Winter - Marissa Meyer

Feiwel and Friends
2015
ISBN 978-0-312-64298-3
827 s.
☆☆☆☆☆
Oma
Cinder
Scarlet
Cress

Luettuani Cressin viime keväänä, siirryin oitin ennakkotilaamaan seuraavan osan. Winter on Lunar Chroniclesien päätösosa, se vihoviimeinen kirja, jossa kaikki salaisuudet selviävät ja sankarittaret saavat sankarinsa - tai sitten eivät, sitähän minä en teille kerro. Koska kyseessä on sarjan neljäs osa, suosittelisin niitä teistä jotka eivät aiempia osia ole lukeneet (missä ihmeessä olette oikein olleet, hopihopi lukemaan siitä) pysymään tästä arviosta kaukana, sillä spoilereilta tuskin vältytään.

Winterin päähenkilö on, kuten kannen perusteellakin saattaa jo arvata, Winter. Winterin tarina perustuu löyhälti Lumikkiin, mutta kenties tylsimmästä prinsessasadusta ikinä on saatu jotakin aivan uutta ja ihmeellistä. Meyer tekee jälleen taikojaan perinteisten satujen parissa ja sinkoaa ne uusiin sfääreihin. Neljännessä osassa jännitys tiivistyy käsinkosketeltavaksi. Cinder on saanut tietää olevansa mitä suurimmalla todennäköisyydellä prinsessa Selene, Lunan kadoksissa oleva oikea kuningatar. Ystävineen hän päättää sysätä Lunan nykyisen julman ja verenhimoisen kuningattaren Levanan valtaistuimeltaan. Mikään ei tietenkään mene niin kuin suunnitelmassa sanotaan, joten reilun kahdeksansadan sivun ajan teos tarjoilee suurissa määrin verta, väkivaltaa, epätoivoa ja sortoa, sekä pienen pikkuruisia pilkahduksia toivosta ja paremmasta tulevaisuudesta.

Odotin kauhulla tätä osaa ja tämän lukemista. Pidin kaikista aiemmista osista niin paljon, että pelkäsin tämän olevan kohdallani totaalinen floppi. Viimeiset osat herättävät aina vahvoja tunteita suuntaan tai toiseen, joten olin todella onnellinen huomatessani, ettei Meyerin ote todellakaan lipsunut tässä viimeisessäkään osassa. Winterissä päästään vihdoinkin todenteolla Lunan pinnalle ja sen pääkaupunkiin Artemisiaan, jonka kuvailussa Meyer tekee mestarillista työtä. Joissain kohdin Artemisia tosin muistutti tätä peikkoa etäisesti Nälkäpeleistä (hehkuva pääkaupunki, raskasta, ruumiillista työtä tekevät ulkosektorit), mutta yleisesti ottaen Artemisia onnistuu olemaan melko omaperäinen paikka. Oma lukunsa ovat toki Lunan asukkaat, joiden jako hyviksiin (ulkosektorit) ja pahiksiin (korruptoitunut rikas väki) oli hiukan ennalta-arvattava ja väkinäinen.

Winter puolestaan on henkilönä mieletön. Hän kieltäytyy käyttämästä voimiaan mielenhallintaan ja on sen seurauksena sekoamassa päästään. Hänen viereltään löytyy alati vartija, hänen lapsuudenystävänsä Jacin, joka on ihana, komea, kiltti ja voimakas, tietenkin. Winter on kirjoitettu todella hyvin ja jotkin hänen näyistään tuntuivat todella ahdistavilta. Winter on ehkäpä Cinderin jälkeen suosikkini näistä hahmoista.

Kaikenkaikkiaan kyseessä on huikea päätös huikealle sarjalle. Tilasinpa aikani kuluksi myös Fairestin, väliosan, joka kertoo Levanan tarinan. Harvemmin pahis on kirjoitettu niin hyvin, että hänestäkin mielii lukea lisää!

