkin puuhasta.

Menneet ja tulevat

Vuosi vaihtui taas uuteen, ja mikä parasta on tätäkin vuotta aloittamassa koko oma turrikolmikko. Nova on pysynyt kunnossa, Rännikin on voimissaan ja Varikselle on sitten asetettu hieman muitakin tavoitteita. Tällaiset olivat suunnitelmat viime vuodelle:

Ihan ensin toivotaan parempaa onnea koepaikkojen kanssa. :) Jäljen osalta koetetaan siis saada pääsy voittajaluokkaan ja sieltä mielellään ensimmäinen ykköstulos. Tokossa olisi mukava saada ykköstulos avoimesta ja voittajaluokasta, ja sivulajin sivulajissa agilityssa tavoitellaan siirtoa 2-luokkaan.

Ja niinhän siinä kävi, että parempi onni koepaikkojen kanssa toteutui. Heti toukokuussa päästiin jälkikokeeseen kakkosluokkaan ja kolmosluokankin koepaikkoja irtosi helposti. Tosin osallistuimme ainoastaan isoihin kokeisiin, joissa rajoitus oli 13 - 15 kolmosluokan koiraa tai ei rajoitusta lainkaan. Tulipahan samalla kokemusta isoista kisoista.

Jäljen osalta päästiin tavoitteeseen. Kaikkiaan käytiin kuusi jälkikoetta. Niistä saatiin JK2 ja viisi kertaa JK3, joitten joukossa onneksi tuli se ensimmäinen ykköstulos. Aika paljon enemmän tuli koekäyntejä kuin olisin toivonut. Jouduttiin kerta toisensa jälkeen yrittämään sitä ykköstulosta, kun se tuntui suorastaan epäonnisesti aina kaatuvan johonkin. Vaan sinnikkyys lopulta palkittiin.

Tokossa jäätiin hieman tavoitteesta. Maaliskuussa saatiin ykköstulos avoimesta luokasta ja heti seuraavana päivänä kakkostulos voittajaluokasta. Vaan sen enempää ei sitten tokoiltukaan koko vuonna. Agilityn tavoitteet täyttyivät, kun keväällä viidennessä startissa lykästi ja saatiin siirtotulos kakkosluokkaan. Kesällä käytiin kakkosen ratojakin kokeilemassa neljän startin verran ilman sen suurempaa sukseeta. Bonuksena käytiin kahdessa koiranäyttelyssä, joista toisesta Varis yllättäin sai sertin.

Vuonna 2014 tavoitellaan Vaakun kanssa tietysti jälkikokeista niitä kahta puuttuvaa ykköstulosta ja käyttövalionarvoa. Toivotaan, että on pikkuisen parempi onni mukana entä viime vuonna! Lisäksi houkuttaa myös haun ja etsinnän ykkösluokka, mutta katsotaan nyt, miten noilta ensisijaisilta jälkikokeilta ehditään. Tokossa voidaan asettaa sama tavoite kuin viime vuonna eli ykköstulos voittajaluokasta. Agilityssa ilman mitään suuria tavoitteita kokeillaan, sattuisko yhtään luvaa kakkosluokasta tipahtamaan. Siinäpä sitä toimintasuunnitelmaa alkaneelle vuodelle!

Maastokausi alkoi?

Joulukuussa sää on ollut vaihtelevaa. Olen toivonut sopivia ulkotreenisäitä eli lunta ja pikku pakkasta, mutta enimmäkseen on saatu kaikkea muuta. Parkkipaikat ja piha on olleet niin jäisiä ja liukkaita, että treenitouhut on pakosta jääneet vähiin. Hyvän sään aikana on tehty vain muutamaan otteeseen tokon ruutua ja ihan ensimmäinen kokeilu ohjattua noutoa.

Ruudussa Vaakku on saanut muutaman metrin matkalta juoksennella eestaas ruutuun ja takaisin. Ruudun keskelle seisomisesta heitän sinne namin ja sitten sieltä tullaan kutsun kera kiiruusti tavoittelemaan uutta namia imutuksesta. Tässä tulee samalla treenattua niin ruutuun menoa (sijoittumista) kuin paluutakin. Aiemmin on tullut palkittua melko yksisuuntaisesti vain ruutuun menosta ja ainoastaan liikkeenomaisissa tilanteissa paluista. Tämä eestaas juoksentelu ja molempiin suuntiin palkkaaminen toivottavasti vapauttaa hieman koko touhua. Ainakin se on ollut Vaakusta kovin hauskaa. Ohjatun ensimmäisenä treeninä tehtiin merkiltä kumpaiseenkin suuntaan lelulle vapauttamisia.

Tuli jo kuukausi sitten todettua, että talvikausi alkoi, mutta nyt näyttää enempikin siltä, että maastokausi jälleen alkoi. Jouluaatosta selvittiin vielä suunnilleen talvea muistuttavissa näkymissä, mutta nyt alkaa olla nurtsit ja metsät kokonaan paljaita useamman päivän plussakelien ja vesisateiden jälkeen. Maastotreenailuun ei kuitenkaan enää oikein ole hinkua, vaan odotukset ja ajatukset on jo vuodenvaihteessa ja hallitreeneissä.

Joulukuisiin tapahtumiin kuuluu myös Rännin syntymäpäivä - eikä ihan mikä tahansa syntymäpäivä, vaan Räpsy täytti pyöreät kymmenen vuotta. Ränni kun ei ole koirista vanhin eikä nuorin, niin useimmiten se jää vähän väliinputoajaksi kaikissa syntymäpäivä- ja muissa noteerauksissa. Ja kun ei se yhtään tykkää olla kameran edessä, niin tulipahan taas tähän kuvaa etsiskellessä todettua, että eipä siitä ole oikein paljon kuviakaan. Vaikkei Ränniä juurikaan ole päivityksissä näkynytkään, niin ihan muitten mukana se mennä viilettää oikein kirjaimellisestikin koiralauman kärjessä. Pari vuotta sitten sattuman kauppana havaittiin sydämen toiminnassa poikkeavuutta, ja sen jälkeen en ole uskaltanut Räpsyä kamalasti rasittaa treenien saati kokeitten merkeissä. Lenkkeilykunto sillä on mitä mainioin ja itse "kisailkoot" juuri niin paljon kuin haluaa. Vajaatoimintaa ei onneksi ole vielä kehittynyt, ja toivotaan, että Räpsy pötkiikin hyvissä voimissa vielä pitkään!

Vesipeto ja synttärisankari

Tokokokeitten jälkeen vierähti kokonainen viikko ilman pienintäkään treeniä. Muuta kivaa ohjelmaa oli sentään perjantaina, kun turrien kanssa kävimme parinkymmenen vuoden takaa partacollieajoilta tutun Maissin Koirakylpylä Vesipedossa Kiimingissä.

