Nukkuu lapsi viallinen - Siiri Enoranta

Kansi: Sára Köteleki

Robustos
2010
ISBN 978-952-5758-11-5
162 s.
☆☆☆
Kirjasto

En tosiaan nyt saa päähäni, mistä tämä kirja on minulle päätynyt ja miksi. Epäilisin syylliseksi nuorten kirjallisuussivustoa Sivupiiriä ja kesäistä "pakko löytää jotakin kelvollista lukudiplomiin nyt heti" -kirjanhaku vimmaa. Enorannaltahan olen aiemmin lukenut Nokkosvallankumouksen, joka ei tehnyt minuun kovin kummoista vaikutusta. Ei tehnyt kyllä tämäkään, muttei tämä huonokaan kirja ole.

Kuten kansikuvakin jo vihjaa, kyseessä on kertomus lapsesta ja enkelistä. Sonia elää sodanjälkeistä aikaa kotitilallaan, jossa vallitsee jatkuvasti jännittynyt kylmän sodan tunnelma. Sonian setä on pelastanut veljensä hengen sodassa mistä Sonian isän kuuluisi olla kiitollinen. Isä kuitenkin haluaisi sedän jo muuttavan jonnekin muualle, mutta rahaton ja onneton setä ei pysty siihen vaikka haluaisikin. Sonian äiti on kokoonkäpertyvää sorttia joka ei puolusta ketään eikä mitään, kunhan hoitaa oman tonttinsa ja se on siinä. Onneksi Sonialla on maailman paras isoveli Topias, joka tuntuu paikkaavan niin isän kuin äidinkin puutteita.

Jo kirjan alussa Sonia sairastuu yskään, joka ei tunnu paranevan millään. Hän piilottelee yskäänsä niin pitkään kuin pystyy, mutta ennen pitkää se äityy niin pahaksi, että salaisuus paljastuu. Lääkäri toteaa Sonialla pitkälle edenneen tuberkuloosin ja kahden sormen mentävän reiän toisessa keuhkossa. On melko selvää, että ennuste on todella huono. Oudoksi kirja äityy siinä vaiheessa, kun matkaan astuu enkeli. Sonia kuolee muttei sitten kuitenkaan kuole, vaan pääsee enkelin mukaan tämän kulkiessa korjaamassa talteen lapsia.

En ole tällaisen runollisen, symbolisen, mietiskeleväisen kirjoittamisen ystävä laisinkaan. En pidä enkeleistä enkä uskonnollisista viittauksista, en etenkään kun ne liittyvät ystäväämme kristinuskoon. Kyseessä on puhtaasti henkilökohtainen antipatia, mutta lienee aika selvää, että sellaiset vaikuttavat aina lukukokemukseen vaikka kuinka yrittäisi olla puolueeton, kuten tämän kirjan kanssa yritin. Menetin mielenkiintoni kirjaan siinä vaiheessa, kun Sonia kaapattiin omasta ruumiistaan enkelin matkaan, enkä osaa edes tarkkaan sanoa miksi. Kenties pidin kirjan alusta, selkeästä juonesta, selkeistä perhekuvioista joissa niissäkin olisi ollut pohdiskeltavaa. Isä ja setä ovat molemmat traumatisoituneita sodasta ja äiti väistelee minkä ehtii, siinä olisi jo yhteen kirjaan tarpeeksi aineksia.

Enkeli oli kuitenkin ihan mielenkiintoinen. Se ei tuntenut kylmää eikä muutakaan, mutta sädekehänsä se muisti asetella suoraan ja painavat siivet sattuivat sen selkään. Siinä vaiheessa kun se tajusi mokanneensa sen persoonallisuus muuttui täysin ja se muuttui paljon ihmismäisemmäksi. Kirjan loppupuoli olikin mielenkiintoisempi kuin keskiosa, jossa keskityttiin ajassa ja paikassa surffailuun, lasten sielujen keräämiseen ja muuhun höpinään. Käännekohta taisi oikeastaan olla se, jossa keskusteltiin enkeleiden, ihmisten ja elämän alkuperästä. Lopulta tästä jäi ihan hyvä fiilis, ei ollenkaan sellainen että olisi juuri yritetty käännyttää vaikka hetken jo pelkäsin.

