Descender, Vol. 1: Tin Stars - Jeff Lemire & Dustin Nguyen

Image Comics
2015
ISBN 978-1-63215-426-2
160 s.
☆☆☆☆☆
Oma

Book Depositoryn ainoa huono puoli on se, että sen jatkoehdotukset ovat usein surkeita. Jos etsii jonkun kirjan, jota on kertakaikkiaan rakastanut yli kaiken, ja katsoo sivun alareunassa olevia ehdotuksia, niin sieltä löytyy kaikkea lasten kuvakirjoista värityskirjoihin. Ei yleensä kuitenkaan mitään sellaista, mitä haluaisi juuri lukemansa kirjan jälkihuumassa ostaa. Onneksi kuitenkin Goodreadsin ehdotukset ovat huomattavasti parempia, ja jonojen kautta saattaa päätyä tuntemattomille, mutta herkullisille vesille. Sieltä äkkäsin tämänkin, enkä kadu hetkeäkään! Äkkäsinpä sieltä muuten täälaisen Best Comics of 2015 -listan. Ja ei kun lukemaan~!

Descender on sci-fi sarjakuva, joka kertoo roboteista ja ihmisistä. Sarjakuva alkaa planeetta Niyratalta, joka on The United Galactic Councilin (UGC) toiminnan keskusplaneetta. UGC koostuu yhdeksästä ydinplaneetasta ja niitä kansoittavien lajien edustajista. Niyratalla on teoksen alkaessa 5,5 miljardia asukasta. Yksi näistä asukkaista on tri Guon, nyky-robotiikan luoja ja isä. Hänet kutsutaan paniikkitapaamiseen, sillä ydinplaneettojen kiertoradoille on ilmaantunut jättimäisiä robotteja, joita kutsutaan Harvestereiksi. Ihmiskunnan tuomiopäivä on koittanut.

Tuomiopäivän jälkipuinneissa ihmiset kääntyvät aiemmin kumppaneina ja yhteistyötovereina toimineita robottejaan vastaan ja ryhtyvät teurastamaan niitä oikein urakalla. Tästä teurastuksesta selviää vain harva, näiden joukossa pikkuinen poikarobotti, joka on ollut unessa kaukaisessa kaivoskoloniassa. Tim-21 herää kymmenen vuotta kaiken tapahtuneen jälkeen ja ryhtyy etsimään äitiään ja veljeään - tai siis omistajiaan. Tim-21 päätyy lähettämään hätäsignaalin, joka laukaisee tapahtumien kulun.

En nyt tiedä mitä muuta voin tästä sanoa, kuin että rakastin joka ikistä sivua. Nguyenin taide on vesivärimäistä ja kaunista. Hän on todella taitava luomaan tunnelmia, joihin Lemiren tarina istuu todella hyvin. Heidän yhdessä luomansa universumi on täynnä jännittäviä ja mieltikuvitusta kutkuttavia yksityiskohtia, eikä pahvisia sivuhenkilöitä tunnu olevan laisinkaan. Jotakin heidän taidoistaan tarinankertojina kertoo sekin, että yhden ruudun perusteella saattaa jo aavistaa, onko joku henkilö hyvis vai pahis, tarinan kannalta tärkeä vai ei. 

Kaikkein suurimman vaikutuksen minuun kuitenkin teki Tim-21, johon kiinnyin heti alusta lähtien. En pidä lapsista, joten seikka on sitäkin merkityksellisempi, mutta Tim-21 on hahmona jotenkin niin täydellisen mielenkiintoinen, ettei hänestä voi olla välittämättä. Tim-21:lla on myös robottikoira nimeltä Bandit, jonka LED-näyttö näyttää hymiöitä kulloisenkin tunnetilan mukaan eikä se sano muuta kuin ARF!, mutta silti se on suloisin koira sarjakuvissa ikinä. <3

Descender on mieletön paketti sci-fiä, politiikkaa, uskomattoman kaunista taidetta, syviä henkilöhahmoja (joista osa on robotteja), jännitystä ja toimintaa. Vertakin tässä vuodatetaan, politikoidaan, pelätään tulevaa ja yritetään kaikin tavoin valmistautua siihen. Kannessa oleva "Your new sci-fi obsession is here" pitää todellakin paikkansa. Lisää tätä, kiitos!