Cress - Marissa Meyer

Kansi: Michael O

Feiwel & Friends
2014
ISBN 978-0-312-64297-6
552 s.
☆☆☆☆
Oma
Cinder
Scarlet

Cress on Lunar Chroniclesien kolmas osa, joten jos et ole lukenut kahta aiempaa kirjaa, en suosittele että jatkat tämänkään arvion lukemista. Linkit edellisiin osiin ovat tuossa yllä. Lunar Chroniclesien tarina etenee kirja kirjalta niin huimaa vauhtia, että spoilereilta on mahdotonta välttyä. Mikäli et laisinkaan ole vielä tutustunut tähän sarjaan, mutta tykkäät scifistä, romantiikasta, saduista ja/tai kyborgeista, suosittelen mitä lämpimimmin, että tutustut näihin kirjoihin, mikäli vain englanti sen verran taipuu.

Kuten kansikuvasta voi päätellä, tällä kertaa keskitytään Tähkäpäähän ja hänen satuunsa. Täytyy tunnustaa, että tuorein versio mielessäni oli Disneyn versio sadusta, jossa esiintyy myös iki-ihana Flynn Rider prinssinä. Alkuperäisessä sadussa prinssi ei (kai) ole mikään kelmi, mutta tuohon Disneyn elokuvaan verrattuna Meyerin valinta Cressin "prinssiksi" on niin oivallinen kuin vain voi olla. Kuten edellisissäkin osissa, tässäkin kaikki sadun tärkeimmät elementit kuuluvat juoneen, mutta muutoin Meyer on napannut sadun, riisunut sen luurangoksi ja rakentanut sen täysin uudelleen. Cress on nuori lunar-tyttö, pelkkä voimaton kuori, joka on vangittu satelliittiin. Hänen tehtävänsä on palvella kuningatar Levanaa ja vakoilla Maata, mutta kaikessa hiljaisuudessa hän on ottanut yhteyttä Cinderiin ja tämän joukkioon. Sekä toivottomasti ihastunut Kapteeni Carswell Thorneen, joka on melkoinen viikari, sanottakoon nyt sen verran.

Olen sitä mieltä, että tästä vauhdikkaasta sarjasta saisi tehtyä todella hyviä elokuvia. Meyer on kirjoittanut juuri oikeassa suhteessa toimintaa, romantiikkaa ja sydäntä riipiviä vaikeuksia, jotta näiden läpi jaksaisi istua elokuvateatterissa. Hän on pitänyt kirjojensa rakenteen simppelinä, sillä vaikka kussakin kirjassa ovat omat päähenkilöt, muiden kirjojen hahmot esiintyvät niissä jo ennen ja jälkeen (Cress löytyy esimerkiksi jo heti ensimmäisestä kirjasta), kuten Cinder joka kulkee kaikissa kirjoissa mukana. Yhdessä kirjassa näennäisesti sivuosassa oleva punapaita (siis sellainen, joka kaikella varmuudella kuolee tulitaistelussa, star trek termi teille jotka ette seuraa skeneä ~.n) saattaakin olla todella suuressa osassa seuraavassa kirjassa. Meyer pitää jutun mielenkiintoisena tällä tavoin, sillä koskaan ei tiedä, mitä seuraavassa kirjassa odottaa, vaikka vähän kuitenkin tietää.

Jään nyt kaihoamaan sarjan neljättä osaa, Winteriä, joka ilmestyy marraskuussa ja joka ainakin kansikuvan perusteella vaikuttaisi käsittelevän Lumikkia. Onneksi minulle on postissa tulossa Rebel Bellen jatko-osa Miss Mayhem ja olisihan noita kirjoja muitakin, puhumattakaan koulusellaisista. Hrr. Joskus kai opiskellakin täytyy.

Scarlet - Marissa Meyer

Feiwel and Friends
2013
ISBN 978-0-312-64296-9
454 s.
☆☆☆☆☆
Oma
Cinder

Scarlet on The Lunar Chroniclesin toinen osa, joten arvio sisältää pakostakin spoilereita ensimmäisestä osasta. Mikäli et siis tahdo pilaantua, älä lue tätä pidemmälle! Ensimmäisen osan arvio löytyy tuosta ylempänä olevasta linkistä.