Ränni ja Varis innostuivat heti ensimmäisen epäilevän veteen pulahtamisen myötä ja uiskentelivat sen jälkeen aivan samaan malliin kuin luonnonvesissäkin. Kivaa näytti olevan, kun pääsi näin talvikaudellakin yllättäen uimaan! Edellispäivänä 13 vuotta täyttänyt Noppis on luonnonvesissäkin lähtenyt uimaan harkiten ja tarvitsi nytkin aika tavalla talutusapua. Viimeisellä pulahduksellaan sentään riitti jo meidän hurja kannustus ja tsemppaaminen. Uimaliivi on varmasti mummelille aivan loistava apu, kun ei tarvitse uida pysyäkseen pinnalla vaan voi uida ihan muuten vaan.

Ränni ja Varis saivat tietysti innokkaampina ja paremmin jaksavina uida enemmän. Ränni pulahteli veteen melko siististi, ja Variskin yritti opetella kas näin. Ja näin. Molemmissa kuvissa kaikki lelut ovat kuivalla maalla, altaassa ei ole yhtään... se uimahyppy tulee vain ihan väkisin. Vedestä käsin taluttamisen taas ajateltiin olevan ehkä vielä tuota hyppäämistä suurempi turvallisuusriski. :-D

Vaakun hyppelystä huolimatta ei saatu porttikieltoa, joten uimaan mennään toistekin. Tämä kerta meni vähän niin kuin hauskanpidon nimiin, mutta ensi kerralla sitten enemmän kuntoilunkin kannalta! Epätarkkuus hieman vaivasi, mutta muutama kuva lisää Vesipeto-käynniltä kuitenkin täällä.

Vaakku: "Mitä tuo puolikas täti tuolla vedessä tekee?"

Vaakku: "Koittakaa nyt saada se mummo johonkin suuntaan, täällä on muitakin jonossa"

Novalla tuli tosiaan uimassa käyntiä edeltävänä päivänä jo 13. vuosi täyteen ja lähti 14. vuosi käyntiin. Ikä sekä näkyy, kuuluu että tuntuu, mutta onneksi mummelilla vielä askel kulkee, häntä heiluu ja silmissäkin on tuttu pilke. Takajalat ovat sen verran lihaksettomat rimpulat, että varsinaiset voimat niistä on aika vähissä. Tasaisella liihotellaan kuitenkin nätisti ja vielä mummeli ihan hyvin nousee laminaatti- ja laattalattialta ylös ja hyppää myös nippa nappa sohvalle, terassille ja autoon.

Noppiksen isoäiti Cussy (Cussy Attid) eleli aikoinaan yli 14 ja puolivuotiaaksi, joten toivotaan että meidän mummo tulisi omaan mummoonsa ja pysyisi toimintakuntoisena pitkään. Tästä linkistä muuten löytyy kuvia Cussyn 12-vuotissynttäreiltä. Siellä menossa on mukana myös Novan tytär, Rännin sisko Ronda neljän kuukauden ikäisenä.

Muita touhuja

Kuluneen kesän ja syksyn treenailut on menneet aivan kokonaan Variksen nimiin. Koko porukalla on sitten harrastettu arkisempia touhuja eli ulkoiltu pitkin Oulunsalon metsiä, käyty uimassa, puuhasteltu pihapiirissä, kyläilty ja saatu meillekin vähän vieraita.

Nova on jaksanut hyvin muiden menossa mukana, vaikka ikä on nyt keikahtanut jo lähemmäs kolmeatoista kuin kahtatoista vuotta. Sellaista omapäisyyttä ja valikoivuutta on tullut, että tylsille edestakaisille postilaatikolla käynneille sitä joutuu toisinaan hieman patistelemaan mukaan. Sen sijaan metsälenkeille mummeli lähtee aina innolla ja reippailee siellä viidestä kymmeneen kilometrin lenkit kepeästi. Paluumatkalla se tapansa mukaan edelleen ovelana johdattaisi auton sijaan ihan muille poluille. Ränni onneksi tunnollisesti ja erehtymättömillä kompassiominaisuuksillaan opastaa meidät metsistä poiskin.

Myös kesän uintitouhuissa Ränni on ollut luottokoira, joka rauhallisen varmasti hakee oman daminsa, sylkäisee sen rantaan ja lähtee hakemaan muiden hukkaamankin damin, mikäli sellainen jossain on kohti varmaa katoamista lipumassa. Toisinaan Ränni onnistuu keräämään mukaansa kaksi damia samalla kertaa, ja  Varis on tänä kesänä onnistunut tekemään saman pariin otteeseen. Kolmea lelua ei sentään kumpikaan ole onnistunut suuhunsa mahduttamaan, vaikka yritystä siihenkin on ollut. Nova on uiskennellut pääasiassa ihan omia sunnuntaikuvioitaan muiden vanavedessä ja toisinaan hakenut vähän damiakin, jos on huomannut sopivan tilaisuuden koittaneen ilman vaaraa nuorempien jalkoihin jäämisestä.

Kesäkuvia (yläkuvassa Ränni)

Piskien kanssa on käyty metsissä keräämässä myös useampi sangollinen herkkutatteja ja jokunen litra mustikoita ja puolukoita. Ränni on tässäkin asiassa ahkerin ja pitkäjänteisin, sillä se syö tauotta mustikoita ja puolukoita juuri niin pitkään kuin minäkin niitä kerään. Nova ja Varis syövät myös aikansa, mutta vaihtavat sitten puutöihin.

Siinä toivossa, että kotipihastakin joskus jotain suuhunpantavaa löytyisi, tuli alkukesästä istutettua mansikantaimia sekä punaherukka-, valkoherukka- ja karviaispensas. Mansikat laitettiin kaukaa viisaasti viljelylaatikoihin pois koirien jaloista, ja ne ovatkin lähteneet lupaavaan kasvuun. Sen sijaan nuo marjapensaat eivät vaikuta oikein virkeiltä. Varis ehti jo keilata rallikisojensa tiimellyksessä toisen herukoista ja yhteisvoimin koirat ovat syöneet karviaisesta paitsi marjat myös aika monta oksaa niistä alkujaankin vähistä.