The Wicked + The Divine, Vol 1. The Faust Act - Kieron Gillen & Jamie McKelvie

Kansi: Jamie McKelvie

Image Comics
2015 (Alkup. 2014)
ISBN 978-1-63215-918-5
144 s.
☆☆☆☆
Oma

Olen lukenut Neil Gaimanilta tasan yhden kirjan, jota olen aivan ehdottomasti rakastanut. Yleensä hänen kirjoillaan on taipumusta aiheuttaa minussa tuskastumista, turhautumista ja kiukkukänkkää, mutta Unohdetut jumalat teki minuun lähtemättömän vaikutuksen, jonka kruunaa Gaimanin tuotannosta kenties vain Sandman (varmaksihan en voi sanoa, kun en ole kaikkea hänen kirjoittamaansa lukenut, mutta tietääkseni näin). Jokin siinä ajatuksessa, että jumalat kävelevät ihmisten keskuudessa ja tekevät omia juttujaan on äärettömän viehättävä, ja epäilemättä yksi niistä syistä, miksi The Wicked + The Divine houkutteli minua niin paljon. Toinen suuri syy on kuvitus, kuten varmaan arvasittekin.

Tässä sarjakuvassa vanhat jumalat ja jumalattaret palaavat yhdeksänkymmenen vuoden välein maan päälle, aina kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Nyt tuo kaksi vuotta on jälleen juuri alkanut, ja jo heti jumalten läsnäolo aiheuttaa kaaosta. Sarjan päähenkilö on nuori nainen, joka ihailee jumalia suunnattomasti ja on valmis tekemään kaikkensa päästäkseen osaksi heitä. Ensimmäinen osa keskittyy lähinnä esittelemään kaikki kaksitoista jumalaa, jotka ovat palanneet kulkemaan keskuuteemme. Olin vallan ihastuksissani, kun joukkiosta löytyi erikoisempiakin jumalia eikä vain niitä samoja tylsiä kreikkalaisia. Joku suomalainenkin olisi kyllä voinut eksyä joukkoon, mutta amerikkalaisilta ei voi vaatia mahdottomuuksia.

Taide tässä sarjakuvassa on selkeää ja värit kirkkaita. Jumalat ovat yksityiskohtaisia ja persoonallisen näköisiä, ja vaikka kaikki ovat päältä katsoen ihmisiä - joskin poikkeuksellisen kauniita sellaisia - kaikilla on myös omat piirteensä, jotka viittaavat heidän jumaltaustaansa. Amaterasulla on esimerkiksi silmät, jotka muistuttavat auringonpimennyksen kultarenkaita ja Lucifer on tyylikäs, mutta ailahtelevainen, oikea jääräpää.

Tykästyin tähän sarjakuvaan todenteolla, vaikka ensimmäinen osa tosiaan meni lähinnä esittelyihin. Ilahduin myös laajasta seksuaalisuuksien kirjosta, joka sarjakuvassa esitellään. Yksi sarjiksen äänekkäimmistä henkilöistä on esimerkiksi trans, mutta sitä ei kyllä tajua, ennen kuin Lucifer sanoo sen ääneen. Silloinkin se taisi livahtaa minulta ensimmäisellä kerralla ohi. Seksuaalisuus ei siis määritä sarjiksessa ainakaan toistaiseksi ketään, mutta on aina ilo huomata, että aina vain avoimemmin otetaan mukaan erilaisuutta ja esitetään se täysin normaalina, niin kuin se toki onkin! Verta ja gorea tässä sarjakuvassa riittää, joten jos sellainen hirvittää, niin kannattaa ehkäpä välttää tätä. Muussa tapauksessa suosittelen oikein kovasti, eritoten niille, jotka ovat lukeneet ja tykänneet Gaimanin Unohdetuista jumalista. Vaikka nämä kaksi työtä poikkeavat kovasti toisistaan, on näissä tiettyjä yhtäläisyyksiäkin.

East of West, Vol 1. - Jonathan Hickman, Nick Dragotta & Frank Martin

Kansi: Nick Dragotta

Image Comics
2014 (Alkup. 2013)
ISBN 978-1-60706-770-2
128 s.
☆☆☆☆☆
Oma

Taidan olla rakastunut. Osana jättimäistä sarjissaalistani oli tämä kyseinen tekele, East of West, Vol. 1. Olin ihan myyty, kun eräs booktubettaja sanoi samassa lauseessa nuo maagiset sanat sci-fi western. Vaikken pitänytkään Kingin Musta torni -sarjan ensimmäisestä osasta, pidin kyllä niistä seuraavista senkin edestä. En ole koskaan ollut mikään jättisuuri Clint Eastwoodin ystävä, mutta pelasin Red Dead Redemptionia niin ettei ole tosikaan. Lempipelisarjani on Mass Effect, lempparein kirjani ikinä on Dyyni. Aavikot ja sci-fi, siinä yhdistelmässä on vain jotakin vastustamatonta. Tiesin että tulisin tykkäämään tästä heti, kun tuo yhdistelmä mainittiin, mutta että miten paljon, sitä en osannut alkuunkaan arvata.