Scarlet jatkuu aika heti siitä, mihin Cinder päättyy. Tällä kertaa uudelleenkerronan kohteena on Punahilkka, muttei Cinderiäkään ole unohdettu. Epäröin tarttua tähän toiseen osaan siinä pelossa, että Scarlet irtaantuisi liikaa Cinderistä ja että sarjan osat olisivat liian itsenäisiä toisistaan, mutta ilokseni ja onnekseni sain huomata, että Meyer on lähtenyt rakentamaan todella pesunkestävää, hyvin suunniteltua ja huolella kirjoitettua kirjasarjaa. 

Scarlet on siis nuori tyttö joka asuu isoäitinsä kanssa maatilalla. Isoäiti on entinen armeijan pilotti ja nyt hukassa jo 18:tta päivää. Scarletilta alkavat keinot loppua, sillä kyläläiset pitävät hänen isoäitiään hulluna ja ovat kertoneet mielipiteensä myös poliisille, joka pitää hyvin todennäköisenä, että isoäiti on lähtenyt omin päin omille teilleen. Scarlet kuitenkin tietää, ettei isoäiti todellakaan lähtisi hyvästelemättä. Tehdessään toimituksia kylään Scarlet törmää katutappelijana tunnettuun Wolfiin, jonka kirkkaanvihreät silmät ja voimakas, vaarallinen olemus tekevät häneen vaikutuksen (joskaan ei välttämättä pelkästään hyvän sellaisen). Wolf pyytää Scarletilta töitä, mutta päätyy sattumusten kautta auttamaan tyttöä isoäidin etsimisessä.

Toisaalla Cinder pakenee liittovaltionsa armeijaa ja poliisia mukanaan entinen Amerikan Kansantasavallan lentäjäkadetti Thorne, joka tarttuu hänen matkaansa hänen paetessaan vankilasta. Cinder on - arvatenkin - sivuosassa tässä kirjassa, mutta olin todella onnellinen kun hänenkin hahmokaarensa etenee. Meyer on juoninut tarinansa todella hyvin, joten palasten loksahtelu kohdilleen tuntuu loogiselta ja tarkoituksenmukaiselta. Toisaalla valtakunnan uusi keisari Kai joutuu mittelemään Kuun kuningatarta vastaan ja kuningatar Levanan julma luonne käy tässä kirjassa aina vain selkeämmäksi - tekisipä mieleni verrata häntä Pahattareen. 

Scarlet on ihan yhtä toiminnan täyteinen (ja henkeäsalpaavan romanttisen kutkuttavan jännittävä) teos kuin edeltäjänsä, eikä tarvitse miettiä kahdesti mikä kirja lähtee seuraavana lukuun. Ilo ja onni törmätä joskus tällaiseen sarjaan, joka on alusta loppuun kirjoitettu huolella, eikä väkisin väkerretty kuten nyt vaikkapa Outolintu-trilogia.

Cinder - Marissa Meyer

Feiwel and Friends
2012
ISBN 978-0-312-64189-4
390 s.
☆☆☆☆☆
Oma

Cinder on sellainen kirja, joka on pitänyt minua jo pitkään silmällä. Törmäsimme ensimmäistä kertaa ollessani työharjottelussa Pointin kirjastossa, jossa tämä nökötti kärsivällisenä englanninkielisten nuortenkirjojen seassa. Valitettavasti olin vielä tuohon aikaan siinä uskossa, etten ollut tarpeeksi älykäs lukemaan scifiä, enkä varsinkaan englanniksi. Voi kuinka väärässä olinkaan, mutta onneksi Ender's Game todisti asian oikean laidan. Ajatuskin siitä, mitä kaikkea ihanaa minulta olisi jäänyt lukematta (kuten The Martian ja tämä Cinder, nyt ihan vain esimerkiksi) mikäli en olisi saavuttanut tarpeeksi itseluottamusta lukeakseni englanniksi myös tieteiskirjallisuutta, kauhistuttaa suuresti! Onneksi asiat ovat nyt toisin ja Cinder on vihdoin päässyt luettujen kirjojen pinooni. Huomauttaisin myös, että katsoin ennen tämän kirjan lukemista puolikkaan jessethereaderin kirja-arviota, joten jos mielipiteessä on samankaltaisuuksia, niin syy lienee siinä. Silti, hyvä kirja on hyvä kirja, vaikka kuka sen arvioisi!