Yritys ja pyrkimys viherpeukalointiin on kuitenkin kova, ja niinpä syksyn ajan meillä on pihassa vallinnut kasvihuoneilmiö. Isi on käynyt aina ehtiessään kasvihuonetta rakentelemassa, minä olen maalaillut tarvittavia lankkuja, lautoja ja rimoja valmiiksi ja tursakkeet ovat tietysti ahkeroineet omalla tavallaan. Etenkin Novan ja Rännin tavoite tuntuu olevan kuskata kaikki löytämänsä puupulikat ja laudanpätkät pihanurmikolle kulmien pyöristykseen. Ränni pölli myös tikkaitten alla tukena olleen laudanpätkän sekä yhden kiinnittämistä odottaneen, valmiiksi maalatun kasvihuoneen osan ja ehti toki tuhota sen käyttökelvottomaksi. Kävi vain mieletön tuuri ja noita osia olikin yksi ylimääräinen. Joko isi osasi hyvin varautua tai sitten Ränni osasi laskea, että tässä on yksi ylimääräinen... Vaakku on rallikisoiltaan ehtiessään keskittynyt laaduntarkkailuun maalausosastolla, mikäli sen ruskeassa maalissa olevasta parrasta ja tellingeillä kuivumassa olleisiin lautoihin ilmestyneistä tassunjäljistä voi jotain päätellä.

Kesäpuuhia ja syksyn projekteja

Multapellolla

Rännin peltojälkitreenit ovat jatkuneet. Vaikka ei sitä ehkä treenaamiseksi voi oikein sanoa, kun on käyty jäljellä vain katsomassa, miten sattuu menemään. Oikealla pellolla ei ole käyty kertaakaan, vaan on jäljestetty metsässä, pihanurmella ja puolivillillä puistoalueella. Tutuksi tulleeseen tapaan paalulta lähdetään hitaasti, tahti ja intensiteetti paranee jäljen edetessä, kulmat selvitellään vaihtelevilla askelmäärillä ja esineet ilmaistaan kiitettävällä todennäköisyydellä, mutta hitaasti.

Näillä eväin lähdettiin kesäkuun alussa kokeilemaan erikoisjälkikokeen 2-luokkaan Paavolaan. Pilvisessä ja tuulisessa säässä kokoonnuttiin huoltoaseman pihassa ja siitä jatkettiin 2-luokan peltojen ohitse ensimmäisille jäljille. Tapanani ei ole luovuttaa jo ennen suoritusta, mutta täytyy myöntää, että nyt se oli hyvin lähellä. Lamaannuttava tosiasia oli nimittäin se, että kakkosluokan suorituspaikan ympärillä oli vain multapeltoa. Ja toki Rännin kanssa on jäljestetty mullalla ainoastaan kerran. Tämä tapahtui noin vuosi sitten, ja homma meni niin täydellisesti reisille, että toivoin vain, ettei koira ymmärtänyt sen multapellolla riehumiseni liittyvän peltojäljestämiseen millään lailla.

Muutama muukin oli luottanut tuuriin ja sivuuttanut multapellolla treenaamisen (lähes) kokonaan. Niinpä osallistujat yksi toisensa jälkeen palasivat paalulta ilman tulosta. Olosuhteet olivat kokonaisuudessaan varsin haastavat. Pellot eivät olleet mitään muhevaa mustaa multaa, vaan aika hiekkapitoista ainesta. Lisäksi tavallisen aukeilla käyvän tuulenvireen sijaan kävi melkoisen kova tuuli, joka ajoittain puhalsi hiekkapilviä pitkin peltojen pintaa.

Kokeen viimeisenä oli meidän vuoro eikä siitä sen suurempaa sukseeta syntynyt. Ränni takelteli monen kehoituksen voimin hyvin hitaasti ja haluttomasti pari liinanmittaa kunnes totesin, että ei tästä taida tämän kummempaa tulla. Keskeyttämisen jälkeen jatkoimme harjoitusmielessä. Lyhyemmässä liinassa tukien taaplattiin ensimmäinen suora kaariosuuksineen, ja ensimmäisen esineen jälkeen Ränni alkoi edetä omin voimin myös liinanmitan päässä. Suorat se jäljesti kovassa sivutuulessakin tarkalleen jäljen päällä, mutta vaikea alku näkyi selvästi kulmissa. Tuttuun tapaan kulmiin tullessa Ränni ei ollut tarkkana, mutta nyt tavallisesta poiketen se ei myöskään kyennyt olla niin itsenäinen niitä selvittämään. Esineistä yhden missasi Ränni ja yhden missasin minä, kun luulin koiran pysähtyvän muuten vaan. Muut esineet Ränni ilmaisi yllättävänkin korrektisti - jopa multaan peittyneen nahkaliuskan, jonka äärellä itse ensin ajattelin että eihän täällä mitään ole.

Kokemus on sitä mitä saa, silloin kun ei saa mitä haluaa. Tulosta ei siis saatu, mutta saatiin harvinaisen hyvä harjoitus. Ränni sai huomata - ja minunkin oli pakko myöntää - että mullallakin voi jäljestää, pääsin kokeenomaisessa tilanteessa palkkaamaan esineilmaisuista ja pelottavan pitkäksi kuvittelemani jälki ei sitten tuntunutkaan niin kamalan pitkältä. Oma taistelutahtokin hieman nosti päätään, ja kovasti tekee mieli yrittää uudemmankin kerran. Sitä ennen pitää vain laittaa tuon aloituksen ja kulmien treenisuunnitelmat aivan uusiksi. Sotasuunnitelmakin on jo mielessä, kunhan ehdittäisiin sitä syksymmällä toteuttamaan.

Tekniikkaa ja sen puutetta

Fontti vaihtui nyt kesken kaiken, kun Bloggerin hallintasivun uudistumisen myötä en löytänyt enää samaa vanhaa kirjasinta ja kokoa. Muutenkin tekniikan kanssa on ollut ongelmia, kun ensin jumiintui tietokone ja sitten syttyi autossa kattava valikoima erilaisia merkkivaloja. Autossa oli onneksi vain vaaraton vaiva ja se tuli nopeasti kuntoon. Tietokoneen kanssa kävi huonommin, kun tilattu uusi kovalevy ei aivan ehtinyt perille ennen vanhan kuolemaa. Siinä meni sitten vinot pinot kuvia, videoita ja sen sellaista. Jonkin verran saatiin tiedostoja hitaasti ja epävarmasti heruteltua talteen, ja pitää vielä ajan kanssa yrittää pakastaa ja vasaralla naputella siitä tavaraa ulos uudemmankin kerran. Jokohan sitä oppisi ajoissa ottamaan niitä varmuuskopioita?