East of West tipauttaa lukijan keskelle autiomaata, jossa on jotakin merkillistä meneillään. Keskellä hiekkakivimuodostelmaa on piiri, ja tästä piiristä ryömii ilmoille kammottavan näköisiä otuksia. He ovat Maailmanlopun Neljä Hevosmiestä, ja heidän murhanhimonsa käy pian hyvin selvemmäksi. Toisaalla valkeaan pukeutunut valkoihoinen ja valkotukkainen mies astelee saluunaan kumppaneidensa kanssa ja tilaa kolme lasia Sinistä, jonkinlaista viskiä. Baarimikko kieltäytyy tarjoilemasta miehen kumppaneille ja tämä vakuuttaa, etteivät hänen kumppaninsa kuuna kullan valkeana joisi tämän kaltaisessa paikassa. Myös näiden kolmen halu tappaa käy pian selväksi. East of West mässäilee kuolemalla ja väkivallalla, eikä ihme, onhan sen päähenkilö Kuolema.

East of West sijoittuu vaihtoehtoiseen tulevaisuuteen. Pohjois-Amerikan alkuperäisväestön ja valkoisen valloittajan neuvonpito keskeytyy, kun maahan iskeytyy meteoriitti, ja tämä muokkaa East of Westin maailman hyvin erilaiseksi meidän omastamme. Tässä maailmassa ei ole Yhdysvaltoja, mutta on esimerkiksi New Orleansin kuningaskunta ja Texasin tasavalta. On joukko Valittuja, joiden toimia ohjaa Viesti, muinoin kolmen suurmiehen kirjoittama, jonkinlainen profesia. Sen mukaan maailmanlopun ajat ovat koittaneet, ja Valitut tekevät kaikkensa toteuttaakseen Viestin sisällön. Täytyy tunnustaa, että ilahduin suunnattomasti kun Pohjois-Amerikan alkuperäisväestöille oli annettu näinkin suuri osa tässä sarjassa, yleensä kun he tuppaavat jäämään aina jalkoihin.

East of Westin juonikuvio on mielenkiintoinen. Samoin on sen maailma. Erämaassa ei ole juuri mitään ihmeellistä, mutta ne kaupungit. Nick Dragottan piirrostyyli on kaunis ja selkeä, mutta todella ilmeikäs. Frank Martinin väritystyö on todella ansiokasta ja koko sarjakuvan tyyli kaikenkaikkiaan on kerrassaan hurmaava (vaikka makuasioitahan nämä ovat). Kuten ensimmäiseltä osalta voi odottaa, kyseessä on vasta johdanto maailmaan ja sen tapoihin, mutta silti Jonathan Hickman onnistuu kietomaan lukijan sormensa ympäri. Tunnustettakoon, että tämän luettuani marssin nettikirjakauppaan ja tilasin kaikki seuraavatkin ilmestyneet osat. Jos tykkää sci-fistä, toiminnasta, politiikasta ja westerneistä, suosittelen tätä. Vaikkei tykkäisikään, suosittelen silti. Eihän sitä tiedä, jos vaikka tulisitte järkiinne ja näkisitte kuinka kertakaikkisen mahtavaa westernin ja sci-fin yhdistäminen on. ~.n <3

Low, Vol. 1: The Delirium of Hope - Rick Remender & Greg Tocchini

Image Comics
2015 (ensimmäinen numero julkaistu 2014)
ISBN 978-1-63215-194-0
144 s.
☆☆☆☆
Oma

Yritykseni päästä takaisin nykysarjakuvien maailmaan kiinni jatkuu. Tilasin kesäloman kunniaksi aimo joukon sarjiksia, joista tämä on vain yksi. Vähän mietin, onko näistä mitään järkeä kirjoittaa arvioita (tai osaanko edes), joten voisitte ihan hyvin vaikkapa kommentoida, mikäli toivotte että kirjoittaisin näistä jatkossakin. Näitä kun ei oikein voi töissä vinkata, enkä siksi ihan välttämättä tarvitse näistä muistijälkeä blogiin. Vaikka mistäs sitä tietää, suomennettiinhan Sagakin, Likelle siitä iso kiitos!

