Fangirl - Rainbow Rowell

Kansi: Olga Grlic & Noelle Stevenson

St. Martin's Griffin
2013
ISBN 978-1-250-03095-5
438 s.
☆☆☆☆☆
Oma

Rainbow Rowell on nimi, johon törmään yhä useammin seikkaillessani internetissä etsimässä uusia tuulia. Fangirl on toinen niistä Rowellin kirjoista, jotka hankin jokin aika sitten, ja joiden kansitaide kertakaikkiaan viehättää minua yksinkertaisuutensa ja samalla kuvaavuutensa vuoksi. En lukenut edes Fangirlin takakantta ennen kuin klikkasin tämän ostoskoriin, sen verran pidin kannesta ja kirjan nimestä.

Fangirl kertoo Cath Averystä, joka seuraa vastahakoisesti identtistä kaksoissisartaan Wreniä collegeen, koska ajatus yksinjäämisestä pelottaa häntä enemmän kuin luvassa olevat vieraat ihmiset ja oudot tilanteet. Kirja alkaa siitä, kun Cath seisoo asuntolahuoneensa ulkopuolella ja tuijottaa komeaa, vaaleahiuksista poikaa silmiin, kuvitellen epätoivoisen hetken, että tässä on hänen uusi kämppiksensä. Näin ei kuitenkaan ole, vaan Leviksi esittäytynyt poika vaikuttaisi olevan Cathin todellisen kämppiksen, Reaganin, poikaystävä. Sosiaalisesti kömpelö Cath viettäisi mieluiten aikaa sisarensa ja fanficciensä parissa, tutussa ja turvallisessa ympäristössä, johon ei juuri kuulu oikeita ihmisiä.

Levi ja Reagan eivät kuitenkaan anna Cathin vetäytyä kuoreensa ja pysyä siellä. Reagan on suorapuheinen, suoraan asiaan -tyyppinen tyttö, joka ei tahdo tietääkään Cathin kaikista outouksista (kuten fanfictionista, julkisten tilojen pelosta ja sosiaalisesta ahdistuksesta). Levi puolestaan on yhtä hymyä jatkuvasti, poika, joka pikkuhiljaa ujuttautuu Cathin ja Reaganin huoneeseen, Cathin kuoren alle ja pian myös sydämeen. Kuvioissa on myös fiktiivisen kirjoittamisen kurssilta tuttu Nick, joka tuntuu pitävän Cathissa vain tämän taidosta kirjoittaa.

Rowell ei pettänyt tälläkään kertaa. Hahmot ovat aitoja ja ongelmaisia, Cath on sydänjuuriaan myöten Simon Snow -fani ja Wren puolestaan todellakin oikea teini, joka tahtoo kokeilla siipiään, vaikkei oikein osaa vielä lentää. Levi on ulkonäöltään epätäydellinen, vaikka muuten aika täydellinen onkin. Kirja rakentuu paitsi Cathin tarinasta, myös tämän kirjoittamasta fanfictionista ja Simon Snow -otteista. Fanfiction on jäänyt minulle jostain syystä lähes täysin tuntemattomaksi ilmiöksi, enkä ole koskaan seurannut aktiivisesti mitään fanien kirjoittamia juttuja mistään sarjoista. Cath on kuitenkin kirjailija, jolla on aktiivisia seuraajia ja englannin professori, joka pitää fanfictionia plagiarismina. Sitten kun kurssia varten pitäisi kirjoittaa 10 000 sanan novelli, Cath onkin pulassa. Hän ei osaa kirjoittaa muusta kuin Bazista ja Simonista, eikä hän muusta haluakaan kirjoittaa. Fanfiction ei kuitenkaan ole vaihtoehto, mikäli Cath haluaa päästä kurssistaan läpi.

Ja ihan kuin koulussa ja orastavassa rakkaudessa ei olisi jo päänvaivaa tarpeeksi, Cathin siskolta karkaa mopo käsistä, heidän isänsä saa maanisen kohtauksen ja joutuu sairaalaan ja kaiken huipuksi heidän äitinsä, joka hylkäsi perheensä kohtalokkaana syyskuun yhdentenätoista, päättää pyrkiä takaisin tyttäriensä elämään. Fangirl on ihanan loistavan kimurantti kertomus, aivan kuten Eleanor & Park, taattua Rowell-laatua. Eivätkä satunnaiset Star Trek -viittauksetkaan ainakaan pahaa tee!