Vaan sitten tekniikasta vapaamuotoisempiin kuvioihin eli Rännin peltojäljestämiseen. Pellot on olleet vielä aika onnettomassa kunnossa, joten tein Rännille "peltojäljen" metsään sammal- ja jäkäläkankaalle. Lähtö tietysti paalulta, nameja oli aina yksi siellä, toinen täällä, ysikymppisiä kulmia muutama, teräviä kulmia kolme, askelia kaikkiaan reilu 1000. Esineitä oli matkan varrella vain yksi, sillä ne unohtui autoon ja taskusta löytyi tarkoitukseen vain yksi avaimenperä. Jäljen lopussa oli rasiassa Rännin aamuruoka. Ikää jäljelle ei tullut nyt mitään, kun ajettiin se heti samon tein. Ihan kelvollisesti Ränni tästä vuoden ekasta jäljestä suoriutui. Toki se voisi olla kulmissa selvästi tarkempi ja varmempi, sillä niissä se saattaa tehdä metrin tai parin säteellä omia kuvioita ja tarkisteluita...

Seuraavan jäljen tein Vihiluotoon mille lie viheralueelle, puolivillille pellolle tai tontin pohjalle. Tein jäljen menomatkalla tottistreeneihin ja 2½ tunnin kuluttua paluumatkalla se Rännin kanssa ajettiin. Askelia en tullut laskeneeksi ollenkaan, mutta mahtui siihen jokunen ysikymppinen kulma, pari piikkiä ja kaariosuus sekä kaksi esinettä ja lopussa taas ruokarasia. Nyt oli Rännillä selvästi enemmän haastetta ja se aika paljon pyöri ja selvitteli ja paikoin tarkisteli ihan suorallakin. Maltoin mieleni etten puuttunut asiaan, sillä tuo paikka todella on sellainen, että siellä on voinut jäljen vanhetessa kulkea muitakin vaikka kuinka paljon joko läpikulkumatkalla tai ihmettelemässä, mitä minä sinne oikein piilottelin (taloja lähellä). Ränni kuitenkin koko ajan teki töitä ja halusi selvittää jäljen ja tekikin sen alusta loppuun. Tyylipisteitä vain ei olisi kauheasti tällaisesta peltojäljestämisestä herunut, mutta meidän on tyytyminen priorisoimaan itsenäisesti loppuun asti työskenteleminen moitteettoman tekniikan edelle.

Saavutuksia, ilonaiheita ja tavoitteita

Onneksi ei tullut tehtyä mitään uuden vuoden lupauksia blogin päivittämistahdista... Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, joten palataan nyt vuoden ensimmäisessä postauksessa vielä hetkeksi viime harrastusvuoden saavutuksiin ja ilonaiheisiin sekä alkaneen vuoden tavoitteisiin.

Viime vuoden saavutuksista vastasi Ränni, joka osallistui viiteen palveluskoirakokeeseen ja otti niistä nimiinsä neljä uutta koulutustunnusta. Erikoisjälkikokeeseen on yritetty saada paikkaa jo aiemminkin, mutta tänä vuonna heti toukokuussa lykästi ja suorituskin riitti tulokseen FH1. Hakua on treenattu harvakseltaan vuosien varrella sillä ajatuksella, että olisi mukavaa saada tulos ykkösluokasta. Tänä vuonna tuo tulos HK1 saatiin, mutta kun loistavaa treeniseuraa oli tarjolla ja Ränni innostui hommasta oikein tosissaan, niin syksymmällä kilpailukirjaan saatiin merkintä HK2 ja vain pari viikkoa myöhemmin myös HK3 - kaikki ykköstuloksella! Henkilöhaun innostus näkyi positiivisesti myös esineruudun työskentelyssä, ja kokeista kahdessa jälkimmäisessä Ränni viilettikin maastossa huipusti 198 ja 197 pistettä.

Erityisenä ilonaiheena on mainittava Nova, joka on silmin nähden vanha, mutta yhä ihanan virkeä ja ajoittain vauhdikaskin. Mummeli on aiheuttanut toisinaan huvitusta, kun ulkoilulenkin jälkeen muut koirat nukkuvat reporankoina ja tämä tervaskanto hakee lelun, leikiskelee itsekseen ja kuljeskelee lelu suussa ihmettelemässä, miksei kukaan ala. Tavallista ulkoilua ja kesällä uiskentelua on kuulunut pääasiassa Novan vuoteen, mutta on toki vähän opeteltu temppuja, tottisteltu ja jäljestetty.

Ränni vei saavutukset ja Nova ilonaiheet, joten Varikselle taisi sitten jäädä tavoitteet. Viime vuonna ei vielä kokeisiin suoriuduttu, mutta toivottavasti ensi syksynä sitten on ohjelmassa käyttäytymiskoe ja jälkikoe tai tarvittaessa useampi. Yllättävän nopeasti maastotreenikausi aina hupenee, kun maasto-olosuhteet alkaa olla parhaimmillaan vasta kesän lopulla ja syksyllä. Lisäksi vuoden agendaan yritetään Vaakun kanssa sisällyttää tokokoe ja ehkä jopa - yllätys, yllätys - agilitykisat!


Nova, Ränni ja Varis marraskuussa 2011

Veren maku suussa

...tai ainakin haju nenässä. Ostin jo kesällä pullon verta pakastimeen odottamaan verijälki-inspiraatiota. Ajattelin, että mejä voisi olla palveluskoirajäljeltä eläköityneille Novalle ja Rännille sopivaa puuhaa ja uutena lajina itsellekin ihan mielenkiintoista. Kokeetkin ovat avoinna kaikenrotuisille.

Kesä meni helteitä pidellessä ja käärmeitä pelätessä (en tänä vuonna nähnyt yhtään), syksy kului Rännin kanssa hakuillessa ja vasta nyt marraskuussa tuli otettua veripullo esiin. Jos on makkarajäljen tekeminen asiaan vihkiytymättömän silmissä hieman oudohkoa puuhaa, niin ei se verisen sienen taluttaminen metsässä sekään ihan normaalilta toiminnalta tuntunut. Tein samalla reissulla ensin Vaakulle metsäjäljen, ja en sitten jaksanutkaan enää tehdä kuin yhden puolen kisan mittaisen verijäljen. Kulmia eli makauksia, joihin loiskittiin verta vähän enemmän ja piilotettiin pieni palkkarasia, oli kolme. Jälki vanheni vain kuutisen tuntia, jotta ehdittiin ajaa se vielä valoisan aikana. Loppuun kaadoksi kuuluu laittaa hirvieläimen sorkka, mutta meillä ei sellaista (eikä pupun päätäkään) tähän hätään ollut ja laitoin päätepisteeseen sen sijaan raa'an naudan putkiluun.