Low on siis Rick Remenderin kirjoittama ja Greg Tocchinin kuvittama sarjakuva, ja tämä ensimmäinen TP (trade paperback, niiksi näitä kokooma-albumeita kait kutsutaan) sisältää numerot (luvut, issuet?) #1-6. Low sisältää ainakin toistaiseksi minulle harvinaisen esipuheen, jossa Remender avaa hiukan kirjoittamansa tarinan taustoja, kiinnostustaan Maan väistämättömään tuhoon kun Aurinko joskus muuttuu supernovaksi, sekä hiukan omaa elämäntarinaansa ja omaa asenneremonttiaan. Positiivisuus ja optimistisuus nousevatkin tässä teoksessa aika avainasemaan, sillä sarjan päähenkilö Stel Caine kannattelee läheisiään ja omaa elämäänsä optimistisella asenteellaan. Mainittakoon, että historiani ylioptimististen päähenkilöiden kanssa ei ole kovin hehkeä, siitä esimerkkinä Voltairen Candide, joka pakkoluetettiin koulussa. Stelkin käy jossain vaiheessa vähän hermoon jatkuvine "jos vain ajattelet oikein, niin universumi kyllä taipuu ajatustemme mukaan" jorinoineen. Mutta ilmeisesti Lown maailmassa on jonkinlainen uskonto, johon optimismi vahvasti liittyy.

Low sijoittuu siis aikaan, jolloin Aurinko on aloittanut laajenemisensa ja ihmiskunta on vetäytynyt valtamerien syvimpiin syövereihin elämään kupujen alle rakennettuihin kaupunkeihin. Ihmisten aika alkaa käydä vähiin ja he koettavat vain selviytyä siihen saakka, että jokin avaruuteen lähetetyistä luotaimista palaisi takaisin mukanaan tieto asuttavasta planeetasta, jolle ihmiset voisivat evakoitua. Kun tällainen luotain sitten putoaa jälleen maahan, aikaa on jäljellä enää niin vähän, ettei valtaosa ihmiskunnasta usko pelastumiseensa vaan viettää mieluummin loput ajastaan ryypäten, vetäen huumeita ja viettäen orgioita (sanoinko jo, että kyseessä on siis ehdottomasti aikuisten sarjakuva?). Stel on kuitenkin päättänyt lähteä tutkimaan luotaimen, jotta saisi pelastettua perheensä.

Tocchinin taide on hämmästyttävän kaunista ja se tukee tarinaa omalta osaltaan todella hyvin. Lown maailma herää henkiin värikkäissä, monitasoisissa kuvissa, joiden kautta ihmiskunnan nöyryyttävä rappiotila käy lukijalle varsin selväksi. Yllättäen kansi oli jälleen iso tekijä kun valkkasin sarjiksia ostoskoriini, mutta kannen kuva on vain alkua. Koko maailman mielikuvituksellisuus käy hyvin ilmi jo heti alun muutamien sivujen aikana, kun vasta esitellään kuvun alaista kaupunkia ja asuntojen muotoja. Myöhemmin mukaan tulevat viholliset ja meriä asuttavat olennot, jotka saavat kyllä sisäisen lapsen hihkumaan innosta. Kun itsekin pääsisi tuollaiseen sukelluspukuun ja tuollaiseen mereen tuommoisten otusten keskelle. Huokaus.

I kill giants - Joe Kelly & J. M. Ken Niimura

Image Comics
2008
ISBN 978-1-60706-985-0
184 s.
☆☆☆☆
Oma

Luin nuorempana määrättömät määrät mangaa ja yritin pitää tason laadukkaana ujuttamalla joukkoon Sandmanit ja joitakin muita, nyt jo unholaan painuneita sarjakuvaromaaneja. Sittemmin sarjakuvat ovat jääneet, enkä ole juuri edes katsellut niitä, puhumattakaan sitten ostamisesta tai lukemisesta. Aloitin tuossa jokin vuosi sitten keräilemään Flight-albumeita, jotka kokoavat eri taiteilijoiden töitä yksiin kansiin ja yhden teeman alle. Nettisarjakuvia kulutinkin kenties fyysisiä kopioita enemmän, sieltä myös Flight-albumit toimittanut Kibuishi on tuttu tyyppi. Nyt luen myös Sagaa, avaruusoopperasarjaa, jossa on mielettömän hieno piirrostyyli. Tarkoitukseni on kuitenkin sanoa, etten ole todellakaan mikään asiantuntija, mitä tulee sarjakuviin. Tämänkin ostin vain siksi, että juonikuvaus vaikutti vain niin lupaavalta, vaikken piirrostyylistä ihan vakuuttunutkaan.

