Maanalainen Sysimetsä - Colin Meloy

Kansi ja kuvat: Carson Ellis

Under Wildwood: The Wildwood Chronicles, Book 2
Otava
2013
ISBN 978-951-1-26973-1
555 s.
☆☆☆☆
Arvostelukappale

Sysimetsän arvostelu

Maanalainen Sysimetsä alkaa siitä, mihin Sysimetsä jäi. Prue on kotona vanhempiensa ja pikkuveljensä kanssa, Curtis on ryöväreiden kanssa Sysimetsässä ja Curtisin perhe koittaa epätoivoisesti löytää poikansa. Kun Curtisin vanhemmat saavat tietoonsa silminnäkijähavainnon Istanbulista, he päättävät jättää Curtisin kaksi siskoa, Rachelin ja Elsien, orpokotiin kahdeksi viikoksi sillä aikaa, kun he itse lähtevät etsimään Curtisia. Joffrey Unthankin omistama orpokoti, jonka sivubisneksenä pyörii konepaja, ei tosin olekaan mikään kiva orpokoti. Samaan aikaan kun Rachel ja Elsie koittavat sopeutua elämäänsä orpoina, Curtis saa tietää Prueta uhkaavasta vaarasta ja ryövärijoukkoineen hän lähtee pelastamaan tyttöä. Pruen perään on lähetetty nimittäin vaarallisten salamurhaajien, kitsuneiden, joukko, jonka tehtävänä on tappaa tyttö ennen kuin tämä ehtii täyttää kohtalonsa.

Jo lähtöasetelmissaankin Maanalainen Sysimetsä on paljon monimutkaisempi ja mielenkiintoisempi kuin sarjan ensimmäinen osa. On selvää, että Meloy on ottanut opikseen ensimmäisen osan virheistä ja korjannut niitä tässä osassa, sillä kakkososa on jo ensimmäistä huomattavasti parempi. Samanlaisiin kliseisiin ei sorruta (tai lukija on niihin jo tottunut Sysimetsän jäljiltä), kokonaisuus pysyy paljon paremmin kasassa eikä "ja yhtäkkiä taivaalta pölähti valkoinen kotka joka pelasti tilanteen" tyyppisiä ihmeitä tapahdu. Maanalaisessa Sysimetsässä on tiettyä suunnitelmallisuutta, joka ensimmäisestä osasta tuntui vähän puuttuvan. Nyt juoni kuitenkin kulki sujuvasti eteenpäin ja osa kirjassa esitellyistä jutuista (kuten Pruen kasvavat kyvyt mystikkona) oli pohjustettu jo aivan kuin huomaamatta ensimmäisessä osassa.

Kuvitus on tässäkin kirjassa mennyt ihan nappiin ja sitä on huomattavasti enemmän kuin ensimmäisessä osassa. Maanalaisessa Sysimetsässä piisaa vauhtia ja vaarallisia tilanteita, jotka saivat ainakin minut kiinnostumaan entistä enemmän, kun piti hengitystä pidätellen lukea seuraavalle sivulle, että selvisivätkö ne nyt hengissä vai eivätkö. Erityisen hienosti oli toteutettu varsinainen Maanalainen metsä, myyrien valtakunta, sekä myyrät, jotka tosin puhuivat PELKILLÄ KAPITAALEILLA, JOKA OLI PIDEMMÄN PÄÄLLE TODELLA ÄRSYTTÄVÄÄ. Mutta ne olivat suloisia siitä huolimatta, nuo pörröiset kymmensenttiset sokeat olennot.

Pahinta Maanalaisessa Sysimetsässä on, että se jää todella pahasti kesken. Ihan kuin Meloyltä olisi loppunut ryijyä tehdessä lanka kesken. Kaikki langanpäät jäävät roikkumaan kirjan lopussa, eikä mikään tule valmiiksi. Selvästi tässä valmistellaan seuraavaa osaa, mutta ihan näin pahasti ei olisi tarvinnut jättää lukijaa eksyksiin keskelle metsää. Kirjassa on myös joitakin juttuja, jotka jäävät totaalisiksi mysteereiksi (ryövärileirin tuho ja ryöväreiden katoaminen, esimerkiksi) eikä näitä mysteereitä edes yritetä avata kirjan aikana, kunhan välillä muistutellaan niiden olemassaolosta.