Eleanor & Park - Rainbow Rowell

Kansi: Olga Grlic & Harriet Russell

St. Martin's Griffin
2013
ISBN 978-1-250-01257-9
328 s.
☆☆☆☆
Oma

Eleanor & Park ihan vahingossa klikkautui ostoskoriini eräänä päivänä kuultuani tarpeeksi monta kertaa kirjan nimen. Mukaan ikään kuin tahattomasti lennähti myös Rowellin toinen kirja, Fangirl, joka tosin odottelee vielä lukuvuoroaan. Kyseessä on siis rakkaustarina oikein sieltä perinteikkäämmästä päästä, mutta mukaan on saatu ujutettua ajankohtaisiakin aiheita, vaikka vuosi on 1986.

Eleanor on isokokoinen, punatukkainen nuori nainen, jonka elämää ei voi leikilläkään kutsua helpoksi. Hän pukeutuu niin kuin toivoisi, että kaikki huomaisivat hänet, vaikka oikeasti hän toivoo, ettei kukaan vilkaisisi häneen päinkään. Park on puolestaan punkista tykkäävä poika, jonka perhe on tavallinen melkein tylsyyteen saakka, lukuunottamatta korealaista äitiä ja taistelulajeista innostunutta sotaveteraani isää. Pikkuvelikin on vähän outo. Okei, ei ehkä sittenkään ihan niin tavallinen. Eleanor tulee uutena samaan kouluun jota Park käy ja joutuu heti ensimmäisenä aamunaan kokemaan helvetin, jota myös koulubussiksi kutsutaan. Lopulta Park päästää tytön istumaan viereensä ihan vain jotta pääsisi eroon myötähäpeästään. Kirja lähteekin vähän hitaasti liikkeelle, sillä mitään rakkautta ensisilmäyksellä Parkin ja Eleanorin suhde ei todellakaan ole.

Eleanor on ihana tyttö ja realistisesti kirjoitettu. Muistan itse taistelleeni ihan samojen juttujen kanssa nuoruudessani ja Eleanorin kamppailu väkivaltaisen ja alkoholisoituneen isäpuolen, kohtaloonsa alistuneen äidin, pienempiin sisaruksiin kohdistuvan suojeluvaiston, ylipainon ja kaikkien teini-iän epävarmuuksien kanssa herättivät vahvoja tunteita. Park puolestaan on perheestä, jossa kaikki on hyvin, eikä hän voi alkuunkaan käsittää, kuinka kamalaa Eleanorin elämä oikeasti on. Park ei sitten olekaan ihan realistinen teinipoika, mutta kuka nyt chick-littiin realistisia mieshahmoja haluaisikaan? Park on ihana, ihana, ihana, kullanvärinen ja hunajainen ja kiltti ja rohkea ja voimakas ja ah, sanoinko jo, että ihana? Täydellinen miespääosa täydelliseen rakkaustarinaan.

Vaikkei Eleanor & Park kyllä ole täydellinen rakkaustarina kun sitä tarkemmin miettii. Se on ennen kaikkea kertomus ensirakkaudesta ja perhosentoukista masussa. Sekä Eleanor että Park ovat kumpainenkin tasan tietoisia ensirakkauden mahdollisuuksista selviytyä, mutta he päättävät silti yrittää. Parkia ei voi tosin kuin ihailla, niin kärsivällinen hän on, vaikka Eleanor on pykännyt ympärilleen kiviset muurit joiden hän ei haluaisi kaatuvan. Park on kuitenkin sitkeä, suloinen prinssi, joka kiipeää kiviseinää herkeämättä ylöspäin, huolimatta ajoittain niskaan satelevista kiviryöpyistä (toisin sanoen Eleanorin tunteenpurkauksista).

Eleanor & Park tyydytti ällöimelän ihastumiskirjatarpeeni paremmin kuin hyvin. Nyt voin taas palata lukemaan ankeita ja masentavia dystopioita. Muistinko muuten mainita jo, että Park on ihana? <3