Niimuran piirrostyyliin tottuu. Se tuntuu jopa asiaankuuluvalta, kun IKG:n lukee. Sarjakuva kertoo siis Barbara-nimisestä tytöstä, joka pelaa ystäviensä kanssa Dungeons & Dragonsia. Se kertoo myös tytöstä, joka pakenee elämäänsä fantasiaan ja kuvittelee todellisuudessa, ihan oikeasti, olevansa soturi, jonka sotavasara Cevaleski pystyy tuhoamaan jättiläisiä. Hän tietää jättiläisistä kaiken ja keskittyy vain työnsä tekemiseen, silläkin uhalla, että se tarkoittaa yksinäisyyttä. Barbara tuntuu myös pitävän yksinäisyyttä parempana vaihtoehtona. Fantasiamaailma on kuitenkin imaissut Barbaran niin tiukasti sisäänsä, että se uhkaa koulunkäyntiä ja tavallista elämää, ja sarjakuvassa seurataankin Barbaraa tämän käydessä koulupsykologin vastaanotolla. Barbaraa myös kiusataan aika rankasti, mutta Barbara on melkoinen kovanaama eikä anna kiusaajilleen periksi. Kirjan loppupuolella paljastuu sitten syykin siihen, miksi Barbara pelkää titaanien saapuvan ja syövän koko maailman.

En ehkä osannut arvostaa kuvan ja tekstin liitosta ennen kuin luin tämän. Sarjakuvaromaanit ovat tuntuneet aina paljon raskaammilta ja jotenkin todellisemmilta kuin kirjat. Kuviin on paljon helpompi upota ja eläytyä kuin pelkkään tekstiin, ja niinpä Barbaran tarina on todella rankka kokemus lukijalle. Alkuun on helppo lähteä mukaan Barbaran sankariuteen ja urhoollisiin jättiläistaistoihin, mutta loppua kohti, kun tajuaa mitä tarinassa todella tapahtuu, se repii sydämen rikki. Niimuran rosoinen, vähän sotkuinenkin piirrostyyli sopii Barbaran rikkinäiseen maailmaan. Taisin ihan vähän rakastua sarjakuvaan formaattina uudestaan. <3

Saga - Brian K. Vaughan

Kansi ja taide: Fiona Staples

(Saga, Like, 2014)
Image comics
2012
ISBN 978-1-60706-601-9
168 s.
☆☆☆☆☆
Oma

Saga aloittaa Alanan ja Markon tarinan. Kaksi vihollispuolten sotilasta rakastuu toisiinsa ja karkaa kansojensa välistä vihanpitoa mukanaan vastasyntynyt tyttärensä Hazel, joka toimii myös tarinan kertojana. Minulle tätä suositteli työkaveri, mutta kuten sarjakuvissa yleensäkin, taide oli se joka minut puhui puolelleen. Sagassa on mielettömän hieno piirrostyyli ja värien käyttö. Tämä taitaa olla myöskin ensimmäinen sarjakuva, joka tähän blogiin päätyy, joten katsotaan mitä tästä tulee!

Alana ja Marko edustavat siis kahta eri kansaa, joita sarjakuvassa kutsutaan lempinimillä wings ja horns, sattuneista syistä. Alana on kotoisin planeetalta nimeltä Landfall, Marko puolestaan Landfallin ainoalta kuulta Wreathilta. Nämä kaksi kansaa ovat taistelleet keskenään niin kauan kuin kukaan jaksaa muistaa ja vieläkin pidempään. Kummankaan kansan johtajiston mieleen ei ole se, että kaksi sotilaskarkuria on saanut keskenään lapsen, joten kukin tahollaan päättää hankkiutua eroon Alanan ja Markon pienestä perheestä.

Saga on todella mielikuvituksekas ja seksikäs sarjakuva. Ei ole mikään ihme, että takakanteen on läntätty M for Mature, sillä Saga ei turhia kiertele. Ajattelin ensin, että jos siivet ja sarvet ovat mielikuvituksekkainta, mitä tässä sarjakuvassa on, ei tätä ihan fantasian ja scifin vuosisadan liitoksi voi ylistää, mutta yllätyin kun melkein ensimmäisillä sivuilla vastaan tuli tv-päinen robottiprinssi. Mielikuvituksekkaat otukset eivät lopu suinkaan prinssi Robot IV:hen vaan vastaan tulee mitä kummallisempia avaruusolentoja. Onneksi menin tilaamaan yhden sijaan kaikki kolme tähän mennessä ilmestynyttä kokoelma-albumia, sillä lukumaraton lähtee hyvin käyntiin sarjakuvalla!