Kaikenkaikkiaan Maanalainen Sysimetsä oli nautinnollinen lukukokemus, jonka ei olisi suonut loppuvan niin pian. Välissä olevat värikuvat piristävät ja saavat hetkeksi pysähtymään ja eläytymään kirjan tapahtumiin, ja juonen jouhevuus tekee kirjasta sellaisen, että sen voisi lukea joskus uudestaankin. Toivotaan nyt vain, että Meloy kokoaa langat näppeihinsä sarjan seuraavassa osassa, eikä sotkeennu niihin liian pahasti.

Sysimetsä - Colin Meloy

Kuvitus: Carson Ellis

Wildwood: The Wildwood Chronicles, Book 1
Otava
2012
ISBN 978-951-1-25696-0
523 s.
☆☆☆
Kirjasto

Sysimetsä tuijotteli minua hyllystä jo hyvän tovin, ennen kuin rohkenin tarttua siihen. Reilulla viidelläsadalla sivullaan se on melkoinen rupeama, etenkin kun kirjailija on tuntematon eikä kerronnan laadusta ole taetta. Kansi kuitenkin viehätti ja työkaveritkin kehuivat hyväksi, joten vihdoin ja viimein päätin ottaa ja lainata tämän lukeakseni.

Sysimetsä kertoo Pruesta, jonka pikkuveli Mac kaapataan varisparven toimesta, sekä Pruen luokkakaverista Curtisista, joka on sosiaalisesti hiukan kömpelö ja vähän kiusattukin, joka päättää lähteä Pruen avuksi. Varikset kuljettavat Macin Tiettömään korpeen, jonne Prueta on ehdottomasti kielletty menemästä. Joten totta kai Prue lähtee pelastamaan pikkuveljeään. Kaverukset joutuvat heti kirjan alussa erilleen, kun Curtis jää kojoottien kiikkiin ja Prue törmää postimieheen, joka antaa tytölle kyydin Etelämetsään, jota Lars Svik hallitsee.
 
Ensimmäisenä mieleeni tuli joskus nuorena lukemani Brian Jacquesin Redwallin taru -kirjat, joissa on myös puhuvia ja taistelevia eläimiä, tässä vain on soppaan lisätty vielä metsän taiasta syntyneet lapset. Kyseessä on Colin Meloyn ensimmäinen teos, ja sen vuoksi annan paljon anteeksi, mutta välillä tuntui kuin hän olisi yrittänyt kirjoittaa kaikki fantasiagenren kliseet yhteen kirjaan; oli urheaa pikkutyttöä, sankarillista tehtävää, ilkeitä, ahneita hallitsijoita, traagista taustatarinaa, julmia noitia, puhuvia eläimiä, erilaisia ympäristöjä ja vaihtuvia maisemia, eeppistä lopputaistelua ja yllättäviä luonteenmuutoksia kun pelkurista tuleekin tarmokas soturi, rohkein kaikista koskaan eläneistä. Siltikin tässä kirjassa on sitä jotain vanhan hyvän ajan nostalgiaa, jonka vuoksi hellyin ja annoin tälle kolme tähteä. Ja haluan yhä lukea toisen osan, vaikka aionkin ottaa tähän väliin jotain ihan muuta.

Se on vielä sanottava, että kirjan kuvitus on vähintäänkin onnistunut. Kirjan on kuvittanut kirjailijan vaimo, joten varmasti yhteistyökin on ollut sen mukaista, mutta kuvat ovat herkullisia ja satuun sopivia. Ne herättävät mielikuvituksen ja todella antavat tarinaan jotain lisää. Pisteet siitä.