Stephen King: Herääminen

Kyllä, tänä kesänä olen lukenut myös Kingiä, ja peräti kaksi herran kirjaa. Tässä tulee toinen niistä. Herääminen, jonka suomennos on tainnut ilmestyä viime talvena (?), en muista aivan tarkkaan. Saattoi olla viime syksynäkin. Sillä ei nyt kuitenkaan ole juuri mitään merkitystä, vaan yritän vain saada jonkinlaiset alkulöpinät aikaan, ennen kuin pääsen itse asian kimppuun, eli kirjan sisältöön :D

Tästäkin on nimittäin aikaa, kun tämän luin. Oli ehkä heinäkuun alkua tai kesäkuun puoliväliä, sekin on karannut mielestä, joten muistinvirkistys on paikallaan.

Tarinan päähenkilön eli Jamien lapsuus on melko turvallista ja tavanomaista Yhdysvaltojen keskiosan elämää pienessä kaupungissa, jossa kaikki tuntevat toisensa. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun kaupunkiin muuttaa uusi nuori pappi nuoren perheensä kanssa; Charles Jacobs. Nuori ja komea pastorismies on omituisen kiinnostunut sähköstä, ja tuntuu pitävän pientä Jamieta lempilapsenaan koko kaupungissa. 6-vuotias Jamiekin tutustuu pastoriin mielellään, ja tuntuu pitävän tästä, aivan kuten kaikki muutkin pikkukaupungin asukkaat. Etenkin pastorin nuori vaimo on kaikkien pitämä henkilä, ja nuorten miesten päiväunien kohta. Pikku perheen pieni taapero-poika ei ole niin suosittu mutta häntäkin kaupungin tytöt hoitavat mielellään. Kaikki on hyvin kunnes tapahtuu jotain kauheaa, ja pastori Jacobs pitää Kauhean Saarnan, jonka jälkeen tämä jättää kaupungin pölyt taakseen,

Vuosien kuluttua aikuiseksi kasvanut Jamie törmää pastoriin jälleen, ja tästä on tullut hullu saarnamies. Huumekoukussa oleva Jamie saa apua Jacobsilta, ja vuosien päästä tulee takaisinmaksun aika; ja siitä alkaa karmiva matka kohti melko ahdistavaa loppua, jonka hienous on sen ahdistavuudessa pikemminkin kuin sinällään kauhumaisessa pelossa. 

Kaikkein parasta kirjassa on mielestäni ihan vain nuoren Jamien oikea elämä, jota kuvataan jonkun verran lisää pastori Jacobsin kaupungista paon ja, tämän ja aikuisen Jamien seuraavan kohtaamisen välissä. Siinä kerrotaan kuinka Jamiesta tulee melko hyvä komppikitaristi, ja hän saa ensimmäisen tyttöystävänsä ja niin edespäin. Mielenkiintoista on myös pikkukaupungin kuvaus, sehän nyt monesti onkin Kingin kirjojen tavaramerkki. Tavalliset ihmiset tuikitavallisissa paikoissa, joille tapahtuu joitain outoja asioita. En tiedä, jotenkin tässä kaikkein parasta on se kaikki muu paitsi se kauhu, vaikka toki sekin on hyvää edelleen. Se ei kuitenkaan ole ihan niin särmikästä kun Kingin uran alkuaikojen kirjoissa. Joka tapauksessa tämäkin kirja oli taattua laatua ja hyvää Kingiä :) Suosittelen kyllä tätäkin!

Stephen King: Cujo

Aivan ensimmäiseksi täytyy sanoa, että Cujo on ahdistavin kirja, jonka olen Kingiltä lukenut (tähän mennessä). Se on niin todentuntuinen, ja yliluonnollista efektiä siinä ei ole paljoa, tai juuri yhtään. Takansi antoi tosin ainakin tässä minun lukemassani painoksessa aivan eri kuvan koko kirjasta, sillä se väitti että iso ystävällinen koira vapauttaa kaninmentävästä kolosta ikiaikaisen pedon, keltä kukaan ei ole turvassa. Siis onko nyt kirjankansi-teksin tekijä edes lukenut koko Cujoa..

Jälleen kerran tässäkin kirjassa tapahtumpaikkana on pikkukaupunki. Eräänä päivänä erään perheen koira, sympaattinen berhandilainen, Cujo, jahtaa jänistä ja työntää kuonon tämän perässä kallionkoloon. Kallionkoloon, jossa asustaa lepakkolauma. Jokin lepakoista puree koiraparkaa nenään, ja se on oleva alku kirjan koko kauheudelle. Sillä Cujon tarttuu vesikauhu.

Suurimmat kyyneleet kirjassa tirautinkin Cujo-paran puolesta. Taudin aiheuttama rappaeutuminen on kuvattu niin taitavasti. Ei se haluaisi satuttaa POIKAA joka on olut sille rakas. Ja halusta huolimatta sen sairauden sumentama pää jotenkin vielä pystyy estämään itseään sinä aamuna, kun poika ja Cujo kohtaavat. Siinä kohtaa tämä tyttö itki, itki koiran kärsimyksen takia. Julma Stephen King, kun koirasta pedon teki.

Cujo on tunnelmaltaan todella, todella ahdistava. Ainakin se herättää siis tunteita. En edelleenkään paljoa kauhistellut muutama uhria, jonka kurkut Cujo repii auki. Heidän kuolemansa ei hirveästi surua aiheuta. Erään äidin, ja hänen 4-vuotiaan Tad-pojan autossa kokemat kauhunhetket ja niiden seuaukset taas olivat ahdistavia, ha tunteita herättäviä. Suruakin jopa, mutta ei niin vahvasti kuin Cujon kohtalo. Mitä se sitten kertoo minusta ihmisenä, että itken vesikauhuista koiraa mutta en sen uhreja..

Muuten kirja aiheuttaa ristiriitaisia tunteita. Se on koskettav tarina mutta ahdistavuus oli hieman liikaa minulle, joka en yleensä herkästi ahdistu. Näin jopa kirjan lukemisen jälkeen pahoja unia, mitä minulle tapahtuu todella harvoin. Eräs asia, joka Cujossa kiinnitti huomiota oli eräs kohta, joka saa miettimään,että onkohan Kingillä kenties vaikea isäsuhde. Koska aivan kuin Hohdossakin, tässäkin on yksi kohta, jossa poika miettii suhdetta isäänsä. Että vaikka isän teoista ja käyttäytymisestä ei voi tykätä tai pitää, niin silti jokin biologinen vaisto saa pojan rakastamaan isäänsä, eikä sitä rakkauttaa saa millään pois teki se isä sitten mitä tahansa.

Täytyy tunnustaa vielä lopuksi että muutamia sivuja tuli hypättyä yli lukematta. Niissä käsiteltiin erään mieshahmon työmatkaa, ja neuvotteluja mainoskampanjassa. Ne kohdat eivät kiinnostaneet yhtään, enkä oikein tajunnut mitä itua niissä oli tarinan kannalta.

Cujo oli siis kaiken kaikkiaan koskettava mutta hyvin ahdistava. Olen kuitenkin hyvilläni että luin sen, vaikka Kingin parhaimmistoon en sitä laskisikaan.

(Kirja kuuluu Roryn lukulistaan.)