Ajettiin sama jälki ensin Rännin kanssa ja sitten Novan kanssa. Novalle siihen tuli tietysti tuoreet ihmisen ja koiran jäljetkin, mutta ei se nyt ole meillä niin tarkkaa. Nova on syksyn mittaan ajanut muutaman Vaakun vanhan metsäjäljenkin - ensimmäisellä kerralla etsiäksemme sieltä maahan pudonneen krepin ja sittemmin ihan huvin ja urheilun vuoksi. Ja hyvin jäljesti nytkin Ränni verijäljen ja Nova sitten sen toisen kierroksen. Kiinnostuneena haistelivat alkumakausta, lähtivät siitä sitten liikkeelle ja parin kehun jälkeen oli jo ihan selvää pässinlihaa, että tätä siis seurataan. Loppukaadolla Ränni oli sitä mieltä, että tämä luuhan kalutaan tässä ja nyt. Nova taisi enempikin ihmetellä, että mitä tämä täällä tekee.

Miten se edellä mainittu Variksen metsäjälki sitten meni? Mittaa oli reilut puoli kilsaa, ja uutena juttuna tein pari piikkiä. Neljännelle kepille asti menikin mitä mainioimmin mukaan lukien ensimmäinen piikki. Sitten vitivalkoisessa talviturkissaan jänis loikki jostain parinkymmenen metrin päästä ohi. Varis ei huomannut mitään nenä varvukossa edetessään, mutta kun meidän jälki ylitti jäniksen juuri äsken kulkeman kohdan Vaakku silmin nähden hämmentyi. Samoilla kohdin oli se toinen piikkikin, mutta sen kohdan ohi takelleltuakaan Varis ei kyllä enää palannut oikeaan tilaan. Taisi tulla tuoreista jänön hajusta pikkuisen toisenlaiset assosiaatiot mieleen kuin keskittynyt jäljestäminen.

Paluulöytöjä

Muutama päivä hakukokeen jälkeen saatiin pikku treenit pystyyn Oulunsaloon. Sadan metrin alueelle sijoitin ensimmäisen maalimiehen oikealle, hieman puoliväliä lähemmäs varvukkoon pitkäkseen. Toinen maalimies sai mennä vasemmalle puoliväliin aluetta ja siirtyä sitten seuraavan tyhjän aikana vielä kolmanneksi maalimieheksi alueen loppuun, mutta jälleen hieman lähemmäs keskilinjaa. Toiveena oli saada tilanteita, joissa Ränni on tulossa minun kutsusta pistolta keskilinjalle ja siinä matkalla löytää maalimiehen.

Toin Rännin alueelle suoraan oikeaan etukulmaan, jätin sinne odottamaan, tulin itse maalimiehen ohitse keskilinjalle ja kutsuin. Ränni tuli hippulat vinkuen ...lähes maalimiehen ylitse reagoimatta mitenkään. Jahas. Lähetin sitten normaalisti pistolle samalle puolen ja hetihän se ukko siitä varvukosta löytyi. Pakko kai Rännin oli jo yli juostessa se huomata? Toinen pisto vasemmalle sujui normaalisti. Tosin tarkoituksenani oli huhuilla Rännia (toivoen, että se ei tottele), kun näen, että se on saanut maalimiehestä hajun, vaan enpä muistanut. Tyhjän jälkeen toiveissa oli vasemmalle pisto, joka menee vähän radan puolivälin jälkeen sisään ja tulee maalimiehen yli (ilmaisun kanssa!) pois. Ihan niin kuin elokuvissa kulman kautta ei pisto edennyt, vaan kaarsi pikkusen ennen aikojaan maalimiehelle. Nyt taisin kuitenkin ehtiä jonku kutsun siihen hajulla olon yhteyteen sanomaan ja Ränni siitä huolimatta etsi ja ilmaisi ok.




Parin päivän päästä oltiin vaihteeksi pienellä briardiporukalla treenaamassa Muuraiskankaalla. Keskilinjaksi otettiin metsätien pätkä, joka kaartoi selvästi vasemmalle. Näin ollen ryteikköinen vasen puoli oli lyhyehkö ja aukeampi oikea puoli pidempi. Sadan metrin rata me siihen yritettiin mittoa. Rännin kanssa jatkoimme samalla teemalla. Kerrankin oli käytettävissä valmis vieras umpipiilo, joten vasempaan etukulmaan sankkaan mäntytaimikkoon sinne ensimmäinen ukko. Toisen ukon sijoitin oikealle 50 metrin kohdille ihan etualalle ja kolmannen vasemmalle alueen loppuun myöskin aivan etualalle.

Taimikkoon Ränni sukelsi suorinta tietä ja umppari paikallistui sieltä sui sait. Toiselle maalimiehelle oli todellisuudessa aika pitkä matka, ja ensimmäinen oikeaa etukulmaa kohti laitettu pisto ei edennytkään ihan tarpeeksi. Sinne siis uusi pisto, joka kääntyi vähän turhan aikaisin eteenpäin ja Ränni tuli maalimiehelle enempikin sivusuunnasta kuin takaa. Enkä taaskaan oikein ehtinyt huhuilla niitä kutsujani oikeaan kohtaan. Vasemmalle puolenkin piti laittaa kaksi pistoa, sillä ensimmäinen oli mallia neulansilmä. Uudella yrittämällä saatiin sitten mallikkaasti ukko osumaan piston paluumatkalle ja siitä hyvä löytyö ja ilmaisu.

Purkka suussa

Viime kokeeseen haun voittajaluokkaan lähdettiin sillä meilin, että jos onnistutaan saamaan koulutustunnus, vaikka sitten täpärämminkin pistein, niin meidän tavoitteet haussa on sitten siinä. Mutta, mutta. Koska kokeesta tulikin ykköstulos, niin pitihän se lähteä samoilla tulilla kokeilemaan, tippuisiko niitä vielä...

Näillä leveysasteilla koekalenteri alkaa olla loppusuoralla, mutta saimme kuitenkin koepaikan Kokkolaan. Aamuhämärissä ajeltiin pelipaikalle, missä päivän valjettua aloitettiin heti henkilöhaulla. Rännin kanssa olimme vuorossa neljäntenä, ja nyt olin asennoitunut kehumaan löydöistä ja pitämään fiilistä yllä viime kokeenkin edestä. Jostain syystä mielessä pyöri myös ajatus, että molemmissa takakulmissa voi olla ukko, joten ei kannata jäädä turhia tupeksimaan matkan varrelle - reippaasti vain eteenpäin! Ja näihin ennakkoaatoksiin se sitten vähän niin kuin kaatuikin. :-D Kävi nimittäin kuin miehillä usein, että purkka pitäisi ottaa pois suusta, jos on tärkeää kuultavaa. Yhtäaikaa ei vaan niinku onnistu. Ja nyt kun oli päättänyt keskittyä fiilikseen ja etenemiseen, niin koiran ja tilanteen lukeminen jäi kokonaan.