Kirkkaalla liekillä - Venla Saalo

Kansi: Sára Köteleki

Robustos
2012
ISBN 978-952-5758-17-7
240 s.
☆☆☆☆
Kirjasto

Kirkkaalla liekillä melkein päätyi opinnäytetyöni kurjuuskirjalistalle, muttei sitten kuitenkaan. Ensin siinä kävi niin, että aika loppui kesken, ja sittemmin olen lainannut tämän uudestaan ja uudestaan, aina vakain aikomuksin mutta joka kerta jokin on vienyt huomioni. Kirkkaalla liekillä on ollut julkaisuvuonnaan Finlandia Junior -ehdokkaana ja vaikka se monien mielestä on kehu, itse en yleensä aikuisten palkitsemista nuortenkirjoista syty. Otetaan nyt esimerkiksi vaikka Valoa valoa valoa, vuoden 2011 voittaja, joka oli minusta aivan käsittämätöntä huttua. Siksi siitä ei taidakaan olla arviota täällä. Miksi Saalon teoksesta sitten on? No...

Kirkkaalla liekillä kertoo Maariasta, joka on menettänyt veljensä ja jäänyt kahdestaan äitinsä kanssa. Kumpikaan ei oikein osaa tai tahdo käsitellä Kalen kuolemaa, eivätkä he pääse edes yksimielisyyteen siitä, oliko kyseessä onnettomuus vai ei. Maaria purkaa omaa sisäistä tuskaansa sekoiluun ystävänsä Kiken kanssa ja eksyy kotoaan karkuun Peten luo kuin pieni orpo kissanpoika. Pete soittaa bassoa bändissä ja on muutenkin aivan järjettömän kuuma, mutta Maariaa melkein kymmenen vuotta vanhempi. Kukaan ei kuitenkaan tiedä, millainen kipinä Maarian sisällä kytee eikä sitä, kuinka paljon hän haluaisi vain päästää tuon kipinän roihahtamaan täyteen liekkiin. Tallinnan matkalla Maaria sattuu kytevän kirkon jäänteiden luo ja tajuaa siinä samassa ratkaisun kaikkiin ongelmiinsa.

Ensimmäisenä kirjassa pistää silmään todella, todella erikoinen kirjoitustyyli. Koko kirja on kuin yhtä pitkänpitkää lausetta ja siinä lienee syy miksi olen aloittanut tämän kirjan useampaan kertaan mutta jättänyt aina kesken. En kerta kaikkiaan pidä näin äärimmäisistä kikkailuista. Valoa on samanlainen kikkailukirja, mutta Saalon teoksessa on sentään enemmän sisältöä. Maarian sisäinen maailma hajoaa palasiksi ja Saalo kuvaa sen hyvin. Jossain vaiheessa jo epäilin, josko Maaria olisi ihan aito skitsofreenikko harhanäkyineen ja sekavine unimaailmoineen, mutta ihan niin ei kuitenkaan taida olla. Pelkäsin hetken, että Kirkkaalla liekillä olisi yksi pitkä lause, jossa ei tulisi minkäänlaista taukoa, mutta tulihan sentään. 

Pidin siitä, että vaikka Maarian päänsisus hajoaa, ihmiset hänen ympärillään jatkavat elämäänsä ja pysyvät normaaleina. Pidin myös siitä, kuinka käsittämättömältä se Maariasta tuntuu. Olen itsekin ollut joskus tilanteessa, jossa pää ei meinaa pysyä enää kasassa ja tiedän, kuin absurdia normaali elämä silloin on. Missään ei tunnu olevan mitään järkeä, kaikkein vähiten omassa olemisessa, ja sen Maariakin käy kirjassa läpi. Nyt jälkikäteen harmittaa, etten lukenut tätä opinnäytetyöhöni, koska sille kirjalistalle tämä olisi ollut onnen omiaan.