| Kansi: Quentin Blake |
Tammi
2009 (suom. 2014)
ISBN 978-951-31-7472-9
256 s.
☆☆☆☆
Kirjasto
Herra Lemu ei olisi herättänyt minussa mitään mielenkiintoa muuten, mutta Lukutoukan kulttuuriblogia pitävä Krista on minulle jonkinlainen mielipidevaikuttaja ja päätin nyt sitten kokeilla, vaikka Quentin Blaken kuvitus on kerrassaan hirvittävä ja kirjan kannen keltainen tuo ikävästi mieleen erään siivousfirman työasut. Kristan oma arvostelu löytyy täältä.
Herra Lemu kertoo siis 12-vuotiaasta tytöstä nimeltä Chloe sekä kulkurista, joka tunnetaan nimellä herra Lemu. Herra Lemulla on tapana istua koiransa kanssa puiston penkillä ja aiheuttaa ohikulkijoille kyyneltyviä silmiä mahtavalla lemullaan. Chloe puolestaan on kahdesta sisaruksesta se vanhempi, ja valitettavasti myös aliarvostetumpi. Hän pysähtyykin suomaan hetken aikaansa herra Lemulle, joka osoittautuu elämää mullistavaksi tuttavuudeksi.
Päästyäni ohi kirjan aivan todella kammottavasta kannesta ja tekstin lumoihin, ymmärsin, miksi tätä niin paljon on kehuttu. Chloe on herttainen tyttö, muttei kuitenkaan äitinsä unelmien lapsi kuten pikkusisarensa Annabelle, joka saa kaiken huomion ja kehut. Chloelle sen sijaan vain räksytetään tämän painosta ja huonoista matikannumeroista, ihan niin kuin ne olisivat elämässä tärkeimpiä asioita. Herra Lemu osoittautuu kaiken lian ja kuonan alla kultasydämiseksi herrasmieheksi, joka tarjoaa Chloelle neuvoja ja tukea kun tämä niitä tarvitsee. Vaan sittenpä Chloen hirviöäiti päättää pyrkiä parlamenttiin ja hänen vaaliohjelmassaan on muun muassa kohta, jossa vaaditaan kulkurit pois kaduilta, hinnalla millä hyvänsä. Chloe päättää piilottaa herra Lemun puutarhavajaan äidiltä turvaan.
Herra Lemu oli hersyvän hauska ja kommelluksia täynnä, mutta huumorin varjolla käsiteltiin vakaviakin juttuja. Kirja opettaa ottamaan läheisiä huomioon ja arvostamaan sitä, mitä elämässä on. Vaikkakin hyvin epätodennäköinen hahmo, herra Lemu on hyvin rakennettu ja yllätyksellinen henkilö. Odotin koko kirjan jonkinlaista ihmemuodonmuutosta, niin kuin tyypillisissä rumasta ankanpoikasesta prinsessaksi kertomuksissa, mutta jouduin pettymään. Ja kenties parempi niin, sillä herra Lemu pysyy herra Lemuna viimeiselle sivulle asti, ja jollain tapaa se on hyvin palkitsevaa.