Radalla vasen etukulma oli aukeaa heinikkoa ja pian keskilinjana toiminut polku sitten sukelsi kokonaan kumpuilevaan kangasmetsään. Alla on taas hyvin suurpiirteinen kuva radasta, eli kaikki ukot olivat oikealla puolen melko tasaisin välein. Ensimmäinen ukko löytyi oikeaan etukulmaan lähetetyllä pistolla suunnilleen 50 metrin paikkeilta.



Keskimmäinen ukko oli syvyydeltään suunnilleen puolivälissä aluetta, ja kutsuin Rännin pistolta pois niin, että se sattui tulemaan hyvin läheltä maalimiestä. Tullessaan Ränni poukkoili hieman sivusuunnassa ja häntäkin nousi kiihtymyksestä kuten aina, kun se on maalimiehestä hajulla, mutta kun minä sitä fiiliksissäni kutsuin, niin tulihan se sieltä (olihan tätä kuuliaisuutta tottispuolella harjoiteltukin) ja lähti toiselle puolen aluetta pistolle. Noilla main kävi ohikiitävän hetken mielessä sekin, että kylläpä tuomari, ratamestari ja löytynyt maalimies alkoivat jätättää keskilinjalla. Daa, miksiköhän?

Omat ennakkoajatukset syrjäytti kuitenkin nuo kaikki havainnot ja matka jatkui ilman niihin tarttumista kohti takakulmiin sijoittamiani maalimiehiä. Noh, yksihän sieltä sitten enää löytyi. Ränni pisteli radan alusta loppuun taas innolla, mutta hieman oli tekeminen saada pistoista tarpeeksi syviä eikä vain puolivälistä aluetta eteenpäin kaartavia. Kahdella maalimiehellä ja ilmaisulla sekä keskimmäisen maalimiehen töppäämisellä ja muilla kauneusvirheillä pisteitä meille 115. Ai vietävä että harmitti oma hölmöily tuon keskimmäisen maalimiehen kohdalla, argh! Tulokseen kun ei ollut enää maastosta riitävästi pisteitä jaossa, niin ei jääty Rännin kanssa enää esineitä etsimään saati tottistelemaan.

Palauttelu ja virittely

Heti koetta seuraavana maanantaina palattiin porukalla porsainemme koirinemme sorvin ääreen tekemään kurinpalautusta tottista Ala-Temmekselle. Ränni oli taas ihan kelpo vireessä, ja ohjelmassa oli yllättäin liikkeestä istumista ja maahanmenoa. Tehostin ne heti läpsyllä tai tökkäsyllä, ettei jää arvailujen varaan, tarviiko asentoja tehdä vaiko eikö tarvi. Ja hyvin Ränni skarppasikin. Jos oli vire erittäin hyvä alussa, niin treenin myötä se oli jo erinomainen ja ne asennotkin otettiin vikkelästi. Korvia palauteltiin myös eteenmenon maahan-käskylle. Aika monta käskyä ehdin ensimmäisellä kerralla huutaa Rännin perään juosten, ennen kuin rekku meni maihin ja saatoin heittää pallon palkaksi. Jottei itse eteenmeno suotta kärsisi tehtiin toistoja suojelupiilon kiertoon lähettämällä kunnes alkoi ensimmäinen käsky riittää maahanmenoon.

Kello kuudelta ja seitsemältä laitettiin treenit hetkeksi seis ja pidettiin kentänlaidalla koepaikansoittotalkoot. Jälkikoepaikka (ei meille) meni sivu suun, mutta hakukoepaikkoja onnistuttiin saamaan. Jihuu!

Tottistreeneissä käytiin samalla viikolla vielä parina muunakin iltana, mutta viimein lauantaina, viikko kokeen jälkeen, päästiin taas hakuradalle. Oulunsalossa tallattiin sadan metrin alue, jonne suunnittelin Rännille palkkaustreenin. Kahden lyhyellä aikavälillä olleen kokeen jälkeen on hyvä hieman sekoittaa kaavaa, jossa umpipiiloja on lähinnä vain kokeissa (=ei palkkaa) ja toisaalta kokeessa ensimmäisen palkattoman jälkeen ei lopuistakaan tule koskaan palkkaa.

Ensimmäinen pisto oikeaan etukulmaan umpipiilolle, ja sieltä heti näytölle tultua palkka. Toinen pisto vasempaan etukulmaan, ja sieltä näytöllä hallinta, maalimies ylös ja palkka. Kolmannen piston näytöllä hallinta, maalimies ylös, paluu keskilinjalle ja palkka minulta. Neljänneltä maalimieheltä heti näytölle tultua palkka. Oikeasta takakulmasta näytöllä hallinta, maalimies ylös ja palkka. Ja viimeiseltä ukolta heti näytölle tultua palkka.



Tiistaina kokoonnuttiin taas pikku porukalla heti töitten ja koulujen jälkeen tekemään kiireesti treenit ennen pimeää. Tiedossa oli, että tämä oli viimeinen treeni ennen sunnuntaina edessä olevaa hakukoetta, joten tavoitteena oli nostaa kierroksia radalle tuloon ja tehdä yksi hyvä tyhjä, jolla pääsen kehumaan hyvästä alueella etenemisestä.

Otin Rännin katsomaan (kaukaa), kun maalimiehet lähtivät keskilinjalta kutsuja huudellen piiloihinsa. Sitten intoa puhkuvan Räpsyn kanssa radan alkuun. Ensimmäisellä pistolla löytö vasemmasta etukulmasta kompostikehikosta. Toinen pisto etukulmassa olleen tyhjän piilon kautta hieman edempänä olleelle maalimiehelle. Kolmannesta pistosta oli tarkoitus tulla se hyvä tyhjä, mutta siitäpä tuli ihan neulansilmä. Laitoin näin ollen uuden piston samalle puolen. Se olikin sitten kuin suoraan Strömsöstä ja minä huutelin kehuja Rännin viilettäessä takalaitaa eteenpäin. Kutsusta pois kehujen säestämänä ja sitten vielä pisto oikeaan takakulmaan luonnonkuopassa kököttäneelle maalimiehelle. Hyvä, hyvä.

Ei hullummin!

Lauantaina koitti sitten koepäivä. Aamuvarhaisella pakkauduttiin koko mustan turrikolmikon kanssa Yarikseen ja kurvailtiin vajaat pari tuntia koepaikalle Tornioon. Päivä aloitettiin tottelevaisuudella, joka tehtiin harvemmin palveluskoirakokeissa nähdyllä, mutta agilitykilpailijoille tutummalla tekonurmikentällä. Kokeen kaikki osa-alueet tuomaroi Kari Nuutinen.