Totta puhuakseni myöskään Cinderin kansi ei ihan hirveästi houkuttanut ensimmäistä kertaa tämän kirjan kohdatessani. Tämän kirjan kansi ei juuri kerro kirjan sisällöstä, koska vaikka kyseessä on uudelleen kirjoitettu Tuhkimo (johon tuo punainen kenkä siis sinällään ehkä sopisikin), Cinder on niin paljon enemmän. Kirjan päähenkilö on siis Cinder, kyborgi, ei oikeastaan ihminen eikä oikeastaan minkään arvoinen. Cinder on ilkeän äitipuolen omaisuutta eikä äitipuoli tai toinen sisarpuolista (se vanhempi, nirppanokkaisempi Pearl) pidä Cinderiä edes perheenjäsenenä. Nuorempi sisarpuoli Peony on taasen aivan valtavan ihana tyyppi, joskin huomattavasti Cinderiä etuoikeutetumpi. Adoptioisänsä Cinder on menettänyt planeettaa rienaavaan ruttoon jo joitakin vuosia sitten. Lähtöasetelma on siis aika samankaltainen kuin siinä oikeassakin Tuhkimossa, mutta siihen ne yhtäläisyydet (ainakin suurimmilta osin) sitten loppuvatkin. Toki tarinassa on yhtymäkohtia siihen alkuperäiseen satuun, mutta pakko tunnustaa että minulle ne eivät juuri pistäneet silmään. En toisaalta ole myöskään koskaan ollut mikään prinsessasatujen suurkuluttaja.

Cinder työskentelee markkinoilla mekaanikkona ja hän onkin kaupungin parhaan mekaanikon maineessa. Eräänä päivänä hänen kojulleen ilmaantuu komea nuori mies, jonka Cinder pian älyää olevan valtakunnan prinssi Kaito. Kaito, tai Kai, kuten häntä useammin kirjassa kutsutaan, on hurmaava, älykäs, tunteikas nuori mies, johon ihastumisen voi helposti ymmärtää. Cinder ei tosin elättele suuriakaan toiveita, onhan hän sentään kyborgi. Koko kirja on kirjoitettu niin mielenkiintoisesti ja menevästi, etten malttanut laskea tätä käsistäni. Aloin lukemaan kirjaa puoli viiden maissa ja sain sen luettua puoli yhdentoista aikaan, enkä olisi millään malttanut käydä pelaamassa sulkapalloa siinä välissä. Mentävä oli, kun se on kerran maksettu, mutta pyöräilin kyllä ennätysvauhtia kotiin jatkamaan tämän kirjan pariin!

Meyer on luonut mielenkiintoisen, moniulotteisen maailman ja kuten useammassakin lähteessä on todettu, hän ei suinkaan vyörytä kaikkea yhdellä kertaa lukijan niskaan, vaan laskeutuminen on tehty mahdollisimman pehmeäksi. Cinder ei todellakaan ole mikään heitukkaprinsessa, vaan kovaa tekoa ja todella uskottava, sankarillinen päähenkilö. Tilasin saman tien seuraavatkin osat, ja nyt nökötän kuin tulisilla hiilillä odottaessani, että pääsen jatkamaan tämän maailman ja juonen parissa! Jos sadut, scifi ja kyborgit kiinnostavat, suosittelen mitä lämpimimmin Cinderiä.