Ränni aloitti paikallaololla ja jatkoi sitten tekemällä ihan kelpo seuraamisen. Viime kokeen hätäilyseuraamisen jälkeen keskityin nyt itsekin laskemaan rauhassa askelia ja liikkumaan sopivalla, rauhallisella tempolla. Liikkeestä istumisen Ränni ¤%&"# seisoi. Ja liikkeestä maahanmenonkin se ¤%&"# seisoi. Liikkeestä seisomisen se sitten luojan kiitos edelleen seisoi. Noudoissa oli ilmassa aavistuksen verran pelaamista kapulaan tarttuessa. Hyppynoudossa heitto oli vino, mutta en viitsinyt sitä uusia. Ränni iskikin kapulan napattuaan silmänsä A-esteeseen, mutta ehdin antaa lisäkäskyn, jolla Ränni korjasi paluunsa hyppyesteen ylitse. Estenouto oli hieno kuten kaikkien noutojen luovutukset. Eteenmenossa Ränni petrasi viime kokeesta menemällä jo toisesta käskystä maahaan - todennäköisesti vain siksi, että se oli jo siinä vaiheessa kentän päässä pöpelikössä. Huokaus!

Arvostelussa paikkamakuu, seuraaminen, tasamaanouto ja estenouto olivat erinomaisia, loput sitten jotain muuta. Pisteitä meille 83. Tottiksen jälkeen siirryttiin Laivakankaan maastoihin ja parkkeerattiin siellä soramontun pohjalle. Ensin oli vuorossa esineruutu, jossa Ränni ainoana 3-luokan kilpailijana sai kunnian aloittaa.

Ruutu oli hyvin vaihteleva ja ikäänkuin runsas. Siinä oli loivaa ylämäkeä, kuoppia ja kumpareita, kantoja, puita ja koiran liikkumista alueen takaosassa ei aina aivan nähnyt. Ränni toi ensin jostain kaukaa punavalkoisen myssyn tms., jonka kanssa laukkoessaan flippasi johonkin monttuun kuperkeikan. Ote ei kuitenkaan irronnut ja esine tuli perille. Etuesineenä olleen pikku mytyn Ränni poimi, kun kutsuin sen alueelta lähettääkseni uudelleen. Kolmas esine tuli taas jostain takaa, joku kuminen kengänpohja. En nähnyt yhdenkään esineen nostamista kunnolla, joten oli vaikea arvailla, mistä kohtaa Ränni oli jo esineen nostanut ja mihin kohtaa ehkä vielä kannattaisi lähettää. Esineet löytyi kuitenkin tosi näppärästi ja Ränni liikkuikin alueella tosi mainiosti. Pisteitä täydet 30.

Lopuksi päästiin sitten itse asiaan eli hakuradalle. Nyt en edes yritä enää 300 metrin pätkältä muistaa, montako ja millaisia pistoja tuli. Sen muistan, että sekä vasempaan että oikeaan etukulmaan tuli ensin tyhjä. Lähetin sitten vielä vasempaan etukulmaan, josta lähdettiin etenemään reilusti etiäppäin. Sieltä Ränni tekikin jostain 75 metristä löydön. Seuraava ukko löytyi oikealta umpipiilosta 200 metrin kohdilta, ja viimeinen maalimies makoili varvukossa vasemmalla puolen lähellä 300 metrin rajapyykkiä.



Ränni liikkui radalla taas ihan vauhdikkaasti, teki ilmaisut ja näytöt hyvin, eteni pistoilla reippaasti, mutta tällä kertaa se kyllä matkan varrella otti kolme kertaa rullan tyhjälläkin pistolla. Ainakin yhdellä kerralla taisi käydä ottamassa rullan edelliseltä piilolta. Onneksi tällä kertaa onnistuin lukemaan Ränniä kuin avointa kirjaa ja noita rullan ottamisista ei tullut kauneusvirhettä vakavampia seurauksia.

Itse olin nyt hieman jäässä enkä onnistunut olemaan niin aidosti iloinen hyvistä tyhjistä ja maalimiehien löytämisestä kuin olisin halunnut olla. Ei tullut ihan sellaista flow-fiilistä kuin viime kokeessa, vaikka ei tämäkään nyt huonosti mennyt. Aikaa meni koko hoidossa 10 minuuttia, ja tuomarin mukaan olisi siitä jäljelle jääneestä 10 minuutista voinut vaikka käyttää aikaa vähän tiheämpään pistottamiseen. Koiran haku kattoi kuitenkin aika hyvin koko alueen, pistot vain olivat aika laajoja. Parit ihan hyvät yliheitot tuli matkan varrelle ja Ränni työskenteli pääasiassa aivan oikein aluetta eteenpäin. Itse sain huomautuksen siitä, että palasin löydöiltä keskilinjalle edemmäs kuin mistä olin näytölle lähtenyt. Ja aivan totta. En tullut tuota asiaa yhtään ajatelleeksi suorituksen aikana.

Pisteitä tuli täydet löydetyistä maalimiehistä sekä ilmaisuista. Työskentelypisteistä verotettiin kolme pojoa niistä turhista rullan ottamisista. Rännille siis tästä extempore-hakukokeesta maastosta 197 ja tottiksesta 83 pistettä eli HK3 voittajaluokan 1-tuloksella 280 pistettä. Ohhho. Nyt täytyy nöyrästi kiittää treenikavereita yllyttämisestä. Ei se sitten niin hullu ajatus ollutkaan. :-D Kehut lähtee myös kokeen järjestäjille, jotka olivat ensi kertaa asialla ja tosi onnistuneesti.

Yllytyshullu

Kokeenjälkeinen viikko vierähti hakuähkystä palautuessa ja lähinnä kaikenlaisissa muissa kuin koira-aiheisissa riennoissa. Sunnuntaiaamupäivänä palattiin kuitenkin taas hakumetsään - tällä kertaa tuloskakkukahvit mukaan pakattuna.

Huonoksi onneksi meidän sopima treenipaikka Kalimenvaarassa oli hirvimiesten valtaama, joten ennen kuin muut vielä ehtivät paikalle, sovittiin treenipaikanvaihdos Valkiaisjärvelle. Siellä kahvittelun jälkeen sijoiteltiin taas ukot metsään. Rännille tällä kertaa kolme valmista ukkoa sadan metrin pätkälle, ja kylläpä oli Räpsy liekeissä hieman huolellisuudenkin kustannuksella. Vasemmassa etukulmassa kävi vain vilahdus, kun Ränni oli käynyt tempaisemassa rullan maalimiehen kädestä oikein voimalla. Pisto oikeaan etukulmaan eteni hienosti maalimiehelle lähes 50 metriin. Tyhjä pisto vasemmalle olisi saanut olla huomattavasti syvempi. En jaksanut kuitenkaan korjata. Oikeaan takakulmaan nelospisto pitikin sitten tehdä kahteen kertaan ennen kuin Ränni onnistui sieltä suopursuista maalimiehen löytämään.



Seuraaviin treeneihin kokoonnuttiin Oulunsaloon melkoisessa myrskyssä. Tuo myräkkä kaatoi Oulun seudulla puita, heitteli tavaroita pitkin katuja isoista trampoliineista lähtien ja katkoi sähköjä. Sähköt oli poikki meiltäkin, joten eipä silloin suuremmin muuta tekemistä olekaan kuin lähteä treenaamaan! Rännille laitoin sadan metrin pätkälle valmiit maalimiehet etukulmiin ja kolmas ukko kipaisi oikeaan takakulmaan viimeisen tyhjän piston aikana. Tämä plääni toteutuikin aivan mallikkaasti parin yliheiton kera.

Koska jonkin sortin hullu täytyy olla tuossa myräkässä treenatakseen, oli meillä koolla aika kohtalokas kokoonpano. Niinpä yksi keksi, että Ränni pitää ilmoittaa tulevalle lauantaille 3-luokkaan hakukokeeseen, ja toinen otti jo puhelua kisajärjestäjälle tiedustellen, onko meille kokeessa tilaa. Ja minä vielä suostuin.

Flow'ta ja jännitysmomentteja

Lauantaiaamuna huristeltiin hakukokeeseen Raaheen. Itse kokeen lisäksi sai nyt jännittää hieman myös Rännin kynsivammaa, vaikka edeltävän viikon treenit olivatkin menneet myös kynnen osalta aivan hyvin ja kokeeseen uskallettiin näin ollen lähteä.

Päivä aloitettiin henkilöhaulla ja esineruudulla, joten ensitöiksi ajeltiin maastoon soramontun pohjalle ja leiriydyttiin odottamaan omaa suoritusvuoroa. Kokeen kaikki osuudet tuomaroi Mikael Kallio. Kokeessa oli täydet kymmenen koiraa, ja Ränni oli vuorossa viidentenä, ensimmäisenä 2-luokan koirana. Alla on taas omasta hatarasta muistista hahmoteltu kuva radasta ja pistoista.



Ensimmäisellä pistolla etukulmaan tuli löytö noin 50 metrin kohdilta. Toinen etukulma tyhjä. Kolmas pisto jäi syvyydeltään vajaaksi. Neljäs pisto tyhjä. Viidennellä pistolla löytyi ukko vasemmalta noin 150 metristä. Kuudennen piston ajattelin etenevän oikeaan takakulmaan asti, mutta Ränni kaarsi sieltä kuitenkin vielä keskilinjalle. Uusi pisto oikealle ja takakulmasta löytyi kolmas ukko. Kaikki ukot siis ylös, ja mikä parasta, Ränni paineli koko radan vauhdilla eikä rullan kanssa tullut virheen virhettä. Olin niiiin iloinen jokaisesta tyhjästä, kun Ränni tulla viiletti ilman rullaa. Hommassa oli nyt suorastaan sitä kuuluisaa flow'ta. Superia! Keskilinjan katsojiltakin tuli positiivisia kommentteja työskentelystä, tekemisen meiningistä ja vauhdista, jota ei oltu briardilta ennen nähty. :o)

Vaan kyllähän suorituksesta toki huomauttamistakin löytyi. Ilmaisuista tuli täydet, vaikka viimeisen ukon olisi voinut ilmaista nopeammin. Ränni nimittäin häärysti ilahtuneena varvukossa makaavan maalimiehen ympäri ja maaston ollessa tuossa kohden hyvin aukeaa, katsoi minua keskilinjalle vähän sen näköisenä, että "Täällä se pötköttää, näethän sinä, ala tulla sieltä". Noh, otti Ränni sitten kuitenkin rullan ja kävi hakemassa minut keskilinjalta. Pari työskentelypistettä nipistettiin pistoista, ja huomautus ilman vähennyksiä tuli minun liinankäytöstä näytöillä. Liina pitäisi juoksuttaa käsien läpi loppuun saakka ennen koiran perään lähtemistä, kun taas minä lähdin perään 5 metrin liinassa ja liu'utin loput meidän 10 metrin liinasta matkan aikana.

Kevyin mielin 168 maastopistettä jo taskussa mentiin esineruutuun. Sieltä hieman kumpuilevasta kangasmetsämaastosta Ränni haki ongelmitta kaksi esinettä. Pisteitä täydet 30 ja näin ollen maastosta kaikkiaan huipusti 198.

Maastojen jälkeen siirryttiin Käpälämäen kentälle tekemään tottikset. Rännin kynsi ei ollut vaivannut lainkaan maastossa, mutta niin vaan kaikeksi kauhuksi ottaessani koiran autosta ennen omaa tottisvuoroa se ontui. Kiireesti kynnen huuhtelu vedellä, teippi ympärille ja daa - nyt Ränni kevensi enää aivan vähän. Epätietoisin ja sekavin ajatuksin kuitenkin kentälle ilmoittautumaan ja katsomaan, mitä tuleman pitää. Rännin kanssa päästiin ensin suorittamaan, ja ensi kertaa eläissäni en laskenut askelia ollenkaan, kun kyttäsin vain koiraa, että voiei, voiei se ontuu, mitä mä teen, keskeytänkö heti vai kohta vai tekeekö tuomari sen. Seuraamiskaavion J-koukku ulottui nurmikentän puolelle ja siinä Ränni ei oikeastaan enää edes keventänyt askeltaan. Eikä sen jälkeen hiekkakentän puolella tehdyissä muissa liikkeissäkään. Huh helpotusta.

Itse suoritus oli aika tavallista Ränniä. Selvimpinä virheinä taas väärä asento istumisessa, kosketukset hyppynoudossa ja tällä kertaa myös eteenmenon maastoutuminen vasta kolmannella käskyllä aivan kentän päässä pöpelikössä. Pisteitä tällä esityksellä 85 ja sitä myötä HK2 plakkariin komealla 1-tuloksella 283 pistettä! Vaikka päivä tarjoili hieman noita jännitysmomentteja kynnen osalta, niin päällimmäiseksi jäi kyllä mieleen loistavat fiilikset hakuradalta. Homma on toiminut viime aikoina mukavasti treeneissäkin, ja niistä kiitokset Minna, Annu, Katja ja kaikki muutkin, joitten kanssa on metsissä rymytty!